Lue keskustelun säännöt.
Miten voisi saavuttaa sellaisen tunteen, että on aidosti hyväksytty sellaisena kuin on?
21.05.2018 |
Miten voisi aikuistena päästä ihmissuhteissa päästä kiinni tällaiseen tunteeseen, kun lapsena vanhemmilta saatu hyväksyntä on aina ollut vain ehdollista ja suorituksiin sidottua?
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Kohtaamalla sellaisen jonkun ihanan ihmisen, jonka kanssa sinulla on hyvä olla, jonka seurassa saat olla myös väsynyt, rikkinäinen, haavoittunutkin. Sellainen, joka "kestää" sinut väsyneenäkin yms, saat olla oma itsesi, ei tarvitse feikata mitään, ei tarttee olla mikään ylireipas.
Olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa minulla on hyvä olla. Epävarmuuteni on ajan myötä vähentynyt, mutta se ei silti ole poistunut siinä määrin, kuin mitä toivoisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monella on samasta syystä perfektionistinen vaativuus itseään kohtaan. Tämä on iso riski näillä lapsilla, joiden pitää kokoajan pärjätä koulussa. Vanhemmat preppaa ja painostaa. Iso vahinko lapselle.
Oerfektionismi kääntyy itseä vastaan. Tulee ahdistuneisuutta ym.
Itse olen täklainen. Yritän höklätä mutta ei ole helppoa. Ilen pärjännyt ok elämässä. Mutta itseäni kohtaan olen kova. Ehkä myös muita
Toivottavasti kumpikin meistä löytää jotain tapoja rentoutua. Vaativuus itseä ja toisia kohtaan tekee elämästä aika hankalaa. Esimerkiksi taipumus masentua ja kyynistyä on vaativalla ihmisellä suuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, et hae hyväksyntää muilta ihmisiltä.
Kaikki ihmiset kaipaavat hyväksyntää. Se on aivan inhimillistä. Ihminen ei ole saari.
Ja täähän se pahin huume just onkin ihmisille. Kun ei voi vapaana elää välittämättä toisten mielipiteistä, ihan pelkästään omana itsenään omasta voimastaan nauttien.
Vaan lapsesta saakka meidät huumataan hyväksynnällä ja sit ollaan ties kuinka kauan, ehkä läpi koko elämä, henkisessä vankilassa, kun meille on uskoteltu, että tarvitsemme toisten hyväksyntää. Ja nykyajan psykologitkin ovat usein sitä mieltä, että "juu, näin sen kuuluukin olla; ihminen tarvitsee muita ihmisiä ja heidän hyväksyntäänsä joka päivä, oman onnellisuutensa tähden".
Eikö se ois parempi olla riippuvainen toisista ihmisistä siten, että maanviljelijät hoitaa maata, raksamiehet rakentaa yms. jne jne. sehän on ihan täysin loogista.
Mut sit se on mennyt siihen, että enemmän tai vähemmän lapsesta ja nuoresta saakka ahdistellaan omaa ulkonäköä ja habitusta ja eletään hyvin ikävässä vankilassa, kun meille syötetään pienestä pitäen sitä, kuinka tärkeää on kelvata toisille ihmisille! Meidät on aivopesty toisten ihmisten hyväksynnällä.
Eikö se oikeesti riittäis, että on tyytyväinen itseensä ja siihen miten kohtelee itseään ja muita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, et hae hyväksyntää muilta ihmisiltä.
Kaikki ihmiset kaipaavat hyväksyntää. Se on aivan inhimillistä. Ihminen ei ole saari.
Ja täähän se pahin huume just onkin ihmisille. Kun ei voi vapaana elää välittämättä toisten mielipiteistä, ihan pelkästään omana itsenään omasta voimastaan nauttien.
Vaan lapsesta saakka meidät huumataan hyväksynnällä ja sit ollaan ties kuinka kauan, ehkä läpi koko elämä, henkisessä vankilassa, kun meille on uskoteltu, että tarvitsemme toisten hyväksyntää. Ja nykyajan psykologitkin ovat usein sitä mieltä, että "juu, näin sen kuuluukin olla; ihminen tarvitsee muita ihmisiä ja heidän hyväksyntäänsä joka päivä, oman onnellisuutensa tähden".Eikö se ois parempi olla riippuvainen toisista ihmisistä siten, että maanviljelijät hoitaa maata, raksamiehet rakentaa yms. jne jne. sehän on ihan täysin loogista.
Mut sit se on mennyt siihen, että enemmän tai vähemmän lapsesta ja nuoresta saakka ahdistellaan omaa ulkonäköä ja habitusta ja eletään hyvin ikävässä vankilassa, kun meille syötetään pienestä pitäen sitä, kuinka tärkeää on kelvata toisille ihmisille! Meidät on aivopesty toisten ihmisten hyväksynnällä.Eikö se oikeesti riittäis, että on tyytyväinen itseensä ja siihen miten kohtelee itseään ja muita?
En ole tyytyväinen itseeni enkä ole tyytyväinen toisiin. Olen masentunut ja kyyninen ihminen. Tämä ei ole mieleeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, et hae hyväksyntää muilta ihmisiltä.
Kaikki ihmiset kaipaavat hyväksyntää. Se on aivan inhimillistä. Ihminen ei ole saari.
Ja täähän se pahin huume just onkin ihmisille. Kun ei voi vapaana elää välittämättä toisten mielipiteistä, ihan pelkästään omana itsenään omasta voimastaan nauttien.
Vaan lapsesta saakka meidät huumataan hyväksynnällä ja sit ollaan ties kuinka kauan, ehkä läpi koko elämä, henkisessä vankilassa, kun meille on uskoteltu, että tarvitsemme toisten hyväksyntää. Ja nykyajan psykologitkin ovat usein sitä mieltä, että "juu, näin sen kuuluukin olla; ihminen tarvitsee muita ihmisiä ja heidän hyväksyntäänsä joka päivä, oman onnellisuutensa tähden".Eikö se ois parempi olla riippuvainen toisista ihmisistä siten, että maanviljelijät hoitaa maata, raksamiehet rakentaa yms. jne jne. sehän on ihan täysin loogista.
Mut sit se on mennyt siihen, että enemmän tai vähemmän lapsesta ja nuoresta saakka ahdistellaan omaa ulkonäköä ja habitusta ja eletään hyvin ikävässä vankilassa, kun meille syötetään pienestä pitäen sitä, kuinka tärkeää on kelvata toisille ihmisille! Meidät on aivopesty toisten ihmisten hyväksynnällä.Eikö se oikeesti riittäis, että on tyytyväinen itseensä ja siihen miten kohtelee itseään ja muita?
Täten toisilla ihmisillä on valta tehdä teistä onnettomia tai onnellisia.
Löydätte epätoivoissanne vihdoin kivan kumppanin ja sit olette onnellisia, koska teidät hyväksytään täysin. Tai vaikka ystävä. Mut samalla tällä ihmisellä on kuitenkin käytössään ON/OFF nappula teidän onnellisuudestanne; hän voi painella sitä omalla käyttäytymisellään; niinkuin muutenkin ihmiset vetelevät teitä naruista. Jos menetätte heidät, olette hajalla ja taas onnettomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, et hae hyväksyntää muilta ihmisiltä.
Kaikki ihmiset kaipaavat hyväksyntää. Se on aivan inhimillistä. Ihminen ei ole saari.
Ja täähän se pahin huume just onkin ihmisille. Kun ei voi vapaana elää välittämättä toisten mielipiteistä, ihan pelkästään omana itsenään omasta voimastaan nauttien.
Vaan lapsesta saakka meidät huumataan hyväksynnällä ja sit ollaan ties kuinka kauan, ehkä läpi koko elämä, henkisessä vankilassa, kun meille on uskoteltu, että tarvitsemme toisten hyväksyntää. Ja nykyajan psykologitkin ovat usein sitä mieltä, että "juu, näin sen kuuluukin olla; ihminen tarvitsee muita ihmisiä ja heidän hyväksyntäänsä joka päivä, oman onnellisuutensa tähden".Eikö se ois parempi olla riippuvainen toisista ihmisistä siten, että maanviljelijät hoitaa maata, raksamiehet rakentaa yms. jne jne. sehän on ihan täysin loogista.
Mut sit se on mennyt siihen, että enemmän tai vähemmän lapsesta ja nuoresta saakka ahdistellaan omaa ulkonäköä ja habitusta ja eletään hyvin ikävässä vankilassa, kun meille syötetään pienestä pitäen sitä, kuinka tärkeää on kelvata toisille ihmisille! Meidät on aivopesty toisten ihmisten hyväksynnällä.Eikö se oikeesti riittäis, että on tyytyväinen itseensä ja siihen miten kohtelee itseään ja muita?
En ole tyytyväinen itseeni enkä ole tyytyväinen toisiin. Olen masentunut ja kyyninen ihminen. Tämä ei ole mieleeni.
Se on hyvin valitettavaa, sillä oikealla tavalla elämään ja toisiin ihmisiin suhtautumalla elämästä voi tulla myös riemullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, et hae hyväksyntää muilta ihmisiltä.
Kaikki ihmiset kaipaavat hyväksyntää. Se on aivan inhimillistä. Ihminen ei ole saari.
Ja täähän se pahin huume just onkin ihmisille. Kun ei voi vapaana elää välittämättä toisten mielipiteistä, ihan pelkästään omana itsenään omasta voimastaan nauttien.
Vaan lapsesta saakka meidät huumataan hyväksynnällä ja sit ollaan ties kuinka kauan, ehkä läpi koko elämä, henkisessä vankilassa, kun meille on uskoteltu, että tarvitsemme toisten hyväksyntää. Ja nykyajan psykologitkin ovat usein sitä mieltä, että "juu, näin sen kuuluukin olla; ihminen tarvitsee muita ihmisiä ja heidän hyväksyntäänsä joka päivä, oman onnellisuutensa tähden".Eikö se ois parempi olla riippuvainen toisista ihmisistä siten, että maanviljelijät hoitaa maata, raksamiehet rakentaa yms. jne jne. sehän on ihan täysin loogista.
Mut sit se on mennyt siihen, että enemmän tai vähemmän lapsesta ja nuoresta saakka ahdistellaan omaa ulkonäköä ja habitusta ja eletään hyvin ikävässä vankilassa, kun meille syötetään pienestä pitäen sitä, kuinka tärkeää on kelvata toisille ihmisille! Meidät on aivopesty toisten ihmisten hyväksynnällä.Eikö se oikeesti riittäis, että on tyytyväinen itseensä ja siihen miten kohtelee itseään ja muita?
Täten toisilla ihmisillä on valta tehdä teistä onnettomia tai onnellisia.
Löydätte epätoivoissanne vihdoin kivan kumppanin ja sit olette onnellisia, koska teidät hyväksytään täysin. Tai vaikka ystävä. Mut samalla tällä ihmisellä on kuitenkin käytössään ON/OFF nappula teidän onnellisuudestanne; hän voi painella sitä omalla käyttäytymisellään; niinkuin muutenkin ihmiset vetelevät teitä naruista. Jos menetätte heidät, olette hajalla ja taas onnettomia.
Erakkokaan ei elä täysin yhteiskunnan ulkopuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan kyllä esiintyä siten, kuin minulla olisi hyvä itsetunto, koska kotona ei saanut näyttää omaa pahaa oloa vaan piti olla reipas. Feikkaaminen ei silti tuonut hyvää itsetuntoa mukanaan, vaan synnyttänyt ihmissuhteissa hämmennystä. Se ei ole ollut hyvä juttu, että itsevarmalta vaikuttava tyyppi onkin myöhemmin paljastunut hyvin epävarmaksi itsestään.
Varmasti kaikki tekevät tätä jossain määrin. Mutta miten sulla se epävarmuus suhteissasi sitten ilmenee ?
Kuten jo aiemmin kerroin, niin epävarmuuteni vahvistaa ristiriitoja ihmissuhteissani. Koska pelkään konfliktitilanteita, niin olen taipuvainen muun muassa ghostaamaan.
Ei mielestäni tämä ole hyväksynänn kaipuuta, vaan enemmänkin pelkäät jonkinlaista hylkäystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, et hae hyväksyntää muilta ihmisiltä.
Kaikki ihmiset kaipaavat hyväksyntää. Se on aivan inhimillistä. Ihminen ei ole saari.
Ja täähän se pahin huume just onkin ihmisille. Kun ei voi vapaana elää välittämättä toisten mielipiteistä, ihan pelkästään omana itsenään omasta voimastaan nauttien.
Vaan lapsesta saakka meidät huumataan hyväksynnällä ja sit ollaan ties kuinka kauan, ehkä läpi koko elämä, henkisessä vankilassa, kun meille on uskoteltu, että tarvitsemme toisten hyväksyntää. Ja nykyajan psykologitkin ovat usein sitä mieltä, että "juu, näin sen kuuluukin olla; ihminen tarvitsee muita ihmisiä ja heidän hyväksyntäänsä joka päivä, oman onnellisuutensa tähden".Eikö se ois parempi olla riippuvainen toisista ihmisistä siten, että maanviljelijät hoitaa maata, raksamiehet rakentaa yms. jne jne. sehän on ihan täysin loogista.
Mut sit se on mennyt siihen, että enemmän tai vähemmän lapsesta ja nuoresta saakka ahdistellaan omaa ulkonäköä ja habitusta ja eletään hyvin ikävässä vankilassa, kun meille syötetään pienestä pitäen sitä, kuinka tärkeää on kelvata toisille ihmisille! Meidät on aivopesty toisten ihmisten hyväksynnällä.Eikö se oikeesti riittäis, että on tyytyväinen itseensä ja siihen miten kohtelee itseään ja muita?
Täten toisilla ihmisillä on valta tehdä teistä onnettomia tai onnellisia.
Löydätte epätoivoissanne vihdoin kivan kumppanin ja sit olette onnellisia, koska teidät hyväksytään täysin. Tai vaikka ystävä. Mut samalla tällä ihmisellä on kuitenkin käytössään ON/OFF nappula teidän onnellisuudestanne; hän voi painella sitä omalla käyttäytymisellään; niinkuin muutenkin ihmiset vetelevät teitä naruista. Jos menetätte heidät, olette hajalla ja taas onnettomia.
Kaikki vain ei ole tyytyväisiä itseensä vaikka tietäisikin sen olevan järkevää. En itsekään välitä muiden mielipiteistä, ongelma on etten itse pidä itsestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtaamalla sellaisen jonkun ihanan ihmisen, jonka kanssa sinulla on hyvä olla, jonka seurassa saat olla myös väsynyt, rikkinäinen, haavoittunutkin. Sellainen, joka "kestää" sinut väsyneenäkin yms, saat olla oma itsesi, ei tarvitse feikata mitään, ei tarttee olla mikään ylireipas.
Olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa minulla on hyvä olla. Epävarmuuteni on ajan myötä vähentynyt, mutta se ei silti ole poistunut siinä määrin, kuin mitä toivoisin.
Toi on ylipäätään huono neuvo. Tottakai läheisten ja tärkeiden ihmisten lähellä on hyvä olla ja näiden ainakin pitäisi hyväksyä sinut sellaisena kuin olet. Mutta ei kumppaniin tai kehenkään toiseen voi niin pahasti ripustautua, että itsensä hyväksyminen on suurimmaksi osaksi toisen tunteista ja teoista kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, et hae hyväksyntää muilta ihmisiltä.
Kaikki ihmiset kaipaavat hyväksyntää. Se on aivan inhimillistä. Ihminen ei ole saari.
Ja täähän se pahin huume just onkin ihmisille. Kun ei voi vapaana elää välittämättä toisten mielipiteistä, ihan pelkästään omana itsenään omasta voimastaan nauttien.
Vaan lapsesta saakka meidät huumataan hyväksynnällä ja sit ollaan ties kuinka kauan, ehkä läpi koko elämä, henkisessä vankilassa, kun meille on uskoteltu, että tarvitsemme toisten hyväksyntää. Ja nykyajan psykologitkin ovat usein sitä mieltä, että "juu, näin sen kuuluukin olla; ihminen tarvitsee muita ihmisiä ja heidän hyväksyntäänsä joka päivä, oman onnellisuutensa tähden".Eikö se ois parempi olla riippuvainen toisista ihmisistä siten, että maanviljelijät hoitaa maata, raksamiehet rakentaa yms. jne jne. sehän on ihan täysin loogista.
Mut sit se on mennyt siihen, että enemmän tai vähemmän lapsesta ja nuoresta saakka ahdistellaan omaa ulkonäköä ja habitusta ja eletään hyvin ikävässä vankilassa, kun meille syötetään pienestä pitäen sitä, kuinka tärkeää on kelvata toisille ihmisille! Meidät on aivopesty toisten ihmisten hyväksynnällä.Eikö se oikeesti riittäis, että on tyytyväinen itseensä ja siihen miten kohtelee itseään ja muita?
Täten toisilla ihmisillä on valta tehdä teistä onnettomia tai onnellisia.
Löydätte epätoivoissanne vihdoin kivan kumppanin ja sit olette onnellisia, koska teidät hyväksytään täysin. Tai vaikka ystävä. Mut samalla tällä ihmisellä on kuitenkin käytössään ON/OFF nappula teidän onnellisuudestanne; hän voi painella sitä omalla käyttäytymisellään; niinkuin muutenkin ihmiset vetelevät teitä naruista. Jos menetätte heidät, olette hajalla ja taas onnettomia.Erakkokaan ei elä täysin yhteiskunnan ulkopuolella.
En tarkoita, että pitäisi elää eristäytyneenä toisista ihmisistä tms.
Vaan nauttia juurikin siitä, että on osana yhteiskuntaa, tehdä töitä yms. nauttia ruoasta ja toisten ihmisten seurasta, mutta kuitenkin siten, ettei toisilla ihmisillä tai heidän hyväksynnällä/hyväksymättömyydellä ole valtaa tehdä teistä onnellisia tai onnettomia!
Muuten ei voi koskaan tuntea olevansa vapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin duuniin, jonka ilmoitus osui ja upposi. Luulin, että olin se oikea, ja että asiat rullaa omalla painollaan. Mun stressiperäiset vatsaoireetkin loppu kokonaan, ku ei tarvinnu miettiä, mitähän musta ajatellaan. Luulin, että mua ja mun tekemistä arvostetaan, just siksi kun muu tiimi oli hyvinkin erilainen. Ja minuthan he oli hyvin selkeästi halunneet.
No, sain yllätysfudut koeajalla. Se siitä hyväksytyksi tulemisen tunteesta. Mä en tiedä.
Vanha nettiklassikko: You need a big dosage of "not giving a f*ck".
Eli viittaat kintaalla muiden mielipiteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanha nettiklassikko: You need a big dosage of "not giving a f*ck".
Eli viittaat kintaalla muiden mielipiteille.
Entä jos oma mielipide on se että on tylsä ja huono ja nolo ja tyhmä (eikä ole ketään joka olisi eri mieltäkään, eli ei ystäviä)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha nettiklassikko: You need a big dosage of "not giving a f*ck".
Eli viittaat kintaalla muiden mielipiteille.
Entä jos oma mielipide on se että on tylsä ja huono ja nolo ja tyhmä (eikä ole ketään joka olisi eri mieltäkään, eli ei ystäviä)?
Vaikuttaa vaan lähinnä masentuneelta ajattelulta, koska ei ns. onnellinen ja hyvinvoiva ihminen näe toisia ihmisiä tommosessa valossa.
Kehitä itsetuntoasi ja ala tekemään sellaisia asioita mistä pidät, se on paras tapa nauttia elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, et hae hyväksyntää muilta ihmisiltä.
Kaikki ihmiset kaipaavat hyväksyntää. Se on aivan inhimillistä. Ihminen ei ole saari.
Ja täähän se pahin huume just onkin ihmisille. Kun ei voi vapaana elää välittämättä toisten mielipiteistä, ihan pelkästään omana itsenään omasta voimastaan nauttien.
Vaan lapsesta saakka meidät huumataan hyväksynnällä ja sit ollaan ties kuinka kauan, ehkä läpi koko elämä, henkisessä vankilassa, kun meille on uskoteltu, että tarvitsemme toisten hyväksyntää. Ja nykyajan psykologitkin ovat usein sitä mieltä, että "juu, näin sen kuuluukin olla; ihminen tarvitsee muita ihmisiä ja heidän hyväksyntäänsä joka päivä, oman onnellisuutensa tähden".Eikö se ois parempi olla riippuvainen toisista ihmisistä siten, että maanviljelijät hoitaa maata, raksamiehet rakentaa yms. jne jne. sehän on ihan täysin loogista.
Mut sit se on mennyt siihen, että enemmän tai vähemmän lapsesta ja nuoresta saakka ahdistellaan omaa ulkonäköä ja habitusta ja eletään hyvin ikävässä vankilassa, kun meille syötetään pienestä pitäen sitä, kuinka tärkeää on kelvata toisille ihmisille! Meidät on aivopesty toisten ihmisten hyväksynnällä.Eikö se oikeesti riittäis, että on tyytyväinen itseensä ja siihen miten kohtelee itseään ja muita?
En ole tyytyväinen itseeni enkä ole tyytyväinen toisiin. Olen masentunut ja kyyninen ihminen. Tämä ei ole mieleeni.
Se on hyvin valitettavaa, sillä oikealla tavalla elämään ja toisiin ihmisiin suhtautumalla elämästä voi tulla myös riemullista.
Mä puolestani olen ruma, ylipainoinen ja sairas. Miksi hyväksyisin itseni?
"Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet" sen kuulee yleensä kauniiden ihmisten sanomana.
Kauniit ihmiset menestyvät elämässään yleensä paremmin ja voivat valita puolisonsa vapaasti.
Minun kaltaisiani rumiluksia kukaan ei ota tosissaan ja vastakkainen sukupuoli kääntää pään suunnilleen toiseen suuntaan ohi kävellessä.
Rumana elämä on sontaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha nettiklassikko: You need a big dosage of "not giving a f*ck".
Eli viittaat kintaalla muiden mielipiteille.
Entä jos oma mielipide on se että on tylsä ja huono ja nolo ja tyhmä (eikä ole ketään joka olisi eri mieltäkään, eli ei ystäviä)?
Vaikuttaa vaan lähinnä masentuneelta ajattelulta, koska ei ns. onnellinen ja hyvinvoiva ihminen näe toisia ihmisiä tommosessa valossa.
Kehitä itsetuntoasi ja ala tekemään sellaisia asioita mistä pidät, se on paras tapa nauttia elämästä.
Miten kehitetään itsetuntoa? Ajattelin noin jo lapsena, eli n 30 vuotta sitten.. olen tehnyt hirveästi asioita mistä pidän ja esiintynyt ja muuttanut usein yksin ulkomaille jne mitä ihmiset usein pelkää, mutta silti olen pohjimmiltani mielestäni mitätön paska.
Sun pitää ensin miettiä, mitkä sussa on ne ominaisuudet, joista nämä muut ihmiset eivät pidä. Sen jälkeen miettiä, miksi niistä ei pidetä. Ja sitten miettiä, onko asialle tarpeen tehdä jotain ja jos on, niin mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella on samasta syystä perfektionistinen vaativuus itseään kohtaan. Tämä on iso riski näillä lapsilla, joiden pitää kokoajan pärjätä koulussa. Vanhemmat preppaa ja painostaa. Iso vahinko lapselle.
Oerfektionismi kääntyy itseä vastaan. Tulee ahdistuneisuutta ym.
Itse olen täklainen. Yritän höklätä mutta ei ole helppoa. Ilen pärjännyt ok elämässä. Mutta itseäni kohtaan olen kova. Ehkä myös muitaToivottavasti kumpikin meistä löytää jotain tapoja rentoutua. Vaativuus itseä ja toisia kohtaan tekee elämästä aika hankalaa. Esimerkiksi taipumus masentua ja kyynistyä on vaativalla ihmisellä suuri.
Minä en ole kyyninen tai madentunut. Mutta olen ahdistunut. Ajoittain enemmän. Ja vaadin itseltäni paöjon. Syytän itseäni jos jokin asia menee .ielestäni huonosti. Muiden mielestä se on riittävä. Mutta minun pitää aina olla parempi. En tarvitse muiden kehuja. Mutta itselleni ei riitä.
Opiskelen sina. Äiti kysyi koska sulle riittää...
Juu. Itse on vaativa itseään ja muita kohtaan. Mutta se ilmenee äidillä siisteytenä. Niin fyys kuin psyykkisenä. Kotiasioista ei saa puhua.
Minä voi olla ja maata kotona. Mutta teen ihan kauheasti töitä töissä. Ja opiskelen aina.
Mistähän se rentous meille? Itse tarvitsen ison irtioton ajoittain. Rsim pitkä vapaa. Kuulausia. Laiskottelen ja pääsen irti ahdistuksesta. Mm aamuheräilystä. Ylernsä herään neljältä tekemään töitä. Irtioton aikaan voin herätä vasta seitsemältä
Monella on samasta syystä perfektionistinen vaativuus itseään kohtaan. Tämä on iso riski näillä lapsilla, joiden pitää kokoajan pärjätä koulussa. Vanhemmat preppaa ja painostaa. Iso vahinko lapselle.
Oerfektionismi kääntyy itseä vastaan. Tulee ahdistuneisuutta ym.
Itse olen täklainen. Yritän höklätä mutta ei ole helppoa. Ilen pärjännyt ok elämässä. Mutta itseäni kohtaan olen kova. Ehkä myös muita