Miten voisi saavuttaa sellaisen tunteen, että on aidosti hyväksytty sellaisena kuin on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanha nettiklassikko: You need a big dosage of "not giving a f*ck".

Eli viittaat kintaalla muiden mielipiteille.

Entä jos oma mielipide on se että on tylsä ja huono ja nolo ja tyhmä (eikä ole ketään joka olisi eri mieltäkään, eli ei ystäviä)?

Vaikuttaa vaan lähinnä masentuneelta ajattelulta, koska ei ns. onnellinen ja hyvinvoiva ihminen näe toisia ihmisiä tommosessa valossa.

Kehitä itsetuntoasi ja ala tekemään sellaisia asioita mistä pidät, se on paras tapa nauttia elämästä.

Miten kehitetään itsetuntoa? Ajattelin noin jo lapsena, eli n 30 vuotta sitten.. olen tehnyt hirveästi asioita mistä pidän ja esiintynyt ja muuttanut usein yksin ulkomaille jne mitä ihmiset usein pelkää, mutta silti olen pohjimmiltani mielestäni mitätön paska.

Niin, minkä takia uskot olevasi mitätön paska? Kohteletko toisia ihmisiä jotenkin huonosti, tai puhutko heille tylysti yms.?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanha nettiklassikko: You need a big dosage of "not giving a f*ck".

Eli viittaat kintaalla muiden mielipiteille.

Entä jos oma mielipide on se että on tylsä ja huono ja nolo ja tyhmä (eikä ole ketään joka olisi eri mieltäkään, eli ei ystäviä)?

Vaikuttaa vaan lähinnä masentuneelta ajattelulta, koska ei ns. onnellinen ja hyvinvoiva ihminen näe toisia ihmisiä tommosessa valossa.

Kehitä itsetuntoasi ja ala tekemään sellaisia asioita mistä pidät, se on paras tapa nauttia elämästä.

Miten kehitetään itsetuntoa? Ajattelin noin jo lapsena, eli n 30 vuotta sitten.. olen tehnyt hirveästi asioita mistä pidän ja esiintynyt ja muuttanut usein yksin ulkomaille jne mitä ihmiset usein pelkää, mutta silti olen pohjimmiltani mielestäni mitätön paska.

Niin, minkä takia uskot olevasi mitätön paska? Kohteletko toisia ihmisiä jotenkin huonosti, tai puhutko heille tylysti yms.?

En, vaan siksi koska olen sisältä tyhjä, toisaalta sisälläni on musta möykky joka kertoo koko ajan miten paska ja huono olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanha nettiklassikko: You need a big dosage of "not giving a f*ck".

Eli viittaat kintaalla muiden mielipiteille.

Entä jos oma mielipide on se että on tylsä ja huono ja nolo ja tyhmä (eikä ole ketään joka olisi eri mieltäkään, eli ei ystäviä)?

Vaikuttaa vaan lähinnä masentuneelta ajattelulta, koska ei ns. onnellinen ja hyvinvoiva ihminen näe toisia ihmisiä tommosessa valossa.

Kehitä itsetuntoasi ja ala tekemään sellaisia asioita mistä pidät, se on paras tapa nauttia elämästä.

Miten kehitetään itsetuntoa? Ajattelin noin jo lapsena, eli n 30 vuotta sitten.. olen tehnyt hirveästi asioita mistä pidän ja esiintynyt ja muuttanut usein yksin ulkomaille jne mitä ihmiset usein pelkää, mutta silti olen pohjimmiltani mielestäni mitätön paska.

Niin, minkä takia uskot olevasi mitätön paska? Kohteletko toisia ihmisiä jotenkin huonosti, tai puhutko heille tylysti yms.?

En, vaan siksi koska olen sisältä tyhjä, toisaalta sisälläni on musta möykky joka kertoo koko ajan miten paska ja huono olen.

Niin siksi, kun lähinnä ulkonäkösi ja muotosi ei miellytä sinua ?

Olet todennäköisesti samaistanut itsesi siihen, mitä toiset ihmiset voivat sinusta nähdä ensisilmäyksellä ja nyt kuuntelet jatkuvasti omaa egoasi ja sen ruoskintaa.

Kyllä yleensä ihmiset ovat sen verran fiksuja, että tajuavat sen, että ei toisen ihmisen ulkonäkö paljoakaan kerro siitä, millainen ihminen todellisuudessa on. Miten se voisi edes kertoa?

Koska havaintojen kohteena oleva "minä" on jatkuvasti muuttuva, mutta se mitä Sinä olet on jotain mitä kukaan ei voi nähdä. Ainoastaan tuntea.

Vierailija kirjoitti:

Miten voisi aikuistena päästä ihmissuhteissa päästä kiinni tällaiseen tunteeseen, kun lapsena vanhemmilta saatu hyväksyntä on aina ollut vain ehdollista ja suorituksiin sidottua?

En ymmärrä miksi sinun pitäisi sellainen tunne saavuttaa. Sehän olisi nimittäin feikkiä, oikeasti kukaan ei hyväksy toisia sellaisina kuin he ovat. Opettele ajattelemaan, että sinä riität itse itsellesi. Vain sinä voit hyväksyä sinut. Muitten kanssa riittää, kun ei tule kovin pahoja ongelmia. Sitä varten vaan pitää yleensä pitää suunsa kiinni omista asioistaan. Jos avautuu tekemisistään ja ajatuksistaan, tulee väistämättä paskaa niskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voisi aikuistena päästä ihmissuhteissa päästä kiinni tällaiseen tunteeseen, kun lapsena vanhemmilta saatu hyväksyntä on aina ollut vain ehdollista ja suorituksiin sidottua?

En ymmärrä miksi sinun pitäisi sellainen tunne saavuttaa. Sehän olisi nimittäin feikkiä, oikeasti kukaan ei hyväksy toisia sellaisina kuin he ovat. Opettele ajattelemaan, että sinä riität itse itsellesi. Vain sinä voit hyväksyä sinut. Muitten kanssa riittää, kun ei tule kovin pahoja ongelmia. Sitä varten vaan pitää yleensä pitää suunsa kiinni omista asioistaan. Jos avautuu tekemisistään ja ajatuksistaan, tulee väistämättä paskaa niskaan.

Jaa'a. Yleensä sillon, kun oikeasti hyväksyy itsensä sellaisena, kun on, niin ymmärrys laajenee myös toisiinkin ihmisiin; he ovat mitä ovat ja käyttäyvät miten käyttäytyvät johtuen syystä x ja y, jolloin heidätkin on helppo hyväksyä sellaisina kuin ovat.

Hah, riippuu vaan kelle puhuu asioistaan ja tekemisistään.

Vierailija kirjoitti:

Vanha nettiklassikko: You need a big dosage of "not giving a f*ck".

Eli viittaat kintaalla muiden mielipiteille.

Tämä ei auta muuttamaan mielikuvaani itsestäni positiiviseksi.

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää ensin miettiä, mitkä sussa on ne ominaisuudet, joista nämä muut ihmiset eivät pidä. Sen jälkeen miettiä, miksi niistä ei pidetä. Ja sitten miettiä, onko asialle tarpeen tehdä jotain ja jos on, niin mitä. 

Tämä ei ole mielestäni olennaista. Hyvissäkin ihmissuhteissa on omat ristiriitansa. Se ei ole varsinainen ongelma. Ongelma on se, että huonon itsetunnon takia minä otan nämä ristiriitatilanteet liian raskaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanha nettiklassikko: You need a big dosage of "not giving a f*ck".

Eli viittaat kintaalla muiden mielipiteille.

Entä jos oma mielipide on se että on tylsä ja huono ja nolo ja tyhmä (eikä ole ketään joka olisi eri mieltäkään, eli ei ystäviä)?

Vaikuttaa vaan lähinnä masentuneelta ajattelulta, koska ei ns. onnellinen ja hyvinvoiva ihminen näe toisia ihmisiä tommosessa valossa.

Kehitä itsetuntoasi ja ala tekemään sellaisia asioita mistä pidät, se on paras tapa nauttia elämästä.

Miten kehitetään itsetuntoa? Ajattelin noin jo lapsena, eli n 30 vuotta sitten.. olen tehnyt hirveästi asioita mistä pidän ja esiintynyt ja muuttanut usein yksin ulkomaille jne mitä ihmiset usein pelkää, mutta silti olen pohjimmiltani mielestäni mitätön paska.

Mietin aivan samaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää ensin miettiä, mitkä sussa on ne ominaisuudet, joista nämä muut ihmiset eivät pidä. Sen jälkeen miettiä, miksi niistä ei pidetä. Ja sitten miettiä, onko asialle tarpeen tehdä jotain ja jos on, niin mitä. 

Tämä ei ole mielestäni olennaista. Hyvissäkin ihmissuhteissa on omat ristiriitansa. Se ei ole varsinainen ongelma. Ongelma on se, että huonon itsetunnon takia minä otan nämä ristiriitatilanteet liian raskaasti.

Eli vika ei olekaan siinä, että muut ihmiset eivät pitäisi sinusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohtaamalla sellaisen jonkun ihanan ihmisen, jonka kanssa sinulla on hyvä olla, jonka seurassa saat olla myös väsynyt, rikkinäinen, haavoittunutkin. Sellainen, joka "kestää" sinut väsyneenäkin yms, saat olla oma itsesi, ei tarvitse feikata mitään, ei tarttee olla mikään ylireipas.

Olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa minulla on hyvä olla. Epävarmuuteni on ajan myötä vähentynyt, mutta se ei silti ole poistunut siinä määrin, kuin mitä toivoisin.

Toi on ylipäätään huono neuvo. Tottakai läheisten ja tärkeiden ihmisten lähellä on hyvä olla ja näiden ainakin pitäisi hyväksyä sinut sellaisena kuin olet. Mutta ei kumppaniin tai kehenkään toiseen voi niin pahasti ripustautua, että itsensä hyväksyminen on suurimmaksi osaksi toisen tunteista ja teoista kiinni. 

Totta! Ei terve ihmissuhde voi perustua siihen, että toinen kannattelee koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää ensin miettiä, mitkä sussa on ne ominaisuudet, joista nämä muut ihmiset eivät pidä. Sen jälkeen miettiä, miksi niistä ei pidetä. Ja sitten miettiä, onko asialle tarpeen tehdä jotain ja jos on, niin mitä. 

Tämä ei ole mielestäni olennaista. Hyvissäkin ihmissuhteissa on omat ristiriitansa. Se ei ole varsinainen ongelma. Ongelma on se, että huonon itsetunnon takia minä otan nämä ristiriitatilanteet liian raskaasti.

Eli vika ei olekaan siinä, että muut ihmiset eivät pitäisi sinusta?

Ei mielestäni, koska minulla on ihan hyviä ihmissuhteita. Kestävät jopa näitä minun epävarmuuksiani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää ensin miettiä, mitkä sussa on ne ominaisuudet, joista nämä muut ihmiset eivät pidä. Sen jälkeen miettiä, miksi niistä ei pidetä. Ja sitten miettiä, onko asialle tarpeen tehdä jotain ja jos on, niin mitä. 

Tämä ei ole mielestäni olennaista. Hyvissäkin ihmissuhteissa on omat ristiriitansa. Se ei ole varsinainen ongelma. Ongelma on se, että huonon itsetunnon takia minä otan nämä ristiriitatilanteet liian raskaasti.

Eli vika ei olekaan siinä, että muut ihmiset eivät pitäisi sinusta?

Ei mielestäni, koska minulla on ihan hyviä ihmissuhteita. Kestävät jopa näitä minun epävarmuuksiani.

Vika on siis siinä, että et itse kestä epävarmuuksiasi? Tämä on oikeasti aika hyvä tilanne, koska muut hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet. Voisitko yrittää ajatella niin, että muut ovat oikeassa ja sinä väärässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää ensin miettiä, mitkä sussa on ne ominaisuudet, joista nämä muut ihmiset eivät pidä. Sen jälkeen miettiä, miksi niistä ei pidetä. Ja sitten miettiä, onko asialle tarpeen tehdä jotain ja jos on, niin mitä. 

Tämä ei ole mielestäni olennaista. Hyvissäkin ihmissuhteissa on omat ristiriitansa. Se ei ole varsinainen ongelma. Ongelma on se, että huonon itsetunnon takia minä otan nämä ristiriitatilanteet liian raskaasti.

Eli vika ei olekaan siinä, että muut ihmiset eivät pitäisi sinusta?

Ei mielestäni, koska minulla on ihan hyviä ihmissuhteita. Kestävät jopa näitä minun epävarmuuksiani.

Vika on siis siinä, että et itse kestä epävarmuuksiasi? Tämä on oikeasti aika hyvä tilanne, koska muut hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet. Voisitko yrittää ajatella niin, että muut ovat oikeassa ja sinä väärässä?

En, koska nämä ristiriitatilanteet tuottavat minulle huomattavan paljon ahdistusta ja kärsimystä epävarmuuksieni takia. Tunne-elämäni on melko epävakaata huonon itsetuntoni takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No hyväksyntäähän tunnetusti haetaan irtosuhteilla. Näkee että kelpaako.

Eivät ole oikein todellinen vaihtoehto tilanteessani.

Hyvä niin, koska ei tuo oikeasti edes toimi. Ihminen joka hakee hyväksyntää (rakkautta) on vain entistä enemmän rikki kun kerta kerran jälkeen huomaa kelpaavansa vain yhdeksi yöksi ja kertapanoksi.

Tuo irtosuhteilu ei nosta itsetuntoa kuin korkeintaan hetkeksi (eli muutamaksi tunniksi), pitkässä juoksussa se vain laskee sitä entisestään ja saa tuntemaan halvaksi ellei jopa arvottomaksi. Melkoisen huono homma, kun tarkoitus olisi tuntea itsensä arvostetuksi ja hyväksytyksi sekä itsensä että muiden toimesta.

terv. kokemusta on

Minulla on myös huono itsetunto, huono kuva itsestäni ja sosiaalisia pelkoja. Olin pahasti koulukiusattu ja epävakaasta kodista. Olen myös synnynnäiseltä temperamentiltani arka ja herkkä ja "negatiivinen".

Mua on auttanut, että

-olen määrätietoisesti hankkiutunut sosiaalisiin tilanteisiin ja solminut ystävyyssuhteita peloistani huolimatta

-hankkiutunut "johtavaan asemaan" harrastuksessani -> autan muita ja olen hyödyksi -> paljon positiivista palautetta ja paljon erilaisia sosiaalisia kontakteja.

-tehnyt ajatustyötä pelkojeni suhteen siten, että tiedostan niiden olevan seurausta menneisyyteni luomista vääristyneistä mentaalisista malleista, ei nykyhetken sosiaalisista tilanteista

-kun pelko on päällä, ikään kuin koteloin sen mielessäni ja jatkan toimintaani kuin pelkoa ei olisi, vaikka mekaanisesti, jos ei muuten onnistu

-olen huomannut, että minulla herää herkästi liian suuret odotukset ihmissuhteille. Kun joku tuntuu hyväksyvän mut/pitävän minusta, niin mulle on luontaista heittäytyä ja alkaa idealisoida sitä suhdetta. On ollu ttodella hyödyllistä opetella vähän rauhoittumaan tässä suhteessa. Tässä on tärkeä huomata, että kyse ei ole sellaisesta itsen soimaamisesta, että "no ei se sinusta oikeasti välitä", vaan sen tajuamisesta, että projisoin ihmissuhteisiini herkästi sellaista äidin ja lapsen välistä ideaalista dynamiikkaa, ja kaipaan täydellistä ymmärrystä ja positiivisuutta. Ja konkreettisemmin kyse on siitä, että jos joku ei joskus lähde kanssani jonnekin, niin se ei tarkoita, että hän oikeasti inhoaisi minua. Oikeastaan asioiden näkemisestä sen toisen näkökulmasta, joka saattaa pitää minusta paljonkin, mutta hänellä on myös muu elämä.

Lisäksi

-pitkä, rakastava ja hyvä parisuhde on auttanut ratkaisevasti

-samoin uralla onnistuminen

-samoin ystävät, jotka antavat hyväksyntää

Olen kuitenkin joutunut hyväksymään, että itsetuntoni ei tule todennäköisesti koskaan olemaan hyvä ja vakaa. Lisäksi konfliktitilanteissa mieleni menee ihan lukkoon ja herää tosi negatiivisia tunteita, joita on vaikea käsitellä. Se käy kuitenkin hyvin hitaasti ja asteittain helpommaksi vuosien myötä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös huono itsetunto, huono kuva itsestäni ja sosiaalisia pelkoja. Olin pahasti koulukiusattu ja epävakaasta kodista. Olen myös synnynnäiseltä temperamentiltani arka ja herkkä ja "negatiivinen".

Mua on auttanut, että

-olen määrätietoisesti hankkiutunut sosiaalisiin tilanteisiin ja solminut ystävyyssuhteita peloistani huolimatta

-hankkiutunut "johtavaan asemaan" harrastuksessani -> autan muita ja olen hyödyksi -> paljon positiivista palautetta ja paljon erilaisia sosiaalisia kontakteja.

-tehnyt ajatustyötä pelkojeni suhteen siten, että tiedostan niiden olevan seurausta menneisyyteni luomista vääristyneistä mentaalisista malleista, ei nykyhetken sosiaalisista tilanteista

-kun pelko on päällä, ikään kuin koteloin sen mielessäni ja jatkan toimintaani kuin pelkoa ei olisi, vaikka mekaanisesti, jos ei muuten onnistu

-olen huomannut, että minulla herää herkästi liian suuret odotukset ihmissuhteille. Kun joku tuntuu hyväksyvän mut/pitävän minusta, niin mulle on luontaista heittäytyä ja alkaa idealisoida sitä suhdetta. On ollu ttodella hyödyllistä opetella vähän rauhoittumaan tässä suhteessa. Tässä on tärkeä huomata, että kyse ei ole sellaisesta itsen soimaamisesta, että "no ei se sinusta oikeasti välitä", vaan sen tajuamisesta, että projisoin ihmissuhteisiini herkästi sellaista äidin ja lapsen välistä ideaalista dynamiikkaa, ja kaipaan täydellistä ymmärrystä ja positiivisuutta. Ja konkreettisemmin kyse on siitä, että jos joku ei joskus lähde kanssani jonnekin, niin se ei tarkoita, että hän oikeasti inhoaisi minua. Oikeastaan asioiden näkemisestä sen toisen näkökulmasta, joka saattaa pitää minusta paljonkin, mutta hänellä on myös muu elämä.

Lisäksi

-pitkä, rakastava ja hyvä parisuhde on auttanut ratkaisevasti

-samoin uralla onnistuminen

-samoin ystävät, jotka antavat hyväksyntää

Olen kuitenkin joutunut hyväksymään, että itsetuntoni ei tule todennäköisesti koskaan olemaan hyvä ja vakaa. Lisäksi konfliktitilanteissa mieleni menee ihan lukkoon ja herää tosi negatiivisia tunteita, joita on vaikea käsitellä. Se käy kuitenkin hyvin hitaasti ja asteittain helpommaksi vuosien myötä.

Kiitos, tämä oli erittäin hyvä kommentti! Paljon hyviä ajatuksia.

Nostetaan ketjua.

Itselläni on hyvä itsetunto, enkä koskaan koe ajatusta etten riittäisi tai että olisin arvoton. Olen itseni suurin fani ja rakastan kaikkea itsessäni, vaikka ulkopuolisen silmät voisivat löytää paljon puutteita ja vikoja minusta. Mutta tässä onkin pointti, että minä vähät välitän mitä muut ihmiset minusta ajattelevat, pääasia että olen itse itselleni rehellinen ja seison omien valintojeni takana. 

Tämä kaikki on johtanut siihen, että olen hyvin vapaa ja ehkä jollain tapaa myös "saari". Koska en tarvitse hyväksyntää muilta ihmisiltä, olen sen vuoksi päätynyt elämään hyvin yksinäistä elämää. En elä muita ihmisiä varten, enkä tarvitse heiltä mitään vaan pärjään aina yksin. On vapaus mutta myös yksinäisyys, jota on vaikeaa enää muuttaa siinä vaiheessa kun muita ihmisiä ei osaa enää ottaa elämäänsä.

Kolikolla on aina puolensa.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on hyvä itsetunto, enkä koskaan koe ajatusta etten riittäisi tai että olisin arvoton. Olen itseni suurin fani ja rakastan kaikkea itsessäni, vaikka ulkopuolisen silmät voisivat löytää paljon puutteita ja vikoja minusta. Mutta tässä onkin pointti, että minä vähät välitän mitä muut ihmiset minusta ajattelevat, pääasia että olen itse itselleni rehellinen ja seison omien valintojeni takana. 

Tämä kaikki on johtanut siihen, että olen hyvin vapaa ja ehkä jollain tapaa myös "saari". Koska en tarvitse hyväksyntää muilta ihmisiltä, olen sen vuoksi päätynyt elämään hyvin yksinäistä elämää. En elä muita ihmisiä varten, enkä tarvitse heiltä mitään vaan pärjään aina yksin. On vapaus mutta myös yksinäisyys, jota on vaikeaa enää muuttaa siinä vaiheessa kun muita ihmisiä ei osaa enää ottaa elämäänsä.

Kolikolla on aina puolensa.

Toki näinkin. Sekin kyllä karsii ihmisiä tuttavapiiristä hyvin tehokkaasti, kun aiemmin hyvin joustavaksi ja nöyräksi kasvatettu ihminen opettelee pitämään kiinni omista rajoistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, et hae hyväksyntää muilta ihmisiltä.

Kaikki ihmiset kaipaavat hyväksyntää. Se on aivan inhimillistä. Ihminen ei ole saari.

Ja täähän se pahin huume just onkin ihmisille. Kun ei voi vapaana elää välittämättä toisten mielipiteistä, ihan pelkästään omana itsenään omasta voimastaan nauttien.

Vaan lapsesta saakka meidät huumataan hyväksynnällä ja sit ollaan ties kuinka kauan, ehkä läpi koko elämä, henkisessä vankilassa, kun meille on uskoteltu, että tarvitsemme toisten hyväksyntää. Ja nykyajan psykologitkin ovat usein sitä mieltä, että "juu, näin sen kuuluukin olla; ihminen tarvitsee muita ihmisiä ja heidän hyväksyntäänsä joka päivä, oman onnellisuutensa tähden".

Eikö se ois parempi olla riippuvainen toisista ihmisistä siten, että maanviljelijät hoitaa maata, raksamiehet rakentaa yms. jne jne. sehän on ihan täysin loogista.

Mut sit se on mennyt siihen, että enemmän tai vähemmän lapsesta ja nuoresta saakka ahdistellaan omaa ulkonäköä ja habitusta ja eletään hyvin ikävässä vankilassa, kun meille syötetään pienestä pitäen sitä, kuinka tärkeää on kelvata toisille ihmisille! Meidät on aivopesty toisten ihmisten hyväksynnällä.

Eikö se oikeesti riittäis, että on tyytyväinen itseensä ja siihen miten kohtelee itseään ja muita?

Täten toisilla ihmisillä on valta tehdä teistä onnettomia tai onnellisia.

Löydätte epätoivoissanne vihdoin kivan kumppanin ja sit olette onnellisia, koska teidät hyväksytään täysin. Tai vaikka ystävä. Mut samalla tällä ihmisellä on kuitenkin käytössään ON/OFF nappula teidän onnellisuudestanne; hän voi painella sitä omalla käyttäytymisellään; niinkuin muutenkin ihmiset vetelevät teitä naruista. Jos menetätte heidät, olette hajalla ja taas onnettomia.

Havahtuminen on selvästi luettu! :D Enkä tarkoita pahalla, on meinaan yks suosikkini. Pitäiskin lukea taas...