Onko normaalia, jos 3-kymppisenä ärsyttää se, että nuoruus on ohi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ikääntyminen iskee naiseen erityisesti neljänkympin jälkeen? Olen nyt 36 v, mitä kauheaa tapahtuu neljän vuoden päästä?

Vanheneminen alkaa näkyä fyysisesti, vaikka sitä ennen ajatteli, että missä se nyt oikein muka on, eihän tässä mitään muutoksia näy. "Parhaimmatkin" alkaa menettää babyfacet nelikymppisenä. 

Lisäksi kavereista suurin osa hautuu kotona tai perhemenoissa. Jos olet yksinelävä, olet jatkuvasti yksin. Voi olla, että sinut joskus kelpuutetaan jonnekin mukaan, mutta saat sitten lässyttää lapselle tai jutustella jonkun toisen surkean jämäsinkun kanssa (joka tietenkin on erittäin kaukana miesmaustasi).

Puhelimesi ja Facebookisi tulvii lasten kuvia, joita sitten pitäisi ihastella. Ketään ei silti varsinaisesti kiinnosta, mitä sinä teet elämässäsi ja kenen kanssa.  

Jos haluat lapsia, olet jo vanha. Riskejä, lisäksi olet tosi vanha lapsen ollessa 20.

Missä on tuollaista??

Hmmm. No ainakin Suomessa ja Tampereella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietysti myös markkina-arvo tippuu naisella huomattavasti, kun on 40.

Tippuu se miehelläkin. Tai eihän se varsinaisesti kummallakaan mihinkään tipu, ne itsestä kiinnostuneet vaan on just yhtä rupsahtaneita mitä sitä itsekin on ja siinä sitä on ainakin hetkeksi tekemistä että oppii viehättymään ei_niin_timmistä kropasta ja valahtaneista kasvonpiirteistä. 

Näin on, mutta puhuin naisesta,  koska kysyjä kertoi olevansa 36 ja kysyi, mitä kamalaa nimenomaan naiselle tapahtuu muutaman vuoden päästä.

Miehillä se markkina-arvo vasta tippuukin, koska suurin osa on nelikymppisinä ihan setäkamaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole tuntenut noin. Mutta elinkin hyvän ja vauhdikkaan nuoruuden; seikkailin, matkustelin, opiskelin, juhlin, tein monenlaista työtä ja nautin elämästä. Oli mulla toki myös jokunen kriisi nuoruudessa.

Omalla kohdallani ratkaisevaa oli muuttaa pois kotipaikkakunnalta ja tehdä itse omat ratkaisut siitä, miten elää. Näin taustani eivät määritelleet aivan kaikkea varhaisaikuisuudessani.

Mulla on ystäviä, jotka ovat eläneet kolmekymppiseksi asti sellaista elämää, jota heiltä on odotettu. Osa heistä kokee nuoruutensa menneen hukkaan.

Sama. Itse elin juuri niinkuin halusin ja tein mitä halusin. Olen lähinnä helpottunut kun kukaan ei enää soittele joka viikonloppu johonkin eikä tarvitse miettiä miten "tilaisuuksiin on tartuttava ja mentävä nyt etten kadu myöhemmin!" koska ne on tehnyt jo kaikki.. En muistele edes kaiholla, vaikka tosi hauskaa olikin ja ihmiset joille kerron elämästäni ovat välillä järkyttyneitä miten uskalsin yhtäkkiä sanoa itseni irti ja muuttaa ulkomaille jne. Sitten on kavereita jotka eivät uskaltaneet ja itkenyt kun "enää ei voi.."

Joo. Olin ihan helvetin nössö, kun en katkaissut psykoterapiaa ja hoitosuhdetta psykiatrian klinikalla lähteäkseni opiskelijavaihtoon. Olisin todella voinut sekoilla ulkomailla.

Ihan omia valintoja.

Kaikilla ei ole koskaan samoja mahdollisuuksia. Silloin ei myöskään voi tehdä samoja valintoja.

Ihmeellinen kommunistinen ajatusmaailma. Jos Pertti ja Ville käyvät molemmat töissä ja Ville saa säästettyä rahat uuteen autoon, mutta Pertti ei, koska ostaa rahoilla kaikkea muuta kivaa niin sinusta pertille pitäisi myös kustantaa auto kuitenkin, koska hän nyt on sellainen ihminen joka ei voi säästää ja Villen ei tule olla itsestään ylpeä, koska hän nyt vaan on semmoinen joka pystyy säästämään.

Sait sitten oikein vääntämällä väännettyä ajatuksen erilaisista lähtökohdista elämässä tällaiseen suuntaan? Kokoomuslaiset aivot raksuttivat tätä asiaa pohtien koko yön ja tässä on tulos? Heikkoja ovat näyttösi!

Et siis osaa vastata. No, ei voi kauhalla vaatia.. Ryve sinä siellä itsesäälissä miten et voi lopettaa syömistä kun geenit lihottaa ja samaan reikään valuu raha käsistä, äitikin aina hassasi kaiken, joten minä en voi säästää..

Mitä sinä piittaat toisten painoindekseista? Onko sinulla joku ongelma?

Piittaan sikäli jos joku syyttää omista valinnoistaan muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole tuntenut noin. Mutta elinkin hyvän ja vauhdikkaan nuoruuden; seikkailin, matkustelin, opiskelin, juhlin, tein monenlaista työtä ja nautin elämästä. Oli mulla toki myös jokunen kriisi nuoruudessa.

Omalla kohdallani ratkaisevaa oli muuttaa pois kotipaikkakunnalta ja tehdä itse omat ratkaisut siitä, miten elää. Näin taustani eivät määritelleet aivan kaikkea varhaisaikuisuudessani.

Mulla on ystäviä, jotka ovat eläneet kolmekymppiseksi asti sellaista elämää, jota heiltä on odotettu. Osa heistä kokee nuoruutensa menneen hukkaan.

Sama. Itse elin juuri niinkuin halusin ja tein mitä halusin. Olen lähinnä helpottunut kun kukaan ei enää soittele joka viikonloppu johonkin eikä tarvitse miettiä miten "tilaisuuksiin on tartuttava ja mentävä nyt etten kadu myöhemmin!" koska ne on tehnyt jo kaikki.. En muistele edes kaiholla, vaikka tosi hauskaa olikin ja ihmiset joille kerron elämästäni ovat välillä järkyttyneitä miten uskalsin yhtäkkiä sanoa itseni irti ja muuttaa ulkomaille jne. Sitten on kavereita jotka eivät uskaltaneet ja itkenyt kun "enää ei voi.."

Joo. Olin ihan helvetin nössö, kun en katkaissut psykoterapiaa ja hoitosuhdetta psykiatrian klinikalla lähteäkseni opiskelijavaihtoon. Olisin todella voinut sekoilla ulkomailla.

Ihan omia valintoja.

Kaikilla ei ole koskaan samoja mahdollisuuksia. Silloin ei myöskään voi tehdä samoja valintoja.

Ihmeellinen kommunistinen ajatusmaailma. Jos Pertti ja Ville käyvät molemmat töissä ja Ville saa säästettyä rahat uuteen autoon, mutta Pertti ei, koska ostaa rahoilla kaikkea muuta kivaa niin sinusta pertille pitäisi myös kustantaa auto kuitenkin, koska hän nyt on sellainen ihminen joka ei voi säästää ja Villen ei tule olla itsestään ylpeä, koska hän nyt vaan on semmoinen joka pystyy säästämään.

Sait sitten oikein vääntämällä väännettyä ajatuksen erilaisista lähtökohdista elämässä tällaiseen suuntaan? Kokoomuslaiset aivot raksuttivat tätä asiaa pohtien koko yön ja tässä on tulos? Heikkoja ovat näyttösi!

Et siis osaa vastata. No, ei voi kauhalla vaatia.. Ryve sinä siellä itsesäälissä miten et voi lopettaa syömistä kun geenit lihottaa ja samaan reikään valuu raha käsistä, äitikin aina hassasi kaiken, joten minä en voi säästää..

Mitä sinä piittaat toisten painoindekseista? Onko sinulla joku ongelma?

Piittaan sikäli jos joku syyttää omista valinnoistaan muita.

Vaikutat tosi ankealta. Mitä jos hankkisit ihan oman elämän ja miettisit vähän vähemmän muiden kuvioita?

Täytän tänä vuonna 30. Naimisissa, yksi lapsi.

Elämä on pitkälti aikaisin heräämistä ja aikaisin nukkumaanmenemistä. Lapsen kanssa touhuiluja, mutta innolla odottelen jo hoitovapaan loppumisen jälkeen alkavaa työelämää.

Taloja katsottu jo paljon "sillä silmällä", jos vaikka parin vuoden sisään solmittaisiin asuntokaupat 😊

Tykkään tästä elämästä, tuntuu että kaikki soljuu eteenpäin sopivalla painolla. Juuri vähän aikaa sitten oli yksi lapsivapaa yö, jolloin valvottiin myöhään ja lähdettiin käymään baarissa. Ei vaan napannut enää, väsytti ja baarissa tuntui tylsältä, vaikka oli hyvää porukkaa mukana.

Eli en itse haikaile minkään nuoruusaikojen perään. Aikansa kutakin, samaan tapaan kuin lapsenkin ne leikit vähitellen vain jäivät pois kasvaessa.

Vierailija kirjoitti:

Täytän tänä vuonna 30. Naimisissa, yksi lapsi.

Elämä on pitkälti aikaisin heräämistä ja aikaisin nukkumaanmenemistä. Lapsen kanssa touhuiluja, mutta innolla odottelen jo hoitovapaan loppumisen jälkeen alkavaa työelämää.

Taloja katsottu jo paljon "sillä silmällä", jos vaikka parin vuoden sisään solmittaisiin asuntokaupat 😊

Tykkään tästä elämästä, tuntuu että kaikki soljuu eteenpäin sopivalla painolla. Juuri vähän aikaa sitten oli yksi lapsivapaa yö, jolloin valvottiin myöhään ja lähdettiin käymään baarissa. Ei vaan napannut enää, väsytti ja baarissa tuntui tylsältä, vaikka oli hyvää porukkaa mukana.

Eli en itse haikaile minkään nuoruusaikojen perään. Aikansa kutakin, samaan tapaan kuin lapsenkin ne leikit vähitellen vain jäivät pois kasvaessa.

Tämä on ollut keskustelussa hämmentävää. Erittäin moni tuntuu liittävän nuoruuden ja baareissa pörräämisen toisiinsa. Aloittajana en ajatellut tätä. Olisin kaivannut sellaista nuoruutta, johon olisi kuulunut vähemmän suuria suruja ja voimakkaampi usko elämään ja tuen saamiseen läheisiltä tarvittaessa.

Tallessa ikä elettynä.

Vierailija kirjoitti:

2) Työelämä on yllättävän kuluttavaa verrattuna täysipäiväisen ahkeran opiskelun ja kesätöiden yhdistelmään. Huomaan kuormittuvani. Kysymys siitä, elänkö työn osalta sellaista elämää, jota haluan, on ahdistava. Tuntuu, että kun on ammatillisesti mennyt yhdestä ovesta sisään, on vaikeampi tulla enää ulos ja avata toista ovea. Myös taloudelliset realiteetit rajoittavat omia valintojani. Joskus väsyttää henkisesti ihan hirveän paljon.

Minusta opiskelu oli kuluttavampaa. Iltaisin piti tehdä tehtäviä ym. diibadaabaa kun taas työelämässä työt eivät jatku vapaa-ajalla. Eikä opiskelijana ollut koskaan varaa mihinkään.

Sen sijaan koen saman tuosta ammatilliseta valinnasta. Kun sen on kerran tehnyt sitä on vaikea muuttaa. Olen jo nelikymppinen ja tehnyt koko ikäni yhtä työtä. Se on mielenkiintoista ja nautin siitä, mutta voisi jotain muutakin kokeilla. Mutta sitten pitäisi jättää työyhteisö, elantokaan ei olisi enää varmaa ja niin edelleen... helppo jäädä tuttuun ja turvalliseen.

Ihan ketju, en ole yksin! 

Mä täytin alkuvuodesta 30v ja jotain pientä kriisiä pukkaa. Olen vakiintuneessa parisuhteessa ja päätettiin miehen kanssa aloittaa vauvan yritys ensi vuoden alussa. Halutaan molemmat lapsia, mutta on ihan kauheaa tajuta että tässä oikeasti pitää nyt iän puolesta alkaa hommiin. Toki aikaa on vielä kymmenisen vuotta, mutta jos jotain ongelmaa ilmenee, olen mieluummin 32v kuin 39v. 

Tuntuu haikealta, että huoleton nuoruus jää väkisinkin taakse ja vauva ja lapset tekee elästä pakostikin hankalampaa, vaikka uskon että ne tuovat mukanaan ihan uutta sisältöä elämään. Olen myös pyrkimässä maisteriohjelmaan ja hermostuttaa miten paluu työelämään sujuu sitten parin vuoden päästä jos olen kymmenisen vuotta vanhempi kuin muut samoihin töihin hakevat. 

Kroppa on alkanyt myös prakaamaan, pari vuotta sitten aloin jäykistymään ja selkä vaivaa jatkuvasti vaikka koitan sitä liikunnalla hoitaa. Hirvittää ajatella missä kunnossa sitä on 20v päästä. 

Aika myös tuntuu kuluvan koko ajan vain nopeammalla tahdilla, vuosi ei ole enää mitään!

Naisillahan nuoruus on tuossa iässä ohi. Miehillä vasta alkaa puberteetti puhkeamaan kukkaan ja joillakin lapsellisuus saattaa jopa vähentyä.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä tavallista? Onko ikäkriisi 3-kymppisillä yleinen juttu?

Nelikymppisenä huomaat, että kolmikymppisenä olit vielä nuori. Itse olen 42 vuotias, pidän itseäni vielä melko nuorena.

Hmm. Mä oon 27 ja tunnen itseni nyt jo vanhaksi ja väsyneeksi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2) Työelämä on yllättävän kuluttavaa verrattuna täysipäiväisen ahkeran opiskelun ja kesätöiden yhdistelmään. Huomaan kuormittuvani. Kysymys siitä, elänkö työn osalta sellaista elämää, jota haluan, on ahdistava. Tuntuu, että kun on ammatillisesti mennyt yhdestä ovesta sisään, on vaikeampi tulla enää ulos ja avata toista ovea. Myös taloudelliset realiteetit rajoittavat omia valintojani. Joskus väsyttää henkisesti ihan hirveän paljon.

Minusta opiskelu oli kuluttavampaa. Iltaisin piti tehdä tehtäviä ym. diibadaabaa kun taas työelämässä työt eivät jatku vapaa-ajalla. Eikä opiskelijana ollut koskaan varaa mihinkään.

Sen sijaan koen saman tuosta ammatilliseta valinnasta. Kun sen on kerran tehnyt sitä on vaikea muuttaa. Olen jo nelikymppinen ja tehnyt koko ikäni yhtä työtä. Se on mielenkiintoista ja nautin siitä, mutta voisi jotain muutakin kokeilla. Mutta sitten pitäisi jättää työyhteisö, elantokaan ei olisi enää varmaa ja niin edelleen... helppo jäädä tuttuun ja turvalliseen.

Joo, riippuu varmaan paljon opinnoista ja työpaikasta. Minulla oli sellaiset opinnot, että menestyin niissä hyvin ja koin ne todella mielekkäiksi. Toki joskus väänsin jotain esseetä yölläkin, mutta en kokenut sitä kovin stressaavana, kun muuten opiskelijaelämä oli aikatauluiltaan rentoa. Opiskelin yhteensä kuusi vuotta, joihin kuului yksi vaihtovuosi (jonka aikana opiskelin ihan sen tavoitemäärän) ja tavoitelaajuutta huomattavan paljon laajemmat tutkinnot. Tykkäsin opiskella! Eikä minulla ollut ikinä puutetta rahasta: kesätöissä tienasi ja niiden säästöjen ohella opintotuki riitti hyvin.

Nyt olen sellaisessa työssä, etteivät työt todellakaan jää työpaikalle, vaan teen säännöllisesti töitä myös vapaa-ajallani. Olen työssäni kohtalaisen hyvä, mutta työ on sellaista, että täytyy itse paljolti päättää, milloin ja miten teen mitäkin, eikä tämä sovi minulle, sillä olen äärimmäisen huono johtamaan itseäni. Minulla on myös säännöllisiä ylitunteja. Niistä toki maksetaan, mutta vapaa-aikaa arvostaisin enemmän.

/Se, jolle vastasit

Vierailija kirjoitti:

Juuri vähän aikaa sitten oli yksi lapsivapaa yö, jolloin valvottiin myöhään ja lähdettiin käymään baarissa. Ei vaan napannut enää, väsytti ja baarissa tuntui tylsältä, vaikka oli hyvää porukkaa mukana.

Minä olen huomannut, etten edes jaksa valvoa enää kovin myöhään, jos pääsen viihteelle. Ennen oltiin valomerkkiin asti tuosta vaan, ja senkin jälkeen notkuttiin grilli- tai taksijonossa vielä pitkään :)

No odota että viisikymppisenä et tunne itseäsi kaksikymppistä vanhemmaksi. Ilman yhtä ainoaa kriisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole tuntenut noin. Mutta elinkin hyvän ja vauhdikkaan nuoruuden; seikkailin, matkustelin, opiskelin, juhlin, tein monenlaista työtä ja nautin elämästä. Oli mulla toki myös jokunen kriisi nuoruudessa.

Omalla kohdallani ratkaisevaa oli muuttaa pois kotipaikkakunnalta ja tehdä itse omat ratkaisut siitä, miten elää. Näin taustani eivät määritelleet aivan kaikkea varhaisaikuisuudessani.

Mulla on ystäviä, jotka ovat eläneet kolmekymppiseksi asti sellaista elämää, jota heiltä on odotettu. Osa heistä kokee nuoruutensa menneen hukkaan.

Sama. Itse elin juuri niinkuin halusin ja tein mitä halusin. Olen lähinnä helpottunut kun kukaan ei enää soittele joka viikonloppu johonkin eikä tarvitse miettiä miten "tilaisuuksiin on tartuttava ja mentävä nyt etten kadu myöhemmin!" koska ne on tehnyt jo kaikki.. En muistele edes kaiholla, vaikka tosi hauskaa olikin ja ihmiset joille kerron elämästäni ovat välillä järkyttyneitä miten uskalsin yhtäkkiä sanoa itseni irti ja muuttaa ulkomaille jne. Sitten on kavereita jotka eivät uskaltaneet ja itkenyt kun "enää ei voi.."

Joo. Olin ihan helvetin nössö, kun en katkaissut psykoterapiaa ja hoitosuhdetta psykiatrian klinikalla lähteäkseni opiskelijavaihtoon. Olisin todella voinut sekoilla ulkomailla.

Ihan omia valintoja.

Kaikilla ei ole koskaan samoja mahdollisuuksia. Silloin ei myöskään voi tehdä samoja valintoja.

Ihmeellinen kommunistinen ajatusmaailma. Jos Pertti ja Ville käyvät molemmat töissä ja Ville saa säästettyä rahat uuteen autoon, mutta Pertti ei, koska ostaa rahoilla kaikkea muuta kivaa niin sinusta pertille pitäisi myös kustantaa auto kuitenkin, koska hän nyt on sellainen ihminen joka ei voi säästää ja Villen ei tule olla itsestään ylpeä, koska hän nyt vaan on semmoinen joka pystyy säästämään.

Sait sitten oikein vääntämällä väännettyä ajatuksen erilaisista lähtökohdista elämässä tällaiseen suuntaan? Kokoomuslaiset aivot raksuttivat tätä asiaa pohtien koko yön ja tässä on tulos? Heikkoja ovat näyttösi!

Et siis osaa vastata. No, ei voi kauhalla vaatia.. Ryve sinä siellä itsesäälissä miten et voi lopettaa syömistä kun geenit lihottaa ja samaan reikään valuu raha käsistä, äitikin aina hassasi kaiken, joten minä en voi säästää..

Mitä sinä piittaat toisten painoindekseista? Onko sinulla joku ongelma?

Piittaan sikäli jos joku syyttää omista valinnoistaan muita.

Vaikutat tosi ankealta. Mitä jos hankkisit ihan oman elämän ja miettisit vähän vähemmän muiden kuvioita?

Ei kannata käydä keskustelupalstalla jos ei kestä sitä että täällä puhutaan asioista, muistakin kuin juuri sinuun tai minuun liittyvistä ;) tuitui!

Elin kolmekymppisenä pikkulapsiperheen arkea ja hyvin usein mietin, tätäkö mun koko loppuelämäni tulee olemaan: työssäkäyntiä, kaupassakäyntiä, ruuanlaittoa, siivousta, lastenhoitoa jne. Sitten tuli se syksyinen alkuilta (olin 37 v), kun istuin yksin olohuoneessa lasten huidellessa kavereineen ulkona. Tuli jossain määrin tarpeeton olo. Vuoden päästä olinkin jo opiskelemassa uudelle alalle ja alle 10 vuoden päästä olin  yrittäjä. Olin yrittäjäperheessä kasvaneena aina vannonut, että musta ei ikinä tule yrittäjää. Vaan toisin kävi. Nyt tuosta syksyisestä illasta tulee kuluneeksi jo 20 vuotta. Lapset aikuisia ja maailmalla, yritys pyörii hyvin, taloudellinen tilanteeni parempi kuin koskaan aikaisemmin. En kaipaa nuoruuttani takaisin vaan nautin juuri tästä elämänvaiheesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole tuntenut noin. Mutta elinkin hyvän ja vauhdikkaan nuoruuden; seikkailin, matkustelin, opiskelin, juhlin, tein monenlaista työtä ja nautin elämästä. Oli mulla toki myös jokunen kriisi nuoruudessa.

Omalla kohdallani ratkaisevaa oli muuttaa pois kotipaikkakunnalta ja tehdä itse omat ratkaisut siitä, miten elää. Näin taustani eivät määritelleet aivan kaikkea varhaisaikuisuudessani.

Mulla on ystäviä, jotka ovat eläneet kolmekymppiseksi asti sellaista elämää, jota heiltä on odotettu. Osa heistä kokee nuoruutensa menneen hukkaan.

Sama. Itse elin juuri niinkuin halusin ja tein mitä halusin. Olen lähinnä helpottunut kun kukaan ei enää soittele joka viikonloppu johonkin eikä tarvitse miettiä miten "tilaisuuksiin on tartuttava ja mentävä nyt etten kadu myöhemmin!" koska ne on tehnyt jo kaikki.. En muistele edes kaiholla, vaikka tosi hauskaa olikin ja ihmiset joille kerron elämästäni ovat välillä järkyttyneitä miten uskalsin yhtäkkiä sanoa itseni irti ja muuttaa ulkomaille jne. Sitten on kavereita jotka eivät uskaltaneet ja itkenyt kun "enää ei voi.."

Mutta edessäsi on ehkä järkytys. Jossakinvaiheessa huomaat nuorempien suhtautuvan sinuun alentuvasti. Luulevat, että olet viettänyt koko elämäsi kuten vietät sen iäkkäämpänä. Nuoremmat luulevat keksineensä asiat jotka keksittiin jo aikoja sitten. Sinulle jakaa elämän viisauksia nuoremmat.

Minusta tuo on vain huvittavaa. Kun on sinut itsensä kanssa ja tehnyt elämässään asioita, joita on halunnutkin tehdä, on aika sama, mitä elämän viisauksia nuoremmat minulle jakaa. Ja kyllähän joskus mua nuoremmat ovat kokeneet elämässään asioita, joita minä en ole kokenut. Onhan heillä silloin enemmän kokemusta ko asiasta kuin minulla. 

Ei ärsytä. Kolmekymppisenä nuoruus on ollut ohi jo 10 vuotta. Kyllä siihen on ehtinyt tottua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaalia aikuistumista, huomataan (viimeistään) ettei biletys ja kalja riitäkään elämän sisällöksi. Fiksut muuttavat elämäänsä ja huomaavat ettei se nuoruus ollut kultaista aikaa muuta kun huonoissa iskelmissä. Fiksut valittavat, että miksi aika kuluu.

Biletys ja kalja eivät ole koskaan olleet elämäni sisältö. Tämän ymmärtäminen ei ole mikään shokki. Nyt 29-vuotiaana minua mietityttävät ja paikoin ahdistavatkin seuraavat:

1) Vanhempani ikääntyvät. Äitini on sairas. On huoli sekä äidistä itsessään että isäni jaksamisesta. He ovat niin rakkaita ja nykyään yksi suurimmista huolen aiheistani. Ajatus luopumisesta tuntuu pahalta. Minulla ei enää ole äitiä samalla tavalla tukemassa kuin vielä viisi vuotta sitten.

2) Työelämä on yllättävän kuluttavaa verrattuna täysipäiväisen ahkeran opiskelun ja kesätöiden yhdistelmään. Huomaan kuormittuvani. Kysymys siitä, elänkö työn osalta sellaista elämää, jota haluan, on ahdistava. Tuntuu, että kun on ammatillisesti mennyt yhdestä ovesta sisään, on vaikeampi tulla enää ulos ja avata toista ovea. Myös taloudelliset realiteetit rajoittavat omia valintojani. Joskus väsyttää henkisesti ihan hirveän paljon.

En kyllä silti koe, että nuoruuteni on ohi. Tunnen itseni aika nuoreksi vielä. Niin paljon on edessä.

Edessä on äidin omaishoitajana toimiminen..syöttäminen, pyllynpesu