Lue keskustelun säännöt.
Valmistuin ensimmäiseen ammattiini ja perhettä ei kiinnosta muu kuin pikkusiskon yo-juhlat:(
19.05.2018 |
Olen 28 vuotias nainen ja sain nyt vihdoin itselleni ammatin. Kärsin koko nuoruuteni masennuksesta ja paniikkikohtauksista enkä ikinä saanut kouluja käytyä. Olen ollut työharjoitteluissa ja erilaisilla pajoilla ym. No olo hieman helpotti siinä 26 vuoden iässä ja hain opiskelemaan ja nyt on urakka ohi:) olen älyttömän ylpeä itsestäni että pystyin tähän vaikken olisi ikinä uskonut. Oli todella raskas viimeinen harjoittelu ja meinasin luovuttaa kun vanhat ajatusmallit puski päähän.. välillä itkin koko loppu illan harjoittelun jälkeen ja aamuisin oksensin kun jännitti niin kovasti mennä. Mutta minä en luovuttanut vaan kävin loppuun asti ja nyt minulla on ammatti!! :)
Olen koko ajan tiennyt, että siskoni valmistuu ylioppilaaksi tänä keväänä ja alusta asti tehty perheessä selväksi, että yo-juhlat tulevat ja minun ammattikoulu ei ole iso asia. Muutkin sisarukset on menneet lukion kautta yliopistoon ja vanhemmat ei ole ikinä oikein ymmärtäneet tai tukeneet minua elämässäni koska olen tälläinen "häpeäpilkku"..
Tänään sitten soitin äidille ja onnesta itkien kerroin että valmistuin. Vastaan otto oli "Aha no.... mitkäs on jatkosuunnitelmat?"
Tuli kyllä pahamieli mutta kysyin kuitenkin voisiko minullekin pienet juhlat pitää jos pääsisivät vaikka kahvilla käymään jos tekisin kakun. Eivät ennätä ja kuulemma "ei se ammattikoulun käyminen ole meidän mielestä niin kahvittelun arvoinen "
Juu..pakko oli avautua :'(
Kommentit (322)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kirjoitti: Tuli kyllä pahamieli mutta kysyin kuitenkin voisiko minullekin pienet juhlat pitää jos pääsisivät vaikka kahvilla käymään jos tekisin kakun. Eivät ennätä ja kuulemma "ei se ammattikoulun käyminen ole meidän mielestä niin kahvittelun arvoinen "
Huomatkaa: jos pääsisivät vaikka kahvilla käymään jos tekisin kakun.
Ja samalla: voisiko minullekin pienet juhlat pitää
Mikä taas viittaisi siihen, että haluaa itselleen järjestettävän juhlat. Minne itse hoitaa kakun.
"Voisiko minullekin pienet juhlat pitää" voi yhtä hyvin tarkoittaa kysymystä, kiinnostaako vanhempia ylipäänsä juhlia. Voi olla, että noiden äidin ensimmäisten kommenttien jälkeen on iskenyt epäilys. Huonolla itsetunnolla varustettu ei ihan helposti lähde järjestämään juhlia sillä periaatteella, että tulkaa jos haluatte.
Niin. Olennaista onkin kysymys siitä, mitä sillä tarkoitettiin ja miten äiti sen tulkitsi.
Kuinka pönttö pitää olla ettei osaa tulkita mitä "jos pääsisitte kahville ja tekisin kakun" tarkoittaa?
Niin, mutta se "voisiko minullekin pitää pienet juhlat" taas viittaa siihen, että pyydettiin äitiä ne hoitamaan. Älä irrota yhtä lausetta kokonaisuudesta. Nuo kaksi kun yhdistää, siinä on ristiriita, mikä on vaikea tulkita.
Ei se ole vaikeaa, kun huomioit lauseiden suhteen toisiinsa. Kysytään, että voisiko minullekin pitää juhlat (huom! ei järjestää, järjestelyvastuuta ei mainita) ja sen jälkeen esitetään kaksi ehtoa: jos tulette kahville ja jos leivon kakun. Lause on puhekielinen, mutta pitää sitä aika vastakarvaan tulkita, jotta lukee ap:n vaativan muita tekemään muuta kuin tulemaan paikalle ja juhlimaan.
No mehän emme edes tiedä, mikä on ollut tarkka sanamuoto alunperin.
Mutta selkeää olisi: Pitäisin mielelläni pienet juhlat, teen kakkua jne, tulisitteko tai koska pääsisitte. Tai, haluaisin, että minulle järjestettäisiin pienet juhlat, voisitteko auttaa/järjestää, voisin tehdä kakun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yo-juhlat ovat perinteisesti vanhempien järjestämät, koska ylioppilaaksi valmistuja on useimmiten alle 20 v. ja asuu vielä kotona. Aikuiset ihmiset taas järjestävät omat juhlansa itse, niin minäkin tein yliopistosta valmistuessani. En laittaisi juhlapäiväksi samaa kuin siskollasi, hänkin ansaitsee oman juhlapäivänsä ja olla huomion keskiössä. Sinä voit pitää omasi toisena viikonloppuna. Se sitten on jo töykeää, jos vanhempasi eivät kutsusta huolimatta vaivaudu paikalle.
Mitäs sitten, jos abi asuu jo omassa kodissaan? Pitäisikö tämän itse järjestää ylppärinsä?
Mietin lähinnä omaa lastani, joka kirjoittaa ensi keväänä, eikä asu kotona. Asia luonnollisesti jutellaan hänen kanssaan, mutta mietin miten asian otan puheeksi. Hänellä ja minulla ei ole aivan mutkattomat välit ja tuntuu, että monesti ystävällinen kysymyskin menee pieleen.
Se on varmasti keskusteltavissa. Mutta lähtökohtaisesti omillaan asuva hoitaa itse, ellei erikseen halua vaikka parempien tilojen takia pitää lapsuudenkodissaan. Silloin hän varmastikin voi ottaa asian itse puheeksi ja sopia siitä.
Oma poikani muutti lukion takia toiselle paikkakunnalle 16-vuotiaana. Oli ihan itsestään selvää, että piti juhlat omassa kodissaan, koska kuitenkin oli sitten lähdössä illalla juhlimaan kavereiden kanssa. Toki yksiössä oli vähän tunkua, mutta eipä meillä iso sukukaan ole. Vähän mietittiin ensin, että olisi vuokrattu joku tila juhliinsa, mutta tämä oli ihan hyvä ratkaisu. Astiat toimme lapsuudenkodista.
Mä ainakin oon ylpeä susta, hienoa työtä! :) harmi kun vanhempasi ovat tuollaisia
kaikkea hyvää sulle!
Tuntuu, että täällä osan mielestä 18 vuotta täytettyään lapsesta tulee taakka vanhemmille, ja kaikenlainen vanhempien tukeminen tämän jälkeen on pöyristyttävää. Omille vanhemmilleni 80- luvulla mummini järjesti jopa häät omassa kotonaan. Monille vanhemmille on kunnia-asia saada olla järjestämässä lapsen tärkeää. (Kyllä, aikuinenkin on vielä vanhempien lapsi.)
Ja mitä tulee valmistujaisiin niin luultavasti tässä olisi lähinnä kyse vanhempien kodin käytöstä. 28- vuotiaalla opiskelijalla ei välttämättä ole tilojenkaan puolesta mahdollisuutta pitää juhlia. Järjestelyt ei varmasti muutenkaan kovin kummosia olisi, varsinkin kun ap puhui omista leipomuksistaan. OIkeastihan ap ei edes pyytänyt mitään juhlia järjestettäväksi mutta vaikka näin olisikin tehnyt niin en ymmärrä miksi tämä on pöyristyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että täällä osan mielestä 18 vuotta täytettyään lapsesta tulee taakka vanhemmille, ja kaikenlainen vanhempien tukeminen tämän jälkeen on pöyristyttävää. Omille vanhemmilleni 80- luvulla mummini järjesti jopa häät omassa kotonaan. Monille vanhemmille on kunnia-asia saada olla järjestämässä lapsen tärkeää. (Kyllä, aikuinenkin on vielä vanhempien lapsi.)
Ja mitä tulee valmistujaisiin niin luultavasti tässä olisi lähinnä kyse vanhempien kodin käytöstä. 28- vuotiaalla opiskelijalla ei välttämättä ole tilojenkaan puolesta mahdollisuutta pitää juhlia. Järjestelyt ei varmasti muutenkaan kovin kummosia olisi, varsinkin kun ap puhui omista leipomuksistaan. OIkeastihan ap ei edes pyytänyt mitään juhlia järjestettäväksi mutta vaikka näin olisikin tehnyt niin en ymmärrä miksi tämä on pöyristyttävää.
No ei se nyt ihan niinkään mene. Mutta monella vanhemmatkin alkavat jo olla iäkkäämpiä, eivätkä välttämättä esimerkiksi jaksa enää järjestää isoja juhlia, kun parikymmentä vuotta sitä on jo tehnyt. Itse olen 25 ja äitini 65 ja isäni 70. Kummallakin on sairauksia. En ikinä kehtaisi heiltä enää pyytää mitään isoja ja rasittavia juttuja, pikemminkin apu kulkee nyt toiseen suuntaan ja vanhemmilta saatu apu on enemmän henkistä ja neuvoja.
Aloittajan perhetilannetta en tietenkään tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siis mä nyt ainakin ymmärsin että ”pidettäiskö mulle pienet juhlat” tarkottaa just sitä että tuutteko äiti ja iskä kahville jos mä leivon kakun? toki saatan sitte tulkita väärin mutta ei tossa mun mielestä kysytä että saako pitää jotkut bileet äitin kämpässä vaan että tulisitteko kahville, ne on jo ne pienet juhlat. tai ainakin mä ilmaisisin just niin sen asian et en sitten tiiä?
Vierailija kirjoitti:
siis mä nyt ainakin ymmärsin että ”pidettäiskö mulle pienet juhlat” tarkottaa just sitä että tuutteko äiti ja iskä kahville jos mä leivon kakun? toki saatan sitte tulkita väärin mutta ei tossa mun mielestä kysytä että saako pitää jotkut bileet äitin kämpässä vaan että tulisitteko kahville, ne on jo ne pienet juhlat. tai ainakin mä ilmaisisin just niin sen asian et en sitten tiiä?
No se voisiko minulle pitää juhlat on vaan niin hassu sanavalinta. Kun se 28v voi ihan lupia kyselemättä kyllä pitää juhlat. Ja jos hän tarkoittaa, että olisi kiva, jos tulisitte juhlimaan kahvittelun muodossa, niin esittää asian ihan vaan kutsuna "tervetuloa valmistujaiskahveille, pääsettekö xx.xx.xxxx".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pikkusiskosi on kuitenkin teini, jolle juhlat ovat tärkeintä. Ammatti on hieno saavutus, mutta ei pidä unohtaa että olet jo hyvin kaun ollut täysin vastuussa itsestäsi ja kyseessä on oma valintasi miten olet elämäsi elänyt. Ei kannata odottaa ihmisiltä liikoja. Itse menisin sinne siskon juhliin ja olisin onnellinen, että hän on valinnut jo nytten elämässä paremmin kuin mitä itse olet. Aina voi olla edes se huono esimerkki 😀
Paniikkikohtaukset yms. eivät ole mikään valinta. Sen sijaan v-mäinen asenteesi on.
Vaikea ymmärtää, että miksi edes tehdä lapsia jos on niin kovin vaikeaa edes onnitella omaa lastaan jostain saavutuksesta. Saati sitten, että muuten kiinnostaisi olla lapsensa tukena, vaikka se lapsi olisikin aikuinen.
Toki jos lastentekoon ainoa syy on tuottaa veronmaksajia ja ajatusmaailma on se, ettei ne lapset kotoa muuton jälkeen kiinnosta pätkääkään. Suosittelisin näille ihmisille kuitenkin sitä vaihtoehtoa, ettei tee ollenkaan lapsia, edes velvollisuudesta. Kaikkien kannalta parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikea ymmärtää, että miksi edes tehdä lapsia jos on niin kovin vaikeaa edes onnitella omaa lastaan jostain saavutuksesta. Saati sitten, että muuten kiinnostaisi olla lapsensa tukena, vaikka se lapsi olisikin aikuinen.
Toki jos lastentekoon ainoa syy on tuottaa veronmaksajia ja ajatusmaailma on se, ettei ne lapset kotoa muuton jälkeen kiinnosta pätkääkään. Suosittelisin näille ihmisille kuitenkin sitä vaihtoehtoa, ettei tee ollenkaan lapsia, edes velvollisuudesta. Kaikkien kannalta parempi.
Me nyt olemme kuulleet vain yhden osapuolen tarinan tässä. Masennuksesta kärsivän omaisena on vaan niin tuskaisen vaikeaa olla ja vuosien saatossa se jättää jälkensä, vaikka olisi kyseessä oma lapsi. Siksi taustoja ajatellen voi olla, ettei vaan kykene enää olemaan tukena.
Onnea ap, olet ihan järjettömän vahva ihminen <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palstalla hoetaan vaan sitä, mitä kuuluu tehdä missäkin iässä, yksilöllisyys unohdetaan kokonaan. Ehkä keskimäärin suurin osa elää ja toimii samaan tahtiin toisten kanssa. Sairaudet ottavat kuitenkin veronsa. Kyllä ap:kin sieltä tulee kohti niin sanottuja yhteiskunnallisia standardeja, mutta keskimääräistä myöhemmin. Tekin, jotka olette aikuistuneet aiemmin, olette saaneet tukea ja kannustusta, suodaan sama ap:llekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea ymmärtää, että miksi edes tehdä lapsia jos on niin kovin vaikeaa edes onnitella omaa lastaan jostain saavutuksesta. Saati sitten, että muuten kiinnostaisi olla lapsensa tukena, vaikka se lapsi olisikin aikuinen.
Toki jos lastentekoon ainoa syy on tuottaa veronmaksajia ja ajatusmaailma on se, ettei ne lapset kotoa muuton jälkeen kiinnosta pätkääkään. Suosittelisin näille ihmisille kuitenkin sitä vaihtoehtoa, ettei tee ollenkaan lapsia, edes velvollisuudesta. Kaikkien kannalta parempi.
Me nyt olemme kuulleet vain yhden osapuolen tarinan tässä. Masennuksesta kärsivän omaisena on vaan niin tuskaisen vaikeaa olla ja vuosien saatossa se jättää jälkensä, vaikka olisi kyseessä oma lapsi. Siksi taustoja ajatellen voi olla, ettei vaan kykene enää olemaan tukena.
Viittasin kommentillani siihen, kun jotkut kirjoittavat kuinka lähes 30-vuotias on aikuinen ihminen (toki onkin) ja siksi vanhemmilla ei ole enää mitään ”velvollisuutta” olla tukena ja kiinnostuneita hänen asioistaan. Ja kyllä, emme tiedä taustoja ja siksi en kommentoinutkaan sen kummemmin mitään masennukseen liittyen vaan ihan yleisesti kun on näitä ihmisiä, kenen mielestä lapsestaan ei tarvitse enää välittää sen jälkeen kun on kasvanut aikuiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että täällä osan mielestä 18 vuotta täytettyään lapsesta tulee taakka vanhemmille, ja kaikenlainen vanhempien tukeminen tämän jälkeen on pöyristyttävää. Omille vanhemmilleni 80- luvulla mummini järjesti jopa häät omassa kotonaan. Monille vanhemmille on kunnia-asia saada olla järjestämässä lapsen tärkeää. (Kyllä, aikuinenkin on vielä vanhempien lapsi.)
Ja mitä tulee valmistujaisiin niin luultavasti tässä olisi lähinnä kyse vanhempien kodin käytöstä. 28- vuotiaalla opiskelijalla ei välttämättä ole tilojenkaan puolesta mahdollisuutta pitää juhlia. Järjestelyt ei varmasti muutenkaan kovin kummosia olisi, varsinkin kun ap puhui omista leipomuksistaan. OIkeastihan ap ei edes pyytänyt mitään juhlia järjestettäväksi mutta vaikka näin olisikin tehnyt niin en ymmärrä miksi tämä on pöyristyttävää.
No ei se nyt ihan niinkään mene. Mutta monella vanhemmatkin alkavat jo olla iäkkäämpiä, eivätkä välttämättä esimerkiksi jaksa enää järjestää isoja juhlia, kun parikymmentä vuotta sitä on jo tehnyt. Itse olen 25 ja äitini 65 ja isäni 70. Kummallakin on sairauksia. En ikinä kehtaisi heiltä enää pyytää mitään isoja ja rasittavia juttuja, pikemminkin apu kulkee nyt toiseen suuntaan ja vanhemmilta saatu apu on enemmän henkistä ja neuvoja.
Aloittajan perhetilannetta en tietenkään tiedä.
En mielestäni missään vaiheessa kirjoittanut, kuinka on vanhempien velvollisuus järjestää aikuisille lapsilleen juhlia. Vaan jos mahdollisuuksia on niin monelle vanhemmalle tämä voi olla kunnia-asia. En suinkaan tarkoittanut, että iäkkäämpiä tai sairaita vanhempia pitäisi velvoittaa juhlien järjestämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Palstalla hoetaan vaan sitä, mitä kuuluu tehdä missäkin iässä, yksilöllisyys unohdetaan kokonaan. Ehkä keskimäärin suurin osa elää ja toimii samaan tahtiin toisten kanssa. Sairaudet ottavat kuitenkin veronsa. Kyllä ap:kin sieltä tulee kohti niin sanottuja yhteiskunnallisia standardeja, mutta keskimääräistä myöhemmin. Tekin, jotka olette aikuistuneet aiemmin, olette saaneet tukea ja kannustusta, suodaan sama ap:llekin.
Mutta unohdat, että kyseessä on masennuksesta kärsinyt nuori aikuinen, joka on ollut tyyliin 10 vuotta (tms) heikossa kunnossa henkisesti. Se on voinut jättää pahat jäljet niiden vanhempienkin elämään. Eivät vanhemmat ole mitään yli-ihmisiä, jotka seilaavat tyynesti läpi kaikkien elämän vaikeuksien vaan hyvinkin voivat olla aivan hajalla siitä, miten tyttärensä (?) elämä on mennyt. Kenties siinä on voinut olla rankkaakin syyllistämistä, uhriutumista, vanhempien elämän terrorisointia, petettyjä lupauksia ja odotuksia... enkä siis tunne tapausta, niin eihän näin ole välttämättä ollenkaan ollut, mutta se on mahdollista. Monesti masentuneet ovat varsin hankalia läheisilleen.
Siksi se oletus, että vanhemmat vilpittömästi olisivat onnellisia ja haluaisivat juhlia tms voi olla jo liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että täällä osan mielestä 18 vuotta täytettyään lapsesta tulee taakka vanhemmille, ja kaikenlainen vanhempien tukeminen tämän jälkeen on pöyristyttävää. Omille vanhemmilleni 80- luvulla mummini järjesti jopa häät omassa kotonaan. Monille vanhemmille on kunnia-asia saada olla järjestämässä lapsen tärkeää. (Kyllä, aikuinenkin on vielä vanhempien lapsi.)
Ja mitä tulee valmistujaisiin niin luultavasti tässä olisi lähinnä kyse vanhempien kodin käytöstä. 28- vuotiaalla opiskelijalla ei välttämättä ole tilojenkaan puolesta mahdollisuutta pitää juhlia. Järjestelyt ei varmasti muutenkaan kovin kummosia olisi, varsinkin kun ap puhui omista leipomuksistaan. OIkeastihan ap ei edes pyytänyt mitään juhlia järjestettäväksi mutta vaikka näin olisikin tehnyt niin en ymmärrä miksi tämä on pöyristyttävää.
No ei se nyt ihan niinkään mene. Mutta monella vanhemmatkin alkavat jo olla iäkkäämpiä, eivätkä välttämättä esimerkiksi jaksa enää järjestää isoja juhlia, kun parikymmentä vuotta sitä on jo tehnyt. Itse olen 25 ja äitini 65 ja isäni 70. Kummallakin on sairauksia. En ikinä kehtaisi heiltä enää pyytää mitään isoja ja rasittavia juttuja, pikemminkin apu kulkee nyt toiseen suuntaan ja vanhemmilta saatu apu on enemmän henkistä ja neuvoja.
Aloittajan perhetilannetta en tietenkään tiedä.
En mielestäni missään vaiheessa kirjoittanut, kuinka on vanhempien velvollisuus järjestää aikuisille lapsilleen juhlia. Vaan jos mahdollisuuksia on niin monelle vanhemmalle tämä voi olla kunnia-asia. En suinkaan tarkoittanut, että iäkkäämpiä tai sairaita vanhempia pitäisi velvoittaa juhlien järjestämiseen.
Se oli ehkä enemmän kannanotto sille, että kirjoitit monen 18veen muuttuvan taakaksi vanhemmilleen. Niin siihen voi olla ihan luonnollisia syitäkin, ettei jakseta enää olla niin tukena ja turvana, kun lapsi omilleen saadaan.
Voin kuvitella ap:n äidin, joka järjestää lapselleen yo-juhlia ja sitten se masentunut lapsi soittaa täpinöissään, että hei, valmistun kesäkuun alussa, voitaisiinko järjestää minulle juhlat, voin leipoa kakun. Samaan aikaan siellä lapsuudenkodissa valmistellaan yo-juhlia ja äiti miettii kuumeisesti, että eikö tämä melkein 30v vieläkään tajua, että ei voi olla kaiken aikaa keskipisteenä, että antaisi nyt lopultakin muillekin lapsille juhlansa.
Äidit yrittävät olla tasapuolisia, mutta todennäköisesti sairain lapsi on saanut eniten kaikkea alkaen rukouksista päätyen huolestuneeseen valvomiseen. Nyt kun toisella lapsella olisi elämässä ilonpilkahdus, niin masentunut tunkee etualalle vaatien huomiota. Ei mitään kutsua tylliin 15.6. klo 18 täällä minun luona on tarjolla kakkua ja kahvia vaan vaatimus, että voitaisinko minulle järjestää juhlat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea ymmärtää, että miksi edes tehdä lapsia jos on niin kovin vaikeaa edes onnitella omaa lastaan jostain saavutuksesta. Saati sitten, että muuten kiinnostaisi olla lapsensa tukena, vaikka se lapsi olisikin aikuinen.
Toki jos lastentekoon ainoa syy on tuottaa veronmaksajia ja ajatusmaailma on se, ettei ne lapset kotoa muuton jälkeen kiinnosta pätkääkään. Suosittelisin näille ihmisille kuitenkin sitä vaihtoehtoa, ettei tee ollenkaan lapsia, edes velvollisuudesta. Kaikkien kannalta parempi.
Me nyt olemme kuulleet vain yhden osapuolen tarinan tässä. Masennuksesta kärsivän omaisena on vaan niin tuskaisen vaikeaa olla ja vuosien saatossa se jättää jälkensä, vaikka olisi kyseessä oma lapsi. Siksi taustoja ajatellen voi olla, ettei vaan kykene enää olemaan tukena.
Viittasin kommentillani siihen, kun jotkut kirjoittavat kuinka lähes 30-vuotias on aikuinen ihminen (toki onkin) ja siksi vanhemmilla ei ole enää mitään ”velvollisuutta” olla tukena ja kiinnostuneita hänen asioistaan. Ja kyllä, emme tiedä taustoja ja siksi en kommentoinutkaan sen kummemmin mitään masennukseen liittyen vaan ihan yleisesti kun on näitä ihmisiä, kenen mielestä lapsestaan ei tarvitse enää välittää sen jälkeen kun on kasvanut aikuiseksi.
Ymmärrän toki. Välittämiselläkin ja tukemisellakin vaan on niin monia muotoja, eikä yksi muoto ole toista oikeampi, vaan joka perheessä omanlaisensa. Joku on aina kiinnostunut, joku antaa rahaa, joku auttaa arjessa, joku on valmis tekemään ihan mitä vaan... ja joskus se kiinnostus ja välittäminen voi olla liiallistakin ja estää nuorta aikuista itsenäistymästä.
Miksi luotte omia kuvitelmianne ap:n taustoista? Jos teillä on joku kokemus masentuneen omaisena, ei se tarkoita, että sama tilanne olisi automaattisesti toisen kohdalla. Onko niin vaikea ymmärtää se asia, että on olemassa ihan oikeasti niitä todella kus*päisiäkin vanhempia?
Kolmekymppisten aikuisten ihmisten on tarkoitus elää omaa elämäänsä ja järjestää itse omat juhlansa tai juhlimattomuutensa.