Lue keskustelun säännöt.
Valmistuin ensimmäiseen ammattiini ja perhettä ei kiinnosta muu kuin pikkusiskon yo-juhlat:(
19.05.2018 |
Olen 28 vuotias nainen ja sain nyt vihdoin itselleni ammatin. Kärsin koko nuoruuteni masennuksesta ja paniikkikohtauksista enkä ikinä saanut kouluja käytyä. Olen ollut työharjoitteluissa ja erilaisilla pajoilla ym. No olo hieman helpotti siinä 26 vuoden iässä ja hain opiskelemaan ja nyt on urakka ohi:) olen älyttömän ylpeä itsestäni että pystyin tähän vaikken olisi ikinä uskonut. Oli todella raskas viimeinen harjoittelu ja meinasin luovuttaa kun vanhat ajatusmallit puski päähän.. välillä itkin koko loppu illan harjoittelun jälkeen ja aamuisin oksensin kun jännitti niin kovasti mennä. Mutta minä en luovuttanut vaan kävin loppuun asti ja nyt minulla on ammatti!! :)
Olen koko ajan tiennyt, että siskoni valmistuu ylioppilaaksi tänä keväänä ja alusta asti tehty perheessä selväksi, että yo-juhlat tulevat ja minun ammattikoulu ei ole iso asia. Muutkin sisarukset on menneet lukion kautta yliopistoon ja vanhemmat ei ole ikinä oikein ymmärtäneet tai tukeneet minua elämässäni koska olen tälläinen "häpeäpilkku"..
Tänään sitten soitin äidille ja onnesta itkien kerroin että valmistuin. Vastaan otto oli "Aha no.... mitkäs on jatkosuunnitelmat?"
Tuli kyllä pahamieli mutta kysyin kuitenkin voisiko minullekin pienet juhlat pitää jos pääsisivät vaikka kahvilla käymään jos tekisin kakun. Eivät ennätä ja kuulemma "ei se ammattikoulun käyminen ole meidän mielestä niin kahvittelun arvoinen "
Juu..pakko oli avautua :'(
Kommentit (322)
Vierailija kirjoitti:
Sellaisen ajatuksen heitän, että jos aloitus olisi kirjoitettu äidin tai pikkusiskon näkökulmasta, keskustelu voisi olla hyvin toisenlainen.
No sepä juuri. Ja kun aloittaja ei ole täällä vastailemassa moniin kysyttyihin juttuihin, tulee lähinnä olo, että hän otti nokkiinsa, kun kaikki eivät varauksetta surkuttele häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää keskustelu polkee paikallaan. Periksi ei anneta suuntaan eikä toiseen.
Perus av:ta. Muodostetaan joku kanta ap:n puolesta tai tätä vastaan ja kieltäydytään miettimästä, mitä kaikkea asiaan voisi liittyä. Ja mahdotontahan se onkin tässä tapauksessa sanoa, kuka on tarinan hyvis ja pahis.
Niin ja onko varsinaisia hyviksiä ja pahiksia edes olemassa. Jokainen siis hämmentää soppaa. Riitaan tarvitaan aina kaksi...Tosin aikuisten tulisi toimia esimerkkeinä.
Tuu tänne Herttoniemeen ap, mä keitän sulle kahvit! Voin leipoa kakunkin ja jakaa oman tarinani :)
Vierailija kirjoitti:
"Moi äiti, mä valmistun vihdoin!"
"Aha."
"Ajattelin jos pidetään mullekin juhlat. Pääsettekö kahville? Teen kakun."
"Ei ehditä ja turha sitä on muutenkaan juhlia."
vs.
"Moi äiti, mä valmistun vihdoin!"
"Onnea! Hieno juttu"
"Ajattelin jos pidetään mullekin juhlat. Pääsettekö kahville? Teen kakun.
"Ei nyt ehditä, kiire juhlavalmistelujen kanssa. Mutta juhlitaan sinua täällä kotona vaikka sunnuntaina siskon juhlien jälkeen."
Itse pitäisin tätä jälkimmäistä normaalina, aika moni tuntuu olevan ensimmäisen vaihtoehdon kannalla.
Eikö tuohon voisi lisätä sen, että "upeaa, voittekin nyt molemmat siskokset juhlistaa valmistumista yhtä aikaa kun koko suku on jo valmiiksi kutsuttu paikalle"? Ei muuta kuin viestiä kaikille myös ap:n tunteville kutsutuille menemään, että juhlan aihetta onkin kaksin verroin.
Onnea, onnea!!!
Perheesi on pönttö... Mutta miksi ei, taidat vielä ehtiä pääsemään sisään yliopistoon amiksen papereilla jos olet kiinnostunut :) Valmistut salassa pitäen tohtoriksi ja haistatat siten perheellesi pitkät!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylioppilaaksi pääsy on saanut käsittämättömät mittasuhteet verrattuna siihen mitä se oikeasti on: vain välivaihe seuraavaan kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Moi äiti, mä valmistun vihdoin!"
"Aha."
"Ajattelin jos pidetään mullekin juhlat. Pääsettekö kahville? Teen kakun."
"Ei ehditä ja turha sitä on muutenkaan juhlia."
vs.
"Moi äiti, mä valmistun vihdoin!"
"Onnea! Hieno juttu"
"Ajattelin jos pidetään mullekin juhlat. Pääsettekö kahville? Teen kakun.
"Ei nyt ehditä, kiire juhlavalmistelujen kanssa. Mutta juhlitaan sinua täällä kotona vaikka sunnuntaina siskon juhlien jälkeen."
Itse pitäisin tätä jälkimmäistä normaalina, aika moni tuntuu olevan ensimmäisen vaihtoehdon kannalla.
Eikö tuohon voisi lisätä sen, että "upeaa, voittekin nyt molemmat siskokset juhlistaa valmistumista yhtä aikaa kun koko suku on jo valmiiksi kutsuttu paikalle"? Ei muuta kuin viestiä kaikille myös ap:n tunteville kutsutuille menemään, että juhlan aihetta onkin kaksin verroin.
Vielä parempi tietysti noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vau onnea ! Olet ylittänyt itsesi ja ansaitsisit todellakin suuret juhlat :) jos perheesi ei ymmärrä kuinka suuren asian olet tehnyt ja kuinka paljon se on sinulta vaatinut niin se on heidän menetyksensä :) olet vahva ja todella hyvä esimerkki monelle samoista ongelmista kärsivälle kuten esim minulle. Ehkä minäkin vielä joskus pystyn opiskelemaan ammatin ja työllistymään kun sinäkin pystyit. Kiitos että annoit voimia ja toivoa paremmasta huomisesta. T: 26 vuotias vain peruskoulun käynyt sairaseläkkeellä oleva epäonnistuja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Moi äiti, mä valmistun vihdoin!"
"Aha."
"Ajattelin jos pidetään mullekin juhlat. Pääsettekö kahville? Teen kakun."
"Ei ehditä ja turha sitä on muutenkaan juhlia."
vs.
"Moi äiti, mä valmistun vihdoin!"
"Onnea! Hieno juttu"
"Ajattelin jos pidetään mullekin juhlat. Pääsettekö kahville? Teen kakun.
"Ei nyt ehditä, kiire juhlavalmistelujen kanssa. Mutta juhlitaan sinua täällä kotona vaikka sunnuntaina siskon juhlien jälkeen."
Itse pitäisin tätä jälkimmäistä normaalina, aika moni tuntuu olevan ensimmäisen vaihtoehdon kannalla.
Eikö tuohon voisi lisätä sen, että "upeaa, voittekin nyt molemmat siskokset juhlistaa valmistumista yhtä aikaa kun koko suku on jo valmiiksi kutsuttu paikalle"? Ei muuta kuin viestiä kaikille myös ap:n tunteville kutsutuille menemään, että juhlan aihetta onkin kaksin verroin.
No en kyllä tässä kaksi viikkoa ennen juhlia sille teinille toteaisi, että jaat nyt juhlat siskosi kanssa. Elleivät ole todella läheisiä sisarukset.
Eri asia, jos koko vuoden olisi ollut tiedossa, että kummatkin valmistuvat nyt ja pidetään yhdet isot yhteiset juhlat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap täällä kirjoittaa itselleen näitä "oletpa hieno ja vahva ihminen"-kommentteja :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yo-juhlat ovat perinteisesti vanhempien järjestämät, koska ylioppilaaksi valmistuja on useimmiten alle 20 v. ja asuu vielä kotona. Aikuiset ihmiset taas järjestävät omat juhlansa itse, niin minäkin tein yliopistosta valmistuessani. En laittaisi juhlapäiväksi samaa kuin siskollasi, hänkin ansaitsee oman juhlapäivänsä ja olla huomion keskiössä. Sinä voit pitää omasi toisena viikonloppuna. Se sitten on jo töykeää, jos vanhempasi eivät kutsusta huolimatta vaivaudu paikalle.
Mitäs sitten, jos abi asuu jo omassa kodissaan? Pitäisikö tämän itse järjestää ylppärinsä?
Mietin lähinnä omaa lastani, joka kirjoittaa ensi keväänä, eikä asu kotona. Asia luonnollisesti jutellaan hänen kanssaan, mutta mietin miten asian otan puheeksi. Hänellä ja minulla ei ole aivan mutkattomat välit ja tuntuu, että monesti ystävällinen kysymyskin menee pieleen.
Se on varmasti keskusteltavissa. Mutta lähtökohtaisesti omillaan asuva hoitaa itse, ellei erikseen halua vaikka parempien tilojen takia pitää lapsuudenkodissaan. Silloin hän varmastikin voi ottaa asian itse puheeksi ja sopia siitä.
Meillä taas oli itsestään selvää, että juhlat pidetään meidän vanhempien luona, vaikka ylioppilas asuikin jo yhdessä seurustelukumppanin kanssa. Osa vieraista jäi sitten vielä meille istumaan iltaa ja nuoriso lähti omaan kotiin omille jatkoilleen. Näin erilaisia me ihmiset ollaan, siksi ei kannata olettaa niin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut koko ketjua lukea. Mutta apua, poika valmistui ammattiin alkutalvesta. Ei kyllä kysynyt juhlia ja ei huomattu kyllä pitääkään. Kävi hakemassa koululta paperit ja meni iltavuoroon töihin.
Samoin itse kun valmistuin ammattiin, olin jo töissä ja kävin vain hakemassa paperit koululta. Ei tullut mieleekään, että sitä olisi pitänyt juhlia erikoisesti.
Minua kiinnostaisi tietää, mitä aloittaja odotti reaktioksi. Olisitko ollut tyytyväinen, jos äiti olisi sanonut tyyliin "Hei mahtavaa, onnea. Tottakai tulemme kahveille."
Vai odotitko, että sinulle vanhemmat tarjoutuvat järjestämään myös juhlat?
Vai mikä oli oletuksesi?
Pikkusisko voisi kyllä vähän joustaa ja ymmärtää, että ap on ollut sairas ja on hauras ja häntä täytyy tukea. Voisi aivan hyvin jakaa yo-juhlansa isosiskonsa kanssa tai vaikka siirtää omat juhlansa ja annettaisiin ap.n juhlia ammattiin valmistumista ensin.
Tämä keskustelu saa aivan ihmeellisiä piirteitä. Luulenpa, että kyseessä on vanhemmilleen joko aiheesta tai aiheetta katkera aikuinen ihminen, joka ei ole osannut itsenäistyä ja hakee epätoivoisesti hyväksyntää heiltä. Jopa pikkusiskon juhlia ja saavutuksia kadehtien.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut koko ketjua lukea. Mutta apua, poika valmistui ammattiin alkutalvesta. Ei kyllä kysynyt juhlia ja ei huomattu kyllä pitääkään. Kävi hakemassa koululta paperit ja meni iltavuoroon töihin.
Samoin itse kun valmistuin ammattiin, olin jo töissä ja kävin vain hakemassa paperit koululta. Ei tullut mieleekään, että sitä olisi pitänyt juhlia erikoisesti.
Niin ja poika on 26v ja asuu omillaan, vaikkakin samassa kaupungissa. Soitti vain minulle, että hän saa paperit ensi viikolla ja töitä on tiedossa.
"perhettä ei kiinnosta muu kuin pikkusiskon yo-juhlat:("
Buhuu, pikkusiskosi on kai 19. Sinä olet 28. Yritä käyttäytyä sen mukaisesti, jookos.
Sellaisen ajatuksen heitän, että jos aloitus olisi kirjoitettu äidin tai pikkusiskon näkökulmasta, keskustelu voisi olla hyvin toisenlainen.