Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Susanna Koski, ratkaisukeskeisyys ja vasemmiston masinoima somekohu

Vierailija
19.05.2018 |

Pressiklubissa Susanna Koski selittelee esiintymistään monisairaan köyhän pitkäaikaistyöttömän kanssa sillä että ei ollut siellä säälimässä häntä vaan esittämässä hänelle ratkaisuja hänen hankalaan tilanteeseensa.
1. Pitkäaikaistyötön jolla on monta vakavaa fyysistä sairautta, ei ole tyhmä. Hän tietää kyllä että voisi yrittää tehdä vaikka tietokoneella kotona jotain töitä, eikä hän ole sanonut että ei ole sitä yrittänyt koskaan.
2. Ylimielisesti puhuminen ja sairauksien vähättely ei ole ratkaisu sairaalle työttömälle.
3. Jos Koski olisi ollut kartalla ihmisen elämästä, hän olisi ollut työttömän kanssa samaa mieltä että tälle kuuluisi sairaseläke koska kukaan ei noin sairasta ihmistä palkkaa varsinkin kun on kyse kohtuullisen vanhasta pitkäaikaistyöttömästä. Myös Kosken pitäisi ymmärtää että meillä on paljon täysin terveitä nuoria työttömiä joiden pitäisi päästä ensin töihin ja sitten vasta kaivetaan viimeisessä hädässä laarin pohjalta monisairaat töihin.
4. Periaate että kaikkien pitää tehdä työtä on ihan hyvä peruslähtökohta, mutta siihen on paljon poikkeuksia. Kaikista ihmisistä ei ole töihin, ja kaikille ihmisille ei löydy palkanmaksajaa. Vaikka ihmiselle ei kukaan maksa palkkaa, hän voi silti tehdä hyödyllistä työtä yhteiskunnan hyväksi.

Jos itse sanoo telkkarissa jotain tyhmää tai tekee tyhmän lain, sitä ei tarvitse vasemmiston masinoida siihen vastustusta, kyllä kansakin sentään sen tajuaa jos ihan täysillä potkitaan päähän. Koski olettaa että ihmiset eivät ymmärrä mitään ilman että joku polittiinen taho masinoi heitä.
Koski, jos et halua että sinua vastustetaan, älä puhu helvetin tyhmiä asioita julkisesti, äläkä käyttäydy vittumaisesti vähempiosaisia kohtaan.

Kommentit (54)

Vierailija
1/54 |
19.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä yrität sanoa? Vasemmiston mikä?

Vierailija
2/54 |
19.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä laita Susanna Koskea ja vasemmistoa samaan lauseeseen, se aiheuttaa oksennusrefleksin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/54 |
19.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pro tip:

Tuollainen tekstimuuri ei saa aikaan keskustelua.

Vierailija
4/54 |
19.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vasemiston syyttäminen on älytöntä.

Mielestäni Koski ei kuitenkaan ole niin paha ihminen kuin hänestä yritetään tehdä. Katsoin sen syksyisen tapaamisen Areenasta, ja siinä hän oli ihan asiallinen ja empaattinen. Luulen että Koskella vain meni hermot samojen asioiden toistamiseen Tikkasen kanssa ja sitten erehtyi riisumaan maskinsa ja alkoi käyttäytyä ylimielisesti.

Tätä ei saisi sanoa, mutta on varmasti aika raskasta kuunneltavaa kun Tikkanen vain huutaa koko ajan ja valittaa kohtaloaan ja sitä kuinka paha hallitus on. Toimeentulotuen pitäisi todellakin olla isompi, mutta ei sitä voi yksittäinen kansanedustaja muuttaa.

Oikeastaan koko tapaaminen oli älytön alusta alkaen koska Tikkanen on työkyvytön. Työkyvyttömän kanssa on aika hedelmätöntä miettiä mitä hän voisi tehdä paremmin. Joku nuori Sossu-Tatu olisi ollut parempi valinta Koskea vastaan.

Vierailija
5/54 |
19.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koski on uhri ja syyllinen on vasemmisto. Näin käännetään pointti pois itse Susannan törkeistä sanomisista ja aletaan adhominen argumentointi. 

Vierailija
6/54 |
19.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pressiklubissa Susanna Koski selittelee esiintymistään monisairaan köyhän pitkäaikaistyöttömän kanssa sillä että ei ollut siellä säälimässä häntä vaan esittämässä hänelle ratkaisuja hänen hankalaan tilanteeseensa.

1. Pitkäaikaistyötön jolla on monta vakavaa fyysistä sairautta, ei ole tyhmä. Hän tietää kyllä että voisi yrittää tehdä vaikka tietokoneella kotona jotain töitä, eikä hän ole sanonut että ei ole sitä yrittänyt koskaan.

2. Ylimielisesti puhuminen ja sairauksien vähättely ei ole ratkaisu sairaalle työttömälle.

3. Jos Koski olisi ollut kartalla ihmisen elämästä, hän olisi ollut työttömän kanssa samaa mieltä että tälle kuuluisi sairaseläke koska kukaan ei noin sairasta ihmistä palkkaa varsinkin kun on kyse kohtuullisen vanhasta pitkäaikaistyöttömästä. Myös Kosken pitäisi ymmärtää että meillä on paljon täysin terveitä nuoria työttömiä joiden pitäisi päästä ensin töihin ja sitten vasta kaivetaan viimeisessä hädässä laarin pohjalta monisairaat töihin.

4. Periaate että kaikkien pitää tehdä työtä on ihan hyvä peruslähtökohta, mutta siihen on paljon poikkeuksia. Kaikista ihmisistä ei ole töihin, ja kaikille ihmisille ei löydy palkanmaksajaa. Vaikka ihmiselle ei kukaan maksa palkkaa, hän voi silti tehdä hyödyllistä työtä yhteiskunnan hyväksi.

Jos itse sanoo telkkarissa jotain tyhmää tai tekee tyhmän lain, sitä ei tarvitse vasemmiston masinoida siihen vastustusta, kyllä kansakin sentään sen tajuaa jos ihan täysillä potkitaan päähän. Koski olettaa että ihmiset eivät ymmärrä mitään ilman että joku polittiinen taho masinoi heitä.

Koski, jos et halua että sinua vastustetaan, älä puhu helvetin tyhmiä asioita julkisesti, äläkä käyttäydy vittumaisesti vähempiosaisia kohtaan.

Vaikka Koski olisikin ollut tätä mieltä, niin ei kansanedustaja voi ottaa tällaiseen asiaan kantaa julkisesti, sillä asian arvioiminen on viranomaisen tehtävä. Kansanedustajan täytyy tottakai luottaa viranomaisarvioon siitä, että ko. henkilö on työkykyinen, mikäli viranomainen ei ole työkyvyttömäksi todennut. Koski teki siis aivan oikein olettaessaan, että henkilö on ainakin osittain työkykyinen.

Ohjelman tekijöiltä oli erittäin huono idea ottaa mukaan juuri Tikkanen, joka kokee olevansa työkyvytön, vaikka on virallisesti vain työtön. Nyt Koski ja Tikkanen puhuivat toistensa ohi: Koski puhui työttömällä, mitä Tikkanen virallisesti onkin, ja Tikkanen puhui työkyvyttömänä, mitä hän ehkä todellisuudessa onkin. Paljon parempi olisi ollut, jos Kosken kanssa keskustellut henkilö olisi ollut virallisesti työkyvyttömäksi todettu tai sitten työtön, jonka työkyvystä ei ole epäilystä. Tällöin olisi päästy keskustelemaan asiasta, kun keskustelijat olisivat olleet lähtökohdista samaa mieltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/54 |
19.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pro tip:

Tuollainen tekstimuuri ei saa aikaan keskustelua.

Jos tuota ei jaksa lukea, ei kykene kovin hääviin keskusteluunkaan.

Vierailija
8/54 |

Tottakai näin onkin. Ei tässä asetelmassa ollut mitään järkeä. Mutta silti, fiksu ihminen olisi ymmärtänyt tässä kohtaa että, ylimielisesti esiintyminen, sairaan ihmisen vähättely ja kehuskelu että itse saa kaiken ilmaiseksi vaikka on helvetin rikas (ei tarvi kuukauteen käydä ruokakaupassa), ei ole hyvä veto. Ei moraalisesti eikä poliittisesti.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/54 |
19.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tikkanenhan on juuri työkyvytön lääkärin mukaan, mutta ei järjestelmän. Tikkanen nimenomaan on hyvä esimerkki, joka on tuotava esiin, jotta järjestelmä näkee virheensä. Koski taas päättää näiden asioiden kehityksestä kansanedustajana. Hänen pitäisi osata nähdä milloin on vikaa järjestelmässä, koska on sitä rakentamassa ja aloitettava TYÖ sen eteen, että asiat saadaan korjatuksi. Koski oli ylimielinen eikä omannut minkäänlaista itsekrittiikkiä, hän itse kaivaa kuoppaansa eikä Ylellä ole mitään tekemistä tämän faktan kanssa. 

Vierailija
10/54 |
19.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Susanna Koski, kylmiä arvoja kannattava ylimielinen narsisti. Ei jatkoon. Zero points.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/54 |
19.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vasemiston syyttäminen on älytöntä.

Mielestäni Koski ei kuitenkaan ole niin paha ihminen kuin hänestä yritetään tehdä. Katsoin sen syksyisen tapaamisen Areenasta, ja siinä hän oli ihan asiallinen ja empaattinen. Luulen että Koskella vain meni hermot samojen asioiden toistamiseen Tikkasen kanssa ja sitten erehtyi riisumaan maskinsa ja alkoi käyttäytyä ylimielisesti.

Tätä ei saisi sanoa, mutta on varmasti aika raskasta kuunneltavaa kun Tikkanen vain huutaa koko ajan ja valittaa kohtaloaan ja sitä kuinka paha hallitus on. Toimeentulotuen pitäisi todellakin olla isompi, mutta ei sitä voi yksittäinen kansanedustaja muuttaa.

Oikeastaan koko tapaaminen oli älytön alusta alkaen koska Tikkanen on työkyvytön. Työkyvyttömän kanssa on aika hedelmätöntä miettiä mitä hän voisi tehdä paremmin. Joku nuori Sossu-Tatu olisi ollut parempi valinta Koskea vastaan.

Juuri näin. Luin jutun tehneen toimittajan kirjoituksen Ylen verkkosivuilta ja tuo keskustelu kesti kokonaisuudessa 1 h 40 min. Luultavasti Koski oli jo esittänyt Tikkaselle useita mahdollisia ratkaisuehdotuksia Tikkasen tilanteen parantamiseksi ja saanut kaikki "en minä voi, kun on tämä ja tämä rajoite..." tyylisiä vastauksia. Koski ymmärrettävästi alkoi turhautumaan Tikkasen asenteeseen ja turhautumisen purkautuminen sitten päätettiin leikata 1 h 40 min keskustelusta juttuun. Kummankin osapuolen turhautuminen tilanteeseen on ymmärrettävissä ja johtuu juuri tuosta mainitsemastani virheestä, jonka ohjelman tekijät tekivät: keskustelijoiden roolit eivät olleet selvät. Tikkanen kokee olevansa työkyvytön, vaikka on virallisesti vain työtön. Koski puolestaan aivan oikein ehdotti ratkaisuja, jotka sopisivat työttömälle, sillä Tikkasta ei ole todettu työkyvyttömäksi eikä yksittäinen kansanedustaja voi julkisesti kyseenalaistaa viranomaispäätöstä tällaisessa asiassa.

Sinänsä harmi, että ohjelman tekijät mokasivat täysin mahdollisuuden saada aikaan ihan mielenkiintoinen keskustelu.

Vierailija
12/54 |

Varmasti totta. Mutta ammattipoliitikon pitää pystyä olemaan näyttämättä turhautumistaan tuossa tilanteessa, varsinkin kun hän oli etukäteen täysin tietoinen mitä tuleman pitää.

Ja toiseksi, miksi tässä tilanteessa pitää tuoda sekin esille että itse saa niin paljon ilmaisia etuja ja ruokailuja ettei tarvitse edes ruokakaupassa käydä? Se oli todellakin lyönti vyön alle köyhälle. Koski käyttäytyy kuin ei oikeasti ymmärtäisi tai välittäisi, eli hän on joko jonkin sortin autisti tai psykopaatti. Tutkimusten mukaanhan niiden keskuudessa joilla on paljon rahaa ja valtaa on aika yleistä olla psykopaatti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/54 |

Kyseessähän oli Kuplat-juttusarja, jossa ideana on että kaksi eri kuplissa elävää tai erilaista tai eri mieltä olevaa ihmistä kohtaa ja oppii ymmärtämään toistensa elämää paremmin. Tikkanen ilmiselvästi tuntee kansanedustajan elämää aivan yhtä huonosti kuin Koski tuntee työttömän elämää, joten tämän asian tuominen esille oli ihan relevanttia. Kohtaamisen ideanahan oli, että myös Tikkasen ajattelu avartuu.

Asiahan on juuri noin kuin Koski sanoi, että kansanedustaja ei yksinkertaisesti voi elää kuten toimeentulotuen saaja. Yksi syy on se, että kansanedustajalle ei ole yhtä paljon aikaa käytettävissään. Kansanedustaja käy työlounailla säästääkseen aikaansa (lounaan yhteydessä hoidetaan tapaamisia tai edustustehtäviä) ja ne ovat työn hoitamisen kannalta olennaisia asioita. Ei niitä voi jättää väliin voidakseen valmistaa edullista linssisoppaa. Toimeentulotuen saajalla puolestaan on aikaa tehdä edullista linssisoppaa ja metsästää kaikkein edullisimman tarjoukset. Kansanedustajan elämä yksinkertaisesti on työn takia aivan erilaista kuin toimeentulotuen saajan ja sitä myöten kustannukset ovat väistämättä korkeammat kuin toimeentulotuen saajalla.

Hyväosaiset työssäkäyvät monesti syövät lounasravintoloissa säästääkseen aikaansa, mutta maksavat syömisestään enemmän. Tämä on järkevää, koska heillä on käytössään vähän vapaa-aikaa, mutta enemmän rahaa. Vastaavasti toimeentulotuen saajalla on paljon vapaa-aikaa, mutta vähän rahaa. Tällöin hänen kannattaa tehdä itse ruokaa mahdollisimman edullisesti ja käyttää aikaa halvimpien tarjousten metsästämiseen.

Vierailija
14/54 |
19.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Susanna Koski on paha, kylmä, omassa mustavalkoisessa porvarimaailmassa elävä nainen. Tunnen henkilökohtaisesti, suorastaan pelottaa, kun tällaisia äänestetään. Köyhät kyykkyyn!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/54 |
19.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ratkaisukeskeisyyden todellinen ydin ei muutenkaan sovi Susannaan. Ratkaisukeskeisyys kun ei ole sitä, että toinen ylimielisenä jumalana määräilee ja komentelee toiselle ihmiselle, miten HÄNEN mielestään tämän tulisi elämäänsä parantaa ja muuttaa. Ratkaisukeskeisyys lähtee aina avun tarvitsijan OMISTA tarpeista, toiveista ja voimavaroista käsin. Siinä pyritään vahvistamaan sitä mikä toimii, pyritään löytämään yhdessä yksilön omat vahvuudet ja vahvistamaan niitä. Sen tarkoitus ei ole lytätä, kyykyttää ja painaa toista entistä syvemmälle häpeän suohon. Se ei vain yksinkertaisesti ihmisten aktivoinnissa auta, tämän todistaa lukuisat tutkimukset.

Vierailija
16/54 |
19.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työkyvytön on eri asia kuin henkilö joka ei voi työllistyä. Fakta on vain se että samoja sairauksia sairastavia on työelämässä eivätkä ne vaikuta henkilön kognitiivisiin kykyihin. Tikkanen tuskin maisterina on tehnyt fyysistä duunarityötä ennenkään. Ei kaikkia voi ns. päästää eläkkeelle jotka kokee olevansa työkyvyttömiä.

Vierailija
17/54 |
19.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ratkaisukeskeisyyden todellinen ydin ei muutenkaan sovi Susannaan. Ratkaisukeskeisyys kun ei ole sitä, että toinen ylimielisenä jumalana määräilee ja komentelee toiselle ihmiselle, miten HÄNEN mielestään tämän tulisi elämäänsä parantaa ja muuttaa. Ratkaisukeskeisyys lähtee aina avun tarvitsijan OMISTA tarpeista, toiveista ja voimavaroista käsin. Siinä pyritään vahvistamaan sitä mikä toimii, pyritään löytämään yhdessä yksilön omat vahvuudet ja vahvistamaan niitä. Sen tarkoitus ei ole lytätä, kyykyttää ja painaa toista entistä syvemmälle häpeän suohon. Se ei vain yksinkertaisesti ihmisten aktivoinnissa auta, tämän todistaa lukuisat tutkimukset.

Tikkanen sanoi että ongelma on että hänellä ei ole tietokonetta ja Koski esitti ratkaisuja miten koneen voisi saada. Tuo taitaa olla kirjaimellisesti sitä mitä kirjoitit.

Aivan ilmiselvää oli että Tikkanen puhui rahojen vähyydestä 1 tuntia 40 minuuttia ja lopussa Koskella paloi kiinni se kun jokaiseen asiaan tuli selitys kuin tykin suusta että miksei mitään voi tehdä tai muuttaa. Jos ei mitään voi muuttaa niin olkoon niin, jatkakoon samalla tavalla ja hakekoon eläkettä, ehkä saman asian toistaminen joku päivä tuo eri tuloksen.

Vierailija
18/54 |

Puolustat kylmää porvaria ihan turhaan. Susanna on ylimielinen pelle!

Vierailija
19/54 |
19.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua inhottaa tuo Tikkasen elämäntapa. Tekee monta lasta, kouluttautuu alalle, jolta ei hyvinäkään aikoina paljon hommia löydy, syö itsensä sairaaksi ja sitten tulee vollottamaan televisioon.

Tiedän palstalla(kin) olevan samanlaisia lusmuja, joten osaan odottaa kiukkuisia kommentteja. Kaikin mokomin.

Vierailija
20/54 |
19.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ratkaisukeskeisyyden todellinen ydin ei muutenkaan sovi Susannaan. Ratkaisukeskeisyys kun ei ole sitä, että toinen ylimielisenä jumalana määräilee ja komentelee toiselle ihmiselle, miten HÄNEN mielestään tämän tulisi elämäänsä parantaa ja muuttaa. Ratkaisukeskeisyys lähtee aina avun tarvitsijan OMISTA tarpeista, toiveista ja voimavaroista käsin. Siinä pyritään vahvistamaan sitä mikä toimii, pyritään löytämään yhdessä yksilön omat vahvuudet ja vahvistamaan niitä. Sen tarkoitus ei ole lytätä, kyykyttää ja painaa toista entistä syvemmälle häpeän suohon. Se ei vain yksinkertaisesti ihmisten aktivoinnissa auta, tämän todistaa lukuisat tutkimukset.

Tikkanen sanoi että ongelma on että hänellä ei ole tietokonetta ja Koski esitti ratkaisuja miten koneen voisi saada. Tuo taitaa olla kirjaimellisesti sitä mitä kirjoitit.

Aivan ilmiselvää oli että Tikkanen puhui rahojen vähyydestä 1 tuntia 40 minuuttia ja lopussa Koskella paloi kiinni se kun jokaiseen asiaan tuli selitys kuin tykin suusta että miksei mitään voi tehdä tai muuttaa. Jos ei mitään voi muuttaa niin olkoon niin, jatkakoon samalla tavalla ja hakekoon eläkettä, ehkä saman asian toistaminen joku päivä tuo eri tuloksen.

Ei, tuo nimenomaan ei ole ratkaisukeskeisyyttä. Ratkaisukeskeisyydessä toinen ihminen ei kerro toisen puolesta miten koneen voisi hankkia, ei neuvo eikä päällepäsmäröi, vaan tätä asiaa tarkastellaan yhdessä ja pyritään löytämään ratkaisu ongelmaan koneen tarvitsijan omista ideoista ja lähtökohdista. Ratkaisukeskeisyyttä ei ole neuvominen ja asian ”ratkaiseminen” toisen puolesta, ratkaisu pitää aina tulla henkilöltä itseltään. Neuvominen on neuvomista, ratkaisukeskeisyys on aivan jotain muuta ja perustuu nimenomaan hyvään vuorovaikutukseen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kolme seitsemän