Miehen sukua tapaamaan, vaatimukset ahdistaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on noin vaikeaa niin ehkä on parempi että jäät kotiin ja mies menee sinne Turkkiin lasten kanssa.

Noin voimakas ahdistuminen ei ole normaalia. Onko sinulla jotain ongelmia itsetunnon kanssa yleensäkin?

Ei tarvitse esittää mitään vaan olla oma itsensä, kohtelias ja asiallinen ja hymy tosiaan kaunistaa.

Tuskin menet Suomessakaan verkkareissa juhliin tukka hapsottaen? Montako minuuttia kestää muka laittaa ripsiväriä ja huulipunaa? Mitään naamaria ei kannata siellä kuumassa edes yrittää meikata ettei näytä sirkuspelleltä. Ostat sellaisia nättejä vaatteita mistä itse pidät ja missä viihdyt. Mies ostaa sinulla parit korut ja loput lainaat anopilta tai miehen siskoilta/serkuilta.

Ennen kaikkea ole ylpeä itsestäsi sellaisena kuin olet. 

Itsekin mietin että ehkä tämä ahdistuminen ei ole normaalia. Mikään hyvä itsetunto minulla ei ole koskaan ollut mutta jotenkin se ei ole vuosiin tullut näin voimakkaasti esiin.

Mies on aina haukkunut vaatteitani ja joskus ihan rikkonutkin jonkin vaatteen josta ei ole tykännyt ja sanoo että näytän mummolta jos laitan vaikka villatakin päälle. Normi kotiäiti pukeutuminen olisi hänelle varmaan ihan kauhistus. Sen takia en shoppailekaan ikinä ilman häntä kun en halua että rahat menee hukkaan, kun mikään ei kuitenkaan kelpaa. Toisaalta kun shoppaillaan niin harvoin mitään löytyy kun mikään ei ole tarpeeksi hienoa.... Suurin osa vaatteista onkin sitten vuosia vanhoja edustusvaatteita... Ja nyt pitäisi yhtäkkiä löytyä kasapäin hyväksyttäviä paitoja mekkoja housuja koruja....

Voi hermoromahdus :( Musta ei vaan ole tähän :(

Tuo miehesi käytös ei kyllä kuulosta hyvältä. :( Kuulostaa siltä, että kaikki arvostelu on mennyt sun ihon alle ja haluat vain miellyttää nyt muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on noin vaikeaa niin ehkä on parempi että jäät kotiin ja mies menee sinne Turkkiin lasten kanssa.

Noin voimakas ahdistuminen ei ole normaalia. Onko sinulla jotain ongelmia itsetunnon kanssa yleensäkin?

Ei tarvitse esittää mitään vaan olla oma itsensä, kohtelias ja asiallinen ja hymy tosiaan kaunistaa.

Tuskin menet Suomessakaan verkkareissa juhliin tukka hapsottaen? Montako minuuttia kestää muka laittaa ripsiväriä ja huulipunaa? Mitään naamaria ei kannata siellä kuumassa edes yrittää meikata ettei näytä sirkuspelleltä. Ostat sellaisia nättejä vaatteita mistä itse pidät ja missä viihdyt. Mies ostaa sinulla parit korut ja loput lainaat anopilta tai miehen siskoilta/serkuilta.

Ennen kaikkea ole ylpeä itsestäsi sellaisena kuin olet. 

Itsekin mietin että ehkä tämä ahdistuminen ei ole normaalia. Mikään hyvä itsetunto minulla ei ole koskaan ollut mutta jotenkin se ei ole vuosiin tullut näin voimakkaasti esiin.

Mies on aina haukkunut vaatteitani ja joskus ihan rikkonutkin jonkin vaatteen josta ei ole tykännyt ja sanoo että näytän mummolta jos laitan vaikka villatakin päälle. Normi kotiäiti pukeutuminen olisi hänelle varmaan ihan kauhistus. Sen takia en shoppailekaan ikinä ilman häntä kun en halua että rahat menee hukkaan, kun mikään ei kuitenkaan kelpaa. Toisaalta kun shoppaillaan niin harvoin mitään löytyy kun mikään ei ole tarpeeksi hienoa.... Suurin osa vaatteista onkin sitten vuosia vanhoja edustusvaatteita... Ja nyt pitäisi yhtäkkiä löytyä kasapäin hyväksyttäviä paitoja mekkoja housuja koruja....

Voi hermoromahdus :( Musta ei vaan ole tähän :(

 

Tuo miehesi käytös ei kyllä kuulosta hyvältä. :( Kuulostaa siltä, että kaikki arvostelu on mennyt sun ihon alle ja haluat vain miellyttää nyt muita.

Kyllä se arvostelu satuttaa mua. Mulla on kuitenkin oma edustus tyyli jolla oon pärjännyt ja tuntuu pahalta ettei se kelpaa. Olisi kiva shoppailla ihan oman tyylin mukaan mistä itse tykkää, mutta nämä vaatimukset tekee arkishoppaamisesta ihan mahdottoman idean.

Toisaalta jos miehen kanssa löydetään jostain hienoja vaatteita niin hän maksaa hintaan katsomatta

Hei nyt. Olen siis tuo Keski-Euroopan asuja, ja valitettavasti tunnistan itseni tekstistäsi vähän liiankin hyvin. Aiemmassa parisuhteessa dynamiikka oli juurikin tuollainen kuvailemasi, ja voin TODELLA huonosti vaikka en sitä pariin vuoteen tajunnutkaan. Vaikka kuinka sukulaiset tai ystävät tolkuttivat, että nyt ei ole kaikki ok, se ei mennyt läpi ennen kuin tilanne paheni aivan hirvittäväksi. Tuosta suhteesta on jäänyt nää mun ylisuorittamisen tarve ja itsetunto-ongelmat, joita yritän parhaan kykyni mukaan hoitaa päivä kerrallaan nyt huomattavasti paremmassa elämäntilanteessa ja parisuhteessa. Huonoina päivinä itsetunto on kuitenkin yhä nollassa, ja se vaikuttaa ihan kaikkiin ihmisiin ympärilläni. Ja tiedän, että on ihan turha sanoa, että olisiko tarvetta jollekin muutokselle--se kun ei tuollaisessa tilanteessa vain läpäise tajuntaa.

Olemme toki eri ihmisiä emmekä toisiamme tunne, mutta olen hurjan huolissani puolestasi. Ei ole ikinä oikein, että sulla on noin paha olo. Ja tuo hiipivä kontrollointi miehesi puolesta saattaa pahentua tosi kamalaksi. Onko sulla ollenkaan miehen perheen ulkopuolista tukiverkkoa, jolle voit ihan oikeasti puhua ja purkautua samalla tavalla, kuin tänne anonyymisti nettiin?

Jaa sinä oletkin alistettu vaimo parka joka ei osaa edes pukeutua ilman miehensä lupaa.

Pystyt arjessa olemaan käsittelemättä miehesi törkeää käytöstä ja arvostelua mutta nyt se kaikki paska tunkee pintaan ja siksi ahdistut. 

Kasva oikeasti aikuiseksi ja ala pitää puolesi ja ehkä se itsetuntokin siitä kohoaa kun et nöyristele ja miellytä jatkuvasti muita. Toivottavasti teillä ei ole tyttölapsia sillä miehesi tulee kohtelemaan yhtä törkeästi heitäkin tulevaisuudessa jos et nyt opettele puolustamaan itseäsi ja jatkossa myös niitä mahdollisia tyttölapsia.

Suomalainen anoppikin osaa olla tuollainen. Itse menimme naimisiin opiskeluaikana ja oli ihan kaameeta kun anoppi soitteli että heidän suvun rippijuhliin ja häihin sitten mekko päälle ja korkkarit. Jatkuvaa huolestunutta kyselyä että mitä aiot laittaa. Rahaa ei ollut eikä kiinnostanut sitä vähää laittaa heidän suvun juhliin. Vähän kapinoin siinä että mekkoa en laittanut, mutta juhlavaa materiaalia kuitenkin.

Sittemmin anoppi jatkoi tätä tytärtemme kanssa, kyseli että onhan annilla juhlakengät eikä tennareita. Koin tämän loukkaavaksi, että olen jotenkin nolo ja ruppainen enkä tajua itse ja olen häpeäksi heille. Jätti kyllä särön meidän suhteeseemme. Tulin nöyryytetyksi.

Nyt olen nelikymppinen ja juhla- asuja löytyy ihan kivasti jo kaapista.

Ulkomailla suomalainen juhlatyyli koetaan tosiaan ehkä arkiseksi. Juhliin panostaisin heidän kulttuurinsa mukaan, joku näyttävä shaali tms. Arkena en taipuisi pompotukseen( paitsi paljastavia vaatteita en käyttäisi arabimaassa)

Kulttuuri missä vaimo on samassa asemassa kuin prameat autot ja helyt. tunsin muinoin naisen joka oli ehtinyt tehdä lapsen egyptiläisen miehen kanssa, ja sittemmin oli eronnut (yllätys) Yhteisen lapsen takia hän ei enää koskaan päässyt kunnolla irti miehensä kulttuurista. hän oli samalla yksi ahdistuneimpia tapauksia joita olen tuntenut. pintapuolella oltiin tietenkin kovaa ja pragmaattista, mutta henkinen hätä oli käsinkosketeltavaa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä kulttuuri nyt sitten on kyseessä? Eivätköhän kaikki järkevät sukulaiset ymmärrä, ettei sinulta toisesta kulttuurista tulevana voi odottaa täydellistä heidän tapojensa tuntemista, ja tuskin sinulta mitään ihmeellistä odotetaan. Laittaudut vaan hyvillä mielin kauniiksi ja menet tapaamiseen omana itsenäsi.

Kaikissa kulttuureissa ei järkevyydellä ja älyllä ole mitään tekemistä keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Kulttuuri missä vaimo on samassa asemassa kuin prameat autot ja helyt. tunsin muinoin naisen joka oli ehtinyt tehdä lapsen egyptiläisen miehen kanssa, ja sittemmin oli eronnut (yllätys) Yhteisen lapsen takia hän ei enää koskaan päässyt kunnolla irti miehensä kulttuurista. hän oli samalla yksi ahdistuneimpia tapauksia joita olen tuntenut. pintapuolella oltiin tietenkin kovaa ja pragmaattista, mutta henkinen hätä oli käsinkosketeltavaa.

Mä en kyllä tunnista itseäni tästä ollenkaan. Vaikka kulttuuri (so. perhekeskeisyys) on meidänkin suhteessa läsnä, ei mun mies ole ainakaan koskaan "esineellistänyt" minua. Nyt kun ollaan lähdossä sukua tapaamaan (edelleenkin tosin susiparina, avoliitossa), ei mies ole esittänyt mitään vaatimuksia/toiveita siitä, miten minun pitäisi pukeutua. Olen kyllä sen verran nähnyt hänen siskojensa ja äitinsä pukeutumista Skypessä, että tiedän suurin piirtein itsekin, mitä tulee panna päälle. (Osa suvusta, ei tosin vanhempansa, ovat aika uskonnollisia, eli laitan nilkkapituista mekkoa ja alle t-paitaa ettei käsivarret ole täysin paljaana.)

Mun tilanne voi tietysti siinä mielessä olla erilainen, että mun mies on syntynyt Suomessa. 

Vierailija kirjoitti:

Hei nyt. Olen siis tuo Keski-Euroopan asuja, ja valitettavasti tunnistan itseni tekstistäsi vähän liiankin hyvin. Aiemmassa parisuhteessa dynamiikka oli juurikin tuollainen kuvailemasi, ja voin TODELLA huonosti vaikka en sitä pariin vuoteen tajunnutkaan. Vaikka kuinka sukulaiset tai ystävät tolkuttivat, että nyt ei ole kaikki ok, se ei mennyt läpi ennen kuin tilanne paheni aivan hirvittäväksi. Tuosta suhteesta on jäänyt nää mun ylisuorittamisen tarve ja itsetunto-ongelmat, joita yritän parhaan kykyni mukaan hoitaa päivä kerrallaan nyt huomattavasti paremmassa elämäntilanteessa ja parisuhteessa. Huonoina päivinä itsetunto on kuitenkin yhä nollassa, ja se vaikuttaa ihan kaikkiin ihmisiin ympärilläni. Ja tiedän, että on ihan turha sanoa, että olisiko tarvetta jollekin muutokselle--se kun ei tuollaisessa tilanteessa vain läpäise tajuntaa.

Olemme toki eri ihmisiä emmekä toisiamme tunne, mutta olen hurjan huolissani puolestasi. Ei ole ikinä oikein, että sulla on noin paha olo. Ja tuo hiipivä kontrollointi miehesi puolesta saattaa pahentua tosi kamalaksi. Onko sulla ollenkaan miehen perheen ulkopuolista tukiverkkoa, jolle voit ihan oikeasti puhua ja purkautua samalla tavalla, kuin tänne anonyymisti nettiin?

Kiitos sympatiasta, ehkä jostain tuollaisesta voi olla kyse. Vaikea sanoa kun muuten ollaan onnellisia ja perhe on liberaali ja rakastan anoppiani. Eli on niin hirveän paljon hyviä asioita....

Olen aina ollut luonteeltani miellyttämisenhaluinen ylisuorittaja. Se on raskas yhdistelmä.

Islamilainen kulttuuri on sama kuin laki jonka rikkomisesta seuraa rangaistus.  Tämä on syytä ymmärtää, jos siihen kulttuuriin mukaan menet.  Sinun on luovuttava kaikesta omasta ajattelustasi ja toiminnasta. Sinusta tulee sen kulttuurin orja joko tiedostamattasi tai tietoisesti.

Ompa sairasta keskustelua pukeutumisesta ja "hienoihin" vaatteisiin pakottamisesta.   Todella orjuuttavaa "kulttuuria".  Oletpa joutunut rurulliseen seuraan.

Älä muuta sano, raskas on tuo kombo. Ja se saattaa heittää normaalin järjen aivan helvettiin ilman, että pään omistaja sitä tajuaa. Mekin oltiin eksän kanssa tosi onnellisia muuten ja paljon hyvää oli, plus miehen suku oli mitä ihanin... tai näin mä sen tilanteen silloin koin. Jotenkin ei vaan omaan maailmankuvaan siinä vaiheessa mahtunut, että esim. täydellinen taloudellinen kontrollointi, mun ulkonäön määrittely, väkivalta, ystävistä ja perheestä eristäminen, jatkuva manipulointi ja niin edelleen ei ehkä ollutkaan se normaali parisuhdekuvio. Kovasti koetin vain rakastaa miestä "paremmaksi"--yllätys, ei toiminut. Toivottavasti sun tilanne ei ole yhtä kamala, mutta ihan oikeasti--koeta pysyä omana itsenäsi, äläkä anna kenenkään rusentaa sua minkään teennäisen standardin kehyksiin. Saati sitten vakuuta itseäsi siitä, että noinhan sen pitääkin mennä. Jos siis loppuelämän traumat ei kiinnosta (ovat takapuolesta, en suosittele). Koeta jaksaa ja kuuntele itseäsi. <3

kulttuurinlaki kirjoitti:

Islamilainen kulttuuri on sama kuin laki jonka rikkomisesta seuraa rangaistus.  Tämä on syytä ymmärtää, jos siihen kulttuuriin mukaan menet.  Sinun on luovuttava kaikesta omasta ajattelustasi ja toiminnasta. Sinusta tulee sen kulttuurin orja joko tiedostamattasi tai tietoisesti.

Kulttuurintuntemus peräisin mv-julkaisusta?

kulttuurinlaki kirjoitti:

Islamilainen kulttuuri on sama kuin laki jonka rikkomisesta seuraa rangaistus.  Tämä on syytä ymmärtää, jos siihen kulttuuriin mukaan menet.  Sinun on luovuttava kaikesta omasta ajattelustasi ja toiminnasta. Sinusta tulee sen kulttuurin orja joko tiedostamattasi tai tietoisesti.

Miehen perhe on liberaali muslimi, itse olen luterilainen. Molemmin puolin ollaan mielestäni joustettu ja kunnioitettu toisiamme mitä uskontoon tulee.

Nyt selvisi, miksi ap.tä pelottaa ja ahdistaa.

Sain aiemmista viesteistäsi vaikutelman hyvästä parisuhteesta, joskin hämmästelin sitä miehen kotimaan takia.

Ja oikeassa olin: alistajasi ja nöyryyttäjäsi on mies. Syyllistyykö hän fyysiseenkiin väkivaltaan henkisen lisäksi?

Kuulostaa kummalta, ettet ole vuosiin laittautunut, ja siksi jännittää. Onhan Suomessakin juhlia ja tapahtumia. Ihan kuin eläisit pussissa. Onko liian jyrkkää, jos sanon vankina?

Sun elämä ei ole kunnossa, jos halveksit itse itseäsi. Ainut mitä ajattelet on kelpaatko sinä.

Kelpaako vaatteita rikkova ja tyyliäsi haukkuva mies sinulle? Entä näin käyttäytyvän miehen sukulaiset? Kuten joku yllä, mäkin olisin huolissani, etenkin jos sulla on tyttäriä, mutta ihan itsesi vuoksi.

Oletko koskaan harkinnut eroa?

Miksi et ole työelämässä?

Tuli paha olla kertomuksestasi.

kulttuurinlaki kirjoitti:

Islamilainen kulttuuri on sama kuin laki jonka rikkomisesta seuraa rangaistus.  Tämä on syytä ymmärtää, jos siihen kulttuuriin mukaan menet.  Sinun on luovuttava kaikesta omasta ajattelustasi ja toiminnasta. Sinusta tulee sen kulttuurin orja joko tiedostamattasi tai tietoisesti.

Islamilainen kulttuuri? Vs. luterilainen kulttuuri? Vai olisiko kuitenkin esim. suomalainen vs. turkkilainen kulttuuri..? 

Uskonto ja kulttuuri eivät ole sama asia. Voi kunnioittaa kulttuuriaan olematta uskovainen. Meillä on israelilainen ystävä, joka kyläilee joskus perjantaina ja syömme yhdessä shabbat-aterian, hän vaalii kulttuuriaan, vaikka ei ole muuten uskonnollisesti juutalainen. Samalla lailla syömme (marokkolaisen) mieheni kanssa tänä iltana juhla-aterian (iftar), vaikka hän ei Ramadania muuten noudatakaan. 

Lisäisin vielä, että olen itse agnostikko ja feministi, että minkäänlainen patriarkaalinen "orjuus" tai uskontoon pakottaminen ei todellakaan olisi minulle ookoo. Tämä ei ole koskaan ollut meidän suhteessa ongelma. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on noin vaikeaa niin ehkä on parempi että jäät kotiin ja mies menee sinne Turkkiin lasten kanssa.

Noin voimakas ahdistuminen ei ole normaalia. Onko sinulla jotain ongelmia itsetunnon kanssa yleensäkin?

Ei tarvitse esittää mitään vaan olla oma itsensä, kohtelias ja asiallinen ja hymy tosiaan kaunistaa.

Tuskin menet Suomessakaan verkkareissa juhliin tukka hapsottaen? Montako minuuttia kestää muka laittaa ripsiväriä ja huulipunaa? Mitään naamaria ei kannata siellä kuumassa edes yrittää meikata ettei näytä sirkuspelleltä. Ostat sellaisia nättejä vaatteita mistä itse pidät ja missä viihdyt. Mies ostaa sinulla parit korut ja loput lainaat anopilta tai miehen siskoilta/serkuilta.

Ennen kaikkea ole ylpeä itsestäsi sellaisena kuin olet. 

Itsekin mietin että ehkä tämä ahdistuminen ei ole normaalia. Mikään hyvä itsetunto minulla ei ole koskaan ollut mutta jotenkin se ei ole vuosiin tullut näin voimakkaasti esiin.

Mies on aina haukkunut vaatteitani ja joskus ihan rikkonutkin jonkin vaatteen josta ei ole tykännyt ja sanoo että näytän mummolta jos laitan vaikka villatakin päälle. Normi kotiäiti pukeutuminen olisi hänelle varmaan ihan kauhistus. Sen takia en shoppailekaan ikinä ilman häntä kun en halua että rahat menee hukkaan, kun mikään ei kuitenkaan kelpaa. Toisaalta kun shoppaillaan niin harvoin mitään löytyy kun mikään ei ole tarpeeksi hienoa.... Suurin osa vaatteista onkin sitten vuosia vanhoja edustusvaatteita... Ja nyt pitäisi yhtäkkiä löytyä kasapäin hyväksyttäviä paitoja mekkoja housuja koruja....

Voi hermoromahdus :( Musta ei vaan ole tähän :(

Miksi tuollaisen miehen kanssa olet mennyt yhteen ja vielä pysynytkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Edustamassa"??

Voi herran tähden! Kuninkaallisiako ne muka ovat?

Turkki on köyhä ja kehittymätön maa Suomeen verrattuna. Eli etköhän sinä kelpaa.

Oman makusi mukaisissa kesävaatteissa.

Mikäli he ovat ylhäisöä, Suomeen saapuu tietenkin hyvissä ajoin kuninkaallinen neuvoja, joka hankkii sulle protokollan vaatimat vermeet ja opastaa sua miten niiataan oikeaoppisesti.

Mikä miehesi on ammatiltaan, kruununprinssikö?

 

Hohhoijaa. Tuon kirjoittaja ei ole tainut koskaan käydä ylempään keskiluokkaan kuuluvan turkkilaisperheen kaupunkiasunnossa Ankarassa ja kesätalolla Mustallamerellä. Viettänyt vain aikaansa turkkilaisen rattopojan kanssa Alanyassa.

Turkki kuuluu niin maihin, joihin en ikinä matkustaisi. Rattopojista sulla on selvästi kokemusta, mua ei kiinnosta lainkaan eikä kuulu elämäntyyliini.

Y.o. tekstini oli karrikoitu, mutta sitä et tajunnut.

Se oli reaktio ap.n kokemaan tarpeeseen ylettömään pokkuroida ja miellyttää tuntemattomia ihmisiä ja heidän oletettua "hienouttaan".

Kai sä tajusit mihin ryhdyit kun menit naimisiin turkkilaisen kanssa? Sä luovuit silloin omasta perheestä ja liityit miehen perheeseen. Kulttuuria, kulttuuria.

Tuo vaatteiden rikkominen ja mummoksi haukkuminen miehen puolelta on todella hälyyttävä henkisen väkivallan merkki! Ei mitään normaalia eikä "kulttuurilla" selitettävää!