Mitä jos hoitoalalla (sisältäen lääkärit yms) on joku tuttu henkilö?

Minun oli hyvin kiusallinen, koska eksäni on sairaanhoitaja. Hän opiskeli silloin, kun seurustelimme ja löysi luokaltaan toisen, jonka kanssa petti ja takia myös jätti. Siitä on viisi vuotta. Olin pyörtynyt ja kiidätetty ambulanssilla sairaalaan, jotta selviäisi, mikä pyörtymisen aiheutti. Kappas kappas, siellä hoiti eksäni, joka ei ollut kertonut minulle pettämisestä erotessamme (selvisi yhteisen ystävän kautta, jolle eksäni oli kertonut). Hän mittasi verensokerin ja verenpaineen sun muita perusjuttuja, hitto miten kiusallista. En tiedä, miksei hän esimerkiksi pyytänyt toista hoitajaa tilalleen. Minunkin teki mieli pyytää toinen, mutten viitsinyt... Hänkin näytti kiusalliselta. Ehkä hän halusi näyttää, ettei tämä hetkauta yhtään. Hän kyseli että mitä tapahtui ja sitten hyvin kiusallisesti että mitä kuuluu. Olin että ihan hyvin ja nykyinen poikaystäväni saapui hakemaan minut (pääsin kotiinkin melkein heti, nestehukka syynä ja oli ollut kuuma kesäpäivä). Se jotenkin helpotti tilannetta ja näin miten eksäni katsoi nykyistäni vähän kiusaantuneena. Kun lähdimme kerroin nykyiselleni että siinä oli eksäni. Joskus on myös hoitajana ollut sukulainen, mutta kotikaupungissa ja se ei ollut yhtään kiusallinen vaan mukavampi tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä sain muutama vuosi sitten vakavan sairaskohtauksen. Diagnoosin tekeminen oli lääkäreille vaikeaa ja kun lopulta selvisi, mistä on kyse, mut kiidätettiin pillit soiden Meilahteen. Toimenpiteen, joka kirjaimellisesti pelasti henkeni, teki entinen työkaverini. Olin sinne mennessäni vuotoshokissa ja vuorotellen tajuissani ja tajuton. Kun toimenpide alkoi ja tämä lääkäri sanoi mun nimeni ja kehotti kestämään vielä vähän aikaa, tunsin pelkästään helpotusta. Tuttu ihminen rauhoitti mua hirveissä tuskissani paljon enemmän kuin ne kymmenet muut, jotka olivat mua siihen mennessä tutkineet ja hoitaneet. Ei ollut tippaakaan kiusallista. 

Olet itsekin lääkäri?

En, olin sairaanhoitaja, mutta vaihdoin alaa jo parikymmentä vuotta sitten.

Meillä on sovittu, ettei tuttuja, naapureita tai sukulaisia tarvitse hoitaa. Työskentelen kotihoidossa, näitä on jokunen vuodessa että joku hoitaja on estynyt jollekin menemään. Toki kuulee raportit mutta itse kotikäyntiä ei tarvitse tehdä eikä näin ollen osallistu hoitoon kuin tiedonsiirrollisesti (tarkoittaen voi työkaverin kanssa jutella mitä eilen raportilla jne). Eikä ole ongelma kenellekään. Eri asia tietenkin jos ei ole ongelma kenellekään, tapauskohtaisesti nämä ratkaistaan.

Itselleni on käynyt niin että papakokeessa käydessä huomasin tutun näytteenottajan vaihtavan työkaverin kanssa, niin ettei tarvinut mun näytettä ottaa. Olisin itsekin kieltäytynyt, parempi näin että itse huomasi.

Kun äitini joutui kotikylän erveyskeskukseen, niin voisi sanoa enemmänkin niin päin, että siellä ei ollut montakaan hoitajaa, jota ei olisi tuntenut. Pienellä paikkakunnalla ihmiset tuntee toisiaan. Kyseessä paikka, jonka asukasmäärä on paljon pienempi kuin aiemmin mainitun Kuusamon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä sain muutama vuosi sitten vakavan sairaskohtauksen. Diagnoosin tekeminen oli lääkäreille vaikeaa ja kun lopulta selvisi, mistä on kyse, mut kiidätettiin pillit soiden Meilahteen. Toimenpiteen, joka kirjaimellisesti pelasti henkeni, teki entinen työkaverini. Olin sinne mennessäni vuotoshokissa ja vuorotellen tajuissani ja tajuton. Kun toimenpide alkoi ja tämä lääkäri sanoi mun nimeni ja kehotti kestämään vielä vähän aikaa, tunsin pelkästään helpotusta. Tuttu ihminen rauhoitti mua hirveissä tuskissani paljon enemmän kuin ne kymmenet muut, jotka olivat mua siihen mennessä tutkineet ja hoitaneet. Ei ollut tippaakaan kiusallista. 

Kaikki yhteiset tuttavanne tietävät nyt aivan kaiken sairastumisestasi.

Varmasti. Olin kolme viikkoa sairaalassa ja tehtiin vaikka kuinka paljon erilaisia tutkimuksia ja hoitotoimenpiteitä, joten kaikki yhteiset tuttumme olivat sinä aikana työvuorossa. Musta oli pelkästään mukavaa, kun tutut ihmiset tsemppasivat. Olin myös joulun sairaalassa ja yksi näistä entisistä työkavereistani vietti jouluna kaikki ruokataukonsa mun sänkyni vieressä osastolla. Olen hyvin kiitollinen heistä jokaiselle.

Mulla oli kerran kohtutulehdus ja lääkäriksi osu lapsuuden kaveri. Siellä se oli sormet mun toosassa kun teki tarkistusta. :D Pyysin häneltä myös rauhoittavien lääkkeiden uusintareseptiä. Ei ollut kiusallista, en vaan jaksanut välittää

Olin lomalla lapsuudenkodissani ja kaaduin pahasti humalassa. Kun tulin tajuihini, vanhempieni naapuri sairaanhoitaja teippaili minua. Kuulin hänen sanovan: promilleja 2,4. Menetin tajuntani uudelleen ja kun aamulla heräsin lääkärin kiertoon ,häpesin koska lääkäri oli tuttu. Olin hoitanut vanhempieni asioita hänen kanssaan. Hän totesi tyynesti: nyt ainakin äitisi saa sydänkohtauksen. Huippu oli se, että äiti oli samaan aikaan hoidettavana sairaalassa sydänvaivojen vuoksi.

Itse toimin psykiatrisena sairaanhoitajana ja minulla on alkanut olla yhä haastavampaa mielenterveyteni kanssa. Arvatkaapa onko inhottavaa, kun apua ei oikein voi hakea, kun tuntee suurimman osa pienen kaupungin alan henkilöstöstä? 

Mulle oli tosi noloa, kun menin aborttiin yksityiselle lääkäriasemalle ollessani 37-vuotias ja vastaanotossa olikin opiskelukaverini:( Huh.

Kaipa se vaitiolo todella pitää?

Jos on syntyjään helsinkiläinen, on minulla ainakin joka päivä tuttuja potilaita hoidettavana. Samoin on muillakin HUS-silla. Ei minua mitenkään häiritse se on ihan normaalia työtä. Jos olen sairas, aina minullakin on tuttu lääkäri.

Itse hoitajana erikoisalalla olen joutunut tuttujenja ystävieni sukulaisten asioita käsittelemään. Niin somaattisia kuin psyykkisiäkin. Ikinä ei ole minulta lipsahtanut edes kotona, mitä töissä tapahtui.

Itselläni on sukulaisia lääkäreinä läheisessä sairaalassa. Jos joudun vastaanotolle, otan selville lääkärin nimen ja pyydän vaihtamaan toiseen vedoten sukulaisuuteen.

Luotan myös siihen että eivät tietojani katso. Ihan voivat kysyä minulta jos kiinnostaa.

Jokaisesta potilastietoja katsoneesta jää jälki ja kerran vuodessa voi pyytää tiedot, kuka on tietoni avannut, jos ette luota henkilökuntaan.

Olin synnyttämässä esikoistamme kun synnytyssaliin pamahti sisään mieheni kaveri harrastusporukoista, minullekin tuttu tyyppi. Tuli laittamaan mulle epiduraalipuudutusta. Ei haitannut minua siinä tilanteessa, jälkeenpäin tosin tuntui hiukan kiusalliselta tavata hänet seuraavan kerran, kun edellisessä ”tapaamisessa” makasin synnytyssalissa ilman housuja tuskissani :)

Lääkärinä olen hoitanut useita tuttujakin ihmisiä, siviilituttuja. Ovat sanoneet, että olen kuin toinen ihminen työn parissa. Siviiliminä ja työminä on syytä pitää erillään. Työminässä liiallinen tunne-elämä heikentää rationaalista ajattelua hoitopäätöksistä. Ja kun on tarpeeksi hoitanut vakaviakin sairauksia, ei se hetkauta sillä tavalla toisten terveystiedot. 

Olen asiakaspalvelualalla itsekin, raskaudenkeskeytyksessä avustava opiskelija oli minun asiakkaani. Jäi mieleen, mutta vaitiolovelvollisuus toimii molempiin suuntiin niin en kokenut pahana.

Kyllähän se vaikuttaa asiaan minkälainen tuttu on kyseessä, että onko positiivisia, neutraaleja vai negatiivisia ajatuksia herättävä tuttu. On ihan eri asia jos sinua hoitaa naapuri kuin vaikka entinen kiusaaja.

Pienellä paikkakunnalla ei tosiaan voi aina välttää tuttujen törmäämiseen. Toisessa tilanteessa se haittaa ja toisessa taas ei.

Omalle kohdalle on sattunut pari mieleen jäänyttä kohtaamista. Jouduin kovissa tuskissa ambulanssilla sairaalaan ja toinen hoitajista oli luokkakaverin yläasteelta. Hän oli ollut siinä kiusaajaporukassa enkä todellakaan pitänyt hänestä. Mutta ei siinä kivuissa paljon jaksanut välittää, eikä hänkään mitenkään tuonut tilanteessa esille, että olimme kolme vuotta samalla luokalla.

Myös täällä rutiininomaisen papakokeen ottaa muu kuin gynekologi. Olin menossa tällaiseen ja lapseni hoitokaverin äiti oli vastassa. Hän kysyi heti haluanko vaihtaa toiselle, mutta totesin että ei haittaa.

Olin juuri muuttanut paikkakunnalle kun menin neuvolaan ensimmäistä kertaa (raskaus oli noin puolivälissä). Neuvolan täti olikin naapurini ja myöhemmin lapsistamme tuli parhaat kaverit. Ja tämän saman naapurin paras kaveri oli sitten myöhemmin kätilönä synnytyksessä.

Hyvä ystäväni on töissä pääkaupunkiseudulla sellaisessa paikassa, jossa käy paljon julkkiksia hoidattamassa itseään. Ikinä hän ei ole kenestäkään mitään tarkkaa kertonut, eikä edes paljastanut ketä julkkiksia on käynyt. Mutta hyvin yleisellä tasolla kertonut kuinka on välillä esim. joku ollutkin ihan erilainen henkilö kuin julkisuudesta olisikin voinut odottaa tai että joku on käyttäytynyt kuin olisi ainoa potilas koko paikassa ja vaatinut mitä ihmeellisempiä asioita. Mutta koskaan en tiedä kenestä on puhunut tai mikä on ollut vaiva.

Cat kirjoitti:

Ja lopuksi. Olen aivan suoraviivaisesti sitä mieltä, että ammattilaiset eivät saa nähdä siinä ongelmaa tai järjestelytarvetta. On ymmärrettävää, että ei- ammattilainen kokee eri lailla.

En itse näekään, työ työnä. Mutta ymmärrän, että potilas saattaa olla kiusaantunut, joten kysyn aina. Kyllähän niitä koulukavereita ja tutuntuttuja keskikokoiseen kaupunkiin mahtuu. On myös asiakkaan huomioimista, että saa itse päättää yksityisyydestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim. Vaikka joutuisi sairaalaan tai jotain ja siellä olisi lääkärinä tai sairaanhoitajana joku tuttu ihminen. Nehän näkee kaikki mahdolliset jutut koneelta. Eikö se ole kiusallista itselle? :D

Toinen työntekijä siihen. Koska siinä on ristiriita.

En minä halua esim. kirkon diakonin olevan minun naapuri ja olen esim. mielenterveysseuran keskusteluryhmissä käymisen lopettamaan kokonaan koska entinen naapurini miehineen vetää niitä ryhmiä.

Tämä on itseasiassa jännä kysymys. Sekä työntekijällä, että asiakkaalla sekoittuu tällöin yksityinen minä ja "kulissi". Mielenterveystyössä ei arvostella muitakaan ihmisiä vaikeuksien perusteella, vaan pyritään auttamaan heitä. Miksi arvostelisi tuttua eri tavalla? Kelle vain voi tulla haasteita elämässä ja ammattilainen ymmärtää tämän. Kyse on varmaan kasvojen säilyttämisestä, vähän sellainen "not in my back yard" -ajattelu. Miksi on pahempi, jos vieras työntekijä tietää asioita, verrattuna tuttuun? Eteenpäinhän niitä ei saa kertoa. Kunhan pohdiskelen.

Psyk puolella meillä saa hoitaja itse päättää haluaako osallistua puolitutun hoitoon, vaikka potilas ei itse vastustaisi, tai vaikka edes tietäisi mistä hoitaja hänet tietää. Läheisiä ei joka tapauksessa hoideta koskaan, ja jos vaikkapa oma lapsi tulisi osastolle, niin vanhempi siirrettäisiin toiseen yksikköön hoidon ajaksi. 

Pakkotilanteissa tietysti voi joutua hoitoon hetkellisesti osalliseksi puolitutun kanssa.

Mitään asiaa ei myöskään ole potilastietoihin ellei ole itse hoitamassa kyseistä potilasta. Meillä hoitajat ovat itse todella tarkkoja tästä, eivätkä todellakaan edes haluaisi tietää naapurin sedän diagnooseja. Käytännössä ne kuitenkin tiedetään, sillä hoitajilla täytyy olla kokonaiskuva osaston tilanteesta, mutta yksityiskohtia ei saada eikä edes haluta tietää kuin omista potilaista.