Lue keskustelun säännöt.
Ero edessä?
epätoivoinen
30.04.2018 |
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä melkein parikymmentä vuotta, lapsia on kaksi alle 10 vuotiasta. Parisuhteen vaikeudet alkoivat mielestäni pian toisen lapsen syntymän jälkeen vaikka onnellisiakin aikoja näihin vuosiin mahtuu.
Mieheni kärsii univaikeuksista. Olemme myös persoonina todella erilaisia, mutta olen aina pitänyt sitä vahvuutena ja rakastanut miestäni todella paljon. Suhteemme on kuitenkin ollut jo vuosia enemmän toverillinen ja arjen jalkoihinsa runnoma. Olen yrittänyt piristää sitä ja järjestänyt kahden keskistä aikaa ja puhua mieheni kanssa ongelmistamme.
Olimme muutamia vuosia sitten eroamassa, koska olin turhautunut tilanteeseen, jossa ei ollut enää läheisyyttä ja seksiäkin vain minun aloitteestani. Mutta päätimme jatkaa ja panostimme molemmat yhteiseen tekemiseen, seksielämäkin vilkastui ja tunsin, että rakastuin mieheeni uudestaan. Sitten pikku hiljaa jäin taas yksin järjestämään asioita ja seksialoitteet mieheni puolelta loppuivat. Itselläni haluja olisi vaikka päivittäin. Kärsin tilanteesta, mutta yritin sopeutua, kunnes eroajatukset alkoivat taas ottaa vallan ajatuksistani. Huomasin itkeväni kauppareissulla autossa, että en voi jäädä tähän suhteeseen, jossa menen naisena hukkaan.
Nyt olemme tilanteessa, jossa vakavia keskusteluja suhteemme tilasta on käyty monta kuukautta. Olen ahdistunut, en saa nukuttua enkä syötyä. Mutta en saa ero päätöstä tehtyä, en myöskään löydä uskoa tulevaan. Huomaan, että rakastan ja välitän edelleen todella paljon, mutta samaan aikaan itken sitä että onko tilanne se ettei mieheni samalla tavalla. Vakuuttaa kyllä muuta. Enkä enää ole edes varma rakastanko ja haluanko juuri miestäni vai haluanko vain rakkautta joltain, koska on niin tyhjä olo.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Ahdistus ja suru on suuri. Itken päivittäin ja välillä tuntuu etten selviä tästä. Miksi tämä kaikki on niin vaikeaa? Milloin tiesit mitä haluat vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (159)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulit hakemaan vertaistukea ja kannustusta eroon, mutta saitkin realiteetin siitä, että harva liitto pysyy romanttisena läpi elämän? Jos ero tuntuu sinusta ainoalta vaihtoehdolta, eroa. Löydät ratkaisun mistä tahansa, lapset tarkkailevat toimintaasi ja käyttävät näkemäänsä oman elämänsä ristiriitojen selvittelyyn. Haluatko opettaa heidät lähtemään epätyydyttävästä liitosta vai sopeutumaan olosuhteisiin ja oppimaan nauttimaan muuttuneesta elämästä? Ei ole vääriä, eikä oikeita vaihtoehtoja, etkä pysty ennustamaan toimintasi seurauksia. Et voi vedota kuin omaan arvioosi siitä, mikä on parhaaksi sinulle ja muille.
Se on just niin että keskustelupalstan kautta eroaminen ei ole yhtään sen luvallisempaa tai hyväksyttävämpää. Käytä tämäkin aika mitä luet hyväksyviä kommentteja avioerosta, miehesi kanssa keskusteluun suoraan ongelmasta. Kerro hänelle selvästi että kaipaat kosketusta, pyydä hartiahierontaa ja sen jälkeen jalkahierontaa ja niin eteenpäin.. samalla tavalla mies kaipaa kosketusta ja myös sinun pitää tehdä töitä sen eteen. Ei se riitä että oot reidet levällään oottelemassa että mies aloittaa hierontapalvelun..
Kuten ensimmäisessä viestissä kirjoitin... asioista on puhuttu. Moneen kertaan. Monta vuotta. Olen vuodattanut sisimpäni miehen eteen niin monta kertaa etten enää tiedä miten asian kertoisin. Mies ei jostain syystä pysty tekemään aloitteita eikä saa aikaiseksi muutakaan meidän eteen. Sanoo kuitenkin että haluaa minua, haluaa jatkaa yhdessä. Sanat ja teot ei kohtaa. En usko, että hänellä on muita naisia. Mitään merkkejä siitä ei ole.surullista on. Ja epätoivoista.
Ap
Totta kai on puhuttu vuosia, jos suhde on mistään kotoisin. Mutta ilmeisesti ei ole puhuttu oikealla tapaa, jos mikään ei nytkähdä eteenpäin. Ei päästä puhumaan pelosta ja nälästä. Eikä siitä, mitä toiselta oikeastaan odotetaankaan. Siis syvätasolla. Likaisista vaatteista voidaan toki keskustella ja seksialoitteista, mutta ne asiat lutviintuvat itsellään jos kummallakaan ei ole tarve todistella mitään. Huono pariterapia ei sekään taida päästä tältä tasolta oikein minnekään. Pahimmassa tapauksessa vielä yllytetään entistäkin vahvemmin kuuntelemaan tunteita tilanteessa, jossa tunteet ovat pakokauhuiset.
Miksi et edelleenkään avaa pakettia - kerro meille miehestäsi. Miten paha hänen unettomuutensa on, minkälainen persoona hän on, mistä haaveilee, miten ja mistä teillä riidellään, jne.
Perusongelma taitaa useimmissa suhteissa olla se, että uskoutumalla tarpeistaan nainen aiheuttaa miehessä entistäkin aremman olotilan. Mies ei alun perinkään ole löytänyt aikuista roolia suhteessa puolisoon, ja toisen kroonistuva tyytymättömyys saa koko projektin kaatumaan alkuunsa. Lasten tulo kuvioon voimistaa entisestään asetelmaa, jossa mies ajattelee sinut meidän äidiksi. Vihainen ja pettynyt äiti ei todellakaan taio sammakkoa prinssiksi, vaan kutistaa hänet entisestään.
Pelkäävä ihminen ei todellakaan heittäydy luovaksi aloitteentekijäksi. Se taas on omaa lapsenrooliin jumittumistasi, jos oletat, että hänen pitäisi kyetä olemaan pelkäämättä, koska hänen pitäisi olla sinun peruskalliosi. Mutta miten hän voisi olla pelkäämättä, kun hän on kaikkien näiden keskusteluvuosienne ajan kokenut, ettei pysty pitämään sinua tyytyväisenä. Miten voisikaan, hänhän on poikaparka ja sinä olet hänen elämänsä nainen. Miten poika voisikaan riittää naiselle.
Sinäkin pelkäät, mutta koska olet suhteenne vetojuhta ja ykköskriitikko, miestäsi aika todennäköisesti pelottaa paljon sinua enemmän. Toki hän voi peittää sen leikkimällä kuollutta sängyssä ja muutenkin, mutta ei se totta ole. Naisen osa tässä maailmassa on aliarvioida täysin oma vaikutusvaltansa mieheen, koska mies on alunperinkin kasvatettu teeskentelemään, ettei sellaista valtaa olekaan.
Taantuneessa tilassa ihminen ei ymmärrä omaa vaikutustaan toiseen. Koliikkivauva ei ymmärrä äidin ahdistuvan ja menevän lukkoon hänen hätäitkustaan, vaan olettaa pääsevänsä turvaan. Ja sille tasollehan meidän aivoparkamme joutuu, kun parisuhdetuska on pahimmillaan. Silloin pitäisi päästä etsimään myötätuntoa ensin itseä reilusti vanhemmilta ja kokeneemmilta ihmisiltä, ja vasta sitten pitäisi palata hakemaan sitä puolisolta.
Mutta koska maailma jankuttaa meille eromyönteisyyttä niin ahkerasti, on hyvin vaikea luovia aiheen sudenkuoppien välistä. Koska eroamisen mahdollistaminen on tehnyt alunperin maailmasta paljon turvallisemman paikan naisille, on unohtunut asian toinen puoli. Eli se, että purkaessamme jäykkiä hierarkioita tässä kauheassa maailmassa olemme riistäneet kaikilta arvokkuuden sen sijaan, että se myönnettäisiin kaikille.
Lapsuudessani kotirouva oli arvostettu ihminen, ja rouvat ja herrat nauttivat toisten kunnioitusta ihan vain olemalla moisten tittelien kantajia. Nyt ei enää saisi edes ajatella ansaitsevansa suhdettaan mitenkään muuten kuin suorittamalla siinä jatkuvasti ja välitodistuksia jaetaan joka kerran kun seksiä joko on tai olisi pitänyt olla. Unohtuu, että pitkässä suhteessa toisella pitäisi olla lähtökohtaisesti niin suuri arvo, että se mahdollistaa kummallekin rentoutumisen omaan rooliin, oikeuttaa kuivat kaudet ja rauhoittaa kuuntelemaan toinen toistensa tarpeita. Mutta meitä ei opeteta ensisijaisesti luomaan toisillemme turvallisuuden ja pysyvyydentunteita ja pyytämään toiselta apua niiden puuttumiseen, vaan meidät opetetaan etsimään vikoja.
Vierailija kirjoitti:
Nykyaikana ihmisillä ei tunnu olevan muuta sisältöä elämässään kuin jatkuva nautintojen hakeminen. Parisuhteissakaan ei kestetä lainkaan vaikeita aikoja, vaan heti pitää olla eroamassa ja uutta hakemassa, jos omat halut eivät tule jatkuvasti tyydytetyksi. Vähät lapsista ja muista asioista, omat hedonistiset halut ovat tärkeimpiä.
Ei se ihan näinkään ole. Lopulta aika pieni porukka pitää toista puhtaasti seksilelunaan. Sen sijaan paljon isompi joukko on totutettu pitämään tämän lelun toimintavikaa todisteena, että heitä ei rakasteta eikä heidän tarpeistaan välitetä. Ja vaikeahan sitä ajatusta on välttääkään. Onhan ap monta vuotta yrittänyt tulla kuulluksi tarpeineen. Siihen aikaan mahtuu monen monituista tuskallista tuntia. Kyllä siinä ehtii monta kertaa uskotella itselleen, että jos toinen oikeasti välittäisi, hän ei antaisi minun kärsiä näin.
Se on nykyajan kieroin ongelma, että inhimillinen pelko ja arkuus pitää naamioida ja esittää vahvaa ja riippumatonta. Juuri sen takia meidän pitää esittää suurmetsästäjää, joka ei jää nysväämään sinne, missä ei saalis liiku. Joten kuvittelemme vain tavoittelevamme onnea rakentavasti ja positiivisina kun tosiasiassa riehumme säikähtäneenä norsuna posliinikaupassa. Ja suhtaudumme koko maailmaan saalistajana, jonka tarkoitus on vain imeä meistä elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon on tullut vastauksia ja eri näkemyksiä asiaan. Kiitos niistä. Olen pohtinut asioita kaikista näistä näkökulmista, enkä silti ole päässyt ratkaisuun.
Mä en usko, että kovinkaan moni eroaa tämän ikäisenä kevein perustein, varsinkin jos on lapsia, ihanan ja antoisan sinkkuelämän toivossa. Mä itse nään sen vastenmielisenä vaihtoehtona. Kuten myös vaikeat uusperhekuviot, nekään ei houkuta. En ole ihminen, joka rakastaisi kaikkia lapsia. En myöskään usko kovin helposti löytäväni uutta kumppania, saati hullua kaiken alleen jättävää rakkautta.
Tilanne on vain nyt se, että voin tässä suhteessa huonosti, koska en saa riittävästi läheisyyttä, huomiota ja seksiä. Olenkin alkanut miettiä, olisinko onnellisempi yksin, tilanteessa jossa minulla ei olisi mitään odotuksia, joiden edessä pettyä ja tyytyä, kuin tässä jossa pitäisi saada ja antaa NORMAALEJA parisuhteeseen liittyviä asioita.
Joku pyysi kertomaan miehestäni ja meistä enemmän. Anonymiteetin vuoksi en halua enempää yksityiskohtia kertoa.
En tiedä mitä tältä palstalta kaipaan ja haen. Johonkin halusin tätä asiaa purkaa.
Vierailija kirjoitti:
Paljon on tullut vastauksia ja eri näkemyksiä asiaan. Kiitos niistä. Olen pohtinut asioita kaikista näistä näkökulmista, enkä silti ole päässyt ratkaisuun.
Mä en usko, että kovinkaan moni eroaa tämän ikäisenä kevein perustein, varsinkin jos on lapsia, ihanan ja antoisan sinkkuelämän toivossa. Mä itse nään sen vastenmielisenä vaihtoehtona. Kuten myös vaikeat uusperhekuviot, nekään ei houkuta. En ole ihminen, joka rakastaisi kaikkia lapsia. En myöskään usko kovin helposti löytäväni uutta kumppania, saati hullua kaiken alleen jättävää rakkautta.
Tilanne on vain nyt se, että voin tässä suhteessa huonosti, koska en saa riittävästi läheisyyttä, huomiota ja seksiä. Olenkin alkanut miettiä, olisinko onnellisempi yksin, tilanteessa jossa minulla ei olisi mitään odotuksia, joiden edessä pettyä ja tyytyä, kuin tässä jossa pitäisi saada ja antaa NORMAALEJA parisuhteeseen liittyviä asioita.
Joku pyysi kertomaan miehestäni ja meistä enemmän. Anonymiteetin vuoksi en halua enempää yksityiskohtia kertoa.
En tiedä mitä tältä palstalta kaipaan ja haen. Johonkin halusin tätä asiaa purkaa.
Tämä viesti siis ap:ltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on paljon kirjoiteltu eronneista, jotka ovat katuneet päätöstään myöhemmin.
Voisiko joku eroaan katuva kertoa tarinansa? Nyt asiaa kommentoivat sivustakatsojat, olisivatko niitä, jotka jäävät epätyydyttävään suhteeseen.
Niin, mä en ole katunut eroani. Minulla ja lasten isällä on nykyään erinomaiset välit ja ehkä siksi olen joskus miettinyt, että olisiko kuitenkin pitänyt jäädä liittoon. Sitten kuitenkin aina muistan, kuinka onnettomia olimme. En haluaisi palata siihen. Itselleni ratkaiseva ajatus silloin eron aikoina oli se, kun mietin, että toivoisinko sellaista elämää ja parisuhdetta omille lapsilleni? Mietin sitä, minkälaisen parisuhteen mallin annamme heille. Se malli tuntui vääristyneeltä. Aloin pelätä, että lapseni toistavat aikanaan sitä mallia ja ovat yhtä onnettomia kuin me.
Lapset ovat saaneet ja saavat edelleen puhua avoimesti tunteistaan eron suhteen, tietenkin. Ja vaikka erosta on yli 5 vuotta, lapset edelleen toivovat, että olisimme yhtä perhettä. Se on luonnollista. Otan ne tunteet ja ajatukset aina vastaan avoimesti ja sanon että ymmärrän kyllä. Ja että niin minäkin olisin toivonut että voisimme olla yhtä perhettä, mutta että se ei ollut mahdollista. Lasten isällä on uusi parisuhdekin ollut jo pitkään ja minusta he ovat kivasti osanneet toimia lasten suhteen. Uusi naisystävä on tullut osaksi lasten elämää pikkuhiljaa, ja he puhuvat nykyään hänestä ihan luontevasti. Silti kun he luettelevat perheensä, muodostuu se aina vain siitä "ydinperheestä" eli isä, äiti ja lapset.
Eropäätöksemme oli itsekäs, tottakai sen tiedostan. Ja siitä kannan syyllisyyttä ja varmasti tulen kantamaan sitä aina. Jos lapsille tulee jotain ongelmia tulevaisuudessa, tottakai minä syyllistän itseni ja eromme, vaikka en mitenkään voi tietää, olisiko niitä ongelmia tullut ydinperheessäkin. Ja toisaalta sitäkään en voi tietää, olisiko huonosti voivassa ydinperheessä tullut toisia ongelmia, joita ei kenties nyt tule. En voi kuin tehdä parhaani ja ottaa asiat sellaisina kuin ne tulevat. Eikö kaikki tee niin, oli taustalla ero tai ei.
Itseni olen toki sillä tavalla jättänyt syrjään, että en ole yrittänytkään löytää uutta parisuhdetta. Ehkä sellaisen aika tulee aikanaan, ehkä ei. Elämässä on paljon asioita, jotka tuovat minulle onnea ja iloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljon on tullut vastauksia ja eri näkemyksiä asiaan. Kiitos niistä. Olen pohtinut asioita kaikista näistä näkökulmista, enkä silti ole päässyt ratkaisuun.
Mä en usko, että kovinkaan moni eroaa tämän ikäisenä kevein perustein, varsinkin jos on lapsia, ihanan ja antoisan sinkkuelämän toivossa. Mä itse nään sen vastenmielisenä vaihtoehtona. Kuten myös vaikeat uusperhekuviot, nekään ei houkuta. En ole ihminen, joka rakastaisi kaikkia lapsia. En myöskään usko kovin helposti löytäväni uutta kumppania, saati hullua kaiken alleen jättävää rakkautta.
Tilanne on vain nyt se, että voin tässä suhteessa huonosti, koska en saa riittävästi läheisyyttä, huomiota ja seksiä. Olenkin alkanut miettiä, olisinko onnellisempi yksin, tilanteessa jossa minulla ei olisi mitään odotuksia, joiden edessä pettyä ja tyytyä, kuin tässä jossa pitäisi saada ja antaa NORMAALEJA parisuhteeseen liittyviä asioita.
Joku pyysi kertomaan miehestäni ja meistä enemmän. Anonymiteetin vuoksi en halua enempää yksityiskohtia kertoa.
En tiedä mitä tältä palstalta kaipaan ja haen. Johonkin halusin tätä asiaa purkaa.
Normaali on ruma sana, kun sitä käytetään vipuvartena normaalinoloisen puolison kampeamiseksi paikaltaan.
Parisuhteessa on paljon vielä normaalimpaa se, että kaikkia normaaleja asioita ja toiveita se ei aina täytä, jos koskaan. Sinun pelkosikin on normaali ilmiö, kun paettaa. Sen totteleminen sokeasti tekee sinusta vauhkon.
Keskustelussa näyttäisi käyneen niin, että muut tietävät ihan hyvin, mitä olet hakemassa. Etsit vahvistusta ja joukkovoimaa. Itse asiassa toistaiseksi kertomasi perusteella eroperusteesi kuitenkin ovat keveät. Ne eivät muutu yhtään jalomielisemmiksi sillä, että toisella kädellä kiellät omat motiivisi väittämällä olevasi realisti.
Sinulla on kokeilematta se vaihtoehto, jossa säädät odotuksiasi toisen suhteen ihan ilman eroa. Kokeile ajatusta, että kaikki positiivinen mitä toiselta saat, on plussaa. Tue hänen aikuisuuttaan ja unohda hänen arvostelunsa vuodeksi. Tai edes puoleksi. Ajattele olevasi tämän velkaa lapsille. Mieti vain hänen hyviä puoliaan, ja eläydy siihen, miten hän maailman kokee. Ole päivittäin mielessäsi hänen kaksoisolentonsa, ja saatat nähdä omankin käytöksesi uudessa valossa. Nythän koko ajan tulet kiistäneeksi, että noin ristiriitainen mies olisi ihan tervekään. Hän kun käyttäytyy ihan epänormaalisti. Tämä tuskin on totta.
En ihan heti usko, että suojelet miehen anonyymiyttä noin perusteellisella hiljaisuudella, olet näppärä ihminen ja kykenet helposti naamioimaan yksityiskohdat. Oikeasti vain haluat pestä kätesi hänestä, ja koet, että eläytyminen miehen todellisuuteen edes kertoaksesi siitä mitään täällä uhkaa tätä pyrkimystäsi. Et edes halua ymmärtää häntä. Vaikka sinulle on sanottu, että miehen unettomuus on jo itsessään vakavia kysymyksiä herättävä asia. Josta sinun pitäisi olla kiinnostunut jo lastenkin takia.
Mietihän oikeasti. Jos poistat miehen ympäriltäsi, muuttuu toinenkin asia kuin odotuksesi. Jos et odota keneltäkään enää suhteen jälkeen tarpeittesi täyttämistä, palaat aikuisempaan rooliin. Mutta seuraavassa mahdollisessa suhteessasi ripustaudut uudelleen, koska et osaa toistaiseksi suhteessa tehdä muutakaan. Nyt sinulla olisi elämäsi tilaisuus opetella aikuisuutta nykyisessä suhteessasi. Ja sitten vasta on aika tehdä päätöksiä sen suhteen, miten paljon on riittävästi.
Onko sinulla taipumusta halveksia muitakin ihmisiä vaiko vain miestäsi? Ainakin sinulla vaikuttaisi olevan tapana väistää samaan aikaan kun kiistät tekeväsi niin. Oletko miettinyt, miten vaikea sellaista ihmistä on miellyttää? Olen oikeasti pahoillani, että en voi osallistua myötämielisemmin hankkeeseesi, vaan joudun sitä kritisoimaan. Puhun sellaisen ihmisen roolissa, joka tarkkailee uutta suhdettaan miettien joka päivä, paljonko vaurioita lapseni luottamus maailmaan on oikeasti mahtanut erossa saada, ja onko mahdollista, että nykytilanne tekee niitä lisää, jopa huomaamattani.
Olen kokenut itse kertomasi tunteet. Ja suren, koska en usko että kykenet oikeasti minua kuuntelemaan. Olet liian hätääntynyt siihen. Mutta muista - niin on miehesikin. Hän ei ole isäsi, vaan ihan tavallinen kuolevainen mies, jonka oma ja lasten maailma sinulla on valta pistää päreiksi. Hän vetäytyy suojellakseen päätään vaatimusten ristipaineessa. Jokainen toiveesi hänelle nykyisessä asetelmassanne on pohjimmiltaan on yhtä ristiriidaton kuin intensiivisesti päin näköä huudettu käsky rentoutua. Ja sinä haluat kiljua, koska hän ei ehdi huomioimaan ja himoitsemaan sinua väestönsuojastaan?
92 vastaa. En usko kovin monen täällä kommentoivan ilman kokemusta eroamisesta. Kerron sen verran omasta erostani, jota en varsinaisesti kadu, mutta pidän sitä silti suurena vahinkona.
Koin kaikki nuo tunteet kuin ap, mutta asiassa oli enemmän. On mahdolista, että hänen kuvaamansa näkymättömyydentunteet ovat todellakin ainoa eron syy. Mutta meillä niiden taustalta löytyi sellaisia asioita, että onnistuminen olisi ollut vaikeaa. Aloimme olla toisillemme vahingoksi. Minä masennuin ja mies alkoi tissutella. Syyt ristiriidallemme olivat tavoittamattomissa, kumpikin koki tulleensa syvästi petetyksi ja lopulta keskinäinen epäluottamus johti siihen, että emme nähneet toisiamme enää lainkaan. Toisaalta molemmilla oli sentasoisia ongelmia, joita olisi pitänyt tonkia terapiassa.
Olimme suuria alisuoriutujia ja vastahangassa koko maailmaa vastaan. Siksipä reagoinkin herkästi nyt vähäiseenkin ylimielisyyteen, koska pidän sellaisen käytöksen sallimista itselle ja toiselle hyvin vaarallisena suhteelle. Aluksi kuvitellaan liikoja itsestä ja toisesta, sitten taas ihan liian vähän. Koska ap ei ole antanut aihetta olettaa, että heidän suhteessaan olisi ilmoitettua peruskiistaa syvempiä ongelmia, pidän heidän eroaan tarpeettomana. Se kun ei ole vika vaan ominaisuus, jonka kanssa voi opetella tulemaan toimeen. Ja pitääkin, voidakseen vanhana elää valaistunutta elämää. Opettaen esimerkillään lapsille toisten ihmisten ja itsen kunnioittamista. Sisi ihmisten kunnioitusta, ei halujen ja pelkojen.
Nykyisessä, lähtökohdiltaan paljon vaikeammassa suhteessa menee yllättävän hyvin, koska ylpeyttä ja pakenevuutta on opittu hallitsemaan, ja pettymyksiä ilmaistaan suoremmin kun edellisessä suhteessa väisteltiin. Silti, huomionkaipuu olisi nytkin hirveä, ellei kuuluisat vaihdevuodet olisi tasanneet viettitoimintaa. Se joka mainitsi miesten hiipuvan testosteronitason, puhui todellakin asiaa. Ja kyllä, edellinen mies olisi ollut minulle se oikeampi. Olisimme vain tarvinneet kriittisissä kohdissa ulkopuolista peiliä ja olkapäätä. Ja parempaa tuuria ulkoisten olosuhteiden kanssa. Olimme vaikeiden elämäntilanteiden paineessa turhan kovilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on käsittämätön keskustelu. Mitä lapsenomaista ripustautumista siinä on, jos ap haluaa parisuhteessaan seksiä ja läheisyyttä? Sehän erottaa parisuhteen vaikka kaverisuhteesta...
Vierailija kirjoitti:
Tää on käsittämätön keskustelu. Mitä lapsenomaista ripustautumista siinä on, jos ap haluaa parisuhteessaan seksiä ja läheisyyttä? Sehän erottaa parisuhteen vaikka kaverisuhteesta...
Oletus, että sellaiseen on pysyvä ja loukkaamaton oikeus. Se on paljon lapsenomaisempi usko kuin seksiteollisuuden ja hedonismin valtaamilla markkinoilla on tapana ymmärtää. Parisuhteen erottaa kaverisuhteesta nimenomaan kaikki se tuska, jota siinä joutuu ajoittain kärsimään, koska puolisoa ei vaihdeta kuin kusipäistä kaveria. Itse asiassa, kaveriakaan ei tarvitsisi olla heti hylkäämässä kun se toimii käsittämättömästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää on käsittämätön keskustelu. Mitä lapsenomaista ripustautumista siinä on, jos ap haluaa parisuhteessaan seksiä ja läheisyyttä? Sehän erottaa parisuhteen vaikka kaverisuhteesta...
Tajuatko lukemaasi vai oletko edes lukenut edellisiä kommentteja? Kelaa sivuja taakse niin saat vastauksen sieltä..
Ap palaa vielä illan hämyssä. Olen todella hämmentynyt tästä millaiseen sävyyn tätä mun asiaa kommentoidaan. Millaista aggressiota se tuntuu herättävän monissa, kun nainen avoimesti kertoo tarvitsevansa läheisyyttä ja seksiä tärkeimmässä ihmissuhteissaan. Ihanko oikeasti me olemme vielä vuonna 2018 tällä asteella, että nainen ei yleisen mielipiteen mukaan ole oikeutettu vaalimaan tätä osa-aluetta elämässään?
En ole tullut tänne hakemaan oikeutusta erolle. Siihen en tarvitse kuin oman mielenrauhan asian kanssa. Halusin pohtia asiaa samassa tilanteessa elävien ihmisten kanssa. Josko löytyisi vielä jotain uutta, mitä kokeilla tilanteen korjaamiseksi.
Tilanne on surullinen, vaikea ja monitahoinen. Haluan todella löytää valoa tunnelin päähän parisuhteen pelastamiseksi, mutta kaikki keinot on käytetty jo moneen kertaan. Myös se tilanteen hyväksyminen ja tyytyminen siihen, että kaikkea ei voi saada. Sillä tavoin vaan alkaa ongelmia tulla myös suhteen henkiselle puolelle, valitettavasti.
Tunnen, että olen oravanpyörässä, jossa yksi huono asia johtaa toiseen ja olemme kykenemättömiä pysäyttämään tätä.
Aika tunteita herättävä aihe tämä taitaa olla, kommenteista päätellen.
Lisää näkökulmia vaan kehiin!
Ap et ole vastanut näihin jo ekalla sivulla esitettyihin kysymyksiin:
Koska teillä Ap viimeksi on ollut seksiä? Oletko itse niin hyvännäköinen ja laadukas nainen että voisit olettaa saavasi miehiltä kaipaamaasi huomiota? Mitä yhteisiä mielenkiinnon kohteita teillä miehesi kanssa on?
Vierailija kirjoitti:
Ap palaa vielä illan hämyssä. Olen todella hämmentynyt tästä millaiseen sävyyn tätä mun asiaa kommentoidaan. Millaista aggressiota se tuntuu herättävän monissa, kun nainen avoimesti kertoo tarvitsevansa läheisyyttä ja seksiä tärkeimmässä ihmissuhteissaan. Ihanko oikeasti me olemme vielä vuonna 2018 tällä asteella, että nainen ei yleisen mielipiteen mukaan ole oikeutettu vaalimaan tätä osa-aluetta elämässään?
En ole tullut tänne hakemaan oikeutusta erolle. Siihen en tarvitse kuin oman mielenrauhan asian kanssa. Halusin pohtia asiaa samassa tilanteessa elävien ihmisten kanssa. Josko löytyisi vielä jotain uutta, mitä kokeilla tilanteen korjaamiseksi.
Tilanne on surullinen, vaikea ja monitahoinen. Haluan todella löytää valoa tunnelin päähän parisuhteen pelastamiseksi, mutta kaikki keinot on käytetty jo moneen kertaan. Myös se tilanteen hyväksyminen ja tyytyminen siihen, että kaikkea ei voi saada. Sillä tavoin vaan alkaa ongelmia tulla myös suhteen henkiselle puolelle, valitettavasti.
Tunnen, että olen oravanpyörässä, jossa yksi huono asia johtaa toiseen ja olemme kykenemättömiä pysäyttämään tätä.Aika tunteita herättävä aihe tämä taitaa olla, kommenteista päätellen.
Lisää näkökulmia vaan kehiin!
Jotta sinua voisi auttaa, täytyisi pystyä auttamaan sinun miestäsi. Jos et avaa miehen ongelmia tarkemmin, et voi odottaa kommenteista tämän enempää.
Onneksi täällä on monta kommenttia ihmisiltä jotka ovat eronneet ja huomanneet että uusi onni ei ole taattu puhumattakaan sen pitkäikäisyydestä.
Onhan niitä ihmisiä jotka auton hajotessa jättävät sen pihaan ja hankkivat uuden. Saa siinä sitten romukasoja katella loppuiän.
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan kaikki typistyy yhteen kysymykseen: Haluanko vaihtaa oman onnettoman oloni lasten onnettomaan oloon? Vastaus kertoo sen miten kannattaa toimia
Tää on niin hyvin sanottu, että ansaitsee tulla nostetuksi. AP:lle sanoisin, että mieti millaista haluaisit elämäsi olevan esim. 20 vuoden päästä. On nimittäin täysin mahdollista, että ero johtaa siihen että lapsesi panevat välit poikki kanssasi. Omassa tuttavapiirissäni on pari tällaista tapausta, siis että nimenomaan lähivanhemmaksi jäänyt äiti on se, johon ei aikuisena pidetä mitään yhteyttä.
Jos et löydä uutta kumppania, ja tosiaan omat seksihalusi menevät varmasti luonnostaan pois, epäilen että 6-kymppisenä saatat katua katkerasti, jos nyt eroat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan kaikki typistyy yhteen kysymykseen: Haluanko vaihtaa oman onnettoman oloni lasten onnettomaan oloon? Vastaus kertoo sen miten kannattaa toimia
Tää on niin hyvin sanottu, että ansaitsee tulla nostetuksi. AP:lle sanoisin, että mieti millaista haluaisit elämäsi olevan esim. 20 vuoden päästä. On nimittäin täysin mahdollista, että ero johtaa siihen että lapsesi panevat välit poikki kanssasi. Omassa tuttavapiirissäni on pari tällaista tapausta, siis että nimenomaan lähivanhemmaksi jäänyt äiti on se, johon ei aikuisena pidetä mitään yhteyttä.
Jos et löydä uutta kumppania, ja tosiaan omat seksihalusi menevät varmasti luonnostaan pois, epäilen että 6-kymppisenä saatat katua katkerasti, jos nyt eroat.
Tätä olen miettinyt. Haavekuvissa 6-kymppisenä olen yhdessä mieheni kanssa, matkustellaan ja nautitaan elämästä ilman lainoja ja kiirettä. Mutta mutta... halutaanko me siinä vaiheessa edes nähdä toisiamme, jos jatkamme tämän kaltaisessa suhteessa, joka meillä on nyt?
Mutta jos eniten kaipaa vapautta ja vapaata seksiä niin eron myötä ne ainakin saa.