Lue keskustelun säännöt.
Ero edessä?
epätoivoinen
30.04.2018 |
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä melkein parikymmentä vuotta, lapsia on kaksi alle 10 vuotiasta. Parisuhteen vaikeudet alkoivat mielestäni pian toisen lapsen syntymän jälkeen vaikka onnellisiakin aikoja näihin vuosiin mahtuu.
Mieheni kärsii univaikeuksista. Olemme myös persoonina todella erilaisia, mutta olen aina pitänyt sitä vahvuutena ja rakastanut miestäni todella paljon. Suhteemme on kuitenkin ollut jo vuosia enemmän toverillinen ja arjen jalkoihinsa runnoma. Olen yrittänyt piristää sitä ja järjestänyt kahden keskistä aikaa ja puhua mieheni kanssa ongelmistamme.
Olimme muutamia vuosia sitten eroamassa, koska olin turhautunut tilanteeseen, jossa ei ollut enää läheisyyttä ja seksiäkin vain minun aloitteestani. Mutta päätimme jatkaa ja panostimme molemmat yhteiseen tekemiseen, seksielämäkin vilkastui ja tunsin, että rakastuin mieheeni uudestaan. Sitten pikku hiljaa jäin taas yksin järjestämään asioita ja seksialoitteet mieheni puolelta loppuivat. Itselläni haluja olisi vaikka päivittäin. Kärsin tilanteesta, mutta yritin sopeutua, kunnes eroajatukset alkoivat taas ottaa vallan ajatuksistani. Huomasin itkeväni kauppareissulla autossa, että en voi jäädä tähän suhteeseen, jossa menen naisena hukkaan.
Nyt olemme tilanteessa, jossa vakavia keskusteluja suhteemme tilasta on käyty monta kuukautta. Olen ahdistunut, en saa nukuttua enkä syötyä. Mutta en saa ero päätöstä tehtyä, en myöskään löydä uskoa tulevaan. Huomaan, että rakastan ja välitän edelleen todella paljon, mutta samaan aikaan itken sitä että onko tilanne se ettei mieheni samalla tavalla. Vakuuttaa kyllä muuta. Enkä enää ole edes varma rakastanko ja haluanko juuri miestäni vai haluanko vain rakkautta joltain, koska on niin tyhjä olo.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Ahdistus ja suru on suuri. Itken päivittäin ja välillä tuntuu etten selviä tästä. Miksi tämä kaikki on niin vaikeaa? Milloin tiesit mitä haluat vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (159)
Vierailija kirjoitti:
Urheiletko itse Ap?
Kyllä. Turha alkaa ulkonäköasioilla vihjailemaan, jos sitä tässä haetaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kerron minäkin elämästäni. Erosin 10 v sitten avioliitosta jota kesti 20 v. Lapset oli 14 v ja 18 v. Eroa en ole katunut päivääkään! Ei ole tullut sen jälkeen unelmien prinssiä eikä mitään raflaavaa villiä sinkku elämää. Toki olen tapaillut miehiä ja vuosiakin on kestänyt yksi suhde mutta ei mitään kauhean vakavaa ole tullut. En ole halunnutkaan! Minulle riitti yksi pitkä ns.nuoruuden avioliitto, mitään hinkua ei ole enää pesän perustamiseen eikä edes jatkuvaan vakavaan seurustelu suhteeseen. Eivät kaikki eronneet naiset edes halua enää uutta miestä riesaksi asti, seksiä saa muutenkin :D eikä tarvii tyytyä yhden yön suhteisiin eikä netti deitti palstoihin. Kyllä esim.tansseista löytyy ihan ok miehiä seksi suhteeseen. Parasta on nyt kun lapset aikuisia tämä oma mielenrauha ja yksin asuminen. Saa olla pitkin ja poikin ja tehdä mitä lystää, olen nauttinut kyllä tosi paljon tästä elämän vaiheesta, minä en ole ainakaan yhtään mikään katkera eronnut keski-ikäinen nainen, en todellakaan.
Miten mies perustelee sen ettei suostu testosteronitasojen mittaukseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon on tullut vastauksia ja eri näkemyksiä asiaan. Kiitos niistä. Olen pohtinut asioita kaikista näistä näkökulmista, enkä silti ole päässyt ratkaisuun.
Mä en usko, että kovinkaan moni eroaa tämän ikäisenä kevein perustein, varsinkin jos on lapsia, ihanan ja antoisan sinkkuelämän toivossa. Mä itse nään sen vastenmielisenä vaihtoehtona. Kuten myös vaikeat uusperhekuviot, nekään ei houkuta. En ole ihminen, joka rakastaisi kaikkia lapsia. En myöskään usko kovin helposti löytäväni uutta kumppania, saati hullua kaiken alleen jättävää rakkautta.
Tilanne on vain nyt se, että voin tässä suhteessa huonosti, koska en saa riittävästi läheisyyttä, huomiota ja seksiä. Olenkin alkanut miettiä, olisinko onnellisempi yksin, tilanteessa jossa minulla ei olisi mitään odotuksia, joiden edessä pettyä ja tyytyä, kuin tässä jossa pitäisi saada ja antaa NORMAALEJA parisuhteeseen liittyviä asioita.
Joku pyysi kertomaan miehestäni ja meistä enemmän. Anonymiteetin vuoksi en halua enempää yksityiskohtia kertoa.
En tiedä mitä tältä palstalta kaipaan ja haen. Johonkin halusin tätä asiaa purkaa.
Normaali on ruma sana, kun sitä käytetään vipuvartena normaalinoloisen puolison kampeamiseksi paikaltaan.
Parisuhteessa on paljon vielä normaalimpaa se, että kaikkia normaaleja asioita ja toiveita se ei aina täytä, jos koskaan. Sinun pelkosikin on normaali ilmiö, kun paettaa. Sen totteleminen sokeasti tekee sinusta vauhkon.Keskustelussa näyttäisi käyneen niin, että muut tietävät ihan hyvin, mitä olet hakemassa. Etsit vahvistusta ja joukkovoimaa. Itse asiassa toistaiseksi kertomasi perusteella eroperusteesi kuitenkin ovat keveät. Ne eivät muutu yhtään jalomielisemmiksi sillä, että toisella kädellä kiellät omat motiivisi väittämällä olevasi realisti.
Sinulla on kokeilematta se vaihtoehto, jossa säädät odotuksiasi toisen suhteen ihan ilman eroa. Kokeile ajatusta, että kaikki positiivinen mitä toiselta saat, on plussaa. Tue hänen aikuisuuttaan ja unohda hänen arvostelunsa vuodeksi. Tai edes puoleksi. Ajattele olevasi tämän velkaa lapsille. Mieti vain hänen hyviä puoliaan, ja eläydy siihen, miten hän maailman kokee. Ole päivittäin mielessäsi hänen kaksoisolentonsa, ja saatat nähdä omankin käytöksesi uudessa valossa. Nythän koko ajan tulet kiistäneeksi, että noin ristiriitainen mies olisi ihan tervekään. Hän kun käyttäytyy ihan epänormaalisti. Tämä tuskin on totta.
En ihan heti usko, että suojelet miehen anonyymiyttä noin perusteellisella hiljaisuudella, olet näppärä ihminen ja kykenet helposti naamioimaan yksityiskohdat. Oikeasti vain haluat pestä kätesi hänestä, ja koet, että eläytyminen miehen todellisuuteen edes kertoaksesi siitä mitään täällä uhkaa tätä pyrkimystäsi. Et edes halua ymmärtää häntä. Vaikka sinulle on sanottu, että miehen unettomuus on jo itsessään vakavia kysymyksiä herättävä asia. Josta sinun pitäisi olla kiinnostunut jo lastenkin takia.
Mietihän oikeasti. Jos poistat miehen ympäriltäsi, muuttuu toinenkin asia kuin odotuksesi. Jos et odota keneltäkään enää suhteen jälkeen tarpeittesi täyttämistä, palaat aikuisempaan rooliin. Mutta seuraavassa mahdollisessa suhteessasi ripustaudut uudelleen, koska et osaa toistaiseksi suhteessa tehdä muutakaan. Nyt sinulla olisi elämäsi tilaisuus opetella aikuisuutta nykyisessä suhteessasi. Ja sitten vasta on aika tehdä päätöksiä sen suhteen, miten paljon on riittävästi.
Onko sinulla taipumusta halveksia muitakin ihmisiä vaiko vain miestäsi? Ainakin sinulla vaikuttaisi olevan tapana väistää samaan aikaan kun kiistät tekeväsi niin. Oletko miettinyt, miten vaikea sellaista ihmistä on miellyttää? Olen oikeasti pahoillani, että en voi osallistua myötämielisemmin hankkeeseesi, vaan joudun sitä kritisoimaan. Puhun sellaisen ihmisen roolissa, joka tarkkailee uutta suhdettaan miettien joka päivä, paljonko vaurioita lapseni luottamus maailmaan on oikeasti mahtanut erossa saada, ja onko mahdollista, että nykytilanne tekee niitä lisää, jopa huomaamattani.
Olen kokenut itse kertomasi tunteet. Ja suren, koska en usko että kykenet oikeasti minua kuuntelemaan. Olet liian hätääntynyt siihen. Mutta muista - niin on miehesikin. Hän ei ole isäsi, vaan ihan tavallinen kuolevainen mies, jonka oma ja lasten maailma sinulla on valta pistää päreiksi. Hän vetäytyy suojellakseen päätään vaatimusten ristipaineessa. Jokainen toiveesi hänelle nykyisessä asetelmassanne on pohjimmiltaan on yhtä ristiriidaton kuin intensiivisesti päin näköä huudettu käsky rentoutua. Ja sinä haluat kiljua, koska hän ei ehdi huomioimaan ja himoitsemaan sinua väestönsuojastaan?
Järkyttävää paskaa. Kuka tätä yläpeukuttaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon on tullut vastauksia ja eri näkemyksiä asiaan. Kiitos niistä. Olen pohtinut asioita kaikista näistä näkökulmista, enkä silti ole päässyt ratkaisuun.
Mä en usko, että kovinkaan moni eroaa tämän ikäisenä kevein perustein, varsinkin jos on lapsia, ihanan ja antoisan sinkkuelämän toivossa. Mä itse nään sen vastenmielisenä vaihtoehtona. Kuten myös vaikeat uusperhekuviot, nekään ei houkuta. En ole ihminen, joka rakastaisi kaikkia lapsia. En myöskään usko kovin helposti löytäväni uutta kumppania, saati hullua kaiken alleen jättävää rakkautta.
Tilanne on vain nyt se, että voin tässä suhteessa huonosti, koska en saa riittävästi läheisyyttä, huomiota ja seksiä. Olenkin alkanut miettiä, olisinko onnellisempi yksin, tilanteessa jossa minulla ei olisi mitään odotuksia, joiden edessä pettyä ja tyytyä, kuin tässä jossa pitäisi saada ja antaa NORMAALEJA parisuhteeseen liittyviä asioita.
Joku pyysi kertomaan miehestäni ja meistä enemmän. Anonymiteetin vuoksi en halua enempää yksityiskohtia kertoa.
En tiedä mitä tältä palstalta kaipaan ja haen. Johonkin halusin tätä asiaa purkaa.
Normaali on ruma sana, kun sitä käytetään vipuvartena normaalinoloisen puolison kampeamiseksi paikaltaan.
Parisuhteessa on paljon vielä normaalimpaa se, että kaikkia normaaleja asioita ja toiveita se ei aina täytä, jos koskaan. Sinun pelkosikin on normaali ilmiö, kun paettaa. Sen totteleminen sokeasti tekee sinusta vauhkon.Keskustelussa näyttäisi käyneen niin, että muut tietävät ihan hyvin, mitä olet hakemassa. Etsit vahvistusta ja joukkovoimaa. Itse asiassa toistaiseksi kertomasi perusteella eroperusteesi kuitenkin ovat keveät. Ne eivät muutu yhtään jalomielisemmiksi sillä, että toisella kädellä kiellät omat motiivisi väittämällä olevasi realisti.
Sinulla on kokeilematta se vaihtoehto, jossa säädät odotuksiasi toisen suhteen ihan ilman eroa. Kokeile ajatusta, että kaikki positiivinen mitä toiselta saat, on plussaa. Tue hänen aikuisuuttaan ja unohda hänen arvostelunsa vuodeksi. Tai edes puoleksi. Ajattele olevasi tämän velkaa lapsille. Mieti vain hänen hyviä puoliaan, ja eläydy siihen, miten hän maailman kokee. Ole päivittäin mielessäsi hänen kaksoisolentonsa, ja saatat nähdä omankin käytöksesi uudessa valossa. Nythän koko ajan tulet kiistäneeksi, että noin ristiriitainen mies olisi ihan tervekään. Hän kun käyttäytyy ihan epänormaalisti. Tämä tuskin on totta.
En ihan heti usko, että suojelet miehen anonyymiyttä noin perusteellisella hiljaisuudella, olet näppärä ihminen ja kykenet helposti naamioimaan yksityiskohdat. Oikeasti vain haluat pestä kätesi hänestä, ja koet, että eläytyminen miehen todellisuuteen edes kertoaksesi siitä mitään täällä uhkaa tätä pyrkimystäsi. Et edes halua ymmärtää häntä. Vaikka sinulle on sanottu, että miehen unettomuus on jo itsessään vakavia kysymyksiä herättävä asia. Josta sinun pitäisi olla kiinnostunut jo lastenkin takia.
Mietihän oikeasti. Jos poistat miehen ympäriltäsi, muuttuu toinenkin asia kuin odotuksesi. Jos et odota keneltäkään enää suhteen jälkeen tarpeittesi täyttämistä, palaat aikuisempaan rooliin. Mutta seuraavassa mahdollisessa suhteessasi ripustaudut uudelleen, koska et osaa toistaiseksi suhteessa tehdä muutakaan. Nyt sinulla olisi elämäsi tilaisuus opetella aikuisuutta nykyisessä suhteessasi. Ja sitten vasta on aika tehdä päätöksiä sen suhteen, miten paljon on riittävästi.
Onko sinulla taipumusta halveksia muitakin ihmisiä vaiko vain miestäsi? Ainakin sinulla vaikuttaisi olevan tapana väistää samaan aikaan kun kiistät tekeväsi niin. Oletko miettinyt, miten vaikea sellaista ihmistä on miellyttää? Olen oikeasti pahoillani, että en voi osallistua myötämielisemmin hankkeeseesi, vaan joudun sitä kritisoimaan. Puhun sellaisen ihmisen roolissa, joka tarkkailee uutta suhdettaan miettien joka päivä, paljonko vaurioita lapseni luottamus maailmaan on oikeasti mahtanut erossa saada, ja onko mahdollista, että nykytilanne tekee niitä lisää, jopa huomaamattani.
Olen kokenut itse kertomasi tunteet. Ja suren, koska en usko että kykenet oikeasti minua kuuntelemaan. Olet liian hätääntynyt siihen. Mutta muista - niin on miehesikin. Hän ei ole isäsi, vaan ihan tavallinen kuolevainen mies, jonka oma ja lasten maailma sinulla on valta pistää päreiksi. Hän vetäytyy suojellakseen päätään vaatimusten ristipaineessa. Jokainen toiveesi hänelle nykyisessä asetelmassanne on pohjimmiltaan on yhtä ristiriidaton kuin intensiivisesti päin näköä huudettu käsky rentoutua. Ja sinä haluat kiljua, koska hän ei ehdi huomioimaan ja himoitsemaan sinua väestönsuojastaan?
Järkyttävää paskaa. Kuka tätä yläpeukuttaa?
Ei muuten ole. Tuon kommentoijan ansiosta pitkästä aikaa alkaa tuntua siltä, että oma parisuhdekriisini voi vielä mennä ohitse.
12
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon on tullut vastauksia ja eri näkemyksiä asiaan. Kiitos niistä. Olen pohtinut asioita kaikista näistä näkökulmista, enkä silti ole päässyt ratkaisuun.
Mä en usko, että kovinkaan moni eroaa tämän ikäisenä kevein perustein, varsinkin jos on lapsia, ihanan ja antoisan sinkkuelämän toivossa. Mä itse nään sen vastenmielisenä vaihtoehtona. Kuten myös vaikeat uusperhekuviot, nekään ei houkuta. En ole ihminen, joka rakastaisi kaikkia lapsia. En myöskään usko kovin helposti löytäväni uutta kumppania, saati hullua kaiken alleen jättävää rakkautta.
Tilanne on vain nyt se, että voin tässä suhteessa huonosti, koska en saa riittävästi läheisyyttä, huomiota ja seksiä. Olenkin alkanut miettiä, olisinko onnellisempi yksin, tilanteessa jossa minulla ei olisi mitään odotuksia, joiden edessä pettyä ja tyytyä, kuin tässä jossa pitäisi saada ja antaa NORMAALEJA parisuhteeseen liittyviä asioita.
Joku pyysi kertomaan miehestäni ja meistä enemmän. Anonymiteetin vuoksi en halua enempää yksityiskohtia kertoa.
En tiedä mitä tältä palstalta kaipaan ja haen. Johonkin halusin tätä asiaa purkaa.
Normaali on ruma sana, kun sitä käytetään vipuvartena normaalinoloisen puolison kampeamiseksi paikaltaan.
Parisuhteessa on paljon vielä normaalimpaa se, että kaikkia normaaleja asioita ja toiveita se ei aina täytä, jos koskaan. Sinun pelkosikin on normaali ilmiö, kun paettaa. Sen totteleminen sokeasti tekee sinusta vauhkon.Keskustelussa näyttäisi käyneen niin, että muut tietävät ihan hyvin, mitä olet hakemassa. Etsit vahvistusta ja joukkovoimaa. Itse asiassa toistaiseksi kertomasi perusteella eroperusteesi kuitenkin ovat keveät. Ne eivät muutu yhtään jalomielisemmiksi sillä, että toisella kädellä kiellät omat motiivisi väittämällä olevasi realisti.
Sinulla on kokeilematta se vaihtoehto, jossa säädät odotuksiasi toisen suhteen ihan ilman eroa. Kokeile ajatusta, että kaikki positiivinen mitä toiselta saat, on plussaa. Tue hänen aikuisuuttaan ja unohda hänen arvostelunsa vuodeksi. Tai edes puoleksi. Ajattele olevasi tämän velkaa lapsille. Mieti vain hänen hyviä puoliaan, ja eläydy siihen, miten hän maailman kokee. Ole päivittäin mielessäsi hänen kaksoisolentonsa, ja saatat nähdä omankin käytöksesi uudessa valossa. Nythän koko ajan tulet kiistäneeksi, että noin ristiriitainen mies olisi ihan tervekään. Hän kun käyttäytyy ihan epänormaalisti. Tämä tuskin on totta.
En ihan heti usko, että suojelet miehen anonyymiyttä noin perusteellisella hiljaisuudella, olet näppärä ihminen ja kykenet helposti naamioimaan yksityiskohdat. Oikeasti vain haluat pestä kätesi hänestä, ja koet, että eläytyminen miehen todellisuuteen edes kertoaksesi siitä mitään täällä uhkaa tätä pyrkimystäsi. Et edes halua ymmärtää häntä. Vaikka sinulle on sanottu, että miehen unettomuus on jo itsessään vakavia kysymyksiä herättävä asia. Josta sinun pitäisi olla kiinnostunut jo lastenkin takia.
Mietihän oikeasti. Jos poistat miehen ympäriltäsi, muuttuu toinenkin asia kuin odotuksesi. Jos et odota keneltäkään enää suhteen jälkeen tarpeittesi täyttämistä, palaat aikuisempaan rooliin. Mutta seuraavassa mahdollisessa suhteessasi ripustaudut uudelleen, koska et osaa toistaiseksi suhteessa tehdä muutakaan. Nyt sinulla olisi elämäsi tilaisuus opetella aikuisuutta nykyisessä suhteessasi. Ja sitten vasta on aika tehdä päätöksiä sen suhteen, miten paljon on riittävästi.
Onko sinulla taipumusta halveksia muitakin ihmisiä vaiko vain miestäsi? Ainakin sinulla vaikuttaisi olevan tapana väistää samaan aikaan kun kiistät tekeväsi niin. Oletko miettinyt, miten vaikea sellaista ihmistä on miellyttää? Olen oikeasti pahoillani, että en voi osallistua myötämielisemmin hankkeeseesi, vaan joudun sitä kritisoimaan. Puhun sellaisen ihmisen roolissa, joka tarkkailee uutta suhdettaan miettien joka päivä, paljonko vaurioita lapseni luottamus maailmaan on oikeasti mahtanut erossa saada, ja onko mahdollista, että nykytilanne tekee niitä lisää, jopa huomaamattani.
Olen kokenut itse kertomasi tunteet. Ja suren, koska en usko että kykenet oikeasti minua kuuntelemaan. Olet liian hätääntynyt siihen. Mutta muista - niin on miehesikin. Hän ei ole isäsi, vaan ihan tavallinen kuolevainen mies, jonka oma ja lasten maailma sinulla on valta pistää päreiksi. Hän vetäytyy suojellakseen päätään vaatimusten ristipaineessa. Jokainen toiveesi hänelle nykyisessä asetelmassanne on pohjimmiltaan on yhtä ristiriidaton kuin intensiivisesti päin näköä huudettu käsky rentoutua. Ja sinä haluat kiljua, koska hän ei ehdi huomioimaan ja himoitsemaan sinua väestönsuojastaan?
Järkyttävää paskaa. Kuka tätä yläpeukuttaa?
En viitsinyt edes aiemmin tähän reagoida, mutta sanonpa nyt vaan, että aika vahvaa tekstiä on mun kirjoittamien pohjalta tähän ladattu. Että halveksin miestäni. Että ripustaudun. Etten välitä siitä että hän on väsynyt. Puhuisikohan tässä kirjoittaja enemmän itsestään kuin minusta? Hän kuitenkn tuossa sanoo käyneensä nämä tunteet läpi... jokainenhan meistä projisoi asiat lähtökohtaisesti itsensä kautta.
Mutta samaa mieltä pääosin, syyllistävää paskaa, ilman mitään totuus pohjaa.
Ap
Mitä Ap meinaat, että voisit painostaa ja pakottaa miehesi osoittamaan enemmän halukkuutta sinua kohtaan? Vai mitä? Tietysti voit erota miehestä jos haluat, mutta siinä tapauksessa et todellakaan häntä rakasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon on tullut vastauksia ja eri näkemyksiä asiaan. Kiitos niistä. Olen pohtinut asioita kaikista näistä näkökulmista, enkä silti ole päässyt ratkaisuun.
Mä en usko, että kovinkaan moni eroaa tämän ikäisenä kevein perustein, varsinkin jos on lapsia, ihanan ja antoisan sinkkuelämän toivossa. Mä itse nään sen vastenmielisenä vaihtoehtona. Kuten myös vaikeat uusperhekuviot, nekään ei houkuta. En ole ihminen, joka rakastaisi kaikkia lapsia. En myöskään usko kovin helposti löytäväni uutta kumppania, saati hullua kaiken alleen jättävää rakkautta.
Tilanne on vain nyt se, että voin tässä suhteessa huonosti, koska en saa riittävästi läheisyyttä, huomiota ja seksiä. Olenkin alkanut miettiä, olisinko onnellisempi yksin, tilanteessa jossa minulla ei olisi mitään odotuksia, joiden edessä pettyä ja tyytyä, kuin tässä jossa pitäisi saada ja antaa NORMAALEJA parisuhteeseen liittyviä asioita.
Joku pyysi kertomaan miehestäni ja meistä enemmän. Anonymiteetin vuoksi en halua enempää yksityiskohtia kertoa.
En tiedä mitä tältä palstalta kaipaan ja haen. Johonkin halusin tätä asiaa purkaa.
Normaali on ruma sana, kun sitä käytetään vipuvartena normaalinoloisen puolison kampeamiseksi paikaltaan.
Parisuhteessa on paljon vielä normaalimpaa se, että kaikkia normaaleja asioita ja toiveita se ei aina täytä, jos koskaan. Sinun pelkosikin on normaali ilmiö, kun paettaa. Sen totteleminen sokeasti tekee sinusta vauhkon.Keskustelussa näyttäisi käyneen niin, että muut tietävät ihan hyvin, mitä olet hakemassa. Etsit vahvistusta ja joukkovoimaa. Itse asiassa toistaiseksi kertomasi perusteella eroperusteesi kuitenkin ovat keveät. Ne eivät muutu yhtään jalomielisemmiksi sillä, että toisella kädellä kiellät omat motiivisi väittämällä olevasi realisti.
Sinulla on kokeilematta se vaihtoehto, jossa säädät odotuksiasi toisen suhteen ihan ilman eroa. Kokeile ajatusta, että kaikki positiivinen mitä toiselta saat, on plussaa. Tue hänen aikuisuuttaan ja unohda hänen arvostelunsa vuodeksi. Tai edes puoleksi. Ajattele olevasi tämän velkaa lapsille. Mieti vain hänen hyviä puoliaan, ja eläydy siihen, miten hän maailman kokee. Ole päivittäin mielessäsi hänen kaksoisolentonsa, ja saatat nähdä omankin käytöksesi uudessa valossa. Nythän koko ajan tulet kiistäneeksi, että noin ristiriitainen mies olisi ihan tervekään. Hän kun käyttäytyy ihan epänormaalisti. Tämä tuskin on totta.
En ihan heti usko, että suojelet miehen anonyymiyttä noin perusteellisella hiljaisuudella, olet näppärä ihminen ja kykenet helposti naamioimaan yksityiskohdat. Oikeasti vain haluat pestä kätesi hänestä, ja koet, että eläytyminen miehen todellisuuteen edes kertoaksesi siitä mitään täällä uhkaa tätä pyrkimystäsi. Et edes halua ymmärtää häntä. Vaikka sinulle on sanottu, että miehen unettomuus on jo itsessään vakavia kysymyksiä herättävä asia. Josta sinun pitäisi olla kiinnostunut jo lastenkin takia.
Mietihän oikeasti. Jos poistat miehen ympäriltäsi, muuttuu toinenkin asia kuin odotuksesi. Jos et odota keneltäkään enää suhteen jälkeen tarpeittesi täyttämistä, palaat aikuisempaan rooliin. Mutta seuraavassa mahdollisessa suhteessasi ripustaudut uudelleen, koska et osaa toistaiseksi suhteessa tehdä muutakaan. Nyt sinulla olisi elämäsi tilaisuus opetella aikuisuutta nykyisessä suhteessasi. Ja sitten vasta on aika tehdä päätöksiä sen suhteen, miten paljon on riittävästi.
Onko sinulla taipumusta halveksia muitakin ihmisiä vaiko vain miestäsi? Ainakin sinulla vaikuttaisi olevan tapana väistää samaan aikaan kun kiistät tekeväsi niin. Oletko miettinyt, miten vaikea sellaista ihmistä on miellyttää? Olen oikeasti pahoillani, että en voi osallistua myötämielisemmin hankkeeseesi, vaan joudun sitä kritisoimaan. Puhun sellaisen ihmisen roolissa, joka tarkkailee uutta suhdettaan miettien joka päivä, paljonko vaurioita lapseni luottamus maailmaan on oikeasti mahtanut erossa saada, ja onko mahdollista, että nykytilanne tekee niitä lisää, jopa huomaamattani.
Olen kokenut itse kertomasi tunteet. Ja suren, koska en usko että kykenet oikeasti minua kuuntelemaan. Olet liian hätääntynyt siihen. Mutta muista - niin on miehesikin. Hän ei ole isäsi, vaan ihan tavallinen kuolevainen mies, jonka oma ja lasten maailma sinulla on valta pistää päreiksi. Hän vetäytyy suojellakseen päätään vaatimusten ristipaineessa. Jokainen toiveesi hänelle nykyisessä asetelmassanne on pohjimmiltaan on yhtä ristiriidaton kuin intensiivisesti päin näköä huudettu käsky rentoutua. Ja sinä haluat kiljua, koska hän ei ehdi huomioimaan ja himoitsemaan sinua väestönsuojastaan?
Järkyttävää paskaa. Kuka tätä yläpeukuttaa?
En viitsinyt edes aiemmin tähän reagoida, mutta sanonpa nyt vaan, että aika vahvaa tekstiä on mun kirjoittamien pohjalta tähän ladattu. Että halveksin miestäni. Että ripustaudun. Etten välitä siitä että hän on väsynyt. Puhuisikohan tässä kirjoittaja enemmän itsestään kuin minusta? Hän kuitenkn tuossa sanoo käyneensä nämä tunteet läpi... jokainenhan meistä projisoi asiat lähtökohtaisesti itsensä kautta.
Mutta samaa mieltä pääosin, syyllistävää paskaa, ilman mitään totuus pohjaa.
Ap
Tämän kommentin perusteella yksinkertainen vastaus yksinkertaiseen kysymykseesi: Eroa. Tätä ilmeisesti haluat kuulla kommentoijilta kun muu vastaus on paskaa.
Yksi iso kysymys: onko Ap:n mies tyytyväinen suhteeseen tuollaisena kuin se on? Ja toinen: yrittääkö mies hoitaa unettomuuttaan mitenkään?
Ap on systemaattisesti jättänyt vastaamatta osaan kysymyksistä, kuten siihenkin, koska seksiä on ollut viimeksi ja mistä asioista miehen kanssa keskustelee ja mitä yhteisiä mielenkiinnon kohteita heillä on.
Kiinnostaisi myös tietää, minkä verran Ap harrastaa itsetyydytystä ja katsooko esimerkiksi pornoa. Kokemuksesta voin sanoa että sekin auttaa jonkin verran kestämään tilannetta jossa mies on selvästi haluttomampi (tilapäisesti tai pidempäänkin)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä kommenttiasi. Mitä tarkoitat?
Tarkoitan hukkaan menemisellä sitä, että kaipaan suhdetta, jossa on seksiä, läheisyyttä ja intohimoa. Jossa voin toteuttaa sitä puolta itsestäni naisena. Onhan se surullista jos seksielämä on kuihtunut jo tässä vaiheessa, kun elämästä on vielä puolet jäljellä.
Minä ymmärrän tämän täysin. Olin joskus samassa tilanteessa. Pitkään hiipui meidänkin suhde, kunnes rysähti turhautumisesta sellaiseen sotkuun, että ainoa vaihtoehto oli erota. Olin todella pitkään hyvin onneton, masentunutkin jopa. Pelkäsin eroa paljon ja vastustin sitä, koska rakastin ja kai vieläkin rakastan eksää. Emme vain osanneet selvittää kaikkia ongelmia ja arjen vaativuutta lapsiperheessä. Ei ollut tarpeeksi aikaa huomioida toista ja olla vain me kaksi.
Erossa meni kaiken jahkaamisen kanssa pari vuotta ja nyt alkaa vihdoin elämä asettumaan uomiinsa. Olen nyt onnellisempi kuin silloin. Vaikka en naisena saa edelleenkään kukoistaa kuin harvoin, mutta sekin on parempi kuin alituinen suru siitä, että "tässäkö tämä elämä nyt on?"
Jos olet kovin hukassa mihin suuntaan mennä, niin käy hakemassa apua vaikka ratkaisukeskeisestä terapiasta. Se selventää ajatuksia. Tai sitten pariterapia, vaikka ette yhdessä matkaa jatka (tai vaikka jos jatkatte).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tulee seksiin, haluttavuuteen ja siihen tunteeseen, parisuhteeseen liittyviin romanttisiin asioihin, vaihtamalla todellakin voi parantua. Vaakakupissa on sitten muita ongelmia, kuten mahdolliset uusperhekuviot. Itse erosin tunnetasolla kaikin puolin epätyydyttävästä suhteesta muutama vuosi sitten. Olen nyt ollut muutaman vuoden parisuhteessa, jossa kaikki ne edellisen suhteen ongelmat loistaa poissaolollaan. Mutta se on vaatinut sellaisen uuden kumppanin, joka todella on hyväksynyt sen, että mun lapset on mulle aina ykkönen. Lapset menee aina muun edelle. Yhteenmuuttoa ei voi ajatellakaan. Arjen pyörittäminen on välillä todella rankkaa yksin. Ja ikävä on välillä kova molemmin puolin, mutta se on hinta joka pitää maksaa. (Mutta toisaalta pysyypä suhde tuoreempana, kun ei tarvitse arjen asioista kiristellä. Ja seksi on kyllä mahtavaa.)
Ehkä pakottava tarve romantiikalle ja seksille tulee uudestaan kun lapset ovat isompia (kaikki koululaisia), pikkulapsivaiheessa kun vielä henkisesti vaativa työkin, ei jaksa kyllä alkaa kauheasti panostaa väljähtyneeseen / loppuneeseen seksielämään etenkin jos toista tuntuu asia kiinnostavan vielä vähemmän ja joka päivä on jonkinlaisista psyykkistä taistelua elämänvaiheen yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Urheiletko itse Ap?