Lue keskustelun säännöt.
Ero edessä?
epätoivoinen
30.04.2018 |
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä melkein parikymmentä vuotta, lapsia on kaksi alle 10 vuotiasta. Parisuhteen vaikeudet alkoivat mielestäni pian toisen lapsen syntymän jälkeen vaikka onnellisiakin aikoja näihin vuosiin mahtuu.
Mieheni kärsii univaikeuksista. Olemme myös persoonina todella erilaisia, mutta olen aina pitänyt sitä vahvuutena ja rakastanut miestäni todella paljon. Suhteemme on kuitenkin ollut jo vuosia enemmän toverillinen ja arjen jalkoihinsa runnoma. Olen yrittänyt piristää sitä ja järjestänyt kahden keskistä aikaa ja puhua mieheni kanssa ongelmistamme.
Olimme muutamia vuosia sitten eroamassa, koska olin turhautunut tilanteeseen, jossa ei ollut enää läheisyyttä ja seksiäkin vain minun aloitteestani. Mutta päätimme jatkaa ja panostimme molemmat yhteiseen tekemiseen, seksielämäkin vilkastui ja tunsin, että rakastuin mieheeni uudestaan. Sitten pikku hiljaa jäin taas yksin järjestämään asioita ja seksialoitteet mieheni puolelta loppuivat. Itselläni haluja olisi vaikka päivittäin. Kärsin tilanteesta, mutta yritin sopeutua, kunnes eroajatukset alkoivat taas ottaa vallan ajatuksistani. Huomasin itkeväni kauppareissulla autossa, että en voi jäädä tähän suhteeseen, jossa menen naisena hukkaan.
Nyt olemme tilanteessa, jossa vakavia keskusteluja suhteemme tilasta on käyty monta kuukautta. Olen ahdistunut, en saa nukuttua enkä syötyä. Mutta en saa ero päätöstä tehtyä, en myöskään löydä uskoa tulevaan. Huomaan, että rakastan ja välitän edelleen todella paljon, mutta samaan aikaan itken sitä että onko tilanne se ettei mieheni samalla tavalla. Vakuuttaa kyllä muuta. Enkä enää ole edes varma rakastanko ja haluanko juuri miestäni vai haluanko vain rakkautta joltain, koska on niin tyhjä olo.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Ahdistus ja suru on suuri. Itken päivittäin ja välillä tuntuu etten selviä tästä. Miksi tämä kaikki on niin vaikeaa? Milloin tiesit mitä haluat vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (159)
Yleisesti ottaen jos ihmisen moraalikäsitys on se että avioero on väärin, saa hänet eroamaan mitä pienimmistä syistä.
Itse olen perinyt käsityksen yksiavioisuudesta. Se saa tekemään töitä parisuhteen eteen. En halua erota vaan haluan korjata. Ei ole aina ollut helppoa, todellakaan. Mutta kun molemmilla on halu korjata niin asiat korjaantuu ja vaikka asiat näyttää korjatuilta niin se ei haittaa kunhan molemmat tekee parhaansa.
Jos olisin sitä mieltä että ero on ok niin varmasti vaihtaisin kumppania yhtä usein kuin sukkia. elisin eri ihmisen kanssa se huuma-ajan ja kun se loppuu niin emäntä vaihtoon. Naisesta tulisi esine. Älkää erotko vaan pyrkikää sietämään ja korjaamaan.
Siis moraalikäsitys. Mikä on sinun moraali tähän asiaan? Se lopulta ratkaisee minkälainen elämästäs muodostuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinun tilanteessasi minä eroaisin . Elämää ei ole tarkoitettu ”kärsittäväksi” ja ”kestettäväksi” vaan edettäväksi. En usko että yksin ollessasi itkisit autossa kauppareissulla - silloin elämäsi olisi vain omissa käsissäsi eikä olisi tuota puolikasta suhdetta jonka takia kärsit.
Kahdeksanvuotiaani olisi voinut kirjoittaa tämän, paitsi ettei tuo vielä tiedä mitään sitaateista. Oikeasti, mistä tulee ajatus, että elämää voi elää täysin ilman kärsimystä? Tai että sellaista pitää edes tavoitella.
Minä olin se erossa hyvin pärjännyt lapsi. Isäni ei joutunut kärsimään takiani moniin vuosikymmeniin. Vasta nyt vanhana miehenä on tullut maksun aika. Sinnittelin, yritin korjata välejä, mutta vanhempien sairastumiset paljastivat totuuden itsellenikin. Molemmista tuli lopulta vaikeita ihmisiä, mutta äitini vaikeutta olen valmis sietämään, kun taas isäni mielestä olen kylmä ja hankala. Ja niin olenkin, hänelle. En ole valmis satsaamaan häneen, kuten hän ei ole ollut minuun. Syyt ovat lähtöisin erosta. Isäni on eroamalla onnistunut pakenemaan elämänsä vaikeita asioita, ja niin hän on jättänyt kasvamatta tehtäviensä myötä, kunnes tehtävät pakenivat häntä. Isäni jäi ihmissuhteissaan työttömäksi ja elää nykyisin ajoittain jonkun löytäessään pysyvästi koeajalla. Ei mennyt asiat ihan hänen toivomallaan tavalla.
Keski-ikäisenä ihminen elää paniikkivaiheessa kuvitellen, että seksittömyyden tuska jatkuu koko loppupuolen elämää. Oikeastihan aika moni hormonien tasaantuessa ei viitsi enää välittää asiasta juurikaan. Aiempi riuhtominen alkaa vaikuttaa säälittävältä ja siltä, että vastauksia eksistentiaalisiin ongelmiin etsitään siltä toiselta riuhtojalta.
Aloittaja kertoi miehellään olevan univaikeuksia. Jo se riittää tekemään hänestä tahmean ja perässävedettävän. Miksi miehen tilanteesta ei puhuta lainkaan - onko ap osannut eläytyä siihen òikein ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti ottaen jos ihmisen moraalikäsitys on se että avioero on väärin, saa hänet eroamaan mitä pienimmistä syistä.
Itse olen perinyt käsityksen yksiavioisuudesta. Se saa tekemään töitä parisuhteen eteen. En halua erota vaan haluan korjata. Ei ole aina ollut helppoa, todellakaan. Mutta kun molemmilla on halu korjata niin asiat korjaantuu ja vaikka asiat näyttää korjatuilta niin se ei haittaa kunhan molemmat tekee parhaansa.
Jos olisin sitä mieltä että ero on ok niin varmasti vaihtaisin kumppania yhtä usein kuin sukkia. elisin eri ihmisen kanssa se huuma-ajan ja kun se loppuu niin emäntä vaihtoon. Naisesta tulisi esine. Älkää erotko vaan pyrkikää sietämään ja korjaamaan.
Siis moraalikäsitys. Mikä on sinun moraali tähän asiaan? Se lopulta ratkaisee minkälainen elämästäs muodostuu.
Oli ap:n moraali mikä vain niin ei se paskaa parisuhdetta paremmaksi muuta. Tulee vain uhriutumista, katkeruutta ja lapset näytelmän eturivissä. Ero oli meille paras ratkaisu kaikista. Ap ja mies varmasti käy kaikki vaihtoehdot läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun tilanteessasi minä eroaisin . Elämää ei ole tarkoitettu ”kärsittäväksi” ja ”kestettäväksi” vaan edettäväksi. En usko että yksin ollessasi itkisit autossa kauppareissulla - silloin elämäsi olisi vain omissa käsissäsi eikä olisi tuota puolikasta suhdetta jonka takia kärsit.
Kahdeksanvuotiaani olisi voinut kirjoittaa tämän, paitsi ettei tuo vielä tiedä mitään sitaateista. Oikeasti, mistä tulee ajatus, että elämää voi elää täysin ilman kärsimystä? Tai että sellaista pitää edes tavoitella.
Minä olin se erossa hyvin pärjännyt lapsi. Isäni ei joutunut kärsimään takiani moniin vuosikymmeniin. Vasta nyt vanhana miehenä on tullut maksun aika. Sinnittelin, yritin korjata välejä, mutta vanhempien sairastumiset paljastivat totuuden itsellenikin. Molemmista tuli lopulta vaikeita ihmisiä, mutta äitini vaikeutta olen valmis sietämään, kun taas isäni mielestä olen kylmä ja hankala. Ja niin olenkin, hänelle. En ole valmis satsaamaan häneen, kuten hän ei ole ollut minuun. Syyt ovat lähtöisin erosta. Isäni on eroamalla onnistunut pakenemaan elämänsä vaikeita asioita, ja niin hän on jättänyt kasvamatta tehtäviensä myötä, kunnes tehtävät pakenivat häntä. Isäni jäi ihmissuhteissaan työttömäksi ja elää nykyisin ajoittain jonkun löytäessään pysyvästi koeajalla. Ei mennyt asiat ihan hänen toivomallaan tavalla.
Keski-ikäisenä ihminen elää paniikkivaiheessa kuvitellen, että seksittömyyden tuska jatkuu koko loppupuolen elämää. Oikeastihan aika moni hormonien tasaantuessa ei viitsi enää välittää asiasta juurikaan. Aiempi riuhtominen alkaa vaikuttaa säälittävältä ja siltä, että vastauksia eksistentiaalisiin ongelmiin etsitään siltä toiselta riuhtojalta.
Aloittaja kertoi miehellään olevan univaikeuksia. Jo se riittää tekemään hänestä tahmean ja perässävedettävän. Miksi miehen tilanteesta ei puhuta lainkaan - onko ap osannut eläytyä siihen òikein ollenkaan?
Hyvin sanottu!
Vierailija kirjoitti:
Jos kosketat itse niin tulet samalla kosketetuksi. Monta romanttista iltaa jää kokematta jos ajattelet että minun vuoroni ei muuten ole tehdä aloitetta!
Ei se ole romanttista jos vaan pannaan. Melkein kuin runkkaamista toisen avustuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eroperheiden vanhemmat hokevat omissa syyllisyydentunnoissaan papukaijan lailla, että heidän lapset pärjää niiin mahtavasti, jolloin lapset entistä kovemmin piilottavat omat todelliset tunteensa ja esittävät pärjäävää. Jossain kohtaa ne tunteet vain tulevat pintaan eikä aina hyvällä tavalla. Kyllä erota saa, mutta ei kannata liikaa olettaa, että lapsilla on kaikki hyvin eikä ainakaan hokea sitä lasten kuullen, jolloin lapsi luulee, että se on ainoa hyväksyttävä tapa toimia. He eivät aina vain näytä tunteitaan ja jos ero on vaikea, he yrittävät jopa suojella vanhempiaan etteivät vain kuormittaisi vanhempia lisää omilla epävarmuuksillaan, surullaan, vihallaan ja ahdistuksellaan.
On todella viisasta miettiä tarkkaan ero kun on lapsia eikä heittäytyä heti kiimaprojektiparisuhteiden vietäviksi. Moni vanhempi on täysin sokea lastensa ahditukselle kun oma kiima menee kaiken edelle.
Ja tuo kipuilu vanhempien erosta jatkuu usein jossain määrin myös aikuisena, varsinkin omien lasten saamisen jälkeen. Eroperheen aikuinen lapsi joutuu jatkuvasti valitsemaan vanhempiensa välillä, kenen luona vietetään mitkäkin juhlapyhät ja kuka saa lapsenlapset yökylään useimmin. Siitä puhumattakaan, jos eronneiden välit ovat viileät tai riitaisat, joutuu heidän lapsensa miettimään joka ikisten juhlien kohdalla, ketä kutsutaan, tai pahoittamaan mielensä, koska kutsusta huolimatta toinen vanhempi ei suostu tulemaan paikalle, koska ex tulee. Eihän sitä kukaan koskaan ääneen valita, eikä valittaminen auttaisikaan, elämä on, mutta silti se tuntuu pahalta, että vanhempien ero määrittelee lapsen elämää vielä pitkälle aikuisuuteen, vaikka miten hyvin olisi lapsena sopeutunut muuttuneeseen perhetilanteeseen, vanhempien uusiin puolisoihin ja kahden kodin välillä kulkemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti ottaen jos ihmisen moraalikäsitys on se että avioero on väärin, saa hänet eroamaan mitä pienimmistä syistä.
Itse olen perinyt käsityksen yksiavioisuudesta. Se saa tekemään töitä parisuhteen eteen. En halua erota vaan haluan korjata. Ei ole aina ollut helppoa, todellakaan. Mutta kun molemmilla on halu korjata niin asiat korjaantuu ja vaikka asiat näyttää korjatuilta niin se ei haittaa kunhan molemmat tekee parhaansa.
Jos olisin sitä mieltä että ero on ok niin varmasti vaihtaisin kumppania yhtä usein kuin sukkia. elisin eri ihmisen kanssa se huuma-ajan ja kun se loppuu niin emäntä vaihtoon. Naisesta tulisi esine. Älkää erotko vaan pyrkikää sietämään ja korjaamaan.
Siis moraalikäsitys. Mikä on sinun moraali tähän asiaan? Se lopulta ratkaisee minkälainen elämästäs muodostuu.
Oli ap:n moraali mikä vain niin ei se paskaa parisuhdetta paremmaksi muuta. Tulee vain uhriutumista, katkeruutta ja lapset näytelmän eturivissä. Ero oli meille paras ratkaisu kaikista. Ap ja mies varmasti käy kaikki vaihtoehdot läpi.
Miksi niin moni uskoo olevansa oikealla asialla neuvoessaan toista lähtemään, koska omassa elämässä se tuntuu kannattaneen? Olisihan se voinut mennä toisinkin. Ja monella meneekin.
Uhriutuminen ja katkeruus jatkuvat seuraavassa suhteessa entistäkin pontevammin, koska epätoivo kasvaa asioiden mentyä taas pieleen. Että mikä tuota toista sukupuolta oikein vaivaa, kun ovat kaikki tuollaisia epäseksikkäitä paskoja. Entistä vähemmän tulee mieleen etsiä ongelmaa itsestä, korkeintaan mennään antennikorjaajalle valittamaan, miksi minä löydän vain maanantaikappaleita. Tai sitten kyynistytään, eikä yritetä enää senkään vertaa korjata mitään.
Kun voisi myös opetella päästämään irti sekä uhriutumisesta että katkeroitumisesta. Sitä vartenhan tänne on tultu, oppimaan tämä läksy, ja näkemään toinen ihmisenä kaiken tämän molemminpuolisen kaunapaskan takana. Miten asiaa auttaa luokasta karkaaminen heti, kun oppimateriaali läväistään eteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vähän niin että ihmiset katsoo maailmaa eri linssien läpi. Aika moni on tyytymätön, katkera ja itsekäs. Tarve valittaa joka pikkuasioista. Mulle kaikki ja heti ja paljon. Toiset taas näkee pienissä asioissa ilonaiheita ja tyytyy vähempää ja on onnellisia joka päivä vain siksi että näkee maailmassa positiiviset asiat ja negatiiviset jäävät loitommalle.
Näillä keskustelupalstoilla näkee paljon itsekkyyttä ja katkeruutta. Heidän neuvot AP:n kysymykseen ei ole rakentavia. Katsokaa viimeisiä vuosikymmeniä jolloin ihmiset ovat eronneet kasvavalla tahdilla. Miten nykynuoriso jaksaa? Minkälaisen mallin he ovat saaneet vanhempien parisuhteesta. Joillekin ero on niin normaali asia että olisi epänormaalia olla eroamatta!
Te jotka suosittelette eroa, saatteko kenties hyväksyntää täälä huoraamisellenne?
Miksi sinä MursuRotta valehtelet täällä?
Tehän erositte jo kuukausi sitten. Älä jaksa kertoa tarinoitasi täällä. Ostit laskiaispullan ei-laskiaispäivänä, mies suuttui, nyt aloit kourimaan siilejä takapuolesta ja huomenna aiot ryhtyä K-kauppiaaksi.
Ei hyvä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos naisella on ns. peruskunnollinen mies, niin kannattaa miettiä tosi tarkkaan, eroaako pelkän seksielämän latistumisen vuoksi. Suurin osa markkinoilla olevista miehistä on sellaisia, että niissä on sellaisia isoja vikoja ja ongelmia, mitä et osannut kuvitellakaan, että joillain aikuisella ihmisellä on. Kannattaa aina myös miettiä se vaihtoehto, että jää täysin yksin eikä löydä sopivaa uskollista puolisoa enää ikinä. Panoja kyllä löytää, mutta että yhteiselosta tulisi jotain pidempää ja vakaampaa.
Kyllä niitäkin tapauksia näkee, missä ero ei tuonutkaan onnea ja autuutta. Sen sijaan paljon baareissa pyörimistä, epäonnistuneita treffejä, kohtaamisia ihan sekopäisten ihmisten kanssa (juuri vaikka treffeillä), suhteesta toiseen hyppimistä, kyynistymistä ja yksinäisyyttä. On myös monia, jotka katuvat pidemmän ajan jälkeen eroaan kun näkee mitä se hieno sinkkuelämä onkaan keski-ikäisenä. Sitten vain on myöhäistä tehdä töitä sen pelkästään latistuneen suhteen (mutta muuten ihan ok suhteen) eteen ja etsiä kipinä uudestaan yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos naisella on ns. peruskunnollinen mies, niin kannattaa miettiä tosi tarkkaan, eroaako pelkän seksielämän latistumisen vuoksi. Suurin osa markkinoilla olevista miehistä on sellaisia, että niissä on sellaisia isoja vikoja ja ongelmia, mitä et osannut kuvitellakaan, että joillain aikuisella ihmisellä on. Kannattaa aina myös miettiä se vaihtoehto, että jää täysin yksin eikä löydä sopivaa uskollista puolisoa enää ikinä. Panoja kyllä löytää, mutta että yhteiselosta tulisi jotain pidempää ja vakaampaa.
Ja sehän on vain fakta, mikä on hyväksyttävä, että seksielämä tulee latistumaan ajan myötä uudessakin suhteessa, myös ap:lla. Olettaisin hänen olevan noin neljäkymppinen, niin eihän hänellä tule olemaan enää kovinkaan monta vuotta aikaa nauttia viriilistä seksielämästä, ennen kuin vaihdevuodet alkavat puskea päälle. Toki alkuhuuma uudessa suhteessa voi loppua ennen niitä vaihdevuosia... Ja realistisin vaihtoehto uudeksi kumppaniksi on joku toinen keski-ikäinen, kenties hieman ap:ta vanhempi, joka saattaa jo ihan iän ja testosteronitason laskujen vuoksi olla tasan yhtä seksinnälkäinen kuin ap:n nykyinen mies.
Toinen asia, mitä ap:n kannattaa miettiä, jos eroat uuden ja paremman parisuhteen toivossa on, että oletko valmis uusperheen äidiksi? Tuon ikäisenä suurin osa vapailla markkinoilla olevista on itsekin eronneita, perheellisiä miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulit hakemaan vertaistukea ja kannustusta eroon, mutta saitkin realiteetin siitä, että harva liitto pysyy romanttisena läpi elämän? Jos ero tuntuu sinusta ainoalta vaihtoehdolta, eroa. Löydät ratkaisun mistä tahansa, lapset tarkkailevat toimintaasi ja käyttävät näkemäänsä oman elämänsä ristiriitojen selvittelyyn. Haluatko opettaa heidät lähtemään epätyydyttävästä liitosta vai sopeutumaan olosuhteisiin ja oppimaan nauttimaan muuttuneesta elämästä? Ei ole vääriä, eikä oikeita vaihtoehtoja, etkä pysty ennustamaan toimintasi seurauksia. Et voi vedota kuin omaan arvioosi siitä, mikä on parhaaksi sinulle ja muille.
Se on just niin että keskustelupalstan kautta eroaminen ei ole yhtään sen luvallisempaa tai hyväksyttävämpää. Käytä tämäkin aika mitä luet hyväksyviä kommentteja avioerosta, miehesi kanssa keskusteluun suoraan ongelmasta. Kerro hänelle selvästi että kaipaat kosketusta, pyydä hartiahierontaa ja sen jälkeen jalkahierontaa ja niin eteenpäin.. samalla tavalla mies kaipaa kosketusta ja myös sinun pitää tehdä töitä sen eteen. Ei se riitä että oot reidet levällään oottelemassa että mies aloittaa hierontapalvelun..
Kuten ensimmäisessä viestissä kirjoitin... asioista on puhuttu. Moneen kertaan. Monta vuotta. Olen vuodattanut sisimpäni miehen eteen niin monta kertaa etten enää tiedä miten asian kertoisin. Mies ei jostain syystä pysty tekemään aloitteita eikä saa aikaiseksi muutakaan meidän eteen. Sanoo kuitenkin että haluaa minua, haluaa jatkaa yhdessä. Sanat ja teot ei kohtaa. En usko, että hänellä on muita naisia. Mitään merkkejä siitä ei ole.surullista on. Ja epätoivoista.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eronneet sinkut mainostavat eniten eron hienoutta, koska haluavat, että yhä useampi eroaa ja että markkinoille tulee lisää vapaita sinkkuja. Oikeasti se sinkkuelämä on ihan pjaskaa keski-ikäisenä (ei ole kuten parikymppisenä)! Tämän moni myöntää ihan rehellisesti kun on viettänyt muutaman vuoden villiä sinkkuelämää eron jälkeen. Vain pieni osa hypähtää eron jälkeen superhienoon ja -onnelliseen suhteeseen, jossa on vähemmän ongelmia kuin mitä oli siinä alkuperäisessä suhteessa mistä lähti. Sitten sitä vain sietää suhteessa olevia ongelmia ja keskittyy hyvään, koska tietää miten jaskaa sinkkuelämä on. Eli tekee sen, mitä olisi voinut tehdä alunperinkin hajottamatta perhettä.
Onkohan AP vielä lukemassa näitä kun ei ole kommentoinut vai häipyiköhän sellaiseen keskusteluun, jossa enemmän kannustetaan eroamaan unelmien miehen toivossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulit hakemaan vertaistukea ja kannustusta eroon, mutta saitkin realiteetin siitä, että harva liitto pysyy romanttisena läpi elämän? Jos ero tuntuu sinusta ainoalta vaihtoehdolta, eroa. Löydät ratkaisun mistä tahansa, lapset tarkkailevat toimintaasi ja käyttävät näkemäänsä oman elämänsä ristiriitojen selvittelyyn. Haluatko opettaa heidät lähtemään epätyydyttävästä liitosta vai sopeutumaan olosuhteisiin ja oppimaan nauttimaan muuttuneesta elämästä? Ei ole vääriä, eikä oikeita vaihtoehtoja, etkä pysty ennustamaan toimintasi seurauksia. Et voi vedota kuin omaan arvioosi siitä, mikä on parhaaksi sinulle ja muille.
Se on just niin että keskustelupalstan kautta eroaminen ei ole yhtään sen luvallisempaa tai hyväksyttävämpää. Käytä tämäkin aika mitä luet hyväksyviä kommentteja avioerosta, miehesi kanssa keskusteluun suoraan ongelmasta. Kerro hänelle selvästi että kaipaat kosketusta, pyydä hartiahierontaa ja sen jälkeen jalkahierontaa ja niin eteenpäin.. samalla tavalla mies kaipaa kosketusta ja myös sinun pitää tehdä töitä sen eteen. Ei se riitä että oot reidet levällään oottelemassa että mies aloittaa hierontapalvelun..
Kuten ensimmäisessä viestissä kirjoitin... asioista on puhuttu. Moneen kertaan. Monta vuotta. Olen vuodattanut sisimpäni miehen eteen niin monta kertaa etten enää tiedä miten asian kertoisin. Mies ei jostain syystä pysty tekemään aloitteita eikä saa aikaiseksi muutakaan meidän eteen. Sanoo kuitenkin että haluaa minua, haluaa jatkaa yhdessä. Sanat ja teot ei kohtaa. En usko, että hänellä on muita naisia. Mitään merkkejä siitä ei ole.surullista on. Ja epätoivoista.
Ap
Uskon että taustalla on jokin ihan muu ongelma kuin sinä. Miehen unettomuus tuskin johtuu sinusta. Jokin tapahtuma mitä mies ei uskalla kertoa tai töissä liikaa paineita. Se täytyisi saada puristettua miehestä pihalle. Taidat olla luonteeltasi liian kiltti ja syytät asiasta vain itseäsi etkä huomaa että taustalla on jotain mistä mies ei ole uskaltanut avautua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulit hakemaan vertaistukea ja kannustusta eroon, mutta saitkin realiteetin siitä, että harva liitto pysyy romanttisena läpi elämän? Jos ero tuntuu sinusta ainoalta vaihtoehdolta, eroa. Löydät ratkaisun mistä tahansa, lapset tarkkailevat toimintaasi ja käyttävät näkemäänsä oman elämänsä ristiriitojen selvittelyyn. Haluatko opettaa heidät lähtemään epätyydyttävästä liitosta vai sopeutumaan olosuhteisiin ja oppimaan nauttimaan muuttuneesta elämästä? Ei ole vääriä, eikä oikeita vaihtoehtoja, etkä pysty ennustamaan toimintasi seurauksia. Et voi vedota kuin omaan arvioosi siitä, mikä on parhaaksi sinulle ja muille.
Se on just niin että keskustelupalstan kautta eroaminen ei ole yhtään sen luvallisempaa tai hyväksyttävämpää. Käytä tämäkin aika mitä luet hyväksyviä kommentteja avioerosta, miehesi kanssa keskusteluun suoraan ongelmasta. Kerro hänelle selvästi että kaipaat kosketusta, pyydä hartiahierontaa ja sen jälkeen jalkahierontaa ja niin eteenpäin.. samalla tavalla mies kaipaa kosketusta ja myös sinun pitää tehdä töitä sen eteen. Ei se riitä että oot reidet levällään oottelemassa että mies aloittaa hierontapalvelun..
Kuten ensimmäisessä viestissä kirjoitin... asioista on puhuttu. Moneen kertaan. Monta vuotta. Olen vuodattanut sisimpäni miehen eteen niin monta kertaa etten enää tiedä miten asian kertoisin. Mies ei jostain syystä pysty tekemään aloitteita eikä saa aikaiseksi muutakaan meidän eteen. Sanoo kuitenkin että haluaa minua, haluaa jatkaa yhdessä. Sanat ja teot ei kohtaa. En usko, että hänellä on muita naisia. Mitään merkkejä siitä ei ole.surullista on. Ja epätoivoista.
Ap
Jos kertaa haluaa jatkaa sun kanssa niin näkee sinussa paljon hyvääkin! Kysy mitä hän sinussa näkee ja minkälaisia asioita ja harrastuksia hän voisi tehdä sun kanssa ja tehkää niitä asioita! Se on konkreettinen merkki miehelle että välität hänestä vaikka ei koko ajan tehdä naisen haluamaa asiaa. Silloin myös mies on valmis tekemään mitä vaimo haluaa. Vaihdantatalous, kais tiedät?
Nykyaikana ihmisillä ei tunnu olevan muuta sisältöä elämässään kuin jatkuva nautintojen hakeminen. Parisuhteissakaan ei kestetä lainkaan vaikeita aikoja, vaan heti pitää olla eroamassa ja uutta hakemassa, jos omat halut eivät tule jatkuvasti tyydytetyksi. Vähät lapsista ja muista asioista, omat hedonistiset halut ovat tärkeimpiä.
Eronneissa vasta katkeruutta ja kyynisyyttä onkin.
Kannattaa aina muistaa, että sinkkuelämän hehkutus kuuluu lähinnä pari-kolmekymppisten elämäntilanteeseen ja maailmaan.
Yli 35-vuotiaiden sinkkuelämä on täyttä paskaa. Ei kannata mennä siihen halpaan, mikä hieno ja mahtava kuva sinkkuelämästä piirtyy iltalehtien ja somen juttujen perusteella. Että se unelmien prinssi jossain vain odottaa ottajaansa. Ei odota.
Ei se elämä eronkaan jälkeen mene aina ruusuilla tanssimiseksi. Minun ystäväni oli vähän samankaltaisessa tilanteessa kuin ap ja erosi suhteesta, josta intohimo oli väljähtänyt. Hän ei kuitenkaan ole eron jälkeen löytänyt uutta parisuhdetta, yhden yön juttuja kyllä riittäisi, mutta ne eivät häntä enää alun "villin ja vapauden" jälkeen kiinnosta. Nyt hän itkee autossa kauppareissulla, kun "kaikki muut" käyvät kaupassa pariskuntina ja perheinä.