Minua häiritsee seksuaalista haluttomuutta koskevassa keskustelussa se,

Totaalinen haluamattomuus tai koko ajan haluaminen ovat kumpikin ihan normaaleja tiloja. Suurin osa on jotain siltä väliltä, mutta aika harvinaista on, että pitkässä suhteessa halut aina kohtaavat.

Parisuhteessa tietysti ongelma on, jos ollaan kovin erilaiset tässä mielessä. Silloin täytyy miettiä onko se toinen sen arvoinen, että pystyy hänen takiaan lähinnä olemaan ilman, koska se "puolipakolla" antaminen vaan romuttaa seksuaalisuutta lopullisesti. Haluttomamman taas toki tulee olla itselleen ja kumppanilleen rehellinen siitä, onko asialle syitä, joita voi korjata.

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt jo pitkään.

Voisivatko ne seksiä mankuvat joskus myös miettiä, miksi sitä pitää saada juuri toisen ihmisen kanssa? Miksei asiaa voi hoitaa ihan vain itsekseen. Sehän on paljon kätevämpi vaihtoehto ja aina saatavilla.

Eli mitä seksin puutetta valittavalta oikein puuttuu? Tuskin pelkkää fyysistä nautintoa, vaan jotain haluttuna ja arvostettuna olemisen, kelpaamisen kokemustako? Tai sosiaalista statusta, jota näillä saa? Oman sukupuolisen identiteetin vahvistumista - tunnetta, että on onnistunut miehenä/naisena, että seksin saaminen on sen onnistumisen mitta?

Eli jos on itsetunto kunnossa eikä tarvitse muilta tuollaista hyväksyntää, niin tarvitseeko sitten niin pakonomaisesti seksiäkään? Olettaen että silkan fyysisen tarpeen hoitaa masturboimalla.

Erittäin hyvä kommentti. Pelkkää laukeamisen tarvetta se ei voi olla. Unohdetaan myös nyt siis taas ääripäät, tottakai parisuhteessa saa ja pitääkin haluta sitä toista (olettaen ettei ole aseksuaalien suhde tai muuten yhteisestä halusta seksitön), tarkoitan että jos se toinen vaikkapa juuri pakonomaisesti haluaa 4 x päivässä niin eikö muka kerta päivässä riittäisi puolison kanssa ja loput itsekseen niin molemmat olisivat tyytyväisempiä? Ilmeisesti useinkaan ei riitä, ei riitä kun on pakonomainen tarve? Niin suuri tarve olla haluttu ettei mikään ole tarpeeksi?

Minä haen vertailun vuoksi toisen esimerkin.

Kuvitellaan, että pariskunnalla olisi ristiriita vapaa-ajanvietosta. Vähän huono vertailukohta, koska siihen ei kohdistu yhtä voimakkaita tunteita, mutta koettakaa kestää...

Toinen puoliso A katsoo, että koska heillä on ollut tapana aina viikonloppuisin käydä katsomassa molempien isovanhempien luona ja keskiviikkoisin mennä kahdestaan lenkille, niin on tehtävä jatkossakin. 

Toinen, puoliso B haluaa vähentää mummolakäyntejä ja aloittaa oman, uuden ja innostavan harrastuksen (mitä se onkin, sivuseikka).

Kumpi on oikeassa?

A katsoo, että B on petturi, erkaantunut suhteesta ja kylmäkiskoinen, kun ketale haluaa harrastaa omin päin, eikä yhdessä. "Kyllä parisuhteeseen kuuluu yhdessätekeminen!"

B katsoo, että A:n vaateet ahdistaa hänen vapauttaan ja on tylsää. Hänestä hänellä on oikeus kehittyä ja harrastaa omaa, mieluisaa harrastustaan. "Miksi pitää aina luuhata yhdessä?"

Jos nyt lähdettäisiin tästä seksuaalisen haluttomuuden keskustelun tyylilajista, se on se B aika rölli ja rikollinen. Meni muuttamaan "pelin sääntöjä".

Mutta oikeasti - muutos kuuluu ajankulun luonteeseen. Kompromissien teko voisi olla ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin etsiä syypäätä ja pakottaa se B johonkin, joka ei enää vaan hotsita. B puolestaan saisi ymmärtää, miten tärkeää A:lle on tehdä asioita myös yhdessä, ja pariskunta voisi löytää jotakin muuta yhteistä tekemistä kuin anoppilakyläilyt.

Normaalisti tuollaiset asiat kyllä osataankin neuvotella ja sovitella.

Mutta seksiin - kuten sanoin - kohdistuu ihan valtavasti odotuksia ja tunnesisältöjä. Moni katsoo, että jos seksi vähenee, se kertoo heti suoraan jotain rakkauden määrästä. 

Kuitenkin siihen voi olla sen tusinoittain syitä, ihan alkaen olosuhteista ja päättyen fyysisiin sairauksiin.

Voisiko siihenkin pyrkiä mieluumin hakemaan kompromisseja - ja sellaisia, joiden myötä siitä "anoppilakäynnistä" ei tule pakkopullaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko kuvitella, että miehiä neuvottaisiin panemaan vaikkei tekisi yhtään mieli? Ei, en minäkään!

Siis miksen voisi kuvitella? Meille terapeutti antoi saman neuvon ohimennen (vaikkei kummankaan haluttomuus ole ongelmamme) ja kyllä se koski molempia ihan yhtälailla. Just eilen illalla minä halusin seksiä ja mies ilmoitti, että on kovin väsynyt, mutta voi maata paikallaan jos minä teen työn. Ei hän vaikuttanut kovin rikkinäiseltä tai loukkaantuneelta.

Miksi et voinut hoidella itseäsi ja antaa väsyneen nukkua? Ja onko noin uupuneen kanssa sitten kiva harrastaa? :D

Niin mä tekisin, antaisin väsyneen nukkua ja tyydyttäisin itseni... Haluttomia (tai niitä jotka haluttomiksi leimataan) aina syyllistetään vallankäytöstä mitä seksiin tulee, mutta outoa vallankäyttöä on sekin jos ei voi antaa toisen nukkua väsyneenä vaan aivan pakko on saada, vaikka omatkin toimivat kädet oletettavasti löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt jo pitkään.

Voisivatko ne seksiä mankuvat joskus myös miettiä, miksi sitä pitää saada juuri toisen ihmisen kanssa? Miksei asiaa voi hoitaa ihan vain itsekseen. Sehän on paljon kätevämpi vaihtoehto ja aina saatavilla.

Eli mitä seksin puutetta valittavalta oikein puuttuu? Tuskin pelkkää fyysistä nautintoa, vaan jotain haluttuna ja arvostettuna olemisen, kelpaamisen kokemustako? Tai sosiaalista statusta, jota näillä saa? Oman sukupuolisen identiteetin vahvistumista - tunnetta, että on onnistunut miehenä/naisena, että seksin saaminen on sen onnistumisen mitta?

Eli jos on itsetunto kunnossa eikä tarvitse muilta tuollaista hyväksyntää, niin tarvitseeko sitten niin pakonomaisesti seksiäkään? Olettaen että silkan fyysisen tarpeen hoitaa masturboimalla.

Niin, yksinäinen mummo voi höpötellä itsekseen, kun ei ole juttukumppania, totaaliyksinäinen voi vaikka keksiä itselleen mielikuvituskaverin, läheisyyden puutteessa elävä voi halata tyynyä... Et taida nyt olla kovin rehellinen itsellesi. Kyllähän se tuntuu ihan erilaiselta, kun joku toinen ihminen koskettaa kuin jos itse koskee itseään.

Tosi ontuvia vertauksia mun mielestä, ja eikö tuossa ollut muutenkin kyse pakonomaisesta tilanteesta, siitä että haluaa koko ajan ja syyllistää "halutonta"?

Orgasmin voi hoitaa itselleen itse, tyynyn halaaminen tai itsekseen juttelu ei ole läheisyyttä.

Musta ainakin seksi tuntuu nykyään jopa paremmalta yksin, juurikin tuon pakonomaisuuden takia ja syyllistämisen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksin puutteesta parisuhteessa ei saisi puhua tai tehdä ongelmaa?

Entä saako läheisyysen puutteesta?

Puhumattomuudesta?

Voisi kuvitella, että löytyy joku jota mykkäkoulu ei haittaa. Silti useimmille puhe on tärkeää. Kuten seksikin.

Ihan siinä missä liiasta seksistä tai siitä, että toinen pyrkii liikaa iholle tai haluaa koko akan jutella, vaikka itse haluaisit kiireisen työpäivän jälkeen vain lukea hiljaa ja rauhassa kirjaa...

Totta kai libidojen kohtaamattomuus on ongelma. Ja siitä pitää voida puhua. Mutta ei niin, että se on vain sen haluttoman vika ja että seksiä PITÄÄ olla enemmän. Entä jos se olisikin niin päin, että sitä saa olla vähemmän?

Kohtaamattomuus siis oli se ongelma, ei vähyys, eikä toki paljouskaan.

Minua siis haittasi - en kyllä voi käsittää, miten edes et tätä ymmärtänyt - keskustelun yksipuolisuus, ei se, että aiheesta keskustellaan. Herranen aika, mitäs minä itsekään muuta teen kuin KESKUSTELEN aiheesta...!

Ap

Siltä seksuaaliselta ihmiseltä on pois se, ettei partneri halua hänen kanssaan seksiä. Haluttomalle se ei ole mistään pois, jos he eivät halua intiimiä kanssakäymistä kumppaninsa kanssa. Tässä syy sille, miksi tätä asiaa pohditaan nimenomaisesti sen korkeamman libidon omaavan ja kroonisessa seksin puutteessa elävän osapuolen näkökulmasta.

Ja tottahan toki edelleen kärjistäen niin että vähemmän haluava = haluton... Aika usein se taitaa olla niin että enemmän haluava kokee loukkauksena jo sen ettei toinen halua yhtä paljon. Vaikka toinen kyllä haluaisi myös, paitsi tietysti sitten kun on tullut syyllistetyksi ja painostetuksi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksin puutteesta parisuhteessa ei saisi puhua tai tehdä ongelmaa?

Entä saako läheisyysen puutteesta?

Puhumattomuudesta?

Voisi kuvitella, että löytyy joku jota mykkäkoulu ei haittaa. Silti useimmille puhe on tärkeää. Kuten seksikin.

Ihan siinä missä liiasta seksistä tai siitä, että toinen pyrkii liikaa iholle tai haluaa koko akan jutella, vaikka itse haluaisit kiireisen työpäivän jälkeen vain lukea hiljaa ja rauhassa kirjaa...

Totta kai libidojen kohtaamattomuus on ongelma. Ja siitä pitää voida puhua. Mutta ei niin, että se on vain sen haluttoman vika ja että seksiä PITÄÄ olla enemmän. Entä jos se olisikin niin päin, että sitä saa olla vähemmän?

Kohtaamattomuus siis oli se ongelma, ei vähyys, eikä toki paljouskaan.

Minua siis haittasi - en kyllä voi käsittää, miten edes et tätä ymmärtänyt - keskustelun yksipuolisuus, ei se, että aiheesta keskustellaan. Herranen aika, mitäs minä itsekään muuta teen kuin KESKUSTELEN aiheesta...!

Ap

Tässä nyt pitää ottaa huomioon se, että vähemmän haluavalle vähäinen seksi ei ole mikään ongelma. Ja toista ei pidä pakottaa esimerkiksi seksiin. Jos toinen haluaa kerran päivässä ja toinen kerran kuussa, niin silloin sitä seksiä on todennäköisesti juuri kerran kuussa. Ja silloin toinen on hyvinkin tyytyväinen tilanteeseen ja toinen ei laikaan. Tuollaisessa tilanteessa on erittäin vähän keinoja saada toinen innostumaan edes kerran viikossa. 

Eli käytännössä aina se enemmän haluava kärsii tilanteesta, mutta mitenkään väkisin ei pidä missään nimessä suostua seksiin. 

Tästä unohtuu se kaikki syyllistys ja painostus mitä se vähemmän haluava usein saa tuta. Eli varmaan aika harvoin vähemmän haluavalla on "kaikki hyvin". Usein vielä vähemmän haluava joustaa ja harrastaa seksiä enemmän kuin haluaisi, ja siksi menettää loputkin halunsa. (Ei ehkä vielä siitä jos seksiä on vähän "liikaa" mutta siitä painostuksesta ja syyllistyksestä kyllä...)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua alleviivata olevani eri mieltä sinänsä aloituksen aiheesta, tai siitä, että haluaisin syyllistää suhteessaan halutonta, tai muuten vähemmän seksiä haluavaa. Mutta haluaisin silti tuoda esiin näkökulman vähäseksisessä suhteessa elävänä naisena. Ehkä siksikin, koska tyypillisesti haluttomuus mielletään nimenomaan siten, että nainen on haluton.

Olemme omassa suhteessamme ajautuneet nimenomaan siihen tilanteeseen, että minä vonkaan, ja toinen turhautuu entisestään, mikä vaikuttaa väistämättä seksielämäämme - eli sitä on entistä vähemmän, ja niinä kertoina, kun sitä on, saattaa suorastaan aistia sen, että sitä harrastetaan pitkin hampain. Meillä toki on paljon koskettelua ilman seksistä vihjailuja, mutta kun tulee torjutuksi sen 90 % ehdotuksista, myönnän, että se vaikuttaa myös näihin viattomiin kosketuksiin. Jos niihin kosketuksiin ei hiivi toivetta sen etenevän edes joskus halausta pidemmälle, yksinkertaisesti ei vain enää halua koskettaa, ei istua vieressä, eikä tulla yhtä aikaa nukkumaan. Ei kyse ole siitä, että haluaisin rangaista puolisoani haluttomuudestaan.  Ehkä pikemminkin kyse on itsensä säästelemisestä pettymyksiltä, ja olosuhteiden hiljaisesta hyväksymisestä.  Niin, ja valitettavasti tämä neuvo olla vonkaamatta seksiä vaikka kuukauden tarkoittaisi meillä sitä, että seksiä ei harrastettaisi lainkaan, missään tilanteessa.

Ei suhteemme ole koskaan ollut ihan hirveän kiihkeä. Muutokset, mitä on tullut, ovat olleet nimenomaan negatiivisia: lihomiseni johti siihen, ettei seksiä käytännössä ollut lainkaan, mistä jäi aika syvät arvet itsetuntoon. Nyt, kun olen laihtunut, seksiä toki on, mutta edelleen vähän, osa seksikerroista lähinnä kompromisseja. En pääse eroon siitä ajatuksesta, että minä olen siihen syypää, koska olen epäviehättävä. Ja jos syyllisyydestä puhutaan, mitä totta vieköön koen olevani syyllinen ja itse ongelma: minä haluan liikaa, minä ahdistan puolisoani, mutta toisaalta taas olen epäviehättävyydessäni este sille, ettei seksiä tule tämän enempää koskaan olemaankaan. Ja on kieltämättä vaikea edes ottaa puheeksi tätä ongelmaa missään, koska sen kokee niin suurena häpeänä, ettei yksinkertaisesti kelpaa ihmiselle, jota rakastaa niin hirveästi.

Etkö osaa masturboida? Sitä miehillekin ehdotetaan.

Osaan, ja teenkin sitä. Se ei vain valitettavasti korjaa ongelmaa, vaan oikeastaan lisää niitä: kun seksi korvautuu itse itsensä hoitelemalla, kokee erkaantuvansa puolisostaan vielä enemmän. Ja sanottakoon vielä, että masturbointi ihan masturboimisen ilosta on loistavaa, mutta masturbointi jonkin puutteen täyttämiseksi saa tuntemaan itsensä pidemmän päälle onnettomaksi.

Mikä tekee siitä iloa ja mikä puutteen täyttämistä? Missä se raja menee? Paljonko pitäisi saada puolisolta seksiä, että voisi masturboidakin ilolla vai onko puoliso velvollinen täyttämään tarpeet aina tai muuten menee puutteen täyttämiseksi?

Nimim. alituiseen syyllistetty kysyy,..

Vierailija kirjoitti:

Totta. Seksi ilman haluja on väkivaltaa. Se rikkoo ihmistä.

Totta. Aivan kuten seksittömyys rikkoo ja nakertaa halukasta osapuolta. Brutaalia kärsijälle.

Vierailija kirjoitti:

Se vähemmänkin halukas voi yhtäkkiä näyttää ihan frigidiltä nymfomaanin rinnalla, vaikka normaali olisikin. Eli halukaskin voi oikeassa (tai väärässä) asetelmassa joutua pihtarin rooliin, koska aina on niitä jotka haluavat vielä enemmän.

Tämä!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voitaisiin myös miettiä mistä liiallinen halukkuus johtuu. Kaikista huolestuttavimpia on nämä keissit joiden koko itsetunto riippuu siitä kuinka monta kertaa pääsee pukille. 

Mitä on "liiallinen" halukkuus? Jos puolisoaan rakastaa, niin ei sitä voi säädellä, että tuntisi häneen vetoa vain kerran viikossa tai vain kerran viikolla ja kaksi kertaa viikonloppuisin. Itse ainakin tunnen halukkuutta vaimooni oikeastaan aina, kun olen hänen lähellään. Ei se tietenkään johda joka kerta seksiin, mutta jos nyt on olemassa raja liialliselle halukkuudelle, niin varmaan ylitän sen reippaasti.

Tässä ollaan asian ytimessä niinsanotusti... Halukkuus ei koskaan ole liiallista, haluttomuutta puolestaan on kaikki mikä on vähäisempää kuin kumppanin halu... Näinpä näin, tätä varmaan ap:kin ajoi takaa.

Ja sitten tämä seksin suora yhdistäminen rakastamiseen, vähän kuin että toinen ei rakasta jos ei halua koko ajan...? Tai rakastaa vaan kaksi kertaa viikossa jos haluaa kaksi kertaa viikossa? :D

Meillä haluamattomuus on 12 vuoden aikana liikkunut vähän vaiheittain ees taas, seksi on aina vaan vähentynyt ja tätä nykyä ollaan jo tasoissa niin ettei kumpikaan enää halua. "Juurisyy" on oman käsitykseni mukaan se, että minä en ole koskaan saanut orgasmia, en yksin enkä kaksin enkä millään tavalla. Minua tämä ei haittaa, seksi on joka tapauksessa tyydyttävää. Siinä vaan kävi niin, että epäonnistumisen ja kelvottomuuden tunne lakasti koko asian, vähä vähältä.

Minä ja mieheni olemme toistemme ensimmäiset kumppanit ja suhteen alkuaikoina seksi oli vielä ihan kevyttä hauskaa. Sitten mies alkoi tuntea itsensä huonoksi ja epäonnistuneeksi, vetäytyi ja lannistui. Minä olisin halunnut ja tulin pitkään hiljaa torjutuksi, kunnes annoin vaan olla. Ajan myötä seksi on loppunut kokonaan, kun siihen liittyy niin paljon puhumattomia solmuja ja paineita ja vuosikausia vanhaa ankeaa fiilistä. Ei varmaan kukaan mielellään tee jotain missä kokee olevansa yksinkertaisesti surkea.

Fyysistä läheisyyttä ja hellyyttä meillä on aina ollut runsaasti ja se onkin meille enemmän se ominainen ja tärkeämpi juttu, siinä ollaan hyviä.

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt jo pitkään.

Voisivatko ne seksiä mankuvat joskus myös miettiä, miksi sitä pitää saada juuri toisen ihmisen kanssa? Miksei asiaa voi hoitaa ihan vain itsekseen. Sehän on paljon kätevämpi vaihtoehto ja aina saatavilla.

Eli mitä seksin puutetta valittavalta oikein puuttuu? Tuskin pelkkää fyysistä nautintoa, vaan jotain haluttuna ja arvostettuna olemisen, kelpaamisen kokemustako? Tai sosiaalista statusta, jota näillä saa? Oman sukupuolisen identiteetin vahvistumista - tunnetta, että on onnistunut miehenä/naisena, että seksin saaminen on sen onnistumisen mitta?

Eli jos on itsetunto kunnossa eikä tarvitse muilta tuollaista hyväksyntää, niin tarvitseeko sitten niin pakonomaisesti seksiäkään? Olettaen että silkan fyysisen tarpeen hoitaa masturboimalla.

Todellakin tarvitsen seksiä!!! Saisipa enemmän seksiä! ! Kyllä masturboin jonkun kerran viikossa ja aina haaveilen meidän seksistä silloin.

Mies haluaa ehkä kerran kuussa ja minusta olisi ihana rakastella sen muutaman kerran viikossa.

Nopeasti, hitaasti, hellästi, rajusti, sängyssä, suihkussa, ihan mitä vaan. Minulle on niin tärkeää tuntea miehen paino minun päällä, iho mun ihoa vasten, mies mun sisällä, sekoittuvat hengityksen, yhteinen nautinto, kaikki se. Siihen tarvitaan tämä minulle tärkeä ihminen.

Keskustelussa ei ole käsitelty seksuaalisuuteen liittyviä traumoja. Minulla kesti 40 vuotta ymmärtää että minulla on trauma koska lapsi voi traumatisoitua myös asioista jotka eivät aikuiselle näyttäydy trauman potentiaalisina aiheuttajina. Eiväthän esim ammatti-ihmisten harjoittamat lapsen kehoon kohdistuvat toimenpiteet voi olla traumatsoivia koska tilanne on aikuiselle turvallinen, mutta onko se sitä lapselle. Vuosia sitten luin artikkelin jossa kerrottiin etteivät seksuaalisesti traumatisoituneet ihmiset saa terveydenhuollosta apua vaikka juuri se trauma voi olla selittävä tekijä vaikeuksien taustalla, ja voin omalta osaltani allekirjoittaa tämän ettei asiasta haluta terveydenhuollossa kuulla. Joka kerta kun meillä on seksiä joudun ylittämään trauman aiheuttamat tunteet ja joka kerta jälkikäteen kun tuo ylitys on tehty, ajattelen että miksi emme tee tätä useammin. Ja joka kerta kun seksi tulee ajankohtaiseksi on se sama ylitys edessä. Trauman veemäisin seuraus on se ettei ihminen pysty oppimaan, siedättymään, koska esim normaali seksi omasta tapauksessani aina uusii trauman. Traumaa trauman päälle, siitä huolimatta että jälkeenpäin on aina sellainen olo että loppufiilis on hyvä. Ne tunteet jotka on alussa otettava vastaan on aina liikaa, toistaa paniikin ja pakokauhun.

Vierailija kirjoitti:

Ja mua häiritsee se ettei ikinä puhuta määristä, aina vähemmän haluava määritellään "haluttomaksi". Oikeasti voi olla että enemmän halukas haluaa 3 x päivässä ja "haluton" haluaisi vaikka 5 kertaa viikossa. Heti jos haluaa vähemmän kuin toinen niin on "haluton".

Kyllä normaalit ihmiset tajuaa että haluton on sellainen joka ei halua juuri koskaan, esim. muutaman kerran vuodessa tai ei enää koskaan.

Minua ahdistaa ajatus siitä, että joku haluaa seksiä kumppanin kanssa, joka ei ole mukana touhussa. Mitä kivaa siinä muka on, eikö se pointti olekaan normaaleilla ihmisillä nauttia yhdessä ja tuottaa toiselle hyvää?

Siksi kaikki tällaiset kompromissit tässä asiassa ovat outoja. Ei voi vain toisen mieliksi antaa (no satunnaisesti ehkä, mutta tavaksi sitä ei voi oikein ottaa) ilman, että rikkoo sitä perusasetelmaa fyysisen läheisyyden merkityksestä. Ellei itse sitten saa jotain kiksejä sellaisesta asetelmasta tietenkin. Lienee aika harvinaista pidemmän päälle.

Vierailija kirjoitti:

Meillä haluamattomuus on 12 vuoden aikana liikkunut vähän vaiheittain ees taas, seksi on aina vaan vähentynyt ja tätä nykyä ollaan jo tasoissa niin ettei kumpikaan enää halua. "Juurisyy" on oman käsitykseni mukaan se, että minä en ole koskaan saanut orgasmia, en yksin enkä kaksin enkä millään tavalla. Minua tämä ei haittaa, seksi on joka tapauksessa tyydyttävää. Siinä vaan kävi niin, että epäonnistumisen ja kelvottomuuden tunne lakasti koko asian, vähä vähältä.

Minä ja mieheni olemme toistemme ensimmäiset kumppanit ja suhteen alkuaikoina seksi oli vielä ihan kevyttä hauskaa. Sitten mies alkoi tuntea itsensä huonoksi ja epäonnistuneeksi, vetäytyi ja lannistui. Minä olisin halunnut ja tulin pitkään hiljaa torjutuksi, kunnes annoin vaan olla. Ajan myötä seksi on loppunut kokonaan, kun siihen liittyy niin paljon puhumattomia solmuja ja paineita ja vuosikausia vanhaa ankeaa fiilistä. Ei varmaan kukaan mielellään tee jotain missä kokee olevansa yksinkertaisesti surkea.

Fyysistä läheisyyttä ja hellyyttä meillä on aina ollut runsaasti ja se onkin meille enemmän se ominainen ja tärkeämpi juttu, siinä ollaan hyviä.

Minulla on ollut myös äärimmäisen vaikeaa saada orgasmia (edes omin käsin) ja oikeastaan vasta viimeiset pari vuotta (olen jo päälle 40v) olen saanut edes tyyliin joka kymmenes kerta. Se on kieltämättä heikentänyt seksin laatua olennaisesti, ja jättänyt joka kerta jossain määrin tyhjän olon.

Vierailija kirjoitti:

Meillä haluamattomuus on 12 vuoden aikana liikkunut vähän vaiheittain ees taas, seksi on aina vaan vähentynyt ja tätä nykyä ollaan jo tasoissa niin ettei kumpikaan enää halua. "Juurisyy" on oman käsitykseni mukaan se, että minä en ole koskaan saanut orgasmia, en yksin enkä kaksin enkä millään tavalla. Minua tämä ei haittaa, seksi on joka tapauksessa tyydyttävää. Siinä vaan kävi niin, että epäonnistumisen ja kelvottomuuden tunne lakasti koko asian, vähä vähältä.

Minä ja mieheni olemme toistemme ensimmäiset kumppanit ja suhteen alkuaikoina seksi oli vielä ihan kevyttä hauskaa. Sitten mies alkoi tuntea itsensä huonoksi ja epäonnistuneeksi, vetäytyi ja lannistui. Minä olisin halunnut ja tulin pitkään hiljaa torjutuksi, kunnes annoin vaan olla. Ajan myötä seksi on loppunut kokonaan, kun siihen liittyy niin paljon puhumattomia solmuja ja paineita ja vuosikausia vanhaa ankeaa fiilistä. Ei varmaan kukaan mielellään tee jotain missä kokee olevansa yksinkertaisesti surkea.

Fyysistä läheisyyttä ja hellyyttä meillä on aina ollut runsaasti ja se onkin meille enemmän se ominainen ja tärkeämpi juttu, siinä ollaan hyviä.

Minulla on ollut myös äärimmäisen vaikeaa saada orgasmia (edes omin käsin) ja oikeastaan vasta viimeiset pari vuotta (olen jo päälle 40v) olen saanut edes tyyliin joka kymmenes kerta. Se on kieltämättä heikentänyt seksin laatua olennaisesti, ja jättänyt joka kerta jossain määrin tyhjän olon.

Vierailija kirjoitti:

Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.

Olipa mielenkiintoinen väite, kun ottaa huomioon sen, ettei yksikään meistä ole KESKIVERTO. Keskiarvot löytyvät tilastoista, mutta yksilöiden hajonta on melkoinen.

Eli tilanne on loistava, jos kumpikin on tyytymätön? En tajua järjenjuoksuasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.

Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.

Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.

No en todellakaan sanonut.

Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?

Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."

Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.

Ap

Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?

No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.

No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?

En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.

No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.

Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.

No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.

Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.

On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.

Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?

103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).

Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.

Ehkä silloin pitäisi hakeutua terapiaan tai jotain. Mutta itse kyllä peräänkuulutan tässä sen haluttoman osapuolen vastuuta asiasta, vaikka ap ei siitä tykännytkään. Ei voi ajatella, että ”asia on yhteinen”, jos ongelma on oikeasti vain toisen päässä eikä siitä voi edes puhua.

Niin. Kun se ei ole vain toisen päässä.

On vaikka kuinka syitä, miksi se voi olla nimenomaan sen halukkaan päässä. Tai alapäässä. Luettelin niitä sinulle useita, mutta kun et halua lukea, niin et.

Halukas voi olla totaalisen onneton sängyssä. Itsekäs tyyppi, joka tulee saman tien, haluamatta jatkaa. Muuten ihmisenä tyly ja tunnetasolla itsekäs. Tai vaikkapa mitätöitä. Voi olla petturikin. Täysin laiska paska, joka pitää puolisoaan ilmaisena kotiorjana.

Minusta kaikki aika ymmärrettäviä syitä sille, että toisella osapuolella halut ovat kadonneet. Nuo siis kaikki esimerkkejä, en edelleenkään puhu itsestäni - vaikka varmuudella yrität niin taas kohta väittää.

Naisilla yleensä seksiin tarvitaan tunnetason virittymistä. Jos tunnetaso ei pelaa tai jos seksi ei anna orgasmia - naiset kun pystyvät ikävä kyllä yhdyntään ilman kiihotusta ja jäävät siksi usein ilman silloin, kun mies on saanut - ei se todellakaan ole yksin sen haluttoman vaimon vika.

Miehillä tietysti voi olla ihan vastaavia syitä sille, miksi vaimon kanssa seksi ei houkuta.

ap

No se ongelma on vain toisen päässä, jos hän ei saa kakistettua sitä ulos. Ei voi odottaa, että se puoliso korjaa tapansa, jos hänelle ei asiasta kerrota. Ja kun edellä todettiin, että siitä ei voi kertoa, koska se on vain ”iso epämääräinen möykky”, niin silloin sitä ei voi nimittää yhteisesti hoidettavaksi asiaksi. Toki voi odottaa ja toivoa, että puoliso tukee tämän ”möykyn” selvittämisessä, mutta sekin täytyy osata ilmaista. Ei niitä omia toiveita ja odotuksia voi kaikessa hiljaisuudessa vierittää puolison harteille ja sitten ihmetellä, kun hän ei olekaan se unelmien prinssi tai prinsessa.

Lopeta jo jankuttaminen, Voimme todeta olevamme täysin eri mieltä asiasta.

Minusta aikuinen ihminen itsekin alkaa selvittää mahdollisia syitä ja muuttaa käytöstään, jos ei saa vastakaikua sillä käytöksellä, jolla nyt toimii.

ap

Niin, minusta taas aikuinen joka odottaa puolison alkavan arvailemaan mitä hän haluaa ja odottaa, on lapsellinen ja haluton kantamaan vastuuta omasta onnestaan. Sinusta tällaisen sanominen ääneen on jankuttamista ja täysin väärin.

Huokaus. 

TOTTA kai se, jos mitään ei yritä ristiriidalle tehdä, on vika. Se on vika ihan yhtä hyvin sen halukkaan puolella päätä. 

Kas kun - toistan, koska asia ei näy sinulle kymmenen sivun aikana auenneen - ei ole olemassa mitään "oikeaa seksimäärää". Ihan yhtä hyvin voi katsoa, että seksin vaatiminen kerran kuussa on epänormaalia ja ongelma. Ei ole olemassa mitään "normaalia".

Tässä ei ole nyt edes kyse siitä, etteikö useimmat pariskunnat puhuisi asiasta.

Jos toinen ei sanomisesta huolimatta MUUTA mitään käytöksessään, edelleen se ilmeisesti sinusta on sen haluttoman vika...

Projisoit nyt kovin hanakasti omia seksiongelmiasi tähän, arvaan ma. 

Koeta nähdä asia neutraalimmin. Pliis.

ap

Jokaisella on oma "oikea seksimäärä" joillain se on kuulemma 0. Mutta normaalia se ei ole muille ihmisille, normaali on se keskimääräinen koska mitenkään muuten sitä ei voi laskea.

Mutta se asian ydin on se, että toinen ei voi pakottaa toista luopumaan kokonaan seksuaalisuudestaan koska parisuhde on erilainen kuin mikään ihmissuhde siinä mielessä että seksi kuuluu nimenomaan parisuhteeseen. Puolison rakkauteen kuuluu rakkauden fyysinen näyttäminen, muuten se rakkaus on vain sukulaisrakkautta tai ystävyysrakkautta. Kompromisseja pitää parisuhteessa aina tehdä, mikään ei tule toimimaan jos vain toinen luopuu kaikesta.

Kompromissi silloin, jos seksi oikeasti inhottaa tai on yhdentekevää vaan on omiaan vähentämään entisestään niitä himoja. Kun rakkauteen kuuluu myös se, että seksi on vastavuoroista, siinä haluaa kumpikin tuottaa toiselle hyvää jne. Niin kyllä se vaan loukkaa, jos kumppanille riittää, että kompromissina antaa.

Tiedän itse tämän kokeneena, että lopulta oltiin siinä tilanteessa, että vain makasin ja mietin miksei tämä lopu. Inhosin itseäni ja miestä. Mies syytteli, miksen nauti, vaikka hän teknisesti hoitaa homman...

Tähän auttoi vaan totaalinen pidättäytyminen ja mukavien asioiden tekeminen yhdessä. Pikku hiljaa heräsi taas se luottamus, että toinen tahtoo tehdä hyvää ja halusi itsekin tehdä hyvää. Ei meillä vieläkään ole mikään ylettömän aktiivinen seksielämä, mutta noin kerran viikossa ja kummankin toiveesta, kummankin nauttiessa. Mies ehkä haluaisi vähän enemmän, mutta ei painosta, antaa minulle tilaa ja ymmärtää, että laatu korvaa määrän.

Eli sikäli, ongelma ei ole sen haluttoman vaan yhteinen. Ja kompromissi ei ole oikea tie herättää haluja, vaikka tottakai nykytila meillä on edelleen jonkinasteinen kompromissi miehen kannalta.

Jos seksi inhottaa tai on yhdentekevää ei todellakaan rakasta puolisoaan, silloin pitää oikeasti miettiä että onko sitä rakkautta rahtuakaan jäljellä. Meillä on seksi erittäin nautinnollista molemmille silloin kun sitä on, silti mies ei siihen ryhdy nykyään kuin parin kuukauden välein, ja kyllä se loukkaa minua ihan helvetisti että miksi ei voi minuun edes koskea vaikka tietää että sen takia kärsin joka päivä.

Jos minä tietäisin että niin pienellä teolla kuin että suutelisi, halaisi tai vähän kädellä hyväilisi joka päivä vaikka nukkumaan mennessä tai herätessä saisi rakkaan puolison onnelliseksi, niin totta helvetissä sen tekisin. Mies ei varmaan oikeasti tajua kuinka julma on, ja kun en viitsi siitä jatkuvasti sanoa niin luulee että olen tottunut olemaan ilman kun hänkään ei sitä jostain syystä kaipaa niin paljon.

Mies tietää kyllä että tekisin mitä tahansa jotta saisin tämän tilanteen paremmaksi. Mutta miehen mielestä mitään ei ole vialla kuin se että ei nyt vaan tule harrastettua seksiä kun on väsymystä ja kipuja ja kaikkea...