Lue keskustelun säännöt.
Minua häiritsee seksuaalista haluttomuutta koskevassa keskustelussa se,
Että otetaan ikään kuin annettuna, että mitä enemmän seksiä, sen parempi. Että on jokin "normaali", ja jos siitä jää alle, on ongelma ja kriisi.
Minusta seksin määrä on ongelma vain, jos pariskunnan osapuolilla halut eroavat. Ja silloinkaan se on yhteinen ongelma, ei pelkästään sen vähemmän haluavan vika.
Luin juuri taas Hesarista tänään pitkän jutun, joka kuvasi hyvin tilannetta sen enemmän seksiä haluavan kannalta, mutta jätti sen vähemmän halukkaan ajatusmaailman täysin pimentöön. Vikaa haettiin jutussa yksinomaan siitä vähemmän halukkaasta.
Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, eikä minusta syyllisten etsiminen sinänsä edes olekaan hyödyllistä, halusin vaan kärjistää, jotta havainnollistaisin sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta.
Nyt se seksistä vähän kiinnostunut leimataan heti. Hänellä on varmaan joku sairaus, vähintäänkin on frigidi ja estoinen tai tunteeton ja muuten outo.
Kommentit (781)
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on nyt useamminkin sivuttu sitä, että onko kyse haluttomuudesta vai siitä, että haluavalle ei vain mikään riitä. Ymmärrän kyllä pointin, mutta koen tämän silti vähän vähättelynä meidän haluttomassa suhteessa elävien haluavien kannalta. Kun ei kyse ainakaan omassa tapauksessani ole siitä, että minä haluaisin vähintään viisi kertaa viikossa, ja vähemmän haluavalle riittäisi kerta viikkoon, tai vaikkapa pari, kolme kertaa kuukauteen. Kun meillä pisin tauko on ollut reippaasti yli puoli vuotta, joissakin suhteissa taas puhutaan kuukausien sijaan vuosista. Tietenkin ymmärrän, ettei näitä asioita voida ratkaista syyllistämällä toista tai velvoittamalla tekemään asioita, joita ei halua tehdä. Mutta ei viitsitä maalata meistä haluavistakaan sellaista kuvaa, että olisimme haluinemme jotenkin kohtuuttomia, eihän?
Ei teistä suurin osa varmasti olekaan. Näitä kohtuuttomiakin vaan löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksin puutteesta parisuhteessa ei saisi puhua tai tehdä ongelmaa?
Entä saako läheisyysen puutteesta?
Puhumattomuudesta?Voisi kuvitella, että löytyy joku jota mykkäkoulu ei haittaa. Silti useimmille puhe on tärkeää. Kuten seksikin.
Ihan siinä missä liiasta seksistä tai siitä, että toinen pyrkii liikaa iholle tai haluaa koko akan jutella, vaikka itse haluaisit kiireisen työpäivän jälkeen vain lukea hiljaa ja rauhassa kirjaa...
Totta kai libidojen kohtaamattomuus on ongelma. Ja siitä pitää voida puhua. Mutta ei niin, että se on vain sen haluttoman vika ja että seksiä PITÄÄ olla enemmän. Entä jos se olisikin niin päin, että sitä saa olla vähemmän?
Kohtaamattomuus siis oli se ongelma, ei vähyys, eikä toki paljouskaan.
Minua siis haittasi - en kyllä voi käsittää, miten edes et tätä ymmärtänyt - keskustelun yksipuolisuus, ei se, että aiheesta keskustellaan. Herranen aika, mitäs minä itsekään muuta teen kuin KESKUSTELEN aiheesta...!
Ap
Tässä nyt pitää ottaa huomioon se, että vähemmän haluavalle vähäinen seksi ei ole mikään ongelma. Ja toista ei pidä pakottaa esimerkiksi seksiin. Jos toinen haluaa kerran päivässä ja toinen kerran kuussa, niin silloin sitä seksiä on todennäköisesti juuri kerran kuussa. Ja silloin toinen on hyvinkin tyytyväinen tilanteeseen ja toinen ei laikaan. Tuollaisessa tilanteessa on erittäin vähän keinoja saada toinen innostumaan edes kerran viikossa.
Eli käytännössä aina se enemmän haluava kärsii tilanteesta, mutta mitenkään väkisin ei pidä missään nimessä suostua seksiin.
Tästä unohtuu se kaikki syyllistys ja painostus mitä se vähemmän haluava usein saa tuta. Eli varmaan aika harvoin vähemmän haluavalla on "kaikki hyvin". Usein vielä vähemmän haluava joustaa ja harrastaa seksiä enemmän kuin haluaisi, ja siksi menettää loputkin halunsa. (Ei ehkä vielä siitä jos seksiä on vähän "liikaa" mutta siitä painostuksesta ja syyllistyksestä kyllä...)
Haluton mieshän ei harrasta seksiä jos ei sitä halua. Mies ei aina harrasta seksiä vaikka kalukin olisi toista mieltä. Niin se vaan on. Naiset varmaan enemmän antavatkin säälistä, miehet ei. Meillä mies on saanut aina kun on halunnut. Aina. Jo kohta 20 vuotta. Ja minä en ole koskaan, koskaan saanut niin usein kuin olisin halunnut. Nuorena edes kerran viikossa, nyt edes kerran kuussa. Ja silti mies väittää että rakastaa ja että minä olen hänelle kaikki, eikä hänen kyvyssään ole yleensä mitään vikaa.
En minäkään miellä määrällistä kompromissia ratkaisuksi tähän ongelmaan, kun se ei oikeasti "pidä molempia tyytyväisenä", vaan molemmat tasapuolisesti yhtä tyytymättöminä. Enkä itse paljon haluavana nauti todellakaan seksistä, johon toinen osallistuu, vaikka ei oikeasti haluaisi. Tuntee vain itsensä vielä enemmän luuseriksi, eikä siitä itsekään oikeasti nauti. Ja on muuten tosi kamalaa odottaa sitä vihdoinkin saatavaa seksiä sydän räjähtämispisteessä, ja huomata, että se oli silti, taas ja jälleen kerran lannistunutta, halutonta, pakon edessä suoritettua kellon vilkuilua ja äkkiä orgasmin hoitamista, että pääsee tekemään jotakin hauskempaa. Jos minä olen niin kamala omalle rakkaalleni, niin miksi sellaista seksiä pitäisi edes harrastaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua alleviivata olevani eri mieltä sinänsä aloituksen aiheesta, tai siitä, että haluaisin syyllistää suhteessaan halutonta, tai muuten vähemmän seksiä haluavaa. Mutta haluaisin silti tuoda esiin näkökulman vähäseksisessä suhteessa elävänä naisena. Ehkä siksikin, koska tyypillisesti haluttomuus mielletään nimenomaan siten, että nainen on haluton.
Olemme omassa suhteessamme ajautuneet nimenomaan siihen tilanteeseen, että minä vonkaan, ja toinen turhautuu entisestään, mikä vaikuttaa väistämättä seksielämäämme - eli sitä on entistä vähemmän, ja niinä kertoina, kun sitä on, saattaa suorastaan aistia sen, että sitä harrastetaan pitkin hampain. Meillä toki on paljon koskettelua ilman seksistä vihjailuja, mutta kun tulee torjutuksi sen 90 % ehdotuksista, myönnän, että se vaikuttaa myös näihin viattomiin kosketuksiin. Jos niihin kosketuksiin ei hiivi toivetta sen etenevän edes joskus halausta pidemmälle, yksinkertaisesti ei vain enää halua koskettaa, ei istua vieressä, eikä tulla yhtä aikaa nukkumaan. Ei kyse ole siitä, että haluaisin rangaista puolisoani haluttomuudestaan. Ehkä pikemminkin kyse on itsensä säästelemisestä pettymyksiltä, ja olosuhteiden hiljaisesta hyväksymisestä. Niin, ja valitettavasti tämä neuvo olla vonkaamatta seksiä vaikka kuukauden tarkoittaisi meillä sitä, että seksiä ei harrastettaisi lainkaan, missään tilanteessa.
Ei suhteemme ole koskaan ollut ihan hirveän kiihkeä. Muutokset, mitä on tullut, ovat olleet nimenomaan negatiivisia: lihomiseni johti siihen, ettei seksiä käytännössä ollut lainkaan, mistä jäi aika syvät arvet itsetuntoon. Nyt, kun olen laihtunut, seksiä toki on, mutta edelleen vähän, osa seksikerroista lähinnä kompromisseja. En pääse eroon siitä ajatuksesta, että minä olen siihen syypää, koska olen epäviehättävä. Ja jos syyllisyydestä puhutaan, mitä totta vieköön koen olevani syyllinen ja itse ongelma: minä haluan liikaa, minä ahdistan puolisoani, mutta toisaalta taas olen epäviehättävyydessäni este sille, ettei seksiä tule tämän enempää koskaan olemaankaan. Ja on kieltämättä vaikea edes ottaa puheeksi tätä ongelmaa missään, koska sen kokee niin suurena häpeänä, ettei yksinkertaisesti kelpaa ihmiselle, jota rakastaa niin hirveästi.
Etkö osaa masturboida? Sitä miehillekin ehdotetaan.
Osaan, ja teenkin sitä. Se ei vain valitettavasti korjaa ongelmaa, vaan oikeastaan lisää niitä: kun seksi korvautuu itse itsensä hoitelemalla, kokee erkaantuvansa puolisostaan vielä enemmän. Ja sanottakoon vielä, että masturbointi ihan masturboimisen ilosta on loistavaa, mutta masturbointi jonkin puutteen täyttämiseksi saa tuntemaan itsensä pidemmän päälle onnettomaksi.
Mikä tekee siitä iloa ja mikä puutteen täyttämistä? Missä se raja menee? Paljonko pitäisi saada puolisolta seksiä, että voisi masturboidakin ilolla vai onko puoliso velvollinen täyttämään tarpeet aina tai muuten menee puutteen täyttämiseksi?
Nimim. alituiseen syyllistetty kysyy,..
Kerran viikossa kun saa rakastella, se pitäisi riittää, jos enemmän haluaa niin voi masturboida. Kerran viikossa kun on se vähimmäiskeskiarvonormi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.
Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.
Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.
No en todellakaan sanonut.
Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.
Ap
Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?
No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.
No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?
En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.
No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.
Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.
No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.
Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.
On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.
Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?
103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).
Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.
Ehkä silloin pitäisi hakeutua terapiaan tai jotain. Mutta itse kyllä peräänkuulutan tässä sen haluttoman osapuolen vastuuta asiasta, vaikka ap ei siitä tykännytkään. Ei voi ajatella, että ”asia on yhteinen”, jos ongelma on oikeasti vain toisen päässä eikä siitä voi edes puhua.
Niin. Kun se ei ole vain toisen päässä.
On vaikka kuinka syitä, miksi se voi olla nimenomaan sen halukkaan päässä. Tai alapäässä. Luettelin niitä sinulle useita, mutta kun et halua lukea, niin et.
Halukas voi olla totaalisen onneton sängyssä. Itsekäs tyyppi, joka tulee saman tien, haluamatta jatkaa. Muuten ihmisenä tyly ja tunnetasolla itsekäs. Tai vaikkapa mitätöitä. Voi olla petturikin. Täysin laiska paska, joka pitää puolisoaan ilmaisena kotiorjana.
Minusta kaikki aika ymmärrettäviä syitä sille, että toisella osapuolella halut ovat kadonneet. Nuo siis kaikki esimerkkejä, en edelleenkään puhu itsestäni - vaikka varmuudella yrität niin taas kohta väittää.
Naisilla yleensä seksiin tarvitaan tunnetason virittymistä. Jos tunnetaso ei pelaa tai jos seksi ei anna orgasmia - naiset kun pystyvät ikävä kyllä yhdyntään ilman kiihotusta ja jäävät siksi usein ilman silloin, kun mies on saanut - ei se todellakaan ole yksin sen haluttoman vaimon vika.
Miehillä tietysti voi olla ihan vastaavia syitä sille, miksi vaimon kanssa seksi ei houkuta.
ap
No se ongelma on vain toisen päässä, jos hän ei saa kakistettua sitä ulos. Ei voi odottaa, että se puoliso korjaa tapansa, jos hänelle ei asiasta kerrota. Ja kun edellä todettiin, että siitä ei voi kertoa, koska se on vain ”iso epämääräinen möykky”, niin silloin sitä ei voi nimittää yhteisesti hoidettavaksi asiaksi. Toki voi odottaa ja toivoa, että puoliso tukee tämän ”möykyn” selvittämisessä, mutta sekin täytyy osata ilmaista. Ei niitä omia toiveita ja odotuksia voi kaikessa hiljaisuudessa vierittää puolison harteille ja sitten ihmetellä, kun hän ei olekaan se unelmien prinssi tai prinsessa.
Lopeta jo jankuttaminen, Voimme todeta olevamme täysin eri mieltä asiasta.
Minusta aikuinen ihminen itsekin alkaa selvittää mahdollisia syitä ja muuttaa käytöstään, jos ei saa vastakaikua sillä käytöksellä, jolla nyt toimii.
ap
Niin, minusta taas aikuinen joka odottaa puolison alkavan arvailemaan mitä hän haluaa ja odottaa, on lapsellinen ja haluton kantamaan vastuuta omasta onnestaan. Sinusta tällaisen sanominen ääneen on jankuttamista ja täysin väärin.
Huokaus.
TOTTA kai se, jos mitään ei yritä ristiriidalle tehdä, on vika. Se on vika ihan yhtä hyvin sen halukkaan puolella päätä.
Kas kun - toistan, koska asia ei näy sinulle kymmenen sivun aikana auenneen - ei ole olemassa mitään "oikeaa seksimäärää". Ihan yhtä hyvin voi katsoa, että seksin vaatiminen kerran kuussa on epänormaalia ja ongelma. Ei ole olemassa mitään "normaalia".
Tässä ei ole nyt edes kyse siitä, etteikö useimmat pariskunnat puhuisi asiasta.
Jos toinen ei sanomisesta huolimatta MUUTA mitään käytöksessään, edelleen se ilmeisesti sinusta on sen haluttoman vika...
Projisoit nyt kovin hanakasti omia seksiongelmiasi tähän, arvaan ma.
Koeta nähdä asia neutraalimmin. Pliis.
ap
Jokaisella on oma "oikea seksimäärä" joillain se on kuulemma 0. Mutta normaalia se ei ole muille ihmisille, normaali on se keskimääräinen koska mitenkään muuten sitä ei voi laskea.
Mutta se asian ydin on se, että toinen ei voi pakottaa toista luopumaan kokonaan seksuaalisuudestaan koska parisuhde on erilainen kuin mikään ihmissuhde siinä mielessä että seksi kuuluu nimenomaan parisuhteeseen. Puolison rakkauteen kuuluu rakkauden fyysinen näyttäminen, muuten se rakkaus on vain sukulaisrakkautta tai ystävyysrakkautta. Kompromisseja pitää parisuhteessa aina tehdä, mikään ei tule toimimaan jos vain toinen luopuu kaikesta.
Kompromissi silloin, jos seksi oikeasti inhottaa tai on yhdentekevää vaan on omiaan vähentämään entisestään niitä himoja. Kun rakkauteen kuuluu myös se, että seksi on vastavuoroista, siinä haluaa kumpikin tuottaa toiselle hyvää jne. Niin kyllä se vaan loukkaa, jos kumppanille riittää, että kompromissina antaa.
Tiedän itse tämän kokeneena, että lopulta oltiin siinä tilanteessa, että vain makasin ja mietin miksei tämä lopu. Inhosin itseäni ja miestä. Mies syytteli, miksen nauti, vaikka hän teknisesti hoitaa homman...
Tähän auttoi vaan totaalinen pidättäytyminen ja mukavien asioiden tekeminen yhdessä. Pikku hiljaa heräsi taas se luottamus, että toinen tahtoo tehdä hyvää ja halusi itsekin tehdä hyvää. Ei meillä vieläkään ole mikään ylettömän aktiivinen seksielämä, mutta noin kerran viikossa ja kummankin toiveesta, kummankin nauttiessa. Mies ehkä haluaisi vähän enemmän, mutta ei painosta, antaa minulle tilaa ja ymmärtää, että laatu korvaa määrän.
Eli sikäli, ongelma ei ole sen haluttoman vaan yhteinen. Ja kompromissi ei ole oikea tie herättää haluja, vaikka tottakai nykytila meillä on edelleen jonkinasteinen kompromissi miehen kannalta.
Jos seksi inhottaa tai on yhdentekevää ei todellakaan rakasta puolisoaan, silloin pitää oikeasti miettiä että onko sitä rakkautta rahtuakaan jäljellä. Meillä on seksi erittäin nautinnollista molemmille silloin kun sitä on, silti mies ei siihen ryhdy nykyään kuin parin kuukauden välein, ja kyllä se loukkaa minua ihan helvetisti että miksi ei voi minuun edes koskea vaikka tietää että sen takia kärsin joka päivä.
Jos minä tietäisin että niin pienellä teolla kuin että suutelisi, halaisi tai vähän kädellä hyväilisi joka päivä vaikka nukkumaan mennessä tai herätessä saisi rakkaan puolison onnelliseksi, niin totta helvetissä sen tekisin. Mies ei varmaan oikeasti tajua kuinka julma on, ja kun en viitsi siitä jatkuvasti sanoa niin luulee että olen tottunut olemaan ilman kun hänkään ei sitä jostain syystä kaipaa niin paljon.
Mies tietää kyllä että tekisin mitä tahansa jotta saisin tämän tilanteen paremmaksi. Mutta miehen mielestä mitään ei ole vialla kuin se että ei nyt vaan tule harrastettua seksiä kun on väsymystä ja kipuja ja kaikkea...
Voi myös olla, että syyllistämisen takia se seksi inhottaa ja ahdistaa, ei rakkauden puutteen takia. Ainakaan alkujaan. Vaikka toinenkin alunperin haluaisi, niin toinen loukkaantuu siitä, ettei toinen halua hänen standardeillaan tarpeeksi ja ottaa sen rakkaudettomuuden merkkinä. Sitten se toinen haluaa entistäkin vähemmän, koska koko asiasta tulee painostava ja ahdistava.
Miten tällaista tilannetta lähteä oikeasti ratkomaan? Kun en tietenkään halua, että puolisoni ahdistuu siitä, että haluan harrastaa hänen kanssaan seksiä, ja vielä vähemmän haluan, että hän kokee seksin kanssani epämiellyttäväksi tai jopa inhottavaksi. Ja totta kai se, että puolisoni näin mahdollisesti kokee, vaikuttaa taas minun käsitykseeni hänen rakkaudestaan minua kohtaan (ja vaikka ei vaikuttaisikaan, se vaikuttaa taas itsetuntooni haluttavana ihmisenä). Kyllä tämä pidemmän päälle vaikuttaa myös enemmän haluavan haluihin, kun niistä harvoista seksikerroista tulee ihan yhtä lailla haluavallekin painostavia ja ahdistavia.
Eihän nämä helppoja asioita ole, mutta vähintäänkin pitäisi sisäistää se että ihmisten libidot on erilaisia ja ne voivat myös vaihdella elämän aikana. Eikä ottaa toisen alhaisempaa libidoa henkilökohtaisena loukkauksena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se vähemmänkin halukas voi yhtäkkiä näyttää ihan frigidiltä nymfomaanin rinnalla, vaikka normaali olisikin. Eli halukaskin voi oikeassa (tai väärässä) asetelmassa joutua pihtarin rooliin, koska aina on niitä jotka haluavat vielä enemmän.
Tämä!!!
Miksi aina se halukas on muka joku nymfomaani???
Keskiarvo on 1-2 kertaa viikossa, siitä lähdetään. Jos siihen ei edes keskimäärin, eri tilanteiden vaihtelut huomioon ottaen pitkässä suhteessa, kykene puolisonsa kanssa, niin jotain on vialla tai ei rakasta puolisoaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko kuvitella, että miehiä neuvottaisiin panemaan vaikkei tekisi yhtään mieli? Ei, en minäkään!
Siis miksen voisi kuvitella? Meille terapeutti antoi saman neuvon ohimennen (vaikkei kummankaan haluttomuus ole ongelmamme) ja kyllä se koski molempia ihan yhtälailla. Just eilen illalla minä halusin seksiä ja mies ilmoitti, että on kovin väsynyt, mutta voi maata paikallaan jos minä teen työn. Ei hän vaikuttanut kovin rikkinäiseltä tai loukkaantuneelta.
Miksi et voinut hoidella itseäsi ja antaa väsyneen nukkua? Ja onko noin uupuneen kanssa sitten kiva harrastaa? :D
Niin mä tekisin, antaisin väsyneen nukkua ja tyydyttäisin itseni... Haluttomia (tai niitä jotka haluttomiksi leimataan) aina syyllistetään vallankäytöstä mitä seksiin tulee, mutta outoa vallankäyttöä on sekin jos ei voi antaa toisen nukkua väsyneenä vaan aivan pakko on saada, vaikka omatkin toimivat kädet oletettavasti löytyy.
Kyllä minä jaksan aina seksiä koska se helpottaa ahdistusta, masennusta ja stressiä, jopa kipua. Se on ihan tutkittu asia että orgasmi on ihmiselle erittäin terveellistä. Ja omin käsin ei saa samaa orgasmia, ei mitenkään, eikä kosketusta muutenkaan, jos niin olisi ei minulla olisi miestä ollenkaan. Kyllä minä arjesta selviytyisin yksinkin.
Ja jos se toinen on aina viikosta ja kuukaudesta toiseen väsynyt, niin pitäisi itsekin jotain asialle tehdä.
Hämmentävää, syyt hankkia kumppani a) orgasmi b) arjesta selviytyminen.
On kai siinä parisuhteessa muitakin ulottuvuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se vähemmänkin halukas voi yhtäkkiä näyttää ihan frigidiltä nymfomaanin rinnalla, vaikka normaali olisikin. Eli halukaskin voi oikeassa (tai väärässä) asetelmassa joutua pihtarin rooliin, koska aina on niitä jotka haluavat vielä enemmän.
Tämä!!!
Miksi aina se halukas on muka joku nymfomaani???
Keskiarvo on 1-2 kertaa viikossa, siitä lähdetään. Jos siihen ei edes keskimäärin, eri tilanteiden vaihtelut huomioon ottaen pitkässä suhteessa, kykene puolisonsa kanssa, niin jotain on vialla tai ei rakasta puolisoaan.
Voi pojat. Jos asia on näin, oma suhteeni on ihan kertakaikkisen kuralla. :( Ei mitään toivoakaan saada kertaa viikkoon, ja kaksi kertaa viikossa on jo ihan utopiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitaisiin myös miettiä mistä liiallinen halukkuus johtuu. Kaikista huolestuttavimpia on nämä keissit joiden koko itsetunto riippuu siitä kuinka monta kertaa pääsee pukille.
Mitä on "liiallinen" halukkuus? Jos puolisoaan rakastaa, niin ei sitä voi säädellä, että tuntisi häneen vetoa vain kerran viikossa tai vain kerran viikolla ja kaksi kertaa viikonloppuisin. Itse ainakin tunnen halukkuutta vaimooni oikeastaan aina, kun olen hänen lähellään. Ei se tietenkään johda joka kerta seksiin, mutta jos nyt on olemassa raja liialliselle halukkuudelle, niin varmaan ylitän sen reippaasti.
Tässä ollaan asian ytimessä niinsanotusti... Halukkuus ei koskaan ole liiallista, haluttomuutta puolestaan on kaikki mikä on vähäisempää kuin kumppanin halu... Näinpä näin, tätä varmaan ap:kin ajoi takaa.
Ja sitten tämä seksin suora yhdistäminen rakastamiseen, vähän kuin että toinen ei rakasta jos ei halua koko ajan...? Tai rakastaa vaan kaksi kertaa viikossa jos haluaa kaksi kertaa viikossa? :D
Toki haluta voi koko ajan, ja kuten sanottu, se johtaa seksiin sitten ehkä keskimäärin sen kerran pari viikossa. Mutta jos toinen ei KOSKAAN halua tai kerran kvartaalissa, ja vain ja ainoastaan silloin rakastellaan, on jotain vialla. Kyllä mulle rakastelu on nimenomaan rakkautta. En minä rakastele kenenkään muun kanssa, enkä tekisi sitä miehenikään kanssa jos en rakastaisi häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelussa ei ole käsitelty seksuaalisuuteen liittyviä traumoja. Minulla kesti 40 vuotta ymmärtää että minulla on trauma koska lapsi voi traumatisoitua myös asioista jotka eivät aikuiselle näyttäydy trauman potentiaalisina aiheuttajina. Eiväthän esim ammatti-ihmisten harjoittamat lapsen kehoon kohdistuvat toimenpiteet voi olla traumatsoivia koska tilanne on aikuiselle turvallinen, mutta onko se sitä lapselle. Vuosia sitten luin artikkelin jossa kerrottiin etteivät seksuaalisesti traumatisoituneet ihmiset saa terveydenhuollosta apua vaikka juuri se trauma voi olla selittävä tekijä vaikeuksien taustalla, ja voin omalta osaltani allekirjoittaa tämän ettei asiasta haluta terveydenhuollossa kuulla. Joka kerta kun meillä on seksiä joudun ylittämään trauman aiheuttamat tunteet ja joka kerta jälkikäteen kun tuo ylitys on tehty, ajattelen että miksi emme tee tätä useammin. Ja joka kerta kun seksi tulee ajankohtaiseksi on se sama ylitys edessä. Trauman veemäisin seuraus on se ettei ihminen pysty oppimaan, siedättymään, koska esim normaali seksi omasta tapauksessani aina uusii trauman. Traumaa trauman päälle, siitä huolimatta että jälkeenpäin on aina sellainen olo että loppufiilis on hyvä. Ne tunteet jotka on alussa otettava vastaan on aina liikaa, toistaa paniikin ja pakokauhun.
Huh, ihmettelin että itsekö olen tämän tänne kirjoittanut. En koe, että omat traumat (enää) seksiin pahasti vaikuttaisivat, mutta allekirjoitan tuon kokemuksen täysin... Tällaisen trauman kanssa on muuten todella yksin, koska kukaan ei ole muka tehnyt mitään väärää...
Joo, edes itse en vuosikymmeniin ymmärtänyt asian merkitystä. Yritin puhua ammattiauttajille epäilyksistäni että minua on hyväksikäytetty ilman mitään varsinaista muistikuvaa että sellaista olisi tapahtunut ja sain erittäin torjuvan vastaanoton useammalta terapeutilta. Sinänsä ymmärrettävää mutta oikeasti ei kannattaisi teilata ihmistä heti alkuunsa vaan yrittää kaivella mitä historiasta löytyy. Fakta on että minuun työnnyttiin lapsena ilman varoitusta vieraan ihmisen toimesta ja se ja siihen liittyvät asiat traumatisoivat pahasti. Jälkeenpäin paikan vessassa näin elämäni ensimmäisen kaaviokuvan naisen alapäästä ja ajattelin että minun täytyy olla epämuodostunut alakouluikäisten harkintakyvyllä. Jne jne jne kaikki mitä tapaukseen liittyi.
Vierailija kirjoitti:
Minua ahdistaa ajatus siitä, että joku haluaa seksiä kumppanin kanssa, joka ei ole mukana touhussa. Mitä kivaa siinä muka on, eikö se pointti olekaan normaaleilla ihmisillä nauttia yhdessä ja tuottaa toiselle hyvää?
Siksi kaikki tällaiset kompromissit tässä asiassa ovat outoja. Ei voi vain toisen mieliksi antaa (no satunnaisesti ehkä, mutta tavaksi sitä ei voi oikein ottaa) ilman, että rikkoo sitä perusasetelmaa fyysisen läheisyyden merkityksestä. Ellei itse sitten saa jotain kiksejä sellaisesta asetelmasta tietenkin. Lienee aika harvinaista pidemmän päälle.
Kompromissi on se, että haluaa tuottaa mielihyvää toiselle, ja että nauttii edes siitä kosketuksesta ja läheisyydestä vaikka itse yhdyntää ei haluaisikaan. Kyllä mulle sekin riittäisi välillä että mies hoitaisi minut käsin, sekin tuntuu paljon paremmalta kuin masturbointi ja tulee tunne että mies rakastaa minua. Rakastelu on se mikä pitää rakkautta yllä, se on ihan tutkittu asia. Rakastelu aihettaa hormonaalisia asioita ihmisessä varsinkin orgasmi, se on erittäin tärkeää ei sitä voi aliarvioida ja laskea seksin arvoa siihen että se on vain edestakaista liikettä toisen ihmisen läheisyydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se vähemmänkin halukas voi yhtäkkiä näyttää ihan frigidiltä nymfomaanin rinnalla, vaikka normaali olisikin. Eli halukaskin voi oikeassa (tai väärässä) asetelmassa joutua pihtarin rooliin, koska aina on niitä jotka haluavat vielä enemmän.
Tämä!!!
Miksi aina se halukas on muka joku nymfomaani???
Keskiarvo on 1-2 kertaa viikossa, siitä lähdetään. Jos siihen ei edes keskimäärin, eri tilanteiden vaihtelut huomioon ottaen pitkässä suhteessa, kykene puolisonsa kanssa, niin jotain on vialla tai ei rakasta puolisoaan.
Yhtä hyvin voisi kysyä miksi se vähemmän halukas on aina joku tunnekylmä frigidi... Tässä huushollissa kun olisi vain 1-2 kertaa viikossa niin huhhei sitä katkeruuden ja syyllistyksen määrää...
Vierailija kirjoitti:
Haluaminen on tai voi olla myös kausittaista. Tyyliin kesäisin hormonit hyrrää, talvella tekee mieli vaan nukkua. On pikkulapsivaihetta, erilaisia stressitiloja, vaiheita parisuhteessa, ... ja sitäkin pitäisi osata kunnioittaa, ettei itse asiassa syvennä koko ongelmaa jatkuvalla vonkaamisella.
Joo voi olla, tai sitten ei. Minä lopetin 10 vuotta sitten vonkaamisen eli aloitteiden tekemisen kun en kestänyt enää sitä häpeää että "kaikki" muut miehet haluaa seksiä ihan koko ajan, ja minä en kelpaa omalle miehelle joka väittää rakastavansa minua, mikä voi olla surkeampi nainen. Olisin vaikka koko talven ilman jos tietäisin että kesällä saan vaikka kaksi kertaa kuussa. Ei tarvisi kärsiä koko vuotta kuten nyt kun se on lähinnä kvartaaliseksiä ja saa pelätä että oliko tämä nyt se viimeinen kvartaalin tarkastelujakso...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata lähteä edes keskiarvosta, lakatkaa lukemasta blogeja ja tehkää niinkuin itse tahdotte!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.
Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.
Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.
No en todellakaan sanonut.
Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.
Ap
Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?
No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.
No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?
En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.
No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.
Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.
No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.
Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.
On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.
Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?
103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).
Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.
Ehkä silloin pitäisi hakeutua terapiaan tai jotain. Mutta itse kyllä peräänkuulutan tässä sen haluttoman osapuolen vastuuta asiasta, vaikka ap ei siitä tykännytkään. Ei voi ajatella, että ”asia on yhteinen”, jos ongelma on oikeasti vain toisen päässä eikä siitä voi edes puhua.
Niin. Kun se ei ole vain toisen päässä.
On vaikka kuinka syitä, miksi se voi olla nimenomaan sen halukkaan päässä. Tai alapäässä. Luettelin niitä sinulle useita, mutta kun et halua lukea, niin et.
Halukas voi olla totaalisen onneton sängyssä. Itsekäs tyyppi, joka tulee saman tien, haluamatta jatkaa. Muuten ihmisenä tyly ja tunnetasolla itsekäs. Tai vaikkapa mitätöitä. Voi olla petturikin. Täysin laiska paska, joka pitää puolisoaan ilmaisena kotiorjana.
Minusta kaikki aika ymmärrettäviä syitä sille, että toisella osapuolella halut ovat kadonneet. Nuo siis kaikki esimerkkejä, en edelleenkään puhu itsestäni - vaikka varmuudella yrität niin taas kohta väittää.
Naisilla yleensä seksiin tarvitaan tunnetason virittymistä. Jos tunnetaso ei pelaa tai jos seksi ei anna orgasmia - naiset kun pystyvät ikävä kyllä yhdyntään ilman kiihotusta ja jäävät siksi usein ilman silloin, kun mies on saanut - ei se todellakaan ole yksin sen haluttoman vaimon vika.
Miehillä tietysti voi olla ihan vastaavia syitä sille, miksi vaimon kanssa seksi ei houkuta.
ap
No se ongelma on vain toisen päässä, jos hän ei saa kakistettua sitä ulos. Ei voi odottaa, että se puoliso korjaa tapansa, jos hänelle ei asiasta kerrota. Ja kun edellä todettiin, että siitä ei voi kertoa, koska se on vain ”iso epämääräinen möykky”, niin silloin sitä ei voi nimittää yhteisesti hoidettavaksi asiaksi. Toki voi odottaa ja toivoa, että puoliso tukee tämän ”möykyn” selvittämisessä, mutta sekin täytyy osata ilmaista. Ei niitä omia toiveita ja odotuksia voi kaikessa hiljaisuudessa vierittää puolison harteille ja sitten ihmetellä, kun hän ei olekaan se unelmien prinssi tai prinsessa.
Lopeta jo jankuttaminen, Voimme todeta olevamme täysin eri mieltä asiasta.
Minusta aikuinen ihminen itsekin alkaa selvittää mahdollisia syitä ja muuttaa käytöstään, jos ei saa vastakaikua sillä käytöksellä, jolla nyt toimii.
ap
Niin, minusta taas aikuinen joka odottaa puolison alkavan arvailemaan mitä hän haluaa ja odottaa, on lapsellinen ja haluton kantamaan vastuuta omasta onnestaan. Sinusta tällaisen sanominen ääneen on jankuttamista ja täysin väärin.
Huokaus.
TOTTA kai se, jos mitään ei yritä ristiriidalle tehdä, on vika. Se on vika ihan yhtä hyvin sen halukkaan puolella päätä.
Kas kun - toistan, koska asia ei näy sinulle kymmenen sivun aikana auenneen - ei ole olemassa mitään "oikeaa seksimäärää". Ihan yhtä hyvin voi katsoa, että seksin vaatiminen kerran kuussa on epänormaalia ja ongelma. Ei ole olemassa mitään "normaalia".
Tässä ei ole nyt edes kyse siitä, etteikö useimmat pariskunnat puhuisi asiasta.
Jos toinen ei sanomisesta huolimatta MUUTA mitään käytöksessään, edelleen se ilmeisesti sinusta on sen haluttoman vika...
Projisoit nyt kovin hanakasti omia seksiongelmiasi tähän, arvaan ma.
Koeta nähdä asia neutraalimmin. Pliis.
ap
Jokaisella on oma "oikea seksimäärä" joillain se on kuulemma 0. Mutta normaalia se ei ole muille ihmisille, normaali on se keskimääräinen koska mitenkään muuten sitä ei voi laskea.
Mutta se asian ydin on se, että toinen ei voi pakottaa toista luopumaan kokonaan seksuaalisuudestaan koska parisuhde on erilainen kuin mikään ihmissuhde siinä mielessä että seksi kuuluu nimenomaan parisuhteeseen. Puolison rakkauteen kuuluu rakkauden fyysinen näyttäminen, muuten se rakkaus on vain sukulaisrakkautta tai ystävyysrakkautta. Kompromisseja pitää parisuhteessa aina tehdä, mikään ei tule toimimaan jos vain toinen luopuu kaikesta.
Kompromissi silloin, jos seksi oikeasti inhottaa tai on yhdentekevää vaan on omiaan vähentämään entisestään niitä himoja. Kun rakkauteen kuuluu myös se, että seksi on vastavuoroista, siinä haluaa kumpikin tuottaa toiselle hyvää jne. Niin kyllä se vaan loukkaa, jos kumppanille riittää, että kompromissina antaa.
Tiedän itse tämän kokeneena, että lopulta oltiin siinä tilanteessa, että vain makasin ja mietin miksei tämä lopu. Inhosin itseäni ja miestä. Mies syytteli, miksen nauti, vaikka hän teknisesti hoitaa homman...
Tähän auttoi vaan totaalinen pidättäytyminen ja mukavien asioiden tekeminen yhdessä. Pikku hiljaa heräsi taas se luottamus, että toinen tahtoo tehdä hyvää ja halusi itsekin tehdä hyvää. Ei meillä vieläkään ole mikään ylettömän aktiivinen seksielämä, mutta noin kerran viikossa ja kummankin toiveesta, kummankin nauttiessa. Mies ehkä haluaisi vähän enemmän, mutta ei painosta, antaa minulle tilaa ja ymmärtää, että laatu korvaa määrän.
Eli sikäli, ongelma ei ole sen haluttoman vaan yhteinen. Ja kompromissi ei ole oikea tie herättää haluja, vaikka tottakai nykytila meillä on edelleen jonkinasteinen kompromissi miehen kannalta.
Jos seksi inhottaa tai on yhdentekevää ei todellakaan rakasta puolisoaan, silloin pitää oikeasti miettiä että onko sitä rakkautta rahtuakaan jäljellä. Meillä on seksi erittäin nautinnollista molemmille silloin kun sitä on, silti mies ei siihen ryhdy nykyään kuin parin kuukauden välein, ja kyllä se loukkaa minua ihan helvetisti että miksi ei voi minuun edes koskea vaikka tietää että sen takia kärsin joka päivä.
Jos minä tietäisin että niin pienellä teolla kuin että suutelisi, halaisi tai vähän kädellä hyväilisi joka päivä vaikka nukkumaan mennessä tai herätessä saisi rakkaan puolison onnelliseksi, niin totta helvetissä sen tekisin. Mies ei varmaan oikeasti tajua kuinka julma on, ja kun en viitsi siitä jatkuvasti sanoa niin luulee että olen tottunut olemaan ilman kun hänkään ei sitä jostain syystä kaipaa niin paljon.
Mies tietää kyllä että tekisin mitä tahansa jotta saisin tämän tilanteen paremmaksi. Mutta miehen mielestä mitään ei ole vialla kuin se että ei nyt vaan tule harrastettua seksiä kun on väsymystä ja kipuja ja kaikkea...
Rakkaus ei edelleenkään ole sama asia kuin seksi. Kumpaakin voi olla ilman toista.
Parisuhderakkaus on rakkaus+seksi, siitä sen erottaa ystävyydestä ja sukulaisuudesta. Voi toki jotkut harrastaa seksiä ilman että rakastaa ja rakastaa voi ketä vaan olematta parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.
Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.
Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.
No en todellakaan sanonut.
Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.
Ap
Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?
No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.
No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?
En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.
No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.
Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.
No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.
Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.
On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.
Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?
103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).
Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.
Ehkä silloin pitäisi hakeutua terapiaan tai jotain. Mutta itse kyllä peräänkuulutan tässä sen haluttoman osapuolen vastuuta asiasta, vaikka ap ei siitä tykännytkään. Ei voi ajatella, että ”asia on yhteinen”, jos ongelma on oikeasti vain toisen päässä eikä siitä voi edes puhua.
Niin. Kun se ei ole vain toisen päässä.
On vaikka kuinka syitä, miksi se voi olla nimenomaan sen halukkaan päässä. Tai alapäässä. Luettelin niitä sinulle useita, mutta kun et halua lukea, niin et.
Halukas voi olla totaalisen onneton sängyssä. Itsekäs tyyppi, joka tulee saman tien, haluamatta jatkaa. Muuten ihmisenä tyly ja tunnetasolla itsekäs. Tai vaikkapa mitätöitä. Voi olla petturikin. Täysin laiska paska, joka pitää puolisoaan ilmaisena kotiorjana.
Minusta kaikki aika ymmärrettäviä syitä sille, että toisella osapuolella halut ovat kadonneet. Nuo siis kaikki esimerkkejä, en edelleenkään puhu itsestäni - vaikka varmuudella yrität niin taas kohta väittää.
Naisilla yleensä seksiin tarvitaan tunnetason virittymistä. Jos tunnetaso ei pelaa tai jos seksi ei anna orgasmia - naiset kun pystyvät ikävä kyllä yhdyntään ilman kiihotusta ja jäävät siksi usein ilman silloin, kun mies on saanut - ei se todellakaan ole yksin sen haluttoman vaimon vika.
Miehillä tietysti voi olla ihan vastaavia syitä sille, miksi vaimon kanssa seksi ei houkuta.
ap
No se ongelma on vain toisen päässä, jos hän ei saa kakistettua sitä ulos. Ei voi odottaa, että se puoliso korjaa tapansa, jos hänelle ei asiasta kerrota. Ja kun edellä todettiin, että siitä ei voi kertoa, koska se on vain ”iso epämääräinen möykky”, niin silloin sitä ei voi nimittää yhteisesti hoidettavaksi asiaksi. Toki voi odottaa ja toivoa, että puoliso tukee tämän ”möykyn” selvittämisessä, mutta sekin täytyy osata ilmaista. Ei niitä omia toiveita ja odotuksia voi kaikessa hiljaisuudessa vierittää puolison harteille ja sitten ihmetellä, kun hän ei olekaan se unelmien prinssi tai prinsessa.
Lopeta jo jankuttaminen, Voimme todeta olevamme täysin eri mieltä asiasta.
Minusta aikuinen ihminen itsekin alkaa selvittää mahdollisia syitä ja muuttaa käytöstään, jos ei saa vastakaikua sillä käytöksellä, jolla nyt toimii.
ap
Niin, minusta taas aikuinen joka odottaa puolison alkavan arvailemaan mitä hän haluaa ja odottaa, on lapsellinen ja haluton kantamaan vastuuta omasta onnestaan. Sinusta tällaisen sanominen ääneen on jankuttamista ja täysin väärin.
Huokaus.
TOTTA kai se, jos mitään ei yritä ristiriidalle tehdä, on vika. Se on vika ihan yhtä hyvin sen halukkaan puolella päätä.
Kas kun - toistan, koska asia ei näy sinulle kymmenen sivun aikana auenneen - ei ole olemassa mitään "oikeaa seksimäärää". Ihan yhtä hyvin voi katsoa, että seksin vaatiminen kerran kuussa on epänormaalia ja ongelma. Ei ole olemassa mitään "normaalia".
Tässä ei ole nyt edes kyse siitä, etteikö useimmat pariskunnat puhuisi asiasta.
Jos toinen ei sanomisesta huolimatta MUUTA mitään käytöksessään, edelleen se ilmeisesti sinusta on sen haluttoman vika...
Projisoit nyt kovin hanakasti omia seksiongelmiasi tähän, arvaan ma.
Koeta nähdä asia neutraalimmin. Pliis.
ap
Jokaisella on oma "oikea seksimäärä" joillain se on kuulemma 0. Mutta normaalia se ei ole muille ihmisille, normaali on se keskimääräinen koska mitenkään muuten sitä ei voi laskea.
Mutta se asian ydin on se, että toinen ei voi pakottaa toista luopumaan kokonaan seksuaalisuudestaan koska parisuhde on erilainen kuin mikään ihmissuhde siinä mielessä että seksi kuuluu nimenomaan parisuhteeseen. Puolison rakkauteen kuuluu rakkauden fyysinen näyttäminen, muuten se rakkaus on vain sukulaisrakkautta tai ystävyysrakkautta. Kompromisseja pitää parisuhteessa aina tehdä, mikään ei tule toimimaan jos vain toinen luopuu kaikesta.
Kompromissi silloin, jos seksi oikeasti inhottaa tai on yhdentekevää vaan on omiaan vähentämään entisestään niitä himoja. Kun rakkauteen kuuluu myös se, että seksi on vastavuoroista, siinä haluaa kumpikin tuottaa toiselle hyvää jne. Niin kyllä se vaan loukkaa, jos kumppanille riittää, että kompromissina antaa.
Tiedän itse tämän kokeneena, että lopulta oltiin siinä tilanteessa, että vain makasin ja mietin miksei tämä lopu. Inhosin itseäni ja miestä. Mies syytteli, miksen nauti, vaikka hän teknisesti hoitaa homman...
Tähän auttoi vaan totaalinen pidättäytyminen ja mukavien asioiden tekeminen yhdessä. Pikku hiljaa heräsi taas se luottamus, että toinen tahtoo tehdä hyvää ja halusi itsekin tehdä hyvää. Ei meillä vieläkään ole mikään ylettömän aktiivinen seksielämä, mutta noin kerran viikossa ja kummankin toiveesta, kummankin nauttiessa. Mies ehkä haluaisi vähän enemmän, mutta ei painosta, antaa minulle tilaa ja ymmärtää, että laatu korvaa määrän.
Eli sikäli, ongelma ei ole sen haluttoman vaan yhteinen. Ja kompromissi ei ole oikea tie herättää haluja, vaikka tottakai nykytila meillä on edelleen jonkinasteinen kompromissi miehen kannalta.
Jos seksi inhottaa tai on yhdentekevää ei todellakaan rakasta puolisoaan, silloin pitää oikeasti miettiä että onko sitä rakkautta rahtuakaan jäljellä. Meillä on seksi erittäin nautinnollista molemmille silloin kun sitä on, silti mies ei siihen ryhdy nykyään kuin parin kuukauden välein, ja kyllä se loukkaa minua ihan helvetisti että miksi ei voi minuun edes koskea vaikka tietää että sen takia kärsin joka päivä.
Jos minä tietäisin että niin pienellä teolla kuin että suutelisi, halaisi tai vähän kädellä hyväilisi joka päivä vaikka nukkumaan mennessä tai herätessä saisi rakkaan puolison onnelliseksi, niin totta helvetissä sen tekisin. Mies ei varmaan oikeasti tajua kuinka julma on, ja kun en viitsi siitä jatkuvasti sanoa niin luulee että olen tottunut olemaan ilman kun hänkään ei sitä jostain syystä kaipaa niin paljon.
Mies tietää kyllä että tekisin mitä tahansa jotta saisin tämän tilanteen paremmaksi. Mutta miehen mielestä mitään ei ole vialla kuin se että ei nyt vaan tule harrastettua seksiä kun on väsymystä ja kipuja ja kaikkea...
Sä et mitenkään oikeasti voi tietää, onko se seksi erittäin nautinnollista molemmille. Ilmeisesti ei riittävän nautinnollista.
No ainakin saa orgasmin, vaikea sitä miehen on kauheasti teeskennellä. Ja toki olen sitäkin monesti kysellyt että miltä se tuntuu että pitäisikö mun tehdä jotain toisin jne.
Yleensä se haluttomuus kääntyy vähemmän haluavan syyksi siksi, että koska seksin puute ei tätä haittaa niin usein sitä sinänsä yhteistä ongelmaa ei kiinnosta ratkaistakaan. Eli oikeastaan päädytään siihen kummankin osapuolen mielestä kyseessä on sen toisen ongelma.
Plopb kirjoitti:
Ei kannata lähteä edes keskiarvosta, lakatkaa lukemasta blogeja ja tehkää niinkuin itse tahdotte!
Täältä (ja muualtakin) saa aina lukea välillä, että kyllä miestään rakastava vaimo myös haluaa miestään ja harrastaa seksiä hänen kanssaan. Kyllä asia vaan on niin, että rakastaminen ja haluaminen eivät kulje käsi kädessä. Itse en halua tippaakaan miestäni (silti meillä on seksiä viikoittain), enkä koe häntä yhtään haluttavana, mutta rakastan häntä kyllä. Joskin en tunne mitään intohimoa. Mieheni on antanut itsensä rupsahtaa ulkoisesti monin tavoin. Tämä on yksi syy. Lisäksi en tahdo enää ikinä lapsia, pelkään vahinkoraskautta kuollakseni ja mies tietää sen, mutta ei ole vuosikausien lupailusta huolimatta mennyt mennyt sterilisaatioon (itse ehdotti alunperin). Haluttomuuteeni on siis useita syitä: rupsahtanut kumppani, pillerien syöminen, väsymys, yleinen kyllästyminen arkeen ja muita syitä. Siltikin väitän rakastavani miestäni, en tosin vain intohimoisesti, enkä halua häntä seksuaalisesti. Ja sanon vaan, ettei tällaisen tilanteen korjaamiseksi ole paljoa tehtävissä.
ja joku sanoo noin miehestään..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.
Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.
Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.
No en todellakaan sanonut.
Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.
Ap
Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?
No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.
No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?
En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.
No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.
Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.
No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.
Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.
On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.
Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?
103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).
Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.
Ehkä silloin pitäisi hakeutua terapiaan tai jotain. Mutta itse kyllä peräänkuulutan tässä sen haluttoman osapuolen vastuuta asiasta, vaikka ap ei siitä tykännytkään. Ei voi ajatella, että ”asia on yhteinen”, jos ongelma on oikeasti vain toisen päässä eikä siitä voi edes puhua.
Niin. Kun se ei ole vain toisen päässä.
On vaikka kuinka syitä, miksi se voi olla nimenomaan sen halukkaan päässä. Tai alapäässä. Luettelin niitä sinulle useita, mutta kun et halua lukea, niin et.
Halukas voi olla totaalisen onneton sängyssä. Itsekäs tyyppi, joka tulee saman tien, haluamatta jatkaa. Muuten ihmisenä tyly ja tunnetasolla itsekäs. Tai vaikkapa mitätöitä. Voi olla petturikin. Täysin laiska paska, joka pitää puolisoaan ilmaisena kotiorjana.
Minusta kaikki aika ymmärrettäviä syitä sille, että toisella osapuolella halut ovat kadonneet. Nuo siis kaikki esimerkkejä, en edelleenkään puhu itsestäni - vaikka varmuudella yrität niin taas kohta väittää.
Naisilla yleensä seksiin tarvitaan tunnetason virittymistä. Jos tunnetaso ei pelaa tai jos seksi ei anna orgasmia - naiset kun pystyvät ikävä kyllä yhdyntään ilman kiihotusta ja jäävät siksi usein ilman silloin, kun mies on saanut - ei se todellakaan ole yksin sen haluttoman vaimon vika.
Miehillä tietysti voi olla ihan vastaavia syitä sille, miksi vaimon kanssa seksi ei houkuta.
ap
No se ongelma on vain toisen päässä, jos hän ei saa kakistettua sitä ulos. Ei voi odottaa, että se puoliso korjaa tapansa, jos hänelle ei asiasta kerrota. Ja kun edellä todettiin, että siitä ei voi kertoa, koska se on vain ”iso epämääräinen möykky”, niin silloin sitä ei voi nimittää yhteisesti hoidettavaksi asiaksi. Toki voi odottaa ja toivoa, että puoliso tukee tämän ”möykyn” selvittämisessä, mutta sekin täytyy osata ilmaista. Ei niitä omia toiveita ja odotuksia voi kaikessa hiljaisuudessa vierittää puolison harteille ja sitten ihmetellä, kun hän ei olekaan se unelmien prinssi tai prinsessa.
Lopeta jo jankuttaminen, Voimme todeta olevamme täysin eri mieltä asiasta.
Minusta aikuinen ihminen itsekin alkaa selvittää mahdollisia syitä ja muuttaa käytöstään, jos ei saa vastakaikua sillä käytöksellä, jolla nyt toimii.
ap
Niin, minusta taas aikuinen joka odottaa puolison alkavan arvailemaan mitä hän haluaa ja odottaa, on lapsellinen ja haluton kantamaan vastuuta omasta onnestaan. Sinusta tällaisen sanominen ääneen on jankuttamista ja täysin väärin.
Huokaus.
TOTTA kai se, jos mitään ei yritä ristiriidalle tehdä, on vika. Se on vika ihan yhtä hyvin sen halukkaan puolella päätä.
Kas kun - toistan, koska asia ei näy sinulle kymmenen sivun aikana auenneen - ei ole olemassa mitään "oikeaa seksimäärää". Ihan yhtä hyvin voi katsoa, että seksin vaatiminen kerran kuussa on epänormaalia ja ongelma. Ei ole olemassa mitään "normaalia".
Tässä ei ole nyt edes kyse siitä, etteikö useimmat pariskunnat puhuisi asiasta.
Jos toinen ei sanomisesta huolimatta MUUTA mitään käytöksessään, edelleen se ilmeisesti sinusta on sen haluttoman vika...
Projisoit nyt kovin hanakasti omia seksiongelmiasi tähän, arvaan ma.
Koeta nähdä asia neutraalimmin. Pliis.
ap
Jokaisella on oma "oikea seksimäärä" joillain se on kuulemma 0. Mutta normaalia se ei ole muille ihmisille, normaali on se keskimääräinen koska mitenkään muuten sitä ei voi laskea.
Mutta se asian ydin on se, että toinen ei voi pakottaa toista luopumaan kokonaan seksuaalisuudestaan koska parisuhde on erilainen kuin mikään ihmissuhde siinä mielessä että seksi kuuluu nimenomaan parisuhteeseen. Puolison rakkauteen kuuluu rakkauden fyysinen näyttäminen, muuten se rakkaus on vain sukulaisrakkautta tai ystävyysrakkautta. Kompromisseja pitää parisuhteessa aina tehdä, mikään ei tule toimimaan jos vain toinen luopuu kaikesta.
Kompromissi silloin, jos seksi oikeasti inhottaa tai on yhdentekevää vaan on omiaan vähentämään entisestään niitä himoja. Kun rakkauteen kuuluu myös se, että seksi on vastavuoroista, siinä haluaa kumpikin tuottaa toiselle hyvää jne. Niin kyllä se vaan loukkaa, jos kumppanille riittää, että kompromissina antaa.
Tiedän itse tämän kokeneena, että lopulta oltiin siinä tilanteessa, että vain makasin ja mietin miksei tämä lopu. Inhosin itseäni ja miestä. Mies syytteli, miksen nauti, vaikka hän teknisesti hoitaa homman...
Tähän auttoi vaan totaalinen pidättäytyminen ja mukavien asioiden tekeminen yhdessä. Pikku hiljaa heräsi taas se luottamus, että toinen tahtoo tehdä hyvää ja halusi itsekin tehdä hyvää. Ei meillä vieläkään ole mikään ylettömän aktiivinen seksielämä, mutta noin kerran viikossa ja kummankin toiveesta, kummankin nauttiessa. Mies ehkä haluaisi vähän enemmän, mutta ei painosta, antaa minulle tilaa ja ymmärtää, että laatu korvaa määrän.
Eli sikäli, ongelma ei ole sen haluttoman vaan yhteinen. Ja kompromissi ei ole oikea tie herättää haluja, vaikka tottakai nykytila meillä on edelleen jonkinasteinen kompromissi miehen kannalta.
Jos seksi inhottaa tai on yhdentekevää ei todellakaan rakasta puolisoaan, silloin pitää oikeasti miettiä että onko sitä rakkautta rahtuakaan jäljellä. Meillä on seksi erittäin nautinnollista molemmille silloin kun sitä on, silti mies ei siihen ryhdy nykyään kuin parin kuukauden välein, ja kyllä se loukkaa minua ihan helvetisti että miksi ei voi minuun edes koskea vaikka tietää että sen takia kärsin joka päivä.
Jos minä tietäisin että niin pienellä teolla kuin että suutelisi, halaisi tai vähän kädellä hyväilisi joka päivä vaikka nukkumaan mennessä tai herätessä saisi rakkaan puolison onnelliseksi, niin totta helvetissä sen tekisin. Mies ei varmaan oikeasti tajua kuinka julma on, ja kun en viitsi siitä jatkuvasti sanoa niin luulee että olen tottunut olemaan ilman kun hänkään ei sitä jostain syystä kaipaa niin paljon.
Mies tietää kyllä että tekisin mitä tahansa jotta saisin tämän tilanteen paremmaksi. Mutta miehen mielestä mitään ei ole vialla kuin se että ei nyt vaan tule harrastettua seksiä kun on väsymystä ja kipuja ja kaikkea...
Voi myös olla, että syyllistämisen takia se seksi inhottaa ja ahdistaa, ei rakkauden puutteen takia. Ainakaan alkujaan. Vaikka toinenkin alunperin haluaisi, niin toinen loukkaantuu siitä, ettei toinen halua hänen standardeillaan tarpeeksi ja ottaa sen rakkaudettomuuden merkkinä. Sitten se toinen haluaa entistäkin vähemmän, koska koko asiasta tulee painostava ja ahdistava.
Miten tällaista tilannetta lähteä oikeasti ratkomaan? Kun en tietenkään halua, että puolisoni ahdistuu siitä, että haluan harrastaa hänen kanssaan seksiä, ja vielä vähemmän haluan, että hän kokee seksin kanssani epämiellyttäväksi tai jopa inhottavaksi. Ja totta kai se, että puolisoni näin mahdollisesti kokee, vaikuttaa taas minun käsitykseeni hänen rakkaudestaan minua kohtaan (ja vaikka ei vaikuttaisikaan, se vaikuttaa taas itsetuntooni haluttavana ihmisenä). Kyllä tämä pidemmän päälle vaikuttaa myös enemmän haluavan haluihin, kun niistä harvoista seksikerroista tulee ihan yhtä lailla haluavallekin painostavia ja ahdistavia.
Juuri näin. Minä halusin nuorena vähintään kerran viikossa, alkoi pää hajota. Nyt kestän kuukauden aika hyvin mutta ovulaation aikaan pitäisi saada. Kun menee kuukautiset toisensa perää ohi ilman että välissä on rakasteltu, niin tuntuu kuka tuo tyyppi tuossa vieressä kuorsaa, olenko minä koskaan oikeasti hänen kanssaan ollut ekstaasissa, tuntenut olevani yhtä, tuntenut että olemme ikuisesti yhdessä, onnellinen, että me vastaan muu maailma... Tuntuu että mitä jos se nyt yhtäkkiä haluaakin, osaanko enää, tuntuuko se vieraalta ihmiseltä ja alkaa inhottaa, tuntuuko se enää siltä että hän sopii minulle täydellisesti... kehtaako saada orgasmia vaikka on eletty kaikki synnytykset ja ripulit sängyllä tähtihetket joissa kehtaaminen ei ole mikään vaihtoehto...
Mulla ainakaan pakkoseksi ei helpota ahdistusta, masennusta eikä stressiä vaan aiheuttaa sitä. Enkä myöskään todellakaan saa velvollisuusseksistä orgasmia. Mitä enemmän toinen velvoittaa, niin sen vähemmän aidosti enää haluan.