Minua häiritsee seksuaalista haluttomuutta koskevassa keskustelussa se,

Haluaminen on tai voi olla myös kausittaista. Tyyliin kesäisin hormonit hyrrää, talvella tekee mieli vaan nukkua. On pikkulapsivaihetta, erilaisia stressitiloja, vaiheita parisuhteessa, ... ja sitäkin pitäisi osata kunnioittaa, ettei itse asiassa syvennä koko ongelmaa jatkuvalla vonkaamisella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.

Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.

Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.

No en todellakaan sanonut.

Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?

Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."

Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.

Ap

Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?

No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.

No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?

En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.

No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.

Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.

No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.

Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.

On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.

Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?

103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).

Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.

Ehkä silloin pitäisi hakeutua terapiaan tai jotain. Mutta itse kyllä peräänkuulutan tässä sen haluttoman osapuolen vastuuta asiasta, vaikka ap ei siitä tykännytkään. Ei voi ajatella, että ”asia on yhteinen”, jos ongelma on oikeasti vain toisen päässä eikä siitä voi edes puhua.

Niin. Kun se ei ole vain toisen päässä.

On vaikka kuinka syitä, miksi se voi olla nimenomaan sen halukkaan päässä. Tai alapäässä. Luettelin niitä sinulle useita, mutta kun et halua lukea, niin et.

Halukas voi olla totaalisen onneton sängyssä. Itsekäs tyyppi, joka tulee saman tien, haluamatta jatkaa. Muuten ihmisenä tyly ja tunnetasolla itsekäs. Tai vaikkapa mitätöitä. Voi olla petturikin. Täysin laiska paska, joka pitää puolisoaan ilmaisena kotiorjana.

Minusta kaikki aika ymmärrettäviä syitä sille, että toisella osapuolella halut ovat kadonneet. Nuo siis kaikki esimerkkejä, en edelleenkään puhu itsestäni - vaikka varmuudella yrität niin taas kohta väittää.

Naisilla yleensä seksiin tarvitaan tunnetason virittymistä. Jos tunnetaso ei pelaa tai jos seksi ei anna orgasmia - naiset kun pystyvät ikävä kyllä yhdyntään ilman kiihotusta ja jäävät siksi usein ilman silloin, kun mies on saanut - ei se todellakaan ole yksin sen haluttoman vaimon vika.

Miehillä tietysti voi olla ihan vastaavia syitä sille, miksi vaimon kanssa seksi ei houkuta.

ap

No se ongelma on vain toisen päässä, jos hän ei saa kakistettua sitä ulos. Ei voi odottaa, että se puoliso korjaa tapansa, jos hänelle ei asiasta kerrota. Ja kun edellä todettiin, että siitä ei voi kertoa, koska se on vain ”iso epämääräinen möykky”, niin silloin sitä ei voi nimittää yhteisesti hoidettavaksi asiaksi. Toki voi odottaa ja toivoa, että puoliso tukee tämän ”möykyn” selvittämisessä, mutta sekin täytyy osata ilmaista. Ei niitä omia toiveita ja odotuksia voi kaikessa hiljaisuudessa vierittää puolison harteille ja sitten ihmetellä, kun hän ei olekaan se unelmien prinssi tai prinsessa.

Lopeta jo jankuttaminen, Voimme todeta olevamme täysin eri mieltä asiasta.

Minusta aikuinen ihminen itsekin alkaa selvittää mahdollisia syitä ja muuttaa käytöstään, jos ei saa vastakaikua sillä käytöksellä, jolla nyt toimii.

ap

Niin, minusta taas aikuinen joka odottaa puolison alkavan arvailemaan mitä hän haluaa ja odottaa, on lapsellinen ja haluton kantamaan vastuuta omasta onnestaan. Sinusta tällaisen sanominen ääneen on jankuttamista ja täysin väärin.

Huokaus. 

TOTTA kai se, jos mitään ei yritä ristiriidalle tehdä, on vika. Se on vika ihan yhtä hyvin sen halukkaan puolella päätä. 

Kas kun - toistan, koska asia ei näy sinulle kymmenen sivun aikana auenneen - ei ole olemassa mitään "oikeaa seksimäärää". Ihan yhtä hyvin voi katsoa, että seksin vaatiminen kerran kuussa on epänormaalia ja ongelma. Ei ole olemassa mitään "normaalia".

Tässä ei ole nyt edes kyse siitä, etteikö useimmat pariskunnat puhuisi asiasta.

Jos toinen ei sanomisesta huolimatta MUUTA mitään käytöksessään, edelleen se ilmeisesti sinusta on sen haluttoman vika...

Projisoit nyt kovin hanakasti omia seksiongelmiasi tähän, arvaan ma. 

Koeta nähdä asia neutraalimmin. Pliis.

ap

Jokaisella on oma "oikea seksimäärä" joillain se on kuulemma 0. Mutta normaalia se ei ole muille ihmisille, normaali on se keskimääräinen koska mitenkään muuten sitä ei voi laskea.

Mutta se asian ydin on se, että toinen ei voi pakottaa toista luopumaan kokonaan seksuaalisuudestaan koska parisuhde on erilainen kuin mikään ihmissuhde siinä mielessä että seksi kuuluu nimenomaan parisuhteeseen. Puolison rakkauteen kuuluu rakkauden fyysinen näyttäminen, muuten se rakkaus on vain sukulaisrakkautta tai ystävyysrakkautta. Kompromisseja pitää parisuhteessa aina tehdä, mikään ei tule toimimaan jos vain toinen luopuu kaikesta.

Olen samaa mieltä, kompromisseja on tehtävä molempien.

Toisaalta, olen monelta haluttomalta kuullut senkin, että jos usein "antaa" (käytän tätä sanaa, koska jos ryhtyy haluttomasti seksiin, se on juurikin sitä "antamista") ilman, että itseä innostaa koko touhu - ja jos se halu ei virittelylläkään siinä aktin aikana herää, eikä seksistä saa orgasmia, ongelma voi myös vaikeutua. 

Seksi alkaa aika pian tuntua pelkältä suorittamiselta, toimenpiteeltä, ikään kuin korviaan kaivelisi.

Siksi minä kyllä kannustaisin jo heti kättelyssä miettimään, miksi ei hotsita ja voiko rakasteluhaluja edesauttaa sen sijaan, että alkaa "edellyttää" yhtikäs mitään. 

Mistään tekemisestä kun ei vaatiminen ja edellyttäminen ja velvollisuus tee mukavampaa.

ap

Jos ei saa orgasmia, se on oma ongelma, kyllä sille pitää itse tehdä jotain, hakea ammattiapua tai jotain.  Ei kukaan seksiä haluakaan jos ei orgasmia saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.

Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.

Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.

No en todellakaan sanonut.

Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?

Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."

Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.

Ap

Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?

No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.

No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?

En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.

No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.

Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.

No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.

Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.

On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.

Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?

103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).

Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.

Ehkä silloin pitäisi hakeutua terapiaan tai jotain. Mutta itse kyllä peräänkuulutan tässä sen haluttoman osapuolen vastuuta asiasta, vaikka ap ei siitä tykännytkään. Ei voi ajatella, että ”asia on yhteinen”, jos ongelma on oikeasti vain toisen päässä eikä siitä voi edes puhua.

Niin. Kun se ei ole vain toisen päässä.

On vaikka kuinka syitä, miksi se voi olla nimenomaan sen halukkaan päässä. Tai alapäässä. Luettelin niitä sinulle useita, mutta kun et halua lukea, niin et.

Halukas voi olla totaalisen onneton sängyssä. Itsekäs tyyppi, joka tulee saman tien, haluamatta jatkaa. Muuten ihmisenä tyly ja tunnetasolla itsekäs. Tai vaikkapa mitätöitä. Voi olla petturikin. Täysin laiska paska, joka pitää puolisoaan ilmaisena kotiorjana.

Minusta kaikki aika ymmärrettäviä syitä sille, että toisella osapuolella halut ovat kadonneet. Nuo siis kaikki esimerkkejä, en edelleenkään puhu itsestäni - vaikka varmuudella yrität niin taas kohta väittää.

Naisilla yleensä seksiin tarvitaan tunnetason virittymistä. Jos tunnetaso ei pelaa tai jos seksi ei anna orgasmia - naiset kun pystyvät ikävä kyllä yhdyntään ilman kiihotusta ja jäävät siksi usein ilman silloin, kun mies on saanut - ei se todellakaan ole yksin sen haluttoman vaimon vika.

Miehillä tietysti voi olla ihan vastaavia syitä sille, miksi vaimon kanssa seksi ei houkuta.

ap

No se ongelma on vain toisen päässä, jos hän ei saa kakistettua sitä ulos. Ei voi odottaa, että se puoliso korjaa tapansa, jos hänelle ei asiasta kerrota. Ja kun edellä todettiin, että siitä ei voi kertoa, koska se on vain ”iso epämääräinen möykky”, niin silloin sitä ei voi nimittää yhteisesti hoidettavaksi asiaksi. Toki voi odottaa ja toivoa, että puoliso tukee tämän ”möykyn” selvittämisessä, mutta sekin täytyy osata ilmaista. Ei niitä omia toiveita ja odotuksia voi kaikessa hiljaisuudessa vierittää puolison harteille ja sitten ihmetellä, kun hän ei olekaan se unelmien prinssi tai prinsessa.

Lopeta jo jankuttaminen, Voimme todeta olevamme täysin eri mieltä asiasta.

Minusta aikuinen ihminen itsekin alkaa selvittää mahdollisia syitä ja muuttaa käytöstään, jos ei saa vastakaikua sillä käytöksellä, jolla nyt toimii.

ap

Niin, minusta taas aikuinen joka odottaa puolison alkavan arvailemaan mitä hän haluaa ja odottaa, on lapsellinen ja haluton kantamaan vastuuta omasta onnestaan. Sinusta tällaisen sanominen ääneen on jankuttamista ja täysin väärin.

Huokaus. 

TOTTA kai se, jos mitään ei yritä ristiriidalle tehdä, on vika. Se on vika ihan yhtä hyvin sen halukkaan puolella päätä. 

Kas kun - toistan, koska asia ei näy sinulle kymmenen sivun aikana auenneen - ei ole olemassa mitään "oikeaa seksimäärää". Ihan yhtä hyvin voi katsoa, että seksin vaatiminen kerran kuussa on epänormaalia ja ongelma. Ei ole olemassa mitään "normaalia".

Tässä ei ole nyt edes kyse siitä, etteikö useimmat pariskunnat puhuisi asiasta.

Jos toinen ei sanomisesta huolimatta MUUTA mitään käytöksessään, edelleen se ilmeisesti sinusta on sen haluttoman vika...

Projisoit nyt kovin hanakasti omia seksiongelmiasi tähän, arvaan ma. 

Koeta nähdä asia neutraalimmin. Pliis.

ap

Jokaisella on oma "oikea seksimäärä" joillain se on kuulemma 0. Mutta normaalia se ei ole muille ihmisille, normaali on se keskimääräinen koska mitenkään muuten sitä ei voi laskea.

Mutta se asian ydin on se, että toinen ei voi pakottaa toista luopumaan kokonaan seksuaalisuudestaan koska parisuhde on erilainen kuin mikään ihmissuhde siinä mielessä että seksi kuuluu nimenomaan parisuhteeseen. Puolison rakkauteen kuuluu rakkauden fyysinen näyttäminen, muuten se rakkaus on vain sukulaisrakkautta tai ystävyysrakkautta. Kompromisseja pitää parisuhteessa aina tehdä, mikään ei tule toimimaan jos vain toinen luopuu kaikesta.

Kompromissi silloin, jos seksi oikeasti inhottaa tai on yhdentekevää vaan on omiaan vähentämään entisestään niitä himoja. Kun rakkauteen kuuluu myös se, että seksi on vastavuoroista, siinä haluaa kumpikin tuottaa toiselle hyvää jne. Niin kyllä se vaan loukkaa, jos kumppanille riittää, että kompromissina antaa.

Tiedän itse tämän kokeneena, että lopulta oltiin siinä tilanteessa, että vain makasin ja mietin miksei tämä lopu. Inhosin itseäni ja miestä. Mies syytteli, miksen nauti, vaikka hän teknisesti hoitaa homman...

Tähän auttoi vaan totaalinen pidättäytyminen ja mukavien asioiden tekeminen yhdessä. Pikku hiljaa heräsi taas se luottamus, että toinen tahtoo tehdä hyvää ja halusi itsekin tehdä hyvää. Ei meillä vieläkään ole mikään ylettömän aktiivinen seksielämä, mutta noin kerran viikossa ja kummankin toiveesta, kummankin nauttiessa. Mies ehkä haluaisi vähän enemmän, mutta ei painosta, antaa minulle tilaa ja ymmärtää, että laatu korvaa määrän.

Eli sikäli, ongelma ei ole sen haluttoman vaan yhteinen. Ja kompromissi ei ole oikea tie herättää haluja, vaikka tottakai nykytila meillä on edelleen jonkinasteinen kompromissi miehen kannalta.

Jos seksi inhottaa tai on yhdentekevää ei todellakaan rakasta puolisoaan, silloin pitää oikeasti miettiä että onko sitä rakkautta rahtuakaan jäljellä. Meillä on seksi erittäin nautinnollista molemmille silloin kun sitä on, silti mies ei siihen ryhdy nykyään kuin parin kuukauden välein, ja kyllä se loukkaa minua ihan helvetisti että miksi ei voi minuun edes koskea vaikka tietää että sen takia kärsin joka päivä.

Jos minä tietäisin että niin pienellä teolla kuin että suutelisi, halaisi tai vähän kädellä hyväilisi joka päivä vaikka nukkumaan mennessä tai herätessä saisi rakkaan puolison onnelliseksi, niin totta helvetissä sen tekisin. Mies ei varmaan oikeasti tajua kuinka julma on, ja kun en viitsi siitä jatkuvasti sanoa niin luulee että olen tottunut olemaan ilman kun hänkään ei sitä jostain syystä kaipaa niin paljon.

Mies tietää kyllä että tekisin mitä tahansa jotta saisin tämän tilanteen paremmaksi. Mutta miehen mielestä mitään ei ole vialla kuin se että ei nyt vaan tule harrastettua seksiä kun on väsymystä ja kipuja ja kaikkea...

Rakkaus ei edelleenkään ole sama asia kuin seksi. Kumpaakin voi olla ilman toista.

Vierailija kirjoitti:

Joku oli tuolla aiemmin kommentoinut, että ongelma on sen, jonka halut ovat muuttuneet. Tätä en ymmärrä ollenkaan. Tottakai halukkuus muuttuu ja elää iän, suhteen pituuden, parisuhteen tilan, elämäntilanteiden jne mukana. Kauhea ajatus, ettei saisi ihmisenä kasvaa, kehittyä ja muuttua, vaan pitäisi pysyä ikuisena parikymppisenä ja koko ajan pitäisi haluta, koska suhteen alussa niin oli.

Ei kukaan väitä että pitäisi olla kuin kaksikymppinen, mutta ei voi nelikymppisenä olla kuin kasikymppinen, joku raja. Idea on parisuhteessa se että kasvetaan ihmisenä yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksin puutteesta parisuhteessa ei saisi puhua tai tehdä ongelmaa?

Entä saako läheisyysen puutteesta?

Puhumattomuudesta?

Voisi kuvitella, että löytyy joku jota mykkäkoulu ei haittaa. Silti useimmille puhe on tärkeää. Kuten seksikin.

Ihan siinä missä liiasta seksistä tai siitä, että toinen pyrkii liikaa iholle tai haluaa koko akan jutella, vaikka itse haluaisit kiireisen työpäivän jälkeen vain lukea hiljaa ja rauhassa kirjaa...

Totta kai libidojen kohtaamattomuus on ongelma. Ja siitä pitää voida puhua. Mutta ei niin, että se on vain sen haluttoman vika ja että seksiä PITÄÄ olla enemmän. Entä jos se olisikin niin päin, että sitä saa olla vähemmän?

Kohtaamattomuus siis oli se ongelma, ei vähyys, eikä toki paljouskaan.

Minua siis haittasi - en kyllä voi käsittää, miten edes et tätä ymmärtänyt - keskustelun yksipuolisuus, ei se, että aiheesta keskustellaan. Herranen aika, mitäs minä itsekään muuta teen kuin KESKUSTELEN aiheesta...!

Ap

Siltä seksuaaliselta ihmiseltä on pois se, ettei partneri halua hänen kanssaan seksiä. Haluttomalle se ei ole mistään pois, jos he eivät halua intiimiä kanssakäymistä kumppaninsa kanssa. Tässä syy sille, miksi tätä asiaa pohditaan nimenomaisesti sen korkeamman libidon omaavan ja kroonisessa seksin puutteessa elävän osapuolen näkökulmasta.

Kääntele miten kääntelet. Tosiasiassa tilanne on ihan yhtä ahdistava molemmille.

Haluton kokee toisen painostavan. Hän ei saa enää neutraalia läheisyyttä, koska jokainen halaus tai pusu on vonkaamista (tai ainakin hän kokee sen sellaiseksi), eli hän menettää mahdollisuuden neutraaliin läheisyyteen ja rauhalliseen olemiseen - on koko ajan varpaillaan siitä, miten mies/vaimo seuraavan kerran alkaa vongata ja miten sen tilanteen voisi ennaltaehkäistä.

Halukas taas kokee, että toinen kavahtaa hänen kosketustaankin - niin kuin kavahtaakin, koska neutraalia kosketusta ei siis enää ole - ja seksiä pitää anella. 

Jos sitä seksiä sitten on, halukas laukeaa nopeasti tai hänellä on suorituspaineita. Haluton tuskin mitään orgasmia saakaan, koska jos seksi olisi hänelle aina tyydyttävää, hän tuskin olisi edes niin kovin haluton.

Kaiken kaikkiaan mikään ei fyysisesti kohtaa. 

ap

Näin juuri, hyvin selitetty. Haluttoman näkökulmasta tuo nimenomaan ettei ikinä oo sitä hetkeä että tuntisi omassa kodissaan olevansa vapaa ja "turvassa" ja oman elämänsä herra. Eikä uskalla koskea toista koska se ei IKINÄ ole neutraalia hellyyttä. Oon miehelle sanonu että älä AINA hiero tissejä tai persettä kun ollaan lähekkäin mutta aina se tekee sen. En usko että oon vielä koskaan meidän 10 v parisuhteen aikana saanut halausta jonka tarkoitus olis kiintymyksen osoitus ilman sukupuolielimiin käymistä. Tai sitä että jasso, illalla seksiä koska mies tulee jotain halailemaan, joo on pyyteetöntä taas. Olen sanot niin monta kertaa että tarvisin hellyyttä että voin syttyä miehelle ja rakastetuksi tulemisen tunteen. Tissien ja perseen hierominen saa tuntemaan itsensä panopuuksi. Sekin olisi ok jos edes JOSKUS koskettaisiin niin kuin rakasta ihmistä.

Minusta taas on ihanaa, kun mies hieroo tissejäni ja peppuani, se kertoo että mies haluaa ja rakastaa mua. Ehkä sun pitäisi muuttaa ajattelutapasi, jos sä tunnet itsesi panopuuksi kun mies osoittaa sulle tunteita. Ja mitä pahaa on olla oman puolisonsa panopuu? Eikö se ole avioliiton tarkoitus ihan raamatullisessakin mielessä.

Kirjoitin viestissäni että ongelma on se että en saa ollenkaan sitä neutraalia kosketusta minkä TARVIN. Mulla menee niin että kun mies halaa mua ja antaa vaikka kevyen suukon kaulalle, sillä lailla että olet rakas, minä koen ensin rakkauden ja sen jälkeen tulee halu. Kun meillä KAIKKI kosketus mitä on on sitä perseen ja tissien hipelöintiä ja kielen lipomista ja mulle ei se riitä. Meidän parisuhteessa mies on se joka pelkää että lähden, eli minä en suinkaan pidä miestä panttivankina.

Miten sinä koskettelet miestäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua alleviivata olevani eri mieltä sinänsä aloituksen aiheesta, tai siitä, että haluaisin syyllistää suhteessaan halutonta, tai muuten vähemmän seksiä haluavaa. Mutta haluaisin silti tuoda esiin näkökulman vähäseksisessä suhteessa elävänä naisena. Ehkä siksikin, koska tyypillisesti haluttomuus mielletään nimenomaan siten, että nainen on haluton.

Olemme omassa suhteessamme ajautuneet nimenomaan siihen tilanteeseen, että minä vonkaan, ja toinen turhautuu entisestään, mikä vaikuttaa väistämättä seksielämäämme - eli sitä on entistä vähemmän, ja niinä kertoina, kun sitä on, saattaa suorastaan aistia sen, että sitä harrastetaan pitkin hampain. Meillä toki on paljon koskettelua ilman seksistä vihjailuja, mutta kun tulee torjutuksi sen 90 % ehdotuksista, myönnän, että se vaikuttaa myös näihin viattomiin kosketuksiin. Jos niihin kosketuksiin ei hiivi toivetta sen etenevän edes joskus halausta pidemmälle, yksinkertaisesti ei vain enää halua koskettaa, ei istua vieressä, eikä tulla yhtä aikaa nukkumaan. Ei kyse ole siitä, että haluaisin rangaista puolisoani haluttomuudestaan.  Ehkä pikemminkin kyse on itsensä säästelemisestä pettymyksiltä, ja olosuhteiden hiljaisesta hyväksymisestä.  Niin, ja valitettavasti tämä neuvo olla vonkaamatta seksiä vaikka kuukauden tarkoittaisi meillä sitä, että seksiä ei harrastettaisi lainkaan, missään tilanteessa.

Ei suhteemme ole koskaan ollut ihan hirveän kiihkeä. Muutokset, mitä on tullut, ovat olleet nimenomaan negatiivisia: lihomiseni johti siihen, ettei seksiä käytännössä ollut lainkaan, mistä jäi aika syvät arvet itsetuntoon. Nyt, kun olen laihtunut, seksiä toki on, mutta edelleen vähän, osa seksikerroista lähinnä kompromisseja. En pääse eroon siitä ajatuksesta, että minä olen siihen syypää, koska olen epäviehättävä. Ja jos syyllisyydestä puhutaan, mitä totta vieköön koen olevani syyllinen ja itse ongelma: minä haluan liikaa, minä ahdistan puolisoani, mutta toisaalta taas olen epäviehättävyydessäni este sille, ettei seksiä tule tämän enempää koskaan olemaankaan. Ja on kieltämättä vaikea edes ottaa puheeksi tätä ongelmaa missään, koska sen kokee niin suurena häpeänä, ettei yksinkertaisesti kelpaa ihmiselle, jota rakastaa niin hirveästi.

Etkö osaa masturboida? Sitä miehillekin ehdotetaan.

Osaan, ja teenkin sitä. Se ei vain valitettavasti korjaa ongelmaa, vaan oikeastaan lisää niitä: kun seksi korvautuu itse itsensä hoitelemalla, kokee erkaantuvansa puolisostaan vielä enemmän. Ja sanottakoon vielä, että masturbointi ihan masturboimisen ilosta on loistavaa, mutta masturbointi jonkin puutteen täyttämiseksi saa tuntemaan itsensä pidemmän päälle onnettomaksi.

Mikä tekee siitä iloa ja mikä puutteen täyttämistä? Missä se raja menee? Paljonko pitäisi saada puolisolta seksiä, että voisi masturboidakin ilolla vai onko puoliso velvollinen täyttämään tarpeet aina tai muuten menee puutteen täyttämiseksi?

Nimim. alituiseen syyllistetty kysyy,..

Minusta tämä on asia, josta sinun täytyy keskustella sen kanssa, joka sinua tästä alituiseen syyllistää. En voi puhua tämän ihmisen suulla, enkä voi muiden puolesta määrittää, mikä on sopiva määrä seksiä (minkä saman asian ympärille koko keskustelu on perustettu). Omassa tapauksessani pisin tauko on kestänyt lähes vuoden, ja kyllä minä myönnän, että se vaikutti vahvasti itsetuntooni, suhteeseemme ja myös kokemukseen masturboimisesta, vaikka en tietenkään halua vastuuttaa omaa puolisoani näin henkilökohtaisesta kokemuksesta. Niin ja haluan myös lisätä, että en yksinkertaisesti ajattele masturboimista seksin korvikkeena, ja harrastaisin sitä todennäköisesti ihan riippumatta siitä, onko suhteessa seksiä vai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja mua häiritsee se ettei ikinä puhuta määristä, aina vähemmän haluava määritellään "haluttomaksi". Oikeasti voi olla että enemmän halukas haluaa 3 x päivässä ja "haluton" haluaisi vaikka 5 kertaa viikossa. Heti jos haluaa vähemmän kuin toinen niin on "haluton".

Kyllä normaalit ihmiset tajuaa että haluton on sellainen joka ei halua juuri koskaan, esim. muutaman kerran vuodessa tai ei enää koskaan.

Mun puoliso ei sitten varmaan oo normaali ihminen...

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa ei ole käsitelty seksuaalisuuteen liittyviä traumoja. Minulla kesti 40 vuotta ymmärtää että minulla on trauma koska lapsi voi traumatisoitua myös asioista jotka eivät aikuiselle näyttäydy trauman potentiaalisina aiheuttajina. Eiväthän esim ammatti-ihmisten harjoittamat lapsen kehoon kohdistuvat toimenpiteet voi olla traumatsoivia koska tilanne on aikuiselle turvallinen, mutta onko se sitä lapselle. Vuosia sitten luin artikkelin jossa kerrottiin etteivät seksuaalisesti traumatisoituneet ihmiset saa terveydenhuollosta apua vaikka juuri se trauma voi olla selittävä tekijä vaikeuksien taustalla, ja voin omalta osaltani allekirjoittaa tämän ettei asiasta haluta terveydenhuollossa kuulla. Joka kerta kun meillä on seksiä joudun ylittämään trauman aiheuttamat tunteet ja joka kerta jälkikäteen kun tuo ylitys on tehty, ajattelen että miksi emme tee tätä useammin. Ja joka kerta kun seksi tulee ajankohtaiseksi on se sama ylitys edessä. Trauman veemäisin seuraus on se ettei ihminen pysty oppimaan, siedättymään, koska esim normaali seksi omasta tapauksessani aina uusii trauman. Traumaa trauman päälle, siitä huolimatta että jälkeenpäin on aina sellainen olo että loppufiilis on hyvä. Ne tunteet jotka on alussa otettava vastaan on aina liikaa, toistaa paniikin ja pakokauhun.

Huh, ihmettelin että itsekö olen tämän tänne kirjoittanut. En koe, että omat traumat (enää) seksiin pahasti vaikuttaisivat, mutta allekirjoitan tuon kokemuksen täysin... Tällaisen trauman kanssa on muuten todella yksin, koska kukaan ei ole muka tehnyt mitään väärää...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.

Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.

Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.

No en todellakaan sanonut.

Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?

Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."

Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.

Ap

Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?

No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.

No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?

En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.

No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.

Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.

No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.

Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.

On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.

Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?

103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).

Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.

Ehkä silloin pitäisi hakeutua terapiaan tai jotain. Mutta itse kyllä peräänkuulutan tässä sen haluttoman osapuolen vastuuta asiasta, vaikka ap ei siitä tykännytkään. Ei voi ajatella, että ”asia on yhteinen”, jos ongelma on oikeasti vain toisen päässä eikä siitä voi edes puhua.

Niin. Kun se ei ole vain toisen päässä.

On vaikka kuinka syitä, miksi se voi olla nimenomaan sen halukkaan päässä. Tai alapäässä. Luettelin niitä sinulle useita, mutta kun et halua lukea, niin et.

Halukas voi olla totaalisen onneton sängyssä. Itsekäs tyyppi, joka tulee saman tien, haluamatta jatkaa. Muuten ihmisenä tyly ja tunnetasolla itsekäs. Tai vaikkapa mitätöitä. Voi olla petturikin. Täysin laiska paska, joka pitää puolisoaan ilmaisena kotiorjana.

Minusta kaikki aika ymmärrettäviä syitä sille, että toisella osapuolella halut ovat kadonneet. Nuo siis kaikki esimerkkejä, en edelleenkään puhu itsestäni - vaikka varmuudella yrität niin taas kohta väittää.

Naisilla yleensä seksiin tarvitaan tunnetason virittymistä. Jos tunnetaso ei pelaa tai jos seksi ei anna orgasmia - naiset kun pystyvät ikävä kyllä yhdyntään ilman kiihotusta ja jäävät siksi usein ilman silloin, kun mies on saanut - ei se todellakaan ole yksin sen haluttoman vaimon vika.

Miehillä tietysti voi olla ihan vastaavia syitä sille, miksi vaimon kanssa seksi ei houkuta.

ap

No se ongelma on vain toisen päässä, jos hän ei saa kakistettua sitä ulos. Ei voi odottaa, että se puoliso korjaa tapansa, jos hänelle ei asiasta kerrota. Ja kun edellä todettiin, että siitä ei voi kertoa, koska se on vain ”iso epämääräinen möykky”, niin silloin sitä ei voi nimittää yhteisesti hoidettavaksi asiaksi. Toki voi odottaa ja toivoa, että puoliso tukee tämän ”möykyn” selvittämisessä, mutta sekin täytyy osata ilmaista. Ei niitä omia toiveita ja odotuksia voi kaikessa hiljaisuudessa vierittää puolison harteille ja sitten ihmetellä, kun hän ei olekaan se unelmien prinssi tai prinsessa.

Lopeta jo jankuttaminen, Voimme todeta olevamme täysin eri mieltä asiasta.

Minusta aikuinen ihminen itsekin alkaa selvittää mahdollisia syitä ja muuttaa käytöstään, jos ei saa vastakaikua sillä käytöksellä, jolla nyt toimii.

ap

Niin, minusta taas aikuinen joka odottaa puolison alkavan arvailemaan mitä hän haluaa ja odottaa, on lapsellinen ja haluton kantamaan vastuuta omasta onnestaan. Sinusta tällaisen sanominen ääneen on jankuttamista ja täysin väärin.

Huokaus. 

TOTTA kai se, jos mitään ei yritä ristiriidalle tehdä, on vika. Se on vika ihan yhtä hyvin sen halukkaan puolella päätä. 

Kas kun - toistan, koska asia ei näy sinulle kymmenen sivun aikana auenneen - ei ole olemassa mitään "oikeaa seksimäärää". Ihan yhtä hyvin voi katsoa, että seksin vaatiminen kerran kuussa on epänormaalia ja ongelma. Ei ole olemassa mitään "normaalia".

Tässä ei ole nyt edes kyse siitä, etteikö useimmat pariskunnat puhuisi asiasta.

Jos toinen ei sanomisesta huolimatta MUUTA mitään käytöksessään, edelleen se ilmeisesti sinusta on sen haluttoman vika...

Projisoit nyt kovin hanakasti omia seksiongelmiasi tähän, arvaan ma. 

Koeta nähdä asia neutraalimmin. Pliis.

ap

Jokaisella on oma "oikea seksimäärä" joillain se on kuulemma 0. Mutta normaalia se ei ole muille ihmisille, normaali on se keskimääräinen koska mitenkään muuten sitä ei voi laskea.

Mutta se asian ydin on se, että toinen ei voi pakottaa toista luopumaan kokonaan seksuaalisuudestaan koska parisuhde on erilainen kuin mikään ihmissuhde siinä mielessä että seksi kuuluu nimenomaan parisuhteeseen. Puolison rakkauteen kuuluu rakkauden fyysinen näyttäminen, muuten se rakkaus on vain sukulaisrakkautta tai ystävyysrakkautta. Kompromisseja pitää parisuhteessa aina tehdä, mikään ei tule toimimaan jos vain toinen luopuu kaikesta.

Kompromissi silloin, jos seksi oikeasti inhottaa tai on yhdentekevää vaan on omiaan vähentämään entisestään niitä himoja. Kun rakkauteen kuuluu myös se, että seksi on vastavuoroista, siinä haluaa kumpikin tuottaa toiselle hyvää jne. Niin kyllä se vaan loukkaa, jos kumppanille riittää, että kompromissina antaa.

Tiedän itse tämän kokeneena, että lopulta oltiin siinä tilanteessa, että vain makasin ja mietin miksei tämä lopu. Inhosin itseäni ja miestä. Mies syytteli, miksen nauti, vaikka hän teknisesti hoitaa homman...

Tähän auttoi vaan totaalinen pidättäytyminen ja mukavien asioiden tekeminen yhdessä. Pikku hiljaa heräsi taas se luottamus, että toinen tahtoo tehdä hyvää ja halusi itsekin tehdä hyvää. Ei meillä vieläkään ole mikään ylettömän aktiivinen seksielämä, mutta noin kerran viikossa ja kummankin toiveesta, kummankin nauttiessa. Mies ehkä haluaisi vähän enemmän, mutta ei painosta, antaa minulle tilaa ja ymmärtää, että laatu korvaa määrän.

Eli sikäli, ongelma ei ole sen haluttoman vaan yhteinen. Ja kompromissi ei ole oikea tie herättää haluja, vaikka tottakai nykytila meillä on edelleen jonkinasteinen kompromissi miehen kannalta.

Jos seksi inhottaa tai on yhdentekevää ei todellakaan rakasta puolisoaan, silloin pitää oikeasti miettiä että onko sitä rakkautta rahtuakaan jäljellä. Meillä on seksi erittäin nautinnollista molemmille silloin kun sitä on, silti mies ei siihen ryhdy nykyään kuin parin kuukauden välein, ja kyllä se loukkaa minua ihan helvetisti että miksi ei voi minuun edes koskea vaikka tietää että sen takia kärsin joka päivä.

Jos minä tietäisin että niin pienellä teolla kuin että suutelisi, halaisi tai vähän kädellä hyväilisi joka päivä vaikka nukkumaan mennessä tai herätessä saisi rakkaan puolison onnelliseksi, niin totta helvetissä sen tekisin. Mies ei varmaan oikeasti tajua kuinka julma on, ja kun en viitsi siitä jatkuvasti sanoa niin luulee että olen tottunut olemaan ilman kun hänkään ei sitä jostain syystä kaipaa niin paljon.

Mies tietää kyllä että tekisin mitä tahansa jotta saisin tämän tilanteen paremmaksi. Mutta miehen mielestä mitään ei ole vialla kuin se että ei nyt vaan tule harrastettua seksiä kun on väsymystä ja kipuja ja kaikkea...

Sä et mitenkään oikeasti voi tietää, onko se seksi erittäin nautinnollista molemmille. Ilmeisesti ei riittävän nautinnollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.

Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.

Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.

No en todellakaan sanonut.

Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?

Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."

Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.

Ap

Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?

No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.

No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?

En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.

No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.

Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.

No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.

Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.

On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.

Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?

103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).

Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.

Ehkä silloin pitäisi hakeutua terapiaan tai jotain. Mutta itse kyllä peräänkuulutan tässä sen haluttoman osapuolen vastuuta asiasta, vaikka ap ei siitä tykännytkään. Ei voi ajatella, että ”asia on yhteinen”, jos ongelma on oikeasti vain toisen päässä eikä siitä voi edes puhua.

Niin. Kun se ei ole vain toisen päässä.

On vaikka kuinka syitä, miksi se voi olla nimenomaan sen halukkaan päässä. Tai alapäässä. Luettelin niitä sinulle useita, mutta kun et halua lukea, niin et.

Halukas voi olla totaalisen onneton sängyssä. Itsekäs tyyppi, joka tulee saman tien, haluamatta jatkaa. Muuten ihmisenä tyly ja tunnetasolla itsekäs. Tai vaikkapa mitätöitä. Voi olla petturikin. Täysin laiska paska, joka pitää puolisoaan ilmaisena kotiorjana.

Minusta kaikki aika ymmärrettäviä syitä sille, että toisella osapuolella halut ovat kadonneet. Nuo siis kaikki esimerkkejä, en edelleenkään puhu itsestäni - vaikka varmuudella yrität niin taas kohta väittää.

Naisilla yleensä seksiin tarvitaan tunnetason virittymistä. Jos tunnetaso ei pelaa tai jos seksi ei anna orgasmia - naiset kun pystyvät ikävä kyllä yhdyntään ilman kiihotusta ja jäävät siksi usein ilman silloin, kun mies on saanut - ei se todellakaan ole yksin sen haluttoman vaimon vika.

Miehillä tietysti voi olla ihan vastaavia syitä sille, miksi vaimon kanssa seksi ei houkuta.

ap

No se ongelma on vain toisen päässä, jos hän ei saa kakistettua sitä ulos. Ei voi odottaa, että se puoliso korjaa tapansa, jos hänelle ei asiasta kerrota. Ja kun edellä todettiin, että siitä ei voi kertoa, koska se on vain ”iso epämääräinen möykky”, niin silloin sitä ei voi nimittää yhteisesti hoidettavaksi asiaksi. Toki voi odottaa ja toivoa, että puoliso tukee tämän ”möykyn” selvittämisessä, mutta sekin täytyy osata ilmaista. Ei niitä omia toiveita ja odotuksia voi kaikessa hiljaisuudessa vierittää puolison harteille ja sitten ihmetellä, kun hän ei olekaan se unelmien prinssi tai prinsessa.

Lopeta jo jankuttaminen, Voimme todeta olevamme täysin eri mieltä asiasta.

Minusta aikuinen ihminen itsekin alkaa selvittää mahdollisia syitä ja muuttaa käytöstään, jos ei saa vastakaikua sillä käytöksellä, jolla nyt toimii.

ap

Niin, minusta taas aikuinen joka odottaa puolison alkavan arvailemaan mitä hän haluaa ja odottaa, on lapsellinen ja haluton kantamaan vastuuta omasta onnestaan. Sinusta tällaisen sanominen ääneen on jankuttamista ja täysin väärin.

Huokaus. 

TOTTA kai se, jos mitään ei yritä ristiriidalle tehdä, on vika. Se on vika ihan yhtä hyvin sen halukkaan puolella päätä. 

Kas kun - toistan, koska asia ei näy sinulle kymmenen sivun aikana auenneen - ei ole olemassa mitään "oikeaa seksimäärää". Ihan yhtä hyvin voi katsoa, että seksin vaatiminen kerran kuussa on epänormaalia ja ongelma. Ei ole olemassa mitään "normaalia".

Tässä ei ole nyt edes kyse siitä, etteikö useimmat pariskunnat puhuisi asiasta.

Jos toinen ei sanomisesta huolimatta MUUTA mitään käytöksessään, edelleen se ilmeisesti sinusta on sen haluttoman vika...

Projisoit nyt kovin hanakasti omia seksiongelmiasi tähän, arvaan ma. 

Koeta nähdä asia neutraalimmin. Pliis.

ap

Jokaisella on oma "oikea seksimäärä" joillain se on kuulemma 0. Mutta normaalia se ei ole muille ihmisille, normaali on se keskimääräinen koska mitenkään muuten sitä ei voi laskea.

Mutta se asian ydin on se, että toinen ei voi pakottaa toista luopumaan kokonaan seksuaalisuudestaan koska parisuhde on erilainen kuin mikään ihmissuhde siinä mielessä että seksi kuuluu nimenomaan parisuhteeseen. Puolison rakkauteen kuuluu rakkauden fyysinen näyttäminen, muuten se rakkaus on vain sukulaisrakkautta tai ystävyysrakkautta. Kompromisseja pitää parisuhteessa aina tehdä, mikään ei tule toimimaan jos vain toinen luopuu kaikesta.

Kompromissi silloin, jos seksi oikeasti inhottaa tai on yhdentekevää vaan on omiaan vähentämään entisestään niitä himoja. Kun rakkauteen kuuluu myös se, että seksi on vastavuoroista, siinä haluaa kumpikin tuottaa toiselle hyvää jne. Niin kyllä se vaan loukkaa, jos kumppanille riittää, että kompromissina antaa.

Tiedän itse tämän kokeneena, että lopulta oltiin siinä tilanteessa, että vain makasin ja mietin miksei tämä lopu. Inhosin itseäni ja miestä. Mies syytteli, miksen nauti, vaikka hän teknisesti hoitaa homman...

Tähän auttoi vaan totaalinen pidättäytyminen ja mukavien asioiden tekeminen yhdessä. Pikku hiljaa heräsi taas se luottamus, että toinen tahtoo tehdä hyvää ja halusi itsekin tehdä hyvää. Ei meillä vieläkään ole mikään ylettömän aktiivinen seksielämä, mutta noin kerran viikossa ja kummankin toiveesta, kummankin nauttiessa. Mies ehkä haluaisi vähän enemmän, mutta ei painosta, antaa minulle tilaa ja ymmärtää, että laatu korvaa määrän.

Eli sikäli, ongelma ei ole sen haluttoman vaan yhteinen. Ja kompromissi ei ole oikea tie herättää haluja, vaikka tottakai nykytila meillä on edelleen jonkinasteinen kompromissi miehen kannalta.

Jos seksi inhottaa tai on yhdentekevää ei todellakaan rakasta puolisoaan, silloin pitää oikeasti miettiä että onko sitä rakkautta rahtuakaan jäljellä. Meillä on seksi erittäin nautinnollista molemmille silloin kun sitä on, silti mies ei siihen ryhdy nykyään kuin parin kuukauden välein, ja kyllä se loukkaa minua ihan helvetisti että miksi ei voi minuun edes koskea vaikka tietää että sen takia kärsin joka päivä.

Jos minä tietäisin että niin pienellä teolla kuin että suutelisi, halaisi tai vähän kädellä hyväilisi joka päivä vaikka nukkumaan mennessä tai herätessä saisi rakkaan puolison onnelliseksi, niin totta helvetissä sen tekisin. Mies ei varmaan oikeasti tajua kuinka julma on, ja kun en viitsi siitä jatkuvasti sanoa niin luulee että olen tottunut olemaan ilman kun hänkään ei sitä jostain syystä kaipaa niin paljon.

Mies tietää kyllä että tekisin mitä tahansa jotta saisin tämän tilanteen paremmaksi. Mutta miehen mielestä mitään ei ole vialla kuin se että ei nyt vaan tule harrastettua seksiä kun on väsymystä ja kipuja ja kaikkea...

Voi myös olla, että syyllistämisen takia se seksi inhottaa ja ahdistaa, ei rakkauden puutteen takia. Ainakaan alkujaan. Vaikka toinenkin alunperin haluaisi, niin toinen loukkaantuu siitä, ettei toinen halua hänen standardeillaan tarpeeksi ja ottaa sen rakkaudettomuuden merkkinä. Sitten se toinen haluaa entistäkin vähemmän, koska koko asiasta tulee painostava ja ahdistava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt jo pitkään.

Voisivatko ne seksiä mankuvat joskus myös miettiä, miksi sitä pitää saada juuri toisen ihmisen kanssa? Miksei asiaa voi hoitaa ihan vain itsekseen. Sehän on paljon kätevämpi vaihtoehto ja aina saatavilla.

Eli mitä seksin puutetta valittavalta oikein puuttuu? Tuskin pelkkää fyysistä nautintoa, vaan jotain haluttuna ja arvostettuna olemisen, kelpaamisen kokemustako? Tai sosiaalista statusta, jota näillä saa? Oman sukupuolisen identiteetin vahvistumista - tunnetta, että on onnistunut miehenä/naisena, että seksin saaminen on sen onnistumisen mitta?

Eli jos on itsetunto kunnossa eikä tarvitse muilta tuollaista hyväksyntää, niin tarvitseeko sitten niin pakonomaisesti seksiäkään? Olettaen että silkan fyysisen tarpeen hoitaa masturboimalla.

Erittäin hyvä kommentti. Pelkkää laukeamisen tarvetta se ei voi olla. Unohdetaan myös nyt siis taas ääripäät, tottakai parisuhteessa saa ja pitääkin haluta sitä toista (olettaen ettei ole aseksuaalien suhde tai muuten yhteisestä halusta seksitön), tarkoitan että jos se toinen vaikkapa juuri pakonomaisesti haluaa 4 x päivässä niin eikö muka kerta päivässä riittäisi puolison kanssa ja loput itsekseen niin molemmat olisivat tyytyväisempiä? Ilmeisesti useinkaan ei riitä, ei riitä kun on pakonomainen tarve? Niin suuri tarve olla haluttu ettei mikään ole tarpeeksi?

Miksi pitää heti vetää tähän että se joka haluaa, haluaa monta kertaa päivässä, kun sais edes pari kertaa kuussa.

Ja, minulle ainakin naisena, ja tietääkseni myös miehelleni, se laukeaminen ei ole sama asia kun sen "hoitelee itse" mieheni ei tee sitä koskaan, minä teen viimeisessä hädässä.  Mies ei yleensä pysty saman viikon aikana kahta kertaa ollenkaan (sen huomasin silloin 20 vuotta sitten kun oltiin vielä aika nuoria), ja mullekin riittää kerta viikkoon, nykyään jo riittäisi se että kerran kuussa ovulaation aikaan saisi kunnolla.

Mulle emätinorgasmi, ja nimenomaan miehen sen minulle aiheuttama, on sellaiseen pikaiseen pintapuoliseen klitorisorgasmiin verrattuna kuin vertaisi hirmumyrskyä  muutamaan vesipisaraan. Ei sitä mieletöntä orgasmia saa kuin kunnon yhdynnällä ja se ensimmäinen on aina se isoin, seuraavat on sitten jälkimaininkeja.

Ja minulle se rakastelu on yhtäkuin rakkaus. En voisi koskaan rakastella sellaisen ihmisen kanssa jota en rakasta. En halua edes kätellä ketään ihmisiä, en halaile edes aikuista lastani tai äitiäni tai sisaruksiani tai ystäviä.

Minulle mieheni kosketus on mieletön, se rentouttaa lihakset ja mielen. Ja minua loukkaa se, että mies ei kaipaa niin paljon koskettaa minua tai tuntea minun kosketustani kuin minä hänen.

Eniten seksuaaliseen halukkuuteen miehillä vaikuttaa naisen uutuus.

Tässä keskustelussa on nyt useamminkin sivuttu sitä, että onko kyse haluttomuudesta vai siitä, että haluavalle ei vain mikään riitä. Ymmärrän kyllä pointin, mutta koen tämän silti vähän vähättelynä meidän haluttomassa suhteessa elävien haluavien kannalta. Kun ei kyse ainakaan omassa tapauksessani ole siitä, että minä haluaisin vähintään viisi kertaa viikossa, ja vähemmän haluavalle riittäisi kerta viikkoon, tai vaikkapa pari, kolme kertaa kuukauteen. Kun meillä pisin tauko on ollut reippaasti yli puoli vuotta, joissakin suhteissa taas puhutaan kuukausien sijaan vuosista. Tietenkin ymmärrän, ettei näitä asioita voida ratkaista syyllistämällä toista tai velvoittamalla tekemään asioita, joita ei halua tehdä. Mutta ei viitsitä maalata meistä haluavistakaan sellaista kuvaa, että olisimme haluinemme jotenkin kohtuuttomia, eihän? 

Vierailija kirjoitti:

Haluaminen on tai voi olla myös kausittaista. Tyyliin kesäisin hormonit hyrrää, talvella tekee mieli vaan nukkua. On pikkulapsivaihetta, erilaisia stressitiloja, vaiheita parisuhteessa, ... ja sitäkin pitäisi osata kunnioittaa, ettei itse asiassa syvennä koko ongelmaa jatkuvalla vonkaamisella.

Jep, mutta halukkaammat osapuolet tuntuvat usein ottavan tämän nimenomaan henkilökohtaisena loukkauksena ja merkkinä siitä, ettei toinen rakasta. Siis siinäkin tapauksessa että toinenkin kyllä haluaa, ei vaan halua tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua alleviivata olevani eri mieltä sinänsä aloituksen aiheesta, tai siitä, että haluaisin syyllistää suhteessaan halutonta, tai muuten vähemmän seksiä haluavaa. Mutta haluaisin silti tuoda esiin näkökulman vähäseksisessä suhteessa elävänä naisena. Ehkä siksikin, koska tyypillisesti haluttomuus mielletään nimenomaan siten, että nainen on haluton.

Olemme omassa suhteessamme ajautuneet nimenomaan siihen tilanteeseen, että minä vonkaan, ja toinen turhautuu entisestään, mikä vaikuttaa väistämättä seksielämäämme - eli sitä on entistä vähemmän, ja niinä kertoina, kun sitä on, saattaa suorastaan aistia sen, että sitä harrastetaan pitkin hampain. Meillä toki on paljon koskettelua ilman seksistä vihjailuja, mutta kun tulee torjutuksi sen 90 % ehdotuksista, myönnän, että se vaikuttaa myös näihin viattomiin kosketuksiin. Jos niihin kosketuksiin ei hiivi toivetta sen etenevän edes joskus halausta pidemmälle, yksinkertaisesti ei vain enää halua koskettaa, ei istua vieressä, eikä tulla yhtä aikaa nukkumaan. Ei kyse ole siitä, että haluaisin rangaista puolisoani haluttomuudestaan.  Ehkä pikemminkin kyse on itsensä säästelemisestä pettymyksiltä, ja olosuhteiden hiljaisesta hyväksymisestä.  Niin, ja valitettavasti tämä neuvo olla vonkaamatta seksiä vaikka kuukauden tarkoittaisi meillä sitä, että seksiä ei harrastettaisi lainkaan, missään tilanteessa.

Ei suhteemme ole koskaan ollut ihan hirveän kiihkeä. Muutokset, mitä on tullut, ovat olleet nimenomaan negatiivisia: lihomiseni johti siihen, ettei seksiä käytännössä ollut lainkaan, mistä jäi aika syvät arvet itsetuntoon. Nyt, kun olen laihtunut, seksiä toki on, mutta edelleen vähän, osa seksikerroista lähinnä kompromisseja. En pääse eroon siitä ajatuksesta, että minä olen siihen syypää, koska olen epäviehättävä. Ja jos syyllisyydestä puhutaan, mitä totta vieköön koen olevani syyllinen ja itse ongelma: minä haluan liikaa, minä ahdistan puolisoani, mutta toisaalta taas olen epäviehättävyydessäni este sille, ettei seksiä tule tämän enempää koskaan olemaankaan. Ja on kieltämättä vaikea edes ottaa puheeksi tätä ongelmaa missään, koska sen kokee niin suurena häpeänä, ettei yksinkertaisesti kelpaa ihmiselle, jota rakastaa niin hirveästi.

Etkö osaa masturboida? Sitä miehillekin ehdotetaan.

Osaan, ja teenkin sitä. Se ei vain valitettavasti korjaa ongelmaa, vaan oikeastaan lisää niitä: kun seksi korvautuu itse itsensä hoitelemalla, kokee erkaantuvansa puolisostaan vielä enemmän. Ja sanottakoon vielä, että masturbointi ihan masturboimisen ilosta on loistavaa, mutta masturbointi jonkin puutteen täyttämiseksi saa tuntemaan itsensä pidemmän päälle onnettomaksi.

Mikä tekee siitä iloa ja mikä puutteen täyttämistä? Missä se raja menee? Paljonko pitäisi saada puolisolta seksiä, että voisi masturboidakin ilolla vai onko puoliso velvollinen täyttämään tarpeet aina tai muuten menee puutteen täyttämiseksi?

Nimim. alituiseen syyllistetty kysyy,..

Minusta tämä on asia, josta sinun täytyy keskustella sen kanssa, joka sinua tästä alituiseen syyllistää. En voi puhua tämän ihmisen suulla, enkä voi muiden puolesta määrittää, mikä on sopiva määrä seksiä (minkä saman asian ympärille koko keskustelu on perustettu). Omassa tapauksessani pisin tauko on kestänyt lähes vuoden, ja kyllä minä myönnän, että se vaikutti vahvasti itsetuntooni, suhteeseemme ja myös kokemukseen masturboimisesta, vaikka en tietenkään halua vastuuttaa omaa puolisoani näin henkilökohtaisesta kokemuksesta. Niin ja haluan myös lisätä, että en yksinkertaisesti ajattele masturboimista seksin korvikkeena, ja harrastaisin sitä todennäköisesti ihan riippumatta siitä, onko suhteessa seksiä vai ei. 

Toki asiasta on keskusteltu, mutta ei se syyllistäminen lopu. Eikä ihan puhuta vuoden tauoista vaan muutamien päivien :D Ihan hulluahan tämä on.

Vierailija kirjoitti:

Minä haen vertailun vuoksi toisen esimerkin.

Kuvitellaan, että pariskunnalla olisi ristiriita vapaa-ajanvietosta. Vähän huono vertailukohta, koska siihen ei kohdistu yhtä voimakkaita tunteita, mutta koettakaa kestää...

Toinen puoliso A katsoo, että koska heillä on ollut tapana aina viikonloppuisin käydä katsomassa molempien isovanhempien luona ja keskiviikkoisin mennä kahdestaan lenkille, niin on tehtävä jatkossakin. 

Toinen, puoliso B haluaa vähentää mummolakäyntejä ja aloittaa oman, uuden ja innostavan harrastuksen (mitä se onkin, sivuseikka).

Kumpi on oikeassa?

A katsoo, että B on petturi, erkaantunut suhteesta ja kylmäkiskoinen, kun ketale haluaa harrastaa omin päin, eikä yhdessä. "Kyllä parisuhteeseen kuuluu yhdessätekeminen!"

B katsoo, että A:n vaateet ahdistaa hänen vapauttaan ja on tylsää. Hänestä hänellä on oikeus kehittyä ja harrastaa omaa, mieluisaa harrastustaan. "Miksi pitää aina luuhata yhdessä?"

Jos nyt lähdettäisiin tästä seksuaalisen haluttomuuden keskustelun tyylilajista, se on se B aika rölli ja rikollinen. Meni muuttamaan "pelin sääntöjä".

Mutta oikeasti - muutos kuuluu ajankulun luonteeseen. Kompromissien teko voisi olla ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin etsiä syypäätä ja pakottaa se B johonkin, joka ei enää vaan hotsita. B puolestaan saisi ymmärtää, miten tärkeää A:lle on tehdä asioita myös yhdessä, ja pariskunta voisi löytää jotakin muuta yhteistä tekemistä kuin anoppilakyläilyt.

Normaalisti tuollaiset asiat kyllä osataankin neuvotella ja sovitella.

Mutta seksiin - kuten sanoin - kohdistuu ihan valtavasti odotuksia ja tunnesisältöjä. Moni katsoo, että jos seksi vähenee, se kertoo heti suoraan jotain rakkauden määrästä. 

Kuitenkin siihen voi olla sen tusinoittain syitä, ihan alkaen olosuhteista ja päättyen fyysisiin sairauksiin.

Voisiko siihenkin pyrkiä mieluumin hakemaan kompromisseja - ja sellaisia, joiden myötä siitä "anoppilakäynnistä" ei tule pakkopullaa.

ap

Tuo sun esimerkki on erittäin, erittäin huono. Kaikki tuollaiset asiat muuttuu kaikkien elämässä, ne vanhemmat ja appivanhemmat kuolee pois ja harrastukset muuttuu kaikilla. Eikä kaikki tee mitään yhteisiä juttuja koskaan säännöllisesti vaan molemmat tekee mitä haluaa ja koska sattuu.

Seksi parisuhteessa on se rakkauden fyysinen ilmentymä. Seksin puute on kosketuksen puutetta, hellyyden puutetta, arvostuksen puutetta, halun kohteena olemisen puutetta, toiselle halun näyttämisen puutetta, fyysistä nautinnon puutetta, henkistä nautinnon puutetta, se on rakkauden puutetta, sitä ei voi saada mistään muualta kuin omalta puolisolta. Rakastelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt jo pitkään.

Voisivatko ne seksiä mankuvat joskus myös miettiä, miksi sitä pitää saada juuri toisen ihmisen kanssa? Miksei asiaa voi hoitaa ihan vain itsekseen. Sehän on paljon kätevämpi vaihtoehto ja aina saatavilla.

Eli mitä seksin puutetta valittavalta oikein puuttuu? Tuskin pelkkää fyysistä nautintoa, vaan jotain haluttuna ja arvostettuna olemisen, kelpaamisen kokemustako? Tai sosiaalista statusta, jota näillä saa? Oman sukupuolisen identiteetin vahvistumista - tunnetta, että on onnistunut miehenä/naisena, että seksin saaminen on sen onnistumisen mitta?

Eli jos on itsetunto kunnossa eikä tarvitse muilta tuollaista hyväksyntää, niin tarvitseeko sitten niin pakonomaisesti seksiäkään? Olettaen että silkan fyysisen tarpeen hoitaa masturboimalla.

Erittäin hyvä kommentti. Pelkkää laukeamisen tarvetta se ei voi olla. Unohdetaan myös nyt siis taas ääripäät, tottakai parisuhteessa saa ja pitääkin haluta sitä toista (olettaen ettei ole aseksuaalien suhde tai muuten yhteisestä halusta seksitön), tarkoitan että jos se toinen vaikkapa juuri pakonomaisesti haluaa 4 x päivässä niin eikö muka kerta päivässä riittäisi puolison kanssa ja loput itsekseen niin molemmat olisivat tyytyväisempiä? Ilmeisesti useinkaan ei riitä, ei riitä kun on pakonomainen tarve? Niin suuri tarve olla haluttu ettei mikään ole tarpeeksi?

Miksi pitää heti vetää tähän että se joka haluaa, haluaa monta kertaa päivässä, kun sais edes pari kertaa kuussa.

Ja, minulle ainakin naisena, ja tietääkseni myös miehelleni, se laukeaminen ei ole sama asia kun sen "hoitelee itse" mieheni ei tee sitä koskaan, minä teen viimeisessä hädässä.  Mies ei yleensä pysty saman viikon aikana kahta kertaa ollenkaan (sen huomasin silloin 20 vuotta sitten kun oltiin vielä aika nuoria), ja mullekin riittää kerta viikkoon, nykyään jo riittäisi se että kerran kuussa ovulaation aikaan saisi kunnolla.

Mulle emätinorgasmi, ja nimenomaan miehen sen minulle aiheuttama, on sellaiseen pikaiseen pintapuoliseen klitorisorgasmiin verrattuna kuin vertaisi hirmumyrskyä  muutamaan vesipisaraan. Ei sitä mieletöntä orgasmia saa kuin kunnon yhdynnällä ja se ensimmäinen on aina se isoin, seuraavat on sitten jälkimaininkeja.

Ja minulle se rakastelu on yhtäkuin rakkaus. En voisi koskaan rakastella sellaisen ihmisen kanssa jota en rakasta. En halua edes kätellä ketään ihmisiä, en halaile edes aikuista lastani tai äitiäni tai sisaruksiani tai ystäviä.

Minulle mieheni kosketus on mieletön, se rentouttaa lihakset ja mielen. Ja minua loukkaa se, että mies ei kaipaa niin paljon koskettaa minua tai tuntea minun kosketustani kuin minä hänen.

Sori, ihan omakohtainen kokemus... Valaisevana esimerkkinä siitä että voi olla halutonta ja "halutonta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko kuvitella, että miehiä neuvottaisiin panemaan vaikkei tekisi yhtään mieli? Ei, en minäkään!

Siis miksen voisi kuvitella? Meille terapeutti antoi saman neuvon ohimennen (vaikkei kummankaan haluttomuus ole ongelmamme) ja kyllä se koski molempia ihan yhtälailla. Just eilen illalla minä halusin seksiä ja mies ilmoitti, että on kovin väsynyt, mutta voi maata paikallaan jos minä teen työn. Ei hän vaikuttanut kovin rikkinäiseltä tai loukkaantuneelta.

Miksi et voinut hoidella itseäsi ja antaa väsyneen nukkua? Ja onko noin uupuneen kanssa sitten kiva harrastaa? :D

Niin mä tekisin, antaisin väsyneen nukkua ja tyydyttäisin itseni... Haluttomia (tai niitä jotka haluttomiksi leimataan) aina syyllistetään vallankäytöstä mitä seksiin tulee, mutta outoa vallankäyttöä on sekin jos ei voi antaa toisen nukkua väsyneenä vaan aivan pakko on saada, vaikka omatkin toimivat kädet oletettavasti löytyy.

Kyllä minä jaksan aina seksiä koska se helpottaa ahdistusta, masennusta ja stressiä, jopa kipua. Se on ihan tutkittu asia että orgasmi on ihmiselle erittäin terveellistä. Ja omin käsin ei saa samaa orgasmia, ei mitenkään, eikä kosketusta muutenkaan, jos niin olisi ei minulla olisi miestä ollenkaan. Kyllä minä arjesta selviytyisin yksinkin. 

Ja jos se toinen on aina viikosta ja kuukaudesta toiseen väsynyt, niin pitäisi itsekin jotain asialle tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.

Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.

Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.

No en todellakaan sanonut.

Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?

Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."

Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.

Ap

Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?

No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.

No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?

En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.

No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.

Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.

No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.

Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.

On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.

Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?

103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).

Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.

Ehkä silloin pitäisi hakeutua terapiaan tai jotain. Mutta itse kyllä peräänkuulutan tässä sen haluttoman osapuolen vastuuta asiasta, vaikka ap ei siitä tykännytkään. Ei voi ajatella, että ”asia on yhteinen”, jos ongelma on oikeasti vain toisen päässä eikä siitä voi edes puhua.

Niin. Kun se ei ole vain toisen päässä.

On vaikka kuinka syitä, miksi se voi olla nimenomaan sen halukkaan päässä. Tai alapäässä. Luettelin niitä sinulle useita, mutta kun et halua lukea, niin et.

Halukas voi olla totaalisen onneton sängyssä. Itsekäs tyyppi, joka tulee saman tien, haluamatta jatkaa. Muuten ihmisenä tyly ja tunnetasolla itsekäs. Tai vaikkapa mitätöitä. Voi olla petturikin. Täysin laiska paska, joka pitää puolisoaan ilmaisena kotiorjana.

Minusta kaikki aika ymmärrettäviä syitä sille, että toisella osapuolella halut ovat kadonneet. Nuo siis kaikki esimerkkejä, en edelleenkään puhu itsestäni - vaikka varmuudella yrität niin taas kohta väittää.

Naisilla yleensä seksiin tarvitaan tunnetason virittymistä. Jos tunnetaso ei pelaa tai jos seksi ei anna orgasmia - naiset kun pystyvät ikävä kyllä yhdyntään ilman kiihotusta ja jäävät siksi usein ilman silloin, kun mies on saanut - ei se todellakaan ole yksin sen haluttoman vaimon vika.

Miehillä tietysti voi olla ihan vastaavia syitä sille, miksi vaimon kanssa seksi ei houkuta.

ap

No se ongelma on vain toisen päässä, jos hän ei saa kakistettua sitä ulos. Ei voi odottaa, että se puoliso korjaa tapansa, jos hänelle ei asiasta kerrota. Ja kun edellä todettiin, että siitä ei voi kertoa, koska se on vain ”iso epämääräinen möykky”, niin silloin sitä ei voi nimittää yhteisesti hoidettavaksi asiaksi. Toki voi odottaa ja toivoa, että puoliso tukee tämän ”möykyn” selvittämisessä, mutta sekin täytyy osata ilmaista. Ei niitä omia toiveita ja odotuksia voi kaikessa hiljaisuudessa vierittää puolison harteille ja sitten ihmetellä, kun hän ei olekaan se unelmien prinssi tai prinsessa.

Lopeta jo jankuttaminen, Voimme todeta olevamme täysin eri mieltä asiasta.

Minusta aikuinen ihminen itsekin alkaa selvittää mahdollisia syitä ja muuttaa käytöstään, jos ei saa vastakaikua sillä käytöksellä, jolla nyt toimii.

ap

Niin, minusta taas aikuinen joka odottaa puolison alkavan arvailemaan mitä hän haluaa ja odottaa, on lapsellinen ja haluton kantamaan vastuuta omasta onnestaan. Sinusta tällaisen sanominen ääneen on jankuttamista ja täysin väärin.

Huokaus. 

TOTTA kai se, jos mitään ei yritä ristiriidalle tehdä, on vika. Se on vika ihan yhtä hyvin sen halukkaan puolella päätä. 

Kas kun - toistan, koska asia ei näy sinulle kymmenen sivun aikana auenneen - ei ole olemassa mitään "oikeaa seksimäärää". Ihan yhtä hyvin voi katsoa, että seksin vaatiminen kerran kuussa on epänormaalia ja ongelma. Ei ole olemassa mitään "normaalia".

Tässä ei ole nyt edes kyse siitä, etteikö useimmat pariskunnat puhuisi asiasta.

Jos toinen ei sanomisesta huolimatta MUUTA mitään käytöksessään, edelleen se ilmeisesti sinusta on sen haluttoman vika...

Projisoit nyt kovin hanakasti omia seksiongelmiasi tähän, arvaan ma. 

Koeta nähdä asia neutraalimmin. Pliis.

ap

Jokaisella on oma "oikea seksimäärä" joillain se on kuulemma 0. Mutta normaalia se ei ole muille ihmisille, normaali on se keskimääräinen koska mitenkään muuten sitä ei voi laskea.

Mutta se asian ydin on se, että toinen ei voi pakottaa toista luopumaan kokonaan seksuaalisuudestaan koska parisuhde on erilainen kuin mikään ihmissuhde siinä mielessä että seksi kuuluu nimenomaan parisuhteeseen. Puolison rakkauteen kuuluu rakkauden fyysinen näyttäminen, muuten se rakkaus on vain sukulaisrakkautta tai ystävyysrakkautta. Kompromisseja pitää parisuhteessa aina tehdä, mikään ei tule toimimaan jos vain toinen luopuu kaikesta.

Kompromissi silloin, jos seksi oikeasti inhottaa tai on yhdentekevää vaan on omiaan vähentämään entisestään niitä himoja. Kun rakkauteen kuuluu myös se, että seksi on vastavuoroista, siinä haluaa kumpikin tuottaa toiselle hyvää jne. Niin kyllä se vaan loukkaa, jos kumppanille riittää, että kompromissina antaa.

Tiedän itse tämän kokeneena, että lopulta oltiin siinä tilanteessa, että vain makasin ja mietin miksei tämä lopu. Inhosin itseäni ja miestä. Mies syytteli, miksen nauti, vaikka hän teknisesti hoitaa homman...

Tähän auttoi vaan totaalinen pidättäytyminen ja mukavien asioiden tekeminen yhdessä. Pikku hiljaa heräsi taas se luottamus, että toinen tahtoo tehdä hyvää ja halusi itsekin tehdä hyvää. Ei meillä vieläkään ole mikään ylettömän aktiivinen seksielämä, mutta noin kerran viikossa ja kummankin toiveesta, kummankin nauttiessa. Mies ehkä haluaisi vähän enemmän, mutta ei painosta, antaa minulle tilaa ja ymmärtää, että laatu korvaa määrän.

Eli sikäli, ongelma ei ole sen haluttoman vaan yhteinen. Ja kompromissi ei ole oikea tie herättää haluja, vaikka tottakai nykytila meillä on edelleen jonkinasteinen kompromissi miehen kannalta.

Jos seksi inhottaa tai on yhdentekevää ei todellakaan rakasta puolisoaan, silloin pitää oikeasti miettiä että onko sitä rakkautta rahtuakaan jäljellä. Meillä on seksi erittäin nautinnollista molemmille silloin kun sitä on, silti mies ei siihen ryhdy nykyään kuin parin kuukauden välein, ja kyllä se loukkaa minua ihan helvetisti että miksi ei voi minuun edes koskea vaikka tietää että sen takia kärsin joka päivä.

Jos minä tietäisin että niin pienellä teolla kuin että suutelisi, halaisi tai vähän kädellä hyväilisi joka päivä vaikka nukkumaan mennessä tai herätessä saisi rakkaan puolison onnelliseksi, niin totta helvetissä sen tekisin. Mies ei varmaan oikeasti tajua kuinka julma on, ja kun en viitsi siitä jatkuvasti sanoa niin luulee että olen tottunut olemaan ilman kun hänkään ei sitä jostain syystä kaipaa niin paljon.

Mies tietää kyllä että tekisin mitä tahansa jotta saisin tämän tilanteen paremmaksi. Mutta miehen mielestä mitään ei ole vialla kuin se että ei nyt vaan tule harrastettua seksiä kun on väsymystä ja kipuja ja kaikkea...

Voi myös olla, että syyllistämisen takia se seksi inhottaa ja ahdistaa, ei rakkauden puutteen takia. Ainakaan alkujaan. Vaikka toinenkin alunperin haluaisi, niin toinen loukkaantuu siitä, ettei toinen halua hänen standardeillaan tarpeeksi ja ottaa sen rakkaudettomuuden merkkinä. Sitten se toinen haluaa entistäkin vähemmän, koska koko asiasta tulee painostava ja ahdistava.

Miten tällaista tilannetta lähteä oikeasti ratkomaan? Kun en tietenkään halua, että puolisoni ahdistuu siitä, että haluan harrastaa hänen kanssaan seksiä, ja vielä vähemmän haluan, että hän kokee seksin kanssani epämiellyttäväksi tai jopa inhottavaksi. Ja totta kai se, että puolisoni näin mahdollisesti kokee, vaikuttaa taas minun käsitykseeni hänen rakkaudestaan minua kohtaan (ja vaikka ei vaikuttaisikaan, se vaikuttaa taas itsetuntooni haluttavana ihmisenä). Kyllä tämä pidemmän päälle vaikuttaa myös enemmän haluavan haluihin, kun niistä harvoista seksikerroista tulee ihan yhtä lailla haluavallekin painostavia ja ahdistavia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt jo pitkään.

Voisivatko ne seksiä mankuvat joskus myös miettiä, miksi sitä pitää saada juuri toisen ihmisen kanssa? Miksei asiaa voi hoitaa ihan vain itsekseen. Sehän on paljon kätevämpi vaihtoehto ja aina saatavilla.

Eli mitä seksin puutetta valittavalta oikein puuttuu? Tuskin pelkkää fyysistä nautintoa, vaan jotain haluttuna ja arvostettuna olemisen, kelpaamisen kokemustako? Tai sosiaalista statusta, jota näillä saa? Oman sukupuolisen identiteetin vahvistumista - tunnetta, että on onnistunut miehenä/naisena, että seksin saaminen on sen onnistumisen mitta?

Eli jos on itsetunto kunnossa eikä tarvitse muilta tuollaista hyväksyntää, niin tarvitseeko sitten niin pakonomaisesti seksiäkään? Olettaen että silkan fyysisen tarpeen hoitaa masturboimalla.

Erittäin hyvä kommentti. Pelkkää laukeamisen tarvetta se ei voi olla. Unohdetaan myös nyt siis taas ääripäät, tottakai parisuhteessa saa ja pitääkin haluta sitä toista (olettaen ettei ole aseksuaalien suhde tai muuten yhteisestä halusta seksitön), tarkoitan että jos se toinen vaikkapa juuri pakonomaisesti haluaa 4 x päivässä niin eikö muka kerta päivässä riittäisi puolison kanssa ja loput itsekseen niin molemmat olisivat tyytyväisempiä? Ilmeisesti useinkaan ei riitä, ei riitä kun on pakonomainen tarve? Niin suuri tarve olla haluttu ettei mikään ole tarpeeksi?

Miksi pitää heti vetää tähän että se joka haluaa, haluaa monta kertaa päivässä, kun sais edes pari kertaa kuussa.

Ja, minulle ainakin naisena, ja tietääkseni myös miehelleni, se laukeaminen ei ole sama asia kun sen "hoitelee itse" mieheni ei tee sitä koskaan, minä teen viimeisessä hädässä.  Mies ei yleensä pysty saman viikon aikana kahta kertaa ollenkaan (sen huomasin silloin 20 vuotta sitten kun oltiin vielä aika nuoria), ja mullekin riittää kerta viikkoon, nykyään jo riittäisi se että kerran kuussa ovulaation aikaan saisi kunnolla.

Mulle emätinorgasmi, ja nimenomaan miehen sen minulle aiheuttama, on sellaiseen pikaiseen pintapuoliseen klitorisorgasmiin verrattuna kuin vertaisi hirmumyrskyä  muutamaan vesipisaraan. Ei sitä mieletöntä orgasmia saa kuin kunnon yhdynnällä ja se ensimmäinen on aina se isoin, seuraavat on sitten jälkimaininkeja.

Ja minulle se rakastelu on yhtäkuin rakkaus. En voisi koskaan rakastella sellaisen ihmisen kanssa jota en rakasta. En halua edes kätellä ketään ihmisiä, en halaile edes aikuista lastani tai äitiäni tai sisaruksiani tai ystäviä.

Minulle mieheni kosketus on mieletön, se rentouttaa lihakset ja mielen. Ja minua loukkaa se, että mies ei kaipaa niin paljon koskettaa minua tai tuntea minun kosketustani kuin minä hänen.

Tiedätkö että olet onnekas kun ylipäänsä pystyt kokemaan noin voimakkaasti. Löisinpä vaikka vetoa että miehesi ei kokisi noin syvästi veiika hänelle iskettäisiin sänkyyn maailman seksikkäin nainen. Ei ole mitään syytä loukkaantua. Enemmänkin tuossa on surullista ettet ole alunperinkin päätynyt yhteen vastaavan miehen kanssa.