Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minua häiritsee seksuaalista haluttomuutta koskevassa keskustelussa se,
Että otetaan ikään kuin annettuna, että mitä enemmän seksiä, sen parempi. Että on jokin "normaali", ja jos siitä jää alle, on ongelma ja kriisi.
Minusta seksin määrä on ongelma vain, jos pariskunnan osapuolilla halut eroavat. Ja silloinkaan se on yhteinen ongelma, ei pelkästään sen vähemmän haluavan vika.
Luin juuri taas Hesarista tänään pitkän jutun, joka kuvasi hyvin tilannetta sen enemmän seksiä haluavan kannalta, mutta jätti sen vähemmän halukkaan ajatusmaailman täysin pimentöön. Vikaa haettiin jutussa yksinomaan siitä vähemmän halukkaasta.
Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, eikä minusta syyllisten etsiminen sinänsä edes olekaan hyödyllistä, halusin vaan kärjistää, jotta havainnollistaisin sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta.
Nyt se seksistä vähän kiinnostunut leimataan heti. Hänellä on varmaan joku sairaus, vähintäänkin on frigidi ja estoinen tai tunteeton ja muuten outo.
Kommentit (781)
Itse en parhaalla tahdollakaan pysty tuntemaan itseäni epänormaaliksi, vaikka nykyään aika harvoin aktiivisesti haluan. Miehellä haluja on lähes kuten suhteen alussa.
Meillä homma toimii niin, että seksiä kyllä on joitain kertoja viikossa, koska ei se vastenmielistäkään minulle ole. Mutta silti mietityttää, että ilmankin, tai aika harvoilla kerroilla pärjäisin. Ja kyllähän mies toki huomaa ja tajuaa, että en ole touhussa läheskään aina täysillä mukana.
Meillä ei ole parisuhteessa mitään sellaisia tekijöitä, jotka aiheuttavat "haluttomuuden". Eiköhän se ole tässä tapauksessa ihan luonnollista ikääntymistä ja vakiintumista ja sellaisen jännityksen katoamista. Rakkautta, haleja, koskettelua jne on kyllä ja niitä kaipaankin.
Ja kyllä, ihmettelen miksi meistä minä olisin se epänormaali. Emmeköhän kumpikin ole, mutta tässä asiassa vaan kehittyneet eri suuntiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kärsin joka helvetin päivä siitä että mies ei kosketa minua, enkä ole enää kymmeneen vuoteen kovin paljon sitten itsekään mennyt koskettelemaan kun on tunne että se täytyy olla hänestä vastenmielistä (väittää että ei ole) mutta jos se olisi mukavaa kuten minusta, myös hän tekisi sitä.
Tänä vuonna meillä on ollut kerran seksiä, viime vuoden puolellakin alkoi loppuvuodesta olla vähintään kahden kuukauden taukoja. Ollaan puhuttu asiasta monet, monet kerrat. Toki mies on kipeä, väsynyt, stressaantunut jne. ja niin olen minäkin, mutta minua stressaa sata kertaa enemmän se, että olen puutteessa enkä saa läheisyyttä eli rakkautta.
Ennen sain seksiä lähes joka viikko, ja sitten se meni niin että ehkä kerran kuussa, ja nyt ei enää sitäkään.
Seksissä ei ole mitään vikaa silloin kun sitä on. Ymmärtäisin jos seksi ei tuntuisi hyvältä.
Mies ei koskaan sano että rakastaa, ja on sanonut että hän ei osaa sanoa sellaisia eikä olla romanttinen, hän mieluummin näyttää teoilla että rakastaa. Mielestäni se että hän ei koske minuun vapaaehtoisesti kertoo nyt sitä että hän ei rakasta. Kun puhun siitä niin mies ei vastaa mitään, sanoo että puheeni on ihan pötyä ja lupaa että seksiä olisi useammin ja sanoo että minäkin voisin tehdä aloitteita. En tee aloitteita koska se tuntuu niin pahalta jos oikein tekee mieli ja toinen kieltäytyy, siitä ei häpeästä ei kyllä hevin toivu, parempi on olla ilman ja kärsiä. Miten pitkään minun pitäisi tässä vielä kärsiä? Onko niin että vähän päälle nelikymppisenä on seksuaalisuus jo heitettävä romukoppaan vain sen takia että toinen on niin päättänyt?
Vierailija kirjoitti:
Itse en parhaalla tahdollakaan pysty tuntemaan itseäni epänormaaliksi, vaikka nykyään aika harvoin aktiivisesti haluan. Miehellä haluja on lähes kuten suhteen alussa.
Meillä homma toimii niin, että seksiä kyllä on joitain kertoja viikossa, koska ei se vastenmielistäkään minulle ole. Mutta silti mietityttää, että ilmankin, tai aika harvoilla kerroilla pärjäisin. Ja kyllähän mies toki huomaa ja tajuaa, että en ole touhussa läheskään aina täysillä mukana.
Meillä ei ole parisuhteessa mitään sellaisia tekijöitä, jotka aiheuttavat "haluttomuuden". Eiköhän se ole tässä tapauksessa ihan luonnollista ikääntymistä ja vakiintumista ja sellaisen jännityksen katoamista. Rakkautta, haleja, koskettelua jne on kyllä ja niitä kaipaankin.
Ja kyllä, ihmettelen miksi meistä minä olisin se epänormaali. Emmeköhän kumpikin ole, mutta tässä asiassa vaan kehittyneet eri suuntiin.
Se normaali on 1-2 kertaa viikossa. Joten miehesi haluaa normaalia enemmän, sinä olet se "normaali" teistä.
Joten te ette kuulu edes tähän keskusteluun koska teillä on seksiä yllinkyllin, kumpikaan ei ole puutteessa ja jos sinä et aina ole ihan mukana, niin onko ihmekään jos monta kertaa viikossa sitä harrastetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksin puutteesta parisuhteessa ei saisi puhua tai tehdä ongelmaa?
Entä saako läheisyysen puutteesta?
Puhumattomuudesta?Voisi kuvitella, että löytyy joku jota mykkäkoulu ei haittaa. Silti useimmille puhe on tärkeää. Kuten seksikin.
Ihan siinä missä liiasta seksistä tai siitä, että toinen pyrkii liikaa iholle tai haluaa koko akan jutella, vaikka itse haluaisit kiireisen työpäivän jälkeen vain lukea hiljaa ja rauhassa kirjaa...
Totta kai libidojen kohtaamattomuus on ongelma. Ja siitä pitää voida puhua. Mutta ei niin, että se on vain sen haluttoman vika ja että seksiä PITÄÄ olla enemmän. Entä jos se olisikin niin päin, että sitä saa olla vähemmän?
Kohtaamattomuus siis oli se ongelma, ei vähyys, eikä toki paljouskaan.
Minua siis haittasi - en kyllä voi käsittää, miten edes et tätä ymmärtänyt - keskustelun yksipuolisuus, ei se, että aiheesta keskustellaan. Herranen aika, mitäs minä itsekään muuta teen kuin KESKUSTELEN aiheesta...!
Ap
Siltä seksuaaliselta ihmiseltä on pois se, ettei partneri halua hänen kanssaan seksiä. Haluttomalle se ei ole mistään pois, jos he eivät halua intiimiä kanssakäymistä kumppaninsa kanssa. Tässä syy sille, miksi tätä asiaa pohditaan nimenomaisesti sen korkeamman libidon omaavan ja kroonisessa seksin puutteessa elävän osapuolen näkökulmasta.
Kääntele miten kääntelet. Tosiasiassa tilanne on ihan yhtä ahdistava molemmille.
Haluton kokee toisen painostavan. Hän ei saa enää neutraalia läheisyyttä, koska jokainen halaus tai pusu on vonkaamista (tai ainakin hän kokee sen sellaiseksi), eli hän menettää mahdollisuuden neutraaliin läheisyyteen ja rauhalliseen olemiseen - on koko ajan varpaillaan siitä, miten mies/vaimo seuraavan kerran alkaa vongata ja miten sen tilanteen voisi ennaltaehkäistä.
Halukas taas kokee, että toinen kavahtaa hänen kosketustaankin - niin kuin kavahtaakin, koska neutraalia kosketusta ei siis enää ole - ja seksiä pitää anella.
Jos sitä seksiä sitten on, halukas laukeaa nopeasti tai hänellä on suorituspaineita. Haluton tuskin mitään orgasmia saakaan, koska jos seksi olisi hänelle aina tyydyttävää, hän tuskin olisi edes niin kovin haluton.
Kaiken kaikkiaan mikään ei fyysisesti kohtaa.
ap
Itse olen enemmän haluavan roolissa, ja tunnistan todella tämän ongelman. Havainnollistaakseni haluavan näkökulmasta asiaa kosketukseen ylipäätään alkaa suhtautua eri tavalla haluttomassa parisuhteessa: itse huomaan valitettavasti, että joko vihjaan alituiseen seksistä saadakseni edes jonkinlaisen vireen suhteeseen, mikä työntää toisen luotani entistä kauemmas. Toinen vaihtoehto on säästää vähän joka kosketuksesta, jättää halaukset ja suukot vähemmälle, ja viivytellä vaikka nukkumaan menemisessä niin, että toinen on jo unten mailla, kun itse viitsii tulla petiin. Tämä taas tuntuu tosi loukkaavalta vähemmän haluavasta, mitä se onkin. Niin, ja vaikuttaahan tämä niihin harvoihin seksikertoihinkin, mitä on, kun niissä ei enää ole läsnä puhdas halu olla toisen lähellä ja nauttia: itse ainakin koen, että pitäisi olla aivan hirvittävän hyvä rakastaja ja jättää omat tarpeensa ehkä tyystin huomiotta ollakseen toiselle niin hyvä, että kelpaisi joskus toistekin. Tuloksena ei todellakaan ole mahtavaa seksiä, vaan epäonnistumisen pelon latistama kokemus ja todennäköisesti molempien mielestä.
En todellakaan tiedä, miten kelkkaa saisi käännettyä. Olen kokeillut olla ehdottomatta yhtään mitään, ja se oli elämämme pisin tauko, mikä ei itse asiassa ratkaissut yhtään mitään. Sittemmin olen pyöritellyt mielessäni vaihtoehtoja, tehdäkö itsensä niin kiireiseksi, ettei ehditä kotona enää näkemään, ryhdynkö nukkumaan sohvalla tai eri makuhuoneessa, ja missä vaiheessa oma asunto alkaa tuntua validilta vaihtoehdolta. Ja kieltämättä silloin tulisi mietittyä, onko tämä enää suhde, jonka vuoksi taistella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en parhaalla tahdollakaan pysty tuntemaan itseäni epänormaaliksi, vaikka nykyään aika harvoin aktiivisesti haluan. Miehellä haluja on lähes kuten suhteen alussa.
Meillä homma toimii niin, että seksiä kyllä on joitain kertoja viikossa, koska ei se vastenmielistäkään minulle ole. Mutta silti mietityttää, että ilmankin, tai aika harvoilla kerroilla pärjäisin. Ja kyllähän mies toki huomaa ja tajuaa, että en ole touhussa läheskään aina täysillä mukana.
Meillä ei ole parisuhteessa mitään sellaisia tekijöitä, jotka aiheuttavat "haluttomuuden". Eiköhän se ole tässä tapauksessa ihan luonnollista ikääntymistä ja vakiintumista ja sellaisen jännityksen katoamista. Rakkautta, haleja, koskettelua jne on kyllä ja niitä kaipaankin.
Ja kyllä, ihmettelen miksi meistä minä olisin se epänormaali. Emmeköhän kumpikin ole, mutta tässä asiassa vaan kehittyneet eri suuntiin.
Se normaali on 1-2 kertaa viikossa. Joten miehesi haluaa normaalia enemmän, sinä olet se "normaali" teistä.
Joten te ette kuulu edes tähän keskusteluun koska teillä on seksiä yllinkyllin, kumpikaan ei ole puutteessa ja jos sinä et aina ole ihan mukana, niin onko ihmekään jos monta kertaa viikossa sitä harrastetaan.
Ohis, mutta olisin ehkä maailman onnellisin nainen, jos seksiä olisi kerta tai jopa kaksi viikkoon. :'(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en parhaalla tahdollakaan pysty tuntemaan itseäni epänormaaliksi, vaikka nykyään aika harvoin aktiivisesti haluan. Miehellä haluja on lähes kuten suhteen alussa.
Meillä homma toimii niin, että seksiä kyllä on joitain kertoja viikossa, koska ei se vastenmielistäkään minulle ole. Mutta silti mietityttää, että ilmankin, tai aika harvoilla kerroilla pärjäisin. Ja kyllähän mies toki huomaa ja tajuaa, että en ole touhussa läheskään aina täysillä mukana.
Meillä ei ole parisuhteessa mitään sellaisia tekijöitä, jotka aiheuttavat "haluttomuuden". Eiköhän se ole tässä tapauksessa ihan luonnollista ikääntymistä ja vakiintumista ja sellaisen jännityksen katoamista. Rakkautta, haleja, koskettelua jne on kyllä ja niitä kaipaankin.
Ja kyllä, ihmettelen miksi meistä minä olisin se epänormaali. Emmeköhän kumpikin ole, mutta tässä asiassa vaan kehittyneet eri suuntiin.
Se normaali on 1-2 kertaa viikossa. Joten miehesi haluaa normaalia enemmän, sinä olet se "normaali" teistä.
Joten te ette kuulu edes tähän keskusteluun koska teillä on seksiä yllinkyllin, kumpikaan ei ole puutteessa ja jos sinä et aina ole ihan mukana, niin onko ihmekään jos monta kertaa viikossa sitä harrastetaan.
En minä halua viikottain, hyvä jos kuukausittain. Mutta en inhoakaan touhua, usein se on ihan mukavaa. Ihan mukava ei vaan ole se "juttu", minä haluaisin haluta useammin niin, että oikeasti tekee mieli, koska silloin vasta se seksi oikeasti jättää hyvän olon itselle.
Mietin kyllä, että toisen mieliksi suostuminen vähän poissaolevana voi jollain aikavälillä johtaa siihen, että alkaa inhottaa koko seksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä kärsin joka helvetin päivä siitä että mies ei kosketa minua, enkä ole enää kymmeneen vuoteen kovin paljon sitten itsekään mennyt koskettelemaan kun on tunne että se täytyy olla hänestä vastenmielistä (väittää että ei ole) mutta jos se olisi mukavaa kuten minusta, myös hän tekisi sitä.
Tänä vuonna meillä on ollut kerran seksiä, viime vuoden puolellakin alkoi loppuvuodesta olla vähintään kahden kuukauden taukoja. Ollaan puhuttu asiasta monet, monet kerrat. Toki mies on kipeä, väsynyt, stressaantunut jne. ja niin olen minäkin, mutta minua stressaa sata kertaa enemmän se, että olen puutteessa enkä saa läheisyyttä eli rakkautta.
Ennen sain seksiä lähes joka viikko, ja sitten se meni niin että ehkä kerran kuussa, ja nyt ei enää sitäkään.
Seksissä ei ole mitään vikaa silloin kun sitä on. Ymmärtäisin jos seksi ei tuntuisi hyvältä.
Mies ei koskaan sano että rakastaa, ja on sanonut että hän ei osaa sanoa sellaisia eikä olla romanttinen, hän mieluummin näyttää teoilla että rakastaa. Mielestäni se että hän ei koske minuun vapaaehtoisesti kertoo nyt sitä että hän ei rakasta. Kun puhun siitä niin mies ei vastaa mitään, sanoo että puheeni on ihan pötyä ja lupaa että seksiä olisi useammin ja sanoo että minäkin voisin tehdä aloitteita. En tee aloitteita koska se tuntuu niin pahalta jos oikein tekee mieli ja toinen kieltäytyy, siitä ei häpeästä ei kyllä hevin toivu, parempi on olla ilman ja kärsiä. Miten pitkään minun pitäisi tässä vielä kärsiä? Onko niin että vähän päälle nelikymppisenä on seksuaalisuus jo heitettävä romukoppaan vain sen takia että toinen on niin päättänyt?
Samastun tähän. Itselleni on tullut aloitteista aika vastenmielisiä siksikin, että ne eivät ole johtaneet nautinnolliseen seksiin, vaan juuri sellaiseen pakon edessä tehtävään suoritukseen toisen mieliksi. Ja se taas lisää kuvailtua häpeän tunnetta, että on sekä epähaluttava että ihan paska rakastaja. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluttomuuden syynä on väärä kumppani. Tiedän niin monta tapausta, jossa haluton muuttuu kaniksi löydettyään uuden rakkauden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en parhaalla tahdollakaan pysty tuntemaan itseäni epänormaaliksi, vaikka nykyään aika harvoin aktiivisesti haluan. Miehellä haluja on lähes kuten suhteen alussa.
Meillä homma toimii niin, että seksiä kyllä on joitain kertoja viikossa, koska ei se vastenmielistäkään minulle ole. Mutta silti mietityttää, että ilmankin, tai aika harvoilla kerroilla pärjäisin. Ja kyllähän mies toki huomaa ja tajuaa, että en ole touhussa läheskään aina täysillä mukana.
Meillä ei ole parisuhteessa mitään sellaisia tekijöitä, jotka aiheuttavat "haluttomuuden". Eiköhän se ole tässä tapauksessa ihan luonnollista ikääntymistä ja vakiintumista ja sellaisen jännityksen katoamista. Rakkautta, haleja, koskettelua jne on kyllä ja niitä kaipaankin.
Ja kyllä, ihmettelen miksi meistä minä olisin se epänormaali. Emmeköhän kumpikin ole, mutta tässä asiassa vaan kehittyneet eri suuntiin.
Se normaali on 1-2 kertaa viikossa. Joten miehesi haluaa normaalia enemmän, sinä olet se "normaali" teistä.
Joten te ette kuulu edes tähän keskusteluun koska teillä on seksiä yllinkyllin, kumpikaan ei ole puutteessa ja jos sinä et aina ole ihan mukana, niin onko ihmekään jos monta kertaa viikossa sitä harrastetaan.
Ohis, mutta olisin ehkä maailman onnellisin nainen, jos seksiä olisi kerta tai jopa kaksi viikkoon. :'(
Sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.
Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.
Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.
No en todellakaan sanonut.
Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.
Ap
Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?
No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.
No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?
En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.
No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.
Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.
No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.
Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.
On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.
Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?
103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).
Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.
Ehkä silloin pitäisi hakeutua terapiaan tai jotain. Mutta itse kyllä peräänkuulutan tässä sen haluttoman osapuolen vastuuta asiasta, vaikka ap ei siitä tykännytkään. Ei voi ajatella, että ”asia on yhteinen”, jos ongelma on oikeasti vain toisen päässä eikä siitä voi edes puhua.
Niin. Kun se ei ole vain toisen päässä.
On vaikka kuinka syitä, miksi se voi olla nimenomaan sen halukkaan päässä. Tai alapäässä. Luettelin niitä sinulle useita, mutta kun et halua lukea, niin et.
Halukas voi olla totaalisen onneton sängyssä. Itsekäs tyyppi, joka tulee saman tien, haluamatta jatkaa. Muuten ihmisenä tyly ja tunnetasolla itsekäs. Tai vaikkapa mitätöitä. Voi olla petturikin. Täysin laiska paska, joka pitää puolisoaan ilmaisena kotiorjana.
Minusta kaikki aika ymmärrettäviä syitä sille, että toisella osapuolella halut ovat kadonneet. Nuo siis kaikki esimerkkejä, en edelleenkään puhu itsestäni - vaikka varmuudella yrität niin taas kohta väittää.
Naisilla yleensä seksiin tarvitaan tunnetason virittymistä. Jos tunnetaso ei pelaa tai jos seksi ei anna orgasmia - naiset kun pystyvät ikävä kyllä yhdyntään ilman kiihotusta ja jäävät siksi usein ilman silloin, kun mies on saanut - ei se todellakaan ole yksin sen haluttoman vaimon vika.
Miehillä tietysti voi olla ihan vastaavia syitä sille, miksi vaimon kanssa seksi ei houkuta.
ap
No se ongelma on vain toisen päässä, jos hän ei saa kakistettua sitä ulos. Ei voi odottaa, että se puoliso korjaa tapansa, jos hänelle ei asiasta kerrota. Ja kun edellä todettiin, että siitä ei voi kertoa, koska se on vain ”iso epämääräinen möykky”, niin silloin sitä ei voi nimittää yhteisesti hoidettavaksi asiaksi. Toki voi odottaa ja toivoa, että puoliso tukee tämän ”möykyn” selvittämisessä, mutta sekin täytyy osata ilmaista. Ei niitä omia toiveita ja odotuksia voi kaikessa hiljaisuudessa vierittää puolison harteille ja sitten ihmetellä, kun hän ei olekaan se unelmien prinssi tai prinsessa.
Vierailija kirjoitti:
Haluttomuuden syynä on väärä kumppani. Tiedän niin monta tapausta, jossa haluton muuttuu kaniksi löydettyään uuden rakkauden.
Äh, se liittyy siihen, että rakastumisvaiheessa aivokemia on sekaisin. Palaillaan asiaan taas muutaman vuoden tiiviin yhdessäolon jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en parhaalla tahdollakaan pysty tuntemaan itseäni epänormaaliksi, vaikka nykyään aika harvoin aktiivisesti haluan. Miehellä haluja on lähes kuten suhteen alussa.
Meillä homma toimii niin, että seksiä kyllä on joitain kertoja viikossa, koska ei se vastenmielistäkään minulle ole. Mutta silti mietityttää, että ilmankin, tai aika harvoilla kerroilla pärjäisin. Ja kyllähän mies toki huomaa ja tajuaa, että en ole touhussa läheskään aina täysillä mukana.
Meillä ei ole parisuhteessa mitään sellaisia tekijöitä, jotka aiheuttavat "haluttomuuden". Eiköhän se ole tässä tapauksessa ihan luonnollista ikääntymistä ja vakiintumista ja sellaisen jännityksen katoamista. Rakkautta, haleja, koskettelua jne on kyllä ja niitä kaipaankin.
Ja kyllä, ihmettelen miksi meistä minä olisin se epänormaali. Emmeköhän kumpikin ole, mutta tässä asiassa vaan kehittyneet eri suuntiin.
Se normaali on 1-2 kertaa viikossa. Joten miehesi haluaa normaalia enemmän, sinä olet se "normaali" teistä.
Joten te ette kuulu edes tähän keskusteluun koska teillä on seksiä yllinkyllin, kumpikaan ei ole puutteessa ja jos sinä et aina ole ihan mukana, niin onko ihmekään jos monta kertaa viikossa sitä harrastetaan.
En minä halua viikottain, hyvä jos kuukausittain. Mutta en inhoakaan touhua, usein se on ihan mukavaa. Ihan mukava ei vaan ole se "juttu", minä haluaisin haluta useammin niin, että oikeasti tekee mieli, koska silloin vasta se seksi oikeasti jättää hyvän olon itselle.
Mietin kyllä, että toisen mieliksi suostuminen vähän poissaolevana voi jollain aikavälillä johtaa siihen, että alkaa inhottaa koko seksi.
Minä en käsitä miten orgasmi voi olla olematta tarpeeksi mukava ja hyvä...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en parhaalla tahdollakaan pysty tuntemaan itseäni epänormaaliksi, vaikka nykyään aika harvoin aktiivisesti haluan. Miehellä haluja on lähes kuten suhteen alussa.
Meillä homma toimii niin, että seksiä kyllä on joitain kertoja viikossa, koska ei se vastenmielistäkään minulle ole. Mutta silti mietityttää, että ilmankin, tai aika harvoilla kerroilla pärjäisin. Ja kyllähän mies toki huomaa ja tajuaa, että en ole touhussa läheskään aina täysillä mukana.
Meillä ei ole parisuhteessa mitään sellaisia tekijöitä, jotka aiheuttavat "haluttomuuden". Eiköhän se ole tässä tapauksessa ihan luonnollista ikääntymistä ja vakiintumista ja sellaisen jännityksen katoamista. Rakkautta, haleja, koskettelua jne on kyllä ja niitä kaipaankin.
Ja kyllä, ihmettelen miksi meistä minä olisin se epänormaali. Emmeköhän kumpikin ole, mutta tässä asiassa vaan kehittyneet eri suuntiin.
Se normaali on 1-2 kertaa viikossa. Joten miehesi haluaa normaalia enemmän, sinä olet se "normaali" teistä.
Joten te ette kuulu edes tähän keskusteluun koska teillä on seksiä yllinkyllin, kumpikaan ei ole puutteessa ja jos sinä et aina ole ihan mukana, niin onko ihmekään jos monta kertaa viikossa sitä harrastetaan.
En minä halua viikottain, hyvä jos kuukausittain. Mutta en inhoakaan touhua, usein se on ihan mukavaa. Ihan mukava ei vaan ole se "juttu", minä haluaisin haluta useammin niin, että oikeasti tekee mieli, koska silloin vasta se seksi oikeasti jättää hyvän olon itselle.
Mietin kyllä, että toisen mieliksi suostuminen vähän poissaolevana voi jollain aikavälillä johtaa siihen, että alkaa inhottaa koko seksi.
Minä en käsitä miten orgasmi voi olla olematta tarpeeksi mukava ja hyvä...?
Niinno, en minä saa orgasmia jollen ole todella virittäytynyt ja mukana. Ei vaikka mies tekisi mitä, tai itse tekisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksin puutteesta parisuhteessa ei saisi puhua tai tehdä ongelmaa?
Entä saako läheisyysen puutteesta?
Puhumattomuudesta?Voisi kuvitella, että löytyy joku jota mykkäkoulu ei haittaa. Silti useimmille puhe on tärkeää. Kuten seksikin.
Ihan siinä missä liiasta seksistä tai siitä, että toinen pyrkii liikaa iholle tai haluaa koko akan jutella, vaikka itse haluaisit kiireisen työpäivän jälkeen vain lukea hiljaa ja rauhassa kirjaa...
Totta kai libidojen kohtaamattomuus on ongelma. Ja siitä pitää voida puhua. Mutta ei niin, että se on vain sen haluttoman vika ja että seksiä PITÄÄ olla enemmän. Entä jos se olisikin niin päin, että sitä saa olla vähemmän?
Kohtaamattomuus siis oli se ongelma, ei vähyys, eikä toki paljouskaan.
Minua siis haittasi - en kyllä voi käsittää, miten edes et tätä ymmärtänyt - keskustelun yksipuolisuus, ei se, että aiheesta keskustellaan. Herranen aika, mitäs minä itsekään muuta teen kuin KESKUSTELEN aiheesta...!
Ap
Siltä seksuaaliselta ihmiseltä on pois se, ettei partneri halua hänen kanssaan seksiä. Haluttomalle se ei ole mistään pois, jos he eivät halua intiimiä kanssakäymistä kumppaninsa kanssa. Tässä syy sille, miksi tätä asiaa pohditaan nimenomaisesti sen korkeamman libidon omaavan ja kroonisessa seksin puutteessa elävän osapuolen näkökulmasta.
Kääntele miten kääntelet. Tosiasiassa tilanne on ihan yhtä ahdistava molemmille.
Haluton kokee toisen painostavan. Hän ei saa enää neutraalia läheisyyttä, koska jokainen halaus tai pusu on vonkaamista (tai ainakin hän kokee sen sellaiseksi), eli hän menettää mahdollisuuden neutraaliin läheisyyteen ja rauhalliseen olemiseen - on koko ajan varpaillaan siitä, miten mies/vaimo seuraavan kerran alkaa vongata ja miten sen tilanteen voisi ennaltaehkäistä.
Halukas taas kokee, että toinen kavahtaa hänen kosketustaankin - niin kuin kavahtaakin, koska neutraalia kosketusta ei siis enää ole - ja seksiä pitää anella.
Jos sitä seksiä sitten on, halukas laukeaa nopeasti tai hänellä on suorituspaineita. Haluton tuskin mitään orgasmia saakaan, koska jos seksi olisi hänelle aina tyydyttävää, hän tuskin olisi edes niin kovin haluton.
Kaiken kaikkiaan mikään ei fyysisesti kohtaa.
ap
Näin juuri, hyvin selitetty. Haluttoman näkökulmasta tuo nimenomaan ettei ikinä oo sitä hetkeä että tuntisi omassa kodissaan olevansa vapaa ja "turvassa" ja oman elämänsä herra. Eikä uskalla koskea toista koska se ei IKINÄ ole neutraalia hellyyttä. Oon miehelle sanonu että älä AINA hiero tissejä tai persettä kun ollaan lähekkäin mutta aina se tekee sen. En usko että oon vielä koskaan meidän 10 v parisuhteen aikana saanut halausta jonka tarkoitus olis kiintymyksen osoitus ilman sukupuolielimiin käymistä. Tai sitä että jasso, illalla seksiä koska mies tulee jotain halailemaan, joo on pyyteetöntä taas. Olen sanot niin monta kertaa että tarvisin hellyyttä että voin syttyä miehelle ja rakastetuksi tulemisen tunteen. Tissien ja perseen hierominen saa tuntemaan itsensä panopuuksi. Sekin olisi ok jos edes JOSKUS koskettaisiin niin kuin rakasta ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksin puutteesta parisuhteessa ei saisi puhua tai tehdä ongelmaa?
Entä saako läheisyysen puutteesta?
Puhumattomuudesta?Voisi kuvitella, että löytyy joku jota mykkäkoulu ei haittaa. Silti useimmille puhe on tärkeää. Kuten seksikin.
Ihan siinä missä liiasta seksistä tai siitä, että toinen pyrkii liikaa iholle tai haluaa koko akan jutella, vaikka itse haluaisit kiireisen työpäivän jälkeen vain lukea hiljaa ja rauhassa kirjaa...
Totta kai libidojen kohtaamattomuus on ongelma. Ja siitä pitää voida puhua. Mutta ei niin, että se on vain sen haluttoman vika ja että seksiä PITÄÄ olla enemmän. Entä jos se olisikin niin päin, että sitä saa olla vähemmän?
Kohtaamattomuus siis oli se ongelma, ei vähyys, eikä toki paljouskaan.
Minua siis haittasi - en kyllä voi käsittää, miten edes et tätä ymmärtänyt - keskustelun yksipuolisuus, ei se, että aiheesta keskustellaan. Herranen aika, mitäs minä itsekään muuta teen kuin KESKUSTELEN aiheesta...!
Ap
Siltä seksuaaliselta ihmiseltä on pois se, ettei partneri halua hänen kanssaan seksiä. Haluttomalle se ei ole mistään pois, jos he eivät halua intiimiä kanssakäymistä kumppaninsa kanssa. Tässä syy sille, miksi tätä asiaa pohditaan nimenomaisesti sen korkeamman libidon omaavan ja kroonisessa seksin puutteessa elävän osapuolen näkökulmasta.
Kääntele miten kääntelet. Tosiasiassa tilanne on ihan yhtä ahdistava molemmille.
Haluton kokee toisen painostavan. Hän ei saa enää neutraalia läheisyyttä, koska jokainen halaus tai pusu on vonkaamista (tai ainakin hän kokee sen sellaiseksi), eli hän menettää mahdollisuuden neutraaliin läheisyyteen ja rauhalliseen olemiseen - on koko ajan varpaillaan siitä, miten mies/vaimo seuraavan kerran alkaa vongata ja miten sen tilanteen voisi ennaltaehkäistä.
Halukas taas kokee, että toinen kavahtaa hänen kosketustaankin - niin kuin kavahtaakin, koska neutraalia kosketusta ei siis enää ole - ja seksiä pitää anella.
Jos sitä seksiä sitten on, halukas laukeaa nopeasti tai hänellä on suorituspaineita. Haluton tuskin mitään orgasmia saakaan, koska jos seksi olisi hänelle aina tyydyttävää, hän tuskin olisi edes niin kovin haluton.
Kaiken kaikkiaan mikään ei fyysisesti kohtaa.
ap
Itse olen enemmän haluavan roolissa, ja tunnistan todella tämän ongelman. Havainnollistaakseni haluavan näkökulmasta asiaa kosketukseen ylipäätään alkaa suhtautua eri tavalla haluttomassa parisuhteessa: itse huomaan valitettavasti, että joko vihjaan alituiseen seksistä saadakseni edes jonkinlaisen vireen suhteeseen, mikä työntää toisen luotani entistä kauemmas. Toinen vaihtoehto on säästää vähän joka kosketuksesta, jättää halaukset ja suukot vähemmälle, ja viivytellä vaikka nukkumaan menemisessä niin, että toinen on jo unten mailla, kun itse viitsii tulla petiin. Tämä taas tuntuu tosi loukkaavalta vähemmän haluavasta, mitä se onkin. Niin, ja vaikuttaahan tämä niihin harvoihin seksikertoihinkin, mitä on, kun niissä ei enää ole läsnä puhdas halu olla toisen lähellä ja nauttia: itse ainakin koen, että pitäisi olla aivan hirvittävän hyvä rakastaja ja jättää omat tarpeensa ehkä tyystin huomiotta ollakseen toiselle niin hyvä, että kelpaisi joskus toistekin. Tuloksena ei todellakaan ole mahtavaa seksiä, vaan epäonnistumisen pelon latistama kokemus ja todennäköisesti molempien mielestä.
En todellakaan tiedä, miten kelkkaa saisi käännettyä. Olen kokeillut olla ehdottomatta yhtään mitään, ja se oli elämämme pisin tauko, mikä ei itse asiassa ratkaissut yhtään mitään. Sittemmin olen pyöritellyt mielessäni vaihtoehtoja, tehdäkö itsensä niin kiireiseksi, ettei ehditä kotona enää näkemään, ryhdynkö nukkumaan sohvalla tai eri makuhuoneessa, ja missä vaiheessa oma asunto alkaa tuntua validilta vaihtoehdolta. Ja kieltämättä silloin tulisi mietittyä, onko tämä enää suhde, jonka vuoksi taistella.
Kuvasit todella hienosti ongelmaa, kiitos!
Joo, ihan varmuudella tuo on hankala tilanne molemmille. En ollenkaan halua mitätöidä sitä menetyksen tunnetta ja nöyryyttäävää olotilaa, jota halukas tuntee.
Kunhan tosiaan siis halusin sanoa, että haluttoman naulaaminen aina ja kaikissa tilanteissa syntipukiksi ei ole hyvä ajatus - ylipäätään minusta automaattinen syntipukin ja ongelmaisen etsiminen on todella huono strategia parisuhdeongelmissa, joihin seksiongelmatkin kuuluvat.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en parhaalla tahdollakaan pysty tuntemaan itseäni epänormaaliksi, vaikka nykyään aika harvoin aktiivisesti haluan. Miehellä haluja on lähes kuten suhteen alussa.
Meillä homma toimii niin, että seksiä kyllä on joitain kertoja viikossa, koska ei se vastenmielistäkään minulle ole. Mutta silti mietityttää, että ilmankin, tai aika harvoilla kerroilla pärjäisin. Ja kyllähän mies toki huomaa ja tajuaa, että en ole touhussa läheskään aina täysillä mukana.
Meillä ei ole parisuhteessa mitään sellaisia tekijöitä, jotka aiheuttavat "haluttomuuden". Eiköhän se ole tässä tapauksessa ihan luonnollista ikääntymistä ja vakiintumista ja sellaisen jännityksen katoamista. Rakkautta, haleja, koskettelua jne on kyllä ja niitä kaipaankin.
Ja kyllä, ihmettelen miksi meistä minä olisin se epänormaali. Emmeköhän kumpikin ole, mutta tässä asiassa vaan kehittyneet eri suuntiin.
Se normaali on 1-2 kertaa viikossa. Joten miehesi haluaa normaalia enemmän, sinä olet se "normaali" teistä.
Joten te ette kuulu edes tähän keskusteluun koska teillä on seksiä yllinkyllin, kumpikaan ei ole puutteessa ja jos sinä et aina ole ihan mukana, niin onko ihmekään jos monta kertaa viikossa sitä harrastetaan.
En minä halua viikottain, hyvä jos kuukausittain. Mutta en inhoakaan touhua, usein se on ihan mukavaa. Ihan mukava ei vaan ole se "juttu", minä haluaisin haluta useammin niin, että oikeasti tekee mieli, koska silloin vasta se seksi oikeasti jättää hyvän olon itselle.
Mietin kyllä, että toisen mieliksi suostuminen vähän poissaolevana voi jollain aikavälillä johtaa siihen, että alkaa inhottaa koko seksi.
Minä en käsitä miten orgasmi voi olla olematta tarpeeksi mukava ja hyvä...?
Niinno, en minä saa orgasmia jollen ole todella virittäytynyt ja mukana. Ei vaikka mies tekisi mitä, tai itse tekisin.
No sulla siihen auttaisi varmaan se että seksiä olisi harvemmin, ehtisi tulla vähän puutetta. Mutta jos toisen halut on niin paljon suuremmat niin kaipa siinä joutuu kompromisseja tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.
Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.
Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.
No en todellakaan sanonut.
Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.
Ap
Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?
No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.
No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?
En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.
No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.
Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.
No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.
Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.
On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.
Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?
103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).
Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.
Ehkä silloin pitäisi hakeutua terapiaan tai jotain. Mutta itse kyllä peräänkuulutan tässä sen haluttoman osapuolen vastuuta asiasta, vaikka ap ei siitä tykännytkään. Ei voi ajatella, että ”asia on yhteinen”, jos ongelma on oikeasti vain toisen päässä eikä siitä voi edes puhua.
Niin. Kun se ei ole vain toisen päässä.
On vaikka kuinka syitä, miksi se voi olla nimenomaan sen halukkaan päässä. Tai alapäässä. Luettelin niitä sinulle useita, mutta kun et halua lukea, niin et.
Halukas voi olla totaalisen onneton sängyssä. Itsekäs tyyppi, joka tulee saman tien, haluamatta jatkaa. Muuten ihmisenä tyly ja tunnetasolla itsekäs. Tai vaikkapa mitätöitä. Voi olla petturikin. Täysin laiska paska, joka pitää puolisoaan ilmaisena kotiorjana.
Minusta kaikki aika ymmärrettäviä syitä sille, että toisella osapuolella halut ovat kadonneet. Nuo siis kaikki esimerkkejä, en edelleenkään puhu itsestäni - vaikka varmuudella yrität niin taas kohta väittää.
Naisilla yleensä seksiin tarvitaan tunnetason virittymistä. Jos tunnetaso ei pelaa tai jos seksi ei anna orgasmia - naiset kun pystyvät ikävä kyllä yhdyntään ilman kiihotusta ja jäävät siksi usein ilman silloin, kun mies on saanut - ei se todellakaan ole yksin sen haluttoman vaimon vika.
Miehillä tietysti voi olla ihan vastaavia syitä sille, miksi vaimon kanssa seksi ei houkuta.
ap
No se ongelma on vain toisen päässä, jos hän ei saa kakistettua sitä ulos. Ei voi odottaa, että se puoliso korjaa tapansa, jos hänelle ei asiasta kerrota. Ja kun edellä todettiin, että siitä ei voi kertoa, koska se on vain ”iso epämääräinen möykky”, niin silloin sitä ei voi nimittää yhteisesti hoidettavaksi asiaksi. Toki voi odottaa ja toivoa, että puoliso tukee tämän ”möykyn” selvittämisessä, mutta sekin täytyy osata ilmaista. Ei niitä omia toiveita ja odotuksia voi kaikessa hiljaisuudessa vierittää puolison harteille ja sitten ihmetellä, kun hän ei olekaan se unelmien prinssi tai prinsessa.
Lopeta jo jankuttaminen, Voimme todeta olevamme täysin eri mieltä asiasta.
Minusta aikuinen ihminen itsekin alkaa selvittää mahdollisia syitä ja muuttaa käytöstään, jos ei saa vastakaikua sillä käytöksellä, jolla nyt toimii.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en parhaalla tahdollakaan pysty tuntemaan itseäni epänormaaliksi, vaikka nykyään aika harvoin aktiivisesti haluan. Miehellä haluja on lähes kuten suhteen alussa.
Meillä homma toimii niin, että seksiä kyllä on joitain kertoja viikossa, koska ei se vastenmielistäkään minulle ole. Mutta silti mietityttää, että ilmankin, tai aika harvoilla kerroilla pärjäisin. Ja kyllähän mies toki huomaa ja tajuaa, että en ole touhussa läheskään aina täysillä mukana.
Meillä ei ole parisuhteessa mitään sellaisia tekijöitä, jotka aiheuttavat "haluttomuuden". Eiköhän se ole tässä tapauksessa ihan luonnollista ikääntymistä ja vakiintumista ja sellaisen jännityksen katoamista. Rakkautta, haleja, koskettelua jne on kyllä ja niitä kaipaankin.
Ja kyllä, ihmettelen miksi meistä minä olisin se epänormaali. Emmeköhän kumpikin ole, mutta tässä asiassa vaan kehittyneet eri suuntiin.
Se normaali on 1-2 kertaa viikossa. Joten miehesi haluaa normaalia enemmän, sinä olet se "normaali" teistä.
Joten te ette kuulu edes tähän keskusteluun koska teillä on seksiä yllinkyllin, kumpikaan ei ole puutteessa ja jos sinä et aina ole ihan mukana, niin onko ihmekään jos monta kertaa viikossa sitä harrastetaan.
En minä halua viikottain, hyvä jos kuukausittain. Mutta en inhoakaan touhua, usein se on ihan mukavaa. Ihan mukava ei vaan ole se "juttu", minä haluaisin haluta useammin niin, että oikeasti tekee mieli, koska silloin vasta se seksi oikeasti jättää hyvän olon itselle.
Mietin kyllä, että toisen mieliksi suostuminen vähän poissaolevana voi jollain aikavälillä johtaa siihen, että alkaa inhottaa koko seksi.
Minä en käsitä miten orgasmi voi olla olematta tarpeeksi mukava ja hyvä...?
Niinno, en minä saa orgasmia jollen ole todella virittäytynyt ja mukana. Ei vaikka mies tekisi mitä, tai itse tekisin.
No sulla siihen auttaisi varmaan se että seksiä olisi harvemmin, ehtisi tulla vähän puutetta. Mutta jos toisen halut on niin paljon suuremmat niin kaipa siinä joutuu kompromisseja tekemään.
Kyllä, tämä olisi ehdottomasti minulle hyvä. Mutta miehelle taas huono. Ja koen kuitenkin, että kumpikin on ihan normaali.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksin puutteesta parisuhteessa ei saisi puhua tai tehdä ongelmaa?
Entä saako läheisyysen puutteesta?
Puhumattomuudesta?Voisi kuvitella, että löytyy joku jota mykkäkoulu ei haittaa. Silti useimmille puhe on tärkeää. Kuten seksikin.
Ihan siinä missä liiasta seksistä tai siitä, että toinen pyrkii liikaa iholle tai haluaa koko akan jutella, vaikka itse haluaisit kiireisen työpäivän jälkeen vain lukea hiljaa ja rauhassa kirjaa...
Totta kai libidojen kohtaamattomuus on ongelma. Ja siitä pitää voida puhua. Mutta ei niin, että se on vain sen haluttoman vika ja että seksiä PITÄÄ olla enemmän. Entä jos se olisikin niin päin, että sitä saa olla vähemmän?
Kohtaamattomuus siis oli se ongelma, ei vähyys, eikä toki paljouskaan.
Minua siis haittasi - en kyllä voi käsittää, miten edes et tätä ymmärtänyt - keskustelun yksipuolisuus, ei se, että aiheesta keskustellaan. Herranen aika, mitäs minä itsekään muuta teen kuin KESKUSTELEN aiheesta...!
Ap
Siltä seksuaaliselta ihmiseltä on pois se, ettei partneri halua hänen kanssaan seksiä. Haluttomalle se ei ole mistään pois, jos he eivät halua intiimiä kanssakäymistä kumppaninsa kanssa. Tässä syy sille, miksi tätä asiaa pohditaan nimenomaisesti sen korkeamman libidon omaavan ja kroonisessa seksin puutteessa elävän osapuolen näkökulmasta.
Kääntele miten kääntelet. Tosiasiassa tilanne on ihan yhtä ahdistava molemmille.
Haluton kokee toisen painostavan. Hän ei saa enää neutraalia läheisyyttä, koska jokainen halaus tai pusu on vonkaamista (tai ainakin hän kokee sen sellaiseksi), eli hän menettää mahdollisuuden neutraaliin läheisyyteen ja rauhalliseen olemiseen - on koko ajan varpaillaan siitä, miten mies/vaimo seuraavan kerran alkaa vongata ja miten sen tilanteen voisi ennaltaehkäistä.
Halukas taas kokee, että toinen kavahtaa hänen kosketustaankin - niin kuin kavahtaakin, koska neutraalia kosketusta ei siis enää ole - ja seksiä pitää anella.
Jos sitä seksiä sitten on, halukas laukeaa nopeasti tai hänellä on suorituspaineita. Haluton tuskin mitään orgasmia saakaan, koska jos seksi olisi hänelle aina tyydyttävää, hän tuskin olisi edes niin kovin haluton.
Kaiken kaikkiaan mikään ei fyysisesti kohtaa.
ap
Näin juuri, hyvin selitetty. Haluttoman näkökulmasta tuo nimenomaan ettei ikinä oo sitä hetkeä että tuntisi omassa kodissaan olevansa vapaa ja "turvassa" ja oman elämänsä herra. Eikä uskalla koskea toista koska se ei IKINÄ ole neutraalia hellyyttä. Oon miehelle sanonu että älä AINA hiero tissejä tai persettä kun ollaan lähekkäin mutta aina se tekee sen. En usko että oon vielä koskaan meidän 10 v parisuhteen aikana saanut halausta jonka tarkoitus olis kiintymyksen osoitus ilman sukupuolielimiin käymistä. Tai sitä että jasso, illalla seksiä koska mies tulee jotain halailemaan, joo on pyyteetöntä taas. Olen sanot niin monta kertaa että tarvisin hellyyttä että voin syttyä miehelle ja rakastetuksi tulemisen tunteen. Tissien ja perseen hierominen saa tuntemaan itsensä panopuuksi. Sekin olisi ok jos edes JOSKUS koskettaisiin niin kuin rakasta ihmistä.
Minä taas antaisin lähes kaiken omaisuuteni siitä hyvästä että mies edes joskus hieroisi tissejä ja persettä tai halailisi. Mies ei koskaan koske minuun sängyn ulkopuolella ja sängyssäkin vain silloin kun haluaa seksiä, tällä hetkellä n. 2-3 kuukauden välein, siitä huolimatta että aina itsekin tuntuu olevan puutteessa. Minä haluaisin tuntea itseni halutuksi naiseksi ja puolisoksi, ja rakastetuksi. Kun mies ei kosketa, ollaan kuin kämppiksiä, mitä hittoa edes nukutaan samassa sängyssä tai asutaan samassa kämpässä, kun ei olla parisuhteessa?
Alue: Aihe vapaa
Niin. Kun se ei ole vain toisen päässä.
On vaikka kuinka syitä, miksi se voi olla nimenomaan sen halukkaan päässä. Tai alapäässä. Luettelin niitä sinulle useita, mutta kun et halua lukea, niin et.
Halukas voi olla totaalisen onneton sängyssä. Itsekäs tyyppi, joka tulee saman tien, haluamatta jatkaa. Muuten ihmisenä tyly ja tunnetasolla itsekäs. Tai vaikkapa mitätöitä. Voi olla petturikin. Täysin laiska paska, joka pitää puolisoaan ilmaisena kotiorjana.
Minusta kaikki aika ymmärrettäviä syitä sille, että toisella osapuolella halut ovat kadonneet. Nuo siis kaikki esimerkkejä, en edelleenkään puhu itsestäni - vaikka varmuudella yrität niin taas kohta väittää.
Naisilla yleensä seksiin tarvitaan tunnetason virittymistä. Jos tunnetaso ei pelaa tai jos seksi ei anna orgasmia - naiset kun pystyvät ikävä kyllä yhdyntään ilman kiihotusta ja jäävät siksi usein ilman silloin, kun mies on saanut - ei se todellakaan ole yksin sen haluttoman vaimon vika.
Miehillä tietysti voi olla ihan vastaavia syitä sille, miksi vaimon kanssa seksi ei houkuta.
ap