Minua häiritsee seksuaalista haluttomuutta koskevassa keskustelussa se,

Luin juuri taas Hesarista tänään pitkän jutun, joka kuvasi hyvin tilannetta sen enemmän seksiä haluavan kannalta, mutta jätti sen vähemmän halukkaan ajatusmaailman täysin pimentöön. Vikaa haettiin jutussa yksinomaan siitä vähemmän halukkaasta.

Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?

Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, eikä minusta syyllisten etsiminen sinänsä edes olekaan hyödyllistä, halusin vaan kärjistää, jotta havainnollistaisin sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta.

[/quote]

Ei ole mielestäni väliä kumpi osapuoli tässä on tuonut oman näkemyksensä enemmän esille pääasia, että asiasta käydään nyt enemmän keskustelua kuin koskaan aikaisemmin ja se vie meitä kaikkia eteen päin näiden ongelmien ja toistemme ymmärtämisessä ja pattitilanteiden purkamisessa. Joka tapauksessa molemmat osapuolet saavat enemmän ääntään esille kuin koskaan ennen.

Jos vaimo tietää, että mies käy Turussa nussiessin oraalihoidossa, koska se on jänskää, niin ihan helvetin vaikea sitä miestä on haluta omaan reikäänsä yhtään enempää. Seksiä on miehelle kotonakin kolme-viisi kertaa viikossa, mutta kun pettäminen on niin helvetin jännittävää.

Joku päivä kerron miehelleni, että tiedän. Ehkä siinä vaiheessa, kun nussiessin karimies saa tuntea kostoni koko heidän perheelleen. Lapsista ilmotus sosiaaliviranomaisille ja karimiehen poliitikkokavereille nussiessin miehelleni lähettämät revityskuvat jakoon.

Mies on haluton. Saan nykyään armosta kerran viikossa tai kahdessa. Välillä on mennyt kuukausia ilman. Itse haluaisin vaikka joka päivä, ainakin useamman kerran viikossa. Tai edes kerran viikossa niin, että tuntisin itseni himoituksi. Hellyyttä ei ole myöskään, hän ei tarvitse sitä. Tämä ei enää muuksi muutu, vuosikymmeniä takana. Testosteronitesteihin ei halua mennä, kaikkihan on hänellä hyvin. Kyllä tämä minulle on suuri ongelma elää kuin ystävän tai veljen kanssa, kun tarvisin Miestä. N50

Raumanakkalainen kirjoitti:

Jos vaimo tietää, että mies käy Turussa nussiessin oraalihoidossa, koska se on jänskää, niin ihan helvetin vaikea sitä miestä on haluta omaan reikäänsä yhtään enempää. Seksiä on miehelle kotonakin kolme-viisi kertaa viikossa, mutta kun pettäminen on niin helvetin jännittävää.

Joku päivä kerron miehelleni, että tiedän. Ehkä siinä vaiheessa, kun nussiessin karimies saa tuntea kostoni koko heidän perheelleen. Lapsista ilmotus sosiaaliviranomaisille ja karimiehen poliitikkokavereille nussiessin miehelleni lähettämät revityskuvat jakoon.

Älä hyvä ihminen viattomille lapsillesi kosta kusipäisen miehesi pettämistä. Oikea osoite on petturimiehesi.

Luojan kiitos ei tarvitse vääntää seksistä miehen kanssa, eikä kuunnella jatkuvaa vonkaamista. Meillä ei kumpaakaan seksi ole erityisemmin vuosien varrella kiinnostanut. Nyt kun mies sairastui vakavasti, niin asiasta ei tule meille mitään kriisiä, kun hyvin pystyy elämään ilman seksiäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko ainut, kun mua häiritsee jokin ristiriitaisuus näissä halukkaiden jutuissa (ymmärrän toki että ovat ihan eri ihmisten kirjoittamia, ei sillä...).

Eli toisaalta masturbaatio ei ole tapa kompensoida omia, haluttomamman tarpeiden yli meneviä haluja, koska ei ole kyse vain fyysisestä kliimaksista vaan yhteydestä, rakkaudesta jne. Eli kyse ei ole vain biologisen tarpeen täyttämisestä vaan tunteiden osoittamisesta ja läheisyydestä ja rakastamisesta jne.

Toisaalta kuitenkin sanotaan, että pitäisi olla oikeus käydä vieraissa täyttämässä tarpeet, jos ei kumppani halua (tarpeeksi). Miksi edes pysyä suhteessa, jos jonkun ulkopuolisen kanssa lähdetään tekemään näitä syviä rakkauden tekoja? Jos kyse on vain fyysisen tarpeen mekaanisesta täyttämisestä eikä tunteista, miksi ei vaan runkkaa silloin, kun kumppani ei halua?

(Ja joo, ymmärrän jos se haluton haluaa kaksi kertaa vuodessa, se on todella vähän. Tarkoitan nyt enemmän niitä tilanteita, kun haluissa on selkeä epäsuhta, mutta haluttomampikin kuitenkin haluaa vaikkakin paljon harvemmin.)

Koska 9/10 pihtarista lopettaa myös muun läheisyyden kokonaan. Älä tule vonkaamaan, taasko sä lääpit, sulla on aina vaan pillumielessä.... Kuulostaako tutulta - toinen ehkä vain tuli halaamaan ihan rakkauttaan, ei seksin takia.

Ei kuulosta tutulta omalla kohdalla. Voi toki olla että yleensä on näin. Läheisyyttä kun on paljon ja seksiäkin todella usein, mutta kun ei riitä niin ei riitä.

Edelleen. Kyse ei ole haluttomuudesta jos teillä on läheisyyttä ja seksiäkin, jos seksiä on edes kerran viikossa, se on jo normaalia seksielämää. Voi olla että se puolison mielestä ei ole tarpeeksi, mutta siinä tapauksessa vika on hänessä, hän haluaa normaalia enemmän seksiä. Haluton on sitten se joka ei halua kuin kerran kuussa tai ei niinkään usein, eikä halua läheisyyttäkään, se on kohtuutonta kenelle tahansa normaalit halut omaavalle. 

Se onkin mielenkiintoista, että miten määritellään normaali. Onhan se vähän kuin keskimääräinen, jota voi pitää jonkinlaisena ohjenuorana. Toisaalta moni kerran kuussa haluava on omasta mielestään normaali, samoin kuin 3 kertaa päivässä haluava ei näe, että hänellä olisi mitään ongelmaa.

Niin, oikeasti hullut ihmiset pitävät itseään normaalina ja muita hulluina, samoin alkoholisti pitää itseään yleensä ihan kohtuukäyttäjänä ja väittää että ne on ne muut jotka juo liikaa. Sen takia pitää verrata siihen mikä on keskiverto, jotta tietää mikä on suurinpiirtein se normaali olotila. Se ei ole normaalia että haluaa kolme kertaa päivässä tai kolme kertaa vuodessa, mutta ei se sitä tarkoita etteikö saisi haluta niin, se vaan että puolison pitää sitten olla samalla tasolla jotta sen voi toteuttaa. Se on se ongelma, että jos toinen muuttaa kesken parisuhteen täysin halunsa erilaiseksi kuin puolisolla, niin että se ei ole enää lähellekään sama kuin ennen, se ei ole normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Ei haluttomuus ole sitä, että nyt on ollut töissä raskasta pari kuukautta, en jaksa seksiä.

Ei haluttomuus ole sitä, että olen raskaana viimeisilläni/juuri synnyttänyt, en kykene seksiä.

Ei haluttomuus ole sitä, että olen sairas, enkä nyt kykene seksiin.

Ei haluttomuus ole sitä, että ei halua 5 kertaa päivässä seksiä vaan kerran viikossa.

Haluttomuus on sitä, että ilman mitään ilmeistä syytä, toinen vaan ei halua koskettaa, suudella tai harrastaa seksiä sen ihmisen kanssa jonka pitäisi olla rakkain maailmassa. Mitä rakkautta sellainen on jos ei rakkautta voi näyttää tai osoittaa mitenkään? Se on vuosia jatkuvaa, ei hetkellisiä kuivia kausia. Haluttomuus on suoranaista kylmyyttä ja julmuutta, koska yleensä ei syytä kerrota, sanotaan vaan että en tiedä, tää nyt vaan on näin. Toinen jätetään löysään hirteen roikkumaan ja miettimään että mitä olen tehnyt väärin kun en enää kelpaa. Yleensä haluttomat ei halua erotakaan, koska heillä on omasta mielestään ihan hyvä elämä ja toisenkin pitäisi siihen tyytyä ettei mitään intiimiä suhdetta enää ole.

Nostan tämän, koska on niin hyvin kuvailtu. Kun ei enää lainkaan kiinnosta, ei edes halaukseen voi vastata, katsotaan vain säälien, kuin jotain vajaata. Ei mitään rakkaudenosoituksia. Kun kysyy, rakastatko, saa kiertelevän vastauksen. Ja mitään vaivaa ei suostuta näkemään, vaikka se toinen on nähnyt valtavasti vaivaa, tukenut ja koittanut ratkoa ongelmia. Ei voi tutkituttaa päätä eikä alapäätä. Kaikki muut perheessä voivat mennä hakemaan keskusteluapua, mutta haluton ei. Hän on lumihiutale, jonka ainutkertaisia ongelmia ei kukaan koskaan voi ymmärtää, hänellä on ikistressi ja iso paha möykky. Kun ynnää mielessään, kuinka monta syytä on kuullut haluttomuudelle ja kuinka monta on jo tuloksetta ratkaissut, tuntee totisesti itsensä idiootiksi. Kymmeniä. Suhteen tilasta ja varsinkaan erosta ja lasten huoltajuudesta ei voi puhua, koska haluton menee tolkuttomaan tilaan. Onhan hänellä iso paha möykky. Kaiken joutuu tekemään yksin, kannattelemaan omat murheensa yksin, tekemään päätökset yksin.

Vierailija kirjoitti:

En halua alleviivata olevani eri mieltä sinänsä aloituksen aiheesta, tai siitä, että haluaisin syyllistää suhteessaan halutonta, tai muuten vähemmän seksiä haluavaa. Mutta haluaisin silti tuoda esiin näkökulman vähäseksisessä suhteessa elävänä naisena. Ehkä siksikin, koska tyypillisesti haluttomuus mielletään nimenomaan siten, että nainen on haluton.

Olemme omassa suhteessamme ajautuneet nimenomaan siihen tilanteeseen, että minä vonkaan, ja toinen turhautuu entisestään, mikä vaikuttaa väistämättä seksielämäämme - eli sitä on entistä vähemmän, ja niinä kertoina, kun sitä on, saattaa suorastaan aistia sen, että sitä harrastetaan pitkin hampain. Meillä toki on paljon koskettelua ilman seksistä vihjailuja, mutta kun tulee torjutuksi sen 90 % ehdotuksista, myönnän, että se vaikuttaa myös näihin viattomiin kosketuksiin. Jos niihin kosketuksiin ei hiivi toivetta sen etenevän edes joskus halausta pidemmälle, yksinkertaisesti ei vain enää halua koskettaa, ei istua vieressä, eikä tulla yhtä aikaa nukkumaan. Ei kyse ole siitä, että haluaisin rangaista puolisoani haluttomuudestaan.  Ehkä pikemminkin kyse on itsensä säästelemisestä pettymyksiltä, ja olosuhteiden hiljaisesta hyväksymisestä.  Niin, ja valitettavasti tämä neuvo olla vonkaamatta seksiä vaikka kuukauden tarkoittaisi meillä sitä, että seksiä ei harrastettaisi lainkaan, missään tilanteessa.

Ei suhteemme ole koskaan ollut ihan hirveän kiihkeä. Muutokset, mitä on tullut, ovat olleet nimenomaan negatiivisia: lihomiseni johti siihen, ettei seksiä käytännössä ollut lainkaan, mistä jäi aika syvät arvet itsetuntoon. Nyt, kun olen laihtunut, seksiä toki on, mutta edelleen vähän, osa seksikerroista lähinnä kompromisseja. En pääse eroon siitä ajatuksesta, että minä olen siihen syypää, koska olen epäviehättävä. Ja jos syyllisyydestä puhutaan, mitä totta vieköön koen olevani syyllinen ja itse ongelma: minä haluan liikaa, minä ahdistan puolisoani, mutta toisaalta taas olen epäviehättävyydessäni este sille, ettei seksiä tule tämän enempää koskaan olemaankaan. Ja on kieltämättä vaikea edes ottaa puheeksi tätä ongelmaa missään, koska sen kokee niin suurena häpeänä, ettei yksinkertaisesti kelpaa ihmiselle, jota rakastaa niin hirveästi.

Olenkohan tietämättäni käynyt kirjoittamassa tämän tekstin tänne... Kuvaat nimittäin lähes sanasta sanaan parisuhteeni tilaa. Itku tuli kun luin tämän. Mieheni on sanonut minun olevan liian päällekäyvä. Minun lähestymisyritykseni aiheuttavat hänessä ahdistusta ja suorituspaineita. Hänen mukaansa minä olen epänormaali, kun haluaisin vaikkapa kerran viikossa. Se on liikaa. Olen päättänyt ainakin yrittää muuttua niin että haluaisin vähemmän. Kunpa voisin jotenkin kuolettaa seksuaalisuuden itsessäni.

Lisään vielä, että aina ei ole ollut näin. Alussa meillä oli erittäin kiihkeää ja seksiä oli monta kertaa viikossa. Luulin että olemme haluiltamme samanlaisia. Olinpa väärässä!

Vierailija kirjoitti:

Mies on haluton. Saan nykyään armosta kerran viikossa tai kahdessa. Välillä on mennyt kuukausia ilman. Itse haluaisin vaikka joka päivä, ainakin useamman kerran viikossa. Tai edes kerran viikossa niin, että tuntisin itseni himoituksi. Hellyyttä ei ole myöskään, hän ei tarvitse sitä. Tämä ei enää muuksi muutu, vuosikymmeniä takana. Testosteronitesteihin ei halua mennä, kaikkihan on hänellä hyvin. Kyllä tämä minulle on suuri ongelma elää kuin ystävän tai veljen kanssa, kun tarvisin Miestä. N50

Senkin seksihullu sika! Eikö sinullakaan, vanhalla ihmisellä ole muuta sisältöä elämässä kuin jatkuva seksi ja seksi?

Olen samaa mieltä. Olen itse pitkässä parisuhteessa, urheilemme ja harrastamme paljon, rakastamme toisiamme ja osoitamme läheisyyttä esim. halaamalla päivittäin paljon, mutta harrastamme seksiä vain kerran pari kuussa. Teemme sitä vain, kun kumpaakin oikeasti haluttaa. Ja yleisesti ottaen se on aivan hhhhelvetin hyvää seksiä, ehkä juuri siitä syystä että kumpikin on täysillä mukana. Ja siitä jää hyvä tunnelma pitkäksi aikaa.

Viimeaikainen keskustelu on saanut minut tuntemaan, että jokin on pielessä. Että mieheni varmasti kärsii salaa tai emme aidosti rakastakaan toisiamme. Vaikka oma kokemus sanoo ihan toista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan onnistunut löytämään tähän mitään ratkaisua? Elän haluttomassa suhteessa, ja tiedostan todellakin, ettei tilanne meistä kummallekaan ole helppo. En minä halua, että kumppanini "joutuu" harrastamaan seksiä kanssani, enkä toisaalta itse halua elää seksittömässä suhteessa. Nykyinen tilanne on ihan dead-end, ero tuntuu aivan kauhealta vaihtoehdolta, eikä meistä kumpikaan varmasti halua paikata tätä hakemalla seksiä muualta. Mikä neuvoksi? 

Onko joku onnistunut löytämään ratkaisun? Siis muun kuin eroamisen tai muualta hakemisen.

Meillä on miehen kanssa diili, että seksiä on 1-2 kertaa viikossa. Mies haluaisi useammin, minä harvemmin, mutta tuohon pystyn ilman että tarvitsee itkeä itseään uneen iltaisin. En tiedä, minkä verran minulla olisi haluja, jos saisin harrastaa seksiä vain silloin kun minua haluttaa. Sen tiedän, että tämän pakkoseksin myötä viimeisetkin halut ovat (ainakin toistaiseksi) sammuneet. Molemmat kärsimme, mutta näillä mennään nyt, kun parempaakaan emme ole keksineet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua alleviivata olevani eri mieltä sinänsä aloituksen aiheesta, tai siitä, että haluaisin syyllistää suhteessaan halutonta, tai muuten vähemmän seksiä haluavaa. Mutta haluaisin silti tuoda esiin näkökulman vähäseksisessä suhteessa elävänä naisena. Ehkä siksikin, koska tyypillisesti haluttomuus mielletään nimenomaan siten, että nainen on haluton.

Olemme omassa suhteessamme ajautuneet nimenomaan siihen tilanteeseen, että minä vonkaan, ja toinen turhautuu entisestään, mikä vaikuttaa väistämättä seksielämäämme - eli sitä on entistä vähemmän, ja niinä kertoina, kun sitä on, saattaa suorastaan aistia sen, että sitä harrastetaan pitkin hampain. Meillä toki on paljon koskettelua ilman seksistä vihjailuja, mutta kun tulee torjutuksi sen 90 % ehdotuksista, myönnän, että se vaikuttaa myös näihin viattomiin kosketuksiin. Jos niihin kosketuksiin ei hiivi toivetta sen etenevän edes joskus halausta pidemmälle, yksinkertaisesti ei vain enää halua koskettaa, ei istua vieressä, eikä tulla yhtä aikaa nukkumaan. Ei kyse ole siitä, että haluaisin rangaista puolisoani haluttomuudestaan.  Ehkä pikemminkin kyse on itsensä säästelemisestä pettymyksiltä, ja olosuhteiden hiljaisesta hyväksymisestä.  Niin, ja valitettavasti tämä neuvo olla vonkaamatta seksiä vaikka kuukauden tarkoittaisi meillä sitä, että seksiä ei harrastettaisi lainkaan, missään tilanteessa.

Ei suhteemme ole koskaan ollut ihan hirveän kiihkeä. Muutokset, mitä on tullut, ovat olleet nimenomaan negatiivisia: lihomiseni johti siihen, ettei seksiä käytännössä ollut lainkaan, mistä jäi aika syvät arvet itsetuntoon. Nyt, kun olen laihtunut, seksiä toki on, mutta edelleen vähän, osa seksikerroista lähinnä kompromisseja. En pääse eroon siitä ajatuksesta, että minä olen siihen syypää, koska olen epäviehättävä. Ja jos syyllisyydestä puhutaan, mitä totta vieköön koen olevani syyllinen ja itse ongelma: minä haluan liikaa, minä ahdistan puolisoani, mutta toisaalta taas olen epäviehättävyydessäni este sille, ettei seksiä tule tämän enempää koskaan olemaankaan. Ja on kieltämättä vaikea edes ottaa puheeksi tätä ongelmaa missään, koska sen kokee niin suurena häpeänä, ettei yksinkertaisesti kelpaa ihmiselle, jota rakastaa niin hirveästi.

Olenkohan tietämättäni käynyt kirjoittamassa tämän tekstin tänne... Kuvaat nimittäin lähes sanasta sanaan parisuhteeni tilaa. Itku tuli kun luin tämän. Mieheni on sanonut minun olevan liian päällekäyvä. Minun lähestymisyritykseni aiheuttavat hänessä ahdistusta ja suorituspaineita. Hänen mukaansa minä olen epänormaali, kun haluaisin vaikkapa kerran viikossa. Se on liikaa. Olen päättänyt ainakin yrittää muuttua niin että haluaisin vähemmän. Kunpa voisin jotenkin kuolettaa seksuaalisuuden itsessäni.

Lisään vielä, että aina ei ole ollut näin. Alussa meillä oli erittäin kiihkeää ja seksiä oli monta kertaa viikossa. Luulin että olemme haluiltamme samanlaisia. Olinpa väärässä!

Meillä oli tuollaista avioliiton alussa, mutta minulla se omakin seksuaalisuus lopulta kuoli. Olen kyllä vähän eri mieltä siitä kannattaako sitäkään toivoa. Kyllä sen eron tuntee, ettei ne halut ole hiipuneet ajan kanssa luonnostaan vaan ne on hävinneet koska koko seksuaalinen itsetunto on loputtomien torjumisten seurauksena tuhottu täysin. En tiedä tulisiko minusta enää seksuaalisesti ehjää ihmistä vaikka tämä liitto joskus päättyisikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota huomioon, että seksuaalinen haluttomuus ja seksittömyys parisuhteessa tarkoittaa aina sitä että suhteesta loppuu myös koskettelu, läheisyys, hellyys ja yhteenkuuluvuus. Tämä ainakin on ongelma, koska ihminen kuten muutkin nisäkkäät tarvitsee koskettelua ja läheisyyttä elääkseen tervettä elämää. Esimerkiksi Romanian lastenkotien kehitysvaurioiset lapset olivat kasvaneet sellaiseksi nimenomaan näiden puutteesta.

Joten, minusta parisuhteen tunnekylmän puoliskon syyllistäminen ei ole kohtuutonta.

Ei tarkoita. Meillä on tosi paljon koskettelua, läheisyyttä ja muuta, mutta ei niinkään seksiä. Itselle se ei ole kovin tärkeää, enkä koe että olisimme etääntyneet. Rakkaus (romanttinen) ei vaadi aina seksiä.

Mutta tämä on ihan eri asia, jos olette molemmat samoilla linjoilla asiassa. Ei se kuitenkaan ole verrattavissa siihen, että toinen haluaisi seksiä ja toinen ei. Ei minun ainakaan tee mieli koskettaa miestä, jos itsellä on kovat halut ja tiedän, että hän ei niihin aio vastata. Ei siksi, että mies tai läheisyys inhottaisi, vaan päinvastoin. Se tuntuu liian raastavalta olla lähellä kun tahtoisi vielä lähemmäs. Ja kun toiselle ei kelpaa.

Mies varmaan haluaisi seksiä enemmän, mutta voi joustaa siinä. Mielestäni asiaa voisi verrata mihin muuhun tahansa ominaisuuteen joka ei ole helposti muutettavissa. Vaikkapa niin, että haluaisin että mies on romanttisempi tai aamuvirkku tai mitälie. Ei voi pakottaa. Parisuhteessa joustetaan aika monissakin asioissa.

Voisitko vielä vastata MIKSI miehesi täytyy joustaa mutta sinun ei? Mikä tekee sinusta tärkeämmän ja paremman teidän parisuhteessa? Tähän todella haluaisin vastauksen, yhtään pihtaria ei ole vielä tätä pystynyt perustelemaan. Minä minä, mutku minä en halua - se ei ole mikään vastaus.

Romanttisuus ja kukkien tuominen on vähän eri kuin kahden rakastavaisen välinen fyysinen rakkaudenosoitus!

Kerroin jo tuolla yllä, että meillä mennään kompromissilla. Seksiä 1-2 kertaa viikossa, vaikka minä en niin usein haluaisi, mies taas ainakin uskoo haluavansa enemmän. Toisaalta en sitten tiedä - joskus päätin että harrastetaan nyt sitten sitä seksiä niin paljon että riittää, jos siinä sitten omatkin halut herisivät, niin tuohon pariin kertaan viikossa se sitten miehen toiveesta kuitenkin jäi, joten kaipa meillä sitten kuitenkin mennään miehen halujen mukaan. 

En tiedä kuinka kauan pystyn tähän, tällainen pakkoseksi kyllä syö naista. Tuskin kykenen haluamaan enää ikinä (ainkaan tätä miestä).

Kyllä kannattaa vähän harvemmin peuhata. Kyllästyyhän sitä nyt jokainen jos vuodesta toiseen joka ilta samalla lailla suhistelee.  Kannattaa harventaa tahtia maksimissaan kerran viikkoon.

Ei ole ihme että avioeroja tulee kun jatkuvasti pitäisi peittoa heiluttaa.

Olen samaa mieltä, tuo on todella kummallista ja häiritsevää. Pitäisi aina haluta ja aina vaan enemmän. Seksihaluton ihminen on jotenkin sairas tai jossain kummallisessa vaiheessa. Tämä on vähän niin kuin sinkkuus - sinkku ei voi olla tyytyväinen tilanteeseensa, parisuhdetta pitää haluta ja jos muuta väittää, valehtelee tai on vähän päästään vialla.

Vierailija kirjoitti:

Asiaa puhut. Ehkä tuokin näkökulma joskus vielä pääsee esille. Sinänsä minusta on hyvä, että libidojen erilaisuudesta voidaan puhua ja hakea apua haluttomuuteen. Sekin on parempi kuin aiempi täysi vaikeneminen aiheesta.

Ei kun just ei noin!!!! Hakea apua haluttomuuteen? Hakea ehkä apua halujen kohtaamattomuuteen!! Muutoin voi ihan hyvin sanoa, että hae apua tohon sun liikahalukkuuteen.

Jokainen eläinnaaras maailmassa harrastaa seksiä kiima-aikana. Ihminen on kiimassa kerran kuussa. Minusta se on ainoa normaali frekvenssi. Poikkeamat siitä ovat haaste pitkässä parisuhteessa.

Jollei seksiä halua, voi vallan loistavasti muuttaa asumaan yksin tai kaverinsa kanssa kimppakämppään? Sen kerran kuussa saa kyllä haettua muualtakin, jos halut jäävät siihen. Parisuhde on nimenomaisesti rakkauden osoittamista seksillä!

Meillä on seksiä noin 3-20 krt/vkossa, monipuolista ja hauskaa, ja olemme olleet jo neljä vuotta yhdessä. Parisuhde ei ole kaikkia varten, ja platonista suhdetta kaipaava löytää varmasti hänkin vastakappaleensa.

Seksittömän parisuhteen kaipaaminen on kuin haluaisi työn ilman palkkaa tai harrastuksen ilman iloa ja hyötyä.

Vinkki: kuntoilu parantaa itsetuntoa ja hormonituotantoa, ja eiköhän se seksikin maistu paremmin kun itse voi kehossaan paremmin?

Vierailija kirjoitti:

Kerroin jo tuolla yllä, että meillä mennään kompromissilla. Seksiä 1-2 kertaa viikossa, vaikka minä en niin usein haluaisi, mies taas ainakin uskoo haluavansa enemmän. Toisaalta en sitten tiedä - joskus päätin että harrastetaan nyt sitten sitä seksiä niin paljon että riittää, jos siinä sitten omatkin halut herisivät, niin tuohon pariin kertaan viikossa se sitten miehen toiveesta kuitenkin jäi, joten kaipa meillä sitten kuitenkin mennään miehen halujen mukaan.

En tiedä kuinka kauan pystyn tähän, tällainen pakkoseksi kyllä syö naista. Tuskin kykenen haluamaan enää ikinä (ainkaan tätä miestä).

Aika kamalalta kuullostaa. Koputan puuta ja kiitän taikaolentoja että löysin (eroni jälkeen) kumppanin joka oli (kuten minäkin) kärsinyt vähäisestä seksistä aikaisemmassa liitossaan. Vasta nyt 45v iässä tunnen olevani rakastettu ja haluttu. Meille tavallista on 3-4 kertaa viikossa.

Varmaan siksi, että se nyt vaan on oletus miehen ja naisen kanssakäymisessä, että kun suhteessa ollaan niin sitten pannaan välillä kikkeliä koloon. Jos vähemmän/ei ollenkaan seksiä haluavaa pidettäisiin "oikeana tapana" niin samalla logiikalla sitä joka on tunnekylmä ja sisäänpäinkääntynyt, pidettäisiin normaalina parisuhteessa ja tunteista puhuvaa pölpöttäjää pidettäisiin sairaana? Hommatkoon itselleen hoitajan, ei ole kumppanin tehtävä keskustellla asioista?

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä. Olen itse pitkässä parisuhteessa, urheilemme ja harrastamme paljon, rakastamme toisiamme ja osoitamme läheisyyttä esim. halaamalla päivittäin paljon, mutta harrastamme seksiä vain kerran pari kuussa. Teemme sitä vain, kun kumpaakin oikeasti haluttaa. Ja yleisesti ottaen se on aivan hhhhelvetin hyvää seksiä, ehkä juuri siitä syystä että kumpikin on täysillä mukana. Ja siitä jää hyvä tunnelma pitkäksi aikaa.

Viimeaikainen keskustelu on saanut minut tuntemaan, että jokin on pielessä. Että mieheni varmasti kärsii salaa tai emme aidosti rakastakaan toisiamme. Vaikka oma kokemus sanoo ihan toista.

Miksi tämä sai alapeukkuja? Kerroin vain asian niinkuin se on..