Olen mies jä jätin perheeni 5 vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

M43 ap. tässä taas. Onpas tullut kommentteja ja olen ne ansainnutkin, ainakin nuo haukut. On tullut kyllä kannustustakin jonkin verran ja siten ajattelin soittaa tänään lasteni äidille ja kysyä jos voisimme keskustella asioista perjantaina illalla. Saa nähdä suostuuko tapaamiseen. Ajattelin jos veisi lapset isovanhemmille ja käytäisiin syömässä ja juteltaisiin asioista.

Veikkaan trollin jatkuvan niin, että exä ottaa ap:n takaisin. Ja sitten saamme lukea hirveää vouhkausta siitä millainen idiootti exän täytyy ollakaan. Ja trolli hykertelee tyytyväisenä. :)

Täytyy olla todella typerä nainen joka enää haluaisi viiden vuoden jälkeen palata yhteen. Eiköhän nainenkin ole jo elämässään eteenpäin mennyt. Itse äitinä en ainakaan voisi edes kuvitella, että laittaisin lapseni siihen tilanteeseen, että isi nyt palaakin viiden vuoden perhetauon jälkeen takaisin kotiin.

Kuitenkin erosta viisi vuotta joista kaksi elit toisen naisen kanssa. Eiköhän se kannata mennä jo eteenpäin elämässä sinunkin

Tarinasi on paljon samaa kuin minun erossa, mies lähti hoikemman mukaan. Ero tuli täysin puusta ja olin pitkään tosi rikki. Pikkuhiljaa rakensin palaiset yhteen ja sain elämänilon takaisin. Kauan tuo miehen suhde ei kestänyt ja mies on nyt vuosia asunut yksin. Tapaa lapsia säännölisesti ja on oikein hyvä isä. Mutta hänestä huokuu tyytymättömyys. Sen näkee hänen silmistä, aina kun tapaan hänet, niin tulee surullinen olo. Se sama ihminen on vanhentunut ja jotekin silmistä on hävinnyt elämänilo. En usko, että mieheni haluaa minut takaisin, (ei ole ainakaan sanonut niin). Mutta minulle tulee aika surullinen olo kun näen hänet. Sen oikeasti vaistoa, että hän ajattelee, että kaikki ei mennyt niin kuin piti.

Itse voin todella hyvin (en seurustele), mutta olen löytänyt takaisin harrastuksiin, rakastan tanssimista ja nyt vihdoin minulla on siihen aikaa. Kun miehen kanssa asuttiin, niin ei ollut puhetta, että olisin päässyt mihinkään säännölliseen urheiluun, koska mies ei juurikaan hoitanut lapsia. Nyt saan käydä ja siitä myötä laihduin nopeasti vanhoihin mittoihin. Kun minulla ei ole lapsia, ehdin käymään kampaajalla hoitamaan itseäni, jota vuosiin en voinut tehdä. Voin lukea kirjaa aamutakissa lauantai aamulla ihan rauhassa, ja ei tarvitse hyssytellä lapsia koska isi nukkuu. Eli vaikka mieheni kaipaisi (vaikka en usko) minua takaisin, en suostuisi, koska vaikka olin järkyttynyt ja surullinen kun erottiin, olen nyt vuosien jälkeen huomannut ne epäkohdat joka meidän suhteessä oli. Eli olen päässyt yli, ja en ottaisi uutta enkä vanhaa miestä takaisin. Koska oikeasti uskon, että aika nopeasti palattaisiin takaisin siihen vanhaan, ja en ole valmis luopumaan taas kerran yhdestä harrastuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy olla todella typerä nainen joka enää haluaisi viiden vuoden jälkeen palata yhteen. Eiköhän nainenkin ole jo elämässään eteenpäin mennyt. Itse äitinä en ainakaan voisi edes kuvitella, että laittaisin lapseni siihen tilanteeseen, että isi nyt palaakin viiden vuoden perhetauon jälkeen takaisin kotiin.

Kuitenkin erosta viisi vuotta joista kaksi elit toisen naisen kanssa. Eiköhän se kannata mennä jo eteenpäin elämässä sinunkin

No niin. ..tästä se lähtee. -183

Hei ap!

Tässä entinen 15 vuotta minua vanhemman miehen nuori tyttöystävä ja nykyisin saman miehen jättämä ex-vaimo ja äiti.

Meidän suhteemme alkoi molempien ollessa sinkkuja, joten kenenkään sydämiä ei särjetty. Muuten onkin sitten tarvottu jos minkälaisessa suossa.

Kysy itseltäsi rehellisesti mikä ongelmasi on. Onko jotain selkeää ongelmaa kuten alkoholismi tai pakonomainen pettäminen/seksiriippuvuus? Jos joku löytyy, hae siihen apua.

Jos haluat aloittaa vaimosi kanssa alusta, suosittelen että alat lähentyä hänen kanssaan vähitellen: kyselet enemmän kuulumisia, keskustelet ja autat missä voit. Olet kiinnostunut ja lämmin häntä kohtaan. Jos tilanne sallii, suosittelen kertomaan suoraan miltä sinusta tuntuu ja pyydät anteeksi. Sitten keskustelette jatkosta.

Ihmiset eivät vuosien suhteen ja lasten saannin jälkeen ole aina niin mustavalkoisia. Saatat hyvinkin saada anteeksi, mutta lupaa että mahdollisen uuden suhteen aloitatte pariterapian kautta? Onnea matkaan, et ole maailman suurinta syntiä tehnyt.

Terv. Onnellinen monen lapsen yh

Vierailija kirjoitti:

Tarinasi on paljon samaa kuin minun erossa, mies lähti hoikemman mukaan. Ero tuli täysin puusta ja olin pitkään tosi rikki. Pikkuhiljaa rakensin palaiset yhteen ja sain elämänilon takaisin. Kauan tuo miehen suhde ei kestänyt ja mies on nyt vuosia asunut yksin. Tapaa lapsia säännölisesti ja on oikein hyvä isä. Mutta hänestä huokuu tyytymättömyys. Sen näkee hänen silmistä, aina kun tapaan hänet, niin tulee surullinen olo. Se sama ihminen on vanhentunut ja jotekin silmistä on hävinnyt elämänilo. En usko, että mieheni haluaa minut takaisin, (ei ole ainakaan sanonut niin). Mutta minulle tulee aika surullinen olo kun näen hänet. Sen oikeasti vaistoa, että hän ajattelee, että kaikki ei mennyt niin kuin piti.

Itse voin todella hyvin (en seurustele), mutta olen löytänyt takaisin harrastuksiin, rakastan tanssimista ja nyt vihdoin minulla on siihen aikaa. Kun miehen kanssa asuttiin, niin ei ollut puhetta, että olisin päässyt mihinkään säännölliseen urheiluun, koska mies ei juurikaan hoitanut lapsia. Nyt saan käydä ja siitä myötä laihduin nopeasti vanhoihin mittoihin. Kun minulla ei ole lapsia, ehdin käymään kampaajalla hoitamaan itseäni, jota vuosiin en voinut tehdä. Voin lukea kirjaa aamutakissa lauantai aamulla ihan rauhassa, ja ei tarvitse hyssytellä lapsia koska isi nukkuu. Eli vaikka mieheni kaipaisi (vaikka en usko) minua takaisin, en suostuisi, koska vaikka olin järkyttynyt ja surullinen kun erottiin, olen nyt vuosien jälkeen huomannut ne epäkohdat joka meidän suhteessä oli. Eli olen päässyt yli, ja en ottaisi uutta enkä vanhaa miestä takaisin. Koska oikeasti uskon, että aika nopeasti palattaisiin takaisin siihen vanhaan, ja en ole valmis luopumaan taas kerran yhdestä harrastuksesta.

Odotas, saat kohta puhelun ja sua pyydetään syömään ja juttelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Tarinasi on paljon samaa kuin minun erossa, mies lähti hoikemman mukaan. Ero tuli täysin puusta ja olin pitkään tosi rikki. Pikkuhiljaa rakensin palaiset yhteen ja sain elämänilon takaisin. Kauan tuo miehen suhde ei kestänyt ja mies on nyt vuosia asunut yksin. Tapaa lapsia säännölisesti ja on oikein hyvä isä. Mutta hänestä huokuu tyytymättömyys. Sen näkee hänen silmistä, aina kun tapaan hänet, niin tulee surullinen olo. Se sama ihminen on vanhentunut ja jotekin silmistä on hävinnyt elämänilo. En usko, että mieheni haluaa minut takaisin, (ei ole ainakaan sanonut niin). Mutta minulle tulee aika surullinen olo kun näen hänet. Sen oikeasti vaistoa, että hän ajattelee, että kaikki ei mennyt niin kuin piti.

Itse voin todella hyvin (en seurustele), mutta olen löytänyt takaisin harrastuksiin, rakastan tanssimista ja nyt vihdoin minulla on siihen aikaa. Kun miehen kanssa asuttiin, niin ei ollut puhetta, että olisin päässyt mihinkään säännölliseen urheiluun, koska mies ei juurikaan hoitanut lapsia. Nyt saan käydä ja siitä myötä laihduin nopeasti vanhoihin mittoihin. Kun minulla ei ole lapsia, ehdin käymään kampaajalla hoitamaan itseäni, jota vuosiin en voinut tehdä. Voin lukea kirjaa aamutakissa lauantai aamulla ihan rauhassa, ja ei tarvitse hyssytellä lapsia koska isi nukkuu. Eli vaikka mieheni kaipaisi (vaikka en usko) minua takaisin, en suostuisi, koska vaikka olin järkyttynyt ja surullinen kun erottiin, olen nyt vuosien jälkeen huomannut ne epäkohdat joka meidän suhteessä oli. Eli olen päässyt yli, ja en ottaisi uutta enkä vanhaa miestä takaisin. Koska oikeasti uskon, että aika nopeasti palattaisiin takaisin siihen vanhaan, ja en ole valmis luopumaan taas kerran yhdestä harrastuksesta.

Siis tarkoitan sitä, että muista keskustella vaimosi kanssa niin, että tosiaan kuuntelet häntä. Hänellä voi myös olla huomautettavaa teidän avioliitosta. Silloin sinun tulee ymmärtää hänen näkemys, ja et tosiaan voi olettaa, että palaatte takaisin niin kuin oli ennen. Sinulla voi olla ruusuiset kuvat siitä, mutta hänellä voi olla ne risut joka ei ole vielä käsitelty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarinasi on paljon samaa kuin minun erossa, mies lähti hoikemman mukaan. Ero tuli täysin puusta ja olin pitkään tosi rikki. Pikkuhiljaa rakensin palaiset yhteen ja sain elämänilon takaisin. Kauan tuo miehen suhde ei kestänyt ja mies on nyt vuosia asunut yksin. Tapaa lapsia säännölisesti ja on oikein hyvä isä. Mutta hänestä huokuu tyytymättömyys. Sen näkee hänen silmistä, aina kun tapaan hänet, niin tulee surullinen olo. Se sama ihminen on vanhentunut ja jotekin silmistä on hävinnyt elämänilo. En usko, että mieheni haluaa minut takaisin, (ei ole ainakaan sanonut niin). Mutta minulle tulee aika surullinen olo kun näen hänet. Sen oikeasti vaistoa, että hän ajattelee, että kaikki ei mennyt niin kuin piti.

Itse voin todella hyvin (en seurustele), mutta olen löytänyt takaisin harrastuksiin, rakastan tanssimista ja nyt vihdoin minulla on siihen aikaa. Kun miehen kanssa asuttiin, niin ei ollut puhetta, että olisin päässyt mihinkään säännölliseen urheiluun, koska mies ei juurikaan hoitanut lapsia. Nyt saan käydä ja siitä myötä laihduin nopeasti vanhoihin mittoihin. Kun minulla ei ole lapsia, ehdin käymään kampaajalla hoitamaan itseäni, jota vuosiin en voinut tehdä. Voin lukea kirjaa aamutakissa lauantai aamulla ihan rauhassa, ja ei tarvitse hyssytellä lapsia koska isi nukkuu. Eli vaikka mieheni kaipaisi (vaikka en usko) minua takaisin, en suostuisi, koska vaikka olin järkyttynyt ja surullinen kun erottiin, olen nyt vuosien jälkeen huomannut ne epäkohdat joka meidän suhteessä oli. Eli olen päässyt yli, ja en ottaisi uutta enkä vanhaa miestä takaisin. Koska oikeasti uskon, että aika nopeasti palattaisiin takaisin siihen vanhaan, ja en ole valmis luopumaan taas kerran yhdestä harrastuksesta.

Odotas, saat kohta puhelun ja sua pyydetään syömään ja juttelemaan.

Ei pelkoa, minun ex mies on ulkomailla ja palaa vasta ensi viikolla =D

Vierailija kirjoitti:

Tarinasi on paljon samaa kuin minun erossa, mies lähti hoikemman mukaan. Ero tuli täysin puusta ja olin pitkään tosi rikki. Pikkuhiljaa rakensin palaiset yhteen ja sain elämänilon takaisin. Kauan tuo miehen suhde ei kestänyt ja mies on nyt vuosia asunut yksin. Tapaa lapsia säännölisesti ja on oikein hyvä isä. Mutta hänestä huokuu tyytymättömyys. Sen näkee hänen silmistä, aina kun tapaan hänet, niin tulee surullinen olo. Se sama ihminen on vanhentunut ja jotekin silmistä on hävinnyt elämänilo. En usko, että mieheni haluaa minut takaisin, (ei ole ainakaan sanonut niin). Mutta minulle tulee aika surullinen olo kun näen hänet. Sen oikeasti vaistoa, että hän ajattelee, että kaikki ei mennyt niin kuin piti.

Itse voin todella hyvin (en seurustele), mutta olen löytänyt takaisin harrastuksiin, rakastan tanssimista ja nyt vihdoin minulla on siihen aikaa. Kun miehen kanssa asuttiin, niin ei ollut puhetta, että olisin päässyt mihinkään säännölliseen urheiluun, koska mies ei juurikaan hoitanut lapsia. Nyt saan käydä ja siitä myötä laihduin nopeasti vanhoihin mittoihin. Kun minulla ei ole lapsia, ehdin käymään kampaajalla hoitamaan itseäni, jota vuosiin en voinut tehdä. Voin lukea kirjaa aamutakissa lauantai aamulla ihan rauhassa, ja ei tarvitse hyssytellä lapsia koska isi nukkuu. Eli vaikka mieheni kaipaisi (vaikka en usko) minua takaisin, en suostuisi, koska vaikka olin järkyttynyt ja surullinen kun erottiin, olen nyt vuosien jälkeen huomannut ne epäkohdat joka meidän suhteessä oli. Eli olen päässyt yli, ja en ottaisi uutta enkä vanhaa miestä takaisin. Koska oikeasti uskon, että aika nopeasti palattaisiin takaisin siihen vanhaan, ja en ole valmis luopumaan taas kerran yhdestä harrastuksesta.

Samankaltainen juttu täällä :)

Mies lähti nuoremman matkaan innosta kohkaten ja järkytys oli mulle valtava. Kaikki tapahtui nopeasti ja eropaperit kolahti laatikkoon miehen toimesta.

Olin aivan rikki, mutta toivuttuani olen todella kiitollinen, sillä vasta välimatkan päästä näin ne epäkohdat, joita parisuhteessamme oli. Mies on hyvä isä ja kunnon mies monessa suhteessa, mutta ikuinen teini ja kaverit ja työ marssi aina perheen yli. Oltiin erilaisia, eikä oltaisi tultu tarpeeksi samanlaisiksi. Ihanaa olla vapaa!

Olen jätetty vaimo, ex-vaimo ja nykyinen vaimo. Ja kyllä kaikki tämä samalle miehelle. Voin sanoa, että minulle tämä oli ainoa oikea ratkaisu, vaikka on ollut vaikeaa välillä. Aikaa on mennyt nyt yhdeksän vuotta siitä, kun mies löysi toisen. Se suhde päättyi aikanaan. Kaksi viimeistä vuotta olemme olleet uudelleen naimisissa. Mies teki aloitteen yhteenpaluusta. En nyt selittele sen kummemmin, mutta kannustan ap:ta kertomaan rehellisesti, painostamatta ja vailla odotuksia omista tunteistaan ex-vaimolleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.

Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?

Herran jestas :O Että ihan vaan vaimon kropan takia :O Ymmärrän,että lihavuus voi olla "ongelma" ,mutta mitähän sinun ! olisi pitänyt tehdä,että vaimo olisi pystynyt laihduttamaan suhteen aikana ? Tukea ja mahdollistaa kenties.Nyt kelpaa kun on ILMAN sinua pystynyt sen tekemään.Nyt kelpaisi :O Juokse nyt takaisin kun kroppa kelpaa! On meitä moneen junaan ja osa jää asemallekin,kenties sinä olet noita viimeksi mainittuja ja ihan omasta syystäsi !!

Syynä lähtööni oli ehkä se, että olin kyllästynyt ja halusin jotain uutta. Sitten tapasin naisen, joka oli hoikka ja kaunis ja sytyin hänestä jotenkin. Hänessä ei kuitenkaan ollut sellaisia piirteitä, joita naisessa kaipaan eli oli aika vapaamielinen ja lapseton. Suhde taisikin perustua pelkkään seksiin.

Lasteni äiti lihoi suhtemme aikana aika merkittävästi, mutta lähtöni jälkeen onkin laihtunut takaisin sellaiseksi kuin oli tavatessamme. On surumielinen selvästi. Ei ole katkera tekemisistäni ja jotenkin tuntuu että haluaisi minut takaisin, mutta en vaan mitenkään uskalla kertoa sitä häpeäni takia. Mitähän tässä voisi oikein tehdä? 

M43 ap. vastaa vielä. Eli tiedän olleeni myös liiton aikana ei-täydellinen ihminen. En ollut tarpeeksi läsnä ja harrastelin liikaa omiani. Lasteni äiti oli aika paljon yksin kotona lasten kanssa, vaikka kyllä kuskailin lapsia harrastuksiin jne. En odota mitään, tiedän että hän ei ehkä halua enää edes yrittää. Voi olla hyvinkin että pelkkä syvällinen keskustelu auttaa ja riittää molemmille - se mitä ei käyty silloin eron aikana. Ero kun oli yhtä myrskyä, enkä silloin oikeastaan välittänyt edes hänen tunteistaan.

Sanoisin kyllä, että olen oikeasti muuttunut ja näen asiat nyt ihan eri valossa. En ole kolmeen vuoteen ollut yhdenkään naisen kanssa tekemisissä ja on ollut kyllä aikaa mennä itseeni. Oikeasti arvostan lasteni äitiä suuresti ja tunnen suurta häpeää siitä, mitä hänelle tein. Siksi onkin niin vaikeaa yrittää lähentyä uudestaan.

Kuitenkin aion tänään iltapäivällä soittaa hänelle, josko keskustelu onnistuisi hyvän ruuan ja parin lasillisen avittamina. Onko tämä nyt sitten huono idea mielestänne vai?

Vierailija kirjoitti:

Olen jätetty vaimo, ex-vaimo ja nykyinen vaimo. Ja kyllä kaikki tämä samalle miehelle. Voin sanoa, että minulle tämä oli ainoa oikea ratkaisu, vaikka on ollut vaikeaa välillä. Aikaa on mennyt nyt yhdeksän vuotta siitä, kun mies löysi toisen. Se suhde päättyi aikanaan. Kaksi viimeistä vuotta olemme olleet uudelleen naimisissa. Mies teki aloitteen yhteenpaluusta. En nyt selittele sen kummemmin, mutta kannustan ap:ta kertomaan rehellisesti, painostamatta ja vailla odotuksia omista tunteistaan ex-vaimolleen.

Selittäisit. Olisi todella mielenkiintoista kuulla kokemuksesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jätetty vaimo, ex-vaimo ja nykyinen vaimo. Ja kyllä kaikki tämä samalle miehelle. Voin sanoa, että minulle tämä oli ainoa oikea ratkaisu, vaikka on ollut vaikeaa välillä. Aikaa on mennyt nyt yhdeksän vuotta siitä, kun mies löysi toisen. Se suhde päättyi aikanaan. Kaksi viimeistä vuotta olemme olleet uudelleen naimisissa. Mies teki aloitteen yhteenpaluusta. En nyt selittele sen kummemmin, mutta kannustan ap:ta kertomaan rehellisesti, painostamatta ja vailla odotuksia omista tunteistaan ex-vaimolleen.

Selittäisit. Olisi todella mielenkiintoista kuulla kokemuksesi.

Tämä on minun ja mieheni välinen asia nyt, se ei kuulu muille. Siksi en kerro. Lapsia on, mutta ovat jo aikuisia. Kannustan ap:ta toteuttamaan aikeensa. Pitää tietenkin ottaa huomioon, että ex-vaimo ei halua enää yhteistä elämää, mutta et koskaan saa tietää, jos et kokeile.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jätetty vaimo, ex-vaimo ja nykyinen vaimo. Ja kyllä kaikki tämä samalle miehelle. Voin sanoa, että minulle tämä oli ainoa oikea ratkaisu, vaikka on ollut vaikeaa välillä. Aikaa on mennyt nyt yhdeksän vuotta siitä, kun mies löysi toisen. Se suhde päättyi aikanaan. Kaksi viimeistä vuotta olemme olleet uudelleen naimisissa. Mies teki aloitteen yhteenpaluusta. En nyt selittele sen kummemmin, mutta kannustan ap:ta kertomaan rehellisesti, painostamatta ja vailla odotuksia omista tunteistaan ex-vaimolleen.

Selittäisit. Olisi todella mielenkiintoista kuulla kokemuksesi.

Tämä on minun ja mieheni välinen asia nyt, se ei kuulu muille. Siksi en kerro. Lapsia on, mutta ovat jo aikuisia. Kannustan ap:ta toteuttamaan aikeensa. Pitää tietenkin ottaa huomioon, että ex-vaimo ei halua enää yhteistä elämää, mutta et koskaan saa tietää, jos et kokeile.

Lisäys: ...ei VÄLTTÄMÄTTÄ halua enää yhteistä elämää, ..."

nuorijalaiha kirjoitti:

joskus kun sanominen eikä neuvonta auta akalle on tehtävä radikaaleja asioita ja hypätävä sivuun että akka osaa laihtua, nyt jos menet takaisin niin pidä huoli että joka viikko akka puntariin ja sitä seurataan, jos alkaa lihomaan niin lähdet taas. jos ei itte osaa pitää itseään kunnossa

aivan uskomatonta että perhekin menee rikki kkun akat vaan syö ja makaa sohvalla

ei mitään perhe eikä itse kunnioitusta. ite olisin tehnyt kanssa saman

jos oma olisi alkanut lihomaan

mutta kyllä se tiukka pimppi on aina kivaa

Onko sulta jääneet lääkkeet ottamatta ? Vai oletko jäänyt ikuiseksi teinipojaksi? No siihen ei valitettavasti lääkkeetkään auta !!

Suomeen sama laki kuin Ranskassa. Naiset ovat oikeutettu synytyksen jälkeen ilmaiseen pimpsan kiristykseen. Imetys siellä on katsottu eläimelliseksi eikä lapsen oikeudeksi, mutta seksi miehen kanssa arvostetumpaa. Hei hulinaa maailmalla ja kirnussa.

Valintojensa kanssa on elettävä. Jos ei ymmärrä sitä jo etukäteen, niin siinä vaiheessa viimeistään, kun alkaa kaduttaa.

Jos ostaa punaisen sohvan, sen voi suuremmitta tuskitta vaihtaa eriväriseen kun huomaa, ettei tykkää siitä pidemmän päälle.

Mutta ihmiset eivät ole mitään huonekaluja. Jos ihmissuhteissa tekee yksipuolisia päätöksiä, joutuu huomaamaan, ettei päätöksen peruminen tai muuttaminen ole enää vain itsestä kiinni.

Tässä 99, jota vanhan polven naiseksi mainittiin tässä ketjussa. En nyt ihan niin vanha, mutta kaikenlaista nähnyt ja kokenut...

Itselleni järisyttävimmästä erostani nuoruuden liitosta on paljonkin aikaa. Kuitenkin edelleen olisin kiinnostunut exäni kanssa käymään läpi siihen liittyviä asioita, koska minulle ei annettu mahdollisuutta niitä silloin puida. Alussa sitä kaipasin lähinnä helpottaakseen omaa suuntaamistani elämässä eteenpäin kahden pienen lapsen kanssa ja ehkä oppiaksenikin jotain. Nyt lähinnä uteliaisuuttani.

Tällä nyt haluan sanoa sitä, että joka tapauksessa näkisin hyvänä asiana, että AP ja exä puhuisivat eronsa läpi, koska ilmeisesti sitä ei silloin viisi vuotta sitten tehty, tuskin oli AP:lla paljon sanomistakaan. Muusta lähenemisestä sitten aika näyttää....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.

Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?

Syynä lähtööni oli ehkä se, että olin kyllästynyt ja halusin jotain uutta. Sitten tapasin naisen, joka oli hoikka ja kaunis ja sytyin hänestä jotenkin. Hänessä ei kuitenkaan ollut sellaisia piirteitä, joita naisessa kaipaan eli oli aika vapaamielinen ja lapseton. Suhde taisikin perustua pelkkään seksiin.

Lasteni äiti lihoi suhtemme aikana aika merkittävästi, mutta lähtöni jälkeen onkin laihtunut takaisin sellaiseksi kuin oli tavatessamme. On surumielinen selvästi. Ei ole katkera tekemisistäni ja jotenkin tuntuu että haluaisi minut takaisin, mutta en vaan mitenkään uskalla kertoa sitä häpeäni takia. Mitähän tässä voisi oikein tehdä? 

Vaimo lihoi ja söi suruunsa, kun et välittänyt tukea häntä raskauksien jälkiseurauksissa, auttanut riittävästi, huomioinut riittävästi.

On ilmeisesti laihtunut, kun on omin voimin saavuttanut jälleen mielenrauhan ja tasapainon. Toipunut petturuudestasi - siinä määrin kuin siitä voi toipua.

Jos olisin eksäsi, en koskisi pitkällä tikullakaan ihmiseen, joka on hyljännyt silloin kun häntä eniten olisin tarvinnut - lasten eli täysin yhteisen projektin hoitamisessa - sorry.