Lue keskustelun säännöt.
Kerrankin elämässäni maltoin mieleni (pettävä mies), ja nyt on koston hetki koittanut :)
23.04.2018 |
Sain tietää melkein kaksi kuukautta sitten että avomieheni on pettänyt minua. Tietääkseni vain kerran (työpaikan pikkujoulut), mutta se riittää minulle. Sain tietää kun hän oli työmatkalla, joten pakostakin asian ottaminen puheeksi venähti - onneksi, koska sain päähäni suunnitelman jonka olen nyt toteuttanut.
Tajusin saman tien tiedon saatuani, että tämä oli tässä. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Hetken mietittyäni tein näin: aloin heti etsiä uutta asuntoa, ja ihmeellisellä onnenkantamoisella eräällä puolitutulla oli vapautunut ihana asunto hyvällä paikalla. Eipä siinä mitään, nimet vuokrasopimukseen ja avaimet sain käteen parin viikon päästä. Sen jälkeen aloin pieni lasti kerrallaan siirtää tavaroitani uuteen asuntoon. Luotin siihen, että mies ei huomaa mitään, eikä hän ilmeisesti olekaan katsonut mm. vaatekaappiini tai työpöytäni laatikoihin. Olisi muuten kyllä havainnut eron entiseen. Mies on kyllä nyt ollut paljon poissa kotoa, joten se on helpottanut operaatiota huomattavasti.
Nyt mies on tämän päivän ja huomisen työreissulla, joten itse otin vapaapäivän ja kuljetin uuteen asuntooni isommat tavarat ja ne harvat huonekalut, jotka ovat minun ja jotka vielä haluan pitää. Viimeisellä reissulla entiseen kotiin jätin avaimen eteiseen. Nyt on muutto valmis, ja olo on aivan ihana. Toisaalta vähän kauhistuttaakin: mies sai tasan tarkkaan mitä ansaitsi, mutta onkohan ihan normaalia että oloni on näin kylmä, ja että saan näin suunnattomasti nautintoa siitä, että mies tulee palatessaan hämmästymään niin suuresti? Luonnollisesti en aio mm. vastata puheluihin tai viesteihin, eikä mies voi tietää mihin olen häipynyt. Syyn varmaan arvaa kyllä.
Joskus elämä näköjään voi olla kuin Salkkareista. Itse tämän draaman kehittelin, mutta näin minä nyt halusin tehdä, lapsellista tai ei :) Ei minua oikeastaan ollenkaan olisi kiinnostanutkaan puhua asiasta. Itse pettäminen on 100% varmaa, joten miksi kuuntelisin 1) huonoja tekosyitä ja valheita, tai 2) itkua ja anteeksi anelemista.
Kommentit (1155)
Minua on jäänyt vaivaamaan entisestä parisuhteestani monikin asia, jonka nyt tekisin toisin.
Olin siinä melko ehdoton.
Suhteen loppuaikoina olimme riidelleet ja aloin pitää mykkäkoulua. Se ei ollut tapani, mutta olin silloin niin suuttunut ja loukkaantunut, että käyttäydyn niin epärakentavasti.
Siis halusin kostaa.
Muutoin aina nukkumaanmennessä sanoimme hyvää yötä, halasimme jne.
Minä olin hiljaa ja käänsin selkäni.
Vaikka minua itseänikin sattui, niin olin jäärä.
Mies kyllä yritti, mutta en vastannut enkä muuta.
Monesti en saanut unta ja mietin, että otatko miestä kädestä ja sanon, että tämä sovitaan, ei viitsitä riidellä, en vaan itsepäisyyttäni sitä saanut tehtyä.
Voi kuinka monta kertaa olen katunut, että olisi vain tarvittu yksi kädenojennus minulta ja tilanne olisi alkanut purkautua ja suhde ei ehkä olisikaan loppunut.
Koska tästä siis alkoi sitten se suhteen loppusoitto.
Menimme molemmat niin lukkoon, että erosimme.
Minä olen paljon katunut omaa käytössäni ja jyrkkyyttäni, tämä siis minun kertomukseni, ei tarkoita, että neuvoisin muita, kunhan kirjoitin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella jaetaan vuorot kuka aloittaa keskustelun?
Ilmeisesti pettäjä aloittaa aina? Ja jos on riidelty niin riidan aloittaja aloittaa keskustelun? Jos molemmat ovat pettäneet niin katsotaan kalenteria kuka on pettänyt ensin niin hän aloittaa? Jos ei tiedetä mistä riita sai alkunsa niin koviten huutanut aloittaa keskustelun?
Te olette kyllä aika idiootteja.
En ole aiemmin kommentoinut asiaa, mutta periaatteessa minun mielestäni tähän tapaan, jos hyviä tapoja halutaan noudattaa. Kärjistettyä toki esimerkkisi.
Itse mielestäni syyllistyn siihen, että aloitan itse keskustelun, mutta ei ole mitään syytä itse alkaa tivata "pahantekijältä" jotakin ja ikään kuin anella anteeksipyyntöä, vaan pitäisi säilyttää ylpeytensä, ihmisarvonsa ja olla hiljaa.
Siis miten täällä koko ajan kysytään *mitä se mies nyt olisihan saanut niistä jaaritteluista*?
Ja yhtä monta kertaa on vissiin vastattu, että kysymys ei ole siitä mitä se mies saa, vaan siitä, että aloittajalle muuntyyppinen lähteminen olisi ollut parempi keino ajatellen oman elämänsä jatkamista.
Miten nämä neuvot nyt käännetään miehen paapomiseksi tai neuvoksi, että aloittajan olisi pitänyt jäädä suhteeseen jos asiat olisi hoidettu toisin nyt.
Aloittajan ei olisi tarvinnut ajatella sen MIEHEN tunteita yhtään sen enempää kuin nytkään, tai JÄÄDÄ suhteeseen sen enempää kuin nytkään, vaikka olisi valinnut toisenlaisen tavan lopettaa suhde.
Ymmärtäkää se jo nyt, hyvät ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten täällä koko ajan kysytään *mitä se mies nyt olisihan saanut niistä jaaritteluista*?
Ja yhtä monta kertaa on vissiin vastattu, että kysymys ei ole siitä mitä se mies saa, vaan siitä, että aloittajalle muuntyyppinen lähteminen olisi ollut parempi keino ajatellen oman elämänsä jatkamista.
Miten nämä neuvot nyt käännetään miehen paapomiseksi tai neuvoksi, että aloittajan olisi pitänyt jäädä suhteeseen jos asiat olisi hoidettu toisin nyt.
Aloittajan ei olisi tarvinnut ajatella sen MIEHEN tunteita yhtään sen enempää kuin nytkään, tai JÄÄDÄ suhteeseen sen enempää kuin nytkään, vaikka olisi valinnut toisenlaisen tavan lopettaa suhde.
Ymmärtäkää se jo nyt, hyvät ihmiset.
Millä tavalla "hyökkäys on paras puolustus" -kakka olisi hyödyttänyt aloittajaa? Miten se hyödyttää yhtään ketään, joka joutuu pettämisen uhriksi? Kuvitteletteko todella, että juuri ap:n mies olisi ihanalla, rakentavalla tavalla tuonut esille jotakin pettämisestä? Epäilen. Jos hän olisi näitä ihania miehiä, hän olisi mokansa tuonut jo aikapäiviä sitten esille.
Ylpeys, ihmisarvo ja olla hiljaa! Hienoja asioita.
Niiden kääntöpuolella on sitten joskus vääränlainen ylpeys ja väärissä tai liian monissa asioissa hiljaa oleminen.
Jossain on parisuhteista keskusteltaessa kysytty, että *haluatko olla oikeassa vai onnellinen*?
Aina sen viimeisen sanan sanoja ei ole se onnellisin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs ystäväni joutui tekemään muuton ja eron samalla tavalla, syynä oli vain väkivaltainen ja narsistinen mies, joka ei suostunut keskustelemaan erosta uhkailematta tappaa tai pahoinpidellä. Ajan myötä mieskin sopeutui asiaan, vaikka alussa vainosi ja uhkaili. Joskus on vaan otettava järeämmät keinot käyttöön, mutta ap:n tapauksessa olisin ehkä halunnut olla itse kertomassa että olen nyt muuttanut. Sen verran olisi kiinnostanut nähdä miehen reaktio.
Vierailija kirjoitti:
Luontotyttö ja äiti - Hanna kirjoitti:
Minä ja mieheni keskustelemme kaikesta. Jos pettamistilanne jostain syystä tulisi, keskustelisimme siitä varmasti, ja olen jopa vakuuttunut että voisin antaa anteeksi.
12 vuotta yhteiseloa...
Olen huomannut, että jos sydämensä sulkee, asettaa muurin, ja silloin on erittäin helppo olla kylmä.
En ymmärrä miksi asioista ei keskustella. Keskustelun aloitus olisi kuulunut tietenkin miehellesi.
Sinä et tiedä miten reagoisit jos saisit jostain kuulla että miehesi pettää.
Se selviää vasta kun osuu kohdalle.
Minulla oli sama ajatus, kun edellä kommentoineella, eli keskustelu on kaiken a ja o.
Se tuli sitten kohdalle, puolisoni jäi kiinni syrjähypystä heti sen tapahduttua. Ensimmäinen ajatukseni ja myös lauseeni oli: kyllä tästä selvitään ja yli mennään.
Ja niin teimme, kävimme monta vakavaa keskustelua. Syrjähypyn syynä ei todellakaan ollut seksin puute tai huono parisuhde vaan ennemminkin puolisoni kipuilu itsensä kanssa, hän oli saanut liian paljon, liian helposti ja liian nopeasti ja kuvitteli sitten saavansa ihan kaiken.
Siinä vaiheessa meillä oli jo takana 15 v onnellista ja hyvää avioliittoa ja meillä oli lapsia. En hetkeäkään ajatellut, että tämä oli sitten tässä, vaan että tämä selvitetään ja lapset saavat kasvaa ehjässä kodissa. Jos olisin pannut kerrasta poikki, olisi lapsilla ollut rikkinäinen perhe, he olisivat joutuneet elämään erolapsen elämää kaikkine ikävine puolineen.
Koskaan en ole katunut päätöstäni. Puolisoni otti opikseen enkä usko hänen toistaneen virhettään. Hän ymmärsi oikein hyvin, mitä olisi voinut menettää. Ja tein tietenkin selväksi, että toista kertaa ei sitten tule, ellei ensimmäisestä opi. Meidän avioliittomme jatkui edelleen onnellisena, ryppy oikaistiin ja jatkettiin entistä parempaa liittoa (jonkun mielestä tämä kuulostaa kliseeltä, mutta näin todellakin oli).
Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin olen edelleen samaa mieltä. Enkä voisi edes kuvitella, että olisin ollut onnellisempi jonkun toisen kanssa, meillä on aika täydellinen elämä ja kaikki hyvin. Tämä ikivanha asia tulee mieleen vain, kun joskus luen tällaisesta asiasta ja jään ihmettelemään, miten ehdottomia ihmiset ovatkaan ja miten helposti annetaan periksi ja lyödään hanskat naulaan ajattelematta kauaskantoisia seurauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ylpeys, ihmisarvo ja olla hiljaa! Hienoja asioita.
Niiden kääntöpuolella on sitten joskus vääränlainen ylpeys ja väärissä tai liian monissa asioissa hiljaa oleminen.Jossain on parisuhteista keskusteltaessa kysytty, että *haluatko olla oikeassa vai onnellinen*?
Aina sen viimeisen sanan sanoja ei ole se onnellisin
Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon, että minä en osaa mitään muuta kuin keskustella, jauhaa, yrittää, kysellä, analysoida ja selvittää. Se johtaa siihen, että se mulkvisti pahantekijä on ärsyyntynyt ja minä olen surullinen. Joo, ehkä joku on osannut puhua tai keskustella paremmalla menestyksellä. Mukavasti ja ehkä ei toista syyllistäen mistään pahasta.
Tästä syystä siis itse mainitsin nuo sanomasi asiat, koska kadehdin ihmisiä, jotka kykenevät tyyneydellä selviytymään tilanteista. He osoittavat muilla keinoin kuin keskustelemalla, että heissä on sisäistä voimaa ja heitä ei kohdella näin. Silti heidän ei tarvitse olla ilkeitä tai järjestää mitään showta.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten täällä koko ajan kysytään *mitä se mies nyt olisihan saanut niistä jaaritteluista*?
Ja yhtä monta kertaa on vissiin vastattu, että kysymys ei ole siitä mitä se mies saa, vaan siitä, että aloittajalle muuntyyppinen lähteminen olisi ollut parempi keino ajatellen oman elämänsä jatkamista.
Miten nämä neuvot nyt käännetään miehen paapomiseksi tai neuvoksi, että aloittajan olisi pitänyt jäädä suhteeseen jos asiat olisi hoidettu toisin nyt.
Aloittajan ei olisi tarvinnut ajatella sen MIEHEN tunteita yhtään sen enempää kuin nytkään, tai JÄÄDÄ suhteeseen sen enempää kuin nytkään, vaikka olisi valinnut toisenlaisen tavan lopettaa suhde.
Ymmärtäkää se jo nyt, hyvät ihmiset.
Tunnetko siis APn vai mistä sinä tiedät, että muuntyyppinen lähteminen olisi ollut parempi keino? Vai ajatteletko näin vain siksi, että SINULLE se olisi ollut parempi keino?
Ymmärrä jo nyt, hyvä ihminen, että sinä et ole mikään mittari, etkä pysty tietämään, mikä valinta kenellekin on hyvä, parempi tai huono!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunne aloittajaa, mutta harvemmin tuontyyppinen lähteminen on parempi vaihtoehto kuin joku muu.
En minä nyt hyvänen aika ole mikään *mittari*, ihan yleiseen elämänkatsomukseen ja -kokemukseen nojaten kirjoittelen.
En ole koskaan lukenut mistään tai kuullut kenenkään (paitsi täällä nyt) sanovan, että *hyvä tapa pitkän parisuhteen päättämiseen on tehdä se mahdollisimman salaa poistumalla yhteisestä kodista ja puhumatta mitään kumppanille*.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen täällä aiemmin kirjoittanut, joka sanoi katkaisseensa ihmissuhteen kerralla ja lopullisesti erään teon jälkeen. Sanoin tehneeni näin sen vuoksi, että en teon jälkeen enää halunnut olla ko. ihmisen kanssa missään tekemisissä. Että olisin kyllä pystynyt olemaan, mutta en halunnut.
Riittikö tämä vastaukseksi kysymykseen, miksi ei voi keskustella? Ei, minun olisi pitänyt selvitellä taustoja, selostaa, mikä oli tilanne, teko kuulemma olisi voitu jättää armeliaasti kertomatta (mutta parempi varmaan tietää sekin, että voi sitten paremmin vastata), jne.
Ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset, että juuri tälläistä tilannetta ap varmastikin halusi välttää. Motiiviensa, päätöksensä penkomista ja kyseenalaistamista. Jos suhteessa on ollut tiedossa, että pettämiseen se loppuu, tässä ollaan ehdottomia, niin se sitten on. Mitä ap saa lisää siitä, että hän käy uudelleen kertomassa, että näin muuten on?
Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä kukakin tykönänsä pettämisestä ajattelee, voisiko antaa anteeksi vaiko eikö, kyse on vain nyt tästä yhdestä päätöksestä, jonka ap teki. Eri ihmisen kanssa, eri tilanteessa, hän mainiosti voi tehdä toisenlaisia päätöksiä. Huomatkaa nyt hyvät ihmiset, että ap:lla on ollut myös vastapeluri, jonka hän tuntee ja me ei. Se vaikuttanee siihen, mikä hänestä on paras päätös, ts. tieto siitä, onko mikään hyvä keskustelu, parempi mieli-tilanne edes mahdollinen.
Vierailija kirjoitti:
En tunne aloittajaa, mutta harvemmin tuontyyppinen lähteminen on parempi vaihtoehto kuin joku muu.
Ei tässä nyt puhutakaan useimmista lähtijöistä. Puhutaan nyt vain ainoastaan tästä yhdestä ja tässä yhdessä tapauksessa sinulla ei ole mitään perusteita väittää, että tietäisit apta paremmin, mikä oli paras tai parempi tapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta AP teki hyvin. Mitä jäädä kuuntelemaan kieltämistä, valheita, kerjäämistä ja manipulaatiota? Tai sitä, että mua vaan panetti se toinen nainen enemmän tällä hetkellä kuin sä. Aivan ajan ja omien hermojensa hukkaa. En olisi varmaan itse kyennyt olemaan asiasta kuukausia hiljaa, ellen olisi samantien tiennyt, että tuolta äijältä ei voi muuta odottaakaan, kuin epäluotettavuutta. Tämä oli vain vika niitti johonkin kuvioon. Ja jos ei itsekään kertonut pettämisestään, mutta sitten viestitteli pettämiskaverinsa kanssa, niin mitä toivoa tuossa olisi enää ollut? Ja AP teki hvin siinäkin, ettei kysellyt heti suoraan ja kuunnellut valheita, vaan otti itse hissukseen salaa selvää. Kukaan ei pääse manipuloimaan ja kusettamaan jatkossakaan.
Jos olisin vienyt koston pidemmälle, olisin alivuokrannut puolet kämpästä jollekin ei-niin-kivalle alivuokralaiselle.
Te, jotka nyt hehkuhattu aloittajan tapaa lähteä, että *se nyt oli hänelle oikea tapa lähteä*.
Miten kukaan tässä ja nyt niin varmasti tietää, edes hän itse, oliko se loppupeleissä kuitenkaan se parempi tapa?
Hän ratkaisu sen näin nyt, mutta vasta jälkeenpäin sen tietää katuosoite hän vai onko edelleen tyytyväinen tekoonsa.
Siksi on niin ihmeellistä ja turhaa teilata täällä kenenkään mielipidettä.
Nämähän on mielipiteitä.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseen.
Miksi s se katsotaan neuvomiseksi tai, että jos sanoo mielipiteen niin katsotaan, että se on myös vaatimus.
Jos esimerkiksi työpaikalla on kesksutellaan ja halutaan erilaisia mielipiteitä miten jokin työvaihe tehdään, niin eihän kukaan uskaltaisi sanoa erilaista näkökantaa, jos pomo tai työkaveri katsoisi sen itsensä neuvomiseksi ja suuttuisi tai teilaisi mielipiteen sanojan.
Tai näin ei ainakaan pitäisi olla.
Esimerkiksi jos minä sanoisin, että entisessä työpaikassani asia tehtiin näin ja katsoin, että se toimi hyvin, niin en suinkaan vaadi tai nwuvo, että se tässä työpaikassa tehtäisiin sanomallani tavalla, toin vain esille oman näkökantani, että minä koin sen hyväksi.
Jos erilainen mielipide koetaan hyökkäykseksi, niin kertoohan se vastaanottajasta jotain.
Ja ei *katuosoite* vaan *katuuko*
Keleen automaatti....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luontotyttö ja äiti - Hanna kirjoitti:
Minä ja mieheni keskustelemme kaikesta. Jos pettamistilanne jostain syystä tulisi, keskustelisimme siitä varmasti, ja olen jopa vakuuttunut että voisin antaa anteeksi.
12 vuotta yhteiseloa...
Olen huomannut, että jos sydämensä sulkee, asettaa muurin, ja silloin on erittäin helppo olla kylmä.
En ymmärrä miksi asioista ei keskustella. Keskustelun aloitus olisi kuulunut tietenkin miehellesi.
Sinä et tiedä miten reagoisit jos saisit jostain kuulla että miehesi pettää.
Se selviää vasta kun osuu kohdalle.Minulla oli sama ajatus, kun edellä kommentoineella, eli keskustelu on kaiken a ja o.
Se tuli sitten kohdalle, puolisoni jäi kiinni syrjähypystä heti sen tapahduttua. Ensimmäinen ajatukseni ja myös lauseeni oli: kyllä tästä selvitään ja yli mennään.Ja niin teimme, kävimme monta vakavaa keskustelua. Syrjähypyn syynä ei todellakaan ollut seksin puute tai huono parisuhde vaan ennemminkin puolisoni kipuilu itsensä kanssa, hän oli saanut liian paljon, liian helposti ja liian nopeasti ja kuvitteli sitten saavansa ihan kaiken.
Siinä vaiheessa meillä oli jo takana 15 v onnellista ja hyvää avioliittoa ja meillä oli lapsia. En hetkeäkään ajatellut, että tämä oli sitten tässä, vaan että tämä selvitetään ja lapset saavat kasvaa ehjässä kodissa. Jos olisin pannut kerrasta poikki, olisi lapsilla ollut rikkinäinen perhe, he olisivat joutuneet elämään erolapsen elämää kaikkine ikävine puolineen.
Koskaan en ole katunut päätöstäni. Puolisoni otti opikseen enkä usko hänen toistaneen virhettään. Hän ymmärsi oikein hyvin, mitä olisi voinut menettää. Ja tein tietenkin selväksi, että toista kertaa ei sitten tule, ellei ensimmäisestä opi. Meidän avioliittomme jatkui edelleen onnellisena, ryppy oikaistiin ja jatkettiin entistä parempaa liittoa (jonkun mielestä tämä kuulostaa kliseeltä, mutta näin todellakin oli).
Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin olen edelleen samaa mieltä. Enkä voisi edes kuvitella, että olisin ollut onnellisempi jonkun toisen kanssa, meillä on aika täydellinen elämä ja kaikki hyvin. Tämä ikivanha asia tulee mieleen vain, kun joskus luen tällaisesta asiasta ja jään ihmettelemään, miten ehdottomia ihmiset ovatkaan ja miten helposti annetaan periksi ja lyödään hanskat naulaan ajattelematta kauaskantoisia seurauksia.
Hienoa sinulle. Kuulostaa siltä, että olet naimisissa elämäsi miehen kanssa. Ymmärrätkö, että ap:n mies ei ehkä ole hänen elämänsä rakkaus, ei ollut sitä ennen tätä pettämistäkään. Siis joissakin tilanteissa, kun ottaa huomioon suhteen laadun, voi tällainen ehdottomuus olla ihan paikallaan. Varsinkin jos on jo sisimmässään tiennyt, ettei tämä ole mikään loppuelämän juttu ja keskusteleminen ei asioita miksikään muuta.
Ja siitä nyt ei kannata alkaa tässä yhteydessä keskustelemaan, miksi ihmiset sitten ovat "ihan ok" -tyyppisissä parisuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka nyt hehkuhattu aloittajan tapaa lähteä, että *se nyt oli hänelle oikea tapa lähteä*.
Miten kukaan tässä ja nyt niin varmasti tietää, edes hän itse, oliko se loppupeleissä kuitenkaan se parempi tapa?
Hän ratkaisu sen näin nyt, mutta vasta jälkeenpäin sen tietää katuosoite hän vai onko edelleen tyytyväinen tekoonsa.
Siksi on niin ihmeellistä ja turhaa teilata täällä kenenkään mielipidettä.
Nämähän on mielipiteitä.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseen.
Miksi s se katsotaan neuvomiseksi tai, että jos sanoo mielipiteen niin katsotaan, että se on myös vaatimus.Jos esimerkiksi työpaikalla on kesksutellaan ja halutaan erilaisia mielipiteitä miten jokin työvaihe tehdään, niin eihän kukaan uskaltaisi sanoa erilaista näkökantaa, jos pomo tai työkaveri katsoisi sen itsensä neuvomiseksi ja suuttuisi tai teilaisi mielipiteen sanojan.
Tai näin ei ainakaan pitäisi olla.Esimerkiksi jos minä sanoisin, että entisessä työpaikassani asia tehtiin näin ja katsoin, että se toimi hyvin, niin en suinkaan vaadi tai nwuvo, että se tässä työpaikassa tehtäisiin sanomallani tavalla, toin vain esille oman näkökantani, että minä koin sen hyväksi.
Jos erilainen mielipide koetaan hyökkäykseksi, niin kertoohan se vastaanottajasta jotain.
Kirjoitustapasi perusteella on helppo arvioida, ettet myöskään ymmärrä lukemaasi. Nimenomaan "neuvomassa" eli pätemässähän täällä ovat erityisesti he, jotka ilmoittavat tuomiten, ettei noin yksinkertaisesti voi aikuinen ihminen tehdä. Eihän kukaan voi tietää, miltä lähtö tällä lailla ap:stä tuntuu hetken päästä, mutta veikkaisin että moni samassa tilanteessa ollut tuntee myös kokemuksesta, että tuo tapa olisi ollut itselle itse asiassa toimivampi kuin se, että on jäänyt keskustelemaan ihmisen kanssa, joka ei ole kyennyt antamaan mitään siihen keskusteluun. Erikseen sitten ne onnelliset, vaikkakin harvat, tarinat joiden jälkeen on jatkettu entistäkin ruusuisempaan malliin.
Jos pettäjä haluaa jatkaa parisuhdetta, kyllä, aina hänen kannattaa olla keskustelun aloittaja. Ei kannata luottaa siihen, että toinen ei koskaan saa tietää, sillä erittäin usein toinen saa tietää. Sen vuoksi kyllä se on pettäjä, joka aloittaa aina, jos parisuhteen haluaa kasassa pitää.
Jollei halua, ei välitä, miten parisuhteen käy, niin sitten ei kai ole väliä silläkään, miten parisuhde päättyy, keskustellen, jaaritellen, jutustellen vaiko niin, että toinen vaan kävelee ovesta ulos.
Se kiinnostaisi tietää näiltä keskusteluvaatijoilta: mitä apn tapauksessa te odotatte miehen saavan näistä keskusteluista? Mistä syystä edes oletatte, että mies haluaa mitään keskusteluja? Eikö ihan loogista olisi odottaa, että hän on hyvin tyytyväinen asian tilaan, ap lähti ja hän ei joudu tilille teoistaan koskaan?