Lue keskustelun säännöt.
Luokanopettajien työn kuormittavuus?
Ihmettelijä
15.04.2018 |
Mikä tekee luokanopettajien työstä raskasta, kun sellainen kuva on tullut luokaope-kamuilta? Raskasta on kuulemma kokeiden korjaukset, tuntien suunnittelut ym. Mikä muu? Ymmärrän, että haastavaa on myös erityistä tukea kaipaavat oppilaat ja moni muu, mutta eikö se ole riittävää vastapainoa, että on pitkät kesälomat ym. Koulujen lomat päälle sekä lyhyet työpäivät? Eikö opettajatkin voisi siirtyä 8-16 työaikaan ja tehdä tällöin ne kokeiden korjaukset, wilmaan vastaamiset sekä tuntien suunnittelut. Ja vielä jäisi jäljelle monet lomat?
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin erikoinen ristiriita. Opettajat valittavat, että heillä on täysin kohtuuton työ, mutta silti he pitävät kynsin hampain kiinni viroistaan. Esimerkiksi hoivatyöntekijät pakenevat sankoin joukoin alalta, mikä kertonee oikeasti vaikeista työoloista.
Näin on.
Moni pätkätyöläinen onkin sitä mieltä että kaikilta opettajilta pitäisi vetää virat pois. Virka ei tarkoita että henkilö olisi ammataitoinen ja pätevä opettaja.
Se tarkoittaa vain ja ainoastaan turvatyöpaikkaa.
Eriarvoista asemaa muihin pätkätyöläisiin nähden.
Juuri näin. Valitettavasti virka alalla, jossa opetetaan käytännössä katsoen yksin vuosikymmenestä toiseen, mahdollistaa kaikenlaiset väärinkäytökset. Oma opettajani oli alkoholisti. Ei se meitä silloin haitannut, mutta eipä vaan kukaan muukaan siitä yliopistokaupungista päässyt sitäkään virkaa tekemään.
Tämä valitus viestii jotenkin laiskuudesta. Mistään tehtävistä ei tykätä, mutta mitään ei myöskään haluta tehdä oman elämäntilanteen muuttamiseksi. Onkohan vaan taas kyse naisvaltaisten alojen valituskulttuurista?
Jostain syystä miehet saavat virkoja naisia useammin. Ehkä raskaus on yksi syy.
Tai että kuvitellaan miehillä olevan enemmän auktoriteettia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos se opettajan työ on niin kamalan rankkaa, raskasta ja kiittämätöntä, miksi opettajat eivät tee asialle mitään? Jotkut alat menevät lakkoon, jos taukohuoneen kahvi vaihdetaan Juhla Mokasta Kulta Katriinaan, opettajat tuntuvat suostuvan mihin vaan. Noh, enpä ole kuullut liitostaankaan paljon kehuja.
Ei varmaan uskalleta lakkoilla, kun tässä on koko ajan riski että työt loppuu muutenkin (koska lapsia ei synny, kiitos opettajille kokoomuksen äänestämisestä). Parempi olla hissunkissun ja toivoa, ettei kunnissa aleta laskea montako opettajaa voidaan jo siirtää lähihoitajakouluun.
Vierailija kirjoitti:
Jos se opettajan työ on niin kamalan rankkaa, raskasta ja kiittämätöntä, miksi opettajat eivät tee asialle mitään? Jotkut alat menevät lakkoon, jos taukohuoneen kahvi vaihdetaan Juhla Mokasta Kulta Katriinaan, opettajat tuntuvat suostuvan mihin vaan. Noh, enpä ole kuullut liitostaankaan paljon kehuja.
Siis samahan se on nyt ollut 2000-luvulla kaikilla aloilla. Ei liitot tee mitään ja työ on kuormittavampaa kuin koskaan kaikilla aloilla. Suomalaisten ostovoima on myös matala.
Jostain syystä meillä on pahoinvointia hyvinvoinnin sijaan. En tiedä kuka säästää ja kenelle mene rahat. Ei ainakaan työntekijöille mene rahat ja työvoimaakaan ei näy millään alalla tarpeeksi.
Kaikessa säästetään.
Opettajilla näyttää olevan ihan sama tilanne kuin lasten vanhemmilla.
Vierailija kirjoitti:
Opettajilla ei ole mitään. Työkaverille voi purkautua ikävistä tilanteista, mutta sekin on itseasiassa laitonta (vaitiolovelvollisuus). Joissain kouluissa voi saada työnohjausta, jonka laatu tietysti vaihtelee kohtuullisesta surkeaan.
Rehtoreilta ei valitettavasti enää nykyään saa tukea. He pyrkivät usein mielistelemään huoltajia.
Paljon suurempi ongelma ovat rehtorit (ja sivistysjohtajat), jotka pyrkivät mielistelemään kunnallispoliitikkoja.
Meilläkin nämä kaikki "uudistukset" on lyöty sisään seuraavilla tavoilla:
1) integraatio. "Tuki seuraa sitten mukana luokkiin". Todellisuudessa huomaat, että luokkasi 26 oppilaan ryhmään on integroitu 3 käytöshäiriöistä, 3 kognitiivisesti hyvin heikkoa ja yksi tourette-tapaus. Menet kysymään, että eikö näille pitäisi olla avustaja? Juu ei riitä resurssit, kun 430 oppilaan koulussa on vain neljä avustajaa ja kaksi heistä on sidottu henkilökohtaiseksi avustajaksi kahdelle oppilaalle.
Okei. Sitten ryhdyt laatimaan noille vaadittavia tuen päätöksiä. Duuni, joka vain ilmoitettiin luokanvalvojan tehtäväksi, kun integraatioon siirryttiin. Sinne sitten kirjaillaan ohr:n valvonnassa jos jonkinlaista tukitoimea, "tarvittaessa avustaja", "eriytys tarvittaessa pienempään ryhmään", jne jne. Tuo "tarvittaessa" on muuten tärkeä sana tuossa jargonissa. Kysyttäessä ei sitten ikinä tulkita niin, että tarvittaisiin.
Minulta on lähtenyt oppilaita jatko-opintoihin Kiipulaan. Koulu on kehitysvammaisille tarkoitettu erityisammattikoulu. Yksikään näistä ei ole "tarvinnut" avustajaa tunneilla, kun johtoporras on päättänyt asioista. Koko kolmiportainen tuki on aivan jäätävä huijaus. Ai niin, ne kokeet muuten räätälöidään näille erikseen jokaiselle ja osalle kysymykset luetaan ääneen erillisessä koetilanteessa.
2) Uusi ops. "Oppimateriaali tehdään jatkossa opettajien valinnan mukaan". Ja sitten sama kunnallispoliitikon kielellä: "Jippii, enää ei tarvitse tilata kalliita kirjasarjoja. Opettaja kasatkoon oppimateriaalin itse".
Kuten kaikki muutkin yllätyspaketit, tuo oppimateriaalin valmistusvelvollisuuskin tuli vain ilmoitusasiana opettajakunnalle.
3) Minimissä oleva tuntikehys, oppilasryhmien kasvu yli 20 prosentilla (siis tuettoman integraation lisäksi), kaikenlaiset formatiiviset arvioinnit, arviointikeskustelut jne. Pelkkiä ilmoitusasioita.
Todella harvassa ovat ne rehtorit, jotka puolustavat kouluaan, henkilökuntaansa ja oppilaidensa oikeuksia. Useimmilla siintää toiveissa päästä jonakin päivänä kalifiksi kalifin paikalle, johtamaan sivistystoimea. Ruskea kieli lipoo, sen sijaan, että vaadittaisiin ylempää yhtään mitään. Se voisi nimittäin vaarantaa urakehityksen.
13 päivää kevättä takana. Saldo minulla: yksi viiltelytapaus, jota selvitelty kuraattorin kanssa. Yksi kiusaamistapaus, joka on selvitetty, yksi selvittämättä. Yksi pedagogisen selvityksen avaaminen ja tietojen keruu aineopettajilta (kesken). Yksi ohr-istunto rutiinitapahtumana. Valinnaisainevanhempainilta. Valinnaisaineinfot omasta aineesta. Valinnaisainekorttien jako ja jahtaaminen (kesken). Kaksi vähän vakavamman häiriökäyttäytymisen selvittelyä. Arviointikeskustelujen aikataulujen laadinta, kutsut, aikojen sovittelu, arviointikeskusteluja (kesken). Kuittaamattomien poissaolojen selvittely puhelimitse jne jne.
Siihen sitten se varsinainen duuni päälle. Sitten joku kerma/C yliopistomaailman suojista kehtaa sönkätä jostain kokeiden korjaamisesta. Siellä taitavat realiteetit olla hieman hakusessa.
Lettutieteen Vihtori kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajilla ei ole mitään. Työkaverille voi purkautua ikävistä tilanteista, mutta sekin on itseasiassa laitonta (vaitiolovelvollisuus). Joissain kouluissa voi saada työnohjausta, jonka laatu tietysti vaihtelee kohtuullisesta surkeaan.
Rehtoreilta ei valitettavasti enää nykyään saa tukea. He pyrkivät usein mielistelemään huoltajia.
Paljon suurempi ongelma ovat rehtorit (ja sivistysjohtajat), jotka pyrkivät mielistelemään kunnallispoliitikkoja.
Meilläkin nämä kaikki "uudistukset" on lyöty sisään seuraavilla tavoilla:
1) integraatio. "Tuki seuraa sitten mukana luokkiin". Todellisuudessa huomaat, että luokkasi 26 oppilaan ryhmään on integroitu 3 käytöshäiriöistä, 3 kognitiivisesti hyvin heikkoa ja yksi tourette-tapaus. Menet kysymään, että eikö näille pitäisi olla avustaja? Juu ei riitä resurssit, kun 430 oppilaan koulussa on vain neljä avustajaa ja kaksi heistä on sidottu henkilökohtaiseksi avustajaksi kahdelle oppilaalle.
Okei. Sitten ryhdyt laatimaan noille vaadittavia tuen päätöksiä. Duuni, joka vain ilmoitettiin luokanvalvojan tehtäväksi, kun integraatioon siirryttiin. Sinne sitten kirjaillaan ohr:n valvonnassa jos jonkinlaista tukitoimea, "tarvittaessa avustaja", "eriytys tarvittaessa pienempään ryhmään", jne jne. Tuo "tarvittaessa" on muuten tärkeä sana tuossa jargonissa. Kysyttäessä ei sitten ikinä tulkita niin, että tarvittaisiin.
Minulta on lähtenyt oppilaita jatko-opintoihin Kiipulaan. Koulu on kehitysvammaisille tarkoitettu erityisammattikoulu. Yksikään näistä ei ole "tarvinnut" avustajaa tunneilla, kun johtoporras on päättänyt asioista. Koko kolmiportainen tuki on aivan jäätävä huijaus. Ai niin, ne kokeet muuten räätälöidään näille erikseen jokaiselle ja osalle kysymykset luetaan ääneen erillisessä koetilanteessa.
2) Uusi ops. "Oppimateriaali tehdään jatkossa opettajien valinnan mukaan". Ja sitten sama kunnallispoliitikon kielellä: "Jippii, enää ei tarvitse tilata kalliita kirjasarjoja. Opettaja kasatkoon oppimateriaalin itse".
Kuten kaikki muutkin yllätyspaketit, tuo oppimateriaalin valmistusvelvollisuuskin tuli vain ilmoitusasiana opettajakunnalle.
3) Minimissä oleva tuntikehys, oppilasryhmien kasvu yli 20 prosentilla (siis tuettoman integraation lisäksi), kaikenlaiset formatiiviset arvioinnit, arviointikeskustelut jne. Pelkkiä ilmoitusasioita.
Todella harvassa ovat ne rehtorit, jotka puolustavat kouluaan, henkilökuntaansa ja oppilaidensa oikeuksia. Useimmilla siintää toiveissa päästä jonakin päivänä kalifiksi kalifin paikalle, johtamaan sivistystoimea. Ruskea kieli lipoo, sen sijaan, että vaadittaisiin ylempää yhtään mitään. Se voisi nimittäin vaarantaa urakehityksen.
13 päivää kevättä takana. Saldo minulla: yksi viiltelytapaus, jota selvitelty kuraattorin kanssa. Yksi kiusaamistapaus, joka on selvitetty, yksi selvittämättä. Yksi pedagogisen selvityksen avaaminen ja tietojen keruu aineopettajilta (kesken). Yksi ohr-istunto rutiinitapahtumana. Valinnaisainevanhempainilta. Valinnaisaineinfot omasta aineesta. Valinnaisainekorttien jako ja jahtaaminen (kesken). Kaksi vähän vakavamman häiriökäyttäytymisen selvittelyä. Arviointikeskustelujen aikataulujen laadinta, kutsut, aikojen sovittelu, arviointikeskusteluja (kesken). Kuittaamattomien poissaolojen selvittely puhelimitse jne jne.
Siihen sitten se varsinainen duuni päälle. Sitten joku kerma/C yliopistomaailman suojista kehtaa sönkätä jostain kokeiden korjaamisesta. Siellä taitavat realiteetit olla hieman hakusessa.
Miksi et ole vaihtanut alaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama työ voi olla kovinkin erilaista.
Työskentelen tällä hetkellä opena varsin rikkaassa kunnassa. Resursseja on hyvin, luokkakoot ovat pienet ja oppilaat tavallisia lapsukaisia. Kiva, pienehkö luokka, järkevä rehtori, mukavat huoltajat ja 25 opetustuntia viikossa —> oikein lunkia meininkiä kaikkinensa.
On kokemusta myös täysin erilaisesta meiningistä. Joskus olen samalla palkalla opettanut tosi vaikeita yhdysluokkia, joissa mukana lukuisa määrä erityislapsia rähisevine vanhempineen. Homman on kruunannut epävarma ja kunniaa hamuava reksi. Uhhuh!
Tänä vuonna saan nautiskella superlyhyistä työpäivistä, leppoisasta meiningistä ja pitkistä lomista; en valita.
Toivottavasti saan jatkaa tämän kunnan palveluksessa.
Vierailija kirjoitti:
Lettutieteen Vihtori kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajilla ei ole mitään. Työkaverille voi purkautua ikävistä tilanteista, mutta sekin on itseasiassa laitonta (vaitiolovelvollisuus). Joissain kouluissa voi saada työnohjausta, jonka laatu tietysti vaihtelee kohtuullisesta surkeaan.
Rehtoreilta ei valitettavasti enää nykyään saa tukea. He pyrkivät usein mielistelemään huoltajia.
Paljon suurempi ongelma ovat rehtorit (ja sivistysjohtajat), jotka pyrkivät mielistelemään kunnallispoliitikkoja.
Meilläkin nämä kaikki "uudistukset" on lyöty sisään seuraavilla tavoilla:
1) integraatio. "Tuki seuraa sitten mukana luokkiin". Todellisuudessa huomaat, että luokkasi 26 oppilaan ryhmään on integroitu 3 käytöshäiriöistä, 3 kognitiivisesti hyvin heikkoa ja yksi tourette-tapaus. Menet kysymään, että eikö näille pitäisi olla avustaja? Juu ei riitä resurssit, kun 430 oppilaan koulussa on vain neljä avustajaa ja kaksi heistä on sidottu henkilökohtaiseksi avustajaksi kahdelle oppilaalle.
Okei. Sitten ryhdyt laatimaan noille vaadittavia tuen päätöksiä. Duuni, joka vain ilmoitettiin luokanvalvojan tehtäväksi, kun integraatioon siirryttiin. Sinne sitten kirjaillaan ohr:n valvonnassa jos jonkinlaista tukitoimea, "tarvittaessa avustaja", "eriytys tarvittaessa pienempään ryhmään", jne jne. Tuo "tarvittaessa" on muuten tärkeä sana tuossa jargonissa. Kysyttäessä ei sitten ikinä tulkita niin, että tarvittaisiin.
Minulta on lähtenyt oppilaita jatko-opintoihin Kiipulaan. Koulu on kehitysvammaisille tarkoitettu erityisammattikoulu. Yksikään näistä ei ole "tarvinnut" avustajaa tunneilla, kun johtoporras on päättänyt asioista. Koko kolmiportainen tuki on aivan jäätävä huijaus. Ai niin, ne kokeet muuten räätälöidään näille erikseen jokaiselle ja osalle kysymykset luetaan ääneen erillisessä koetilanteessa.
2) Uusi ops. "Oppimateriaali tehdään jatkossa opettajien valinnan mukaan". Ja sitten sama kunnallispoliitikon kielellä: "Jippii, enää ei tarvitse tilata kalliita kirjasarjoja. Opettaja kasatkoon oppimateriaalin itse".
Kuten kaikki muutkin yllätyspaketit, tuo oppimateriaalin valmistusvelvollisuuskin tuli vain ilmoitusasiana opettajakunnalle.
3) Minimissä oleva tuntikehys, oppilasryhmien kasvu yli 20 prosentilla (siis tuettoman integraation lisäksi), kaikenlaiset formatiiviset arvioinnit, arviointikeskustelut jne. Pelkkiä ilmoitusasioita.
Todella harvassa ovat ne rehtorit, jotka puolustavat kouluaan, henkilökuntaansa ja oppilaidensa oikeuksia. Useimmilla siintää toiveissa päästä jonakin päivänä kalifiksi kalifin paikalle, johtamaan sivistystoimea. Ruskea kieli lipoo, sen sijaan, että vaadittaisiin ylempää yhtään mitään. Se voisi nimittäin vaarantaa urakehityksen.
13 päivää kevättä takana. Saldo minulla: yksi viiltelytapaus, jota selvitelty kuraattorin kanssa. Yksi kiusaamistapaus, joka on selvitetty, yksi selvittämättä. Yksi pedagogisen selvityksen avaaminen ja tietojen keruu aineopettajilta (kesken). Yksi ohr-istunto rutiinitapahtumana. Valinnaisainevanhempainilta. Valinnaisaineinfot omasta aineesta. Valinnaisainekorttien jako ja jahtaaminen (kesken). Kaksi vähän vakavamman häiriökäyttäytymisen selvittelyä. Arviointikeskustelujen aikataulujen laadinta, kutsut, aikojen sovittelu, arviointikeskusteluja (kesken). Kuittaamattomien poissaolojen selvittely puhelimitse jne jne.
Siihen sitten se varsinainen duuni päälle. Sitten joku kerma/C yliopistomaailman suojista kehtaa sönkätä jostain kokeiden korjaamisesta. Siellä taitavat realiteetit olla hieman hakusessa.
Miksi et ole vaihtanut alaa?
Jos perustulo saadaan niin luulen että monikin voisi vaihtaa alaa.
Ei sitä alaa vaihdeta kovinkaan helposti noin vain jos puuttuu tuet taustalta.
Itse pääsin työttömyystuella hoitajakoulutukseen, kun minulle riitti opettajan työt. Tässäkin tuli työkkärin kautta virheitä. Aluksi luvattiin ja kerkesin muuttamaan toiselle paikkakunnalle ja sitten evättiin. Tein toki valituksen asiasta ja selvitin että minulle luvattiin opiskelumahdollisuus työttömyystuella.
Asiaa pahoiteltiin kun lupaaja oli työkkärin harjoittelija ja sain tuet.
Oli kyllä virhe. Näyttäisi samat helvetin ongelmat olevan tässä valtiossa ihan joka alalla.
Ei työelämä ole ihmisiä varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen kysymys.
Omassa työpaikassani kuormittavuutta syntyy ainakin minulle siitä, että:
- Usein emme saa sijaista sairastavan kollegan tilalle, muut paikkaavat
- Häiriökäyttäytymistä on paljon, kaikilla koululaisilla ei ole vielä koululaisen taitoja, he eivät kykene opiskelemaan ja koko koulu joustaa, jotta kaikilla olisi turvallinen koulupäivä.
- Jonkun verran pitää pohtia kotien turvallisuutta. Se on aina rankkaa.
- Ilmiöjaksot pitää suunnitella ja luoda niistä sähköinen portfolio. Kun osa oppilaista ei vielä lue tai kirjoita kuin sanatasolla, se on aika hurja homma.
- Avustajia on huonosti saatavilla, niinpä opettajana on usein repeydyttävä joka suuntaan. Kun luokassa on 24 oppilasta joista 3 on erityisellä tuella, 5 tehostetulla ja 4 tarvitsee vahvaa kielellistä tukea, on aika paljon tekemistä oppitunnin aikana.
- Jossain välissä pitää organisoida joko eskariyhteistyö tai kuukauden retkipäivä. Rahaa ei ole. Eikä toista aikuista retkelle. Eli suunnittelun pitää olla aika huolellista. Ja retken pitäisi vielä jotenkin tarjota jotain opettavaista sisältöäkin. Ja meillä on velvoite tosiaan käydä keskimäärin kerran kuussa retkellä.
- Kokeita tehdään yhdelle ryhmälle aika monta. Perustaso, ylöspäin eriyttävä, alaspäin eriyttävä, yksilöllistetyn oppimäärän opiskelijoille omat.
- Ja se meteli. Pienessä tilassa on 20+ lasta. Niistä lähtee ääntä. Heillä on valtava tarve tulla nähdyksi.
- Työn rajaaminen. Esimerkiksi jos viikossa-kahdessa pitää 20+ vanhempaintapaamista, pitäisi tarkkaan miettiä montako minuuttia niihin voi käyttää. Jos vanhemmalla on paha olo ja tarve purkaa, monelle on vaikea vetää raja. Tuen hankkiminen vaatii usein opettajalta paljon töitä, mutta hyötyjä ei välttämättä näe. Mutta koska on virkavelvollisuus, eihän se auta.
- Erityispäivät ja tapahtumat, uudistuva ops. Ne vaativat aika isoa panosta ja organisointia.
- Oppimateriaalin puute. Lukuaineita on aika vaikea opettaa, jos materiaalina on vihko ja opettajan innovatiivisuus. Kun ottaa huomioon oppilaiden tasoerot, on hommassa vähän pohtimista.
Jos ei oteta huomioon kuntatason tyhmäilyjä, nämä nyt on mitä on. En vaihtaisi. Mutta olen työpäivän jälkeen poikki. Rasittavuus ja rakastettavuus eivät sulje toisiaan pois, enkä vaihtaisi yhtään erityistä oppilastani helpompaan työpäivään. Mutta toivoisin, että mitään ylimääräisiä sirkustemppuja ei jatkuvasti keksittäisi. Opettajat pääsääntöisesti kyllä pyrkivät tekemään hyvää työtä, ainakin minun työpaikallani. Yhden oppitunnin aikana vuorovaikutustilanteita on aika monta, se lienee se kuormittavin puoli työstä. Kuormittavuus on ihan ok, mutta määräänsä enempää ei ihminen yhden päivän aikana oppitunteja voi korkealaatuisesti pitää.
Miksi et ole vaihtanut toiselle alalle? Siihen lienee kolme syytä?
Häh? Luitko sä ollenkaan mun vastausta? Mä rakastan mun työtä, vaikka se onkin rasittavaa ja mielestäni osa rasittavuudesta johtuu kunnan typeristä ratkaisusta. Miksi vaihtaisin? Kolme syytä hyvinkin: pidän mun oppilaista, haluan tehdä merkityksellistä työtä ja arvostan työyhteisöäni.
Toki oletan, että viittaat lomien määrään. Saisin helposti tonnin parempaa kuukausipalkkaa, sillä kyllä ostaisi nopsaan kuukauden pari lisää lomaa. Mutta pidän ihan oikeasti työstäni. Samaan aikaan työni on tosi kuormittavaa. En siltikään ole vaihtamassa.
Vierailija kirjoitti:
Lettutieteen Vihtori kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajilla ei ole mitään. Työkaverille voi purkautua ikävistä tilanteista, mutta sekin on itseasiassa laitonta (vaitiolovelvollisuus). Joissain kouluissa voi saada työnohjausta, jonka laatu tietysti vaihtelee kohtuullisesta surkeaan.
Rehtoreilta ei valitettavasti enää nykyään saa tukea. He pyrkivät usein mielistelemään huoltajia.
Paljon suurempi ongelma ovat rehtorit (ja sivistysjohtajat), jotka pyrkivät mielistelemään kunnallispoliitikkoja.
Meilläkin nämä kaikki "uudistukset" on lyöty sisään seuraavilla tavoilla:
1) integraatio. "Tuki seuraa sitten mukana luokkiin". Todellisuudessa huomaat, että luokkasi 26 oppilaan ryhmään on integroitu 3 käytöshäiriöistä, 3 kognitiivisesti hyvin heikkoa ja yksi tourette-tapaus. Menet kysymään, että eikö näille pitäisi olla avustaja? Juu ei riitä resurssit, kun 430 oppilaan koulussa on vain neljä avustajaa ja kaksi heistä on sidottu henkilökohtaiseksi avustajaksi kahdelle oppilaalle.
Okei. Sitten ryhdyt laatimaan noille vaadittavia tuen päätöksiä. Duuni, joka vain ilmoitettiin luokanvalvojan tehtäväksi, kun integraatioon siirryttiin. Sinne sitten kirjaillaan ohr:n valvonnassa jos jonkinlaista tukitoimea, "tarvittaessa avustaja", "eriytys tarvittaessa pienempään ryhmään", jne jne. Tuo "tarvittaessa" on muuten tärkeä sana tuossa jargonissa. Kysyttäessä ei sitten ikinä tulkita niin, että tarvittaisiin.
Minulta on lähtenyt oppilaita jatko-opintoihin Kiipulaan. Koulu on kehitysvammaisille tarkoitettu erityisammattikoulu. Yksikään näistä ei ole "tarvinnut" avustajaa tunneilla, kun johtoporras on päättänyt asioista. Koko kolmiportainen tuki on aivan jäätävä huijaus. Ai niin, ne kokeet muuten räätälöidään näille erikseen jokaiselle ja osalle kysymykset luetaan ääneen erillisessä koetilanteessa.
2) Uusi ops. "Oppimateriaali tehdään jatkossa opettajien valinnan mukaan". Ja sitten sama kunnallispoliitikon kielellä: "Jippii, enää ei tarvitse tilata kalliita kirjasarjoja. Opettaja kasatkoon oppimateriaalin itse".
Kuten kaikki muutkin yllätyspaketit, tuo oppimateriaalin valmistusvelvollisuuskin tuli vain ilmoitusasiana opettajakunnalle.
3) Minimissä oleva tuntikehys, oppilasryhmien kasvu yli 20 prosentilla (siis tuettoman integraation lisäksi), kaikenlaiset formatiiviset arvioinnit, arviointikeskustelut jne. Pelkkiä ilmoitusasioita.
Todella harvassa ovat ne rehtorit, jotka puolustavat kouluaan, henkilökuntaansa ja oppilaidensa oikeuksia. Useimmilla siintää toiveissa päästä jonakin päivänä kalifiksi kalifin paikalle, johtamaan sivistystoimea. Ruskea kieli lipoo, sen sijaan, että vaadittaisiin ylempää yhtään mitään. Se voisi nimittäin vaarantaa urakehityksen.
13 päivää kevättä takana. Saldo minulla: yksi viiltelytapaus, jota selvitelty kuraattorin kanssa. Yksi kiusaamistapaus, joka on selvitetty, yksi selvittämättä. Yksi pedagogisen selvityksen avaaminen ja tietojen keruu aineopettajilta (kesken). Yksi ohr-istunto rutiinitapahtumana. Valinnaisainevanhempainilta. Valinnaisaineinfot omasta aineesta. Valinnaisainekorttien jako ja jahtaaminen (kesken). Kaksi vähän vakavamman häiriökäyttäytymisen selvittelyä. Arviointikeskustelujen aikataulujen laadinta, kutsut, aikojen sovittelu, arviointikeskusteluja (kesken). Kuittaamattomien poissaolojen selvittely puhelimitse jne jne.
Siihen sitten se varsinainen duuni päälle. Sitten joku kerma/C yliopistomaailman suojista kehtaa sönkätä jostain kokeiden korjaamisesta. Siellä taitavat realiteetit olla hieman hakusessa.
Miksi et ole vaihtanut alaa?
Koska olen pirun hyvä tässä duunissa. Minulla on myös hyvä auktoriteetti, joten opetustilanteet henkilökohtaisesti sujuvat häiriöttä, vaikka riittämättömyyden tunne ja katkeruus päättäjiä kohtaan kasvaa jatkuvasti. Jollain kummallisella tavalla tuntisin itseni rintamakarkuriksi.
Pakko kuitenkin myöntää, että kun nuorinkin lapsistani tuosta muutaman vuoden päästä lähtee omilleen, elämänmuutos tulee tapahtumaan ja alani onneksi kärsii jopa pahasta työvoimapulasta jokaisella sektorilla. Oman osani olen tässä savotassa tehnyt.
Moni opetusalan duuni on kuitenkin sellainen, että vastaavaa määrää vapaita työpaikkoja ei ole tarjolla muualla. Osalla vaikuttaa myös sammakko kattilassa -efekti. Legenda kertoo, että jos sammakon laittaa kattilaan ja kattilan kuumalle hellalle, sammakko ei vaihtolämpöisenä tajua hypätä pois, vaan jää veteen kuolemaan.
Samalla tavoin olosuhteet on heikennetty myös peruskouluissa, hivuttamalla. 20-30 vuotta sitten alalle tulleet tulivat aivan erilaiseen duuniin. Se oli opettajan työtä, tämä on jotain muuta. Ei puutu juurikaan enää muuta, kuin että kouluruoan valmistus ja kiinteistöhuolto lisätään opettajien työvelvoitteisiin ja sitten koko paletti pyöriikin lähes pelkällä opettajatyövoimalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen kysymys.
Omassa työpaikassani kuormittavuutta syntyy ainakin minulle siitä, että:
- Usein emme saa sijaista sairastavan kollegan tilalle, muut paikkaavat
- Häiriökäyttäytymistä on paljon, kaikilla koululaisilla ei ole vielä koululaisen taitoja, he eivät kykene opiskelemaan ja koko koulu joustaa, jotta kaikilla olisi turvallinen koulupäivä.
- Jonkun verran pitää pohtia kotien turvallisuutta. Se on aina rankkaa.
- Ilmiöjaksot pitää suunnitella ja luoda niistä sähköinen portfolio. Kun osa oppilaista ei vielä lue tai kirjoita kuin sanatasolla, se on aika hurja homma.
- Avustajia on huonosti saatavilla, niinpä opettajana on usein repeydyttävä joka suuntaan. Kun luokassa on 24 oppilasta joista 3 on erityisellä tuella, 5 tehostetulla ja 4 tarvitsee vahvaa kielellistä tukea, on aika paljon tekemistä oppitunnin aikana.
- Jossain välissä pitää organisoida joko eskariyhteistyö tai kuukauden retkipäivä. Rahaa ei ole. Eikä toista aikuista retkelle. Eli suunnittelun pitää olla aika huolellista. Ja retken pitäisi vielä jotenkin tarjota jotain opettavaista sisältöäkin. Ja meillä on velvoite tosiaan käydä keskimäärin kerran kuussa retkellä.
- Kokeita tehdään yhdelle ryhmälle aika monta. Perustaso, ylöspäin eriyttävä, alaspäin eriyttävä, yksilöllistetyn oppimäärän opiskelijoille omat.
- Ja se meteli. Pienessä tilassa on 20+ lasta. Niistä lähtee ääntä. Heillä on valtava tarve tulla nähdyksi.
- Työn rajaaminen. Esimerkiksi jos viikossa-kahdessa pitää 20+ vanhempaintapaamista, pitäisi tarkkaan miettiä montako minuuttia niihin voi käyttää. Jos vanhemmalla on paha olo ja tarve purkaa, monelle on vaikea vetää raja. Tuen hankkiminen vaatii usein opettajalta paljon töitä, mutta hyötyjä ei välttämättä näe. Mutta koska on virkavelvollisuus, eihän se auta.
- Erityispäivät ja tapahtumat, uudistuva ops. Ne vaativat aika isoa panosta ja organisointia.
- Oppimateriaalin puute. Lukuaineita on aika vaikea opettaa, jos materiaalina on vihko ja opettajan innovatiivisuus. Kun ottaa huomioon oppilaiden tasoerot, on hommassa vähän pohtimista.
Jos ei oteta huomioon kuntatason tyhmäilyjä, nämä nyt on mitä on. En vaihtaisi. Mutta olen työpäivän jälkeen poikki. Rasittavuus ja rakastettavuus eivät sulje toisiaan pois, enkä vaihtaisi yhtään erityistä oppilastani helpompaan työpäivään. Mutta toivoisin, että mitään ylimääräisiä sirkustemppuja ei jatkuvasti keksittäisi. Opettajat pääsääntöisesti kyllä pyrkivät tekemään hyvää työtä, ainakin minun työpaikallani. Yhden oppitunnin aikana vuorovaikutustilanteita on aika monta, se lienee se kuormittavin puoli työstä. Kuormittavuus on ihan ok, mutta määräänsä enempää ei ihminen yhden päivän aikana oppitunteja voi korkealaatuisesti pitää.
Miksi et ole vaihtanut toiselle alalle? Siihen lienee kolme syytä?
Häh? Luitko sä ollenkaan mun vastausta? Mä rakastan mun työtä, vaikka se onkin rasittavaa ja mielestäni osa rasittavuudesta johtuu kunnan typeristä ratkaisusta. Miksi vaihtaisin? Kolme syytä hyvinkin: pidän mun oppilaista, haluan tehdä merkityksellistä työtä ja arvostan työyhteisöäni.
Toki oletan, että viittaat lomien määrään. Saisin helposti tonnin parempaa kuukausipalkkaa, sillä kyllä ostaisi nopsaan kuukauden pari lisää lomaa. Mutta pidän ihan oikeasti työstäni. Samaan aikaan työni on tosi kuormittavaa. En siltikään ole vaihtamassa.
Ilo kuulla, että pidät työstäsi etkä ole vaihtamassa alaa. Tätä puhetta toivoisi lisää, eikä jatkuvaa valittamista asioista, joille ei itse kuitenkaan aio tehdä mitään. Ilon kautta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen kysymys.
Omassa työpaikassani kuormittavuutta syntyy ainakin minulle siitä, että:
- Usein emme saa sijaista sairastavan kollegan tilalle, muut paikkaavat
- Häiriökäyttäytymistä on paljon, kaikilla koululaisilla ei ole vielä koululaisen taitoja, he eivät kykene opiskelemaan ja koko koulu joustaa, jotta kaikilla olisi turvallinen koulupäivä.
- Jonkun verran pitää pohtia kotien turvallisuutta. Se on aina rankkaa.
- Ilmiöjaksot pitää suunnitella ja luoda niistä sähköinen portfolio. Kun osa oppilaista ei vielä lue tai kirjoita kuin sanatasolla, se on aika hurja homma.
- Avustajia on huonosti saatavilla, niinpä opettajana on usein repeydyttävä joka suuntaan. Kun luokassa on 24 oppilasta joista 3 on erityisellä tuella, 5 tehostetulla ja 4 tarvitsee vahvaa kielellistä tukea, on aika paljon tekemistä oppitunnin aikana.
- Jossain välissä pitää organisoida joko eskariyhteistyö tai kuukauden retkipäivä. Rahaa ei ole. Eikä toista aikuista retkelle. Eli suunnittelun pitää olla aika huolellista. Ja retken pitäisi vielä jotenkin tarjota jotain opettavaista sisältöäkin. Ja meillä on velvoite tosiaan käydä keskimäärin kerran kuussa retkellä.
- Kokeita tehdään yhdelle ryhmälle aika monta. Perustaso, ylöspäin eriyttävä, alaspäin eriyttävä, yksilöllistetyn oppimäärän opiskelijoille omat.
- Ja se meteli. Pienessä tilassa on 20+ lasta. Niistä lähtee ääntä. Heillä on valtava tarve tulla nähdyksi.
- Työn rajaaminen. Esimerkiksi jos viikossa-kahdessa pitää 20+ vanhempaintapaamista, pitäisi tarkkaan miettiä montako minuuttia niihin voi käyttää. Jos vanhemmalla on paha olo ja tarve purkaa, monelle on vaikea vetää raja. Tuen hankkiminen vaatii usein opettajalta paljon töitä, mutta hyötyjä ei välttämättä näe. Mutta koska on virkavelvollisuus, eihän se auta.
- Erityispäivät ja tapahtumat, uudistuva ops. Ne vaativat aika isoa panosta ja organisointia.
- Oppimateriaalin puute. Lukuaineita on aika vaikea opettaa, jos materiaalina on vihko ja opettajan innovatiivisuus. Kun ottaa huomioon oppilaiden tasoerot, on hommassa vähän pohtimista.
Jos ei oteta huomioon kuntatason tyhmäilyjä, nämä nyt on mitä on. En vaihtaisi. Mutta olen työpäivän jälkeen poikki. Rasittavuus ja rakastettavuus eivät sulje toisiaan pois, enkä vaihtaisi yhtään erityistä oppilastani helpompaan työpäivään. Mutta toivoisin, että mitään ylimääräisiä sirkustemppuja ei jatkuvasti keksittäisi. Opettajat pääsääntöisesti kyllä pyrkivät tekemään hyvää työtä, ainakin minun työpaikallani. Yhden oppitunnin aikana vuorovaikutustilanteita on aika monta, se lienee se kuormittavin puoli työstä. Kuormittavuus on ihan ok, mutta määräänsä enempää ei ihminen yhden päivän aikana oppitunteja voi korkealaatuisesti pitää.
Miksi et ole vaihtanut toiselle alalle? Siihen lienee kolme syytä?
Häh? Luitko sä ollenkaan mun vastausta? Mä rakastan mun työtä, vaikka se onkin rasittavaa ja mielestäni osa rasittavuudesta johtuu kunnan typeristä ratkaisusta. Miksi vaihtaisin? Kolme syytä hyvinkin: pidän mun oppilaista, haluan tehdä merkityksellistä työtä ja arvostan työyhteisöäni.
Toki oletan, että viittaat lomien määrään. Saisin helposti tonnin parempaa kuukausipalkkaa, sillä kyllä ostaisi nopsaan kuukauden pari lisää lomaa. Mutta pidän ihan oikeasti työstäni. Samaan aikaan työni on tosi kuormittavaa. En siltikään ole vaihtamassa.
Ilo kuulla, että pidät työstäsi etkä ole vaihtamassa alaa. Tätä puhetta toivoisi lisää, eikä jatkuvaa valittamista asioista, joille ei itse kuitenkaan aio tehdä mitään. Ilon kautta!
No, kunnan tyhmäilyille on vaikea tehdä mitään, mutta pakko niistä on pitää ääntä. Ikävä kyllä. Samoin oppilaiden etujen polkemisesta aion edelleen pitää ääntä. Muuten en kai erityisemmin rutise, nyt toki kysyttiin, niin vastasin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen kysymys.
Omassa työpaikassani kuormittavuutta syntyy ainakin minulle siitä, että:
- Usein emme saa sijaista sairastavan kollegan tilalle, muut paikkaavat
- Häiriökäyttäytymistä on paljon, kaikilla koululaisilla ei ole vielä koululaisen taitoja, he eivät kykene opiskelemaan ja koko koulu joustaa, jotta kaikilla olisi turvallinen koulupäivä.
- Jonkun verran pitää pohtia kotien turvallisuutta. Se on aina rankkaa.
- Ilmiöjaksot pitää suunnitella ja luoda niistä sähköinen portfolio. Kun osa oppilaista ei vielä lue tai kirjoita kuin sanatasolla, se on aika hurja homma.
- Avustajia on huonosti saatavilla, niinpä opettajana on usein repeydyttävä joka suuntaan. Kun luokassa on 24 oppilasta joista 3 on erityisellä tuella, 5 tehostetulla ja 4 tarvitsee vahvaa kielellistä tukea, on aika paljon tekemistä oppitunnin aikana.
- Jossain välissä pitää organisoida joko eskariyhteistyö tai kuukauden retkipäivä. Rahaa ei ole. Eikä toista aikuista retkelle. Eli suunnittelun pitää olla aika huolellista. Ja retken pitäisi vielä jotenkin tarjota jotain opettavaista sisältöäkin. Ja meillä on velvoite tosiaan käydä keskimäärin kerran kuussa retkellä.
- Kokeita tehdään yhdelle ryhmälle aika monta. Perustaso, ylöspäin eriyttävä, alaspäin eriyttävä, yksilöllistetyn oppimäärän opiskelijoille omat.
- Ja se meteli. Pienessä tilassa on 20+ lasta. Niistä lähtee ääntä. Heillä on valtava tarve tulla nähdyksi.
- Työn rajaaminen. Esimerkiksi jos viikossa-kahdessa pitää 20+ vanhempaintapaamista, pitäisi tarkkaan miettiä montako minuuttia niihin voi käyttää. Jos vanhemmalla on paha olo ja tarve purkaa, monelle on vaikea vetää raja. Tuen hankkiminen vaatii usein opettajalta paljon töitä, mutta hyötyjä ei välttämättä näe. Mutta koska on virkavelvollisuus, eihän se auta.
- Erityispäivät ja tapahtumat, uudistuva ops. Ne vaativat aika isoa panosta ja organisointia.
- Oppimateriaalin puute. Lukuaineita on aika vaikea opettaa, jos materiaalina on vihko ja opettajan innovatiivisuus. Kun ottaa huomioon oppilaiden tasoerot, on hommassa vähän pohtimista.
Jos ei oteta huomioon kuntatason tyhmäilyjä, nämä nyt on mitä on. En vaihtaisi. Mutta olen työpäivän jälkeen poikki. Rasittavuus ja rakastettavuus eivät sulje toisiaan pois, enkä vaihtaisi yhtään erityistä oppilastani helpompaan työpäivään. Mutta toivoisin, että mitään ylimääräisiä sirkustemppuja ei jatkuvasti keksittäisi. Opettajat pääsääntöisesti kyllä pyrkivät tekemään hyvää työtä, ainakin minun työpaikallani. Yhden oppitunnin aikana vuorovaikutustilanteita on aika monta, se lienee se kuormittavin puoli työstä. Kuormittavuus on ihan ok, mutta määräänsä enempää ei ihminen yhden päivän aikana oppitunteja voi korkealaatuisesti pitää.
Miksi et ole vaihtanut toiselle alalle? Siihen lienee kolme syytä?
Häh? Luitko sä ollenkaan mun vastausta? Mä rakastan mun työtä, vaikka se onkin rasittavaa ja mielestäni osa rasittavuudesta johtuu kunnan typeristä ratkaisusta. Miksi vaihtaisin? Kolme syytä hyvinkin: pidän mun oppilaista, haluan tehdä merkityksellistä työtä ja arvostan työyhteisöäni.
Toki oletan, että viittaat lomien määrään. Saisin helposti tonnin parempaa kuukausipalkkaa, sillä kyllä ostaisi nopsaan kuukauden pari lisää lomaa. Mutta pidän ihan oikeasti työstäni. Samaan aikaan työni on tosi kuormittavaa. En siltikään ole vaihtamassa.
Ilo kuulla, että pidät työstäsi etkä ole vaihtamassa alaa. Tätä puhetta toivoisi lisää, eikä jatkuvaa valittamista asioista, joille ei itse kuitenkaan aio tehdä mitään. Ilon kautta!
No, kunnan tyhmäilyille on vaikea tehdä mitään, mutta pakko niistä on pitää ääntä. Ikävä kyllä. Samoin oppilaiden etujen polkemisesta aion edelleen pitää ääntä. Muuten en kai erityisemmin rutise, nyt toki kysyttiin, niin vastasin.
Tarkoitatko "äänen pitämisellä" mutinaa ja ruikutusta, vai oletko oikeasti yrittänyt tehdä jotain, osoittanut mieltä, kirjoittanut päättäjille, kerännyt adressiin nimiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen kysymys.
Omassa työpaikassani kuormittavuutta syntyy ainakin minulle siitä, että:
- Usein emme saa sijaista sairastavan kollegan tilalle, muut paikkaavat
- Häiriökäyttäytymistä on paljon, kaikilla koululaisilla ei ole vielä koululaisen taitoja, he eivät kykene opiskelemaan ja koko koulu joustaa, jotta kaikilla olisi turvallinen koulupäivä.
- Jonkun verran pitää pohtia kotien turvallisuutta. Se on aina rankkaa.
- Ilmiöjaksot pitää suunnitella ja luoda niistä sähköinen portfolio. Kun osa oppilaista ei vielä lue tai kirjoita kuin sanatasolla, se on aika hurja homma.
- Avustajia on huonosti saatavilla, niinpä opettajana on usein repeydyttävä joka suuntaan. Kun luokassa on 24 oppilasta joista 3 on erityisellä tuella, 5 tehostetulla ja 4 tarvitsee vahvaa kielellistä tukea, on aika paljon tekemistä oppitunnin aikana.
- Jossain välissä pitää organisoida joko eskariyhteistyö tai kuukauden retkipäivä. Rahaa ei ole. Eikä toista aikuista retkelle. Eli suunnittelun pitää olla aika huolellista. Ja retken pitäisi vielä jotenkin tarjota jotain opettavaista sisältöäkin. Ja meillä on velvoite tosiaan käydä keskimäärin kerran kuussa retkellä.
- Kokeita tehdään yhdelle ryhmälle aika monta. Perustaso, ylöspäin eriyttävä, alaspäin eriyttävä, yksilöllistetyn oppimäärän opiskelijoille omat.
- Ja se meteli. Pienessä tilassa on 20+ lasta. Niistä lähtee ääntä. Heillä on valtava tarve tulla nähdyksi.
- Työn rajaaminen. Esimerkiksi jos viikossa-kahdessa pitää 20+ vanhempaintapaamista, pitäisi tarkkaan miettiä montako minuuttia niihin voi käyttää. Jos vanhemmalla on paha olo ja tarve purkaa, monelle on vaikea vetää raja. Tuen hankkiminen vaatii usein opettajalta paljon töitä, mutta hyötyjä ei välttämättä näe. Mutta koska on virkavelvollisuus, eihän se auta.
- Erityispäivät ja tapahtumat, uudistuva ops. Ne vaativat aika isoa panosta ja organisointia.
- Oppimateriaalin puute. Lukuaineita on aika vaikea opettaa, jos materiaalina on vihko ja opettajan innovatiivisuus. Kun ottaa huomioon oppilaiden tasoerot, on hommassa vähän pohtimista.
Jos ei oteta huomioon kuntatason tyhmäilyjä, nämä nyt on mitä on. En vaihtaisi. Mutta olen työpäivän jälkeen poikki. Rasittavuus ja rakastettavuus eivät sulje toisiaan pois, enkä vaihtaisi yhtään erityistä oppilastani helpompaan työpäivään. Mutta toivoisin, että mitään ylimääräisiä sirkustemppuja ei jatkuvasti keksittäisi. Opettajat pääsääntöisesti kyllä pyrkivät tekemään hyvää työtä, ainakin minun työpaikallani. Yhden oppitunnin aikana vuorovaikutustilanteita on aika monta, se lienee se kuormittavin puoli työstä. Kuormittavuus on ihan ok, mutta määräänsä enempää ei ihminen yhden päivän aikana oppitunteja voi korkealaatuisesti pitää.
Miksi et ole vaihtanut toiselle alalle? Siihen lienee kolme syytä?
Häh? Luitko sä ollenkaan mun vastausta? Mä rakastan mun työtä, vaikka se onkin rasittavaa ja mielestäni osa rasittavuudesta johtuu kunnan typeristä ratkaisusta. Miksi vaihtaisin? Kolme syytä hyvinkin: pidän mun oppilaista, haluan tehdä merkityksellistä työtä ja arvostan työyhteisöäni.
Toki oletan, että viittaat lomien määrään. Saisin helposti tonnin parempaa kuukausipalkkaa, sillä kyllä ostaisi nopsaan kuukauden pari lisää lomaa. Mutta pidän ihan oikeasti työstäni. Samaan aikaan työni on tosi kuormittavaa. En siltikään ole vaihtamassa.
Ilo kuulla, että pidät työstäsi etkä ole vaihtamassa alaa. Tätä puhetta toivoisi lisää, eikä jatkuvaa valittamista asioista, joille ei itse kuitenkaan aio tehdä mitään. Ilon kautta!
No, kunnan tyhmäilyille on vaikea tehdä mitään, mutta pakko niistä on pitää ääntä. Ikävä kyllä. Samoin oppilaiden etujen polkemisesta aion edelleen pitää ääntä. Muuten en kai erityisemmin rutise, nyt toki kysyttiin, niin vastasin.
Tarkoitatko "äänen pitämisellä" mutinaa ja ruikutusta, vai oletko oikeasti yrittänyt tehdä jotain, osoittanut mieltä, kirjoittanut päättäjille, kerännyt adressiin nimiä?
Olen ollut yhteydessä ylimpään päätöksentekotahoon. Antanut palautetta rehtorille, luottamusmiehelle ja erinäisiin kyselyihin. En osaa arvioida onko se mielestäsi mutinaa ja ruikutusta. Myönnän auliisti kuitenkin, että mutisen ja ruikutan, kun oheispalvelut, esim. ruokahuolto pettävät, koska niistä reklamoinnista ei ole seurannut kuin kerran ylimääräinen jäätelö. Paitsi allergikoille, jotka saivat banaanit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yhä opettajana töissä, koska tilalleni ei koskaan saataisi yhtä hyvää opettajaa.
Jos työ muuttuu tästä vielä merkittävästi ikävämmäksi, lähden kyllä. Minulla on tutkijan koulutus ja runsaasti työkokemusta opetusalan ulkopuolelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen kysymys.
Omassa työpaikassani kuormittavuutta syntyy ainakin minulle siitä, että:
- Usein emme saa sijaista sairastavan kollegan tilalle, muut paikkaavat
- Häiriökäyttäytymistä on paljon, kaikilla koululaisilla ei ole vielä koululaisen taitoja, he eivät kykene opiskelemaan ja koko koulu joustaa, jotta kaikilla olisi turvallinen koulupäivä.
- Jonkun verran pitää pohtia kotien turvallisuutta. Se on aina rankkaa.
- Ilmiöjaksot pitää suunnitella ja luoda niistä sähköinen portfolio. Kun osa oppilaista ei vielä lue tai kirjoita kuin sanatasolla, se on aika hurja homma.
- Avustajia on huonosti saatavilla, niinpä opettajana on usein repeydyttävä joka suuntaan. Kun luokassa on 24 oppilasta joista 3 on erityisellä tuella, 5 tehostetulla ja 4 tarvitsee vahvaa kielellistä tukea, on aika paljon tekemistä oppitunnin aikana.
- Jossain välissä pitää organisoida joko eskariyhteistyö tai kuukauden retkipäivä. Rahaa ei ole. Eikä toista aikuista retkelle. Eli suunnittelun pitää olla aika huolellista. Ja retken pitäisi vielä jotenkin tarjota jotain opettavaista sisältöäkin. Ja meillä on velvoite tosiaan käydä keskimäärin kerran kuussa retkellä.
- Kokeita tehdään yhdelle ryhmälle aika monta. Perustaso, ylöspäin eriyttävä, alaspäin eriyttävä, yksilöllistetyn oppimäärän opiskelijoille omat.
- Ja se meteli. Pienessä tilassa on 20+ lasta. Niistä lähtee ääntä. Heillä on valtava tarve tulla nähdyksi.
- Työn rajaaminen. Esimerkiksi jos viikossa-kahdessa pitää 20+ vanhempaintapaamista, pitäisi tarkkaan miettiä montako minuuttia niihin voi käyttää. Jos vanhemmalla on paha olo ja tarve purkaa, monelle on vaikea vetää raja. Tuen hankkiminen vaatii usein opettajalta paljon töitä, mutta hyötyjä ei välttämättä näe. Mutta koska on virkavelvollisuus, eihän se auta.
- Erityispäivät ja tapahtumat, uudistuva ops. Ne vaativat aika isoa panosta ja organisointia.
- Oppimateriaalin puute. Lukuaineita on aika vaikea opettaa, jos materiaalina on vihko ja opettajan innovatiivisuus. Kun ottaa huomioon oppilaiden tasoerot, on hommassa vähän pohtimista.
Jos ei oteta huomioon kuntatason tyhmäilyjä, nämä nyt on mitä on. En vaihtaisi. Mutta olen työpäivän jälkeen poikki. Rasittavuus ja rakastettavuus eivät sulje toisiaan pois, enkä vaihtaisi yhtään erityistä oppilastani helpompaan työpäivään. Mutta toivoisin, että mitään ylimääräisiä sirkustemppuja ei jatkuvasti keksittäisi. Opettajat pääsääntöisesti kyllä pyrkivät tekemään hyvää työtä, ainakin minun työpaikallani. Yhden oppitunnin aikana vuorovaikutustilanteita on aika monta, se lienee se kuormittavin puoli työstä. Kuormittavuus on ihan ok, mutta määräänsä enempää ei ihminen yhden päivän aikana oppitunteja voi korkealaatuisesti pitää.
Miksi et ole vaihtanut toiselle alalle? Siihen lienee kolme syytä?
Häh? Luitko sä ollenkaan mun vastausta? Mä rakastan mun työtä, vaikka se onkin rasittavaa ja mielestäni osa rasittavuudesta johtuu kunnan typeristä ratkaisusta. Miksi vaihtaisin? Kolme syytä hyvinkin: pidän mun oppilaista, haluan tehdä merkityksellistä työtä ja arvostan työyhteisöäni.
Toki oletan, että viittaat lomien määrään. Saisin helposti tonnin parempaa kuukausipalkkaa, sillä kyllä ostaisi nopsaan kuukauden pari lisää lomaa. Mutta pidän ihan oikeasti työstäni. Samaan aikaan työni on tosi kuormittavaa. En siltikään ole vaihtamassa.
Ilo kuulla, että pidät työstäsi etkä ole vaihtamassa alaa. Tätä puhetta toivoisi lisää, eikä jatkuvaa valittamista asioista, joille ei itse kuitenkaan aio tehdä mitään. Ilon kautta!
No, kunnan tyhmäilyille on vaikea tehdä mitään, mutta pakko niistä on pitää ääntä. Ikävä kyllä. Samoin oppilaiden etujen polkemisesta aion edelleen pitää ääntä. Muuten en kai erityisemmin rutise, nyt toki kysyttiin, niin vastasin.
Tarkoitatko "äänen pitämisellä" mutinaa ja ruikutusta, vai oletko oikeasti yrittänyt tehdä jotain, osoittanut mieltä, kirjoittanut päättäjille, kerännyt adressiin nimiä?
Olen ollut yhteydessä ylimpään päätöksentekotahoon. Antanut palautetta rehtorille, luottamusmiehelle ja erinäisiin kyselyihin. En osaa arvioida onko se mielestäsi mutinaa ja ruikutusta. Myönnän auliisti kuitenkin, että mutisen ja ruikutan, kun oheispalvelut, esim. ruokahuolto pettävät, koska niistä reklamoinnista ei ole seurannut kuin kerran ylimääräinen jäätelö. Paitsi allergikoille, jotka saivat banaanit.
Toisaalta, nyt olet tehnyt mitä tehtävissä on. Voit siis miettiä, että haluatko jatkaa työssäsi vai et, ja asennoitua sen mukaan. Ei lähtemisessä ole mitään pahaa, paikallaan jäämisessä ja ruikuttamisessa sen sijaan poltat vain itsesi ja ympärilläsi olevat loppuun. Eikä sinun lapsista tarvitse huolehtia, tilalle tulijoita varmasti riittää, ehkä he ovat työhösi vähän tyytyväisempiä.
Vierailija kirjoitti:
Olen yhä opettajana töissä, koska tilalleni ei koskaan saataisi yhtä hyvää opettajaa.
Jos työ muuttuu tästä vielä merkittävästi ikävämmäksi, lähden kyllä. Minulla on tutkijan koulutus ja runsaasti työkokemusta opetusalan ulkopuolelta.
"Koska tilalleni ei koskaan saataisi yhtä hyvää opettajaa"
"Tutkijan koulutus"
Ehkä tuulettuminen koulurakennuksen ulkopuolella voisi tehdä ihan hyvää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen kysymys.
Omassa työpaikassani kuormittavuutta syntyy ainakin minulle siitä, että:
- Usein emme saa sijaista sairastavan kollegan tilalle, muut paikkaavat
- Häiriökäyttäytymistä on paljon, kaikilla koululaisilla ei ole vielä koululaisen taitoja, he eivät kykene opiskelemaan ja koko koulu joustaa, jotta kaikilla olisi turvallinen koulupäivä.
- Jonkun verran pitää pohtia kotien turvallisuutta. Se on aina rankkaa.
- Ilmiöjaksot pitää suunnitella ja luoda niistä sähköinen portfolio. Kun osa oppilaista ei vielä lue tai kirjoita kuin sanatasolla, se on aika hurja homma.
- Avustajia on huonosti saatavilla, niinpä opettajana on usein repeydyttävä joka suuntaan. Kun luokassa on 24 oppilasta joista 3 on erityisellä tuella, 5 tehostetulla ja 4 tarvitsee vahvaa kielellistä tukea, on aika paljon tekemistä oppitunnin aikana.
- Jossain välissä pitää organisoida joko eskariyhteistyö tai kuukauden retkipäivä. Rahaa ei ole. Eikä toista aikuista retkelle. Eli suunnittelun pitää olla aika huolellista. Ja retken pitäisi vielä jotenkin tarjota jotain opettavaista sisältöäkin. Ja meillä on velvoite tosiaan käydä keskimäärin kerran kuussa retkellä.
- Kokeita tehdään yhdelle ryhmälle aika monta. Perustaso, ylöspäin eriyttävä, alaspäin eriyttävä, yksilöllistetyn oppimäärän opiskelijoille omat.
- Ja se meteli. Pienessä tilassa on 20+ lasta. Niistä lähtee ääntä. Heillä on valtava tarve tulla nähdyksi.
- Työn rajaaminen. Esimerkiksi jos viikossa-kahdessa pitää 20+ vanhempaintapaamista, pitäisi tarkkaan miettiä montako minuuttia niihin voi käyttää. Jos vanhemmalla on paha olo ja tarve purkaa, monelle on vaikea vetää raja. Tuen hankkiminen vaatii usein opettajalta paljon töitä, mutta hyötyjä ei välttämättä näe. Mutta koska on virkavelvollisuus, eihän se auta.
- Erityispäivät ja tapahtumat, uudistuva ops. Ne vaativat aika isoa panosta ja organisointia.
- Oppimateriaalin puute. Lukuaineita on aika vaikea opettaa, jos materiaalina on vihko ja opettajan innovatiivisuus. Kun ottaa huomioon oppilaiden tasoerot, on hommassa vähän pohtimista.
Jos ei oteta huomioon kuntatason tyhmäilyjä, nämä nyt on mitä on. En vaihtaisi. Mutta olen työpäivän jälkeen poikki. Rasittavuus ja rakastettavuus eivät sulje toisiaan pois, enkä vaihtaisi yhtään erityistä oppilastani helpompaan työpäivään. Mutta toivoisin, että mitään ylimääräisiä sirkustemppuja ei jatkuvasti keksittäisi. Opettajat pääsääntöisesti kyllä pyrkivät tekemään hyvää työtä, ainakin minun työpaikallani. Yhden oppitunnin aikana vuorovaikutustilanteita on aika monta, se lienee se kuormittavin puoli työstä. Kuormittavuus on ihan ok, mutta määräänsä enempää ei ihminen yhden päivän aikana oppitunteja voi korkealaatuisesti pitää.
Miksi et ole vaihtanut toiselle alalle? Siihen lienee kolme syytä?
Häh? Luitko sä ollenkaan mun vastausta? Mä rakastan mun työtä, vaikka se onkin rasittavaa ja mielestäni osa rasittavuudesta johtuu kunnan typeristä ratkaisusta. Miksi vaihtaisin? Kolme syytä hyvinkin: pidän mun oppilaista, haluan tehdä merkityksellistä työtä ja arvostan työyhteisöäni.
Toki oletan, että viittaat lomien määrään. Saisin helposti tonnin parempaa kuukausipalkkaa, sillä kyllä ostaisi nopsaan kuukauden pari lisää lomaa. Mutta pidän ihan oikeasti työstäni. Samaan aikaan työni on tosi kuormittavaa. En siltikään ole vaihtamassa.
Ilo kuulla, että pidät työstäsi etkä ole vaihtamassa alaa. Tätä puhetta toivoisi lisää, eikä jatkuvaa valittamista asioista, joille ei itse kuitenkaan aio tehdä mitään. Ilon kautta!
No, kunnan tyhmäilyille on vaikea tehdä mitään, mutta pakko niistä on pitää ääntä. Ikävä kyllä. Samoin oppilaiden etujen polkemisesta aion edelleen pitää ääntä. Muuten en kai erityisemmin rutise, nyt toki kysyttiin, niin vastasin.
Tarkoitatko "äänen pitämisellä" mutinaa ja ruikutusta, vai oletko oikeasti yrittänyt tehdä jotain, osoittanut mieltä, kirjoittanut päättäjille, kerännyt adressiin nimiä?
Olen ollut yhteydessä ylimpään päätöksentekotahoon. Antanut palautetta rehtorille, luottamusmiehelle ja erinäisiin kyselyihin. En osaa arvioida onko se mielestäsi mutinaa ja ruikutusta. Myönnän auliisti kuitenkin, että mutisen ja ruikutan, kun oheispalvelut, esim. ruokahuolto pettävät, koska niistä reklamoinnista ei ole seurannut kuin kerran ylimääräinen jäätelö. Paitsi allergikoille, jotka saivat banaanit.
Toisaalta, nyt olet tehnyt mitä tehtävissä on. Voit siis miettiä, että haluatko jatkaa työssäsi vai et, ja asennoitua sen mukaan. Ei lähtemisessä ole mitään pahaa, paikallaan jäämisessä ja ruikuttamisessa sen sijaan poltat vain itsesi ja ympärilläsi olevat loppuun. Eikä sinun lapsista tarvitse huolehtia, tilalle tulijoita varmasti riittää, ehkä he ovat työhösi vähän tyytyväisempiä.
Miksi sinusta on ongelmallista, että kaikkia epäkohtia ei hyväksytä? Omituinen asenne. Miksi sinua haittaa se, että minä koen, että työolosuhteissani olisi parannettavaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yhä opettajana töissä, koska tilalleni ei koskaan saataisi yhtä hyvää opettajaa.
Jos työ muuttuu tästä vielä merkittävästi ikävämmäksi, lähden kyllä. Minulla on tutkijan koulutus ja runsaasti työkokemusta opetusalan ulkopuolelta.
"Koska tilalleni ei koskaan saataisi yhtä hyvää opettajaa"
"Tutkijan koulutus"
Ehkä tuulettuminen koulurakennuksen ulkopuolella voisi tehdä ihan hyvää...
Lukihäiriö tekee minusta vielä paremman opettajan. Osaan jeesata oppimisongelmista kärsiviä hyvin.
Tuuletun koulurakennuksen ulkopuolella toimimalla tiedealani yrittäjänä. Kiitosta vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen kysymys.
Omassa työpaikassani kuormittavuutta syntyy ainakin minulle siitä, että:
- Usein emme saa sijaista sairastavan kollegan tilalle, muut paikkaavat
- Häiriökäyttäytymistä on paljon, kaikilla koululaisilla ei ole vielä koululaisen taitoja, he eivät kykene opiskelemaan ja koko koulu joustaa, jotta kaikilla olisi turvallinen koulupäivä.
- Jonkun verran pitää pohtia kotien turvallisuutta. Se on aina rankkaa.
- Ilmiöjaksot pitää suunnitella ja luoda niistä sähköinen portfolio. Kun osa oppilaista ei vielä lue tai kirjoita kuin sanatasolla, se on aika hurja homma.
- Avustajia on huonosti saatavilla, niinpä opettajana on usein repeydyttävä joka suuntaan. Kun luokassa on 24 oppilasta joista 3 on erityisellä tuella, 5 tehostetulla ja 4 tarvitsee vahvaa kielellistä tukea, on aika paljon tekemistä oppitunnin aikana.
- Jossain välissä pitää organisoida joko eskariyhteistyö tai kuukauden retkipäivä. Rahaa ei ole. Eikä toista aikuista retkelle. Eli suunnittelun pitää olla aika huolellista. Ja retken pitäisi vielä jotenkin tarjota jotain opettavaista sisältöäkin. Ja meillä on velvoite tosiaan käydä keskimäärin kerran kuussa retkellä.
- Kokeita tehdään yhdelle ryhmälle aika monta. Perustaso, ylöspäin eriyttävä, alaspäin eriyttävä, yksilöllistetyn oppimäärän opiskelijoille omat.
- Ja se meteli. Pienessä tilassa on 20+ lasta. Niistä lähtee ääntä. Heillä on valtava tarve tulla nähdyksi.
- Työn rajaaminen. Esimerkiksi jos viikossa-kahdessa pitää 20+ vanhempaintapaamista, pitäisi tarkkaan miettiä montako minuuttia niihin voi käyttää. Jos vanhemmalla on paha olo ja tarve purkaa, monelle on vaikea vetää raja. Tuen hankkiminen vaatii usein opettajalta paljon töitä, mutta hyötyjä ei välttämättä näe. Mutta koska on virkavelvollisuus, eihän se auta.
- Erityispäivät ja tapahtumat, uudistuva ops. Ne vaativat aika isoa panosta ja organisointia.
- Oppimateriaalin puute. Lukuaineita on aika vaikea opettaa, jos materiaalina on vihko ja opettajan innovatiivisuus. Kun ottaa huomioon oppilaiden tasoerot, on hommassa vähän pohtimista.
Jos ei oteta huomioon kuntatason tyhmäilyjä, nämä nyt on mitä on. En vaihtaisi. Mutta olen työpäivän jälkeen poikki. Rasittavuus ja rakastettavuus eivät sulje toisiaan pois, enkä vaihtaisi yhtään erityistä oppilastani helpompaan työpäivään. Mutta toivoisin, että mitään ylimääräisiä sirkustemppuja ei jatkuvasti keksittäisi. Opettajat pääsääntöisesti kyllä pyrkivät tekemään hyvää työtä, ainakin minun työpaikallani. Yhden oppitunnin aikana vuorovaikutustilanteita on aika monta, se lienee se kuormittavin puoli työstä. Kuormittavuus on ihan ok, mutta määräänsä enempää ei ihminen yhden päivän aikana oppitunteja voi korkealaatuisesti pitää.
Miksi et ole vaihtanut toiselle alalle? Siihen lienee kolme syytä?
Häh? Luitko sä ollenkaan mun vastausta? Mä rakastan mun työtä, vaikka se onkin rasittavaa ja mielestäni osa rasittavuudesta johtuu kunnan typeristä ratkaisusta. Miksi vaihtaisin? Kolme syytä hyvinkin: pidän mun oppilaista, haluan tehdä merkityksellistä työtä ja arvostan työyhteisöäni.
Toki oletan, että viittaat lomien määrään. Saisin helposti tonnin parempaa kuukausipalkkaa, sillä kyllä ostaisi nopsaan kuukauden pari lisää lomaa. Mutta pidän ihan oikeasti työstäni. Samaan aikaan työni on tosi kuormittavaa. En siltikään ole vaihtamassa.
Ilo kuulla, että pidät työstäsi etkä ole vaihtamassa alaa. Tätä puhetta toivoisi lisää, eikä jatkuvaa valittamista asioista, joille ei itse kuitenkaan aio tehdä mitään. Ilon kautta!
No, kunnan tyhmäilyille on vaikea tehdä mitään, mutta pakko niistä on pitää ääntä. Ikävä kyllä. Samoin oppilaiden etujen polkemisesta aion edelleen pitää ääntä. Muuten en kai erityisemmin rutise, nyt toki kysyttiin, niin vastasin.
Tarkoitatko "äänen pitämisellä" mutinaa ja ruikutusta, vai oletko oikeasti yrittänyt tehdä jotain, osoittanut mieltä, kirjoittanut päättäjille, kerännyt adressiin nimiä?
Olen ollut yhteydessä ylimpään päätöksentekotahoon. Antanut palautetta rehtorille, luottamusmiehelle ja erinäisiin kyselyihin. En osaa arvioida onko se mielestäsi mutinaa ja ruikutusta. Myönnän auliisti kuitenkin, että mutisen ja ruikutan, kun oheispalvelut, esim. ruokahuolto pettävät, koska niistä reklamoinnista ei ole seurannut kuin kerran ylimääräinen jäätelö. Paitsi allergikoille, jotka saivat banaanit.
Toisaalta, nyt olet tehnyt mitä tehtävissä on. Voit siis miettiä, että haluatko jatkaa työssäsi vai et, ja asennoitua sen mukaan. Ei lähtemisessä ole mitään pahaa, paikallaan jäämisessä ja ruikuttamisessa sen sijaan poltat vain itsesi ja ympärilläsi olevat loppuun. Eikä sinun lapsista tarvitse huolehtia, tilalle tulijoita varmasti riittää, ehkä he ovat työhösi vähän tyytyväisempiä.
Tämä oli niin omituinen viesti, että lainaan vielä toistekin. Eli koska koen, että työni on pääosin antoisaa, mutta kuormittavaa ja on kurjaa, kun perunoita tulee 10 ja oppilaita on yli 20, minun olisi parasta vaihtaa alaa? Kai minä aikuisena ihmisenä lähden, jos haluan. Ja annan kritiikkiä huonoista päätöksistä ja utopisista odotuksista. En anna palautetta tietääkseni sinulle (Vai... Liisa...?) ja työyhteisössäni meillä on ihan toimiva systeemi palautteen antamiseen. Hyvien työkavereiden kanssa joskus purnaan, mutta aika harvoin. Mikä tässä nyt on mielestäsi se ongelma? Se, että vastasin kysymykseen? Olisi siis pitänyt sanoa, että opettajan työ on helppoa eikä mikään kuormita?
Jos se opettajan työ on niin kamalan rankkaa, raskasta ja kiittämätöntä, miksi opettajat eivät tee asialle mitään? Jotkut alat menevät lakkoon, jos taukohuoneen kahvi vaihdetaan Juhla Mokasta Kulta Katriinaan, opettajat tuntuvat suostuvan mihin vaan. Noh, enpä ole kuullut liitostaankaan paljon kehuja.