Lue keskustelun säännöt.
Mikä tällaista miestä vaivaa? Löytyisikö miesnäkökulmaa
Sirpale
28.03.2018 |
Miehestäni tuli lapsen synnyttyä tullut ihan kamala. Lapsi on nyt vuoden ja tilanne on ajautumassa/ajautunut eron partaalle.
Olemme olleet vuosia yhdessä, emmekä mitään nuoria enää. Molemmilla yksi lapsi ennestäänkin ja mies aina ennen kertoi, miten olen hänen mielestään hyvä äiti, ja kertoi muillekin jos lapsista tuli puhetta että minä osaan hänen mielestään tosi hyvin olla äiti. Se tuntui kivalle, ja hyvät välit lapsiin onkin.
Jo useampi vuosi sitten mies toivoi, että joskus yrittäisimme yhteistä lasta. Hän halusi kanssani lapsen.
Sitten kului aikaa ja itsekin aloin olla sitä mieltä että kyllä, vielä yksi lapsi ja nimenomaan tämän miehen kanssa olisi tervetullut.
Vaan miten kävikään. Mies on jättänyt minut aivan totaalisen yksin. Ei ole koko vuotena auttanut minua missään, ei ihan oikeasti missään. Myös kotityöt hän on jättänyt minulle.
Kaikkein pahinta on kuitenkin minun jatkuva mitätöiminen ja arvostelu, johon kuuluu myös äitiyteni sekä vanhemman lapseni inhottava arvostelu. Kaikki on siis kääntynyt päälaelleen.
Yritin esimerkiksi jutella, että voisinko nukkua yksin yhden yön eri huoneessa, koska olen nyt sen vuoden nukkunut huonosti. Niin hänen mielestään olen itse opettanut nuorimman nukkumaan huonosti. Sitä hän ei kertonut että miten. Mutta että joka tapauksessa on liian myöhäistä tehdä mitään joten hän ei ala miksikään "varaemoksi".
Minä olen juuri lopetellut imettämistä ja siksi yöt ovat taas olleet mitä ovat. Ja luulen että auttaisi, jos minä en olisi siinä koko ajan tuoksumassa. Mutta ei.
Näitä esimerkkejä on lukuisia, ja ne menevät kaikki samalla kaavalla. Mies antaa ymmärtää, että asiat ovat huonosti ja tehty väärin, mutta ei kerro miten niitä voisi korjata eikä varsinkaan itse ole valmis tekemään mitään. Eli minä teen kaiken väärin, ja ne on aina niin väärin ettei voi korjata.
Nyt olen sitten kypsynyt, viimeinen niitti on ollut isomman lapseni mielen pahoittaminen ihan vastaavin keinoin ja minun arvostelu hänen kuullen. Haluan eron. Mies nyt tietysti esittää suuresti uhria, kun minä paha ihminen nyt jätän hänet. Mistään ei kuitenkaan keskustele, eikä näe omassa käytöksessään mitään epänormaalia.
Itse olen ihan hukassa, pettynyt ja surullinen, että syvästi rakastamani mies johon viimein olen 100% luottanut tekeekin näin. Hän on todella julma sanoissaan ja vaikuttaa oikein nauttivan siitä. Hän on aivan eri ihminen, kuin se jonka kanssa olen elänyt.
Ero on nyt varma, mutta minua kiinnostaisi tietää että mitä tässä tapahtui? Mieheltä sitä en koskaan varmaan saa tietää, mutta ehkä joku muu (mies) voisi valaista asiaa?
Kommentit (77)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut luonnehäiriöiset miehet tekevät noin, jokaisen uuden naisystävän kanssa lapsi ja sitten päästävät todellisen luonteensa irti. Tiedän yhden, kaksi eksäänsä ovat nykyään ystäviä keskenään ja järjestävät yhteistä ajanviettoa lapsineen. Mies jo muualla, ehkä jonkun uuden uhrin kimpussa.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut luonnehäiriöiset miehet tekevät noin, jokaisen uuden naisystävän kanssa lapsi ja sitten päästävät todellisen luonteensa irti. Tiedän yhden, kaksi eksäänsä ovat nykyään ystäviä keskenään ja järjestävät yhteistä ajanviettoa lapsineen. Mies jo muualla, ehkä jonkun uuden uhrin kimpussa.
Kunpa pääsisi tuollaisen pään sisälle, että tietäisi mitä ihmettä siellä liikkuu.
En ole lääkäri, mutta yksi vaihtoehto voi olla miehesi sairastuminen johonkin mielen sairauteen lähinnä masennukseen tai ahdistuneisuushäiriöön.
Itselleni on käynyt jotain vastaava. Tapasin elämäni naisen n. 20vuotiaana, muutaman vuoden kuluttua alkuhuuman mentyä minusta tuli ihmeellinen piikittelijä ja ilkeä ihminen silloista tyttöystävääni kohtaan. Tuli jonkinlainen pettymys, että tällaistako tämä arki taas on. Asiaan vaikutti myös parisuhteen ulkopuoliset vaikeudet elämässä ja kova työstressi. Tunnistin itsekin tuon käytöksen vaikka en halunnut sitä itselleni myöntää, puhumattakaan tyttöystävästäni. vihasin omaa käytöstäni. En koskaan saanut mitään diagnoosia, mutta varmasti kärsin jonkinlaisesta ahdistuneisuudesta.
Nykyisin olemme naimisissa ja meillä on lapsia. Ja olemme onnellisia. Saimme korjattua asian keskustelemalla ja osin ammattiavulla.
Teidän tilanteessa suurin kärsijä voi olla esikoisesi. Isäpuolen inhottavat sanat tekevät lähtemättömän vaikutuksen hänen itsetuntoon.
Miehellä on uusi katsottuna. Sinä et vain enää kiinnosta ja nyt hän sai kätevästi sinut syylliseksi eroon. Kaikki meni ihan suunnitelman mukaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hankala tuon perusteella sanoa mikä vaivaa miestäsi. Itsessäni vittumaisen puolen saavat esiin stressi ja unettomuus.
Äideillä on usein? (ainakin omalla vaimolla) sellainen tunneli näkö, ettei näe muuta kuin itsensä ja vauvan. Unohtaa kokonaan, että jostakin pitäisi tulla rahaa ja vanhemmatkin muksut ovat olemassa.
Siinä käyt sitten töissä ja huolehdit vanhemien muksujen harrastukset, teet iltaruuat ja kymppiuutisten kohdalla rojahdat sohvalle ja vaimo tulee valittamaan ettet osallistu vauvan hoitoon...
Tähän lisättynä, teen töitä päälläni en käsilläni, ja se vaatii unta.
Voi olla luonnehäiriö, tai sitten mies vain yksinkertaisesti taantuu kilpailemaan oman lapsensa kanssa äidin huomiosta, ja unohtaa kokonaan aikuisen ihmisen velvoitteet. Sinua arvostelee kriittinen kahdeksanvuotias, ja sinä olet nyt se ihantyhmääiti.
Mies saattaa tuosta tokeentua tai sitten ei. Mutta pelkkä neuvotteluasia se ei varmastikaan ole. Vaan jotenkin pitää onnistua järkyttämään sitä päänsisäistä kaaviota. Helpommin sanottu.
Mitä jos alkaisit vaatia? Olet ollut liian kiltti, nyt olekin liian ilkeä. Miksi sinä mieheltä kyselet, mikä sopii. Ole se sikaäiti, ja määrää. Määräät myös miehen tuomaan sinulle kukkia ja suklaata jne. Jos tulee kitinää, vastaat, että jos miestä ei miehenrooli viehätä, niin kohdellaan uppiniskaisena poikana sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kuten arvata saattaa, yhdeltäkään mieheltä ei minkäänlaista (järkevää) selitystä tai ehdotusta.
Sinä ap. pelasta itsesi ja lapsesi. Muitten mielipiteistä älä välitä, kyseessä on sinun ja lastesi elämä!
Tulet onnistumaan ja pärjäämään, takaan. Voimia vain löytyy, tiedän sen. Itse samanlaista kokenut, ja välillä joutunut turvautumaan niihin vara-akkujen vara-akkuihinkin että olen saanut revittyä jostain voimaa. Ja aina sitä vaan löytyy, se on ihmeellistä!
Ja se tunne kun huomaa että me selvitään, tästäkin!
Oikein suuren suuri halaus ja lähetän virtuaalisesti kuormakaupalla voimia!
Vierailija kirjoitti:
Ja kuten arvata saattaa, yhdeltäkään mieheltä ei minkäänlaista (järkevää) selitystä tai ehdotusta.
Sinä ap. pelasta itsesi ja lapsesi. Muitten mielipiteistä älä välitä, kyseessä on sinun ja lastesi elämä!
Tulet onnistumaan ja pärjäämään, takaan. Voimia vain löytyy, tiedän sen. Itse samanlaista kokenut, ja välillä joutunut turvautumaan niihin vara-akkujen vara-akkuihinkin että olen saanut revittyä jostain voimaa. Ja aina sitä vaan löytyy, se on ihmeellistä!
Ja se tunne kun huomaa että me selvitään, tästäkin!
Oikein suuren suuri halaus ja lähetän virtuaalisesti kuormakaupalla voimia!
Kiitos sinulle, voimia tässä todella tarvitaan. On sellainen epäusko ja hämmennys päällä. Ihanaa, että löytyy ventovieraita, jotka vaikuttavat välittävän. Ehkä tämän kaltaiset ihmiset eivät tunnista käytöstä itsessään niin eivät ole kokemuksiaan kertomassa.
Päätökseni pitää ja mies tietysti nyt käyttäytyy ihan hirveällä tavalla, koska tietää että ero tulee.
Minä en ole mitenkään putkinäköisesti suuntautunut vauvaan, en olisi voinutkaan. Minä olen se, joka aamulla herää esikoisen kanssa aamupalalle ja katsoo että hän lähtee kouluun. Minä myös kuskaan tarvittaessa harrastuksiin, vauva mukana. Minä myös teen ruuat ja siivoan. En halua vaikuttaa marttyyriltä mutta näin se vaan on ja tämä on totta. Mies on vaan lopettanut mutta ei myönnä sitä :-/
Minä myös säästin omasta palkastani rahat, jotta nyt pystyn olemaan hoitovapaalla kunnes lapsi 1,5v.
Suuri helpotus tässä tilanteessa onkin, että tiedän tulevani toimeen omillani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ole sokea! Nyt otat huomioon esikoislapsesi. Lapsellesi olet koko ikäsi vastuussa siitä, mitä annat jonkun vieraan miehen (sitä hän lapsellesi on, rakastat sitä sikamiestä kuinka paljon tahansa) hänelle tehdä.
Tiedän päällisin puolin perheen, jossa äidille mies oli ja pysyi tärkeänä, vaikka äijä pahoinpiteli hänen ex-liitosta olevaa lastaan. Lapsi muutti omilleen heti kun kykeni eikä ole missään tekemisissä äitinsä kanssa, vaikka isäpuolta ei enää kuvioissa olekaan.
Omaa tulevaisuuttasi siis hyvin pitkälle petaat, jos annat miehen kohdella omaa lastasi huonosti. Jos ketaleesta on viikonloppuisäksi, ok, mutta vapauta oma lapsesi tulossa olevasta monivuotisesta kurjuudesta. Ydinperheajatus ei vain toimi tässä.
Ja kuten edellä on jo sanottu, otapa selvää puolueettomalta taholta, miksi se edellinen liitto päättyi.
Yleensä normaalit ihmiset toimivat älyllisesti. Onko hänen suvussaan mielisairautta tai tuleeko toimeen yleensä ihmisten kanssa. Ehkä ns. ammattiauttajat voisivat olla avuksi. Voisitko pakottaa hänet kanssasi ammattiauttajille. Sinulla on kuitenkin lapsi hänen kanssaan ja se suhde on elinikäinen. Voisikohan hän muuttua, jos yrittäisit itse muuttua entistä rakastavaisemmaksi vaikka hammasta purren. Ehkä olet kokeillutkin. Mikä ensimmäisen suhteesi ajoi karille. Olet varmasti miettinyt sitäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suosiellävetelätäällä kirjoitti:
Yleensä normaalit ihmiset toimivat älyllisesti. Onko hänen suvussaan mielisairautta tai tuleeko toimeen yleensä ihmisten kanssa. Ehkä ns. ammattiauttajat voisivat olla avuksi. Voisitko pakottaa hänet kanssasi ammattiauttajille. Sinulla on kuitenkin lapsi hänen kanssaan ja se suhde on elinikäinen. Voisikohan hän muuttua, jos yrittäisit itse muuttua entistä rakastavaisemmaksi vaikka hammasta purren. Ehkä olet kokeillutkin. Mikä ensimmäisen suhteesi ajoi karille. Olet varmasti miettinyt sitäkin.
Kyllä olen yrittänyt, siis muuttua itse. Olen lukenut varmaan kaikki mahdolliset "näin pelastat suhteesi" -oppaat ja ajatellut juuri noin, että kun vaan itse yritän niin kaikki muuttuu hyväksi. Vaan ei, ja se on todella raskasta. Mies kyllä nauttii olostaa mutta ei tee elettäkään antaakseen mitään takaisin :-/ Jos vain yksin yrittää niin ei se näköjään onnistu. Mihinkään ammattiapuun mies ei suostu, olen vihjannut asiasta mutta hän ottaa asian ihan vitsinä.
Edellinen suhteeni päättyi hyvässä yhteisymmärryksessä, ei ollut mitään tällaista. Halusimme eri asioita, ja olimme aika nuoria. Tavallaan se suhde olisi nyt jälkikäteen ajateltuna voinut ehkä jatkuakin, jos olisimme olleet kypsempiä mutta siis hyvissä väleissä olemme ja exänikin naimissa ja hänellä on uusiakin lapsia. Erosta on siis aikaa lähes 10 vuotta ja esikoinen on siirtymässä yläasteelle. Yhteisen lapsemme asiat olemme hoitaneet sovussa ja kunnioitamme toisiamme vanhempina.
Nyt on vaan enää kiinni asuntoasioista, ei muusta, että ero toteutuu.
Toivon että mies on mahdollisimman paljon yhteydessä tähän kuopukseen, mutta se tietysti jää hänen asiakseen.
Jätä kokonaan noiden 'kahdesti epäonnistunut' juttujen murehtiminen. Maapallolla on miljardeja miehiä, oot elänyt niistä vain kahden kanssa.
Ei tuo mies kovin terveeltä vaikuta jos kyttää ilmeitäsikin. Oletko varma, että olet turvassa saman katon alla hänen kanssaan kunnes saat uuden asunnon?
No nyt tiedät miksi sen edellinen liitto päättyi.
Ei tuo mies kovin terveeltä vaikuta jos kyttää ilmeitäsikin. Oletko varma, että olet turvassa saman katon alla hänen kanssaan kunnes saat uuden asunnon?
Kunhan eroatte niin valmistaudu miehen puolelta spektaakkelimaiseen uhriutumiseen ja 'kaikkeni tein, mikään ei riittänyt!' väitteisiin, joita kuuntelet epäuskoisen järkyttyneenä.
Ne nimittäin liittyy just tuohon miestyyppiin...
Kiitos, mukava tietää. Ei sillä että tässä nyt uusi mies olisi ajatuksissa, vaan se on mukava tietää ettei ainakaan kaikki ehkä pidä minua ihan naurettavana tai kuvittele että otan aina ekan miehen joka vastaan tulee.
Nyt tuntuu että kaipaan vain aikaa, ja sitä tarvitsee myös esikoiseni jolle tämä on myös ollut hyvin raskasta. Hänen kanssaan olemme kyllä puhuneet asiasta, ja olen kertonut ettei miehen käytös ole sopivaa eikä normaalia ja ettei hänen pidä uskoa niitä ikäviä sanoja mitä mies puhuu minusta ja hänestä. Ja olen sanonut että olemme muuttamassa erilleen, eikä lapseni ollut pahoillaan. Toivoi vain että se loppuu.
Päivä kerrallaan koetetaan mennä. Ehkä joskus selviää sekin, mitä miehen päässä liikkuu.
Kiitokset tsempeistä!