Millainen on nainen, joka ei tule toimeen muiden naisten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Mä olen just sellainen mutta enpä lähde kuvailemaan itseäni. En ainakaan ole mikään ”poikatyttö”. Ja kyllä naistenkin kanssa tulen toimeen mutta vain erittäin harvojen.

Miehet on reiluja, eivätkä puukota selkään. Saattavat myös auttaa hädässä, eivätkä jätä pulaan.

Eiköhän järjestetä joku kamppanja miehiä vastaan ;)

Sinkkumies

ghfghdfh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä käsitys, etteivät miehet klikkiytyisi ja ovat reiluja kaikille, on kyllä niin tuulesta temmattu. Pahimmat klikit ovat minun kokemukseni mukaan miesten klikkejä, oikein sellaisia hyväveli-kerhoja joissa uskollisuus kaveria kohtaan on tärkeämpää kuin kerta kaikkiaan mikään muu eikä kaverille sanota poikkipuolista sanaa edes, vaikka tämä olisi tehnyt jotain arveluttavaa tai rikollista.

Kaikki ihmiset muodostavat klikkejä, ja jotkut ihmiset ovat sosiaalisilta taidoiltaan vähän kehnompia eikä heitä oteta klikkien jäseniksi. Mistään sen kummemmasta ei ole kyse. Eli jos et tule toimeen miesten tai naisten kanssa, sinulla ei ole niitä sosiaalisia taitoja joilla pääsisit heidän muodostamiensa ryhmien jäseniksi.

On totta että miehillä keskinäinen uskollisuus on hyvin tärkeää. Mutta kyllä me sitten sanomme kaverille ihan suoraan jos on perseilty. Uskollisuus estää meitä soittamasta kaverin vaimolle, että tiedätkö missä Pena oli viime yön, mutta sanomme kyllä Penalle että mitä sinä nyt tuollaista teet. Naiset taas kokemukseni mukaan kehuvat toisiaan ringissä ja laittavat kaiken aina jonkun ulkopuolisen tekijän syyksi, tosin sitten kun naisporukka hajoaa niin aletaan soitella kahdenkesken ja haukkua että mitä se Jaanakin nyt sillä tavalla.

Minussa ärsyttää monia naisia se, että en lähde mukaan. Tämän takia minä olen ilmeisesti olevinani "parempi ihminen"kuin muut, eikä seurani ole toivottua. Oikeastaan minussa ei edes ärsytä se että en lähde mukaan, vaan se, että minulle on ihan sama mitä heidän keskinäinen oikeustuomioistuimensa on määräävinään. En tottele mitään naisten sosiaalista näkymätöntä sisälle rakennettua kaavaa, koska minuun sitä ei ole sisäänrakennettu, vaan olen jäänyt ilman jo varmaan syntymässä.  Parempi olla olematta tekemisissä kanssani, koska voittaa ei voi. Voin tehdä "yleisen mielipiteen" mukaan väärin, tai oudosti, jonka jälkeen hienovaraisesti(jota en yleensä edes huomaa) selvennetään että meidän naisten keskuudessa tuollainen ei käy, koska en osaa tai viitsi ottaa onkeeni, ja palata ruotuun, ja tehdä katumusharjoituksia, sekä pyytele turhaan anteeksi, ja matele nolona takaisin porukkaan, olen villi kortti, ja nämä naiset joutuvat epämukavuualueelle kanssani, kun eivät voi ennustaa minua, enkä toimi heidän kaavojensa mukaan. Ei ole olemassa mitään valuuttaa jolla minut saa mukaan asioihin joihin en halua lähteä, enkä usein itse edes ymmärrä mihin nyt en lähtenyt, koska katselen elämää eri vinkkelistä. Asiat joihin en lähde mukaan on mm. Yhden sulkeminen reissusta pois, selän takana asioista sopiminen, ja sitten ilmoitus mitä on sovittu. Haukkuminen ja pahan puhuminen selän takana. Asioista voidaan toki keskustella, ja olla aidon empaattisia jonkun kaverin vaikeasta elämäntilanteesta, mutta ehdottomasti hyvällä, ja auttavalla tavalla, ei etsien syitä kaverin huonoudesta tähän elämäntilanteeseensa. En lähde muuhunkaan sossupornoon. En lähde miettimään että mitähän se ja se tällä tarkoitti, koska luultavasti tarkoitettiin sitä mitä sanottiin, eikä rivien välissä ole kuin tyhjää ilmaa. En lähde mukaan kilpailuun miehistä, tai heidän huomiostaan. Tämäkin on jostain syystä ikävä asia ravintolassa, kun kanssani ei voi kilpailla miesten huomiosta, ja "voittaa" minua siinä. Minulle on kerran suututtu verisesti, kun vein kotiini erään komean miehen yöksi, kun en ollut tajunnut että kaverini olisi halunnut tämän miehen yöksi itselleen. Jos hän olisi kertonut minulle että aikoo yrittää tätä miestä, en tietenkään olisi miestä edes vilkaissut, mutta siinä olisi ilmeisesti mennyt metsästyksestä jotain pilalle. Eräs kaverini, nyt siis jo entinen, omasta halustaan, yritti lähentyä mieheni kanssa ensin pyytäen fb-kaveriksi, sitten laittamalla viestejä hänelle, että kun on vaikeaa. Mieheni vastasi nätisti että voivoi, oletko ystävillesi puhunut, jne. Mieheni kertoi minulle tällaista olevan meneillään, mutta itse en puuttunut tilanteeseen mitenkään, en kertonut kaverille tietäväni, enkä kenellekään toiselle. Tämä kaveri sitten ei halunnut olla enää kaverini, kun en lähtenyt mukaan tällaiseen(kaan). Muualta sitten kuulin kummallisia juttuja itsestäni ja parisuhteestamme. 

Lika barn leka bäst.

Vierailija kirjoitti:

boss ass bitch kirjoitti:

jos nainen ei tule muiden naisten kanssa toimeen, syy on aina itsessä eikä todellakaan niissä muissa naisissa.

Yleensäkin elämässä, jos sama tilanne toistuu koko ajan eri ihmisten kanssa, sinä olet silloin yhdistävä tekijä ja vika on silloin sinussa.

Hyvä looginen päättely, muttei aina pidä paikkaansa. Joskus on tarkoitus saada muut uskomaan näin. (vahvat kestää sen ja nauraa näille pelleille, heikot sortuu)

Sinkkumies

Olen aika reilu ihminen, en tykkää juoruilla muista ihmisistä ja minulla on muutakin keskusteltavaa kuin lapset. Nuorena olin vissiinkin "uhka" muiden naisten mielestä, koska olin porukan nätein. En kehu itseäni, mutta näin uskon ja näin minulle on kerrottu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla päin vastoin. Kaikki parhaat kaverit naisia.

Tavallaan olisi kiva jos hyvinä ystävinä myös miehiä, mutta tuntuu että kulttuurin odotukset ja paineet tulee vastaan: usein miehet luulee että ystävyys meinaa että olen kiinnostunut. Vaikutan liian ystävälliseltä vaikka olen parisuhteessa eikä kyseiset miehet kiinnosta sillä tavalla muutenkaan. Mielummin pidän vähän etäisyyttä etenkin kun kavereista ei ole pulaa.

Tuo on fiksua.

Itse tajusin tuon vasta, kun olin ollut omasta mielestäni läheinen ystävä erään miehen kanssa useamman vuoden.

Se sitten ilmoitti vuosien jälkeen, että oli nyt sellaisessa työssä opiskeluiden jälkeen, että meidän on aika mennä yhteen, perustaa perhe, se oli kuulemma suunnitellut koko ajan tuota juttua.

Mä olen kans sellainen että miehet tulevat mun kans paremmin juttuun kuin naiset. Olen helposti lähestyttävä. Mulla on 2 miespuolista kaveria, joilla heilläkin on jossain välissä 20v ystävyyden aikana ollut mielessä jotain muutakin kuin ystävyys, mutta oat päässeet siitä yli. Nämä miehet ovat myös aviomieheni kavereita minun kauttani, joten mitään tällaista "kaveruutta" ei heidän puoleltaan enää ole. Silti on varmaan ainakin se 10 miestä, jotka ovat ESITTÄNEET kaveriani, ja ihan suoraan kysyttäessäkin kieltäneet heillä olevan minua kohtaa muita kuin kaverillisia tunteita. Kerta toisensa jälkeen nämä ovat kuitenkin jääneet tunteistaan kiinni, ja siihen on kaveruus päättynyt. Koska en kertakäytä kavereitani, vaan he ovat minulle oikeasti tärkeitä, olen tehnyt tietoisen päätöksen, että en ala enää miehille kaveriksi. Tällä tavoin voin kätevästi estää tällaisen toiminnan nyt ja tulevaisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Ratkaisukeskeisyys on sen takia väärin tuollaisessa tilanteessa, että tuossa on tarkoitus ikään kuin ottaa yhteyttä niihin toisiin ihmisiin jollakin tarinalla, sä itse torjut ne ottamalla ratkaisukeskeisyyden näkökulmaksi. 

Tottakai kärjistin tuossa kun sanoin että vihaavat. Varmastikaan eivät vihaa, mutta kohtelevat kuin olisin ilmaa, jotkut tilaisuuden tullen hyvin töykeästi. En ota helposti itseeni, mutta tulen ahdistuneeksi ja surulliseksi mikäli minua kohdellaan huonosti vaikka en mielestäni ole tehnyt mitään pahaa. On minullakin tunteet. 

Josta päästäänkin siihen, että en ole ikinä tietoisesti ottanut (sinun sanavalinta) ratkaisukeskeisyyttä näkökulmakseni. Se on ollut mukanani niin kauan kuin muistan. En ole osannut sitä muuttaa. Ainut mitä olen sille vuosien saatossa kyennyt tekemään (olen 30-vuotias) on, että osaan nykyään aina pitää suuni supussa. 

Lainkaan vähättelemättä omaa epämiellyttävyyttäni, mikäli naiset todella kommunikoivat niin kuin kuvailet, ja mikäli naisten välinen kommunikaatio ja laumahierarkian hiominen on noin monimutkaista, jatkuvaa ja hienovaraista kuin mitä kuvailet, niin luulisi että kaltaiseni ihmiset voisivat tulla ymmärretyiksi. Miksei "ratkaisijan" yritystä voida tulkita omanlaisenaan yhteydenottona, vaan aivan poikkeusetta yhteyden torjuntana?  Eivätkä sosiaalisesti kyvykkäät ja herkät naiset ole omiaan huomaamaan tällaista? Tämä ei mahdu päähäni. 

Pakko kai minussa on olla jotain muutakin vikaa. Mutta kiitos asiallisesta viestistäsi. 

t. 238 kirjoittaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku tuolla aiempana mainitsi, että "osaan muuttaa käytöstäni" naisporukassa. Siinä juuri ovat avainsanat.

Naisporukassa pitäisi aina osata tai viitsiä muuttaa käytöstään, olla vähän nöyrempi kuin onkaan, muuten on vaarassa joutua törmäyskurssille naisporukan johtajan kanssa.

Ehkä miesporukassakin on samanlainen nokkimisjärjestys, mutta tuntuu että miesporukassa sitä porukan staraa saa edes pikkuisen haastaa: vitsailla toisen sanomisille tai tai kyseenalaistaa hänen mielipiteensä.

Ehkä tämä johtuu siitä, että miehet ylipäätään ovat kilpailunhaluisempia ja naiset konsensushakuisempia. Jos isäporukassa joku kertoo hiihtäneensä 20 km, on ihan ok kertoa hiihtäneensä 30 km. Äitiporukassa täytyy sanoa epämääräisesti, että "joo mekin hiihdeltiin", ettei saa nokittelijan mainetta. Sitten aletaan puhua, miten rankkaa on äitiys, ja jos se ei ole jonkun mielestä rankkaa, vastassa on hyytävä hiljaisuus.

Boldattuun: varmaankin nainen voi vitsailla miesporukan "staran" sanomisista (sitähän joissain asiayhteyksissä flirtiksikin kutsutaan), mutta auta armias, jos miesporukan vähäpätöisin alkaisi vitsailla alfauroksen kustannuksella.

Kummallista, jos ette ole muka huomanneet, miten miehet näyttävät toisilleen kaapin paikan.

Muutenkin hyvä nyrkkisääntö on, ettei kannata alkaa porukoissa vitsailla sellaisten ihmisten - miesten tai naisten - kustannuksella, joita ei tunne todella, todella hyvin. Muuten voi syntyä aikamoisia väärinkäsityksiä ja osua tietämättään arkaan paikaan. Yhden hyväntahtoinen hassuttelu voi olla toisen kiusaamista.

Kerrotko minulle miehelle, kun en ole huomannut että meidän porukoissa näyteltäisiin mitään kaapin paikkoja kenellekään. Sen sijaan miesporukassa voi ottaa paikkansa useammalla tavalla. Jos et ole vaikkapa urheilullinen, niin voit olla se joka osaa piruilla parhaiten. Kukaan ei ole pyhä tai koskematon, ellei sitten ole jotenkin luonnehäiriöinen mutta se on asia erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi mun keskustelun tyyli on yleensä melko ratkaisukeskeinen. Jos joku nainen puhuu, kuinka joogaryhmän ohjaaja on ärsyttävä ja epäpätevä ihminen, ainut kommentti jonka keksin on "vaihda ryhmää tai kuntosalia". Opin jo nuorella ikää, että näin ei voi sanoa, koska muuten kyseinen nainen ja koko hänen laumansa vihaa sua sydänjuuriaan myöden. 

 

Kukaan ei vihaa sua tuollaisen takia, taidat ottaa aika helposti itseesi.

Ratkaisukeskeisyys on sen takia väärin tuollaisessa tilanteessa, että tuossa on tarkoitus ikään kuin ottaa yhteyttä niihin toisiin ihmisiin jollakin tarinalla, sä itse torjut ne ottamalla ratkaisukeskeisyyden näkökulmaksi. Siinä on tarkoitus luoda yhteys toisiin samankaltaisella tarinalla, jotta voitte tuntea jonkinlaista yhteyttä. Se on tavallaan sosiaalinen testi, haluatko olla ystävä, kaveri tai jotain tuollaista, ja oletko sosiaalisesti älykäs.

Eli ne kokee vain sun torjuneen niiden yhteydenotto kokeilun, eli ne ei "vihaa", vaan tulkitsee sun vain torjuneen yrityksen ystävyyteen yms. ja antaa sun olla rauhassa, koska et halua kontaktia niihin.

Juuri näitä pelejä ei kaikki naiset(kaan) ymmärrä, eikä osaa pelata, kun päästä puuttuu se osio jolla näitä ymmärretään. Jos kukaan on katsonut sarjaa Syke, niin minä olen se naispuoleinen Holopainen.

Mulle kokemukset naisista ryhminä ja perheenjäseninä ovat olleet ehkä se suurin syy, miksi koen usein helpommaksi olla miesten kuin naisten seurassa.

Ensimmäisellä, naisvaltaisella työpaikalla juorujen, ulossulkemisen ja paskanpuhumisen määrä järkytti. Samoin kuin miespuolisen pomon edessä makeilu ja nuoleskelu.

Toisella työpaikalla vanhemmat naispomot puuttuivat todella ilkeästi olemukseeni, pukeutumiseeni ja ajatteluuni.. jopa syömiseeni. Erään mielestä olin huiputettu reppana, kun käytin meikkiä.

Myöhemmin koulutuksen ja urakehityksen myötä tällaiset kokemukset ei töissä ole olleet yhtä yleisiä. Sitten menin naiskuoroon... ensin yhteen, sitten toiseen. Molemmissa korkeasti koulutettuja, ns. fiksuja naisia.

Toisessa kuorossa koko keskityminen meni siihen, miltä kuoro näyttää. Joka keikalle piti saada uudet vaatteet, aina piti olla jotain ostamassa. Sellaista konhotusta, joka vei lopulta mielenkiinnon koko asiasta.

Toisessa ei ollut samoja ongelmia. Sen sijaan muutama vahva nainen, joiden ympärillä klikkejä, puheenaiheina aina pahan puhuminen jostain jäsenestä joka ei näille voittajanaisille kelvannut, tai todella henkilöön käypää jauhantaa kuoron johtajasta. Ulkomaan reissulla hitaampia ei porukassa odototettu, ei välitetty vaikka joku ei ehtinyt samaan metroon tms. jos yhdessä oltiin menossa. Raivostutti kuulemma ihmiset, jotka eivät yhtään pärjää itsekseen, vaan aina pitää tukeutua muihin... samaan aikaan nämä puhujat ei tietenkään itse jääneet koskaan yksin vaan kulkivat niissä klikeissään.

Tämä riitti isoja naisporukoita, on niitä sekakuorojakin. Jostain syystä toisen sukupuolen läsnäolo usein viisastuttaa meininkiä. Paitsi jos siinäkin mennään asetelmaan, että ruvetaan iskemään kilpaa sitä toista sukupuolta... sellainenkin yhteisö on nähty.

Ja sitten perheet. Mulla ei oo itsellä sisaruksia, vain veljiä. Ainoana tyttönä äiti ja varsinkin isoäiti on tehneet kaikkensa, etten kuvittelisi itsestäni liikoja. Toisista naisita juoruilu, ahkeruuden, luonteen, ulkonäön ja moraalin arvioiminen ovat olleet yleisimmät puheenaiheet, joita lapsuudesta muistan. Oon onnistunut saamaan myös anopin, joka on samaa genreä. Ihan kuin maailmassa ei olis muita keskustelunaiheita kuin toisten paheksuminen ja oman erinomaisuuden korostaminen. Sellainen hajoita ja hallitse -tyyli.

Aina kun puhutaan naisiin kohdistuvasta (seksuaalisesta) vallankäytöstä, mua ihmetyttää, kuinka se laitetaan yksinomaan miesten piikkiin. Ainakin mulla suurimpia kontrolloijia on olleet ehdottomasti naiset. Oon kohdannut seksuaalista häirintää, mut on raiskattukin alaikäisenä... mutta silti enemmistö miehistä ei oo ikinä pyrkinyt kontrolloimaan eikä käyttämään valtaansa minuun tai muihinkaan naisiin, naiset sen sijaan liiankin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minä herätän antipatiaa muissa naisissa. En jaksa juoruilua,puhumista kuntosaleista, ripsienpidennyksistä, siivouksesta jne. Naisilla ei useinkaan ole samanlaista huumoria kuin minulla mutta miehillä on enkä tarkoita alapääjuttuja. Naiset eivät usein muuta kuin hymähdä eikä ainakaan suu auki naura, koska sehän olis epänaisellista. Se että tulen hyvin toimeen miesten kanssa halutaan väkisin tehdä seksuaalissävytteiseksi vaikka kyse on puhtaasti kaveruudesta. Muut naiset voivat pettää puolisoaan pikkujouluissa näkyvästi eikä se ole mitään koska olet naisporukan jäsen, mutta minusta on levitetty tuulesta temmattuja juttuja vailla mitään todellisuuspohja koska juttelen kahvitauolla miespuolisten työkavereiden kanssa. No osaa ne miehetkin juoruta, ei ole vain naisten juttu.

Tää on mulle niin outoa. Mulla on sekä mies- että naispuolisia kavereita, enemmän naiskavereita. Mää juttelen akkain kanssa kyllä ihan kaikesta, myös niistä tekoripsistä ja kuntosalista, mutta jutellaan me muustakin. Esim. filosofiasta ja onnellisuudesta ja auton korjaamisesta/vaihdosta ja whatnotista. Miesten kanssa mää juttelen ihan samoista asioista. Eikä siis tosiaan mitään alapääjuttuja, ja meidän suhteet on puhtaasti kaverisuhteita, myös heidän puoleltaan. Onko mulla vain käynyt ihan mieletön mäihä, kun mun kaverit on ns. "sukupuolettomia"? Vai onko enemmän niin, että naiset, jotka ei tule toimeen muiden naisten kanssa, on kohdannut ne muutaman hirveän stereotypian? Tai jotain että pitää korostaa väkisin omaa erilaisuuttaan, #notlikeothergirls

Mun kokemus naisista, jotka ei ns. tule toimeen muiden naisten kanssa, on yrityksessä niitä naisia, jotka kokevat mut uhkana: niillä on hirveä kiire kietoa paikan miehiä sormensa ympärille ja mulle ei esim. voi sanoa hei, koska olen niin kamala (lue: vaginallinen) ihminen. Aivan loistelias esimerkki oli nainen, joka ei koskaan sanonut hei, vaikka sanoin kaikille aina hei, ja koitin olla mukava. Kerran satuin olemaan miespuolisen työkaverin kanssa samassa huoneessa, kun hänen korkeutensa purjehti sisään lirkuttelemaan. Se ei huomannut mua heti, mutta kun huomasi, oli ihan kuin olisi saanut kakkapussin päälleen. Naama meni heti myttyrälle. Samainen nainen ei kutsunut mua tai muita naisia firman pikkujouluun, ennen kuin yksi paikan miehistä kysyi että onko jo minut ja X ja Y jo kutsuttu. En tajua vieläkään sitä vihamielisyyttä itseäni kohtaan, en edes käytä meikkiä tai ole muutenkaan mitenkään näyttävä nainen.

Tästä varmasti tulee miljoona alapeukkua, mutta monet niistä toimintatavoista, joita kauniisti kutsutaan "naisten paremmiksi sosiaalisiksi taidoiksi", kumpuavat siitä, että pikku tytöille sallitaan todella huonoa käytöstä.

Pojilta varmasti hyväksytään enemmän riehumista ja tappelua, mutta tytöiltä hyväksytään suoranaista sosiopatiaa. Ja sitten aikuiset vaivautuneina naureskelevat miten "jännä kun vaunuihin ei mahdu sitä kolmatta pyörää".

Joo, olen kuulemma pelottava (huom. osaan sanoa mielipiteeni ihan itse, en mieheni avulla), en meikkaa, koska olen allerginen (sekin on outoa), harrastan lenkkeilyä, kalastusta, hiihtoa sun muuta yksin, koska en mene harrastuksiin puhumaan jonkun kanssa.  Miestänikin on yritetty iskeä, kun kuulemma sillä on niin pelottava akka. Ollaan jo viisissäkympissä.

Vierailija kirjoitti:

No varmaan huonolla itsetunnolla varustettu tylsä nainen, joka menee sieltä, mistä aita on matalin.

Miesten kanssa nyt on kenen tahansa naisen helppo tulla toimeen, kun miehet asettavat kaverinaisille todella matalat standardit, verrattuna niihin standardeihin joita he asettavat omille kaverimiehilleen. Tai naiset toisille naisille.

Mielenkiinnosta, mitä ovat nämä standardit?

Minä.

Jo ala-asteella tekstiilityön tunneilla alkoi sellainen "akkojen juorukerho"'.

Haukuttiin muita tyttöjä jotka eivät olleet paikalla.

Tämä sama jatkui yläasteella mutta vielä rajumpana.

Nyt kolmekymppisenä suurella osalla on puheenaiheena vain lapset, valkoinen koti, blogijuorut ja sitä on paheksuttu avoimesti että olen vela ja tykkään edelleen bilettää iästäni huolimatta.

Rakkaimmat ystävät olen löytänyt miehestäni ja eräästä miespuolisesta ystävästä.

Voimme heittää todella härskiä läppää, juoda olutta verkkareissa ja kukaan ei anoppia lukuunottamatta tivaa että miksen halua lapsia, audia ja asuntolainaa.

Ehkä olen törmännyt vain ikäviin naisiin.

Haluaisin uskoa että minullekkin löytyisi vielä joskus naispuolinen bestis, mutta kriteereinä on, ettei saa olla koko maailmaa halaava globalisti joka tahtoo pitää rajat auki ja vittuilee lihan syönnistä.

Tässä yksi:

Ei meikkaa, ei värjää hiuksia, ei käytä koruja, on yleisesti aika luonnonmukainen. Kuitenkin itsestään ja kunnostaan huoltapitävä, sporttinen.

Ei tykkää puhua ulkonäköasioista, juoruista, ei syödä pullaa ja oikeastaan kaikki mikä kahvihuoneessa tapahtuisi on vierasta aluetta.

Ei kyse siitä, etteikö ihmisenä tulisi toimeen, mutta ne kevennykseksi tarkoitetut puheenaiheet eivät kuulu omaan maailmaan niin niistä tuntuu teennäiseltä puhua. Sitten se juopa kasvaa kun syystä tai toisesta muut luulevat että ei viihdy ja tule toimeen, kun vain välttelee tilannetta.

Väärinkäsityksistähän kaikki juopa syntyy. Harmillista että omia erilaisia valintojaan joutuu perustelemaan tai piilottelemaan silloin kun poikkeaa enemmistön valinnoista.

Vierailija kirjoitti:

Harrastukseni ovat sellaisia (pelaaminen ja oluet), että hyvin harvoin löytyy naisia keiden kanssa on jotain yhteistä! Siksi varmaan melkein kaikki ystäväni ovat miehiä.

Mulla on käynyt tuuri, kun on useampiakin tällaisia naisia ystävinä. Ei ole ehkä niin harvinaista kun luulet. Pari ystävää on innostunut pelaamisesta kauttani tosin.

Mutta aiheeseen vielä, jotenkin monen viesteistä paistaa kunnioituksen puute muita kohtaan, ollaan hyvin omaehtoisia. Mikä minua kiinnostaa, ei jaksa esittää, miksi minun pitäisi joustaa, minä, minä, minä... ja pitäisi olla identtiset kiinnostuksen kohteet, että voidaan edes tulla toimeen. Jos en ole jostain asiasta kiinnostunut heti/tiedä siitä mitään, kyselen. Tällöin saan ainakin lisää tietoa ja usein toisesta paljastuu jotain kiinnostavaa. Ei tarvitse olla samanlainen, jotta voi arvostaa toisen positiivisia puolia. Näin usein käy niin, että koska olen mukava ihminen, muutkin arvostavat minua, vaikka eroaisin heistä. Siinä teille toimeen tulemisen salaisuus, olkaa aidosti mukavia, tämähän ei vaadi mitään esittämistä, ellei ole syntynyt itsekkääksi m*lkuksi.

Mä en jaksa niitä mun mies sitä ja mun mies tätä. Jos on niin vaikeeta niin erotkaa. Ja iänikuista pitäis laihtua, mutta kun ei ja lisää pullaa suuhun lauseiden välissä...

Jos ei ole muuta aihetta kuin valittaminen niin olen sitten sellainen nainen, joka ei tule toimeen muiden naisten kanssa, viihdyn itsekseni.

Introverttina miehenä olen huomannut että parhaiten jutut kulkee yksiin juuri näiden naisten kanssa jotka eivät ajattele kuten naiset yleensä tekevät. Homma on alusta asti aitoa, kun ei tarvitse niin tarkkaan miettiä mitä ja kuinka asiat pitää sanoa ilman että nainen ottaa siitä nokkiinsa ja myös naiselta tuleva palaute on suoraa ja tulkintaa ja rivien välistä lukemista ei tarvitse tehdä. Tämä johtaa siihen että vaikeista, mielenkiintoisista ja syvällisistäkin asioista voi keskustella ilman jatkuvaa pelkoa väärinkäsityksistä tai virhetulkinnoista. Itse tulen hyvin toimeen miesten kanssa oikein hyvin, mutta huomaan että näillä naisilla on ollut samanlaisia ongelmia naisten kanssa kun monesti itsellänikin ja monet treffini ovat kaatuneet siihen kun en ole osannut kommunikoida näiden rivien välistä lukevien "sosiaalisesti lahjakkaiden" naisten kanssa, missä kaikki sanomani pitäisi punnita siten, että niitä ei vaan voi mitenkään käsittää negatiivisesti. Hyvin ankeaa ja turhauttavaa, kun tietää kuinka hyvin keskustelu toimii joidenkin naisten kanssa.

Tuli vaan mieleen kun korostetaan miesten reiluutta ja draamattomuutta, mitähän tämän ketjun sopeutumattomat sitten niissä miesporukoissa tekevät kun eivät selvästi sovi joukkoon. Varsinainen kaksoisstandardien huipentuma, peräänkuulutetaan reiluutta ja täällä itketään, miten muut tytöt on pissiksiä joita ei kukaan kestä ja koko sukupuoli niputetaan (reilusti) samanlaisiksi tyhjäpäiksi :D Menkäähän itteenne niin elämä helpottuu.

Vierailija kirjoitti:

Nro 5 jatkaa, että yksi juttu on varmaan myös se, että olen luonnostani hoikka, enkä koskaan ole joutunut tekemään mitään painoni eteen. En siis ole myöskään osannut sympatiseerata oikealla tavalla muita naisia dieettien aloittamisissa, jotka tuntuvat olevan joka viikkoisia juttuja.

Ja sitten kun en osallistu noihin dieetti-keskusteluihin, niin saan kuula jostain selän takaa olevani joku takakireä anorektikko tai bulimikko, joka kuitenkin oksentaa joka välissä työpaikan veskissä kun muut eivät huomaa, tai syö vain kurkkuviipaleen päivässä.

Yritä siinä sitten kaveerata ja puhua jostain mun mielestäni ihan oikeistakin asioista, ei vain painosta ja ruokavaliosta, tai muitten ihmisten vioista.

En lukenut koko keskustelua, mutta mulla sama!! Lihava, ikuisella dieetillä ollut työkaveri sai pakkomielteen minusta ja kyttäsi miten paljon söin ja olin hoikka! Enkä jaksa muutenkaan niitä dieetti, lastenhoito, vauvanhoito, mies ei tee mitään, ostin uudet housut ja niissä olikin NUKKAA (koko kahvitunnin keskustelu), kato ku tuollakin on posket lommolla ym. ym. ym. Mun naispuoliset kaveritkin koostuu huumorintajuisista ihmisistä, joiden kanssa voi keskustella ihan muistakin asioista kuin noista.... Yksi lapsuuden kaveri tosin tykkää jauhaa selän takana muista ja tajusin vasta nyt, miksi olen niin väsynyt tapaamisen jälkeen.