Millainen on nainen, joka ei tule toimeen muiden naisten kanssa?

Mua kyllä välillä ihmetyttää kuinka helposti ihmiset ottavat itseensä kun pari tuntematonta tyyppiä puhuu omasta kokemuksesta ryhmästä mihin he kuuluvat :D Kun pari naista nyt kertoo että tulevat paremmin toimeen miesten kuin naisten kanssa niin AV-mammat laumana ovat kilpaa huutamassa että "näin ei voi olla!", "me kaikki ei olla samanlaisia!", "ei minun porukassa puhuta meikeistä ja salkkareista!", "näillä naisilla asennevamma!" ja "te elätätte fantasioita siitä että miehet ovat naisia parempia!".Voi apua tätä porukkaa :D Onko se suurikin kolaus teidän itsetunnolle kun joku nainen kokee miehet parempana seurana?

Kyllä suhteellisen usein on kuullut naisten sanovan että pitävät miesten seurasta enemmän juuri koska siellä ei ole draamaa ja on rennompaa. Ja kyllähän sen sinänsä ymmärtää. Itse nyt en välitä sukupuolesta. Jos ihminen on avoin ja hyvä tyyppi niin sukupuolella ei ole mitään väliä. Ei minua niihin porukoihin saa missä sitä draamaa syntyy...

Täytän tuntomerkit 'nainen, jolla on lähinnä miespuolisia kavereita', mutta en ainakaan myönnä muiden naisten ajattelevan minusta negatiivisesti. Kyseessähän on vain se, että tykkään katsoa urheilua, juoda kaljaa, pelata biljardia, en tykkää käydä ostoksilla yms... eli siis tykkään asioista, jotka stereotyyppisesti sopivat miehille. Stereotyyppiset kaverini ovat hyväksyneet minut joukkoonsa, ja toinen puoli stereotyyppisistä kavereistani ei koe minua uhkana, koska olen jo varattu.

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa kun naisista puhutaan kamalina selkäänpuukottajina ja juoruilijoina. Omassa elämässäni henkilökohtaisia asioitani on levittänyt parikin miestä joihin olen harmikseni luottanut. 

Miehillä on tapana kehua kun saavat joltain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi mun keskustelun tyyli on yleensä melko ratkaisukeskeinen. Jos joku nainen puhuu, kuinka joogaryhmän ohjaaja on ärsyttävä ja epäpätevä ihminen, ainut kommentti jonka keksin on "vaihda ryhmää tai kuntosalia". Opin jo nuorella ikää, että näin ei voi sanoa, koska muuten kyseinen nainen ja koko hänen laumansa vihaa sua sydänjuuriaan myöden. 

 

Kukaan ei vihaa sua tuollaisen takia, taidat ottaa aika helposti itseesi.

Ratkaisukeskeisyys on sen takia väärin tuollaisessa tilanteessa, että tuossa on tarkoitus ikään kuin ottaa yhteyttä niihin toisiin ihmisiin jollakin tarinalla, sä itse torjut ne ottamalla ratkaisukeskeisyyden näkökulmaksi. Siinä on tarkoitus luoda yhteys toisiin samankaltaisella tarinalla, jotta voitte tuntea jonkinlaista yhteyttä. Se on tavallaan sosiaalinen testi, haluatko olla ystävä, kaveri tai jotain tuollaista, ja oletko sosiaalisesti älykäs.

Eli ne kokee vain sun torjuneen niiden yhteydenotto kokeilun, eli ne ei "vihaa", vaan tulkitsee sun vain torjuneen yrityksen ystävyyteen yms. ja antaa sun olla rauhassa, koska et halua kontaktia niihin.

Tuota ei oikein tahdo miehenäkään tajuta. Jos minulle kerrotaan ongelmista niin alan tietenkin etsimään heti ratkaisua. En ymmärrä, että pitäisi ensin yhdessä surkutella, että saataisiin luotua pohja jollekin "yhteydelle". Oletan että riittävä yhteys on jo olemassa, jos joku päättää avautua minulle ongelmistaan.

Täällä on puhuttu paljon sosiaalisesti taitavista ihmisistä, jotka osaavat lukea hyvin muita ihmisiä. He lukevat toisten ihmisten ilmeistä ja eleistä paljon asiaa. Samoin rivien välistä. He ovat niitä ihmisiä, jotka ovat hirveän kiinnostuneita muista ihmisistä ja jotka tarvitsevat paljon ulkopuolisia virikkeitä, jotta eivät pitkästyisi kuoliaiksi. Osa näistä ihmisistä tykkää myös haastaa muita, väitellä ja kinata. Jotkut jopa tarvitsevat konflikteja "puhdistamaan ilmaa". He ovat niitä ulospäinsuuntautuneita.

He ovat sen sosiaalisen porukan ydin ja määrittelevät käyttäytymissäännöt.

Heille itselleen ne säännöt ovat selviä, sillä ne tulevat suoraan selkärangasta.

Sitten kun siihen porukkaan heitetään joku joka on kohtalaisen voimakkaasti sisäänpäinsuuntautunut. Henkilö joka kommunikoi eri tavalla kuin nämä jotka määräävät sosiaaliset säännöt, niin kaikki varmasti tietävät miten siinä käy. Hänen on vaikea tulla toimeen sen sosiaalisen porukan kanssa.

Hän joutuu helposti syrjityn ja kiusatun rooliin,  ellei opettele niitä sosiaalisen porukan sääntöjä ja reagointitapoja. Oikeanlaisia käyttäytymis- ja kommunikointisääntöjä.

Olen kuullut usein sanottavan, että naiset ovat kovia puhumaan ja tarvitsevat paljon puhetta ja sosiaalisia kontakteja. Ja että miehet ovat sellaisia hiljaisia itsekseen viihtyviä, jotka hermostuvat kovasta pälätyksestä. Nämä ihmiset itse asiassa kuvaavat ekstrovertteja ja introvertteja. Heidän mielestään kaikki naiset ovat ekstrovertteja ja miehet introvertteja. Tämä kuvastaa hyvin sitä, että miehille on hyväksyttyä olla introvertti (mutta ektstrovertit ovat niitä ihailtuja). Naisen introversiota (varsinkaan hyvin voimakasta introversiota) taas ei hyväksytä lainkaan. Nainen ei vaan voi olla introvertti, sillä naiset ovat puheliaita ja sosiaalisista kontakteista nauttivia. Semmoiset vähän introvertit hyväksytään vielä porukkaan, mutta ääritapaukset saavat tuntea nahoissaan, että ovat vääränlaisia.

Tämä saattaa selittää sen miksi joidenkin naisten on helpompi tulla toimeen miesten kanssa.

Itse olen hyvin voimakkaasti introvertti. Ihan sieltä ääripäästä. Ja kovan koulun olen saanut tyttöjen ja naisten kanssa kokea. Ainoa asia minkä siinä kovassa koulussa opin, oli se, että en kelpaa omana itsenäni.

Aina en tiedä miten pitäisi suhtautua kun tulee neuvo "sitä pitää vaan olla aito, oma itsensä, eikä tommoinen hiljainen hissukka". Vaan kun se hiljainen hissukka on mun "aito, oma itsensä".

Olin pitkään hämmentynyt näiden aitous-vaatimusten kanssa, kunnes hoksasin, että "aito, oma itsensä" tarkoittaa ekstroverttia.

Lukiossa opin käyttäytymään ekstrovertin tavoin, eikä minua kiusattu eikä hyljeksitty siellä.

Lähdin kuitenkin lukion jälkeen opiskelemaan miesvaltaiselle alalle , eikä minun enää tarvinnut olla "aito, oman itsenä", vaan sain rauhassa olla hiljainen hissukka eikä se häirinnyt ketään.

Opiskelujen jälkeen työelämässä on mukaan tullut taas naisporukatkin, ja se "aitouden" vaatimus. "Pitää oma itsensä, eikä mikään hissukka".  Enää en kuitenkaan jaksa yrittää olla "aito", ja jään ihan suosiolla naisporukoiden ulkopuolelle. En vaan enää jaksa alkaa vetämään mitää ekstroverttiroolia, sillä se on hyvin väsyttävää.

Eikä minua haittaa sekään, että jopa tällä palstalla kaltaiseni naiset saavat lokaa niskaansa.

Olen jo tottunut siihen niin hyvin, että ei se enää haittaa.

Nykyään pystyn olemaan oma itseni, hiljainen hissukka. Vaikka se  muiden mielestä tuntuukin olevan teeskentelyä.

dfgsdfgsdfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi mun keskustelun tyyli on yleensä melko ratkaisukeskeinen. Jos joku nainen puhuu, kuinka joogaryhmän ohjaaja on ärsyttävä ja epäpätevä ihminen, ainut kommentti jonka keksin on "vaihda ryhmää tai kuntosalia". Opin jo nuorella ikää, että näin ei voi sanoa, koska muuten kyseinen nainen ja koko hänen laumansa vihaa sua sydänjuuriaan myöden. 

 

Kukaan ei vihaa sua tuollaisen takia, taidat ottaa aika helposti itseesi.

Ratkaisukeskeisyys on sen takia väärin tuollaisessa tilanteessa, että tuossa on tarkoitus ikään kuin ottaa yhteyttä niihin toisiin ihmisiin jollakin tarinalla, sä itse torjut ne ottamalla ratkaisukeskeisyyden näkökulmaksi. Siinä on tarkoitus luoda yhteys toisiin samankaltaisella tarinalla, jotta voitte tuntea jonkinlaista yhteyttä. Se on tavallaan sosiaalinen testi, haluatko olla ystävä, kaveri tai jotain tuollaista, ja oletko sosiaalisesti älykäs.

Eli ne kokee vain sun torjuneen niiden yhteydenotto kokeilun, eli ne ei "vihaa", vaan tulkitsee sun vain torjuneen yrityksen ystävyyteen yms. ja antaa sun olla rauhassa, koska et halua kontaktia niihin.

Tuota ei oikein tahdo miehenäkään tajuta. Jos minulle kerrotaan ongelmista niin alan tietenkin etsimään heti ratkaisua. En ymmärrä, että pitäisi ensin yhdessä surkutella, että saataisiin luotua pohja jollekin "yhteydelle". Oletan että riittävä yhteys on jo olemassa, jos joku päättää avautua minulle ongelmistaan.

Näimpä.

Mutta onneksi ystävät tietää tämän jo minusta. Mulle tullaan avautumaan ongelmista siinä vaiheessa, kun niihin oikeasti haetaan ratkaisua, eikä multa kaivatakaan sitä surkuttelua. Jos multa ei löydy ratkaisua, sit voidaan kokeilla surkuttelua.

Vierailija kirjoitti:

Mulla tuli tästä ketjusta pari juttua mieleen.

Ensinnäkin ns. tyhjänpäiväinen höpöttely eri aiheista on sosiaalista älykkyyttä, naisten on tosi tärkeää luoda keskenään vahvoja suhteita, kukaan niistä teidän ns. mieskavereista (näin yleistäen) ei pidä teitä oikeina ystävinä, ei tule olemaan teidän lähellä, kun saatte esim. lapsia ja tulette vanhoiksi naisiksi.

Täälläkin oli vasta ketju, jossa joku nainen oli järkyttynyt miten sen mies"ystävät" hylkäsivät sen heti sen tultua raskaaksi. Tuo on ihan tyypillistä, koska sitä naisystävää siedetään miesten parissa, kun on saanti mahdollisuus, mutta ei muuten.

Ei kukaan muukaan pidä ns. juoruamista ja jotain vaatekeskustelua jännityksen huipentumana, mutta ihmiset höpöttää tuollaista sosiaalisuuden takia, jos et ymmärrä tätä ja sen tarkoitusta, olet luultavasti ainakin lievästi autistinen. Samoin miehet höpöttää ihan tyhjänpäiväisyyksiä keskenään, ne sosialisoi samalla tavalla, te vaan olette uskoneet sen, että naisten höpötys on typerää, miesten jotenkin tosi fiksua.

Ja useamman veljen omaavana voin kertoa, että miehet eivät ole rennosti, kun se hyvä jätkä nainen on paikalla, eikä se tule ikinä olemaan oikea osa mitään miesporukkaa. Siinä asiassa te kyllä ette ymmärrä miehiä ollenkaan.

Väärin ja väärin.

Oma kaveriporukka on pysynyt kasassa jo parikymmentä vuotta ja on kestänyt niin vaihtuvat tyttö- ja poikaystävät, kuin avioliitot ja perheenlisäyksetkin. Jopa muutot toisille paikkakunnille tai ulkomaille ei ole estänyt yhteydenpitoa. Tottakai eri elämäntilanteet vaikuttaa siihen kuinka usein nähdään ja saadaan koko lössi kasaan. Niin, ehkä minä en ole osa MIESporukkaa, vaan meillä on ihan oma ystäväporukka, johon kuuluu enemmän miehiä kuin naisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taidan olla sellainen. Koska olen rakennusalalla töissä ja se on aivan oma maailmansa + huumorinsa niin en vain osaa jutella naisten kanssa, jotka työskentelevät naisvaltaisella alalla. Eikä kyse ole siitä, ettenkö haluaisi, mutta elämme usein täysin eri maailmoissa ja yhteistä puhuttavaa on vaikea löytää. Usein minun sarkastinen huumorini ei kohtaa muiden naisten kanssa, miehille sarkasmi on jotenkin normaalia ja miesten kanssa onkin paljon helpompi heittää vitsiä ja jutella muutenkin. Huomaa erityisesti kampaajalla, että yhteistä juteltavaa ei vain löydy ja käynnit ovatkin yleensä todella kiusallisia. Kyllä minusta olisi kiva olla sellainen, joka tulee juttuun kaikkien kanssa, mut valitettavasti täysin eri maailmoissa elävien on vaikea heittää muuta kuin kiusallista small talkia.

No huh huh mitä ennakkoluuloja. Minä ainakin puhun töissä sellaista diipadaapaa mikä sopii sinne, toisessa porukassa sitten toisella tavalla. Minun kanssani voi heittää sarkastista tai sitten vaikka ripsienpidennysaiheista läppää. Tai puhua rakantemisesta, mikä nyt milloinkin kiinnostaa. 

Musta tuntuu, että sinun ja aika monen muunkin tässä ketjussa kirjoittavan ongelma ei tosiaan ole naiset vaan oman sosiaalisen osaamisen rajallisuus. Minä tiedän kyllä, miten miesporukassa ollaan naisena, osaan myös heittäytyä vaikka babyshowereilla juttuun mukaan. Se on sosiaalista taitavuutta, ei tarkoita sitä että minä olisin juuri vauvakutsuista kiinnostunut sen enempää kuin rakentamisesta. Koska olet itse ilmeisesti aika yksiulotteinen, luulet, että muutkin naiset ovat. 

T. se bi tuosta ylempää

No eikös sen sosiaalisen joustavuuden pitäisi mennä molempiin suuntiin? Eikä niin, että minä vain joudun joustamaan riippuen siitä missä ympyröissä liikun?

sosiaalinen joustavuus ei tarkoita sitä että 9/10 joustaa sitä yhtä varten joka ei osaa/halua.

Mutta sitten pitää keskustella mammapalstalla siitä, miksi joku pitää enemmän toisenlaisten ihmisten seurasta?

Todennäköisesti alfanaaras.

Kumpi sukupuoli lukee enemmän riven välistä, ilmeistä ja eleistä tehden johtopäätöksiä?

Ja ennenkaikkea, mihin ja miten tämä käyttää näin saatua "tietoa?"

Vierailija kirjoitti:

Täällä on puhuttu paljon sosiaalisesti taitavista ihmisistä, jotka osaavat lukea hyvin muita ihmisiä. He lukevat toisten ihmisten ilmeistä ja eleistä paljon asiaa. Samoin rivien välistä. He ovat niitä ihmisiä, jotka ovat hirveän kiinnostuneita muista ihmisistä ja jotka tarvitsevat paljon ulkopuolisia virikkeitä, jotta eivät pitkästyisi kuoliaiksi. Osa näistä ihmisistä tykkää myös haastaa muita, väitellä ja kinata. Jotkut jopa tarvitsevat konflikteja "puhdistamaan ilmaa". He ovat niitä ulospäinsuuntautuneita.

He ovat sen sosiaalisen porukan ydin ja määrittelevät käyttäytymissäännöt.

Heille itselleen ne säännöt ovat selviä, sillä ne tulevat suoraan selkärangasta.

Sitten kun siihen porukkaan heitetään joku joka on kohtalaisen voimakkaasti sisäänpäinsuuntautunut. Henkilö joka kommunikoi eri tavalla kuin nämä jotka määräävät sosiaaliset säännöt, niin kaikki varmasti tietävät miten siinä käy. Hänen on vaikea tulla toimeen sen sosiaalisen porukan kanssa.

Hän joutuu helposti syrjityn ja kiusatun rooliin,  ellei opettele niitä sosiaalisen porukan sääntöjä ja reagointitapoja. Oikeanlaisia käyttäytymis- ja kommunikointisääntöjä.

Olen kuullut usein sanottavan, että naiset ovat kovia puhumaan ja tarvitsevat paljon puhetta ja sosiaalisia kontakteja. Ja että miehet ovat sellaisia hiljaisia itsekseen viihtyviä, jotka hermostuvat kovasta pälätyksestä. Nämä ihmiset itse asiassa kuvaavat ekstrovertteja ja introvertteja. Heidän mielestään kaikki naiset ovat ekstrovertteja ja miehet introvertteja. Tämä kuvastaa hyvin sitä, että miehille on hyväksyttyä olla introvertti (mutta ektstrovertit ovat niitä ihailtuja). Naisen introversiota (varsinkaan hyvin voimakasta introversiota) taas ei hyväksytä lainkaan. Nainen ei vaan voi olla introvertti, sillä naiset ovat puheliaita ja sosiaalisista kontakteista nauttivia. Semmoiset vähän introvertit hyväksytään vielä porukkaan, mutta ääritapaukset saavat tuntea nahoissaan, että ovat vääränlaisia.

Tämä saattaa selittää sen miksi joidenkin naisten on helpompi tulla toimeen miesten kanssa.

Itse olen hyvin voimakkaasti introvertti. Ihan sieltä ääripäästä. Ja kovan koulun olen saanut tyttöjen ja naisten kanssa kokea. Ainoa asia minkä siinä kovassa koulussa opin, oli se, että en kelpaa omana itsenäni.

Aina en tiedä miten pitäisi suhtautua kun tulee neuvo "sitä pitää vaan olla aito, oma itsensä, eikä tommoinen hiljainen hissukka". Vaan kun se hiljainen hissukka on mun "aito, oma itsensä".

Olin pitkään hämmentynyt näiden aitous-vaatimusten kanssa, kunnes hoksasin, että "aito, oma itsensä" tarkoittaa ekstroverttia.

Lukiossa opin käyttäytymään ekstrovertin tavoin, eikä minua kiusattu eikä hyljeksitty siellä.

Lähdin kuitenkin lukion jälkeen opiskelemaan miesvaltaiselle alalle , eikä minun enää tarvinnut olla "aito, oman itsenä", vaan sain rauhassa olla hiljainen hissukka eikä se häirinnyt ketään.

Opiskelujen jälkeen työelämässä on mukaan tullut taas naisporukatkin, ja se "aitouden" vaatimus. "Pitää oma itsensä, eikä mikään hissukka".  Enää en kuitenkaan jaksa yrittää olla "aito", ja jään ihan suosiolla naisporukoiden ulkopuolelle. En vaan enää jaksa alkaa vetämään mitää ekstroverttiroolia, sillä se on hyvin väsyttävää.

Eikä minua haittaa sekään, että jopa tällä palstalla kaltaiseni naiset saavat lokaa niskaansa.

Olen jo tottunut siihen niin hyvin, että ei se enää haittaa.

Nykyään pystyn olemaan oma itseni, hiljainen hissukka. Vaikka se  muiden mielestä tuntuukin olevan teeskentelyä.

Sovin tuohon sosiaalisesti taitavan ihmisen kuvaukseesi, mutta olen introvertti. En siis määritä mitään käyttäytymissääntöjä, mutta tulen kaikkien kanssa toimeen, niiden hankalimpienkin.

Olen hiljainen ja puhun yleensä vain asiaa, mutta en ole tullut syrjityksi naisvaltaisella alalla. Ennemminkin kaikille sopii se, että annan tilaa niille, jotka haluavat puhua tai olla esillä. He kuitenkin usein pyrkivät ystävystymään, eivät syrjimään. Osaan pitää puoleni, mutta teen sen muita nolaamatta jämäkästi ja hienovaraisesti. Ystävissä miehiä ja naisia samoin, en näe näissä eroa. Nuorempana oli enemmän miehiä, mutta tämä ei niinkään mene sukupuolen kuin elämäntilanteiden mukaan. Koen, että saan olla seurasta riippumatta hiljainen, oma itseni ilman syrjintää, en tiedä mistä tämä sitten johtuu. Ehkä olen sille immuuni, tai sitten en vaan tajua sitä :D

dfgsdfgsdfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi mun keskustelun tyyli on yleensä melko ratkaisukeskeinen. Jos joku nainen puhuu, kuinka joogaryhmän ohjaaja on ärsyttävä ja epäpätevä ihminen, ainut kommentti jonka keksin on "vaihda ryhmää tai kuntosalia". Opin jo nuorella ikää, että näin ei voi sanoa, koska muuten kyseinen nainen ja koko hänen laumansa vihaa sua sydänjuuriaan myöden. 

 

Kukaan ei vihaa sua tuollaisen takia, taidat ottaa aika helposti itseesi.

Ratkaisukeskeisyys on sen takia väärin tuollaisessa tilanteessa, että tuossa on tarkoitus ikään kuin ottaa yhteyttä niihin toisiin ihmisiin jollakin tarinalla, sä itse torjut ne ottamalla ratkaisukeskeisyyden näkökulmaksi. Siinä on tarkoitus luoda yhteys toisiin samankaltaisella tarinalla, jotta voitte tuntea jonkinlaista yhteyttä. Se on tavallaan sosiaalinen testi, haluatko olla ystävä, kaveri tai jotain tuollaista, ja oletko sosiaalisesti älykäs.

Eli ne kokee vain sun torjuneen niiden yhteydenotto kokeilun, eli ne ei "vihaa", vaan tulkitsee sun vain torjuneen yrityksen ystävyyteen yms. ja antaa sun olla rauhassa, koska et halua kontaktia niihin.

Tuota ei oikein tahdo miehenäkään tajuta. Jos minulle kerrotaan ongelmista niin alan tietenkin etsimään heti ratkaisua. En ymmärrä, että pitäisi ensin yhdessä surkutella, että saataisiin luotua pohja jollekin "yhteydelle". Oletan että riittävä yhteys on jo olemassa, jos joku päättää avautua minulle ongelmistaan.

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat.

Itselläni meinasi mennä hermot oman mieheni kanssa, koska se on niin ratkaisukeskeinen aina.

Olin tottunut ns. kaverimiehiini, ja niillä on niin paljon naisia ystävinä, että ne tietää mitä tuo tarkoittaa, kun vaan valitetaan jostakin yhdessä.

Sitten tapasin mieheni, joka haluaa aina hoitaa asiat kuntoon, ja ratkaista ongelmat. Me ollaan nyt sovittu, että molempien meidän tapa on ok, ja että kerromme toisillemme etukäteen ollaanko jossakin jutussa ratkaisukeskeisiä, vai haluaako vain tukea ja juttelua. Välillä miehenikin nykyään kertoo itseään ärsyttäviä asioita vain tuenhaku mielessä, se tuntuu sillekin olevan sellaista rentouttavaa, kun ei aina tarvitse ratkaista kaikkea automaattisesti.

Vierailija kirjoitti:

Sovin tuohon sosiaalisesti taitavan ihmisen kuvaukseesi, mutta olen introvertti. En siis määritä mitään käyttäytymissääntöjä, mutta tulen kaikkien kanssa toimeen, niiden hankalimpienkin.

Itselläni ihan sama, mutta olen tosiaan myös introvertti, ja olen tosiaan sellainen, joka määrää ns. säännöt ystävien kesken, ja tulen toimeen oikeastaan kaikkien kanssa. Itselläni on myös sekä miehiä, että naisia, ollut aina ystävissä.

Olen aika kiinnostunut muista ihan vain virikkeiden takia, ja tulen toimeen ekstroverttien ja introverttien kanssa. Pidän melkolailla kaikkia mielenkiintoisina ja tutustumisen arvoisina.

Olen myös ns. kaunis, ja ei sekään ole koskaan saanut itselläni mitään kuilua muiden naisten välille. Joten en oikein usko noihin "olen kaunis ja kaikki vihaa" juttuihin. Oma siskoni on malli ja siis todella perinteisen kaunis, sillä on aina ollut paljon naisia ystävinä ja se on hyvin pidetty, ehkä jotkut on kateellisia, mutta ei kovin näkyvästi kyllä.

Tuo introverttiluonne näkyy itselläni lähinnä siinä, että tarvitsen paljon yksinoloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on puhuttu paljon sosiaalisesti taitavista ihmisistä, jotka osaavat lukea hyvin muita ihmisiä. He lukevat toisten ihmisten ilmeistä ja eleistä paljon asiaa. Samoin rivien välistä. He ovat niitä ihmisiä, jotka ovat hirveän kiinnostuneita muista ihmisistä ja jotka tarvitsevat paljon ulkopuolisia virikkeitä, jotta eivät pitkästyisi kuoliaiksi. Osa näistä ihmisistä tykkää myös haastaa muita, väitellä ja kinata. Jotkut jopa tarvitsevat konflikteja "puhdistamaan ilmaa". He ovat niitä ulospäinsuuntautuneita.

He ovat sen sosiaalisen porukan ydin ja määrittelevät käyttäytymissäännöt.

Heille itselleen ne säännöt ovat selviä, sillä ne tulevat suoraan selkärangasta.

Sitten kun siihen porukkaan heitetään joku joka on kohtalaisen voimakkaasti sisäänpäinsuuntautunut. Henkilö joka kommunikoi eri tavalla kuin nämä jotka määräävät sosiaaliset säännöt, niin kaikki varmasti tietävät miten siinä käy. Hänen on vaikea tulla toimeen sen sosiaalisen porukan kanssa.

Hän joutuu helposti syrjityn ja kiusatun rooliin,  ellei opettele niitä sosiaalisen porukan sääntöjä ja reagointitapoja. Oikeanlaisia käyttäytymis- ja kommunikointisääntöjä.

Olen kuullut usein sanottavan, että naiset ovat kovia puhumaan ja tarvitsevat paljon puhetta ja sosiaalisia kontakteja. Ja että miehet ovat sellaisia hiljaisia itsekseen viihtyviä, jotka hermostuvat kovasta pälätyksestä. Nämä ihmiset itse asiassa kuvaavat ekstrovertteja ja introvertteja. Heidän mielestään kaikki naiset ovat ekstrovertteja ja miehet introvertteja. Tämä kuvastaa hyvin sitä, että miehille on hyväksyttyä olla introvertti (mutta ektstrovertit ovat niitä ihailtuja). Naisen introversiota (varsinkaan hyvin voimakasta introversiota) taas ei hyväksytä lainkaan. Nainen ei vaan voi olla introvertti, sillä naiset ovat puheliaita ja sosiaalisista kontakteista nauttivia. Semmoiset vähän introvertit hyväksytään vielä porukkaan, mutta ääritapaukset saavat tuntea nahoissaan, että ovat vääränlaisia.

Tämä saattaa selittää sen miksi joidenkin naisten on helpompi tulla toimeen miesten kanssa.

Itse olen hyvin voimakkaasti introvertti. Ihan sieltä ääripäästä. Ja kovan koulun olen saanut tyttöjen ja naisten kanssa kokea. Ainoa asia minkä siinä kovassa koulussa opin, oli se, että en kelpaa omana itsenäni.

Aina en tiedä miten pitäisi suhtautua kun tulee neuvo "sitä pitää vaan olla aito, oma itsensä, eikä tommoinen hiljainen hissukka". Vaan kun se hiljainen hissukka on mun "aito, oma itsensä".

Olin pitkään hämmentynyt näiden aitous-vaatimusten kanssa, kunnes hoksasin, että "aito, oma itsensä" tarkoittaa ekstroverttia.

Lukiossa opin käyttäytymään ekstrovertin tavoin, eikä minua kiusattu eikä hyljeksitty siellä.

Lähdin kuitenkin lukion jälkeen opiskelemaan miesvaltaiselle alalle , eikä minun enää tarvinnut olla "aito, oman itsenä", vaan sain rauhassa olla hiljainen hissukka eikä se häirinnyt ketään.

Opiskelujen jälkeen työelämässä on mukaan tullut taas naisporukatkin, ja se "aitouden" vaatimus. "Pitää oma itsensä, eikä mikään hissukka".  Enää en kuitenkaan jaksa yrittää olla "aito", ja jään ihan suosiolla naisporukoiden ulkopuolelle. En vaan enää jaksa alkaa vetämään mitää ekstroverttiroolia, sillä se on hyvin väsyttävää.

Eikä minua haittaa sekään, että jopa tällä palstalla kaltaiseni naiset saavat lokaa niskaansa.

Olen jo tottunut siihen niin hyvin, että ei se enää haittaa.

Nykyään pystyn olemaan oma itseni, hiljainen hissukka. Vaikka se  muiden mielestä tuntuukin olevan teeskentelyä.

Sovin tuohon sosiaalisesti taitavan ihmisen kuvaukseesi, mutta olen introvertti. En siis määritä mitään käyttäytymissääntöjä, mutta tulen kaikkien kanssa toimeen, niiden hankalimpienkin.

Olen hiljainen ja puhun yleensä vain asiaa, mutta en ole tullut syrjityksi naisvaltaisella alalla. Ennemminkin kaikille sopii se, että annan tilaa niille, jotka haluavat puhua tai olla esillä. He kuitenkin usein pyrkivät ystävystymään, eivät syrjimään. Osaan pitää puoleni, mutta teen sen muita nolaamatta jämäkästi ja hienovaraisesti. Ystävissä miehiä ja naisia samoin, en näe näissä eroa. Nuorempana oli enemmän miehiä, mutta tämä ei niinkään mene sukupuolen kuin elämäntilanteiden mukaan. Koen, että saan olla seurasta riippumatta hiljainen, oma itseni ilman syrjintää, en tiedä mistä tämä sitten johtuu. Ehkä olen sille immuuni, tai sitten en vaan tajua sitä :D

Nyt kun pohdin asiaa niin ratkaiseva tekijä voi olla, etten arvostele muita. Otan muut sellaisina kun ovat ja mielenkiinnolla tutkailen :) En ajattele, että joku on turha, koska puhuu, tai vajaa koska on hiljaa. Ymmärrän mekanismit käyttäytymisen takana, enkä taivuta ihmisiä omiin muotteihini, ymmärrän heitä (halusin tai en). Ehkäpä arvostus on kaksisuuntainen tie.

Tuo kyllä tuntui oudolta, että sinua on päin naamaa nimitelty hissukaksi, en olisi katsellut sekuntiakaan vaan todennäköisesti käynyt väittelyyn ekstroversion ja introversion suhteesta ja niiden liittymättömyydestä sosiaalisuuteen, kunnes toinen olisi nähnyt kommenttinsa järjettömyyden tai joutunut introspektiivisesti pohtimaan, mikä siinä nyt oikeastaan häiritseekään niin paljon :)

Vierailija kirjoitti:

dfgsdfgsdfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi mun keskustelun tyyli on yleensä melko ratkaisukeskeinen. Jos joku nainen puhuu, kuinka joogaryhmän ohjaaja on ärsyttävä ja epäpätevä ihminen, ainut kommentti jonka keksin on "vaihda ryhmää tai kuntosalia". Opin jo nuorella ikää, että näin ei voi sanoa, koska muuten kyseinen nainen ja koko hänen laumansa vihaa sua sydänjuuriaan myöden. 

 

Kukaan ei vihaa sua tuollaisen takia, taidat ottaa aika helposti itseesi.

Ratkaisukeskeisyys on sen takia väärin tuollaisessa tilanteessa, että tuossa on tarkoitus ikään kuin ottaa yhteyttä niihin toisiin ihmisiin jollakin tarinalla, sä itse torjut ne ottamalla ratkaisukeskeisyyden näkökulmaksi. Siinä on tarkoitus luoda yhteys toisiin samankaltaisella tarinalla, jotta voitte tuntea jonkinlaista yhteyttä. Se on tavallaan sosiaalinen testi, haluatko olla ystävä, kaveri tai jotain tuollaista, ja oletko sosiaalisesti älykäs.

Eli ne kokee vain sun torjuneen niiden yhteydenotto kokeilun, eli ne ei "vihaa", vaan tulkitsee sun vain torjuneen yrityksen ystävyyteen yms. ja antaa sun olla rauhassa, koska et halua kontaktia niihin.

Tuota ei oikein tahdo miehenäkään tajuta. Jos minulle kerrotaan ongelmista niin alan tietenkin etsimään heti ratkaisua. En ymmärrä, että pitäisi ensin yhdessä surkutella, että saataisiin luotua pohja jollekin "yhteydelle". Oletan että riittävä yhteys on jo olemassa, jos joku päättää avautua minulle ongelmistaan.

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat.

Itselläni meinasi mennä hermot oman mieheni kanssa, koska se on niin ratkaisukeskeinen aina.

Olin tottunut ns. kaverimiehiini, ja niillä on niin paljon naisia ystävinä, että ne tietää mitä tuo tarkoittaa, kun vaan valitetaan jostakin yhdessä.

Sitten tapasin mieheni, joka haluaa aina hoitaa asiat kuntoon, ja ratkaista ongelmat. Me ollaan nyt sovittu, että molempien meidän tapa on ok, ja että kerromme toisillemme etukäteen ollaanko jossakin jutussa ratkaisukeskeisiä, vai haluaako vain tukea ja juttelua. Välillä miehenikin nykyään kertoo itseään ärsyttäviä asioita vain tuenhaku mielessä, se tuntuu sillekin olevan sellaista rentouttavaa, kun ei aina tarvitse ratkaista kaikkea automaattisesti.

No niin, teillähän on toimiva systeemi :) Siitä näkee mihin kaikkeen kommunikaatiolla pystyy jos haluaa. Ei tarvitse jäädä tuhisemaan että "kun miehet aina" tai "kun naiset aina".