Veloilla edessä tosi yksinäinen vanhuus

Vierailija kirjoitti:

Mahtaako velat koskaan ajatella ja ymmärtää tätä asiaa.

Ei ole ketään ihmistä edes juhlapäivinä käymässä.

Löytyy sitten ehkä muumioituneena jostain kämpästä kun kukaan ei ole vuosiin käynyt katsomassa.

Miten ajattelet, että vela on vain yksinäinen? Aivan kuin muuta elämää ei ole kuin lastensa kautta? Itselläni on laaja ystäväpiiri harrastusten, työkavereiden ja jopa vanhojen opiskelukavereiden johdosta. En taatusti olet ainut vela tässä maailmassa.

Tapaan ystäviäni juhlapyhinä, miksi en tekisi niin myös vanhuksena? 

Ei kuule huoleta vanhuus yhtään. 

Luulenpa, että veloilla on enemmän ystäviä vanhuksena, kuin lastensa hylkäämillä vanhuksilla, jotka jättivät muun elämän, kun vain ne lapset...

Mulla omat vanhemmat on tosi yksinäisiä, kun aikuiselämä hukkui siihen lapsiarkeen. Ei ne sitten pitänyt yhteyttä ihmisiin kun perhe "riitti". Nyt minä asun satojen kilometrien päässä, veli on katkaissut välit ja sisko asuu ihan pysyvästi ulkomailla. Viimeksi taidettiin nähdä 1,5 vuotta sitten. Yksinäisiä ovat.

Vertaa lapsettomaan kummitätiini, jolla oli vilkas sosiaalinen elämä ja ystäviä laidasta laitaan.

Muumio kirjoitti:

Velat elävät täysin omassa nuoruuskuplassaan. Kyseenomainen ihmisryhmä luulee olevansa täysissä ruumiin ja sielun voimissa vielä vanhuksina?!? Kertokaa vielä kuinka sitten matkustelette ja vietätte yhtä aktiivista elämää vanhana kun ette jaksa istua pitkiä aikoja, kuormitutte rutiineista poikkeamisesta ja aistinne heikentyvät. Nii-in ja ne teidän "lapset" (kissat ja koirat) hoitavat varmasti hyvin teidän juoksevia asioita. Koskaan teille ei tule sekään mieleen, kuinka samassa elämäntilanteessa olevat vanhat ystävänne itse heikentyvät ja sairastuvat -useat valitettavasti muistisairauksiinkin. Siinä sitten "appit" täyttyy samoista horinoista... 

montas kertaa olet käynyt tänä vuonna käynyt mummollas pitämässä seuraa.

Isovanhemmilla 12 lasta, kaikki eri kaupungissa kuin he. Palvelutalossa vierailut kuka kerran vuodessa, kuka kerran kolmessa kuussa ja kuka parin vuoden välein.. Ei auttanut lapsenteko yksinäisten päivien ehkäisyyn.

No mutta jos ei ole velkoja, niin rahaa jää sosiaalisiin harrastuksiin 😎

Kuka vaan meistä voi kärsiä yksinäisyydestä vanhuksena, mutta se asia riippuu kyllä ihan kaikesta muusta, kuin siitä onko hankkinut lapsia vai ei.

1. Ei me kaikki eletä vanhoiksi. Siltä varalta, että sattuu elämään vanhaksi, sattuu jäämään ilman muita sosiaalisia kontakteja ja sattuu kärsimään yksinäisyydestä, ei kannata lasta hankkia. Hukkaan menee kova työ jos kuoleekin 50 vuotiaana.

2. Kuten moneen kertaan todettu, ei lapsi mitään takaa. Riippuu omasta käytöksestä, lapsen luonteesta, sattumasta ja ties mistä jaksaako/pystyykö lapsi kuluttamaan aikaa vanhempansa tapaamiseen vaikkapa samalla, kun itse hoitaa vanhuuden turvaksi hankkimiaan taaperoita 8tai muutettuaan toiselle puolelle maailmaa tai sairastuttuaan vakavasti).

3. Lapsettomilla on enemmän aika ja energiaa pitää yllä monipuolisia ystävyyssuhteita ja myös hankkia uusia, eri ikäisiä ystäviä elämän kuluessa. Kun ystävät eivät jää vain niihin nuoruuden kavereihin, niin ei myöskään yhtä helposti jää yksin kaikkien muiden oman ikäisten kuollessa ensin.

4. Lapsettoman on halutessaan helpompi panostaa uraan, mikä muun muassa pitää virkeänä, lisää sosiaalisten kontaktien määrää ja lisää usein tulotasoa mahdollistaen mukavamman vanhuuden. Toki ei tämä ole mahdotonta vaikka olisi lapsia, mutta työläämpää - ja mitä enemmän siihen uraan panostaa aikaa ja vaivaa, sitä isompi riski ettei niihin lapsiin niin läheisiä välejä synnykkään.

5. Monella velalla yksi osasyy lapsettomuuteen on se, että he kaipaavat paljon omaa aikaa ja nauttivat myös yksinolosta, eivät tarvitse jotakuta toista koko ajan viihdyttämään - ei tämä luonne yleensä katoa, vaikka ikää tuleekin. Tämä ei tarkoita, että olisi välttämättä epäsosiaalinen, mutta kyky hyödyntää muitakin kuin sosiaalisia virikkeitä on vanhuudessa etenkin toimintakyvyn heiketessä aika olennainen. 

6. Yksin oleminen ei ole synonyymi yksinäisyyden tunteelle. Elämäänsä tyytymättömät, tarkoituksellisuuden ja merkityksen elämästään hukanneet ja sairaat kokevat olonsa todennäköisemmin yksinäisiksi, vaikka seuraa olisi kohtalaisen paljonkin - elettyyn elämäänsä tyytyväinen ei kärsi yksinolosta yhtä herkästi. Siksikin kannattaa olla hankkimatta lapsia, ellei se tunnu itsestä kaikin puolin hyvältä valinnalta. Ennemmin kannattaa sitten tehdä niitä asioita, jotka kokee itselleen oikeiksi ja tärkeiksi - ne suojelevat vanhuuden yksinäisyyskokemuksilta tehokkaammin, kuin vanhuuden turvaksi hankitut lapset.

7. Katkeruus on yksi piinallisimmista vanhuusajan kumppaneista. Lapsen vanhuuden turvaksi hankkineet ovat äärimmäisen suuressa vaarassa katkeroitua huomattuaan, että sijoitus on mennyt hukkaan.

8. Lapsettomien parisuhteessa on joitakin etuja, joita vanhemmilla ei ole - ei tule eroja pikkulapsivaiheen vuoksi, eikä kasveta erilleen kiireisiä pikkulapsivuosina. Toki osalla lapset vahvistavat parisuhdetta ja tietysti lapsettomankin liiton voi saada karille monella tavalla, mutta ei se suhteen kunnossapito ainakaan hankalampaa vapaaehtoisesti lapsettomana ole :) Toki lapsettomankin pitää varoa sitä, ettei sosiaalinen elämä kilpisty liikaa puolison ympärille - kuitenkin todennäköisesti koko työikänsä opiskelussa/työelämässä mukana pysyvälle ihmiselle ei ehkä käy niin yhtä helposti, kuin vaikka pitkiä pätkiä vain kotona olleelle tai illat perheen kanssa aina viettäneelle ihmiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikamoinen itsekäs possu saa olla jos ei lisäänny.

Aika itsekäs possu on, jos lisääntyy. Pakotat lapsesi elämään lupaa kysymättä omien itsekkäiden tarpeiden takia. 

Jaa, miten mienaat että se luvan kysyminen onnistuisi? Voihan ne aina tehdä itsarin sitten jos elämä ei kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen elänyt jo 55 vuotta yksin tai puolison kanssa kahdestaan. En vietä juhlapäiviä, en kaipaa kovin usein ihmisten seuraa. Luuletko että mä yllättäin viimeisen kymmenen elinvuoteni aikana muutun luonteeltani täysin päinvastaiseksi, ja katkerasti kaivata ihmisiä jatkuvasti ympärilleni?

No jos sairastut muistisairauteen niin voit kyllä hyvinkin muuttua :D

(ei vaan, se on oikeasti uskomatonta miten ihminen voi viimeisinä vuosinaan muuttua aivan toiseksi. Joku itse lempeys muuttuu kiroilevaksi ja lyöväksi äkäpussiksi, ennen ihmisten seurassa viihtynyt eristäytyy ja joku vuosikymmeniä miltei erakkona elänyt liimautuu kaikkien kylkeen kiinni. Mutta eipä niistä lapsista silloinkaan apua/seuraa/whatever ole kun eivät ne useinkaan osaa suhtautua siihen vanhemman persoonan muuttumiseen, lopettavat vaan vierailut...)

Naapurissa yksinäinen mummo ja eivät olleet lapset ja aikuiset lastenlapset kukaan auttamassa kun putkiremontin takia piti muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Mahtaako velat koskaan ajatella ja ymmärtää tätä asiaa.

Ei ole ketään ihmistä edes juhlapäivinä käymässä.

Löytyy sitten ehkä muumioituneena jostain kämpästä kun kukaan ei ole vuosiin käynyt katsomassa.

Valitettavasti näin käy hyvin hyvin usein  jopa suurperheiden äideille, jotka ovat synnyttäneet kokonaisia komppanioita tähän maailmaan.

Kun vanhuuden päivät koittaa, ja kunto alkaa murentua. Kun menee toimintakyky laskee koko ajan ja avun tarve kasvaa. Missä on tämä komppania?

Huudetaan suu vaahdossa netissä ja medioissa kuinka vanhukset jätetään yksin ja hoitamatta. Ruoatta ja likaisiin oloihin. Miksi YHTEISKUNTA ei tee mitään? 

Minäpä kysyn miksi te suur- ja pienempienkin perheiten aikuiset lapset joilla on sairaat tai sairas huonokuntoinen vanhempi ette ITSE pistä tikkua ristiin? Vaatimassa ollaan. Kotihoito - lääkäri - sairaala. Missä omaiset? 

No eihän sitä nyt jaksa/ ehdi kun on omakin elämä ja koti ja työ ja huolet. Sitävartenhan siitä maksetaan että kotihoito huolehtii! Tai sairaala. Tai laitos. Pitkin hampain käydään mummoa katsomassa. Happamina ja ärtyneinä vastataan puhelimeen kun otat yhteyttä äidin tilanteen takia. En minä nyt kerkiä. Ei huvita eikä viitsi olisi oikea vastaus.

Kaiken tämän olen nähnyt yli 30 vuotta kunnan palvekuksessa kotihoitajana toimittuani. Uskomattomia asioita ja tarinoita voisin kertoa. Kyllä ne vanhat ja tarvitsevat vanhemmat muuttuu sietämättömiksi taakoiksi siinä vaiheessa kun muuttuvat avuttomiksi. Perintöä kytätään, käydään laskemassa pöytähopeat ja ne äidin korut ja missä on se meissenposliininen paimentyttö joko sen joku jo ehti viedä vai kotihoitoko varastanut!?

Jo 30 vuotta sitten meillä oli kovat paineet. Oli kuitenkin aikaa mennä ovesta sisään ja ehkä jopa sen verran seuraksi vielä istahtaa että kuulumiset saatiin vaihtaa. Mikä pahimmalta korviini on kuulostanut se, kun vanhus on sanonut että ihan kuin oma tytär olisi kun tulet. Niin yksin saa muuten olla. En halua olla kenenkään tyttärenkorvike kun omiakin tyttäriä ja poikia löytyy omasta takaa! Jos heitä vain joskus näkisi.

Nykyään et ehdi muuta kuin tempaista oven auki, tuulenpyörre käy huoneessa ja ovi pamahtaa kiinni. Hoitaja tuli ja meni. On mentävä kun kotikäyntejä 25+30 ja työaika 7 tuntia 40 min. tässä kunnassa. Ja välimatkat sitten istutaan suihkumoottorin päällä ettei aikaa kuluisi. Omasta ruokailusta tai vessassa käynnistä ei puhuta.

Miksi me emme vaadi? Vaadittu on vaaditaan, kuka kuulee? Haukut saadaan, siinä kiitos.

Olen niin kurkkuani täynnä tätä kaikkea ja onneksi eläkeikä on nurkan takana. En suosittele ketään hanikkimaan yhtäkään penikkaa tähän maailmaan, parasta olisi kun kuolisi sukupuuttoon koko ihmisrotu mahdollisimman äkkiä. Oma tyttäreni on hyvän päätöksen miehensä kanssa tehneet: ei pennun pentua.

No niin, hymiskäämme nyt yhteislauluna kyynel silmänurkassa äideistä parhaimman saaaaaiiinnn...

Taas tässä ketjussa näkee, miten lapsettomuus on paras ratkaisu. Kokemuksen syviä rintaääniä. Kyllä lapsettomat ovat tehneet niin fiksun ratkaisun, että oksat pois. Hirveää, että perhelliset joutuvat oman ratkaisunsa kanssa vain olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Veloilla on edessä upea, rikas ja mielekäs elämä joka päivä. Perheellisillä pelkkää onnettomuutta päivästä toiseen. Kaksi täysin eri kastia. Perheelliset ovat surullisia tapauksia. Eivätkä he pääse siitä koskaan pois. Nuoria pitäisi varoittaa perhellisyydestä.

Sä oot sairas.

Se on kosto veloille. Yksin kiikkuvat. Ei myöskään koskaan ole lapsenlapsia.

Luonto kostaa.

Vierailija kirjoitti:

Se on kosto veloille. Yksin kiikkuvat. Ei myöskään koskaan ole lapsenlapsia.

Luonto kostaa.

Kyllähän sen tietoisen päätöksen tekee, ettei halua lapsia tai lapsenlapsia. Silloin saa mitä on halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Äläs nyt trollaa. Ystäviä mukavilla ihmisillä varmasti riittää myös vanhana.

Riittää, kunnes kaikki ovat kuolleet. Eräällä sukulaisellani on tuo tilanne. Jos ei lapsia olisi, tilanne olisi aika karmea. Julkisen sektorin hoivapalvelut auttavat, mutta eivät rajattomasti.

Tämän keskustelun aloittaja on mamma jolla on vielä pienet lapset jotka pyörivät siinä jaloissa ja ovat ihkuja. Aloittajamamma on kuitenkin vielä ipanakuplassa ipanahöyryissään eikä TAJUA, että ne pienet lapset jotka NYT ovat siinä lähellä, kasvavat aikuisiksi, siirtyvät omaan elämäänsä eivätkä enää juurikaan häntä muistele vaikka aloittajamamma uhrasi KOKO elämänsä näille ko ka**akoneille. Aloittajamamma olisi voinut tämänkin uhraamansa ajan ELÄÄ! Aloittajamammasta tuntuu nyt niin mageelta ja hirmuhirmuhirmu läheiseltä pirpanoidensa kanssa, mutta.....ei ne sua sinne vanhainkotiin tule katsomaan, murehdit vain kun eivät tule, velan ei tarvi murehtia moisia. Vela teki tietoisen päätöksen että EI lapsia hankia, joten ehkä hän otti huomioon myöskin vanhuusajan päätöstä tehdessään?

Vierailija kirjoitti:

Se on kosto veloille. Yksin kiikkuvat. Ei myöskään koskaan ole lapsenlapsia.

Luonto kostaa.

Yksin kiikkuu myöskin mamma, ei tule kersat katsomaan.

Ei vanhuksen yksinäisyys ole siitä kiinni, onko hänellä lapsia. Muistisairas vanhus voi itkeä ja ikävöidä lapsiaan muistamatta lainkaan, että nämä juuri tunti sitten lähtivät. Koska muistisairaudet vievät ensimmäisenä lähimuistin, muistisairaatkin velat muistavat erittäin hyvin, ettei heillä ole lapsia ja sen vuoksi he eivät itke ja ikävöi lapsiaan.

Minusta lasten hankkiminen vanhuuden turvaksi on nykyaikana älytön ajatus. Maailma on muuttunut sitten meidän isovanhempien eivätkä lapset ja lapsenlapset useinkaan asu samalla paikkakunnalla tai edes samassa maassa tai mantereella kuin vanhuksensa. En voisi ikinä velvoittaa omia lapsiani pysymään koko elämäänsä lähelläni tai edes muuttamaan lähelleni sitten, kun tarvitsen apua. Sitäpaitsi palstallakin aina toitotetaan, että isovanhempien kuuluu auttaa lapsiaan lastenhoidossa, jotta lapset sitten aikanaan auttaisivat vanhempiaan. Niinpä eli siinä vaiheessa kun tarvitsisi lastensa apua, lapset ovatkin itse isovanhempia, joiden kuuluu hoitaa omia lapsenlapsiaan. 

Joku tuolla aiemmin sanoi, että saattaahan velalla olla muita läheisiä, jotka tulevat käymään. Jos ei muuten niin perinnön toivossa. Omien lastenhan ei tarvitse tulla ikinä käymään ja perinnön saa silti. En nyt näkisi huonona sitäkään vaihtoehtoa, että joku kummilapsi vierailee vanhuksen luona toiveenaan tulla mainituksi testamentissa. Jos vanhus olisi muuten yksinäinen, niin parempihan tuokin on kuin että perillisen ei tarvitse koskaan edes soittaa saadakseen perinnön.

Jos haluamani onnellisen ja mielekkään elämän hinta on vierailijoiden puuttuminen vanhainkodissa, olen valmis maksamaan sen. Miksi ihmisten on niin vaikeaa ymmärtää etteivät kaikki halua elää samanlaista elämää? Jokainen rakentaa itse itselleen sellaisen elämän kuin tahtoo ja pystyy, elämään liittyy aina valintoja ja uhrauksiakin.