Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ateistit - eikö kuolema ahdista teitä?
17.03.2018 |
Itsekin olen ns. uskonnoton ja olen vahvasti sitä mieltä, että kuoleman jälkeen ei ole elämää. Toisinaan asia on mulle ihan ok, toisinaan asia ahdistaa. Koetteko te ahdistusta siitä, että elämänne loppuu kuolemaan? Millä tavoin lohdutatte itseänne?
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuolema nimenomaan ahdistaa ateistia, koska hän pelkää joutuvansa vastuuseen tekemistään pahoista teoista
ateismi on ajatuskehitelmä jonka mukaan mitään rangaistusta ei tule, ja siksi se antaa lohtua. ateismi luo kyllä lohtua ja antaa ateistille toivoa että kaikki vain loppuu, mutta ongelma on ettö se ei perustu tieteeseen, vaan toivoon
Koska mitään jumalaa ei ole olemassa niin en tietenkään pelkää kuolemaa.
Itse kuoleminen prosessina pelottaa kyllä joskus mutta satuolentoja en tähänkään asiaan sotke.
Mä olen varmaan jotenkin omituinen kun mua kiinnostaa tietää miltä kuoleminen tuntuu. Siis tietenkin haluan, että kuolen ehdottomasti ilman kipuja 100-vuotiaana. Mutta siis se kuoleminen prosessina voi olla mielenkiintoinenkin kun on kuullut noita kuolemanrajakokemuksia. Aivotoiminta kestää kuoleman jälkeen vielä jonkin aikaa, joten olisihan se kiva ennen aivojen lopullista sammumista hallusinoida vaikka taivaasta ja nähdä siellä kuolleita läheisiään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ette tunnustaisi Jeesusta Herraksi ,ja katuisitte syntejänne, vielä kun on aikaa? Silloin kuolema olisi vain portti ikuiseen elämään,jossa voisitte tavata rakkaanne? Ette halua mennä helvettiin. Kuoleman jälkeen on liian myöhäistä katua. Se on tehtävä eläessä.
Ahdistaa, mutta ei ahdista läheskään niin paljon kuin ajatus helvettiin joutumisesta ahdistaisi jos uskoisin siihen. Mikä voisi olla pahempaa? Joutua nyt pelkäämään ikuista kidutusta.
Ei ahdista. Tyhjyys on huomattavasti vähemmän ahdistava ajatus kuin taivas/helvetti.
Absurdi kysymys, koska uskontohan on vain mielikuvitusta ihmisille. Enemmän järkyttää se miten paljon pahaa uskonnot ovat tähän maailmaan tuoneet. Miten voi muka olla useita jumalia?? Jo se kertoo kuinka pihalla ihmiset ovat. Ja jopa valtion ylimmät päättäjät kertovat uskostaan tyhjään, joka on aika uskomatonta. Miten kirkko onkaan saanut tuon aseman täysin huuhaaahan perustuviin juttuihinsa?
Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa, kukaan ei ole koskaan nähnyt Jeesusta, silti kaikki uskovat kumartavat näiden mielikuvitusolentojen suuntaan.
Tuohan usko johonkin suurempaan voimaan tietysti heikolle ihmiselle voimia, mutta silti??
En voi käsittää miten joku voi oikeasti uskoa Jumalaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette tunnustaisi Jeesusta Herraksi ,ja katuisitte syntejänne, vielä kun on aikaa? Silloin kuolema olisi vain portti ikuiseen elämään,jossa voisitte tavata rakkaanne? Ette halua mennä helvettiin. Kuoleman jälkeen on liian myöhäistä katua. Se on tehtävä eläessä.
Ja millainen se helvetti mahtaa olla?
Ei kuolema itsessään ahdista. Se on meillä kaikilla edessä jossain vaiheessa, sen jälkeen ei todennäköisesti ole mitään, ei myöskään tietoisuutta, joten ¯\_(ツ)_/¯.
Enemmän ahdistaa se, että jos kuolema on jotenkin kovin kivulias tai tuskallinen. Haluaisin, että kuolisin nopeasti, tai ettei tarvitsisi kärsiä. Tietysti läheisten kuolema ahdistaa - mutta siinäkään ei itse kuolema + sen jälkeisyys ahdista. Kuoleman jälkeen ei kuitenkaan enää tarvitse kärsiä tämän maailman pahuutta, joten sinäänsä he pääsevät mahdollisesti parempaan paikkaan, tai ainakin pois täältä. Heidän menetyksensä on se, mitä pelkään. Itsekästä, ehkä, mutta sille ei voi mitään.
Tykkään ajatella, että kuoleman jälkeen olisi Paratiisi/Taivas. Ei välttämättä sellainen, joka Raamatussa kuvataan (Jumala + muut vastaavat jutut), vaan ylipäätään joku parempi paikka, jossa voisi taas tavata kaikki rakkaat ja olla onnellinen, ilman tämän maailman kurjuuksia ja pahuutta. En kuitenkaan ole varma, uskonko tähän todella. Haluaisin uskoa - mutta todennäköisesti kuoleman jälkeen ei kuitenkaan ole mitään. Ei tietoisuutta, ei meitä. Ei yhtikäs mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistaa näin eläessä, kun pitäisi osata ja uskaltaa jättää läheisille jotenkin lopulliset jäähyväiset ja nauttia joka hetkestä heidän kanssa. Haluaisin nähdä kaikki rakkaat vielä uudestaan ja minulle olisi ihan ok elää ikuisesti. Mutta uskon tosiaan, että oman kuoleman jälkeen ei ole enää mitään, edes ahdistusta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette tunnustaisi Jeesusta Herraksi ,ja katuisitte syntejänne, vielä kun on aikaa? Silloin kuolema olisi vain portti ikuiseen elämään,jossa voisitte tavata rakkaanne? Ette halua mennä helvettiin. Kuoleman jälkeen on liian myöhäistä katua. Se on tehtävä eläessä.
Pidät satuja totena, aikuinen ihminen....
Ei ole ihan tervettä puuhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolema ei sinällään ahdista, vaan kaikki kuolemisen ikävät tavat. Tukehtua omaan vereensä, hiutua vuosikausia vuodepotilaana yms. Jos elämäsi laatu on niin huonoa, että joudut uskomaan parempaan elämään tuonpuoleisessa, kannattaisi vaihtaa elintapoja.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette tunnustaisi Jeesusta Herraksi ,ja katuisitte syntejänne, vielä kun on aikaa? Silloin kuolema olisi vain portti ikuiseen elämään,jossa voisitte tavata rakkaanne? Ette halua mennä helvettiin. Kuoleman jälkeen on liian myöhäistä katua. Se on tehtävä eläessä.
Minusta sellainen jumala on melko julma, joka päästää luokseen kuolinvuoteellaan "syntejään" katuneen murhaajan, kiduttajan tai valehtelijan, mutta ei minua ateistia, joka ei elämässään ole rikosta tehnyt.
Kuulostaa todella rakastavalta ja pyhältä sellainen jumala, joka lähettää helvettiin ihmisen, jolle jumala itse ei ole viitsinyt ilmoittaa itsestään tämän ihmisen elämän aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ahdista yhtään. Eletään aikamme ja sitte kuollaan, en koe että tarvitsisin mitään lohdutusta asian suhteen
Juuri näin, kuoleman hetkellä kaikki ovat tasa-arvoisia. Mitään todisteita kuoleman jälkeisestä ajasta ei ole, vaan itse kukin sitten näkee, tai ei nää.
Joku leivästä paskaa tekevä möllikkä ei voi päättää toisten puolesta yhtään mitään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette tunnustaisi Jeesusta Herraksi ,ja katuisitte syntejänne, vielä kun on aikaa? Silloin kuolema olisi vain portti ikuiseen elämään,jossa voisitte tavata rakkaanne? Ette halua mennä helvettiin. Kuoleman jälkeen on liian myöhäistä katua. Se on tehtävä eläessä.
Se olisi minulle yhtä helppoa kuin sinulle tunnustaa hammaskeiju herraksi. Pointtina siis että miten voisin tunnustaa herraksi jonkun johon minun on täysin mahdotonta uskoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuolema ahdista. Koen, että ”maasta me olemme kaikki tulleet ja maaksi me muutumme”. En ole lainkaan uskonnollinen tai usko jumalaan -uskon fysiikkaan. Ennen kuin olin olemassa, olin hiukkasia ja energiaa kaikkialla. Sitten sattumasta ne tiivistyivät minuun. Olen saanut tietoisuuden itsestäni, oppimiskyvyn ja kyvyn tunteisiin. Se on hieno lahja, josta nautin. Elämä juuri tällaisena, minuna, on aivan poikkeuksellista! Toista juuri samanlaista ei tule. Kun kuolen, palaan alkutekijöihin eli hiukkasiksi, alkuaineiksi ja energiaksi kosmokseen ja maan päälle. Sitten minussa olleet aineet ja energiat jakaantuvat uusiin paikkoihin. Osasta muodostuu uutta elämää, esim se kliseinen puu/kasvi. Osa tarttuu epäorgaaniseen kuten jää hiileksi maaperään.
Ainoa mikä katoaa, on luultavasti käsitys ja tunne minusta itsestäni. Siis tämä minun oma minäkokemukseni. Mutta ihmisiä ja eläjiä, joihin ”minun energiaa” tarttuu, tulee aina olemaan, enkä itsekään ole ”uudesta energiasta syntynyt”.
Minä haluan jättää jälkeeni lapsiani ja opettaa heidät nauttimaan elämästä ja itsestään, ja kunnioittamaan muiden oikeutta samaan.
Mieluummin menisin helvettiin muiden rehellisten toisinajattelijoiden kanssa, kuin taivaaseen tekopyhien mielistelijöiden kanssa.
Todennäköisesti ajatus kuoleman ahdistavuudesta juontaa juurensa kristilliseen kasvatukseen jolta on vaikea vielä toistaiseksi välttyä. Ateismi lohduttaa ja vapauttaa tuollaisista irrationaalisista murheista.
Taivas ja helvetti ovat toki mielenkiintoisia ideoita. Mutta olleessaan ihmisen keksimiä ideoita on niille parempi sanoa tässä ja nyt ns. pitäkää tunkkinne. Yksikään ihmisen ei kykene ideoimaan taivasta tai helvettiä siten, että alkaisin uskomaan. Mainokset eivät vain pure.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette tunnustaisi Jeesusta Herraksi ,ja katuisitte syntejänne, vielä kun on aikaa? Silloin kuolema olisi vain portti ikuiseen elämään,jossa voisitte tavata rakkaanne? Ette halua mennä helvettiin. Kuoleman jälkeen on liian myöhäistä katua. Se on tehtävä eläessä.
Minusta sellainen jumala on melko julma, joka päästää luokseen kuolinvuoteellaan "syntejään" katuneen murhaajan, kiduttajan tai valehtelijan, mutta ei minua ateistia, joka ei elämässään ole rikosta tehnyt.
Kuulostaa todella rakastavalta ja pyhältä sellainen jumala, joka lähettää helvettiin ihmisen, jolle jumala itse ei ole viitsinyt ilmoittaa itsestään tämän ihmisen elämän aikana.
Ei se riitä, että vain suullasi kadut syntejäsi. Se Jeesukseen tutustuminen tapahtuu sydämessä.Sinä tiedät, koska Jeesus tulee sydämeesi. Sitä ei voi olla tietämättä. Sinun täytyy todella haluta uskoa ja pyytää apua. Minäkin pyysin lukemattomia kertoja,ennenkuin sain armon. Voimia sinulle.
Ei kuolema meinaa sitä, että kaikki loppuu. Koska kaikki on koko ajan ollutkin olemassa, niin miten elämä muka voisi päättyä. Kaikki vaan on ja ikuisesti tulee olemaankin.
Koska emme ole ruumiimme, emme ole ajatuksemme, emme ole mielemme. Olemme ikuinen tietoisuus, joka tarkkailee tätä kaikkea. Emme ole yhtä kuin tämän esittämämme hahmomme elämän kokemukset ja tunteet. Jos olisimme ajatuksemme, menisimme niiden mukana koko ajan jonnekin. Emme voi olla kehommekaan, koska kehomme solut uudistuu täydellisesti 7 vuodessa.
Jos vaan kykenee saavuttamaan psykologisen vapauden jo tässä fyysisessä elämässä, niin on jo siellä ikuisessa taivaassa. Ei ahdistuksia, ei tuskaa, on vaan koko ajan yhteydessä todellisuuteen, joka on suloinen. Ongelma on vain ihmismielessä, todellisuus on suloinen, elämä on kuin juhla-ateria, mutta harvat sitä ymmärtävät.
Tietoisuutemme on joka tapauksessa hyvin hyvin rajoittunut tässä normaali päivätajunnassa ja se saa aivan uudet sfäärit sen jälkeen, kun vapaudumme täysin kehosta, kun ruumiimme kuolee.
Kuolema on suurin huijaus. Tulemme tänne jostain tuntemattomasta alkulähteestä ja sinne palaamme, kun aika lähteä pois. Elämä on mysteeri, eikä siihen ole ratkaisua, kukaan ei tiedä totuutta. Mutta ei olemassaolo ja kaikki vaan "lopu" joskus.
Emmekä ole "vain eläimiä" evoluution johdosta, olemme tällä hetkellä vain tietyllä tietoisuuden tasolla, jokainen omalla polullaan kehittymässä. ;)
Elämästä voi tehdä asenteellaan vapauttavaa ja ihanaa, tai sitten siitä voi tehdä sen helvetin.
Alue: Aihe vapaa
En tiedä olenko ateisti, koska en täysin usko, ettei Jumalaa ole olemassa. Toisaalta en ole uskovainenkaan, koska en myöskään täysin usko, että Jumala on olemassa.
Oli kummin hyvänsä, kuolema ei ahdista minua. Ajatus mahdollisesta kärsimisestä ja kivuista ennen kuolemaa ahdistaa, mutta ei se, mitä tulee - tai ei tule - sen jälkeen.