Ateistit - eikö kuolema ahdista teitä?

Vierailija kirjoitti:

Inhottaa ajatus, että kuoleman jälkeen ei ole enää mitään. Tuntuu että koko elämä on turhaa.

Turhaahan se onkin, se on paras vain oppia hyväksymään. Eihän millään mitään tarkoitusta ole.

Ei ahdista. Olen helpottunut siitä, että elämä todellakin loppuu eikä jatku ikuisesti.

Itsessään ajatus kuolemasta ei ahdista, elämä jatkuu geneettisesti jälkeläisten kautta ja heidän muistoissaan sukupolven pari. Mutta se ahdistaa jos kuolema tulisi liian aikaisin ja lapset jäisivät ilman vanhempaa. Jäljelle jäävien suru ja pärjääminen on se mitä ajattelen, ei se että itse en enää olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koetteko te ahdistusta siitä, että elämänne loppuu kuolemaan?

Ei todellakaan ahdista. Sen sijaan eläminen ahdistaa. Paljon mieluummin olisin kuollut, mutta elän velvollisuudentunnosta läheisiäni kohtaan.

Mitä menettäisin, jos kuolisin nyt? En yhtään mitään. Kaikki loppuisi. Ei olisi toivoa, ei katumusta, ei olisi mitään eli täydellisyys.

Ei kannata miettiä liikaa mitä muut ajattelevat ja olla liian velvollisuudentuntoinen ja kärsiä siitä. Ei sinun mikään pakko ole elää, kyllä tämä on ihan vapaaehtoista. Mikään muu ei ole pakko kuin kuolema, ja se on ainoa varma asia elämässä kaikki muu on epävarmaa ja vapaaehtoista.

Kuoleman jälkeen tapahtunee ilmeisesti sitä mitä he

ovat kertoneet kokeneensa jotka ovat kuolleet mutta jotka on saatu elvytettyä takaisin henkiin. Löytyyhän näitä kertomuksia vaikka netistä. Jos et halua kuoleman jälkeistä elämää niin luulisi että Jumala voi jotenkin hävittää sielusi niin että se raukeaa tyhjiin ja tuhoutuu pois lopullisesti, ei Jumalalle mikään ole mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koetteko te ahdistusta siitä, että elämänne loppuu kuolemaan?

Ei todellakaan ahdista. Sen sijaan eläminen ahdistaa. Paljon mieluummin olisin kuollut, mutta elän velvollisuudentunnosta läheisiäni kohtaan.

Mitä menettäisin, jos kuolisin nyt? En yhtään mitään. Kaikki loppuisi. Ei olisi toivoa, ei katumusta, ei olisi mitään eli täydellisyys.

Ei kannata miettiä liikaa mitä muut ajattelevat ja olla liian velvollisuudentuntoinen ja kärsiä siitä. Ei sinun mikään pakko ole elää, kyllä tämä on ihan vapaaehtoista. Mikään muu ei ole pakko kuin kuolema, ja se on ainoa varma asia elämässä kaikki muu on epävarmaa ja vapaaehtoista.

Kuoleman jälkeen tapahtunee ilmeisesti sitä mitä he

ovat kertoneet kokeneensa jotka ovat kuolleet mutta jotka on saatu elvytettyä takaisin henkiin. Löytyyhän näitä kertomuksia vaikka netistä. Jos et halua kuoleman jälkeistä elämää niin luulisi että Jumala voi jotenkin hävittää sielusi niin että se raukeaa tyhjiin ja tuhoutuu pois lopullisesti, ei Jumalalle mikään ole mahdotonta.

Tällainen olisi hyvä. Ne, jotka haluavat elää, saisivat elää vaikka ikuisesti. Jos ikuinen elämä ei kiinnosta, voisi sen lopettaa tuolla tavalla.

Kuolema ahdistaa kyllä itsessään, silloin kun se koskettaa läheltä tai jos sitä joutuu muuten kohtaamaan, lähinnä sen takia että se on hirvittävän surullista. Kuoleman jälkeisen elämän olemattomuus puolestaan ei ahdista. Taivaan olemassaolo ei vain ole mahdollista, joskin ymmärrän sen halun ja toiveen kuolemattomuudesta, karmasta ja siitä tunteesta  että "joku huolehtii ja katsoo perään" ja "paha saa palkkaansa". Voi kun niin olisikin, että joku olento tuolla katselisi meidän peräämme kuten vanhemmat katsoivat meitä ollessamme lapsia. Nyt aikuisina olemme oikeastaan aika yksin tajutessamme että ne vanhemmatkin ovat vain kuolevaisia, eikä kukaan huolehdi meistä. Ei ole enää ketään ketä katsoa ylöspäin, sillä aikuisena ymmärtää että muut, kuinka tahansa menestyksekkäitä he ovatkaan jollakin mittarilla, ovat vain erehtyväisiä ihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Kuoleman jälkeen tapahtunee ilmeisesti sitä mitä he ovat kertoneet kokeneensa jotka ovat kuolleet mutta jotka on saatu elvytettyä takaisin henkiin.

Ylen Areenassakin on monta (radio)ohjelmaa näistä. Kuolemanrajakokemukset ovat varsin yleismaailmallisia.

Ei ole kuitenkaan mitään syytä olettaa, että ne liittyisivät muuhun kuin aivojen toimintaan. Kun on tehty testejä, joissa ympäristöä on muokattu, niin kuolemanrajakokemukselliset eivät ole havainneet muuttunutta ympäristöä.

Toisin sanoen kyseessä on vain aivojen tuottama harha eikä mikään tuonpuoleinen.

Tuossa yksi ohjelma.

https://areena.yle.fi/1-4342468

Ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M23 kirjoitti:

Kyllä ahdistaa.

Eka rehellinen

Miten niin rehellinen?

Minusta ihminen on ainoastaan eläinlaji muiden joukossa. Meidän kohtalomme on sama kuin kuolleen hyttysen tai linnun tai myyrän tai karhun tai ketun.

Miksi ihmisille on täysin luontevaa uskoa, että hyttysen elämä päättyy lopullisesti läiskäykseen, mutta ihmiselle kuvitellaan jatkoa?

Voi se silti ahdistaa

Ei. Hirveää ahdistusta ja jopa pelkoa herättää ajatus, että joutuisin elämään ikuisesti. Siis ikuisesti. Ei edes miljardeja-miljardeja vuosia, vaan IKUISESTI. Olen onnellinen enkä halua kuolla pitkään aikaan, eli siitäkään ei ole kyse. 

En mä mitenkään aktiivisesti pelkää kuolemaa mutta esim. tilanteessa jossa ajattelin kuolevani pelkäsin kyllä hirveästi. Ei mua sinänsä pelota se ettei kuoleman jälkeen ole mitään vaan lähinnä se että olen niin nuori enkä vielä haluaisi tätä lopettaa.

Vierailija kirjoitti:

En rehellisesti tiedä mitään ahdistavampaa ajatusta kuin ikuinen elämä.

Tuo on niin totta, olisi tosiaan karmeata jos samaa paskaa jatkuisi vielä kuoleman jälkeenkin, vieläpä ikuisesti. Jos tuonpuoleinen olisi olemassa, niin jännikset veisivät sielläkin kaikki naiset ja minä vaan tumputtaisin suruissani jossakin loukossa iankaikkisesta iankaikkiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En rehellisesti tiedä mitään ahdistavampaa ajatusta kuin ikuinen elämä.

Tuo on niin totta, olisi tosiaan karmeata jos samaa paskaa jatkuisi vielä kuoleman jälkeenkin, vieläpä ikuisesti. Jos tuonpuoleinen olisi olemassa, niin jännikset veisivät sielläkin kaikki naiset ja minä vaan tumputtaisin suruissani jossakin loukossa iankaikkisesta iankaikkiseen.

Uskovaisten fantasioissa kituisit ikuisesti tulisessa järvessä, vaikka olisit ollut hyvä ihminen.

Vierailija kirjoitti:

kuolema nimenomaan ahdistaa ateistia, koska hän pelkää joutuvansa vastuuseen tekemistään pahoista teoista

ateismi on ajatuskehitelmä jonka mukaan mitään rangaistusta ei tule, ja siksi se antaa lohtua. ateismi luo kyllä lohtua ja antaa ateistille toivoa että kaikki vain loppuu, mutta ongelma on ettö se ei perustu tieteeseen, vaan toivoon

Koska mitään jumalaa ei ole olemassa niin en tietenkään pelkää kuolemaa.

Itse kuoleminen prosessina pelottaa kyllä joskus mutta satuolentoja en tähänkään asiaan sotke.

Ei ahdista tippaakaan.

oma kuolema ei, mutta esim. perheenjäsenten kuolemat toki, mutta varmaan vaan sen oman menetyksen takia.

Miksi se, että sitten ei ole enää mitään, ahdistaisi? Kun sen tietää, että sitten ei vaan ole mitään. Ja jos on jotain muuta, kuin ei mitään, niin kellään ei ole siitä harmainta hajuakaan, sitä ei siis voi tietää, aivan turha käyttäytyä jollain tietyllä tavalla sen varalta. Tai ahdistua elämän loppumisesta. Sehän on väistämättömyys. Ikävä sellainen (tavallaan, siis siinä vaiheessa, kun hauska loppuu, sehän voi tulla jo eläessä.)

Ikuinen elämä jossain taivaassa ahdistaa ajatuksena. Kuolema on vain kaiken loppu, jossa en ole enää olemassa, ei siinä ole mitään ahdistavaa. Kuolemaan päin meneminen, sairastelu ja kivut on oma juttunsa, siinä se itse kuolema on pikemminkin helpotus.

Vierailija kirjoitti:

kuolema nimenomaan ahdistaa ateistia, koska hän pelkää joutuvansa vastuuseen tekemistään pahoista teoista

ateismi on ajatuskehitelmä jonka mukaan mitään rangaistusta ei tule, ja siksi se antaa lohtua. ateismi luo kyllä lohtua ja antaa ateistille toivoa että kaikki vain loppuu, mutta ongelma on ettö se ei perustu tieteeseen, vaan toivoon

:D kyllä se toinen ääripää perustuu enemmän toivoon, ei mistään jumalasta tai kuolemanjälkeisestä elämästä todellakaan ole mitään tieteellistä todistetta.

Vierailija kirjoitti:

Ikuinen elämä jossain taivaassa ahdistaa ajatuksena. Kuolema on vain kaiken loppu, jossa en ole enää olemassa, ei siinä ole mitään ahdistavaa. Kuolemaan päin meneminen, sairastelu ja kivut on oma juttunsa, siinä se itse kuolema on pikemminkin helpotus.

No entäs joku uudelleensyntyminen sitten, "voi vttu taas mä oon täällä".