Oletko pystynyt menemään mukaan eläinlääkäriin lemmikin lopetukseen?
Itsellä sellainen kohta edessä ja helvetin ristiriitaiset ajatukset. Niin rakas kissa, en haluaisi ikinä luopua siitä 😢 romahdanko vähemmän kotona jos en lähde mukaan, vai kadunko jos en ole viimeiseen hetkeen asti rinnalla silittämässä... Viimeksi eläinlääkärissä ennen nukutusta rauhoittavan vaikuttaessa kissa alkoi maukumaan ja nuolemaan kielellä ilmaa, oliko niin kuiva suu ja epämiellyttävä olo. Sitäkin katsellessa tuli jo niin paska olo, miltä se sitten tuntuisi lopetustilanteessa jos kissalla ei olisi hyvä olla viimeisinä hetkinä 😭
Kommentit (35)
Tietysti menet mukaan. Ajattelet kissasi parasta ja kärsit sitten jälkeenpäin.
Kannattaa mennä ja pitää sylissä viimeiseen hengenvetoon asti. On rankka kokemus, mutta psykologisesti paljon helpompaa kun tajuat että kissa on fyysisestikin oikeasti poissa. Voimia <3
Olen ollut 4 kertaa vuosirn varrella. 2 omaa koiraa ja appiukon koira ja vanha kissani, joka vietiin mieheni kanssa ja ajettiin sitten suorasn mökille hautaamaan. Kyllä siinä tippa tulee isollekin miehelle silmään, mutta viimeinen palvelus..
Ei ole vielä onneksi tarvinnut olla mutta se on edessä, saattaa olla toisen kissan kohdalla aika piankin. Ehdottomasti aion olla mukana. Se on viimeinen palvelus lemmikille.
Lääkärin kanssa on jo sovittu että hän tulee kotiin tekemään eutanasian sitten kun aika on. Sama lääkäri on hoitanut kissaa jo vuosia. Tiedän etukäteen että tulen itkemään hillittömästi joten halun olla kotona ja rauhassa enkä joutua tulemaan vastaanotolta kotiin tyhjän kantokopan kanssa.
Lisäksi on ymmärtääkseni hyvä että toinen kissa saa nuuhkaista kuollutta kaveriaan niin että ehkä ymmärtää jollain tasolla kuoleman, eikä välttämättä niin paljon ikävöi.
En yksinkertaisesti pystynyt. Vanhemmat veivät.
En mä pystyisi jättämään lemmikkiäni sinne yksin vieraiden kanssa kuolemaan.
Tuossa tilanteessa kaksi kertaa olleena tiedän, kuinka kamalaa se on. Mielestäni omistajan velvollisuus on kuitenkin olla lemmikkinsä luona viimeiseen asti. En olisi antanut itselleni ikinä anteeksi, jos en olisi ollut lemmikkini vieressä ja turvana tuona hetkenä. Kummasti tilanteessa pystyy itsensä pitämään kasassa, ettei omalla hädällään stressaa eläintä. Viimeisen hengenvedon jälkeen... huutoitkua.
Voimia sinulle <3
Totta kai. Rakkaan ystävän vierellä viimeiseen asti vaikka kuinka tekisi kipeää. Halusin ajatella rakasta koiraani, että se lähin ja turvallisin ihminen on siinä vierellä.
Pystyt kyllä varmasti siihen! Ajattele, että sillä eläimellä on parempi olla, turvallisempi olo, ne viimeiset hetket elossa kun vieressä on tuttu ihminen joka voi silitellä, jutella ja rauhoittaa.
Eläimen eutanasia tehdään kaksivaiheisesti, eli ensin nukutetaan ja kun eläin on syvässä unessa annetaan kuolettava piikki. Hyvin rauhallinen tapahtuma.
Minulla ei ole ollut kissaa, mutta kaksi koiraa sekä neljä jyrsijää olen joutunut eläinlääkärillä lopettamaan. Joka kerta olen itkenyt paljon, mutta pahempi vaihtoehto olisi mielestäni luistaa tuosta vastuusta.
Kun eläimelle on annettu viimeinen piikki / se on kuollut minulle ainakin on annettu mahdollisuus istua rauhassa eläimen kanssa ja koota itseni ja sanoa hyvästit. Eläinlääkäri tarkastaa sitten jonkin ajan kuluttua että eläin tosiaan on kuollut.
Otan osaa suruusi.
Miksei eläimet voisi lähteä saappaat jalassa niinkuin osa ihmisistäkin äkillisen sydänkohtauksen tms kautta. Vähemmän rankkaa kuin nämä lopetukset.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole vielä onneksi tarvinnut olla mutta se on edessä, saattaa olla toisen kissan kohdalla aika piankin. Ehdottomasti aion olla mukana. Se on viimeinen palvelus lemmikille.
Lääkärin kanssa on jo sovittu että hän tulee kotiin tekemään eutanasian sitten kun aika on. Sama lääkäri on hoitanut kissaa jo vuosia. Tiedän etukäteen että tulen itkemään hillittömästi joten halun olla kotona ja rauhassa enkä joutua tulemaan vastaanotolta kotiin tyhjän kantokopan kanssa.
Lisäksi on ymmärtääkseni hyvä että toinen kissa saa nuuhkaista kuollutta kaveriaan niin että ehkä ymmärtää jollain tasolla kuoleman, eikä välttämättä niin paljon ikävöi.
Suosittelen itse kanssa kotilopetusta, jos siihen on vain mahdollisuus. Meillä ensimmäinen koira sai nukahtaa paikalleen, kotisohvalle, perheen ympäröimänä. Tuntui kauhealta, kun alkuvuodesta toinen koira jouduttiin "hätälopettamaan" eläinlääkärikäynnin yhteydessä. Olisi sekin hieno koiravanhus ansainnut kauniimman lopun, kuin eläinlääkärin lattialle.
Loppuun asti vierellä, käpälä kädessä, silittäen ja hölmöjä juttuja kuiskaillen.
Vierailija kirjoitti:
Miksei eläimet voisi lähteä saappaat jalassa niinkuin osa ihmisistäkin äkillisen sydänkohtauksen tms kautta. Vähemmän rankkaa kuin nämä lopetukset.
En ole välttämättä samaa mieltä. Yhdeltä tutulta kuoli pari viikkoa sitten viisivuotias kissa, joka oli ollut täysin terve. Ei mitään lääkärikäyntejä, paitsi rokotukset. Yhtenä iltana kuoli kirjaimellisesti niille sijoilleen. Oli kävelemässä huoneessa, nousi yht'äkkiä takajaloilleen, kierähti siitä kyljelleen ja henki pois. Lääkäri totesi että hyvin todennäköisesti massiivinen sydänkohtaus.
Tilanne oli omistajalle todella rankka ja traumaattinen. Kyseessä oli vielä todella palvottu ja rakastettu lemmikki.
Vierailija kirjoitti:
Miksei eläimet voisi lähteä saappaat jalassa niinkuin osa ihmisistäkin äkillisen sydänkohtauksen tms kautta. Vähemmän rankkaa kuin nämä lopetukset.
Kissan sydänkohtaus on todella ikävä. joten kuoleminen sen kautta on kaikkea muuta kuin mukavampaa lemmikin omistajalle. Lopetus on parempi, koska siihen voi henkisesti valmistautua.
Aina on yhtä ikävää viedä lemmikki lopetettavaksi, mutta mielestäni lopettaminen on parempi vaihtoehto kuin sairauden kanssa kituminen ja lopulta siihen kuoleminen.
Suremista ja itkemistä ei tule hävetä, se on enemmän kuin luonnollista.
Rakas 20 vuotias kissani pääsi ikuiseen uneen kotimme sohvalla, maksoi 80 e että eläinlääkäri tuli kotiin ja sai kuolla kotona rauhallisesti ja omien vieressä ja omat kodin tuoksut tuntien ❤💕 käyntiin hautaamassa metsään. Älä jätä menemättä...kyyneliä on luvassa mutta kyllä se eläinkin tarvitsee mielestäni tutun ihmisen vierelleen. Ota se niin kuin viimeisenä palveluksena eläin ystävällesi.
Olin mukana hevoseni lopetuksessa teurastamolla
Luulin aina etten pysty. Sitten kun se päivä tuli niin toimin kuin kone. Vietiin koira viimeiselle lenkille, ajettiin lääkäriin, valitsin listasta mielestäni kauneimman uurnan, silittelin koiraa ja sanoin sille hyvästit, lohduttelin sitä vaikka raukka oli jo aika sairaudesta uupunut (äkillinen sairaus), astuin huoneesta pois, maksoin laskun ja menin kotiin. Sitä ennen kyllä olin itkenyt useamman kerran. Lopetuksesta jäi "hyvä mieli", siis niin hyvä kuin tuollaisesta nyt voi. Koira nukahti ja tiesin että sen kärsimykset loppui siihen. Mutta vähän tulee tippa linssiin, edelleen näin kuuden vuoden jälkeen.... mies itki koko reissun eikä pystynyt menemään töihin sinä päivänä... kaikki reagoi eri tavalla eikä mikään ole väärin.
Tärkeintä että tilanne oli koiralle mahdollisimman ei-stressaava.
Kannattaa mennä. Itse hajosin totaalisesti, mutta viimeiseen henkäykseen pidin tassusta kiinni ja saattelin matkaan. Ikinä en olisi antanut itselleni anteeksi, jos olisin jättänyt menemättä. Kaikista suurin rakkauden osoitus on päästää rakas ajoissa pois ja saatella matkaan.
Tulet katumaan jos et mene.