Noloin/p*skin työhaastattelukokemuksesi?

Zädäm kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me tiedetään jo, kuka tän paikan saa kirjoitti:

Työhaastattelussa minulta kysyttiin, kuinka pidän yllä kielitaitoani. Oli juuri edellisessä vastauksessa tuonut esiin sen, että työkieleni on englanti, vastaan asiakkaille myös ruotsiksi ja ranskaksi ja luen viroa sujuvasti. 

Ja mitä outoa tässä on jos kyseessä on työ, jossa kielitaitoa oikeasti kysytään?

Ei se pelkästään riitä kielitaidon ylläpitoon että lähettää jotain geneerisiä "we're sorry for the incovenience" sähköposteja asiakkaille jotka oppii ulkoa kahdessa viikossa.

Työn lisäksi pitää lukea monipuolista kaunokirjallisuutta eri aikakausilta eri kielillä, harjoittaa puhetaitoja natiivien kanssa puhumalla ja käydä kursseilla. Asiakas aistii heti jos ei ole kielitaito kunnossa. Kyllä sinäkin huomaat heti jos joku ulkomaalainen puhuu suomea vähän huonosti ja jos yrityksen maine ei tällaista kuvaa kärsi antaa, niin vaatimukset on sitten sen mukaiset.

Oletko oikeasti noin yksinkertainen, hän vastasi jo kysymykseen. Voi hyvää päivää taas.

Haastattelija varmaan kysyi ensin millainen kielitaito haastateltavalla on ja kysymystä seurasi, että miten hän ylläpitää tätä kielitaitoaan. Eli ei ollut sama kysymys kahdesti.

--

Jos puhun töissä työkavereille ja asiakkaille englantia, viestin ja esiinnyn englanniksi, käännän artikkeleita, laadin raportteja, kirjoitan muistioita, niin mitenkähän muuten sitä englannin kielitaitoa ylläpidetään? Muistin mainita senkin, että kielitutkinnot espanjasta ja italiasta. Paikkaan ei vaadittu muuta kuin kotimaisten kielten hallinta. 

Ne haastattelijat usein vetää läpi ennalta mietityt kysymykset, voinut itsekin miettiä suunsa avattuaan että 'ai hitto, tähänhän se vastas just'. Jos kielitaitoa ei sinänsä vaadittu tehtävään niin siitä tuskin on palkkauksesi jäänyt kiinni.

90-luvun puolessa välissä olin alta parikymppinen ja olin työhaastattelussa ja hain Nokian puhelintehtaalle. Siinä oltiin jonkin aikaa höpötelty niitä näitä ja loppumetreillä sanoi,että pääsisin töihin ja antoi siinä bussiaikatauluja. Mutta eihän se siihen päättynytkään, vaan antoi myös pissapurkin josta olisi tehty raskaustesti. En ollut raskaana mutta se soti niin mun omaa arvomaailmaa vastaan, joten kieltäydyin. Tuskin paljon mitään menetin😄 Olen 43vuotias ja elämässäni on ollut kaksi työpaikkaa, jossa toisessa olen edelleen. Yksi lapsi löytyy myös 😊

Työpaikasta oli hyvin ylimalkainen ilmoitus ja soitin kysyäkseni tarkemmin työnkuvasta. Haastattelua alettiin tehdä puhelimessa saman tien ja haastattelija vaikutti innostuneelta. Kun selvisi, että mulla on koulutusta ja kokemusta, kysyttiin ikää. Se oli 34 ja siinä vaiheessa haastattelija sanoi, että no jaa, onhan sulla tuota ikää ja kysymykset lakkasivat ja lupasi palata asiaan. No onneksi näin, sillä kuulin jälkeenpäin, että kyseinen työpaikka on kuuluisa toimintatavoista, jotka eivät aina ole ihan lainkaan mukaisia.

Valehtelin heti haastattelun alussa osaavani käyttää tietojärjestelmää, joka heillä oli käytössä. Sitten vaan toivoin, etten tulisi valituksi, koska en ollut aiemmin koko tietojärjestelmästä kuullutkaan. Kauhistutti jos tulisin valituksi ja jäisin kiinni törkeästä valheesta.

Olin kerran Arnoldissa haastattelussa, olin 19-vuotias. Haastattelija epäili kaikkia antamiani vastauksia, eikä esimerkiksi uskonut että jaksaisin herätä ja tulla klo 7 aamulla töihin. Hän halusi myös tietää vanhempieni ammatit, ja sen jälkeen myös epäili motivaatiotani tehdä töitä. Mies siis omisti kyseisen kahvilan, ja jäi kyllä aika järkyttävä kuva koko paikasta. Myöhemmin tarjottiin sieltä töitä mutta kieltäydyin...

Vierailija kirjoitti:

Työpaikasta oli hyvin ylimalkainen ilmoitus ja soitin kysyäkseni tarkemmin työnkuvasta. Haastattelua alettiin tehdä puhelimessa saman tien ja haastattelija vaikutti innostuneelta. Kun selvisi, että mulla on koulutusta ja kokemusta, kysyttiin ikää. Se oli 34 ja siinä vaiheessa haastattelija sanoi, että no jaa, onhan sulla tuota ikää ja kysymykset lakkasivat ja lupasi palata asiaan. No onneksi näin, sillä kuulin jälkeenpäin, että kyseinen työpaikka on kuuluisa toimintatavoista, jotka eivät aina ole ihan lainkaan mukaisia.

Niin, eli olit vain yksinkertaisesti liian vanha. Jos haastattelija oli ajatellut että henkilö max 30 vuotta, mielellään 25 niin silloin 34 on pois laskuista ja innostus loppuu saman tien kun tietää ettei voi palkata kuitenkaan.

Olin hakenut kesätöitä huonekaluliikkeestä, johon etsittiin reipasta myyjää, joka olisi pääasiallisessa vastuussa kesäkausituotteiden myynnistä ja jakelusta varastosta. Minulta kysyttiin kai, olenko aiemmin työskennellyt myynnissä. Olin niin nuori (18 v.), että luulin heidän tarkoittavan tyyliin pikkuleipien myyntiä luokkaretkeä varten. Kehuskelin kovasti, että olen oikein mestarimyyjä ja kaikki ostajatkin ovat olleet innostuneita, miten hyvin sujuu. Sain työpaikan. Tulin valituksi, vaikka ihan myynnin ammattilaisiakin oli ollut hakijoita. Kerran pomo sitten kysyi, miten voi olla mahdollista, etten ole koskaan käyttänyt edes kassakoneita, jos olen työskennellyt myyjänä. Selitin, että olen myynyt myyjäisissä luokkaretken hyväksi yms. Pomo vain nauroi, että pitääkin ensi kerralla myyjää hakiessaan muistaa kysyä, onko hakija työskennellyt myyjänä pidempään kuin pari päivää ja saanut myyntityöstä palkkaakin.

Hain työpaikkaa nuorempana ja haastattelussa kerroin kysyttäessä miksi hain kyseistä paikkaa, että "Tänne oli lyhin työmatka". En saanut paikkaa...

Olin ollut pari vuotta lapsen kanssa kotona ja päätin aktivoitua työmarkkinoille. Olin kärsinyt synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Masennusjaksoni oli lyhyt, mutta pientä hoitoa vaatia ja neuvolan kautta aloitettiin terapia, jossa myös joitakin lapsuustraumojani avattiin. 

Terapiassa kehoitettiin avoimuuteen masennuksen kanssa, se oli kuulemma avain toipumiseen.

"Ei sitä kannata salata, kaikkialla on saman asian läpikäyneitä ja ei se ole yhtään harvinasta."

Olin  sitten juuri edellisenä päivänä ennen työhaastattelua ollut terapiassa ja taas puhuttiin siitä kuinka masennusta ei tarvitse hävetä, vaan päinvastoin, sen esille tuominen vain kertoo miten rohkea ja sinut itseni kanssa nyt olen. Näissä avoimuuden vahvoissa tunnoissa siis täysin palkein työhaastatteluun, joka koski laitoshuoltajan paikkaa vanhainkodilla. 

Olin ylikoulutettu paikkaan, tutkinto ja työkokemusta löytyi. Puhelimessa minut neuvottiin eri siipeen taloa ja siellä odoteltuani turhaan puoli tuntia, tuli joku työntekijä ohjaamaan minut oikeaan paikkaan. Närkästynyt rekrytoija, kunnan vanhainkodin johtajatar aloitti kyllästyneenä haastatteluni.

Kerroin reippaasti työhistoriastani, perheestäni ja että olin erikoistunut harjotteluissa myös vanhusten avustamiseen.  Mainitsin sitten myös masennusjaksoni, joka nyt oli ohi ja tahtoisin nopeasti palata työelämään. Tässä kohtaa johtajatar hätkähti ja otti puheeksi sen että olin odottanut eri paikassa alkuun, aivan kuin hän olisi laittanut sen jotenkin masennuksen piikkiin ja siitä syystä olin sekoillut ja odottanut eri paikassa. Hän johdatti keskustelua koko ajan tähän "sekoiluuni" Enkö ollut ymmärtänyt ohjeita puhelimessa, oliko ymmärryksessäni muutenkin vikaa, hän pohti kiertoteitse.

Hämmennyin huomattuani asenteen ja aloin takeltelemaan sanoissani joka tietenkin vahvisti "hulluuttani" johtajattaren silmissä.  Hän lupasi soittaa samalla viikolla kuinka minun käy.

Soittoa ei kuulunut koskaan.

Kuulin myöhemmin, että tähän työhon oli palkattu kylällä kaikkien tuntema hiukan jälkeenjäänyt tyttö. Minä olen nykyään osastonhoitajana sairaalassa, jossa tämä johtajatarkin poikkeaa toisinaan, enpä tiedä muistaako "hullun".

Olin valmistautunut huolellisesti työpaikkahaastatteluun, koska halusin niin paljon paikan. Se sopi täydellisesti minulle ja olin pätevä. Viikon verran oli perehtynyt asioihin ja haastatteluaamuna olin pirteä ja positiivinen. En tiedä, mikä tuli, mutta söin aamiaisella ruokaa, jota en voi syödä ilman pahoja vatsavaivoja.

Odottaessani haastattelua käytävässä tunsin mahassa sietämätöntä möyrintää ja poltetta, en uskaltanut edes nousta ja juosta vessaan, koska kipu oli niin kova.

Haastattelussa olin täysin sekava ja en saanut sanottua mitään asioita, joita oli tarkoitus. Yhtäkkiä tunsin, kuinka vetelä lieru lurahti alkkareihin ja valahdin tulipunaiseksi. En pystynyt vastaamaan seuraavaan kysymykseen mitään, olin vain tuppisuuna. Kun haastattelija alkoi ihmettelemään, miksen vastaa, pääsi minul_

Työkaverini on kertonut omasta haastattelustaan, että hävetti aivan hulluna, kun hänellä on jonkin asteinen ärtyvä suoli tai muu sairaus. Tietenkin kesken haastattelun hänellä alkoi varmaan jännityksestä ja aiemman ruokailun takia mahassa hieman möyriä ja hän joutui oikeasti kesken muuten hyvin sujuneen haastattelun kysymään, että voiko lähteä vessaan, nyt on hätä. Koki tämän itse tosi noloksi vaikka ihan luonnollista kuitenkin. Onneksi sai paikan, tälle on kyllä pari kertaa naureskeltu kun kesätyöntekijät on valitelleet että oli paha haastattelu.

Toinen työkaveri oli taas tullut ihan hirveässä krapulassa haastatteluun, en kyllä tiedä miksi oli pitänyt mennä ryyppäämään edellisenä iltana. Hän sanoi että hävetti se vanhan viinan käry ja kauhea tuskanhiki ollut koko ajan otsalla. Yritä siinä sitten antaa paras mahdollinen ensivaikutelma...

Yrityksen johtaja kysyi minulta työhaastattelussa, olenko lestadiolainen, onko minulla lapsia ja enhän aio niitä ihan heti alkaa tekemään. Sain paikan, mutta pettymys paikkaan oli suuri tämän haastattelun vuoksi. Olin matkustanut yli 500 km tätä haastattelua varten enkä kuullut yhtään järjellistä kysymystä koko haastattelussa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tuttu tilanne monille naisille, mutta häkellyin aika paljon kun ensimmäistä kertaa kysyttiin onko lapsia. Tiesin, että on laiton kysymys kun en itse ollut asiasta papereissa maininnut enkä olisi halunnut vastata. Mutta haastattelija ei luopunut kysymyksestä vaan intti ja intti. Vastasin lopulta totuudenmukaisesti ettei ole, mutta näytin ärtymiseni. Outoutta lisäsi se, että kysymys esitettiin jo haastattelun alussa. Aiheutti sen, että omat fiilikset työpaikan hengestä muuttuivat haastattelun edetessä aina vain huonommiksi. En saanut (piilotyö)paikkaa ja olin siitä iloinen.

Miten niin laiton ja mikset halunnut vastata? Mulle näin naisena kyseinen kysymys olisi ollut ihan ok..

Vierailija kirjoitti:

90-luvun puolessa välissä olin alta parikymppinen ja olin työhaastattelussa ja hain Nokian puhelintehtaalle. Siinä oltiin jonkin aikaa höpötelty niitä näitä ja loppumetreillä sanoi,että pääsisin töihin ja antoi siinä bussiaikatauluja. Mutta eihän se siihen päättynytkään, vaan antoi myös pissapurkin josta olisi tehty raskaustesti. En ollut raskaana mutta se soti niin mun omaa arvomaailmaa vastaan, joten kieltäydyin. Tuskin paljon mitään menetin😄 Olen 43vuotias ja elämässäni on ollut kaksi työpaikkaa, jossa toisessa olen edelleen. Yksi lapsi löytyy myös 😊

Tämä on kyllä harvinaisen törkeää.

Vierailija kirjoitti:

MNT kirjoitti:

Nämä kommentit Jyskin työhaastatteluista peilaavat täysin myös sitä asiakaspalvelutilannetta itse myymälöissä. Hirveä huuto aina heti ovella: tervetuloa Jyskiin! Sitten pakkomyydään kalleinta tuotetta, vaikka itsellä olisi jokin vakiotuote, jonka on todennyt hyväksi. Minuun ei pakkomyynti tehoa, mutta olen nähnyt sitä tehtävän vanhemmille ihmisille, joilla ei ole pokkaa niin paljoa sanoa ei. Oman äitini kohdalle tällaisen osuttua, laitoin palautetta. Ei pahoiteltu tilannetta mitenkään yms. Tämän jälkeen olen kiusallani mennyt äitini mukaan aina myymälään. Tehomyyjä kun osuu paikalle, täältä pesee1

Siellä nimenomaan tuo "Tervetuloa Jyskiin!" kuuluu sanoa jokaiselle asiakkaalle. Asiakaspalvelutilanteessa täytyy myös sanoa oma nimensä, esim "Hei, olen Maija, miten voisin auttaa?"

Tätä myös valvotaan, eli jos et toistele "Tervetuloa Jyskiin!" ja omaa nimeästi 90 kertaa päivässä saat nuhteet.

Ja jokaiselle asiakkaalle täytyy yrittää tyrkyttää sitä kuukauden erikoistuotetta, aina tunsi olonsa tyhmäksi kun yritti väkisin myydä yhtä tyynyliinaa ostamaan tulleelle jotain peitto/tyyny pakettia joka maksoi 5x asiakkaan tuotteen hinnan.

Onneksi ei ole mulle kukaan koskaan tuollaista tehnyt. En menisi ikinä uudestaan. Ehkä mun kaupungissa on täysjärkisemmät Jysk liikkeet. En kerro missä, ettei niiden hullu pääkonttori saa tietää. Ihan ok kauppa täällä.

Ei ole mitään noloja työhaastattelukokemuksia. Olen aina saanut työpaikan jos vaan olen haastatteluun asti päässyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MNT kirjoitti:

Nämä kommentit Jyskin työhaastatteluista peilaavat täysin myös sitä asiakaspalvelutilannetta itse myymälöissä. Hirveä huuto aina heti ovella: tervetuloa Jyskiin! Sitten pakkomyydään kalleinta tuotetta, vaikka itsellä olisi jokin vakiotuote, jonka on todennyt hyväksi. Minuun ei pakkomyynti tehoa, mutta olen nähnyt sitä tehtävän vanhemmille ihmisille, joilla ei ole pokkaa niin paljoa sanoa ei. Oman äitini kohdalle tällaisen osuttua, laitoin palautetta. Ei pahoiteltu tilannetta mitenkään yms. Tämän jälkeen olen kiusallani mennyt äitini mukaan aina myymälään. Tehomyyjä kun osuu paikalle, täältä pesee1

Siellä nimenomaan tuo "Tervetuloa Jyskiin!" kuuluu sanoa jokaiselle asiakkaalle. Asiakaspalvelutilanteessa täytyy myös sanoa oma nimensä, esim "Hei, olen Maija, miten voisin auttaa?"

Tätä myös valvotaan, eli jos et toistele "Tervetuloa Jyskiin!" ja omaa nimeästi 90 kertaa päivässä saat nuhteet.

Ja jokaiselle asiakkaalle täytyy yrittää tyrkyttää sitä kuukauden erikoistuotetta, aina tunsi olonsa tyhmäksi kun yritti väkisin myydä yhtä tyynyliinaa ostamaan tulleelle jotain peitto/tyyny pakettia joka maksoi 5x asiakkaan tuotteen hinnan.

Onneksi ei ole mulle kukaan koskaan tuollaista tehnyt. En menisi ikinä uudestaan. Ehkä mun kaupungissa on täysjärkisemmät Jysk liikkeet. En kerro missä, ettei niiden hullu pääkonttori saa tietää. Ihan ok kauppa täällä.

Hahahah, ihan hyvä ettet paljastanut, sillä se oikeasti kuuluu firman palvelukonseptiin että jokaista liikkeeseen tulevaa on tervehdittävä tuolla "Tervetuloa Jyskiin." ja että omaa nimeä hoetaan. Muistaakseeni tätä sanottiin "Amerikkalaistyyliseksi palveluksi" (tai jotain sinne päin), siellä kun tota omaa nimeä hoetaan kokoajan.

Se ei oikein suomalaiseen suuhun istu, koitti keksiä aina jotain muunnelmia :D Siis kaikkea tyyliin "Olen Maija, miten voisin auttaa?", "Voisiko Maija olla avuksi?" "Miten Maija voisi auttaa sänkyvalinnoissa?" "Mitä apua Maija voisi tarjota?" jne.

Ymmärrän että tässä on takana varmasti joku tarkkaan harkittu strategia, mutta suomessa se ei vain toimi, ihmiset nimittäin aina vain hämmentyivät tästä. 

Enpä ole koskaan kuullut Jyskissä myyjän esittäytyvän nimellä, vaikka jonkin verran on tullut käytyä muutamassakin eri liikkeessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MNT kirjoitti:

Nämä kommentit Jyskin työhaastatteluista peilaavat täysin myös sitä asiakaspalvelutilannetta itse myymälöissä. Hirveä huuto aina heti ovella: tervetuloa Jyskiin! Sitten pakkomyydään kalleinta tuotetta, vaikka itsellä olisi jokin vakiotuote, jonka on todennyt hyväksi. Minuun ei pakkomyynti tehoa, mutta olen nähnyt sitä tehtävän vanhemmille ihmisille, joilla ei ole pokkaa niin paljoa sanoa ei. Oman äitini kohdalle tällaisen osuttua, laitoin palautetta. Ei pahoiteltu tilannetta mitenkään yms. Tämän jälkeen olen kiusallani mennyt äitini mukaan aina myymälään. Tehomyyjä kun osuu paikalle, täältä pesee1

Siellä nimenomaan tuo "Tervetuloa Jyskiin!" kuuluu sanoa jokaiselle asiakkaalle. Asiakaspalvelutilanteessa täytyy myös sanoa oma nimensä, esim "Hei, olen Maija, miten voisin auttaa?"

Tätä myös valvotaan, eli jos et toistele "Tervetuloa Jyskiin!" ja omaa nimeästi 90 kertaa päivässä saat nuhteet.

Ja jokaiselle asiakkaalle täytyy yrittää tyrkyttää sitä kuukauden erikoistuotetta, aina tunsi olonsa tyhmäksi kun yritti väkisin myydä yhtä tyynyliinaa ostamaan tulleelle jotain peitto/tyyny pakettia joka maksoi 5x asiakkaan tuotteen hinnan.

Onneksi ei ole mulle kukaan koskaan tuollaista tehnyt. En menisi ikinä uudestaan. Ehkä mun kaupungissa on täysjärkisemmät Jysk liikkeet. En kerro missä, ettei niiden hullu pääkonttori saa tietää. Ihan ok kauppa täällä.

Hahahah, ihan hyvä ettet paljastanut, sillä se oikeasti kuuluu firman palvelukonseptiin että jokaista liikkeeseen tulevaa on tervehdittävä tuolla "Tervetuloa Jyskiin." ja että omaa nimeä hoetaan. Muistaakseeni tätä sanottiin "Amerikkalaistyyliseksi palveluksi" (tai jotain sinne päin), siellä kun tota omaa nimeä hoetaan kokoajan.

Se ei oikein suomalaiseen suuhun istu, koitti keksiä aina jotain muunnelmia :D Siis kaikkea tyyliin "Olen Maija, miten voisin auttaa?", "Voisiko Maija olla avuksi?" "Miten Maija voisi auttaa sänkyvalinnoissa?" "Mitä apua Maija voisi tarjota?" jne.

Ymmärrän että tässä on takana varmasti joku tarkkaan harkittu strategia, mutta suomessa se ei vain toimi, ihmiset nimittäin aina vain hämmentyivät tästä. 

Jos se on niin vammaista, että ihmiset hämmennyksissään ostavat?

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä kaikista noloin kokemus, mutta kertoo mielestäni silti, että haastattelijoillakaan ei aina mene putkeen:

Hain joitakin vuosia sitten todella suureen, suomalaiseen tekniikan alan yritykseen vaativaan asiantuntijatehtävään. Olin valmiiksi samanlaisessa työssä kilpailijayrityksessä: valmistauduin haastatteluun huolella opiskelemalla yksikön tuoreimpia saavutuksia, projektikantaa ja kertaamalla alan uusimpia tuulia.

Haastatteluun oli varattu 50 hengen auditorio. Haastattelemaan saapui pari nuorta suomalaiskaveria hakemastani yksiköstä ja Ruotsista asti paikalle lennätetty, eläkeiän kynnyksellä oleva tiimiesimies, jonka habitus oli kuin ruotsalaisen poliisisarjan iäkkäällä komisariolla. Kieli oli yllättäen englanti, jota yksikään haastattelijoista ei puhunut kovin sujuvasti. Päähaastattelijana toiminutta tiimiesimiestä koko tilanne tuntui jännittävän rajusti, ja kielen kanssa oli todellisia vaikeuksia. 

Suoraan paperista luetut, lyhyet kysymykset olivat turhankin peruskauraa ja tuttuja jo kesätöiden haastatteluista: "What are your biggest weaknesses?". Vastailin kysymyksiin kiltisti. Jossain kohtaa aloin viedä keskustelua enemmän hakemaani tehtävään, rekrytoitavan henkilön ihanteelliseen osaamisprofiiliin, yksikön ajankohtaisiin haasteisiin ja kilpailijoista differoitumiseen. Kaksi haastattelijaa piristyi selkeästi; päähaastattelija halusi kuitenkin kuulla, "Do you have any hobbies?". 

Tunnin yleistason jutustelun jälkeen aloin kysellä itse tehtävästä ja siitä, mitä rekrytoitavan henkilön on tarkoitus tiimissä tehdä. Vastaus kuului: "We will see then".

Tilanne päättyi. Poistuessani toinen suomalaiskaveri totesi hiljaa, ettei homma tainnut mennä heiltä ihan putkeen, ja toisella kierroksella HR on sitten mukana. Jäin miettimään asiaa: haastattelupäivän iltana lähetin meilin, jossa vetäydyin prosessista ja toivotin kaikkea hyvää. En saanut koskaan vastausta.

Minulla on myös sellainen kokemus, että työtehtävistä hädin tuskin kerrottiin mitään, vaikka paikalla oli myös henkilö, joka teki sitä työtä ja kysyin useamman kysymyksen. Sain työn, mutta en ottanut sitä vastaan siitä syystä.