Noloin/p*skin työhaastattelukokemuksesi?

Markka-ajan hyvinvointi-Suomessa työntekijöitä todella arvostettiin - niitä kun ei aina saanut edes rahalla.

Silloin työnantajat vielä maksoivat taksikyydit työhaastatteluun ja takaisin. Haastattelut olivat käytännössä työsopimuksen allekirjoitusreissuja. Työnantajat kestittivät alan opiskelijoita ja maksoivat hyvää liksaa kesätyösuhteistakin. Hakijoita ei nöyryytetty ja työhön ehdittiin perehdyttää. Eikä työtahtikaan ollut tällainen sähläilevät kiirekiire.

Markka-aikana oli vielä niitä bonus- ja optiojärjestelmiä, joilla moni työntekijä rikastuikin. Peruspalkatkin olivat hyviä suhteessa markka-ajan hintatasoon ja kevyempään verotukseen. Silloin oikeasti työllä pystyi vielä rikastumaan.

Mutta enää ei ole markka. Nyt maksamme euron kovaa hintaa. :(

Teatterin pääsykokeissa pyydettiin näyttämään rintoja. Osa näyttikin, osa loukkaantui ja poistui paikalta.

Jälkeen päin kerrottiin, että kyseessä oli pyyntö eikä käsky. Ja pyynnön tarkoitus oli rintojen näkemisen sijaan selvittää hakijan persoonaa eli miten hän reagoi tuollaisiin tilanteisiin.

Eli aika moni naishakija meni naisen logiikalla ansaan. :D

On pakko sanoa että on ihanaa lukea etten ole ainoa jolla on jäänyt Jyskin haastattelusta huono maku suuhun!

Olen aina ollut hyvä haastatteluissa, mutta sieltä lähdin poru kurkussa. Olin 20 ja hain kans opiskelujen aikaan pikkuduunia, ja se haastattelu oli ku jostain amerikkalaisesta leffasta jossa good cop ja bad cop ristikuulustelee, ja jokainen asia mitä sanot ymmärretään tahallaan väärin.

Semmonen haastattelu kirjoitti:

No eräs tunnettu naisten alusvaatteita myyvä ketju haki aikoinaan myyjää erääseen avattavaan kauppakeskuksen liikkeeseensä pääkaupunkiseudulla. Kävin haastattelussa puolvalmiissa liiketilassa, jossa matriarkkamaisesti käyttäytyvä omistajarouva otti minut vastaan. Ensimmäinen kysymys, jonka hän esitti, oli: "mikä sun horoskooppimerkki on?". Sen jälkeen sain kuulla pitkän litanian kummallisuuksia, kuten mm., että "täällä ei sitten työaikana istuta! Jos mä näen että yksikin istuu työaikana, niin se on potkut samantien ja ovesta ulos!".

Haastattelun – tai "haastattelun" loppua kohden mentäessä ympärilleni kerääntyi rouvan perhettä enemmänkin: tyttäriä, poikia ja heidän kumppaneitaan. He olivat olleet nikkaroimassa liiketilaa valmiiseen kuntoon ja ilmaantuivat siihen haastatteluhetkeen rouvan käskystä. Lopulta he seisoivat ympärilläni puolikaaren muodossa ja vain tuijottivat. Tilanne oli lievästi sanoen absurdi, jopa vähän uhkaava.

Seuraavalla viikolla kyseisestä firmasta soitettiin minulle, mutten koskaan vastannut siihen puheluun. Tiesin sanomattakin, että he olivat päättäneet ottaa minut piiakseen sinne, enkä olisi mennyt sinne töihin edes pakotettuna. Pian tuon kokemuksen jälkeen löysin onneksi työpaikan, jossa olen edelleen. 

hei mä taidan tietää toin ketjun, niillä on liike Turussa ja Salossakin oli muutama vuosi takaisin?

Mulla oli likkakaveri vähän aikaa töissä tuolla huuhkajalla, ja todellakin; jos myyjä sattui istahtamaan soi puhelin alle viiden minuutin ja alkoi ripittäminen. Koko ajan piti alusvaatteita vatuloida vaikka liikkeessä ei olisi ristinsielua ollut koko päivänä.

Taukotila oli yhtä paljon kuin mikro vessassa, ja siellä piti syödä.

Se oli melko lyhytaikainen työ mun likkakaverille, ja lyhytaikainen liike Salossa.

Hain opiskeluihin kuuluvaa yliopistoharjoittelijan hommaa omalta laitokseltani. Esimies rötkötti hiukset sekaisin sohvalla ja höpötteli jotain. Katseli mun cv:tä ja joka asiaan "valitti" jotain. Esimerkiksi kielitaitoon (mulla 5 kieltä) totesi, että täällä oli hakijana yksi, joka osasi japaniakin jne.. vedin pokalla haastattelun loppuun kauniisti hymyillen. En saanut paikkaa ja olin sopinut harjoittelusta muualla (huonompipalkkaisessa paikassa) , kunnes yllättäen osastolta soitetaankin, että valittu ihminen ei tullutkaan, että otatko paikan vastaan. Otin ja oli työpaikkana tosi kiva. Esimies oli ihan yhtä pöllämystynyt koko ajan, mutta oleili omassa huoneessaan eikä "häirinnyt" muitten työntekoa .

Pskin oli joskus vuosia sitten. Olen mallia jakkupukunainen, meikki ja hiukset ja kokonaisuus aina kohdillaan. Menin haastatteluun johonkin pikkufirmaan, jossa oli erittäin ylimielinen omistaja-johtaja. Alunperinkin tuntui siltä, että nyt olen väärässä paikassa. Jotenkuten päästiin sitten palkkatoivomukseen. Sanoin omasta mielestäni (työkokemukseni ja koulutukseni huomioon ottaen) alhaisen summan.

Jätkä nauraa hörötti ja taputti paksua mappia pöydällään: Minulla on täällä mappi täynnä hakijoita, jotka eivät vaadi noin paljon!

Kuten arvata saattaa, juttu ei jatkunut pidemmälle.

Käskettiin vastata ruotsiksi kysymyksiin vaikkei kielitaito ollut edellytys työpaikkailmoituksen mukaan. Ja kun sanoin, että kielitaito on pahasti ruosteessa, minun piti korvata unohtamani sanat suomen kielellä.. se oli hienoa! PS. Toinen haastattelija ei taas osannut kunnolla suomea. Siinä oli taas yksi paikka varattu suomenruotsalaiselle selkeästi.

Vierailija kirjoitti:

Semmonen haastattelu kirjoitti:

No eräs tunnettu naisten alusvaatteita myyvä ketju haki aikoinaan myyjää erääseen avattavaan kauppakeskuksen liikkeeseensä pääkaupunkiseudulla. Kävin haastattelussa puolvalmiissa liiketilassa, jossa matriarkkamaisesti käyttäytyvä omistajarouva otti minut vastaan. Ensimmäinen kysymys, jonka hän esitti, oli: "mikä sun horoskooppimerkki on?". Sen jälkeen sain kuulla pitkän litanian kummallisuuksia, kuten mm., että "täällä ei sitten työaikana istuta! Jos mä näen että yksikin istuu työaikana, niin se on potkut samantien ja ovesta ulos!".

Haastattelun – tai "haastattelun" loppua kohden mentäessä ympärilleni kerääntyi rouvan perhettä enemmänkin: tyttäriä, poikia ja heidän kumppaneitaan. He olivat olleet nikkaroimassa liiketilaa valmiiseen kuntoon ja ilmaantuivat siihen haastatteluhetkeen rouvan käskystä. Lopulta he seisoivat ympärilläni puolikaaren muodossa ja vain tuijottivat. Tilanne oli lievästi sanoen absurdi, jopa vähän uhkaava.

Seuraavalla viikolla kyseisestä firmasta soitettiin minulle, mutten koskaan vastannut siihen puheluun. Tiesin sanomattakin, että he olivat päättäneet ottaa minut piiakseen sinne, enkä olisi mennyt sinne töihin edes pakotettuna. Pian tuon kokemuksen jälkeen löysin onneksi työpaikan, jossa olen edelleen. 

hei mä taidan tietää toin ketjun, niillä on liike Turussa ja Salossakin oli muutama vuosi takaisin?

Mulla oli likkakaveri vähän aikaa töissä tuolla huuhkajalla, ja todellakin; jos myyjä sattui istahtamaan soi puhelin alle viiden minuutin ja alkoi ripittäminen. Koko ajan piti alusvaatteita vatuloida vaikka liikkeessä ei olisi ristinsielua ollut koko päivänä.

Taukotila oli yhtä paljon kuin mikro vessassa, ja siellä piti syödä.

Se oli melko lyhytaikainen työ mun likkakaverille, ja lyhytaikainen liike Salossa.

Voi hyvinkin olla, sillä Turussa heillä oli ainakin liike; sen tiedän, koska tuo omistaja kertoi siitä haastattelussa. Ja heillä oli tosiaan useampia liikkeitä ympäri maata. Oman haastatteluni jälkeen näin kyseisen ketjun työnhakuilmoituksia sännöllisesti ainakin seitsemän kuukauden ajan milloin missäkin lehdissä ja Työvoimatoimiston sivuilla. Aina he hakivat myyjää tuohon yhteen ja samaan paikkaan, jossa itsekin olin käynyt haastattelussa. Siitä pystyi hyvin päättelemään, millainen pompottelupaikka oli kyseessä.

Likkakaverisi teki ihan oikein, kun lähti: ei kukaan täysjärkinen, omia puoliaan pitävä ihminen sellaiseen kohteluun alistu, vaan tosiaan ottaa jalat alleen ja äkkiä! En tiedä, onko kyseistä ketjua vielä tänä päivänä olemassa, mutta toivoisin kyllä sydämeni pohjasta, että se olisi jo menneen talven lumia ja se muori iloisesti eläkkeellä. Yrittäjämaailma tuskin jää kaipaamaan. 

Työskentelin lukion ja yliopistoon pääsemisen välissä monta vuotta perheissä lastenhoitajana, mikä oli todella kivaa työtä ja koin saavani paljon arvostusta kun tulin hyvin toimeen monenlaisten ja -ikäisten lasten kanssa. Kuitenkin jännästi yksi perhe on jäänyt mieleen. Minulla oli jo runsaasti työkokemusta lastenhoidosta useiden vuosien ja perheiden osalta ja hyvät suositukset. Hain uutta paikkaa edellisen jälkeen ja haastattelu pidettiin heillä kotona, kuten yleensäkin oli tapana.

Perheen isä käski tiukasti "lapset pois jaloista" enkä saanut koko aikana edes nähdä lapsia - yleensä nimenomaan aina haluttiin nähdä miten tulin lasten kanssa toimeen, mutta ei täällä! Isä kävi papereitani läpi aivan pilkku kerrallaan ja kyseli tiukasti miksi mikäkin työsuhde oli loppunut. Hiillostus oli kokoajan sellaista kuin olisin rikollinen ja vähintäänkin todella epäilyttävä. Kysymykset olivat tyyliin

"Miksi olit Virtasilla vain kolme kuukautta?"

"Koska se oli vain kesälomien ajan, sitten lapsilla alkoi taas päiväkoti"

"Eli et varastanut sieltä ja siksi lopettanut?"

"Ööö, en varastanut, se oli ihan sovittu kolmen kuukauden pesti."

"No mitä varastit jostain muualta?" ... ja tätä rataa. Äiti oli kokoajan hiljaa ja isä hiillosti ja paahtoi.

Mutta paras tuli lopuksi, kun tämä perheen isä sanoi, että "olen tänään soittanut näille kaikille sinun suosittelijoille. Muut vastasivat, mutta tämä rouva Xxx ei vastannut, eli ilmeisesti olet ihan itse keksinyt hänet tähän suosittelijaksi." Minä siihen jotain mutisin, että ehkäpä hän ei vaan pystynyt kesken työpäivän vastaamaan puhelimeen, että kyllä on ihan oikea ihminen. Isä tuhahti ja sanoi että sehän nähdään, minä soitan sille nyt tässä sinun läsnäollessa uudestaan niin johan nähdään.

No, sitten tämä rouva vastasikin puhelimeen, ja isä alkoi häntä paahtaa, että olenko muka ollut heillä töissä ja milloin ja miksi ei enää jne... Todella epämiellyttävään ja tiukkaan sävyyn. Ihan ventovieraalle ihmiselle!

Huippua oli kun soittivat seuraavana päivänä, että olisin saanut sen paikan, koska "kellään muulla hakijalla ei ollut niin montaa suosittelijaa." Voi hyvää päivää. En ottanut paikkaa vastaan vaan menin ihan kivaan tavalliseen perheeseen. En tiedä miten he sitten järjestivät hommansa, en osaa kuvitella että kukaan normaali ihminen olisi halunnut heille töihin.

Oli yksi kerta kun hain avustajaksi kouluun, vammaisia olisin avustanut. Johtaja mies ope kyseli minulta asioita ja katsoi jotenkin nenän viertä pitkin ja kysyi että saisinko lapsia kiinni jos ne karkaisi, minulla on ylipainoa ja olen lyhyt. No, en oikein osannut vastata varmaan hyvin, olin että en tiedä. En ollut vuosien kokemuksen aikana lasten hoidossa joutunut juoksemaan yhtäkään karannutta lasta kiinni, mutta tämä olisi ollut vähän isompien ryhmä kuin missä olin ollut, ja mietin että jos on joku kova sporttinen tyyppi, niin ehkä en saisi kiinni, mutta silti... Mietin että kysyykö tuollaista kysymystä esimerkiksi joltain laihalta ja pitkältä naiselta... Tuli syrjitty olo, eikä minua valittu työhön. Se oli noloin kysymys koskaan mitä tuollaisessa tilanteessa on minulta kysytty.

Ihan oma moka: menin työhaastatteluun paikkaan X, mutta olin jotenkin ajatellut sen olevan paikka Y. Molempiin siis hain ja pääsin haastatteluun, mutta meni vain ajat sekaisin. Unettomuudesta kärsin silloin, joten laitetaan sen piikkiin jos kilttejä ollaan. Haastattelussa siis kyselin tästä toimenkuvasta Y (joka oli ihan muuta toista kuin X). Kun tajusin mokani, sanoin siitä ihan suoraan ja pyysin anteeksi. En saanut paikkaa yllättäen :D Sen Y:n sain onneksi.

Vierailija kirjoitti:

Työskentelin lukion ja yliopistoon pääsemisen välissä monta vuotta perheissä lastenhoitajana, mikä oli todella kivaa työtä ja koin saavani paljon arvostusta kun tulin hyvin toimeen monenlaisten ja -ikäisten lasten kanssa. Kuitenkin jännästi yksi perhe on jäänyt mieleen. Minulla oli jo runsaasti työkokemusta lastenhoidosta useiden vuosien ja perheiden osalta ja hyvät suositukset. Hain uutta paikkaa edellisen jälkeen ja haastattelu pidettiin heillä kotona, kuten yleensäkin oli tapana.

Perheen isä käski tiukasti "lapset pois jaloista" enkä saanut koko aikana edes nähdä lapsia - yleensä nimenomaan aina haluttiin nähdä miten tulin lasten kanssa toimeen, mutta ei täällä! Isä kävi papereitani läpi aivan pilkku kerrallaan ja kyseli tiukasti miksi mikäkin työsuhde oli loppunut. Hiillostus oli kokoajan sellaista kuin olisin rikollinen ja vähintäänkin todella epäilyttävä. Kysymykset olivat tyyliin

"Miksi olit Virtasilla vain kolme kuukautta?"

"Koska se oli vain kesälomien ajan, sitten lapsilla alkoi taas päiväkoti"

"Eli et varastanut sieltä ja siksi lopettanut?"

"Ööö, en varastanut, se oli ihan sovittu kolmen kuukauden pesti."

"No mitä varastit jostain muualta?" ... ja tätä rataa. Äiti oli kokoajan hiljaa ja isä hiillosti ja paahtoi.

Mutta paras tuli lopuksi, kun tämä perheen isä sanoi, että "olen tänään soittanut näille kaikille sinun suosittelijoille. Muut vastasivat, mutta tämä rouva Xxx ei vastannut, eli ilmeisesti olet ihan itse keksinyt hänet tähän suosittelijaksi." Minä siihen jotain mutisin, että ehkäpä hän ei vaan pystynyt kesken työpäivän vastaamaan puhelimeen, että kyllä on ihan oikea ihminen. Isä tuhahti ja sanoi että sehän nähdään, minä soitan sille nyt tässä sinun läsnäollessa uudestaan niin johan nähdään.

No, sitten tämä rouva vastasikin puhelimeen, ja isä alkoi häntä paahtaa, että olenko muka ollut heillä töissä ja milloin ja miksi ei enää jne... Todella epämiellyttävään ja tiukkaan sävyyn. Ihan ventovieraalle ihmiselle!

Huippua oli kun soittivat seuraavana päivänä, että olisin saanut sen paikan, koska "kellään muulla hakijalla ei ollut niin montaa suosittelijaa." Voi hyvää päivää. En ottanut paikkaa vastaan vaan menin ihan kivaan tavalliseen perheeseen. En tiedä miten he sitten järjestivät hommansa, en osaa kuvitella että kukaan normaali ihminen olisi halunnut heille töihin.

Huhhuh! Minä olisin varmaan ottanut paperini ja uhannut lähtiessäni kunnianloukkausyytteellä viimeistään siinä vaiheessa, jos joku olisi kysynyt työpaikkahaastattelussa, että "No mitä varastit jostain muualta?". Jäätävän törkeää! Ei olisi mikään ihme, jos tuo perhe olisi lopulta päätynyt hankkimaan palvelukseensa ulkomaalaisen lastenhoitajan joka ei tiedä oikeuksistaan mitään. Suomalaiset työntekijät tietävät kuitenkin pääsäntöisesti oikeutensa ihan hyvin, eivätkä mene äkkiä halpaan. Ulkomaalaisia kusetetaan tämän tästä (anteeksi ruma sana), etenkin naispuolisia, jotka ovat oppineet omassa kulttuurissaan, ettei pomoille ja miehille saa koskaan sanoa vastaan. 

Sitten työnantajat ihmettelevät kuorossa kaikenmaailman mediossa, kun "mikään työ ei kelpaa suomalaisille työnhakijoille". No aivan varmasti normaali työ normaaleine työehtoineen, normaaleine palkkoineen ja normaalilla kohtelulla kelpaa, mutta ilmeisesti sellainen on liian monelle työnantajalle täysin absurdi tapa toimia, ainakin / etenkin yksityisellä puolella.  Tämä siis kärjistetysti tiivistäen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me tiedetään jo, kuka tän paikan saa kirjoitti:

Työhaastattelussa minulta kysyttiin, kuinka pidän yllä kielitaitoani. Oli juuri edellisessä vastauksessa tuonut esiin sen, että työkieleni on englanti, vastaan asiakkaille myös ruotsiksi ja ranskaksi ja luen viroa sujuvasti. 

Ja mitä outoa tässä on jos kyseessä on työ, jossa kielitaitoa oikeasti kysytään?

Ei se pelkästään riitä kielitaidon ylläpitoon että lähettää jotain geneerisiä "we're sorry for the incovenience" sähköposteja asiakkaille jotka oppii ulkoa kahdessa viikossa.

Työn lisäksi pitää lukea monipuolista kaunokirjallisuutta eri aikakausilta eri kielillä, harjoittaa puhetaitoja natiivien kanssa puhumalla ja käydä kursseilla. Asiakas aistii heti jos ei ole kielitaito kunnossa. Kyllä sinäkin huomaat heti jos joku ulkomaalainen puhuu suomea vähän huonosti ja jos yrityksen maine ei tällaista kuvaa kärsi antaa, niin vaatimukset on sitten sen mukaiset.

Oletko oikeasti noin yksinkertainen, hän vastasi jo kysymykseen. Voi hyvää päivää taas.

Haastattelija varmaan kysyi ensin millainen kielitaito haastateltavalla on ja kysymystä seurasi, että miten hän ylläpitää tätä kielitaitoaan. Eli ei ollut sama kysymys kahdesti.

--

Jos puhun töissä työkavereille ja asiakkaille englantia, viestin ja esiinnyn englanniksi, käännän artikkeleita, laadin raportteja, kirjoitan muistioita, niin mitenkähän muuten sitä englannin kielitaitoa ylläpidetään? Muistin mainita senkin, että kielitutkinnot espanjasta ja italiasta. Paikkaan ei vaadittu muuta kuin kotimaisten kielten hallinta. 

Vanha ystäväni soitti ja kysyi olisinko kiinnostunut eräästä työpaikasta. Hän oli jutellut työpaikalla pomojen kanssa minusta ja osaamisestani ja paikka olisi käytännössä aloittamispäivää vaille valmis kunhan vain käyn juttelemassa yksityiskohdat läpi. Elämäntilanne oli silloin sellainen, että paikan vaihto vakituiseen sopi hyvin koska nykyinen määräaikainen työ oli päättymässä. 

Soitin työnantajalle ja sovin tapaamisen heti seuraavaksi päiväksi. Kun pääsin paikalle, minut ohjattiin huoneeseen, jossa oli kaksi henkilöä. Eipä siinä mitään, ajattelin, ehkä toinen on tuleva esimieheni tms. Hymy alkoi hyytyä heti alkumetreillä kun tajusin, että nythän ollaankin työhaastattelussa eikä missään työsopimuksen hiomistilaisuudessa. Tilanne oli jäätävä ja prässi melkoinen enkä tietysti ollut ollenkaan varautunut tällaiseen. Selvisin tapaamisesta onneksi kunnialla mutta ei siitä kyllä mitään työuraa auennut kyseiseen firmaan. Loppujen lopuksi hyvä niin, sillä pääsin hetkeä myöhemmin unelmieni työpaikkaan, ja ihan oikean työhakemuksen ja -haastattelukutsun kautta.

Zädäm kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me tiedetään jo, kuka tän paikan saa kirjoitti:

Työhaastattelussa minulta kysyttiin, kuinka pidän yllä kielitaitoani. Oli juuri edellisessä vastauksessa tuonut esiin sen, että työkieleni on englanti, vastaan asiakkaille myös ruotsiksi ja ranskaksi ja luen viroa sujuvasti. 

Ja mitä outoa tässä on jos kyseessä on työ, jossa kielitaitoa oikeasti kysytään?

Ei se pelkästään riitä kielitaidon ylläpitoon että lähettää jotain geneerisiä "we're sorry for the incovenience" sähköposteja asiakkaille jotka oppii ulkoa kahdessa viikossa.

Työn lisäksi pitää lukea monipuolista kaunokirjallisuutta eri aikakausilta eri kielillä, harjoittaa puhetaitoja natiivien kanssa puhumalla ja käydä kursseilla. Asiakas aistii heti jos ei ole kielitaito kunnossa. Kyllä sinäkin huomaat heti jos joku ulkomaalainen puhuu suomea vähän huonosti ja jos yrityksen maine ei tällaista kuvaa kärsi antaa, niin vaatimukset on sitten sen mukaiset.

Oletko oikeasti noin yksinkertainen, hän vastasi jo kysymykseen. Voi hyvää päivää taas.

Haastattelija varmaan kysyi ensin millainen kielitaito haastateltavalla on ja kysymystä seurasi, että miten hän ylläpitää tätä kielitaitoaan. Eli ei ollut sama kysymys kahdesti.

--

Jos puhun töissä työkavereille ja asiakkaille englantia, viestin ja esiinnyn englanniksi, käännän artikkeleita, laadin raportteja, kirjoitan muistioita, niin mitenkähän muuten sitä englannin kielitaitoa ylläpidetään? Muistin mainita senkin, että kielitutkinnot espanjasta ja italiasta. Paikkaan ei vaadittu muuta kuin kotimaisten kielten hallinta. 

No esimerkiksi voi kesälomalla muuttaa au-pairiksi brittiläiseen perheeseen, sillä esimerkiksi antaisi haastettalijalle todella vakuuttavan kuvan.

Kerran olin hyvin hämmentävässä haastattelussa asiantuntijatehtävään. Yksi haastattelijoista söi välipalaa haastattelun aikana ja siinä syödessään moitti epäpätevyyttäni. Olin todella ihmeissäni ja jälkikäteen tyytyväinen etten päässyt. Olin ehkä epäpätevä, mutten sentään moukka.

Sovin haastattelusta puhelimessa naishenkilön kanssa, en saanut nimestä selvää. Haastattelussa vastassa odotti kuitenkin mieshenkilö, kättelin, tervehdin ja sanoin ohimennen että odotin tapaavani naishenkilön jonka kanssa juttelin puhelimessa.

Hän vastasi todella kimeällä äänellä hieman hämillään että puhuin hänen kanssaan puhelimessa.

En saanut paikkaa.

MNT kirjoitti:

Nämä kommentit Jyskin työhaastatteluista peilaavat täysin myös sitä asiakaspalvelutilannetta itse myymälöissä. Hirveä huuto aina heti ovella: tervetuloa Jyskiin! Sitten pakkomyydään kalleinta tuotetta, vaikka itsellä olisi jokin vakiotuote, jonka on todennyt hyväksi. Minuun ei pakkomyynti tehoa, mutta olen nähnyt sitä tehtävän vanhemmille ihmisille, joilla ei ole pokkaa niin paljoa sanoa ei. Oman äitini kohdalle tällaisen osuttua, laitoin palautetta. Ei pahoiteltu tilannetta mitenkään yms. Tämän jälkeen olen kiusallani mennyt äitini mukaan aina myymälään. Tehomyyjä kun osuu paikalle, täältä pesee1

Onneksi Kuopion Jyskissä ei ole tällaista.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on jotenkin nolo ja kummallinen pääsykoetilanne menneisyydessäni...

Olin parikymppisenä yliopiston pääsykokeissa (noin 20v sitten) ja siinä oli myös haastatteluosuus. Olin selvinnyt oikein hyvin kirjallisesta osuudesta, ja sitten tässä soveltuvuuskoehaastattelussa jännitti aika lailla, koska arvelin että jos tämä menisi edes kohtuuhyvin, pääsisin varmasti sisään.

Haastattelijoita oli kolme ja kaikki kyselivät alaan liittyen todella monenlaisia juttuja. Vastailin mielestäni ihan näpsäkästi kysymyksiin ja jännitys alkoi hellittää. Olin tosi huojentunut lopussa ja jotenkin aivoni varmaan sulivat sen huojennuksen takia tai jotain, mutta jostain käsittämättömästä syystä sen sijaan että olisin sanonut kiitos ja näkemiin, pomppasin halaamaan reunimmaista haastattelijaa. Lisäksi otin kourallisen karkkeja pöydältä vaikka ne olivat selvästi jonkun haastattelijan omia eikä todellakaan meille hakijoille tarkoitettuja. Mennessäni ulos huoneesta aivot palautuivat ja hävetti aivan kamalasti... Pääsin kyllä sisään ja siitä halaamastani professorista tuli vielä graduni ohjaaja. Pari kertaa hän muisteli vuosien aikana sitä tilannetta, että "ei ole kukaan muu hakija koskaan minua halaillut." 

Psykologia? Ihana oot kyllä ollut.

Vierailija kirjoitti:

Sovin haastattelusta puhelimessa naishenkilön kanssa, en saanut nimestä selvää. Haastattelussa vastassa odotti kuitenkin mieshenkilö, kättelin, tervehdin ja sanoin ohimennen että odotin tapaavani naishenkilön jonka kanssa juttelin puhelimessa.

Hän vastasi todella kimeällä äänellä hieman hämillään että puhuin hänen kanssaan puhelimessa.

En saanut paikkaa.

Huippu 🤣