Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Noloin/p*skin työhaastattelukokemuksesi?
10.03.2018 |
Olin viime viikolla työhaastattelussa. Tunsin itseni aivan tyhmäksi ja vastailin kysymyksissä aivan päin helkkaria. Kaikista nolointa oli se, että suuni oli kuiva kuin saharan autiomaa. Puhuessani suusta kuului jäätävä napsunta. Näin jälkeenpäin miettiessäni en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Kerron teille ensi viikolla sainko paikan.
Toinen ikävä työhaastattelukokemukseni johtui oudosta haastattelijasta. Hän kommentoi muun muassa ulkonäköäni, että "hyvä kun et näytä lapselta, asiakkaat eivät ottaisi sinua muuten vakavasti". Kommentoi myös sanavalintojani, "noin et saa sitten töissä puhua". Minut kuitenkin valittiin. En ottanut paikkaa, ja kyseinen esimies suuttui minulle. Ei vastannut puhelimeen niin lähetin viestin perusteluineen, että miksi en paikkaa valitettavasti nyt kykene ottamaan (sain paremman työtarjouksen). Vastaus oli "ok". Toivotin hyvät kevään jatkot, ei vastannut enää mitään.
Mikä on sinun huonoin työkokemuksesi? Etenkin nolot kokemukset haluan kuulla, jottei tuntuisi että olen yksin napsuvan suuni kanssa.
Kommentit (234)
Olin ainoa hakija palkattomaan harjoittelupaikkaan. En tullut valituksi vaan jatkoivat harjoittelijan etsimistä haastattelun jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huonoin oli kyllä ehdottomasti se jossa avoimen paikan kuvauksessa luki että haetaan puuseppää joka koulutetaan työsuhteen alussa tarvittaessa vaikka tyhjästä ko. firmassa auki olevaan erikoistehtävään. Ajattelin että tämä on nyt minun tilaisuuteni. Hain ja sain kutsun haastatteluun. Vasta haastattelussa kävi ilmi että työ olisi ollut kolmivuorotyötä muovituotteita valmistavalla linjalla, käytännössä prosessinvalvontaa.
Alkaako yrityksen nimi M-kirjaimella?
Hain edustavaan ylelliseen työhön. Siis palvelemaan maailman kermoja. Suunnittelin tarkoin kuinka pääsen toisesta duunista haastatteluun ja puvun vaihdettua. Aikaa oli rajallisrdti ja sain kyydin melkein perille. Vaihdoin puvun mutta eksyin pahasti ja olin todella myöhässä. Tämä ei vielä mitään. Vaikka työ vaatii täsmällisyyttä.
Sain uuden mahdollisuuden ja uuden kutsun haastatteluun. Tällä kerta en ehtinyt vaihtaa promopaitaa, eksyin jälleen ja kaikenlisäksi kastuin sateessa. Olin aikamoinen näky meikit levinneenä. Nää ois halunnu palkata mut, mutta mokasin niin totaalisesti, kahdesti, että ei siitä mitään tullut.
Joitakin vuosi myöhemmin tapasin lafkan tj muissa merkeissä. Oli silloisen pomon alla. Nuorempana oli niin helppoa saada työ kuin työ jos vähän skarppas.
Tämä ei ole työhaastattelumoka vaan pääsykoehaastattelumoka: minulta kysyttiin pääsykokeissa aionko hankkia lapsia. Olin noin 19-vuotias enkä tiennyt ettei sellaista saisi edes kysyä. Hämmennyin kysymyksestä täysin ja vastasin etten tiedä. En saanut opiskelupaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä kaikista noloin kokemus, mutta kertoo mielestäni silti, että haastattelijoillakaan ei aina mene putkeen:
Hain joitakin vuosia sitten todella suureen, suomalaiseen tekniikan alan yritykseen vaativaan asiantuntijatehtävään. Olin valmiiksi samanlaisessa työssä kilpailijayrityksessä: valmistauduin haastatteluun huolella opiskelemalla yksikön tuoreimpia saavutuksia, projektikantaa ja kertaamalla alan uusimpia tuulia.
Haastatteluun oli varattu 50 hengen auditorio. Haastattelemaan saapui pari nuorta suomalaiskaveria hakemastani yksiköstä ja Ruotsista asti paikalle lennätetty, eläkeiän kynnyksellä oleva tiimiesimies, jonka habitus oli kuin ruotsalaisen poliisisarjan iäkkäällä komisariolla. Kieli oli yllättäen englanti, jota yksikään haastattelijoista ei puhunut kovin sujuvasti. Päähaastattelijana toiminutta tiimiesimiestä koko tilanne tuntui jännittävän rajusti, ja kielen kanssa oli todellisia vaikeuksia.
Suoraan paperista luetut, lyhyet kysymykset olivat turhankin peruskauraa ja tuttuja jo kesätöiden haastatteluista: "What are your biggest weaknesses?". Vastailin kysymyksiin kiltisti. Jossain kohtaa aloin viedä keskustelua enemmän hakemaani tehtävään, rekrytoitavan henkilön ihanteelliseen osaamisprofiiliin, yksikön ajankohtaisiin haasteisiin ja kilpailijoista differoitumiseen. Kaksi haastattelijaa piristyi selkeästi; päähaastattelija halusi kuitenkin kuulla, "Do you have any hobbies?".
Tunnin yleistason jutustelun jälkeen aloin kysellä itse tehtävästä ja siitä, mitä rekrytoitavan henkilön on tarkoitus tiimissä tehdä. Vastaus kuului: "We will see then".
Tilanne päättyi. Poistuessani toinen suomalaiskaveri totesi hiljaa, ettei homma tainnut mennä heiltä ihan putkeen, ja toisella kierroksella HR on sitten mukana. Jäin miettimään asiaa: haastattelupäivän iltana lähetin meilin, jossa vetäydyin prosessista ja toivotin kaikkea hyvää. En saanut koskaan vastausta.
Siis miksi ihmeessä et tarjoutunut puhunut ruotsia jos haastattelijat oli ruotsista ja huomasit ettei ne osaa englantia kunnolla? Eikö tuo nyt suorastaan olisi kansallisvelvollisuus kun ruotsia kuitenkin opiskellaan jo peruskoulusta lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haastateltava sanoi suoraan, että ei tule toimeen rauhallisten ihmisten kanssa. Olihan se suoraa ja avointa puhetta, mutta mietitytti, miten aikuinen ihminen muuten elämää kestää.
Noloin työhaastattelukokemukseni on ehdottomasti se, kun pyörryin työhaastattelussa jonka jälkeen myös oksensin siihen haastatteluhuoneen lattialle. Että siinä todellista noloutta, joka kyllä nykyään naurattaa jo, mutta Ei silloin.
Että tuskinpa suun napsuminen tmv kovin paha moka on. 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin Jyskissä haastattelussa, olisinko ollut 19 tai 20. Haastattelijoita oli kaksi, mies ja nainen, ja he istuivat ison pöydän äärressä minua vastapäätä grillaten minua kysymyksillään 45 minuuttia.
Koko haastattelun ajan he kyseenalaistivat kaiken mitä sanoin, ja välillä jopa remahtivat pilkalliseen kollektiiviseen nauruun kun vastaukseni oli heidän mielestään typerä.
Muistan edelleen kun minulta kysyttiin: "Mitä teet, kun asiakas tulee myymälään etsimään sänkyä?". Vastasin tyyliin, että ensimmäiseksi tietysti tervehdin asiakasta ja kartoitan, millaiselle sängylle on tarvetta. Tämän kuultuaan haastattelijat katsoivat toisiaan ja purskahtivat nauruun. Mieshaastattelija huudahti: "Ei ei ei, et sä tollasta mee kysymään vaan myyt sille myymälän kalleimman sängyn!". Koko haastattelu toistui tuollaisena. En tiedä oliko tossa taustalla joku "testataanpa miten toi tyttö kestää pientä grillaamista", mutta itse koin haastattelun nöyryyttävänä, ja johonkin Jyskin myyjän kaltaiseen työhön tuo kiusaaminen oli ihan tarpeetonta.
Onneksi sain töitä muualta!
Aika kummallista että tuollainen haastattelu oli järjestetty. Liekö ko. heppujen oman egon pönkittämistä muita mollaamalla... Itsekin olen ollut Jyskissä kesäapulaisena, enkä muista mitään grillaamista tapahtuneen. Yhden ylimielisen myymäläpäällikön kanssa en tullut toimeen. Yhdestä mitättömästä mokasta hän uhkaili pystyvänsä lopettamaan mun uran tuosta vaan. En voinut kuin nauraa, niin uskomattomalta se kuulosti siinä kohtaa. Mutta onneksi parempi ura urkeni ihan toisaalla.
Niin, oli minulla kiusallinen työhaastattelukin, kun hain kännykkäfirman myyjän paikkaa. Työhakemuksessa mainitsin tulevani toimeen suomen ja ruotsin kielellä. Pääsin haastatteluun, joka alkoi suomen kielellä ja sitten vaihtui lennosta ruotsin kieleen. Keskiverto kouluruotsipohjainen mongerrukseni ei vakuuttanut haastattelijan ilmeestä päätellen, paikka jäi saamatta.
Vierailija kirjoitti:
Noloin työhaastattelukokemukseni on ehdottomasti se, kun pyörryin työhaastattelussa jonka jälkeen myös oksensin siihen haastatteluhuoneen lattialle. Että siinä todellista noloutta, joka kyllä nykyään naurattaa jo, mutta Ei silloin.
Että tuskinpa suun napsuminen tmv kovin paha moka on. 😅
Saitko paikan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli Skypen välityksellä työhaastattelu ja olimme puolison kanssa sopineet, että hän on lasten kanssa ulkona haastattelun ajan eli noin 45 min. He viipyivät ulkona vain sen 10 min ja sisälle tullessaa uhmaikäinen taapero huusi niin että koko kämppä raikaa. Kaiken huipuksi lapsen piti kavuta syliin ja jatkaa huutamistaan vielä siihen päälle. Puoliso ei välittänyt p*skaakaan. Se haastattelu meni täysin pipariksi ja työpaikka olisi ollut älyttömän mielenkiintoinen. Ennen haastattelua olin menossa pois kotoa johonkin rauhallisempaan paikkaan mutta puoliso vakuutti, että he pysyvät pois jaloista ja saan olla rauhassa haastattelun ajan. Tuntuu, että hän sabotoi tahallaan haastatteluni ja en saanut paikkaa.
Ei oikeastaan ole mitään ihan kamalia. Ehkä noloin oli työhaastattelu, jossa haastattelija kysyi minulta olenko tehnyt itse portfolioni. :D
Olen erikoisasiantuntija markkinoinnin tietyllä saralla. Laitoin perään viestin etten ole kiinnostunut paikasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ja tässä tulee haastattelun tärkein kysymys: jos olisit eläin, niin mikä eläin olisit?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hain opettajan paikkaa kaukaa toiselta paikkakunnalta. Valmistauduin haastatteluun hyvin ja lähdin matkaamaan kohti haastattelupaikkakuntaa ajoissa. Matkalla autostani hajosi pakoputki. Lisäksi sekosin reitissä tuntemattomalla seudulla laajan tietyöalueen vuoksi, niin että saavuin koulun pihaan lähes tunnin myöhässä niin kovaäänisellä autolla, että varmasti koko kylä kuuli. Hävetti.
Ajoin yli 200 km matkan valtavan lumimyrskyn jälkeen haastatteluun ja kaikilla teillä oli noin 30 cm lunta, myös moottoritiellä. Haastattelu oli sinänsä ok, mutta sen lopussa ilmeni, että joku paikallinen moguli oli ottanut yhteyttä etukäteen haastattelijoihin, ettei minua saa missään nimessä palkata. Olisin saanut paikan, mutta selvitettyäni tuota yhteydenottoa ei enää tehnyt mieli. Terveisiä asianosaisille, jos tunnistavat itsensä tästä <3 <3 <3.
Outoa oli kun toinen haastattelijoista kyseli asiallisesti kaikkea ja vieressä istui pomo joka koko ajan selasi puhelintaan eikä sanonut juuri mitään eikä katsonut minuun päinkään, vaikka oli mukana "haastattelemassa. " Tuli tunne että paikka on jo valmiiksi jollekin pedattu.
En saanut paikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Hain töihin Prisman yhteydessä olevalle lihatiskille. Sain kutsun haastatteluun tekstarilla tyyliin "Olit laittanu hakemusta... Tuu Prisman liha tiskille huomenna klo 13 T. Ari"
Heti ensimmäisenä haastattelija kertoi, että heillä on vain ja ainoastaan 12 tunnin työvuoroja (käsittääkseni tuo ei ole edes laillista kaupan alalla). Tämän jälkeen haastattelija alkoi toistelemaan, kuinka heillä eivät mitkään _nillittäjät_ pärjää ja sen jälkeen alkoi puhumaan paskaa aiemmasta kesätyöntekijästä, joka olo ollut laiska selkärangaton nynny.
Olisin saanut työn, mutta en jostain kumman syystä ottanut työtä vastaan...
Oliko Hämeenmaalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isot firmat on yleensä huonoimpia. Eivät ole kiinnostuneita minkälainen kuva hakijalle jää. Kymmenistä haastatteluista on kokemusta. Ylimielisyyttä, kysymykset aivan psykologian oppikirjasta, tartutaan yksittäisiin sanoihin ja toki on osassa hyviäkin kokemuksia.
Pääasiassa ovat nysväreitä, jotka ottavat kaikista helpoimman hakijan palkkalistoille, eli tasan muottiin valetun. Potentiaalisille oikeasti innokkaille ja motivoituneelle hakijalle ei nähdä mitään arvoa. Ajattelin tehdä paljastuskirjan joku päivä. Siinähän isot firmat saa korjailla osakekurssejaan kun kaiken paskan paljastaa.Älä ihmeessä kerro, SINÄ saat yrityksiä konkurssiin, SINULLA on valtava valta. Ei hyvää päivää el bimbo.
SINÄ et tiedä kuka olen ja mitä tietoja minulla on... En ole vain "tavis".
Amanda Harkimo?
Alue: Aihe vapaa
Ei ehkä kaikista noloin kokemus, mutta kertoo mielestäni silti, että haastattelijoillakaan ei aina mene putkeen:
Hain joitakin vuosia sitten todella suureen, suomalaiseen tekniikan alan yritykseen vaativaan asiantuntijatehtävään. Olin valmiiksi samanlaisessa työssä kilpailijayrityksessä: valmistauduin haastatteluun huolella opiskelemalla yksikön tuoreimpia saavutuksia, projektikantaa ja kertaamalla alan uusimpia tuulia.
Haastatteluun oli varattu 50 hengen auditorio. Haastattelemaan saapui pari nuorta suomalaiskaveria hakemastani yksiköstä ja Ruotsista asti paikalle lennätetty, eläkeiän kynnyksellä oleva tiimiesimies, jonka habitus oli kuin ruotsalaisen poliisisarjan iäkkäällä komisariolla. Kieli oli yllättäen englanti, jota yksikään haastattelijoista ei puhunut kovin sujuvasti. Päähaastattelijana toiminutta tiimiesimiestä koko tilanne tuntui jännittävän rajusti, ja kielen kanssa oli todellisia vaikeuksia.
Suoraan paperista luetut, lyhyet kysymykset olivat turhankin peruskauraa ja tuttuja jo kesätöiden haastatteluista: "What are your biggest weaknesses?". Vastailin kysymyksiin kiltisti. Jossain kohtaa aloin viedä keskustelua enemmän hakemaani tehtävään, rekrytoitavan henkilön ihanteelliseen osaamisprofiiliin, yksikön ajankohtaisiin haasteisiin ja kilpailijoista differoitumiseen. Kaksi haastattelijaa piristyi selkeästi; päähaastattelija halusi kuitenkin kuulla, "Do you have any hobbies?".
Tunnin yleistason jutustelun jälkeen aloin kysellä itse tehtävästä ja siitä, mitä rekrytoitavan henkilön on tarkoitus tiimissä tehdä. Vastaus kuului: "We will see then".
Tilanne päättyi. Poistuessani toinen suomalaiskaveri totesi hiljaa, ettei homma tainnut mennä heiltä ihan putkeen, ja toisella kierroksella HR on sitten mukana. Jäin miettimään asiaa: haastattelupäivän iltana lähetin meilin, jossa vetäydyin prosessista ja toivotin kaikkea hyvää. En saanut koskaan vastausta.