Noloin/p*skin työhaastattelukokemuksesi?

Näitä on jotenkin surullisenhauska lukea :)

Olen itse joutunut olemaan mukana työhaastatteluissa ”haastattelevana” osapuolena, vaikka mun tehtävä onkin ollut olla lähinnä vain hiljaa ja fiilistellä hakijoita kun pomo kyselee asioita. On jäänyt mieleen sellaisia hakijoita, jotka ei tiedä mitä meidän firma tekee tai mitä hommaa ovat hakemassa. Eikä heistä ketään ole kyllä palkattukaan.

Näitä juttuja nyt kun olen lukenut, niin myötätuntoni kasvaa yhä vaan enemmän. Ihmisillä voi näköjään olla vaikka mitä jäätymisiä ja univelkoja tai mitä nyt ikinä, mutta eihän kukaan niitä ole siellä haastatteluissa kertonut. Itse kyllä arvostaisin sitä että hakija sanoisi jos on juuri kuullut ystävänsä miehen kuolleen tai että on nukkunut vain tunnin tms. Osaisi näin haastattelijanakin suhtautua vähän eri tavalla kun hakija ei tunnu edes tiedä mihin on tullut saati että muistaisi firman nimen ja toimialan...

No eräs tunnettu naisten alusvaatteita myyvä ketju haki aikoinaan myyjää erääseen avattavaan kauppakeskuksen liikkeeseensä pääkaupunkiseudulla. Kävin haastattelussa puolvalmiissa liiketilassa, jossa matriarkkamaisesti käyttäytyvä omistajarouva otti minut vastaan. Ensimmäinen kysymys, jonka hän esitti, oli: "mikä sun horoskooppimerkki on?". Sen jälkeen sain kuulla pitkän litanian kummallisuuksia, kuten mm., että "täällä ei sitten työaikana istuta! Jos mä näen että yksikin istuu työaikana, niin se on potkut samantien ja ovesta ulos!".

Haastattelun – tai "haastattelun" loppua kohden mentäessä ympärilleni kerääntyi rouvan perhettä enemmänkin: tyttäriä, poikia ja heidän kumppaneitaan. He olivat olleet nikkaroimassa liiketilaa valmiiseen kuntoon ja ilmaantuivat siihen haastatteluhetkeen rouvan käskystä. Lopulta he seisoivat ympärilläni puolikaaren muodossa ja vain tuijottivat. Tilanne oli lievästi sanoen absurdi, jopa vähän uhkaava.

Seuraavalla viikolla kyseisestä firmasta soitettiin minulle, mutten koskaan vastannut siihen puheluun. Tiesin sanomattakin, että he olivat päättäneet ottaa minut piiakseen sinne, enkä olisi mennyt sinne töihin edes pakotettuna. Pian tuon kokemuksen jälkeen löysin onneksi työpaikan, jossa olen edelleen. 

Naurattaa nämä tarinat, ihan kuin palkattaisiin ydinfyysikkoa vaikka kyseessä on jotain jonninjoutavia pikkufirmoja. 

Pahimpia on pienehköt perheyritykset, olen saanut kuulla vaikka minkälaisia kauhutarinoita. Firmojen nimiä en viitsi mainita, mutta kehotan kyllä välttämään pieniä perheyrityksiä. Itse olin iltatöissä eräässä K-kaupassa, jossa kauppiaan vaimo harrasti kokopäiväkyttäämistä, pukeutuneena kuin olisi juhliin menossa. Kaikki työntekijät oli varkaita, tai ainakin syötiin varastoa tyhjäksi ja tuhlattiin vessapaperia huviksemme.

Vierailija kirjoitti:

Yksi kummallisimmista työhaastattelukysymyksistä kohdallani oli: "Voitko sanoa ruotsiksi lauseen 'Minulla on voita silmässä.'?" Voin toki. Haastattelija testasi, osaanko ääntää r:n edessä olevan ö:n oikein.

Jag här butter in my ögörna!

Pääsinkö läpi?

T: virkamiestason ruotsi läpi

Saako myös haastattelija kertoa oman mokansa?

Tämä tapahtui kolmisen vuotta sitten. Olin ollut silloin nykyisessä työpaikassani noin puoli vuotta. Meillä oli iskenyt hirvittävä sairausaalto ja lisäksi porukkaa oli erilaisissa seminaareissa yms. Toimistolla oli vain minä ja kaksi muuta työntekijää, joista kummankaan äidinkieli ei ollut suomi. Kun tulin aamulla töihin, soittaa pomo minulla ja käskee pitää haastattelun. Kysymykset olisivat pöydälläni paperilla. Menin katsomaan paperia ja se oli kirjoitettu käsin, joten puolet kysymyksistä jouduin arvaamaan. Lisäksi hastattelu oli minulle täysin uppo-oudolta alalta. Rekrytointi koski nimittäin vietintää ja minä olen koneinsinööri. En siis tiennyt alasta juuri mitään.

No, kun haastattelu alkoi, menin toki hakemaan haastateltavan aulasta ja pahoittelin hänelle asiaa ja kerroin tilanteen. Kävin kysymykset läpi ja hän vastaisi niihin. Olin kuitenkin niin hermona, etten muistanut kirjoittaa vastauksia ylös. Kun minun piti raportoida haastattelu pomolle, huomasin muistavani vain pienen osan vastuksista. Ei muuta kuin puhelin käteen ja soittamaan hakijalle ja kysymään asioita uudestaan. 

Kerrottakoon, että kyseinen hakija sai kuitenkin työn, joten kai tein jotain oikein.

Nuorena olin todella ujo ja hiljainen ja tietysti jännitin työhaastattelua. Lisäksi luulin, että ujous on pelkästään huono ominaisuus ja menin lukkoon, jos joku sanoi minua ujoksi, nykyään olen enemmän sinut itseni kanssa. Haastattelija kyseli vaikeita kysymyksiä, jännitin ja menin ihan lukkoon. Haastattelija kyseli, että miksi olen niin ujo ja mitenhän sinä meillä pärjäisit, sun pitäisi puhua enemmän. Työ oli sellaista, että puhuminen ei ollut pääosassa, ei siis asiakaspalvelua tai esiintymistä, vaan enemmän itsenäistä työtä tietokoneella. Noista kyselyistä menin vielä enemmän lukkoon ja pidättelin kyyneleitä ja minua hävetti oma reagointini. Sitten kun tajusin, että en varmasti saa tätä työpaikkaa, pystyin puhumaan vähän vapautuneemmin, mutta paska maku jäi. Onneksi olen nykyään sellaisessa työpaikassa, että kaikki saa olla sellaisia kuin ovat. Työkaveri on vielä hiljaisempi kuin minä.

Hain joskus 17-vuotiaana yhteen siivousfirmaan ja pääsin jatkohaastatteluun, mikä oli sellainen rekrytapahtuma, jossa oli mun lisäksi joku 20 muuta hakijaa. Siinä oli ideana, että kolme haastattelijaa haastattelee yks kerrallaan hakijoita ja muut oottaa odotushuoneessa. 

Jossain vaiheessa aloin ihmettelemään, kun kaikki muut hakijat oli jo haastateltu ja olin istunut jo jonkun vartin siinä huoneessa yksinään. En sitten viittinyt lähtemään etsimään ketään, koska en tuntenu niit tiloja yhtään ja sit aattelin että ihan varmasti just silloin kun oon jossain harhailemassa niin se haastattelija tuliskin paikalle. Kaiken lisäks mul oli viel hirvee vessahätä xd

Loppujen lopuks venailin siel reilu tunnin ennen kun mulle tultiin kertomaan, että oli tullut joku virhe ja mut oltiin vahingossa unohdettu haastatella? Olin vielä sen rekrypäivän alussa ilmottanut mun nimen niitten listaan. Nojoo sit joku random nainen, joka ei puhunu melkein ees suomea haastatteli mut tosi pikasesti ja se tuntu kaikin poulin siltä, että se haastattelu tehtiin vaan sitä varten et mulle tulis hyvä mieli.

Ylläri en sitten saanut paikkaa enkä ylipäätään mitään viestiä, vaikka luvattiin kaikille ilmotus viimeistään kahden viikon kuluessa. Jäi kyl tosi ikävä maku tost kyseisestä firmasta, eikä kukaan ikinä ees pahotellut siitä. 

Paskin haastattelu oli kun mua haastatteli tyyppi, joka oli jo päättänyt oman valintansa ja aikoi runnoa oman ehdokkaansa läpi. Olin siis edennyt kolmannelle ja viimeiselle kierrokselle, meitä oli kuulemma enää viisi sillä kierroksella. Mies oli todella tyly, lopuksi totesi, että tulee pitämään huolen, etten tule valituksi. En tiedä, mikä minuun iski, mutta sen että äijä käytti tunnin aikaani, jonka olin vaivalla järjestänyt (siirtänyt työmatkaa edellisessä duunissa ja anoppi jouduttiin hälyttämään hakemaan sairastunut lapsi tarhasta jne). Totesin siis loppu kättelyn jälkeen, että en tuollaiselle mulkulle haluaisi töitä tehdäkään. Ovesta päästyäni soitin miehelleni, että maailman paskin haastis. Mutta, ne otti mut! Onneksi tuo pässi (jonka vaimon sisko ei tullutkaan valituksi) sai onneksi ylennyksen toiselle osastolle.   

Tämä ei ole pahin, mutta minusta vähän huvittava. Olin viime talvena menossa haastatteluun. Oli kova pakkanen ja tuuli, ja minua paleli ja tietysti jännitti ja tärisin. Haastattelija tarjosi teetä, niin en pystynyt ottamaan teepussia, kun käteni tärisivät niin kovasti. Lämmittelin hetken käsiäni mukin kyljessä ja sitten pystyin ottamaan teepussin.

Hikihessu kirjoitti:

Hikoilen runsaasti kasvoista, kun olen hermostunut.

Useat työhaastattelut ovat menneet niissä merkeissä, kun naamani on täynnä hikipisaroita ja hikinorot valuvat kaulaa pitkin.

Yritä siinä vaivihkaa pyyhkiä välillä kasvoja kuiviksi..

Vauvan talkki auttaa tähän

Ei ehkä noloin, mutta oudoin työpaikkahaastattelu oli sellainen, missä toinen haastattelija ei puhunut mitään, tuijotti vain ja teki välillä jotain muistiinpanoja paperille. Toinen haastattelija, joka esitteli itsensä kyseisen tiimin vetäjäksi, puhuikin sitten kummankin edestä. Molemmat olivat naisia, ja kyseessä oli tietotekniikkaan liittyvä työ. Haastattelu oli Tampereella, mutta työ olisi pitänyt aloittaa 4 kk:n perehdyttämisjaksolla Helsingissä.  Tämä seikka tuli minulle jokseenkin yllätyksenä, koska ilmoituksessa puhuttiin vain Tampereen toimipaikasta. Tämä perehdyttämisjakso olisi pitänyt aloittaa jo kahden viikon päästä ja sitä ennen olisi tietenkin pitänyt itse hankkia väliaikainen asunto Helsingistä. Kun sanoin haastattelijalle, että tämä aikataulu tuntuu vähän turhan kiireiseltä, hän kuittasi sanomani käden heilautuksella ja tokaisi, kyllä sinä löydät helposti jonkinlaisen asunnon Helsingistä alle kahdessa viikossa. Muutenkin kyseiseen työpaikkaan tuntui liittyvän kaikenlaisia omituisuuksia, joihin olisi pitänyt suoralta kädeltä suostua. Haastattelu kesti kaiken kaikkiaan muistaakseni noin 45 minuuttia. Lähdin haastattelusta jotenkin typertyneenä.  Samana iltana tämä haastattelija soitti minulle yli puolen tunnin mittaisen työnkuvan eri vaiheissa rönsyilevän puhelun, jonka lopuksi kertoi, että eivät tule valitettavasti valitsemaan minua kyseiseen tehtävään, vaikka muutoin pitivät minua kelpo hakijana, koska olivat mielestään löytäneet minua sopivamman hakijan myöhemmin samana iltapäivänä. Tämä tieto oli itse asiassa helpotus itselleni. En olisi voinut kuvitella tekeväni töitä tämän lievästi sanottuna omituiselta vaikuttavan tiiminvetäjän alaisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Haastattelija kysyi, kuinka sopeudun tiiviiseen pieneen työyhteisöön uutena työntekijänä. He kun ovat tottuneet vietäämään paljon myös vapaa-aikaa yhdessä, ja kuulemma hauskaa oli. 

Suomensin sen itsekseni, että työpaikka on sisäänpäin lämpiävä, eivätkä työkaverit ainakaan ole avosylin ottamassa uutta työntekijää vastaan ja minun olisi ihan turha odottaa mitään kutsua grillijuhliin tai pikkujouluihin lähimmän kymmenen vuoden aikana. En saanut työpaikkaa, mikä oli ihan hyvä. Säästyin ilmoittamasta, että olen

mieluummin vaikka työtön kuin työpaikkakiusattu. 

Aika hurjaa omaksua työpaikkakiusatun rooli jo haastattelussa. Se haastattelija halusi tietää tykkäätkö viettää aikaa työkaverien seurassa, koska he halusivat jonkun MUKAAN siihen tiiviiseen tiimiin.

Hain 20-vuotiaana töitä bingohallista. Haastattelija (mies) kysyi, että poltanko tupakkaa. Kun vastasin, etten polta, hän totesi että onpa harmi. Hän kysyi myös, onko minulla poikaystävää. Vastasin siihen, että on - olin liian nuori tajuamaan että kysymys oli ihan asiaton. Hän harmitteli sitäkin... kuulemma ei ole hyviä kokemuksia työntekijöistä, jotka seurustelevat. Olisin saanut paikan, mutta onneksi tajusin kieltäytyä. Tästä nyt noin 15 vuotta.

Nuorena hain ensimmäistä työpaikkaani huoltoasemalta. Työhaastattelussa pomo sitten kyseli, että onkos minulla kuinka hyvää matikkapäätä, johon minä ensinnäkin naurahdin ja vastasin: "Eihän se mikään experttitason laskupää ole, mutta nykyäänhän kassakoneet hoitaa tuon laskemisen!". Pomo tuijotti minua ja hymähti hyväntuulisesti: "Niin no ei meillä, täällä lasketaan päässä".

Kylläpä hävetti silloin, mutta sain kumminkin töitä tuolloin ja äkkiähän minusta sukeutui aika nopsa päässälaskija.

Hain opiskeluaikoina lähikaupassa avoinna olevaa tehtävää ja haastattelun päätteeksi kysyin työajoista ja palkasta. Kaupan omistaja sanoi, että tehtävä ei ole minua varten ja antoi muka isälliseen tyyliin neuvon, että ei kannata sitten jatkossa työhaastatteluissa udella epäkohteliaasti mitään palkoista tai työajoista. Voi jeesus:)

Hain teinivuosina kesätöihin siivoojaksi yhteen huvipuistoon. Arvelin tietenkin etukäteen, että haastattelija haluaa tietää osaanko siivota, olenko ahkera ja muuta sellaista työskentelyyn liittyvää, joten harjoittelin miten sellaisiin kysymyksiin vastataan. Yllätys olikin suuri, kun haastattelutilanteessa haastattelija kyselikin lähinnä vain melko henkilökohtaisia juttuja, ja olisi halunnut väitellä kanssani Harry Potter -kirjoista :D Silloin suututti, kun en saanut kertoa mitään olennaista enkä (yllätys yllätys) tullut valituksi. Nykyään tuolle voi jo nauraa.

Haastattelija otti ikäasian puheeksi ennen kuin ehdin tuolille istua. Toisin sanoen olin kutsuttu haastatteluun näennäisellä syyllä, valinta oli varmasti jo sisäisesti tehty. Ja haastattelijallani oli siksikin varaa revitellä ja naljailla iälläni (itse oli samaa ikäluokkaa). Haista paska, pidä paska putkas, jos tunnistit haastattelija ittes tästä.

Inhottavaa oli, kun hain noin kaksvitosena harjoittelupaikkaa ja tilanteen päätteeksi minua haastatellut mies TSEKKASI minut päästä varpaisiin. Erityisesti rinnat näyttivät kiinnostavan. Peruin itse harjoittelun.

Vierailija kirjoitti:

Kerran olin tosi tiukassa haastattelussa ja minua haastateltiin yhteensä 4 kertaa. Joka kerta tuli erilaisia kysymyksiä ja pahin oli kun minulta kyseltiin mitä tein n. 20v sitten, kun oli aukko cv:ssä. Olin silloin siis lapsen kanssa kotona 2 vuotta. Kaikesta huolimatta, pääsin siihen paikkaan.

Mitä pahaa ja tiukinta on parin vuoden aukko CV:ssä jos silloin on ollut kotiäitinä? Varsinkin kun se ollut 20 v aiemmin? Jotain nyt haiskahtaa

No juuri viime viikolla olin yhdessä haastattelussa, mikä ei mennyt ihan putkeen. Olisin todella halunnut sen paikan, ja siksi minua jännitti ihan hirveästi - vaikka olen ollut niin monessa työhaastattelussa, että uskoin saaneeni tarpeeksi harjoitusta. En varsinaisesti jäätyillyt, mutta sitä välttääkseni änkkäsin ja puhuin hermostuksissani ties mitä shaissea. Olin miettinyt hienoja ja selkeitä vastauksia etukäteen, mutta jännittäessä ne unohtuivat täysin ja päädyin toistelemaan samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Tästä kaikesta tuli niin tyhmä olo, että punastelin kaiken lisäksi koko ajan.

Tulee niin cringe olo näin jälkeenpäinkin. En vielä tiedä, sainko paikkaa :D