Lue keskustelun säännöt.
En jaksa toimia toisten terapeuttina, en varsinkaan ilmaiseksi
En halunnut koskaan ihmisten hoitajaksi
07.03.2018 |
Mikä oikein mahtaa olla syynä siihen, että ihmiset kokevat ihan valtavaa tarvetta uskoutua minulle kaikenlaisista vaikeista asioista? Ei hirveästi huvittaisi tavata ketään, kun hauskaksi suunnitellut illanvietot kavereiden kanssa päättyvät siihen, että joku alkaa avautua lapsuudestaan alkoholistiperheessä tai syömishäiriöstään. Ja tällaiset jutut eivät yleensä lopu, vaikka keskustelua yrittäisi ohjata vaivihkaa johonkin muuhun suuntaan... Ja näin käy monien ihmisten kanssa, ei tarvitse edes olla alkoholia mukana kuvioissa! Mitä oikein voin tehdä tälle? Omat voimat eivät riitä tällaiseen ja pelkään loukkaavani ihmisiä pahasti, jos sanon tilanteessa etten nyt jaksa kuunnella tällaista. Ammattilaisten kanssa kukaan ei tietysti halua mennä työstämään asioitaan, jos yrittää sanoa että siitä voisi olla apua.
Kommentit (172)
Minä olin nelikymppiseksi saakka toisten kuuntelija. Kuulin erittäin usein puolitutuilta, työkavereilta yms. näitä aloituksia: "en ole pystynyt kertomaan tästä kenellekään muulle...", "vain sinulle pystyn kertomaan, että..."
Olin oppinut lapsuudessani, että olin toista ihmistä varten. Kuuntelin aina, kun joku halusi puhua. Ja niitä tilityshaluisia riitti. Olin lapsena oppinut, että itsestä puhuminen on itsekästä, joten en yrittänytkään puhua itsestäni.
Sitten uuvuin. Erakoidoin. Aloin vihata ihmisiä ja niiden ongelmia. Pidin itseäni hyväksikäytettynä.
Sitten jämäköidyin. Lopetin yksipuoliset tuttavuudet. Jos joku esim. töissä alkaa avautua tyyliin "ainoastaan sinulle voin tämän kertoa..." sanon, että anteeksi, joudun soittamaan yhden puhelun. En vain kuunnellut enää. En kuunnellut, koska en jaksanut. Minun oli pakko suojella itseäni ja mielenterveyttäni. En jaksanut tehdä erittäin vaativaa työtä ja kuunnella toisten ongelmia.
Vastavuoroiset suhteet ovat erikseen. Niissä minä kuuntelen ja minua kuunnellaan. Mutta likasankotoimintana oleminen loppui. Toki olen saanut ikävää palautetta, minä olen muuttunut kuulemma kovaksi ja kylmäksi ihmiseksi.
Mutta olen paljon onnellisempi nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän ohi aiheen, mutta muistan jostain parin vuoden takaa jonkun lehden kolumnin, jossa toimittaja kertoi miten toimiva juttu on kun voi purkaa omaa pahaa oloaan ja v*tutustaan ympärilleen. Niin kun se helpottaa kätevästi omaa oloa.
Kertoi ihan oikeasti ylpeästi miten tehokkaan tavan on keksinyt toimia arjessa ja kertoi esimerkkeinä, että kun esimerkiksi aamulla v*tuttaa kun on kiire tarhaan ja töihin ja pahalla tuulella, niin sitten voi kätevästi helpottaa sitä pahaa oloa tiuskimalla bussikuskille. Ja sitten töissä työkavereille. Ja sitten työpäivän jälkeen vaikka kaupan kassalle. Ja sitten kun purkaa kaiken pahan olonsa muiden niskaan, niin itsellä onkin helpompi olla.
Juttu jäi mieleeni, koska se ei tosiaan vaikuttanut olevan mitenkään ironisesti kirjoitettu, vaan just näitä "hei, tässä toimivia elämänohjeita joilla helpotat arkeasi" -juttuja.
Tuo oli minusta niin uskomattoman v-mäinen ja itsekäs asenne. Kivako sen bussikuskin ja kaupan kassan ja työkavereitten on olla toisten likasankona. Kaverit sentään voivat feidata.
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi aiheen, mutta muistan jostain parin vuoden takaa jonkun lehden kolumnin, jossa toimittaja kertoi miten toimiva juttu on kun voi purkaa omaa pahaa oloaan ja v*tutustaan ympärilleen. Niin kun se helpottaa kätevästi omaa oloa.
Kertoi ihan oikeasti ylpeästi miten tehokkaan tavan on keksinyt toimia arjessa ja kertoi esimerkkeinä, että kun esimerkiksi aamulla v*tuttaa kun on kiire tarhaan ja töihin ja pahalla tuulella, niin sitten voi kätevästi helpottaa sitä pahaa oloa tiuskimalla bussikuskille. Ja sitten töissä työkavereille. Ja sitten työpäivän jälkeen vaikka kaupan kassalle. Ja sitten kun purkaa kaiken pahan olonsa muiden niskaan, niin itsellä onkin helpompi olla.
Juttu jäi mieleeni, koska se ei tosiaan vaikuttanut olevan mitenkään ironisesti kirjoitettu, vaan just näitä "hei, tässä toimivia elämänohjeita joilla helpotat arkeasi" -juttuja.
Tuo oli minusta niin uskomattoman v-mäinen ja itsekäs asenne. Kivako sen bussikuskin ja kaupan kassan ja työkavereitten on olla toisten likasankona. Kaverit sentään voivat feidata.
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kaikkea tiuskimisia ei kannata jäädä analysoimaan toteaa vain mielessään että tuolla taisi olla huono päivä. Ei varsinkaan tiuskija odota sitä että alkaisit terapioi miten hän voisi elämäänsä parantaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin nelikymppiseksi saakka toisten kuuntelija. Kuulin erittäin usein puolitutuilta, työkavereilta yms. näitä aloituksia: "en ole pystynyt kertomaan tästä kenellekään muulle...", "vain sinulle pystyn kertomaan, että..."
Olin oppinut lapsuudessani, että olin toista ihmistä varten. Kuuntelin aina, kun joku halusi puhua. Ja niitä tilityshaluisia riitti. Olin lapsena oppinut, että itsestä puhuminen on itsekästä, joten en yrittänytkään puhua itsestäni.
Sitten uuvuin. Erakoidoin. Aloin vihata ihmisiä ja niiden ongelmia. Pidin itseäni hyväksikäytettynä.
Sitten jämäköidyin. Lopetin yksipuoliset tuttavuudet. Jos joku esim. töissä alkaa avautua tyyliin "ainoastaan sinulle voin tämän kertoa..." sanon, että anteeksi, joudun soittamaan yhden puhelun. En vain kuunnellut enää. En kuunnellut, koska en jaksanut. Minun oli pakko suojella itseäni ja mielenterveyttäni. En jaksanut tehdä erittäin vaativaa työtä ja kuunnella toisten ongelmia.
Vastavuoroiset suhteet ovat erikseen. Niissä minä kuuntelen ja minua kuunnellaan. Mutta likasankotoimintana oleminen loppui. Toki olen saanut ikävää palautetta, minä olen muuttunut kuulemma kovaksi ja kylmäksi ihmiseksi.
Mutta olen paljon onnellisempi nyt.
Olen nyt 3-kymppinen. Toivon, että myös itse pystyn kasvamaan tähän suuntaan ihmisenä. Mitään muuta vaihtoehtoa ei edes taida olla, koska pääpaino omassa elämässä on nyt pystyttävä siirtämään omista lapsista huolehtimiseen. Se taas tarkoittaa sitä, että omasta jaksamisesta on opittava huolehtimaan paremmin kuin tähän asti.
- Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi aiheen, mutta muistan jostain parin vuoden takaa jonkun lehden kolumnin, jossa toimittaja kertoi miten toimiva juttu on kun voi purkaa omaa pahaa oloaan ja v*tutustaan ympärilleen. Niin kun se helpottaa kätevästi omaa oloa.
Kertoi ihan oikeasti ylpeästi miten tehokkaan tavan on keksinyt toimia arjessa ja kertoi esimerkkeinä, että kun esimerkiksi aamulla v*tuttaa kun on kiire tarhaan ja töihin ja pahalla tuulella, niin sitten voi kätevästi helpottaa sitä pahaa oloa tiuskimalla bussikuskille. Ja sitten töissä työkavereille. Ja sitten työpäivän jälkeen vaikka kaupan kassalle. Ja sitten kun purkaa kaiken pahan olonsa muiden niskaan, niin itsellä onkin helpompi olla.
Juttu jäi mieleeni, koska se ei tosiaan vaikuttanut olevan mitenkään ironisesti kirjoitettu, vaan just näitä "hei, tässä toimivia elämänohjeita joilla helpotat arkeasi" -juttuja.
Tuo oli minusta niin uskomattoman v-mäinen ja itsekäs asenne. Kivako sen bussikuskin ja kaupan kassan ja työkavereitten on olla toisten likasankona. Kaverit sentään voivat feidata.
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kaikkea tiuskimisia ei kannata jäädä analysoimaan toteaa vain mielessään että tuolla taisi olla huono päivä. Ei varsinkaan tiuskija odota sitä että alkaisit terapioi miten hän voisi elämäänsä parantaa.
Kukaan ei kyllä määräänsä enempää jaksa kuunnella tuollaista... ihan kamala neuvo! Muutenkin tuo ohje antaa tosi törkeiden ja loukkaavien juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos on huono. Ei muiden pitäisi joutua toisten takia mitätöimään omia tunteitaan. Huonosti käyttäytyvä ihminen on laitettava käytöksestään vastuuseen, ei mahdollistettava kurjaa käytöstä sillä varjolla, että "tuo nyt vain on tuollainen".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen papattajien kanssa oppinut puhumaan päälle. Joskus on pitänyt puhua monts lausetta, ennen kuin ovat hiljentyneet. Jotkut eivät vain ole niin sensitiivisiä.
Itse en toimisi, kuten psykologi ehdotti. On moraalisesti väärin syyllistää henkilöä JÄLKIKÄTEEN siitä, mitä hänen toimintansa aiheuttaa. Ne rajat on vedettävä itse, ilman syyllistämistä, vaikka se ei tuntuisi kivalta. Ei oma herkkyys ole kenenkään ulkopuolisen taakka.
Jos tähän ei pysty, niin sitten tietysti on vain pakko vältellä joitain ihmisiä. Välttämättä omaa toimintatapaa ei kokonaan pysty muuttamaan toiseksi. Mikäli yrittää liikaa, niin olo alkaa tuntua vieraalta.
Mitä? Miksi ihmeessä ystävälle pitäisi MAKSAA siitä, että hän on ystävälle tuki ja lohtu?
Ainakaan siis av-maallikkomammalle?!
;-)
Ja nyt siis puhun normaaleista vastavuoroisista ystävyyssuhteista, jossa avautumista harrastaa molemmat, eikä yksipuolisesti vain toinen. Minusta ystävän ilojen ja surujen jakaminen on vakiokauraa.
Pelkkä valittamiseen perustuva suhde olisi toinen juttu. Ei kai kukaan aina jaksa olla pelkästään lohtuna. Mukana pitää suhteessa olla iloisia hetkiäkin. Jos niitä ei ole, kannattaa sanoa suoraan ja katkaista sellainen suhde. Että "en jaksa sitä, että meidän yhteiset hetket on aina sitä, että kerrot jostakin murheestasi ja minä lohdutan ja yritän keksiä sinulle ratkaisuja. Minä en saa tästä kanssakäymisestä mitään positiivista itselleni, ja vaikka tunnenkin myötätuntoa, minusta tuntuu, että ystävyyssuhteemme ei ole tasa-arvoinen ja vastavuoroinen."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä? Miksi ihmeessä ystävälle pitäisi MAKSAA siitä, että hän on ystävälle tuki ja lohtu?
Ainakaan siis av-maallikkomammalle?!
;-)
Ja nyt siis puhun normaaleista vastavuoroisista ystävyyssuhteista, jossa avautumista harrastaa molemmat, eikä yksipuolisesti vain toinen. Minusta ystävän ilojen ja surujen jakaminen on vakiokauraa.
Pelkkä valittamiseen perustuva suhde olisi toinen juttu. Ei kai kukaan aina jaksa olla pelkästään lohtuna. Mukana pitää suhteessa olla iloisia hetkiäkin. Jos niitä ei ole, kannattaa sanoa suoraan ja katkaista sellainen suhde. Että "en jaksa sitä, että meidän yhteiset hetket on aina sitä, että kerrot jostakin murheestasi ja minä lohdutan ja yritän keksiä sinulle ratkaisuja. Minä en saa tästä kanssakäymisestä mitään positiivista itselleni, ja vaikka tunnenkin myötätuntoa, minusta tuntuu, että ystävyyssuhteemme ei ole tasa-arvoinen ja vastavuoroinen."
Kaunis ajatus, mutta tietyntyyppisten ihmisten kanssa tuo puheenvuoro kuitattaisiin "niin, mutta..."-lausahduksella ja pölinä jatkuisi entiseen malliin.
Vierailija kirjoitti:
Ai että mä inhoan kans sellaisia, jotka ei tajua lopettaa ajoissa. Tietysti vähän aikaa on ok vuodattaa ongelmiaan ja niitä voi VÄHÄN puida. Mutta ei koko iltaa.
Mulle kävi viikonloppuna näin: nähtiin ystävien kesken pitkästä aikaa. Yksi henkilö alkoi siinä illallisen alkuvaiheessa kertomaan omista perheongelmistaan. Katsoin siinä vaiheessa jostain syystä kelloa, joten ajankäyttö jäi mieleen: Klo 19 ruoat tuotiin pöytään ja vuodatus alkoi. Klo 20 minun oli pakko käydä vessassa (sain sen verran suunvuoroa...sekin pitkään odotettuani, että totesin, että pahoitteluni, on pakko käväistä vessassa, mutta eipä se tietenkään vuodattajaa häirinnyt) ja kun tulin vessasta, koko seurue oli edelleen hiljaa ja tämä yksi vain puhui. Tilasimme vielä kahvit ja jälkiruoat ja kun kulunut tunti siitä kun tulin vessasta, sain keskeyttämällä puheenvuoron, jossa totesin, että minun on lähdettävä kotiin.
Oli harmi, ettemme me muut saaneet vaihdettua kuulumisia ollenkaan. Olemme kai kaikki vähän liian kohteliaita, kun kukaan ei saanut vuodattajaa lopettamaan.
Harmittaa, että iloiseksi odotettu ilta meni ihan pieleen. Kaksi tuntia tauotonta papatusta riitti.
Törkeää käytöstä! Illanvietto ravintolassa on kallista lystiä ja sitten joku seurueessa kehtaa pilata sen muilta tuolla tavoin. Älkää enää ottako tätä ihmistä mukaan seurueeseen, jos käytös vielä jatkuu tuollaisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä? Miksi ihmeessä ystävälle pitäisi MAKSAA siitä, että hän on ystävälle tuki ja lohtu?
Ainakaan siis av-maallikkomammalle?!
;-)
Ja nyt siis puhun normaaleista vastavuoroisista ystävyyssuhteista, jossa avautumista harrastaa molemmat, eikä yksipuolisesti vain toinen. Minusta ystävän ilojen ja surujen jakaminen on vakiokauraa.
Pelkkä valittamiseen perustuva suhde olisi toinen juttu. Ei kai kukaan aina jaksa olla pelkästään lohtuna. Mukana pitää suhteessa olla iloisia hetkiäkin. Jos niitä ei ole, kannattaa sanoa suoraan ja katkaista sellainen suhde. Että "en jaksa sitä, että meidän yhteiset hetket on aina sitä, että kerrot jostakin murheestasi ja minä lohdutan ja yritän keksiä sinulle ratkaisuja. Minä en saa tästä kanssakäymisestä mitään positiivista itselleni, ja vaikka tunnenkin myötätuntoa, minusta tuntuu, että ystävyyssuhteemme ei ole tasa-arvoinen ja vastavuoroinen."
Kaunis ajatus, mutta tietyntyyppisten ihmisten kanssa tuo puheenvuoro kuitattaisiin "niin, mutta..."-lausahduksella ja pölinä jatkuisi entiseen malliin.
Niimpä! 😀
Ja sitten uhriutumista kuinka rankkaa on ollu elämässä jne, eli sama pölinä jatkuu ja jatkuu vaikka itse lähtisi huoneesta pois 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä? Miksi ihmeessä ystävälle pitäisi MAKSAA siitä, että hän on ystävälle tuki ja lohtu?
Ainakaan siis av-maallikkomammalle?!
;-)
Ja nyt siis puhun normaaleista vastavuoroisista ystävyyssuhteista, jossa avautumista harrastaa molemmat, eikä yksipuolisesti vain toinen. Minusta ystävän ilojen ja surujen jakaminen on vakiokauraa.
Pelkkä valittamiseen perustuva suhde olisi toinen juttu. Ei kai kukaan aina jaksa olla pelkästään lohtuna. Mukana pitää suhteessa olla iloisia hetkiäkin. Jos niitä ei ole, kannattaa sanoa suoraan ja katkaista sellainen suhde. Että "en jaksa sitä, että meidän yhteiset hetket on aina sitä, että kerrot jostakin murheestasi ja minä lohdutan ja yritän keksiä sinulle ratkaisuja. Minä en saa tästä kanssakäymisestä mitään positiivista itselleni, ja vaikka tunnenkin myötätuntoa, minusta tuntuu, että ystävyyssuhteemme ei ole tasa-arvoinen ja vastavuoroinen."
Kaunis ajatus, mutta tietyntyyppisten ihmisten kanssa tuo puheenvuoro kuitattaisiin "niin, mutta..."-lausahduksella ja pölinä jatkuisi entiseen malliin.
Niimpä! 😀
Ja sitten uhriutumista kuinka rankkaa on ollu elämässä jne, eli sama pölinä jatkuu ja jatkuu vaikka itse lähtisi huoneesta pois 😂
Ihan totta. Kaikkien ihmissuhteiden laatua ei pysty parantamaan tai edes päättämään niitä arvokkaasti. Helpointa on vain pyrkiä pakenemaan sopivan hetken tullen noista tilanteista, jos omat voimat ovat vähissä. Ja jatkossa välttää tällaisten ihmisten seuraa kuin ruttoa, ainakin jos joutuisi jäämään kahdestaan. Silloin nimittäin vuodatus alkaa pomminvarmasti uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä? Miksi ihmeessä ystävälle pitäisi MAKSAA siitä, että hän on ystävälle tuki ja lohtu?
Ainakaan siis av-maallikkomammalle?!
;-)
Ja nyt siis puhun normaaleista vastavuoroisista ystävyyssuhteista, jossa avautumista harrastaa molemmat, eikä yksipuolisesti vain toinen. Minusta ystävän ilojen ja surujen jakaminen on vakiokauraa.
Pelkkä valittamiseen perustuva suhde olisi toinen juttu. Ei kai kukaan aina jaksa olla pelkästään lohtuna. Mukana pitää suhteessa olla iloisia hetkiäkin. Jos niitä ei ole, kannattaa sanoa suoraan ja katkaista sellainen suhde. Että "en jaksa sitä, että meidän yhteiset hetket on aina sitä, että kerrot jostakin murheestasi ja minä lohdutan ja yritän keksiä sinulle ratkaisuja. Minä en saa tästä kanssakäymisestä mitään positiivista itselleni, ja vaikka tunnenkin myötätuntoa, minusta tuntuu, että ystävyyssuhteemme ei ole tasa-arvoinen ja vastavuoroinen."
No keskustelunavaukseni pointti ei ollut siinä, että haluaisin kerätä ystäviltä kolehtia seurassani vietetystä ajasta, vaan siinä että haluaisin viettää ystävien kanssa aikaa ainakin välillä laadukkaammin kuin pelkkien itkuvirsien kuuntelun merkeissä. Mutta se on tämän keskustelun aikana tainnut tulla selväksi jo moneen otteeseen.
- Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä? Miksi ihmeessä ystävälle pitäisi MAKSAA siitä, että hän on ystävälle tuki ja lohtu?
Ainakaan siis av-maallikkomammalle?!
;-)
Ja nyt siis puhun normaaleista vastavuoroisista ystävyyssuhteista, jossa avautumista harrastaa molemmat, eikä yksipuolisesti vain toinen. Minusta ystävän ilojen ja surujen jakaminen on vakiokauraa.
Pelkkä valittamiseen perustuva suhde olisi toinen juttu. Ei kai kukaan aina jaksa olla pelkästään lohtuna. Mukana pitää suhteessa olla iloisia hetkiäkin. Jos niitä ei ole, kannattaa sanoa suoraan ja katkaista sellainen suhde. Että "en jaksa sitä, että meidän yhteiset hetket on aina sitä, että kerrot jostakin murheestasi ja minä lohdutan ja yritän keksiä sinulle ratkaisuja. Minä en saa tästä kanssakäymisestä mitään positiivista itselleni, ja vaikka tunnenkin myötätuntoa, minusta tuntuu, että ystävyyssuhteemme ei ole tasa-arvoinen ja vastavuoroinen."
Kaunis ajatus, mutta tietyntyyppisten ihmisten kanssa tuo puheenvuoro kuitattaisiin "niin, mutta..."-lausahduksella ja pölinä jatkuisi entiseen malliin.
Niimpä! 😀
Ja sitten uhriutumista kuinka rankkaa on ollu elämässä jne, eli sama pölinä jatkuu ja jatkuu vaikka itse lähtisi huoneesta pois 😂Ihan totta. Kaikkien ihmissuhteiden laatua ei pysty parantamaan tai edes päättämään niitä arvokkaasti. Helpointa on vain pyrkiä pakenemaan sopivan hetken tullen noista tilanteista, jos omat voimat ovat vähissä. Ja jatkossa välttää tällaisten ihmisten seuraa kuin ruttoa, ainakin jos joutuisi jäämään kahdestaan. Silloin nimittäin vuodatus alkaa pomminvarmasti uudelleen.
Näin on. Pakenin tommosesta kaverisuhteesta vihojen kera mutta tuntuu parhaalta ratkaisulta, ainoa miinus on se että asumme suht pienellä paikkakunnalla niin välttely on aika haastavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko lisää kokemuksia?
Joissain tilanteissa suhde tilittäjään voi päättyä kuin itsestään. Näin voi käydä silloin, jos tilittäjä löytää elämäänsä jotain muuta sisältöä. Tällöin se ihminen, jolle hän on aiemmin tavannut uskoutua, muistuttaakin häntä ikävistä jutuista ja yhteydenpito loppuu. Tämä on tavallisempaa kuin ihmissuhteen kehittyminen vastavuoroisempaan suuntaan.
Tärkeä keskustelu, joten se ansaitsee noston jälleen.
sussa on joku karma sen hyväksi. pyydä kavereilta aina kask euroo kun lähtee sun luota kylästä
On se kamalaa kun sinulla on luottavaisia ystäviä, jotka keskustelevat muustakin kuin säästä.
Ap, sun ja useimpien ongelma on jämäkkyyden puute.
Voit ihan hyvin sanoa, ettet jaksa nyt tuota kuunnella. Kehota puhumaan ammattilaiselle.
Niin oli epäterve suhde ja toivottavasti ohi kokonaan, jos ei opi hillitsemään itseään.. edes kassajonossa voinu olla puhumatta, puhui jopa kun kuunteli musiikkia kuulokkeet korvilla.
Etäisyyttä otin ja sain vihat niskaani ja syyllistämistä. Eihän niitä kiva ollu lukea mutta tuntui kuin iso painolasti ois lähteny harteilta kun tuli loppu.