Kaupassa usein tunne, että vartija tuijottaa ja epäilee minua? Muita?
Olen nelikymppinen, äärirehellinen, lainkuuliainen, korkeastikoulutettu naisihminen. Äitikin jo.
Silti usein kaupoissa mulle tulee ahdistava tunne, että vartijat seuraavat mua tai kuvittelevat mun varastavat jotakin! Ikään kuin katsoisivat mua jotenkin normaalia intensiivisemmin.
Ihan käsittämättömän vaivaannuttava tunne. Niinä hetkinä kun vartija tuijottaa suoraan silmiin, en tiedä mihin oman katseeni laittaisin.
Mistä tällainen kertoo? Jostakin alitajuisesta syyllisyydentunteesta?
En IKINÄ ole elämässäni varastanut mitään enkä aio varastaakaan. Silti koen usein, että vartija katsoo mua jotenkin epäilevästi. Monesti kassan läpi meneminenkin tuottaa ahdistusta, erityisesti jos en osta jotakin pientä. Olen kokenut tämän sekä Stockalla että perus-Prismoissa. Onkohan kaikki vain pääni sisällä vai herätänkö todella vartijoissa jotakin epäilyksen tunteita?
Kommentit (113)
Uskomattomia tarinoita! Itse en koskaan pane edes merkille vartijoita. He tekevät vain työtään ja itse olen ostoksilla. Minua ei kiinnosta pätkääkään, katsooko vartija minua, vai ei. Ja jos katsoo, sekin kuuluu hänen tehtäviinsä, mutta mitä siitä!? Vartija on mulle yks hailee... Miksi? Siksi, että tiedän itse, ettei mulla ole mitään salattavaa. Ottakaa ihmiset vartijat normaaleina työntekijöinä, ihan kuin poliisit, tai myyjät tms...
Täällä Espanjassa olin isossa ostoskeskuksessa asioimassa. Siinä kertyi kasseja käteen eri kaupoista. Menin sitten kasseineni kemikalioon hajuvesiostoksille. Siinä suihkutellessani tuoksuja yhtäkkiä huomasin, että kolme myyjää pörrää ympärilläni 😉 En ihmetellyt ollenkaan, koska kasseihin olisi ollut aika helppo sujauttaa hajuvesipakkaus. Valitsin rauhassa ja tein ostokseni, enkä antanut myyjäparven häiritä itseäni. ☺️
Sama juttu, olen siisti hyvin käyttäytyvä ja rehellinen kaupassa kävijä. Kerran tossa lähikaupassa vartija lähti seuraamaan mua heti kun sisälle astuin. Se oli jopa huvittavaa, hänellä ei kai muuta tekemistä ollut kun olin ainoa asiakas. Niin siinä sitten taaperrettiin peräkanaa kassalle asti.
Voi voi virkaintoa.
Sattui silmiin kerran ilmoitus vartijakurssista. Oikeastaan mitään vaatimuksia ei ollut ja koko koulutus kesti vain muutaman viikon tai ehkä kuukauden. Ei ihme, että kaikenlaista epähienoa tuijottajaa tuolla kaupoissa näkee haalareissaan. Luultavasti monelle se virkahaalari, kun taskussa on vielä joku voimankäyttöväline, tekee henkilöstä itsensä mielestä vähintäänkin rikosylikonstaapelin. Joskus melkein säälittää.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tulleet ajatelleeksi, että oma käytöksenne, kehonkieli paljastaa vaivautuneisuutenne? Jos olet vakuuttunut että sinua tarkkaillaan, alat automaattisesti vilkulla ympärillesi, näytät syylliselle vaikka et olisi jne. Se herättää kokeneen vartijan huomion. Nämä asiat opitaan jo vartijakoulutuksessa.
Ihmiset eivät tajua miten paljon ilmaisevat non-verbaalisesti!
Mistä sitten johtuu että kokee itsensä syylliseksi ilman syytä, sitä pitää alkaa hakea sieltä omasta mielestä. Syyllisyys on merkki jostain. Usein häpeästä. Alitajuinen häpeä voi ilmetä syyllisyydentunteena ja huonona itsetuntona.
Kun oikein miettii, niin löytyykö mitään järkevää syytä että se vartija tai myyjä tarkkailee juuri sinua? Miksi tarkkailisi? Mitä erityistä sinussa on? Paitsi vaivautunut käytös? Siispä katse omaan itseen!
Minä kyllä luulen, että suuri osa näistä kaupoissa pyörivistä vartijoista ei edes tunnista sanaa kehonkieli. Heidän omasta kehonkielestä kyllä voi päätellä aika paljon. Anteeksi vaan fiksut ja ammattitaitoiset vartijat, teitäkin varmaan on.
Vierailija kirjoitti:
Minun kokemuksen mukaan taas ongelma on näillä ihmisillä pään sisällä. Normaali, rehellinen ihminen ei kuvittele, että vartija seuraa tai että on epäilyksen alainen muutenkaan. Sitten joillakin ihmisillä (omissakin tutuissani on näitä) vaan on joku alitajuinen tunne siitä, miten esimerkiksi näyttää "erilaiselta" (ja se syy voi olla omasta mielestään siis esim että käyttää tennareita ja on huono ryhti), ja että vartija ajattelee sitten varkaaksi. Ja kun on tämä ajatus, niin kyllähän niitä vartijoita/myyjiä sitten tosiaan näkyykin "joka kulman takana". Huoh.
Meinasin just tulla kirjoittamaan, että mitä haittaa on, jos tietää itse käyttäytyvänsä rehellisesti.
Sillon, jos ei potentiaalisia varkaan näköisiä asiakkaita ole sillä hetkellä kaupassa, otan randomisti seurantaan ihan kenet tahansa, vaikka kuin olisi tavallisen näköinen. Niille tavallisen näköisille ihmisillehän juurikin varkauksien tekeminen on helppoa, kun niihin ei kiinnitetä huomiota. Sinä olet saattanut siis olla tällainen, vartijalla vaan ei sillä hetkellä ole ketään muuta ja olet satunnaisesti tullut valituksi seurattavaksi. Ja kyllä, yllättävän usein haaviin jää näitä ihan tavallisen näköisiä asiakkaita, joista ei ikinä voisi kuvitella ulkonäön perusteella varastavan. Siksi.
Tosin itse seuraan asiakkaita kameroiden välityksellä, en missään nimessä kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tulleet ajatelleeksi, että oma käytöksenne, kehonkieli paljastaa vaivautuneisuutenne? Jos olet vakuuttunut että sinua tarkkaillaan, alat automaattisesti vilkulla ympärillesi, näytät syylliselle vaikka et olisi jne. Se herättää kokeneen vartijan huomion. Nämä asiat opitaan jo vartijakoulutuksessa.
Ihmiset eivät tajua miten paljon ilmaisevat non-verbaalisesti!
Mistä sitten johtuu että kokee itsensä syylliseksi ilman syytä, sitä pitää alkaa hakea sieltä omasta mielestä. Syyllisyys on merkki jostain. Usein häpeästä. Alitajuinen häpeä voi ilmetä syyllisyydentunteena ja huonona itsetuntona.
Kun oikein miettii, niin löytyykö mitään järkevää syytä että se vartija tai myyjä tarkkailee juuri sinua? Miksi tarkkailisi? Mitä erityistä sinussa on? Paitsi vaivautunut käytös? Siispä katse omaan itseen!
Minä kyllä luulen, että suuri osa näistä kaupoissa pyörivistä vartijoista ei edes tunnista sanaa kehonkieli. Heidän omasta kehonkielestä kyllä voi päätellä aika paljon. Anteeksi vaan fiksut ja ammattitaitoiset vartijat, teitäkin varmaan on.
Niinpä. Ja jossain (esim. tokmannilla) on juurikin näitä idiootteja jotka varmaan omalla käytöksellään, näyttävästi seuraamalla yms saavat useimmat (syyttömät) varmasti hermostumaan.
Oikeastihan niiden kuuluisi seurata huomaamattomasti, ja näin jossain paremmissa kaupoissa onkin.
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu, olen siisti hyvin käyttäytyvä ja rehellinen kaupassa kävijä. Kerran tossa lähikaupassa vartija lähti seuraamaan mua heti kun sisälle astuin. Se oli jopa huvittavaa, hänellä ei kai muuta tekemistä ollut kun olin ainoa asiakas. Niin siinä sitten taaperrettiin peräkanaa kassalle asti.
Voi voi virkaintoa.Sattui silmiin kerran ilmoitus vartijakurssista. Oikeastaan mitään vaatimuksia ei ollut ja koko koulutus kesti vain muutaman viikon tai ehkä kuukauden. Ei ihme, että kaikenlaista epähienoa tuijottajaa tuolla kaupoissa näkee haalareissaan. Luultavasti monelle se virkahaalari, kun taskussa on vielä joku voimankäyttöväline, tekee henkilöstä itsensä mielestä vähintäänkin rikosylikonstaapelin. Joskus melkein säälittää.
Hyvin huomaa kyllä joistakin vartijoista että ne varmaan kuvittelevat oikeasti olevansa jotain. Siellä marssitaan koviksen näköisenä jonkun perässä, "älä yhtään yritä mitään". :D
Poliisikouluun hakeutuu samantyylisiä ihmisiä, mutta nämä ovat olleet liian tyhmiä päästäkseen sinne.
(kai siellä joukossa muutama järkeväkin tapaus on ehkä)
Hiukan vain päämäärätön haahuilu ja joka tavaran hypistely ja ympärille pälyily.Tavallisesti tuotteet kyllä muitta mutkitta mukaan.
Tuttu tunne. Just että vartijat tuijottavat ja kaupan kassallakin vielä alitajunnassa jonkinlainen pelko, että portit alkavat piippaamaan. Vaikka en siis mitään ole varastanut.
Melkein pakko ostaa aina jotakin pientä, vaikka sitten suklaapatukka tai purkkaa, en monestikaan kehtaa/uskalla mennä kassan ohi ostamatta edes jotakin. Ihan kuin kaupassa kiertely olisi vältettävää tai jotenkin kiellettyä. Miksi kaupasta olisi muka aina pakko ostaa jotakin? Miksei voisi vaan kierrellä, vertailla ja etsiä ideoita?
Mulle tulee kyllä samantyylinen tunne myös tullissa ja lentokenttätarkastuksissa. Siis ihan käsittämätön syyllisyyden tunne vaikka en ikinä elämässäni ole tehnyt mitään laitonta enkä meinaa tehdäkään.
Tuntuu että kohta minut pidätetään ja silloin menisin kyllä ihan paniikkiin. Just se häpeä ja paniikki, henkinen romahtaminen.
Ne itse asiassa vainoaa nimenomaan naisia, ja siistin näköisiä naisia.
Syy siihen on yksinkertainen, naisia voi ahdistella mielin määrin ilman pelkoa, että niille itselleen käy jotain.
Parasta on nainen, jolla esim. lapsia mukana, tai sitten vaikka vammainen nainen (niin kuin tuo yksi kirjoittaja kertoi).
Ne targetoi juuri sellaisiin henkilöihin, joiden seuraamisesta ja kiusaamisesta ei tule ongelmia, eli naiset, mielellään juuri keski-ikäinen, siisti, ehkä vammainen, että on vielä heikompi.
Ja tämä on ikävä kyllä totta.
Vierailija kirjoitti:
Uskomattomia tarinoita! Itse en koskaan pane edes merkille vartijoita. He tekevät vain työtään ja itse olen ostoksilla. Minua ei kiinnosta pätkääkään, katsooko vartija minua, vai ei. Ja jos katsoo, sekin kuuluu hänen tehtäviinsä, mutta mitä siitä!? Vartija on mulle yks hailee... Miksi? Siksi, että tiedän itse, ettei mulla ole mitään salattavaa. Ottakaa ihmiset vartijat normaaleina työntekijöinä, ihan kuin poliisit, tai myyjät tms...
Ostokokemus on tosi tärkeä osa ostoksilla käyntiä.
Jos ihminen leimataan muiden silmissä varkaaksi seuraamalla sitä ympäri kauppaa, tuijottamalla sitä jne. niin ei se edistä hyvää ostokokemusta.
Kaupat voivat ihan rauhassa miettiä miksi ostaminen siirtyy yhä enemmän nettiin. Kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta jonkun "rehdin ja reippaan" imagon nimissä antaa nolata itseään, vain koska kehtasi käydä kaupassa.
AI että vartijat seuraavat asiakkaiden kehonkieltä ja sanatonta viestintää?! Just joo... ihailen optimismiasi!
Ne vartijat jotka minä tunnen tai tiedän eivät edes ymmärrä mitä ne termit tarkoittavat! Osaavat reppanat hädin tuskin kirjoittaa ja lukea!
Toljottavat mustat haalarit päällään ja tallustelevat ympäri kauppaa mahdollisimman pelottavan näköisesti.
Nämä kouluja käymättömät vartijat ovat enemmän kriminaaleja kuin ne asiakkaat siellä kaupassa jos aletaan taustoja ja menneisyyttä tutkimaan!
Vierailija kirjoitti:
Hiukan vain päämäärätön haahuilu ja joka tavaran hypistely ja ympärille pälyily.Tavallisesti tuotteet kyllä muitta mutkitta mukaan.
Minä käyn harvoin kaupassa ja hypistelet ja tutkin tavaroita silloin sydämeni kyllyydestä. Siinä ei ole mitään rikollista eikä se ole missään kiellettyäkään.
Vierailija kirjoitti:
Nämä kouluja käymättömät vartijat ovat enemmän kriminaaleja kuin ne asiakkaat siellä kaupassa jos aletaan taustoja ja menneisyyttä tutkimaan!
Tämäkin on totta, ja sen takia kannattaa olla varuillaan, kun vartija lähtee seuraamaan ja on leimannut varkaaksi.
Pyytäkää aina poliisi paikalle, jos teitä yritetään viedä jonnekin, oman turvallisuutenne takia.
Joskus ja olen aina yhtä hämmästynyt tilanteesta. Maksan - tietenkin - aina ostokseni.
Varkaita on rikkaissa, keskituloisissa ja köyhissä, joten vartijoiden pitää olla valppaita. Minä en halua maksaa ostoksissani pitkäkyntisten varastamia vaatteita, meikkejä, elektroniikkaa, kaljoja, fileitä tai mitään muutakaan.
Menin toissajouluna Stockalle ostamaan ulkovalot. Kävelin sisään Keskuskadulta ja tavaratalosta poistui samaan aikaan venäläinen pariskunta, joiden kohdalla portti huusi ja hälytti. Jatkoin silloisen delin läpi ja huomasin, että vartija seurasi minua. Hän onneksi huomasi erehtyneensä, kääntyi ja poistui.
Melkein nauratti, vaikka harmitti, että mahdolliset rosvot (toisinaan hälytin jää ostotilanteessa kiinni tuotteisiin) pääsivät poistumaan saaliinsa kera.
Hyi, en alentuisi koskaan varastamaan. Potentiaalinen vinkki muuten, n.70-vuotias nainen, kävelysauvat, kiertelee monissa kaupoissa juurikaan ostamatta, mutta viihtyy ja penkoo. Hänellä voi jotain sinne kassiin solahtaakin ja unohtua maksaa.
Täällä myös Ap:n kaltainen siististi, mutta ehkä vähän erikoisemmin pukeutunut keski-ikäinen nainen. Sokoksella perääni lähti heti ulko-ovelta 2 vartijaa porukassa, liekkö ollut joku noviisi koulutettavana siinä vanhemmalla vartijalla.
Kun huomasin tämän, ajattelin vetäistä ihan kunnon kiemurat ja katsoin miten pitkälle seuraavat, sen verran otti se tuijotus päähän. No kyllä seurasivat, joka hyllyn välissä nämä kaksi olivat valppaina kyyläämässä. Tästä suivaantuneena en todellakaan ostanut mitään. Eipä tuolla Sokoksella muutenkaan ole mitään tarjottavana, joten hyvin voin olla ilmankin. Ulkomaiset nettikaupat tarjoavat joka tapauksessa parempaa.
t. Työn puolesta turvallisuustarkastettu äveriäs Sokoksen ex. asiakas
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Menee jotenkin ihan lukkoon. Tokmannilla on sellanen vartija, tuntuu että olisin silmätikku, vaikka en varmaan ole.. mutta ihan kun se nainen olisi aina siellä missä minäkin. Menee ihan mielekkyys kierrellä siellä, jos se siellä pyörii. Minä olen umpirehellinen, niin se tuntuu epämiellyttävältä kun joku haarat leveellään seisoo käytävän päässä vartijavaatteissa, mitä kohti olisi kulkemassa.
Mikä paikkakunta?
Mitä ehdotat? Ootko Tokmannilla vartijana?
Ei vaan olen huomannut vastaavaa toimintaa Varsinais-Suomen alueella.
Tää tapaus on Satakunnasta.