Miten saada resepti ozempiciin tms.?
Olen kerran eläessäni laihduttanut 30kg ja pysyin siinä painossa kymmenen vuotta, eli ymmärrän kyllä mistä ja miten paino tippuu ja siinä pysytään.
Viimeisen kolmen vuoden aikana olen kuitenkin päässyt uusiin huippulukemiin ja vaikka vuoden aikana olen saanut taas painoa noin 7kg tippumaan, ruokahäly on niin kauhea, että tuntuu ettei tästä nyt enää yksin omin nokkine selviä. Olen lukenut Ozempicista yms., että sillä saisi nimenomaan sen ruokahälyn loppumaan.
Liikun paljon ja minä kyllä jaksan nälkää htosi hyvin - itseasiassa inhoan syömistä ja ruokaa, mutta sitten kun syön, syön paljon. Kaikki hereilläoloaika menee pähkäilyyn siitä, että kohta on taas syötävä ja mitähän syön.
Asun pienellä paikkakunnalla ja tuo, että olen ennenkin tiputtanut reilusti painoa onnistuneesti, on ollut lääkärissä kirous, sillä en ole saanut reseptiä apukeinoihin. Minä nimenomaan kaipaan potkua persuuksille ruokahälyn vähentämiseksi, en mitään kalorilaskentaa-apua tai liikuntaneuvoja tai terveysvalistusta. Painostani huolimatta olen perusterve ja aktiivinen.
Miten ihmeessä reseptin saa? Joku yksityinen nettilääkärikin kelpaa, jos sillä saa ilman turhia valistuksia (ja valituksia). En millään halua varata fyysisesti lääkäriaikaa, sillä se ei ole ennenkään johtanut mihinkään ja täällä ei ole lääkäreisä valinnan varaa.
Kommentit (25)
Nettilääkäriltä tuskin saat reseptiä. Joko terveyskrskuslääkäri tai yksityinen lääkäriasema. Tiedäthän muuten että lääke maksaa yli satasen kuussa?
Dokportilla on painonhallinta-aikoja n 80 euroa. Eivätköhän ne ole ihan tuota varten.
Vierailija kirjoitti:
Dokportilla on painonhallinta-aikoja n 80 euroa. Eivätköhän ne ole ihan tuota varten.
Mitä tämä painonhallinta oikein pitää sisällään? Olen kuullut, että käytännössä kysytään pituus ja paino, että ja sitten saa perus painonhallintaohjeet - eli juuri ne, mitä en oikeastaan tarvitse.
ap
Vierailija kirjoitti:
Nettilääkäriltä tuskin saat reseptiä. Joko terveyskrskuslääkäri tai yksityinen lääkäriasema. Tiedäthän muuten että lääke maksaa yli satasen kuussa?
En tiennyt!
Tottakai tiesin. Kyllä tämän ongelman kanssa on sen verran painittu jo, että ei ole voinut olla kuulematta ja näkemättä hintaakaan. Mutta ei hinnalla ole väliä, koska en edes pidä noita ozempiceja ja muita loppuelämän lääkityksenä, koska tarvitsen vaan apua alkuun, eli että saan tuon ruokahälyn loppumaan.

Apua pään sisäisiin ongelmiin tarjoaa psykiatrit.
Läski lähtee liikkumalla ja jättämällä herkut kauppaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Dokportilla on painonhallinta-aikoja n 80 euroa. Eivätköhän ne ole ihan tuota varten.
Mitä tämä painonhallinta oikein pitää sisällään? Olen kuullut, että käytännössä kysytään pituus ja paino, että ja sitten saa perus painonhallintaohjeet - eli juuri ne, mitä en oikeastaan tarvitse.
ap
En tiedä, en ole käyttänyt sitä. Yritän nyt saada reseptini julkiselle uusittavaksi, se on ollut milloin kenelläkin ja uusittu viime vuonna lähivastaanotolla. Mulla Rybelsus on loppuiän lääkitys, olen jo kauan ollut normaalipainossa. Oletan, että ainakin lääkäri ymmärtää, milloin kaikki muu on jo kokeiltu. Muiden kanssa en oikein jaksa jutella.
Eikö tuo "ruokahäly" tule juuri siitä, että ollaan välillä kauheassa nälässä ja sitten, kun ruokaa vihdoin saa, niin elimistö haluaa sitä kuin viimeistä päivää? Noin käy ainakin mulle, jos olen jostain syystä pari päivää vähällä ravinnolla (ja olen siis hoikka).
Itse sain Ozempicin työterveyslääkäriltä. Maksaa tosiaan tällä hetkellä n.109€/kk. Mulla on diabetes 2, mutta en silti saanut Kelakorvausta koska ei kriteerit täyty. Mulla diabetes ns. liian helppo ja saatiin heti kuriin yhdellä lääkkeellä.
Vierailija kirjoitti:
Läski lähtee liikkumalla ja jättämällä herkut kauppaan.
Liikun kyllä aktiivisesti - 12000-20000 askelta päivässä plus liikuntaharrastus, ja herkkukauppaankin on 20km, niin ei siellä tule ravattua herkkuja ostelemassa. Muita ohjeita?
ap
Vedä pari vuotta lisää energiajuomia, viiniä ja irttareita, ni eiköhän se järjesty pyytämällä.
Tässä sinulle ilmainen ohjenuora joka tekee Ozempicin ja muut laihdutuslääkkeet turhaksi:
PERSEREIKÄ ON PIENEMPI KUIN SUU.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo "ruokahäly" tule juuri siitä, että ollaan välillä kauheassa nälässä ja sitten, kun ruokaa vihdoin saa, niin elimistö haluaa sitä kuin viimeistä päivää? Noin käy ainakin mulle, jos olen jostain syystä pari päivää vähällä ravinnolla (ja olen siis hoikka).
Minulla se on ainakin maanista ajattelua siitä, että on pakko syödä jotain, ja pohdin koko ajan että mitä se on. En koe nälkää, ja voin olla helposti koko päivän syömättä, ja oikeastaan inhoan ruokaa, mutta olen myös ahmija joka on oma syyni ylipainoon.
Vierailija kirjoitti:
Tässä sinulle ilmainen ohjenuora joka tekee Ozempicin ja muut laihdutuslääkkeet turhaksi:
PERSEREIKÄ ON PIENEMPI KUIN SUU.
Sulla äo on pienempi kuin kengännumerosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nettilääkäriltä tuskin saat reseptiä. Joko terveyskrskuslääkäri tai yksityinen lääkäriasema. Tiedäthän muuten että lääke maksaa yli satasen kuussa?
En tiennyt!
Tottakai tiesin. Kyllä tämän ongelman kanssa on sen verran painittu jo, että ei ole voinut olla kuulematta ja näkemättä hintaakaan. Mutta ei hinnalla ole väliä, koska en edes pidä noita ozempiceja ja muita loppuelämän lääkityksenä, koska tarvitsen vaan apua alkuun, eli että saan tuon ruokahälyn loppumaan.
ap
Siinä olet väärässä. Se on loppuelämän lääkitys. Ja satanen on vasta aloitusannoksen hinta.
Vierailija kirjoitti:
Tässä sinulle ilmainen ohjenuora joka tekee Ozempicin ja muut laihdutuslääkkeet turhaksi:
PERSEREIKÄ ON PIENEMPI KUIN SUU.
Meinaat siis että persreiän suurennus olisi ratkaisu? En usko että toimii.
Etsi nettilääkäri joka mainostaa laihdutuslääkketä. Saa helposti reseptin jos bmi on yli 30. Ottaisin saman tien Mounjaron, vaikka se on kalliimpi kuin Oze
Rahalla sain. Raha voittaa etiikat.
Sörnäisten Vaasanaukiolla saat katufarmaseutilta vauhtia. Lähtee nälkä ja on energiaa vaikka muille jakaa.
Eiköhän syömishäiriöiselle (joku addiktiohan tuo on) olisi terapeutti parempi vaihtoehto kuin resepti. Päässähän tuo vika tuntuu olevan.