Lapsettomana pysyttelevä nainen herättää raivoa
Naisten, jotka eivät halua tehdä lapsia, ovat joillekin yhä kuin punainen vaate. Kertomus omasta tahdostaan lapsettomista naisista toi raivoisaa palautetta toimitukseemme. Yhdessä palautteessa naisten sanottiin jopa pettävän koko ihmiskunnan.
Vapaaehtoisesti kertova juttu ei kerännyt ainuttakaan raivoavaa palautetta. Viestit alkoivat yleensä tähän tyyliin: “Kiitos mielenkiintoisesta jutusta.”
Suomalaisessakin kulttuurissa on elänyt voimakkaana malli, jonka mukaan naisen täytyy tulla äidiksi. Naiset, jotka eivät halua lapsia, ovat murtaneet mallia. Se saattaa tuntua uhalta.
https://yle.fi/uutiset/3-10094783
Tällaista vielä vuonna 2018
Joidenkin on vaikea hyväksyä että on minunlaisia naisia, joiden koko elämä ei perustu miehen etsimiselle, jotta saa pullauttaa sen mukulan maailmaan.
T. Vela ja ikisinkkunainen
Kommentit (442)
Vierailija kirjoitti:
Enemmän musta nykyään tuntuu, että perheellisiä vihataan. Äitejä ja kotiäideistä nyt puhumattakaan. Pikkulapsia ja vanhempia inhotaan ja kotiäitiyttä vihataan.
Susta TUNTUU, mutta se ei pidä paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vela voi olla myös parisuhteessa ihmisen kanssa, jolla on lapsia. Onko sellainen tullut mieleen?
Ei, koska silloin ihminen ei enää ole vela eli lapseton, jos on äiti- tai isäpuoli.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen huomio tuo, että vapaaehtoisesti lapsettomien miesten juttu ei aiheuttanut raivoviestejä. Veikkaan syyksi kahta asiaa:
1) naisille kohdistetut raivoviestit tuli niiltä katkeroituneilta "miesasia"-trolleilta, jotka muutenkin itkupotkuraivaroi kaikista etäisestikin naisiin liittyvistä asioista ympäri nettiä. Ihan sama mikä on aihe, syy on naisten ja niitä h**ia saa vapaasti solvata!
tai
2) miesten lapsettomuuden oletetaan usein johtuvan naisesta, tavalla tai toisella. Oliko se just tässä jutussa kun joku kertoi, että puolitutut miehet käskevät hankkia lapsia toisen naisen kanssa, jos oma ei halua. WTF? Ja mun mieheni (myös vela, kuten minä) sukulainen vaati sitä "ettimään nuoremman akan" kun kakaroita ei hänelle sopivassa ajassa alkanut kuulua. Siis oikeasti, 2010-luvulla!! :D Jollei tule mieleen ettei mies ihan itse ehkä halua lapsia, niin kai sentään voi käydä mielessä sellainen mahdollisuus, että se hedelmättömyyden "vika" onkin miehessä eikä aina naisessa?
Toi "MIES-kortin" vetäminen tähänkin on aikas säälittävää... Kyllähän se on nainen naiselle kun näitä "someraivo" asioita saa täälläkin aikaiseksi... Naiset ne on ne kun haluaa/ei halua lapsia, siinä miehen osuus on se pari kolme minuuttia silloin, kun ovulaatiotesti näyttää plussaa. Voihan hän mieheltä toki kysäistä haluatko lapsen, jos haluaa, kiva että on samaa mieltä, jos ei halua, sitten saa olla ilman.
Vierailija kirjoitti:
Kuka tuollaista muka pitää uhkana?
Miehetkö pelkäävät, että jäävät yksin?
Naiset pitävät uhkana. Moni mieshän kokee, että heidät painostetaan lastentekoon. Kyllä tuo lisääntyminen on pyhä asia nimenomaan naisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te säälitte ketään? Miksi joku säälii lapsetonta? Entä miksi joku sälii nuorta äitiä?! Oikeesti mitä h*lvettiä. Antakaa ihmisten elää rauhassa, ette voi tietää ulkopuolisen elämästä yhtään mitään! Tai välttämättä edes läheisen elämästä!
Luulen, että suuri osa ihmisistä saakin olla rauhassa. Itsekään en osallistu näihin ketjuihin kuin harvoin. Olen tyytyväinen omiin valintoihini ja elämääni eikä minulla ole mitään tarvetta tyrkyttää sitä muille. kaltaiseni harvoin kirjoittavat kokemuksistaan, sen sijaan jos olisi negatiivisia kokemuksia niin silloin kirjoittelisi. Tai jos olisi henkisesti huterampi voisi pönkittää omia valintoja kritisoimalla toisten lapsettomuutta/lapsia. Siksi nää ketjut ja vastailut toimittajien juttuihin hieman vääristää, kyllä me suomalaiset olemme fiksumpia ja suvaitsevaisempia ihmisten valinnoille kuin näiden perusteella näyttää.
Tämä. Palstat nyt on tapa ongelmallisten tuulettaa pahaa oloaan, siksi ei varmasti kannata koko kansasta vetää johtopäätöksiä näiden ketjujen perusteella.
Itsenäinen nainen kirjoitti:
Lapseton nainen on sellainen, joka ei ole suostunut yhteiskunnan ja miesten ikeen alle ja miesten alistettavaksi ruoka- ja tiskikoneeksi! Siksi muut naiset häntä kadehtivat ja vihaavat. Kun kerran lapset hankkii, ei niitä usein enää pois voi laittaa.
Kyllä, ja kun tiedettäisiin, miten moni perheellinen on syvästi onneton ratkaisustaan, niin olisikin mielenkiintoista. Lapsia kun ei saa tekemättömiksi, kuten ylempi sanoi. Kuka tahansa ymmärtää, että lapsettoman elämä on helpompaa ja mielekkäämpää ja onnellisempaa kuin perheellisen. Se on elämän paras ratkaisu. Onnittelut kaikille lapsettomille, olette tehneet hienon valinnan.
Hohhoijjaa kirjoitti:
Toi "MIES-kortin" vetäminen tähänkin on aikas säälittävää... Kyllähän se on nainen naiselle kun näitä "someraivo" asioita saa täälläkin aikaiseksi... Naiset ne on ne kun haluaa/ei halua lapsia, siinä miehen osuus on se pari kolme minuuttia silloin, kun ovulaatiotesti näyttää plussaa. Voihan hän mieheltä toki kysäistä haluatko lapsen, jos haluaa, kiva että on samaa mieltä, jos ei halua, sitten saa olla ilman.
No mutta onneksi tähänkin asiaan löytyi mies-selittäjä, joka selittää meille naisille että miten nämä lastenhankinta-asiatkin oikeastaan menevät :D Yksi kohta sentään meni nappiin, ja se on tuo 'hohhoijaa' -sana.
Vierailija kirjoitti:
Ihan yleispätevä neuvo kaikille kaikissa tilanteissa: Älä kysy toisten lapsentekoasioista ikinä koskaan missään mistään syystä. Ne eivät kuulu sinulle.
Kyllä ihmisten pitäisi tajuta olla kysymättä yhtään mitään henkilökohtaista. Sellaiset asiat eivät kuulu kenellekään. Säästä ja uutisista on turvallista puhua.
Minua ainakin loukkaa suuresti, kun minulta udellaan parisuhteesta tai töistä. Ei ole ollut kunppania sitten yläasteajan. Töistä taas kyselee joka toinen, paljon useammin kuin esim. lastenteosta. "Mitenkäs työt, missä olet töissä tällä hetkellä?", ovat vakiokysymyksiä. Meinaan purskahtaa itkuun joka kerta, tunnen itseni niin epäonnistuneeksi kun olen työtön. Miksi pitää kiusata ja lyödä noin henkilökohtaisella asialla? Tuntuu olevan joku normi nykyään, että työttömiä halveksutaan, etenkin naisia. Ovatko työssäkäyvät siis kateellisia työttömille, kun joutuvat raatamaan? Et voi ikinä tietää, millaisia traumoja tai tunteita ihmisellä on aihetta kohtaan, joten älä kysy yhtään mitään. Se ei edes kuulu sinulle. Minulla on oikeus tehdä omat valintani koskien mm. töitä ja lastentekoa kuten sinullakin.
Jutellaan siis mielummin vaan säästä ja uutisista.
Media on taas läjäyttänyt muutaman sadan ihmisen mielipiteet meille uutiseksi ja nyt on vallallaan ihan kamalaa raivoa. Hohhoijaa. Otetaan muutaman sadan tai muutaman tuhannen haastateltavien otos (yleensä jostain pääkaupunkiseudulta) tai vähintään vähän isommasta kaupungista ja sitten tehdään isoja uutisia kuinka yleistä jokin ilmiö on. Ilman uutisia ja nettikeskusteluja kukin pitäisi mölyt sisuskaluissaan ja "turvan rullalla."
Kukaan ei ole tullut mulle raivoamaan, eikä kyseenalaistamaan tai kyselemään päätöksestäni elää mieheni kanssa kahdestaan. Ei ikinä. Jopa seurakunnassa ovat osanneet pitää päänsä kiinni, eikä vauva-asioita ole kyselty. Eivät varmaan uskalla, kun eivät kaikki tiedä että ihan vapaaehtoisesti olemme kahden. Jos meillä olisi perhettä, olisimme mahdollisesti yhteiskunnan elätettävänä. Sen verran vähän elämä on pelimerkkejä meille suonut. Sitten raivoava joukko keskustelisi siitä, miten tuokin perhe kehtaa tuhlata ja elellä yhteiskunnan varoin.
N42
En ole kyllä huomannut tuollaista ollenkaan ja itsellenikin on ihan sama tekeekö joku lapsia vai ei. Sen sijaan kotiäitejä ja pikkulapsia inhotaan, kuten joku jo sanoikin.
Ketä tämäkin jaksaa kiinnostaa. Aiheesta on kymmeniä ketjuja jo ennestään, täynnä samaa jankutusta. Tämä palsta on virallisesti kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, ettei vihaa lapsia kohtaan tihkuvien geenit loppuu siihen.
... että loppuu siihen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäisyn ja vapaan abortin ansiosta/vuoksi ihmislajin evoluutio on nyt nopeampaa kuin koskaan.
Olemme matkalla kohti nykyistä lapsirakkaampaa aikakautta, kun lastenvihaahien geenit poistuvat kehittyneiden maiden geeniperimästä parissa sukupolvessa.
Tämä on muuten aivan totta! Minä aina ajattelen, kun luen noista veloista, että eihän niiden kuulukaan saada lapsia. Lapset kuuluvat hyville, lapsirakkaille vanhemmille, jotka joitavat heidät hyvin.
Minä kutsun ilmiötä vapaaehtoiseksi eugeniikaksi ja pidän sitä hyvänä asiana.
Mitä mieltä olet siitä, että arviolta 99% lasten pahoinpitelijöistä on lapsiperheen vanhempia? On hyvin hyvin harvinaista että Vela pahoinpitelisi lapsia, kyllä ne kaikki on isiä ja äitejä (tai -puolia).
Vierailija kirjoitti:
Itse säälin lapsettomia naisia, mutta jokainen valitsee polkunsa.
Miksi säälit? Olen lapseton ja olen tosi onnellinen ja nautin elämästäni. Miksi säälit, jos on erittäin tyytyväinen elämäänsä`?
En kyllä halua mihinkään nokkivaan kanalaumaan liittyä vaan olen mieluummin lapseton. Moni perheellinen on kertonut, että heidän miehensä on lisäksi yksi lisälapsi perheessä. Mies ei tee mitään kotona. Pidän mieluiten vapauteni nykyaikaisena riippumattomana ja koulutettuna naisena. Onhan ollut tutkimus, että älykkäimmät naiset eivät hanki lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela voi olla myös parisuhteessa ihmisen kanssa, jolla on lapsia. Onko sellainen tullut mieleen?
Ei, koska silloin ihminen ei enää ole vela eli lapseton, jos on äiti- tai isäpuoli.
Miksi hän olisi äitipuoli, jos
- ei asu yhdessä
- lähtee pois aina lapsen vierailuviikon ajaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vapaaehtoisesti lapseton. Maailma on ilkeine ihmisineen aivan liian kamala paikka, että olisin koskaan edes harkinnut jälkikasvun hankkimista. Ymmärrän kyllä, että suurimmalla osalla ihmisistä on biologian sanelema pakko hankkia lapsia, tai sitten sosiaalinen paine pakottaa siihen. Itse olen päättänyt jo vuosikymmeniä sitten, että asetun noiden asioiden yläpuolelle. Voin oikeasti elää vapaasti elämääni esim. matkustellen ja mieheni kanssa pienestä luksuksesta nauttien :). Lisäksi minulla on koira. Ne ovat niin paljon ihanampia kuin räkänokkaiset kilju-iitat ja -elmerit. Hyi, puistattaa ajatuskin jostain kiljuvasta älykääpiöstä johon on sidottu loppuiäkseen.
Itse taas asetun vielä sinunkin yläpuolelleni sillä, etten lasten lisäksi halua mitään ällöttäviä, pas kaa ja karvoja levitteleviä, haisevia elukoita, jotka eivät edes ymmärrä puhetta ja joihin on sidottu pahimillaan melkein pariksikymmeneksi vuodeksi.
Toivottavasti ymmärrät, kuinka idioottimaiselta viestisi kuulosti :D
On todella hyvä, ettet hanki lapsia. Eläimissä on varmaan tarpeeksi haastetta sinulle.
Onko tästä tullut joku mt-potilaiden kokoontumispalsta? Mistä mielisairaalasta näistä viestejä lähetellään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäisyn ja vapaan abortin ansiosta/vuoksi ihmislajin evoluutio on nyt nopeampaa kuin koskaan.
Olemme matkalla kohti nykyistä lapsirakkaampaa aikakautta, kun lastenvihaahien geenit poistuvat kehittyneiden maiden geeniperimästä parissa sukupolvessa.
Tämä on muuten aivan totta! Minä aina ajattelen, kun luen noista veloista, että eihän niiden kuulukaan saada lapsia. Lapset kuuluvat hyville, lapsirakkaille vanhemmille, jotka joitavat heidät hyvin.
Minä kutsun ilmiötä vapaaehtoiseksi eugeniikaksi ja pidän sitä hyvänä asiana.
Mitä mieltä olet siitä, että arviolta 99% lasten pahoinpitelijöistä on lapsiperheen vanhempia? On hyvin hyvin harvinaista että Vela pahoinpitelisi lapsia, kyllä ne kaikki on isiä ja äitejä (tai -puolia).
Toivottavasti heidän lapsistaan tulee veloja jotta lapsivihageeni lopulta poistuu geenipoolista.
Miksei sitä voisi sanoa vain, että toistaiseksi (jollain) parilla ei nyt ainakaan vielä ole lasta, jos se nyt jotain (sen oikein tivaajaa) kiinnostaa?
Virallisiin tiedusteluihin asiasta taas riittää yleensä vain ruksi johonkin ruutuun jossain paperissa ja sillä siisti.
Muillehan se asia, eli se jonkun parin ( tai yksinhuoltajan) lapsimäärä ei periaatteessa kuulu ollenkaan.
Jos taas ei ole lapsia, niin näkeväthän he sen sitten muutenkin, ettei ole, kun ei kerran ole.
Näkevät tietysti senkin jos ON tulossa (voidakseen vaikkapa onnitella naapuriaan perheenlisäyksen tulosta), mutta tivaajille, kielikelloille asiasta ja juoruämmille asia ei todellakaan kuulu lainkaan.
Heidät voi asiasta aina 'jättää nuolemaan ahneita näppejään' ja ehkä kertoa heille jonkun vitsin uteliaisuudesta ...
Koko tuota 'vela'-nimitystä (jo sinänsä) pidän kyllä aivan tarpeettomana ja turhana .
Se on vain sellainen täysin turha selittely-,tai puolustelusana asiassa, joka ei kumpaakaan näistä tarvitse mihinkään ja joita ei siis oikeasti tarvita ketään varten.
Älä viitsi. Mitä arkaa siinä on? Jos on lapseton, sitten on lapseton. Kasva aikuiseksi.