Lapsettomana pysyttelevä nainen herättää raivoa
Naisten, jotka eivät halua tehdä lapsia, ovat joillekin yhä kuin punainen vaate. Kertomus omasta tahdostaan lapsettomista naisista toi raivoisaa palautetta toimitukseemme. Yhdessä palautteessa naisten sanottiin jopa pettävän koko ihmiskunnan.
Vapaaehtoisesti kertova juttu ei kerännyt ainuttakaan raivoavaa palautetta. Viestit alkoivat yleensä tähän tyyliin: “Kiitos mielenkiintoisesta jutusta.”
Suomalaisessakin kulttuurissa on elänyt voimakkaana malli, jonka mukaan naisen täytyy tulla äidiksi. Naiset, jotka eivät halua lapsia, ovat murtaneet mallia. Se saattaa tuntua uhalta.
https://yle.fi/uutiset/3-10094783
Tällaista vielä vuonna 2018
Joidenkin on vaikea hyväksyä että on minunlaisia naisia, joiden koko elämä ei perustu miehen etsimiselle, jotta saa pullauttaa sen mukulan maailmaan.
T. Vela ja ikisinkkunainen
Kommentit (442)
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on terve jos ei halua rääkyviä kakaroita jalkoihin pyörimään
Minua ei haittaa eikä mitenkään häiritse se että joku päättää jäädä lapsettomaksi. Pääasia että on itse tyytyväinen valintaansa ja onnellinen elämäänsä. Mutta tuollaiset ihmiset jotka puhuvat rääkyvistä kakaroita ovat vastenmielisiä ihmisiä eivätkä vaikuta onnellisilta eikä tasapainoisilta.
Kierrän kaukaa.
Lapsettomat naiset on jonkinlainen uhka lapsellisille naisille. Oletan. Vain hullut mammat tietää syyn miksi
Naisen pitää tehdä töitä 12 tuntia/päivä kotona ja hoitaa omat lapsensa samalla, mutta järjestää näille kuitenkin viriketoimintaa riittävästi kuljettamalla kerhoihin. Luonnollisesti kotityöt kuuluvat sitten naiselle, kun hän on kerran kotona. Lapsia kuuluu tasan kaksi, yksi tyttö ja yksi poika ja näiden pitää olla täysin terveitä. Lapset pitää kuitenkin pitää piilossa siihen asti, kunnes nämä ovat täysi-ikäisiä, kunhan opettaa yhteiskunnan tavoille.
Tää on ainoa nykyään yleisesti hyväksytty toimintamalli.
Ei siinä mitään ongelmaa ole kunhan vaan pysyvät sinkkuina ja seksittöminä.
Älkää viitsikö viljellä sanoja raivo ja viha tässä yhteydessä.
Tuskinkyselijät näitä tunteita tuntee. Huonoa käytöstä toki se on että kyselee kovin yksityisiä asioita toisilta kuten lapsettomuudesta .
Mutta että ihan raivoa? Ei kai sentään.
Liioittelu on typerää.
Vapaaehtoisesti kertova?? Oliko joku PAKOTETTU haastatteluun vai?
Ettekö te pöntöt ymmärrä että lapsi on tulevaisuuden aikuinen ei mikään ikuinen lapsi.
Näissä velajutuissa pitäis unohtaa kokonaan se sana lapsi,se ei ole tässä se pointti.
Epäilen, että tämä perheelliset vastaan velat -ilmiö on todellinen lähinnä täällä av:lla.
Itse olen vela, eikä tämä ole ollut ikinä mikään ongelma kenellekään lähipiirissäni. Aina silloin tällöin kuulee joltain kaukaisemmalta tutulta/sukulaiselta perinteisen fraasin "ootappa vaan kun tapaat sen oikean". Tämä ei herätä itsessäni mitään ärsytystä, oma valintani kun on niin itsestään selvä.
Vastaavasti lapset ja lapsiperheet eivät herätä minussa mitään ärsytyksen saatika inhon tunteita. Pidän lapsista ja kunnioitan muiden valintoja. Lisäksi olen maailman paras kummitäti kaverini lapselle ;)
En ole myöskään huomannut täältä tuttua vastakkainasettelua muiden tuntemieni velojen ja lapsiperheellisten keskuudessa.
Mitä hittoa te sinkut ja velat teette täällä VAUVA palstalla???!!!
Just sisko, 57v sanoi julisti eilen että hänen elämästään on mennyt lasten takia hukkaan 20 vuotta. Ne on vaan vähän aikaa sellaisia pieniä, joita on kiva valokuvata ja esitellä suvulle ja tutuille.
Sitten alkaa random labyrintti, jonka päässä voi häämöttää totaali katastrofikin ja niihin jälkeläisiin kohdistetut toiveet eivät tule koskaan täyttynään.
T.intuitiivisesti lapseton
En ole kohdannut raivoa, mutta mieheni ex-vaimo pitää minua lastenvihaajana, koska en halua omia lapsia. Hänen mielestään ei ole siis mahdollista, että voisin olla täyspäinen, turvallinen ja kiva aikuinen lasten elämässä. Viihdyn itse asiassa erittäin hyvin kaikkien lasten seurassa ja olen todella lapsenmielinen. On hauskaa rakentaa legoilla tai mennä hippaa lasten kanssa. Omia en silti halua, mikä tuntuu ilmeisesti olevan käsittämätöntä :)
Vierailija kirjoitti:
Mitä hittoa te sinkut ja velat teette täällä VAUVA palstalla???!!!
Aihe vapaa-palsta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän musta nykyään tuntuu, että perheellisiä vihataan. Äitejä ja kotiäideistä nyt puhumattakaan. Pikkulapsia ja vanhempia inhotaan ja kotiäitiyttä vihataan.
Vähän tuntuu että nainen saa kyllä osakseen kritiikkiä ja halveksuntaa teki sitten ihan mitä tahansa. Ne perinteiseen naisen rooliin kuulumattomat päätökset vaan saavat vähän enemmän kun jostain syystä koetaan uhkana.
Tämä. Nainen kohtaa vihaa ja halveksuntaa, tekipä miten hyvänsä, mutta selittää sen jollakin yksittäisellä elämänvalinnallaan tai piirteellään. Tämä taas tekee naisista vihamielisiä toisia naisia ja muiden naisten elämänvalintoja kohtaan, erilaiset ihmiset alkavat tuntua uhalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse säälin lapsettomia naisia, mutta jokainen valitsee polkunsa.
Itse säälin äitejä. Etenkin nuoria äitejä. Kyllä sen näkee naamasta että ei hyvin mene
Miksi kumpikaan säälii kumpaakaan?ette tiedä toistenne elämästä p@skaakaan, miksi sääliä kun toinen on todennäköisesti hyvinkin onnellinen.
Oma tilanteeni lapsilla tai ei kuulostaa muiden korvaan varmasti todella säälittävältä ja siltä, että en olisi sitä itse koskaaan valinnut ja että en voi siinä viihtyä. Ammatista lähtien elämäni rakennuspalikat ovat varmaan muiden silmiin sitä stereotyyppistä "kun ei muuallekaan pääse ja näin nyt kävi, sääli" -mallia. Mutta yllätys yllätys, jotkut ihmiset oikeasti haluavat tehdä erilaisia asioita kuin toiset. Toiset nauttivat niistä jutuista, mistä joku toinen ei, eivätkä vaihtaisi niitä mihinkään. :)
Kyllä tässä on tapahtunut muutos viime aikoina, ja tällä tarkoitan sitä että lapsettomia on nykyisin enemmän. Asiasta jopa uutisoidaan, kun pari vuotta sitten Väestöliittokin kommentoi lähinnä "se on pieni marginaaliryhmä, jolla ei ole merkitystä" ja velat hieman leimattiin jonkinlaisen trauman tai mt-ongelman omaaviksi "ikävä lapsuus ja hoitamattomat pelot aiheuttavat synnytyspelkoa tai vapaaehtoista lapsettomuutta". Niitä juttuja oli ikävä lukea tällaisena onnellisen lapsuuden eläneenä, fyysisesti ja henkisesti terveenä ja pitkäaikaisessa suhteessa elävänä velana.
Toinen suhtautumistapa oli naureskelu "kyllä se mieli muuttuu" silloin kun olin parikymppinen kasarilla. Sitä kuulee yhä myös täällä. Mielestäni loukkaavinta on kuitenkin sanoa "kun rakastut oikeaan henkilöön, haluat lapsia". Tällä kommentilla mitätöidään parisuhde ja parin keskinäinen rakkaus ja intohimo vääräksi ja huonoksi kun "et lapsiakaan halua". Se on julmaa ja rumaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä hittoa te sinkut ja velat teette täällä VAUVA palstalla???!!!
Luetaan mm Munsalan kansallispuvuista, norpista ja jutskista, sekä makaranilaatikon riittävyydestä häissä.
Vierailija kirjoitti:
Vapaaehtoisesti kertova?? Oliko joku PAKOTETTU haastatteluun vai?
Ap korjasi virheen seuraavassa viestissä. Piti olla vapaaehtoisesta lapsettomuudesta kertova isä. Joka ei herättänyt samanalaista vastustusta kommentoijissa.
Vierailija kirjoitti:
Vauvapalstailevat velat menevät yli ymmärryksen.
Ymmärrykseesi ei siis mahdu että metsästysforimeilla keskustelee myös aseluvattomat ja lemmikkiforumeita lukee myös koirattomat? Vauvalehden suosittu keskustelupalsta on mielestäsi vain vauvan omistajille.
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä mitään ongelmaa ole kunhan vaan pysyvät sinkkuina ja seksittöminä.
Haluaisitko selittää lisää? 😂😂😂😂😂
Mä en halua enkä aio hankkia lapsia mutta vaikka haluaisinkin, se on aika vaikea hankkia se lapsi yksin. Miehille en kelpaa. N29