Miten IHMEESSÄ sanoa työkaverille, etten halua ystävystyä, loukkaamatta!?

Vähän sama tilanne, paitsi että oikeastikin haluttaisiin molemmat tavata töiden ulkopuolella, mutta ei vaan ole ajankäytöllisesti oikein mahdollista. Eikä se sen harvan kerran, kun on nähty, olekaan ollut niin mukavaa kuin kuvitteli...

Eli voisiko sille työkaverille sanoa, että onpa mukavaa, että meillä on näin hyvä henki töissä ja saadaan täällä kahvilla/lounaalla /töiden ohessa rupateltua ilman erityisjärjestelyjä. Että on kiva jutella, kun on samanhenkistä, että toinenkin ymmärtää kiireisen perhearjen.

En kyllä itse ihan ymmärrä, miksei joskus voi mennä vaikka kahville tai yhdelle töiden jälkeen. Se toinenhan voi olla ihan kiva, kun antaa mahdollisuuden työpaikan ulkopuolella. Moni on kovin erilainen vapaa-ajalla, hyvässä tai pahassa.

Voi hyvin sanoa, että arki on kovin hektistä, koska esim pienet lapset pitää aina hakea päikystä (jos siis näin on), mutta sovitte jonnekin vähän kauemmas juurikin jonkin kahvittelun tms joka on nopeasti hoidettu. Jos on mukavaa, aina välillä voi sitten käydä, ei sitä tarvitse bestikseksi ryhtyä. Jos on väkinäistä tms, voi sitten jos toinen ehdottaa uusiksi vaan todeta, että tapaatte jo töissä päivittäin, etkä usko, että suhde voi edetä oikein työkaveruutta pidemmälle tms.

Tilanteet eivät koskaan ole päässeet kehittymään tuohon asti. Muutaman kerran ihminen on yllättäen istunut viereen koulussa ja ruvennut kyselemään kaikenlaista. Kaikki ovat lopettaneet aika pian kun huomasivat ettei minulta saa isoja vastauksia enkä kysy mitään takaisin. Eivät sen jälkeen tulleet enää tutustumaan. Kauheita tilanteita.

Haluan olla rauhassa, vapaa-ajalla vietän aikaa ainoastaan (sukua näen muutaman kerran vuodessa) mieheni kanssa. Se riittää minulle.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen sanomaan erittäin yksinkertaisesti: Minulle ei sovi.

Ei lisätä siihen mitään krumeluuria.

Ei sanota edes ikävä kyllä,  kun itse ei oikeasti pahoitella asiaa.

Ei sanota nyt, koska myöhemminkään ei käy. 

Ei sanota, mutta tai ehkä tai joskus. 

Sanotaan vain: Minulle ei sovi.

Tuossa vaihtoehdossa otetaan kantaa vain siihen, haluaako sanoja tavata vapaa-ajalla ei vai. Ei oteta kantaa siihen miksi. koska syy on sellainen mitä ei halua sanoa. Mikä tässä on sitten vaarana? No se, että seurankärttäjä ajattelee, että onpa tyly ihminen, kun ei noin vain sanoa töksäyttää. Mutta mitä se haittaa? Ei ajattele ainakaan, että onpa kiero, kun lupailee, muttei toteuta. Tylyyshän on fakta, mutta tyly ei ole epärehellinen eikä kiero. 

Näin.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä itse ihan ymmärrä, miksei joskus voi mennä vaikka kahville tai yhdelle töiden jälkeen. Se toinenhan voi olla ihan kiva, kun antaa mahdollisuuden työpaikan ulkopuolella. Moni on kovin erilainen vapaa-ajalla, hyvässä tai pahassa.

Voi hyvin sanoa, että arki on kovin hektistä, koska esim pienet lapset pitää aina hakea päikystä (jos siis näin on), mutta sovitte jonnekin vähän kauemmas juurikin jonkin kahvittelun tms joka on nopeasti hoidettu. Jos on mukavaa, aina välillä voi sitten käydä, ei sitä tarvitse bestikseksi ryhtyä. Jos on väkinäistä tms, voi sitten jos toinen ehdottaa uusiksi vaan todeta, että tapaatte jo töissä päivittäin, etkä usko, että suhde voi edetä oikein työkaveruutta pidemmälle tms.

Hyvin harva kokee viettävänsä ystäviensä kanssa liikaa aikaa. Jos näin on, silloin toki kannattaa hankkia lisää tuttavia, jotta ei pääse kyllästymään aiempiin ystäviinsä liiallisen yhteydenpidon vuoksi. Useimmiten tilanne on kuitenkin juuri päinvastoin ja kaiken ylimääräisen ajan, minkä voi käyttää muiden ihmisten kanssa, haluaa käyttää ystäviensä eikä uusien tuttavuuksiensa kanssa. Minusta ei kannata näyttää työkaverille vihreää valoa, jos tilanne on se, ettei aiemmillekaan ystäville ole riittävästi aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä itse ihan ymmärrä, miksei joskus voi mennä vaikka kahville tai yhdelle töiden jälkeen. Se toinenhan voi olla ihan kiva, kun antaa mahdollisuuden työpaikan ulkopuolella. Moni on kovin erilainen vapaa-ajalla, hyvässä tai pahassa.

Voi hyvin sanoa, että arki on kovin hektistä, koska esim pienet lapset pitää aina hakea päikystä (jos siis näin on), mutta sovitte jonnekin vähän kauemmas juurikin jonkin kahvittelun tms joka on nopeasti hoidettu. Jos on mukavaa, aina välillä voi sitten käydä, ei sitä tarvitse bestikseksi ryhtyä. Jos on väkinäistä tms, voi sitten jos toinen ehdottaa uusiksi vaan todeta, että tapaatte jo töissä päivittäin, etkä usko, että suhde voi edetä oikein työkaveruutta pidemmälle tms.

Hyvin harva kokee viettävänsä ystäviensä kanssa liikaa aikaa. Jos näin on, silloin toki kannattaa hankkia lisää tuttavia, jotta ei pääse kyllästymään aiempiin ystäviinsä liiallisen yhteydenpidon vuoksi. Useimmiten tilanne on kuitenkin juuri päinvastoin ja kaiken ylimääräisen ajan, minkä voi käyttää muiden ihmisten kanssa, haluaa käyttää ystäviensä eikä uusien tuttavuuksiensa kanssa. Minusta ei kannata näyttää työkaverille vihreää valoa, jos tilanne on se, ettei aiemmillekaan ystäville ole riittävästi aikaa. 

Mmm, tavallaan, mutta juurikin töiden jälkeen yhdelle lähteminen on helppoa työkaverin kanssa, versus että pidetään illalliskutsut kaveriporukalla. Itsellä on aikuisena valitettavasti monet pitkäaikaiset ystävät jääneet pari kertaa vuoteen tapaamisten varaan, mutta harrastusporukan kanssa käydään lounaalla aina treenien jälkeen lauantaisin, vaikken loppujen lopuksi varmaan koskaan kutsuisi heitä esim kotiini illalliselle. Vähänhän se riippuu, millaista se yhteydenpito niihin vanhoihin kavereihin onnistuu, joskus voi olla helppoa ylläpitää kevyempiä ihmissuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä itse ihan ymmärrä, miksei joskus voi mennä vaikka kahville tai yhdelle töiden jälkeen. Se toinenhan voi olla ihan kiva, kun antaa mahdollisuuden työpaikan ulkopuolella. Moni on kovin erilainen vapaa-ajalla, hyvässä tai pahassa.

Voi hyvin sanoa, että arki on kovin hektistä, koska esim pienet lapset pitää aina hakea päikystä (jos siis näin on), mutta sovitte jonnekin vähän kauemmas juurikin jonkin kahvittelun tms joka on nopeasti hoidettu. Jos on mukavaa, aina välillä voi sitten käydä, ei sitä tarvitse bestikseksi ryhtyä. Jos on väkinäistä tms, voi sitten jos toinen ehdottaa uusiksi vaan todeta, että tapaatte jo töissä päivittäin, etkä usko, että suhde voi edetä oikein työkaveruutta pidemmälle tms.

Hyvin harva kokee viettävänsä ystäviensä kanssa liikaa aikaa. Jos näin on, silloin toki kannattaa hankkia lisää tuttavia, jotta ei pääse kyllästymään aiempiin ystäviinsä liiallisen yhteydenpidon vuoksi. Useimmiten tilanne on kuitenkin juuri päinvastoin ja kaiken ylimääräisen ajan, minkä voi käyttää muiden ihmisten kanssa, haluaa käyttää ystäviensä eikä uusien tuttavuuksiensa kanssa. Minusta ei kannata näyttää työkaverille vihreää valoa, jos tilanne on se, ettei aiemmillekaan ystäville ole riittävästi aikaa. 

Mmm, tavallaan, mutta juurikin töiden jälkeen yhdelle lähteminen on helppoa työkaverin kanssa, versus että pidetään illalliskutsut kaveriporukalla. Itsellä on aikuisena valitettavasti monet pitkäaikaiset ystävät jääneet pari kertaa vuoteen tapaamisten varaan, mutta harrastusporukan kanssa käydään lounaalla aina treenien jälkeen lauantaisin, vaikken loppujen lopuksi varmaan koskaan kutsuisi heitä esim kotiini illalliselle. Vähänhän se riippuu, millaista se yhteydenpito niihin vanhoihin kavereihin onnistuu, joskus voi olla helppoa ylläpitää kevyempiä ihmissuhteita.

Tuohon nyt vaikuttaa perhetilannekin eli jos kotona odottaa koululaiset päivällistä tai lapset pitää hakea päivähoidosta, niin töiden jälkeen ei lähdetä yksille. Tuo siis onnistuu vasta sitten, kun lapset ovat isompia. Ja totta, toisille kevyet kaverisuhteet ovat mukavampia ja helpompia kuin ystävyyssuhteet. Aikuisena ystävyyssuhteisiin on panostettava, jotta ei käy niin, että pitkäaikaiset ystävät jäävät pari kertaa vuodessa tapaamisten varaan. Kaikki eivät halua vaihtaa lounastreffejä ystävän kanssa lounaisiin harrastuskavereiden kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Töissä on yksi tyyppi, joka vaikuttaa yksinäiseltä, ja vaikka minun käykin hitusen häntä sääliksi, en voi kyllä sanoa että syy olisi muissa. On aikatavalla rasittava ja itsekeskeinen minäminäminä-ihminen.

No, nyt hän kuitenkin on ryhtynyt pommittamaan minua, on kysellyt kahvilaan, leffaan, lenkille, ja yrittänyt järjestää suht samanikäisille lapsillemme leikkitreffejä että itse kahvittelisimme siinä samalla ym..

Minä olen vältellyt parhaani mukaan häntä töissä, ja yhtä kertaa lukuunottamatta (tämän kerran poikkesin töiden jälkeen kahvilassa kanssaan, kun tuppasi seuraani töistäpäästyämme) kieltäytynyt kaikista ehdottamistaan tapaamisista vedoten epämääräisesti kiireisiini, harrastuksiini ja muihin "ennaltasovittuihin menoihin". No, tämän huomattuaan hän onkin nyt siirtynyt toiseen taktiikkaan, kutsui että jos tulisin hänelle kahville 1,5 kk päästä, "merkkaa kalenteriis sinne joku päivä, ettei sulla vielä ole menoa? Eikö olisi mukavaa kahvitella ja vaikka istua iltaa?"

Mitä hittoa tällaiseen voi vastata ihmiselle, jonka kanssa jatkossakin pitäisi pysyä väleissä? Ei kai voi/pidä suoraan sanoa, että ei, todellakaan en halua viettää kanssasi aikaa vähällä vapaa-ajallani?!

Mä tyydyin vaivautuneena sopertelemaan jotain että "no niin, voishan se olla, katotaan lähempänä.."

APUA!! Miten hoitaa tilanne fiksusti? Mulla ei ihan oikeasti ole halua alkaa kaveeraamaan tämän ihmisen kanssa, eikä siihen aikaakaan.

Eva?

Sun olisi pitänyt sanoa alusta alkaen, että sinulla ei ole aikaa vapaalla seurustella. Tietenkään et silloin tapaa myös muita työkavereita?

Vierailija kirjoitti:

Sun olisi pitänyt sanoa alusta alkaen, että sinulla ei ole aikaa vapaalla seurustella. Tietenkään et silloin tapaa myös muita työkavereita?

Muuten samaa mieltä, mutta joskus työkaveri on ollut ystävä jo ennenkuin hänestä tuli myös työkaveri. Minusta ystävyyssuhteita ei pidä katkaista sen vuoksi, että ollaan samassa paikassa töissä. 

Vierailija kirjoitti:

Sun olisi pitänyt sanoa alusta alkaen, että sinulla ei ole aikaa vapaalla seurustella. Tietenkään et silloin tapaa myös muita työkavereita?

Koska se mahtaa loppua, mikä alkaa jo päiväkodissa, että "kaikkien kanssa pitää leikkiä eikä ketään jätetä yksin"? Lasten kanssa se on eri juttu, mutta kyllä aikuinen ihminen saa itse päättää kenen kanssa tutustuu niin pitkälle, että siitä tulee ystävyys. Se että on ystävystynyt jonkun kanssa työpaikalla (tai tuntenut tämän jo ennen yhteistä työpaikkaa) ei tarkoita sitä, että on jokaisen ystävyyttä kaipaavan kanssa aletta väleihin, enempiin kuin työkaveruus edellyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä itse ihan ymmärrä, miksei joskus voi mennä vaikka kahville tai yhdelle töiden jälkeen. Se toinenhan voi olla ihan kiva, kun antaa mahdollisuuden työpaikan ulkopuolella. Moni on kovin erilainen vapaa-ajalla, hyvässä tai pahassa.

Voi hyvin sanoa, että arki on kovin hektistä, koska esim pienet lapset pitää aina hakea päikystä (jos siis näin on), mutta sovitte jonnekin vähän kauemmas juurikin jonkin kahvittelun tms joka on nopeasti hoidettu. Jos on mukavaa, aina välillä voi sitten käydä, ei sitä tarvitse bestikseksi ryhtyä. Jos on väkinäistä tms, voi sitten jos toinen ehdottaa uusiksi vaan todeta, että tapaatte jo töissä päivittäin, etkä usko, että suhde voi edetä oikein työkaveruutta pidemmälle tms.

Hyvin harva kokee viettävänsä ystäviensä kanssa liikaa aikaa. Jos näin on, silloin toki kannattaa hankkia lisää tuttavia, jotta ei pääse kyllästymään aiempiin ystäviinsä liiallisen yhteydenpidon vuoksi. Useimmiten tilanne on kuitenkin juuri päinvastoin ja kaiken ylimääräisen ajan, minkä voi käyttää muiden ihmisten kanssa, haluaa käyttää ystäviensä eikä uusien tuttavuuksiensa kanssa. Minusta ei kannata näyttää työkaverille vihreää valoa, jos tilanne on se, ettei aiemmillekaan ystäville ole riittävästi aikaa. 

Mmm, tavallaan, mutta juurikin töiden jälkeen yhdelle lähteminen on helppoa työkaverin kanssa, versus että pidetään illalliskutsut kaveriporukalla. Itsellä on aikuisena valitettavasti monet pitkäaikaiset ystävät jääneet pari kertaa vuoteen tapaamisten varaan, mutta harrastusporukan kanssa käydään lounaalla aina treenien jälkeen lauantaisin, vaikken loppujen lopuksi varmaan koskaan kutsuisi heitä esim kotiini illalliselle. Vähänhän se riippuu, millaista se yhteydenpito niihin vanhoihin kavereihin onnistuu, joskus voi olla helppoa ylläpitää kevyempiä ihmissuhteita.

Tuo on ihan totta. Monet kuitenkin sanovat, että heillä on kyllä tuttavia ja kavereita, mutta ei yhtään todellista ystävää. Ihminen voi siis kaivata ystävyyssuhdetta enemmän kuin näitä pinnallisia ja helppoja kaverisuhteita. Tässä suhteessa ihmiset ovat erilaisia ja mikä vastaa toisen tarpeita ei vastaakaan toisen tarpeita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua vituttaa just tuollaiset ihmiset, jotka keksimällä keksii kaikenlaisia selityksiä ja usein roikottaa muita päiviäkin löysässä hirressä kun ei saa aikaiseksi kieltäytyä. Jotain kunnioitusta kanssaihmisiä kohtaan, Pliis. Suora puhe on yleensä paras tapa.

Siis ihan oikeasti, jos joku kysyy että "tulisitko joskus 1,5 kk päästä kahville, eikö olisi kiva höpötellä ja istua iltaa?" Niin te meinaatte, että pitäisi sanoa suoraan että "Ei olisi. En halua kahville kanssasi".

Oikeasti? Te rehellisyyttä penäävät, näinkö oikeasti toimitte ja sanotte?

Itsekin pidän rehellisyyttä hyveenä, mutta tuollainenhan menee vaan moukkamaisen loukkaamisen puolelle..?

Ap

Kyllä ennemmin kannattaa ottaa se riski, että toinen vähän loukkaantuu kuin olla tilanteessasi, jossa mietit tätä asiaa vielä pitkän aikaa.

Ei me tajuta vihjauksia. Meille pitää sanoa semisuoraan, usein jopa aivan suoraankin, miten asiat on. Tuollainen kiertely ja kaartelu ei toimi. 

Toi on raskasta. Mulla oli tuollainen työkaveri. Olen siis muutenkin itsekseni viihtyvä ihminen jolla kuitenkin on riittävästi ystäviä, joihin en nytkään ehdi kaikkiin pitää yhteyttä niin paljon kun haluaisin. 

Menin siihen ansaan että suostuin aloittamaan hänen kanssaan erään harrastuksen (olisin aloittanut sen jokatapauksessa). Tämän jälkeen hän alkoi pommittaa minua vapaa-ajalla aivan jatkuvasti. Viikonloppuisin olisi pitänyt mennä Ikeaan, tai baariin, tai mitä tahansa. Joka viikonloppu. Arkisin yritti kutsua itsensä kylään 1-2 iltana viikosta, sen lisäksi ehdotti joka päivä tapaamista. Lisäksi halusin mennä samaa matkaa aina töihin ja töistä kotiin. Etäpäivinä olisi luonnollisesti pitänyt tehdä kahdestaan töitä. Puhui pahaa muista kollegoista minulle. Kun en vastannut hänen soittoihinsa, hän soitti tuntemattomasta numerosta. Tmä oli jo sairasta.

Ahdistuin todella pahasti. Hän tuli aivan liian lähelle aivan liian nopeasti ja halusi olla 24/7 kanssani. Aloin miettiä voinko olla enää samassa työpaikassakaan, ahdistus oli niin suurta. Vaikken koskaan suostunut hänen innokkaisiin ajanviettoehdotuksiin, hän ei luovuttanut. Lopulta tilanne ratkesi niin että hän sai koeajalla potkut töistä, ja vaikken tietenkään iloitse toisen epäonnesta, olin tyytyväinen kun pääsin eroon hänen ahdistelustaan edes töissä.

Lopulta sinnikäs ystävystyminen lopahti. En kehdannut koskaan sanoa hänelle suoraan että en halua uusia ystäviä, en ehdi enkä halua tutustua häneen. Olisi varmaan pitänyt, mutta onneksi se etten koskaan oikein vastannut hänelle tai lämmennyt ehdotuksilleen, sai aikaan sen että lopulta hän luovutti. Nyt olen saanut olla monta kk hänestä rauhassa, mutta siltikään en voi käydä yhteisessä harrastuksessa enää etten vahingossakaan törmää häneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua vituttaa just tuollaiset ihmiset, jotka keksimällä keksii kaikenlaisia selityksiä ja usein roikottaa muita päiviäkin löysässä hirressä kun ei saa aikaiseksi kieltäytyä. Jotain kunnioitusta kanssaihmisiä kohtaan, Pliis. Suora puhe on yleensä paras tapa.

Siis ihan oikeasti, jos joku kysyy että "tulisitko joskus 1,5 kk päästä kahville, eikö olisi kiva höpötellä ja istua iltaa?" Niin te meinaatte, että pitäisi sanoa suoraan että "Ei olisi. En halua kahville kanssasi".

Oikeasti? Te rehellisyyttä penäävät, näinkö oikeasti toimitte ja sanotte?

Itsekin pidän rehellisyyttä hyveenä, mutta tuollainenhan menee vaan moukkamaisen loukkaamisen puolelle..?

Ap

Ei näin. Sanot, että sun vapaa-aikasi on jo nyt niin täynnä kaikenlaista, että se riittää sulle. 

I feel you, ap. 

Erehdyin kerran myöntymään tuollaisen ihmisen kutsuun, ja sen jälkeen kusessa oltiin. Tämäkin ihminen vaikutti mukavalta, mutta jokin vaisto sanoi että hänessä on jotain outoa ja sitä olisi kannattanut kuunnella. Hän käsitti ystävyytemme väärin ja syvällisemmäksi kuin mitä se oikeasti oli ja hän rysäytti kertaheitolla ongelmansa tiskiin ihan kuin minua olisi kiinnostanut kuunnella hänen murheitaan. Ei liian lähelle, ei liian takertuvasti eikä liian nopeasti. Hän pyyteli minua jatkuvasti luoksensa, yleensä perjantai-iltana, kun olin ihan puhki töistä ja koulusta. Hän soitteli minulle, ja ei siinä, mutta yleensä mitä huonoimpaan aikaan enkä käsitä miten hän onnistui siinä ajoituksessaan. Kerran oli silloin, kun istuin äikän preleissä ja toinenkin kerta silloin kun itselläni oli joku herkkä hetki miehen kanssa menossa. Melkoinen sattuma ja tuskin hän sitä suunnitteli, mutta hänessä oli se vika, et jos puhelun torjui, hän soitti uudelleen, uudelleen ja uudelleen - niin kauan, että vastaan. Välissä tuli tekstaria, että vastaanko pian tai soitanko takaisin ja soittelu jatkui tiiviisti. Kerrankin tuollaisen jälkeen oli kahdeksan puhelua peräjälkeen soitettu, kun en vastannut heti. 

Hän kyseli mitä teen silloin tai tällöin, ja teki todella tiukkaa kun en ollut itsekään ehtinyt miettiä niin pitkälle. "No hyvä, sitten voit olla mun kanssa". Toisin sanoen mitään omaa elämää ja suunnitelmia ei olisi saanut tai ehtinyt tehdä, kun kaikki aika olisi pitänyt varata hänelle. Mikä parasta, seurustelin ja minulla oli hyvät ja tiiviit välit lapsuuden perheeseeni, joten totta kai aikani oli enimmäkseen varattu heille. 

Jos vahingossakaan ilmaisin, että olin lähellä hänen kotipaikkaansa (välissämme oli jotain 50km), niin hän oli heti järjestämässä että tulisin sinne yökylään, lähtisin sieltä koulutukseen, yms. vaikka ei todellakaan kiinnostanut eroahdistustaan itkevän yksivuotiaan itkun kuunteleminen silloin kun halusi rauhottua duunista ja sovittaa siihen koulujutut. Sitten hän keksi, että veisin sinne vara-avaimeni, vaikka isoäitini asui samalla pk:lla. 

Kun kouluni viimein päättyi, niin tämä ihminen sai sätkyn ja alkoi inttämään et kai voin käydä siellä vielä ihan huvin vuoksi ja tulla hänen luokseen yökylään. Öö, en voi siksi laittaa aikaani toisen asteen opintoihin että sinä saat seuraa. 

Noihin ei auta kuin jämäkkä, ystävällinen tyyli, jossa ei jää ystävyyden taso arvailun varaa. Vapaa-ajalla ei kannata vastata puhelimeen, vaan vastata tiukasti tekstarilla, että jutellaan töissä jollei asia koske akuutisti työasioita. Siihenkään lankaan ei kannata mennä, koska nuo hopearatsut keksivät kyllä syyn jos toisenkin tavoitella työajan ulkopuolella. Jos on pakko sopia yhteisiä menoja, niin tee se aina kotiolojen ulkopuolelle julkisille paikoille, kuten hoploppiin, uimahalliin tai leikkipuistoon. Siinä voi jutella muidenkin kanssa ja vaihtaa aina paikkaa jos homma menee oudoksi.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä väheksy ihmistä joka haluaa tutustua sinuun ja näyttää pitävänsä sinusta. et ehkä välitä hänestä nyt, mutta voi tulla päivä jolloin tarvitset hänen ystävällisyyttään enemmän kuin mitään muuta. 

En väheksy häntä ja kuten aloituksessa sanoin, en todellakaan halua loukata häntä mitenkään!

Mulla vaan ei ole aikaa enää yhdellekään uudelle kaverille, en ehdi tavata edes vanhoja hyviä ystäviäni niin usein kun haluaisin ja oma aika on todellakin kortilla, en kertakaikkiaan aio uhrata vähää aikaani tyypille, josta en edes pidä! Hyvät välit työkaverina haluan häneen säilyttää ja olla ystävällinen, mutten halua hänestä itselleni ystävää!

Ap

Puhuit itsesi pussiin; kyse olikin siitä ettet pidä hänestä ja silti haluat esittää muuta. Miksi ihmeessä?!

Puhuin pussiin, miten..? Lue aloitukseni uudelleen. Sanoin jo siinä, että on rasittava ja itsekeskeinen tyyppi. Mutta totta kai työkavereita kohtaan tulee olla asiallisen ystävällinen ja kohtelias, ja välttää tahallista loukkaamista. Oletko eri mieltä? Missä sun käytöstavat on?

Ap

Siten, että esität kyseessä olevan ajanpuutteen. Tai ettet muka väheksy häntä. Kyllähän sä haukut ja väheksyt.

Minulla on kauniit käytöstavat. En esitä pitäväni ihmisestä, josta en pidä. Enkä sepittele menoja, joita minulla ei ole. Jotkut osaavat olla rehellisiä ja suorapuheisia ilman että ovat epäkohteliaita.

Anteeksi, mutta en oikein sanoisi, että sinulla on kauniit käytöstavat, kun haukut syystä tuntematonta ihmistä keskustelupalstalla. t. ohis

Erikoinen käsitys haukkumisesta. Sivusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä itse ihan ymmärrä, miksei joskus voi mennä vaikka kahville tai yhdelle töiden jälkeen. Se toinenhan voi olla ihan kiva, kun antaa mahdollisuuden työpaikan ulkopuolella. Moni on kovin erilainen vapaa-ajalla, hyvässä tai pahassa.

Voi hyvin sanoa, että arki on kovin hektistä, koska esim pienet lapset pitää aina hakea päikystä (jos siis näin on), mutta sovitte jonnekin vähän kauemmas juurikin jonkin kahvittelun tms joka on nopeasti hoidettu. Jos on mukavaa, aina välillä voi sitten käydä, ei sitä tarvitse bestikseksi ryhtyä. Jos on väkinäistä tms, voi sitten jos toinen ehdottaa uusiksi vaan todeta, että tapaatte jo töissä päivittäin, etkä usko, että suhde voi edetä oikein työkaveruutta pidemmälle tms.

Hyvin harva kokee viettävänsä ystäviensä kanssa liikaa aikaa. Jos näin on, silloin toki kannattaa hankkia lisää tuttavia, jotta ei pääse kyllästymään aiempiin ystäviinsä liiallisen yhteydenpidon vuoksi. Useimmiten tilanne on kuitenkin juuri päinvastoin ja kaiken ylimääräisen ajan, minkä voi käyttää muiden ihmisten kanssa, haluaa käyttää ystäviensä eikä uusien tuttavuuksiensa kanssa. Minusta ei kannata näyttää työkaverille vihreää valoa, jos tilanne on se, ettei aiemmillekaan ystäville ole riittävästi aikaa. 

Mmm, tavallaan, mutta juurikin töiden jälkeen yhdelle lähteminen on helppoa työkaverin kanssa, versus että pidetään illalliskutsut kaveriporukalla. Itsellä on aikuisena valitettavasti monet pitkäaikaiset ystävät jääneet pari kertaa vuoteen tapaamisten varaan, mutta harrastusporukan kanssa käydään lounaalla aina treenien jälkeen lauantaisin, vaikken loppujen lopuksi varmaan koskaan kutsuisi heitä esim kotiini illalliselle. Vähänhän se riippuu, millaista se yhteydenpito niihin vanhoihin kavereihin onnistuu, joskus voi olla helppoa ylläpitää kevyempiä ihmissuhteita.

Tuohon nyt vaikuttaa perhetilannekin eli jos kotona odottaa koululaiset päivällistä tai lapset pitää hakea päivähoidosta, niin töiden jälkeen ei lähdetä yksille. Tuo siis onnistuu vasta sitten, kun lapset ovat isompia. Ja totta, toisille kevyet kaverisuhteet ovat mukavampia ja helpompia kuin ystävyyssuhteet. Aikuisena ystävyyssuhteisiin on panostettava, jotta ei käy niin, että pitkäaikaiset ystävät jäävät pari kertaa vuodessa tapaamisten varaan. Kaikki eivät halua vaihtaa lounastreffejä ystävän kanssa lounaisiin harrastuskavereiden kanssa. 

Älä käsitä väärin, kyllä minä enemmän nautin oikeiden ystävien seurasta silloin kun aikaa saa järjestettyä. Mutta koska se esim välimatkojen vuoksi on hankalaa joskus, voi sitä ylläpitää kevyempiäkin kaverisuhteita.

Mulla oli aikasemmin työkaveri josta en pitänyt. Hän siis ärsytti mua, vaikka en ees tuntenut häntä. Sitten tutustuttiin paremmin ja huomasin et sen ärsyttävän kuoren alla on mukava ihminen. Ollaan nykyään aika hyviä kavereita. Oisko kauheeta yrittää ees tutustua häneen vai etkö vaan jaksa?

Ap miten kävi? :)