Mies ja lapsi kävivät. Minulle tuli siitäkin aivan hirveä psyykkinen pahoinvointi. Mitä tämä oikein on? Auttakaa!

Ja olen hakenut lapsen ongelmiin apua, eli olen tehnyt sen minkä olen osannut. Minusta ei ole tukijaksi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies kyllä kertoi pojalla olleen läppärin matkalla sylissä takapenkillä 😆

Mulla ois taas mennyt käämi.

ap

Mihin?

Siihen pojan riippuvuuden sivustaseuraamiseen.

ap

Ai. Niin joo.. Sinustahan normaali vanhemman ja lapsen kanssakäyminen ja kasvattaminen on jotenkin sairasta.

Tiedätkö mitä, normaalit vanhemmat rajoittavat lasten peliaikaa.

Se rajoittaminen ei mitenkään tee hänen elämäänsä sen vähempää hukkaanheitetyksi.

ap

Nyt menee oma ja lasten elämä sekaisin keskenään. Ei pojallasi ole sinun tunne-elämääsi tai ajatusmaailmaa. Vaikka hän mököttäisi hetken, se ei kestä loppuelämää tai vahingoita häntä. Itse asiassa hän tiedostamattaan toivoo vanhemman rajoittavan selkeästi ja järkevästi.

Ylläpito! Eikö tämän häirikön ip- osoitetta voi ottaa selville ja lähettää valkotakkiset paikalle. Selvästikin ap tarvitsee järeämpää hoitoa. Harhaisuus vain lisääntyy.

Sääli vain sitä terapeuttia, joka joutuu katsomaan kirjoittajan pään sisälle.

Ohiksena. Musta on kiva katsella kun oma poika pelaa. Se homma on pelkkää ongelmanratkaisua mun silmiin. Miten voi niin nuori olla niin sitkeä ja niin looginen, ja peräänantamaton? Epäonnistumista toisensa jälkeen, ja ei kun juosten kohti uusia pettymyksiä. Joka kerta löytyy uusi tapa, jolla sitä asiaa ei voi tehdä.

Sitten hän pitää päivän taukoa siitä pahasta tehtävästä, ja etsii netistä tietoa, englanniksi. Toteaa että täytyy tehdä töitä ja säästää kultaa, jotta saa yhden tietyn välineen. Ja tekee sitten töitä vaikka viikon ja lopulta palaa seövuttämään tehtävän.

Minusta aikuisena ihmisenä tuossa oli aika hyviä oppeja elämään.

Lisäksi he pääosin pelaavat kuulokkeilla tiimissä, jossa kaikkien täytyy hoitaa oma erityinen tehtävänsä, ja tehdä jatkuvasti sekunnin murto-osan nopeita strategisia päätöksiä. Ja he tuntevat vastuuta tiimistään, kesken matsin ei hylätä kavereita ja lähdetä jäätelölle.

Tämä oli minun pieni osuus tähän keskusteluun. Vaikka ymmärrän kyllä, että ap ei vihaa lastaan koska tämä pelaa, häntä inhottaa pelaaminen koska se on jotain jota hänen vihaamansa lapsi tekee. Kauheaa.

Vierailija kirjoitti:

Toivotan sinulle voimia ja jaksamista. Joitain ilkeitä viestejä olet saanut ja peukkujakin niille, yritä jättää omaan arvoonsa. On vaikea selittää ja saada toinen ymmärtämään oma rikkinäisyys jos se on totaalista. Äiti särki minun psyykeni lapsuudessa niin pahoin, että meni monta vuotta ennen kuin tunnistin itseni edes peilistä. En osannut lainkaan yhdistää henkistä minääni kehoon, ne olivat koko lapsuuden ja nuoruuden ajan erillisiä, ruumis oli se mitä äiti satutti ja tuhosi, mutta mieleni oli näkymätön ja häneltä turvassa. Nykyäänkin saattaa tulla kuvotuksen tunne kun tajuan näyttäväni äidiltäni ja biologiallehan ei mitään voi. Olen saanut voimaa terapiasta ja rauhassa olemisesta, pitänyt miettiä kuka oikeasti olen ja se tervehdytti.

Huh, toi on jo aika jäätävää.

En oikein ymmärtäisi miten se voi olla totta, ettei näe itseään ollenkaan peilistä, minulle ei siis ole käynyt niin, mutta eräs adoptoitu ja sen vasta aikuisena kuullut (ja adoptioäitinsä pahoin kohtelema) reagoi niin, kun kuuli, ettei ole edes perheensä lapsi. Ettei ole tavallaan mitään. Mutta siitä hänlläkin alkoi toipuminen, ja varmaan nykyisin on onnellinen, ettei ole sen satuttajaäidin verta. Anteeksi, tarkoitukseni ei ole alleviivata sinun olevan, sun geenisekoituksesi on kuitenkin ainutlaatuinen :)

Mutta siis että ihminen on erikoinen olento, kun kokemukset voivat vaikuttaa jopa aisteihin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ohiksena. Musta on kiva katsella kun oma poika pelaa. Se homma on pelkkää ongelmanratkaisua mun silmiin. Miten voi niin nuori olla niin sitkeä ja niin looginen, ja peräänantamaton? Epäonnistumista toisensa jälkeen, ja ei kun juosten kohti uusia pettymyksiä. Joka kerta löytyy uusi tapa, jolla sitä asiaa ei voi tehdä.

Sitten hän pitää päivän taukoa siitä pahasta tehtävästä, ja etsii netistä tietoa, englanniksi. Toteaa että täytyy tehdä töitä ja säästää kultaa, jotta saa yhden tietyn välineen. Ja tekee sitten töitä vaikka viikon ja lopulta palaa seövuttämään tehtävän.

Minusta aikuisena ihmisenä tuossa oli aika hyviä oppeja elämään.

Lisäksi he pääosin pelaavat kuulokkeilla tiimissä, jossa kaikkien täytyy hoitaa oma erityinen tehtävänsä, ja tehdä jatkuvasti sekunnin murto-osan nopeita strategisia päätöksiä. Ja he tuntevat vastuuta tiimistään, kesken matsin ei hylätä kavereita ja lähdetä jäätelölle.

Tämä oli minun pieni osuus tähän keskusteluun. Vaikka ymmärrän kyllä, että ap ei vihaa lastaan koska tämä pelaa, häntä inhottaa pelaaminen koska se on jotain jota hänen vihaamansa lapsi tekee. Kauheaa.

No aika paljon lapsi myös tuojottaa You tubesta kun muut pelaa. Minusta se on sairasta, ettei voi tehdä mitään muuta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei Kai Tämä ole kivikissaäiti. Eikös hän asu lastensa kanssa?

Ap:llä on varmaan aivan kauhea olo. Hänen lapsillaan on varmaan myös kurja olla, kun ap lähti pois.

Kannattaisiko ap:n pyrkiä sisälle psykiatriseen sairaalaan, jossa etsittäisiin toimiva lääkeyhdistelmä?

Tämä on nimenomaan Kivikissaäiti. Hän ei ole yli pariin kuukauteen ollut lastensa ja miehensä kanssa kotona.

Ahaa, no sitten. En tiennyt, että ei asu lastensa kanssa. Ehkä tuo erillään olo on lapsille hyväksi

En tiennyt tätä käännettä. Miksei kivikissaäiti hakeudu hoitoon ja syö sieltä saamiaan lääkkeitä.

Mitenkähän hänen oli suhteensa muuttuvat, kun lapset muuttavat omilleen.

No mitä kuvittelet tuosta hänen "yksiöstään", jossa mies ja lapsi käyvät häntä katsomassa 1-2 kertaa kuukaudessa, jossa on aikaa palstailla aamusta iltaan ja josta ei pääse lähtemään mukaan esim. Ähtärin matkalle? En tiedä, miksi Kivikissa yrittää peitellä tätä asiaa, vaikka täällä taisi kerran olla joku hänen tutun tuttunsakin kommentoimassa, joka tiesi asiasta. Laitoshoito on varmasti hyvä asia, vaikkei siitä vielä näiden ketjujen perusteella ainakaan ole ollut Kivikselle hyötyä.

No tuo on kyllä ihan totta.

Onpa hyvä. Laitos on hänelle varmasti paras paikka.

Ajattelinkin sen jouluisen sekoilun jälkeen, että on ihme jos ei hän joudu johonkin sisään.

Mitä jouluna tapahtui?

Vierailija kirjoitti:

Toivotan sinulle voimia ja jaksamista. Joitain ilkeitä viestejä olet saanut ja peukkujakin niille, yritä jättää omaan arvoonsa. On vaikea selittää ja saada toinen ymmärtämään oma rikkinäisyys jos se on totaalista. Äiti särki minun psyykeni lapsuudessa niin pahoin, että meni monta vuotta ennen kuin tunnistin itseni edes peilistä. En osannut lainkaan yhdistää henkistä minääni kehoon, ne olivat koko lapsuuden ja nuoruuden ajan erillisiä, ruumis oli se mitä äiti satutti ja tuhosi, mutta mieleni oli näkymätön ja häneltä turvassa. Nykyäänkin saattaa tulla kuvotuksen tunne kun tajuan näyttäväni äidiltäni ja biologiallehan ei mitään voi. Olen saanut voimaa terapiasta ja rauhassa olemisesta, pitänyt miettiä kuka oikeasti olen ja se tervehdytti.

Minulla taas vanhempi vaikutti niin, että tunnen itseni näkymättömäksi. En koe olevani samalla vertailuasteikolla muiden kanssa, olen oleellisesti rumempi jne. Tajusin ongelmani syvyyden vasta vähän aikaa sitten, kun näin pienen lapsen äitinsä sylissä. Tuo lapsi muistutti kasvoiltaan hieman minua, ei mikään kedon kaunein kukkanen. Lapsi esitteli juttuja äidilleen ja mieleeni nousi kuin tyhjästä ajatus, että mitähän tuokin yrittää, miksi hän on niin huoleton ja kuvittelee, että hänestä välitetään. Pidän lapsista, lähtökohtaisesti kaikista lapsista. Ja tuo yksi tyttönen joutui mielessäni välittömästi ihan eri planeetalle muiden kanssa. Jotenkin sillä hetkellä tajusin, että noinko minä itsestäni ajattelen. Pidän itseäni kelvottomana muille, kelpaamattomana kenellekään, edes omalle äidille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies kyllä kertoi pojalla olleen läppärin matkalla sylissä takapenkillä 😆

Mulla ois taas mennyt käämi.

ap

Mihin?

Siihen pojan riippuvuuden sivustaseuraamiseen.

ap

Ai. Niin joo.. Sinustahan normaali vanhemman ja lapsen kanssakäyminen ja kasvattaminen on jotenkin sairasta.

Tiedätkö mitä, normaalit vanhemmat rajoittavat lasten peliaikaa.

Se rajoittaminen ei mitenkään tee hänen elämäänsä sen vähempää hukkaanheitetyksi.

ap

Nyt menee oma ja lasten elämä sekaisin keskenään. Ei pojallasi ole sinun tunne-elämääsi tai ajatusmaailmaa. Vaikka hän mököttäisi hetken, se ei kestä loppuelämää tai vahingoita häntä. Itse asiassa hän tiedostamattaan toivoo vanhemman rajoittavan selkeästi ja järkevästi.

No niin toivoo, mutta mulla ei ole eväitä siihen, eikä ilmeisesti miehelläkään, eri syistä tosin. En tiedä syitä miehen lepsuiluun. Kai se on idiootti.

ap

Mitä helvetin väliä, vaikka elämä menisi hukkaan? Kaikkien elämä menee hukkaan. Kuoleman jälkeen saavutuksilla ei ole mitään merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohiksena. Musta on kiva katsella kun oma poika pelaa. Se homma on pelkkää ongelmanratkaisua mun silmiin. Miten voi niin nuori olla niin sitkeä ja niin looginen, ja peräänantamaton? Epäonnistumista toisensa jälkeen, ja ei kun juosten kohti uusia pettymyksiä. Joka kerta löytyy uusi tapa, jolla sitä asiaa ei voi tehdä.

Sitten hän pitää päivän taukoa siitä pahasta tehtävästä, ja etsii netistä tietoa, englanniksi. Toteaa että täytyy tehdä töitä ja säästää kultaa, jotta saa yhden tietyn välineen. Ja tekee sitten töitä vaikka viikon ja lopulta palaa seövuttämään tehtävän.

Minusta aikuisena ihmisenä tuossa oli aika hyviä oppeja elämään.

Lisäksi he pääosin pelaavat kuulokkeilla tiimissä, jossa kaikkien täytyy hoitaa oma erityinen tehtävänsä, ja tehdä jatkuvasti sekunnin murto-osan nopeita strategisia päätöksiä. Ja he tuntevat vastuuta tiimistään, kesken matsin ei hylätä kavereita ja lähdetä jäätelölle.

Tämä oli minun pieni osuus tähän keskusteluun. Vaikka ymmärrän kyllä, että ap ei vihaa lastaan koska tämä pelaa, häntä inhottaa pelaaminen koska se on jotain jota hänen vihaamansa lapsi tekee. Kauheaa.

No aika paljon lapsi myös tuojottaa You tubesta kun muut pelaa. Minusta se on sairasta, ettei voi tehdä mitään muuta.

ap

Ehkä se on hänen pakopaikkansa ja pitää hänet järjissään. Minullakin oli harrastus, johon uppouduin ja lisäksi koulu, joka tarjosi pakopaikan omista ajatuksista. Muistin jokaisen sanan, mitä opettaja tunnilla puhui, koska silloin omat ajatukseni pysyivät kaukana. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä helvetin väliä, vaikka elämä menisi hukkaan? Kaikkien elämä menee hukkaan. Kuoleman jälkeen saavutuksilla ei ole mitään merkitystä.

Kyllä toisten elämässä on mielekkyyttä aivan toisella tavalla, kuin sellaisten, joita on satutettu, esim. on.

ap

Vierailija kirjoitti:

Koen lapseni elämän hukkaan heitetyksi. Tyttären elämä tuskin menee hukkaan, sen verran ponteva tapaus.

ap

Ei pientä lasta voi tuomita noin. Älä yritä edes vahingossa ohjata häntä valmiiksi viitoittamaasi suuntaan, "tuollainenhan se on ja sellainen siitä tulee".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohiksena. Musta on kiva katsella kun oma poika pelaa. Se homma on pelkkää ongelmanratkaisua mun silmiin. Miten voi niin nuori olla niin sitkeä ja niin looginen, ja peräänantamaton? Epäonnistumista toisensa jälkeen, ja ei kun juosten kohti uusia pettymyksiä. Joka kerta löytyy uusi tapa, jolla sitä asiaa ei voi tehdä.

Sitten hän pitää päivän taukoa siitä pahasta tehtävästä, ja etsii netistä tietoa, englanniksi. Toteaa että täytyy tehdä töitä ja säästää kultaa, jotta saa yhden tietyn välineen. Ja tekee sitten töitä vaikka viikon ja lopulta palaa seövuttämään tehtävän.

Minusta aikuisena ihmisenä tuossa oli aika hyviä oppeja elämään.

Lisäksi he pääosin pelaavat kuulokkeilla tiimissä, jossa kaikkien täytyy hoitaa oma erityinen tehtävänsä, ja tehdä jatkuvasti sekunnin murto-osan nopeita strategisia päätöksiä. Ja he tuntevat vastuuta tiimistään, kesken matsin ei hylätä kavereita ja lähdetä jäätelölle.

Tämä oli minun pieni osuus tähän keskusteluun. Vaikka ymmärrän kyllä, että ap ei vihaa lastaan koska tämä pelaa, häntä inhottaa pelaaminen koska se on jotain jota hänen vihaamansa lapsi tekee. Kauheaa.

No aika paljon lapsi myös tuojottaa You tubesta kun muut pelaa. Minusta se on sairasta, ettei voi tehdä mitään muuta.

ap

Ehkä se on hänen pakopaikkansa ja pitää hänet järjissään. Minullakin oli harrastus, johon uppouduin ja lisäksi koulu, joka tarjosi pakopaikan omista ajatuksista. Muistin jokaisen sanan, mitä opettaja tunnilla puhui, koska silloin omat ajatukseni pysyivät kaukana. 

Pakopaikka ehkä, mutta en usko, että sellainen, joka pitää järjissään. Ehkä ennemminkin sellainen, jossa ei joudu kohtaamaan tunteitaan :(

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen lapseni elämän hukkaan heitetyksi. Tyttären elämä tuskin menee hukkaan, sen verran ponteva tapaus.

ap

Ei pientä lasta voi tuomita noin. Älä yritä edes vahingossa ohjata häntä valmiiksi viitoittamaasi suuntaan, "tuollainenhan se on ja sellainen siitä tulee".

Tiedän. Siksi annankin olla. Minusta ennustettiin että elämäni päätyy katuojaan. Arvatkaa oliko helpottavaa ja uskoa itseen luovaa kuunnella sellaista?

ap

Ois siis tosi mahtavaa, jos pojastani joskus olisi johonkin.

ap

Ihan siihen oman elämänsä tyytyväisenä elämiseen, esim.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies kyllä kertoi pojalla olleen läppärin matkalla sylissä takapenkillä 😆

Mulla ois taas mennyt käämi.

ap

Mihin?

Siihen pojan riippuvuuden sivustaseuraamiseen.

ap

Ai. Niin joo.. Sinustahan normaali vanhemman ja lapsen kanssakäyminen ja kasvattaminen on jotenkin sairasta.

Tiedätkö mitä, normaalit vanhemmat rajoittavat lasten peliaikaa.

Se rajoittaminen ei mitenkään tee hänen elämäänsä sen vähempää hukkaanheitetyksi.

ap

Nyt menee oma ja lasten elämä sekaisin keskenään. Ei pojallasi ole sinun tunne-elämääsi tai ajatusmaailmaa. Vaikka hän mököttäisi hetken, se ei kestä loppuelämää tai vahingoita häntä. Itse asiassa hän tiedostamattaan toivoo vanhemman rajoittavan selkeästi ja järkevästi.

No niin toivoo, mutta mulla ei ole eväitä siihen, eikä ilmeisesti miehelläkään, eri syistä tosin. En tiedä syitä miehen lepsuiluun. Kai se on idiootti.

ap

Älä koko ajan nimittele ja soimaa muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohiksena. Musta on kiva katsella kun oma poika pelaa. Se homma on pelkkää ongelmanratkaisua mun silmiin. Miten voi niin nuori olla niin sitkeä ja niin looginen, ja peräänantamaton? Epäonnistumista toisensa jälkeen, ja ei kun juosten kohti uusia pettymyksiä. Joka kerta löytyy uusi tapa, jolla sitä asiaa ei voi tehdä.

Sitten hän pitää päivän taukoa siitä pahasta tehtävästä, ja etsii netistä tietoa, englanniksi. Toteaa että täytyy tehdä töitä ja säästää kultaa, jotta saa yhden tietyn välineen. Ja tekee sitten töitä vaikka viikon ja lopulta palaa seövuttämään tehtävän.

Minusta aikuisena ihmisenä tuossa oli aika hyviä oppeja elämään.

Lisäksi he pääosin pelaavat kuulokkeilla tiimissä, jossa kaikkien täytyy hoitaa oma erityinen tehtävänsä, ja tehdä jatkuvasti sekunnin murto-osan nopeita strategisia päätöksiä. Ja he tuntevat vastuuta tiimistään, kesken matsin ei hylätä kavereita ja lähdetä jäätelölle.

Tämä oli minun pieni osuus tähän keskusteluun. Vaikka ymmärrän kyllä, että ap ei vihaa lastaan koska tämä pelaa, häntä inhottaa pelaaminen koska se on jotain jota hänen vihaamansa lapsi tekee. Kauheaa.

No aika paljon lapsi myös tuojottaa You tubesta kun muut pelaa. Minusta se on sairasta, ettei voi tehdä mitään muuta.

ap

Ehkä se on hänen pakopaikkansa ja pitää hänet järjissään. Minullakin oli harrastus, johon uppouduin ja lisäksi koulu, joka tarjosi pakopaikan omista ajatuksista. Muistin jokaisen sanan, mitä opettaja tunnilla puhui, koska silloin omat ajatukseni pysyivät kaukana. 

Pakopaikka ehkä, mutta en usko, että sellainen, joka pitää järjissään. Ehkä ennemminkin sellainen, jossa ei joudu kohtaamaan tunteitaan :(

ap

Ja mä siis kyllä soisin pojalle sen, että hän pystyisi ne kohtaamaan, mutta en osaa todellakaan auttaa siinä. Ei se hänen vikansa ole, kun ei pysty.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ois siis tosi mahtavaa, jos pojastani joskus olisi johonkin.

ap

Varmasti on, kunhan hänen hyviä puolia ja vahvuuksiaan tuetaan.