Lue keskustelun säännöt.
Kirje äitipuolelta äidille
23.02.2018 |
Hei äiti!
Ensin haluan sanoa, että tiedän, että teet parhaasi. Et ole huono äiti. Mutta koska rakastat lastasi ja olet empaattinen ihminen, teet lopulta käytökselläsi lapsen elämän hankalammaksi etkä helpommaksi. Hän aloittaaa pian yläkoulun, joten sinun täytyy tehdä jossain vaiheessa itsestäsi vähemmän tarpeellinen, jotta lapsesi oppii itsenäiseksi.
Jos lapsella on tylsää, älä ahdistu asiasta, vaan tee omia juttujasi. Sinun ei tarvitse viihdyttää lasta koko ajan. Ei myöskään ole lapselle hyväksi, että hän pelaa 6 tuntia päivässä kännykällä, koska "pitäähän hänen saada tehdä kivoja asioita". Kun lapsi tulee meille, joudumme aloittamaan joka kerta alusta, kun lapsi on sinun luonasi tottunut siihen, ettei tylsiä hetkiä ole. Joudumme selittämään, ettei ruutuaikaa tipu enempää kuin on sovittu, vaikka hän maanittelisi sitä tunteja. Minuun ei vetoa lapsen murjotus, toisin kuin sinuun. Kun hän huomaa, ettei minua kiinnosta hänen manipulointiyrityksensä, tekemistä yllättäen löytyy ja murjotus unohtuu. Lapsesi on pahasti peliriippuvainen. Jos se olisi minusta kiinni, en antaisi hänen pelata lainkaan.
Lapsi ei ole oikeasti niin avuton kuin väität. Kyllä, hän sanoo minullekin, ettei osaa tehdä läksyjä yksin. Sinä kuulemma teet läksyt joka päivä hänen kanssaan tästä syystä. Olen sanonut hänelle, ettei hän ole mikään vauva, enkä aio tehdä tehtäviä hänen puolestaan. Hän osaa tehdä läksyt itsenäisesti ja tarkastan ne häneltä tarvittaessa. En myöskään suostu opettamaan hänelle koealuetta. Hänen pitää opetella myös opiskelutaitoja, johon kuuluu itsenäinen tiedon omaksuminen. Kuulustelen vasta, kun lapsi osoittaa, että tietää kuulusteltavia asioita.
Lapsi osaa myös osallistua kotitöihin. Kerro vaan, mitä hänen pitää tehdä. Aluksi hän esitti minullekin avutonta ja muka unohti ohjeet ja kyseli astianpesukonetta tyhjentäessä joka kipon kohdalla "mihin tämä tulee", vaikka tietää kyllä astioiden paikat siinä vaiheessa kun ottaa niitä käyttöön kaapista. En alkanut neuvoa häntä, vaan kielsin häntä esittämästä tyhmää. Astioiden paikat löytyivät.
Tiesitkö, että lapsesi käskee minun tehdä itselleen välipalaleivät tai jopa tuomaan jääkaapista jogurtin hänen eteensä, koska "äidin luona ei tarvitse tehdä itse välipalaa"? Luuletko, että on nuoren miehen alulle hyväksi, että hän kuvittelee naisten olevan olemassa hänen toiveidensa täyttämistä varten? Pidät minua ehkä julmana, mutta tällaisiin vaatimuksiin sanon: "tee itse leipäsi". Lapsi osaa tehdä ne. Aluksi hän jätti voit ja juustot pöydälle, eikä pyyhkinyt tiskipöytää, mutta koska huomautin hänelle joka kerta asiasta, nykyisin tarvikkeet palautuvat ilman huomauttamista jääkaappiin. Välillä joudun tosin vieläkin palauttamaan hänet keittiöön, koska rätin käyttö on unohtunut.
Lapsellasi on tapana kiukutella joka kerta, ettei hän halua lähteä, oli kyseessä mikä tahansa paikka. Kun hän oli pienempi, hänet piti raahata väkisin mukaan. Nykyisin sanon heti ensimmäisestä kiukuttelusta, ettei hänen tarvitse tulla, jos hän ei halua. Hän jäi ensin itsepäisyyttään pois muutamasta hauskasta tilaisuudesta, mutta nykyisin hän ei kiukuttele lainkaan, koska tietää, että siitä seuraa kotiin jääminen.
Kommentit (145)
Mielestäni AP toimii oikein. Mulla itsellä oli kyllä lapsuudessa rajat, mutta kotitöihin ei tarvinut osallistua. Äiti kuori perunatkin vielä kun olin 15-vuotias. Vanhemmilleni riitti, että pärjäsin hyvin koulussa. Voin kertoa, että kun 19-vuotiaana muutin kotoa, olin ihan täysin uusavuton. Kyllähän minä periaatteessa tiesin, että miten esim. siivotaan, laitetaan ruokaa ja pestään pyykkiä, mutta kun ei ollut mulle arkirutiinia, niin patalaiskuus iski ja elin eineksillä muutaman vuoden. Nyt kun tässä on aikuistuttu kunnolla, niin kotiaskareetkin pysyy hanskassa ihan kivasti, mutta oli siinä vaan opettelemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On nimenomaan rakkautta ja välittämistä, että kasvattaa lapsesta yhteiskuntakelpoisen selviytyjän. Kotoa se alkaa ja siitä, että selviää arkisista askareista ikätason mukaan. Aika pieni lapsi jo ensinnäkin haluaa ja toiseksi pystyy oppimaan esim. voileivän voitelun. Omien jälkien siivoaminen kuuluu samalla tavalla rutiineihin kuin se jälkien tekeminenkin esim. murujen pyyhkiminen.
Työelämässä suht usein tulee vastaan näitä tapauksia, joita äiti paapoo kotona. Ei osata laittaa omia astioita tiskikoneeseen, jotkut ei näytä selviytyvän vessassakaan niin, ettei jälki näy.
Ap tekee suuren palveluksen tälle lapselle (ja kaikille, jotka lapsen kanssa joutuvat tekemisiin) opettamalla hänet ihmisten tavoille.
Meillä ei ole mitään tietoa siitä mkten lasta oikeasti kasvatetaan. On vain ap:n kuvitelmat ja kuvailut.
Ap ei ole se ihmonen jolle se lapsen kasvattaminen kuuluu. Sitä varten on vanhemmat ja ammattikasvattajat.
Itselläni teinejä ja hyvin harvoin tapaan näitä tällaisia avuttomia tapauksia, joita täällä äitipuolet kuvailee...
Itselläni on aikuisia lapsia ja lastenlapsia, enkä ole kenenkään äitipuoli. Työelämässä ohjaan harjoittelijoita ja joskus lähdetään asioista, jotka äidin olisi pitänyt opettaa jo pienenä kotona. Esimerkiksi: mitä tarkoittaa, että töissä pitää olla puhtaat vaatteet; millainen on puhdas vaate (ei ruokatahrainen, ei haise). Vaatii pokkaa opettaa tällaisia asioita näennäisesti aikaihmiselle, kun oikeasti pitäisi opettaa niitä varsinaisia työhön kuuluvia ammatillisia taitoja.
Ap:lle kuuluu tuon lapsen kasvattaminen, jos hän tämän lapsen kanssa samojen seinien sisällä elää ja asuu. Toki isä on lapsensa huoltaja, mutta jos hän esim. on työssä ja lapsi sillä aikaa ap:n valvonnassa, ap on lapselle tuki ja se aikuismalli. Lapsen hoivaaminen ei sulje pois sitä, että opetetaan samalla hänet selviytymään kotivelvollisuuksista eli huolehtimaan itsestään ja hyvinvoinnistaan.
No eikö ap voi sitten vain keskittyä näiden asioiden opettamiseen ja olla iloinen että lapsi oppii, jos isä on niin rajoittunut huoltajuudessaan, ettei näitä pysty /osaa opettaa?
Ilmeisesti on niin, että ap viettää paljon aikaa tuon lapsen kanssa, elää hänen kanssaan. Tunnen ihmisen, josta tuli "äitipuoli" aikoinaan. Kyllä hän joutui ottamaan hyvin paljon vastuuta puolisonsa nuorista lapsista, koska vanhemmalla oli töitä usein iltaisin ja viikonloppuisin. Ei ole kysymys rajoittuneisuudesta vaan ihmisten oikeasta elämästä, jossa on erilaisia tilanteita.
Kai äitipuoli tai isäpuoli, joka hoitaa osan ajasta puolisonsa lapsia, on heistä yhtälailla vastuussa kuin vaikkapa palkattu lastenhoitaja, jolta myös edellytetään kasvatuksellista otetta silloin kun hän niitä lapsia hoitaa.
Minä olen sillä lailla nyt rajoittunut, etten ymmärrä, miksi täällä vastustetaan sitä, että "väärä" henkilö opastaa lasta tämän kasvussa. - Toisissa keskusteluissa suhtaudutaan taas erittäin paheksuvasti "huonotapaisiin", "kasvattamattomiin" lapsiin ja heidän vanhempiinsa.
Olen muutaman kommentin ketjuun kirjoittanut eikä käsittääkseni ongelmaa nähdä siinä, että ap osaltaan kasvattaa lasta. Kyllähän lasta kasvattavat tahollaan esim. koulussa opettajat tai hoitopaikassa vaikka isovanhemmat. Moni sen sijaan näkee ongelmalliseksi sen, että ap ikäänkuin asettuu sekä isän että äidin edelle ja lisäksi haukkuu lapsen äidin. Samalla ap pitää lapsen normaalia käytöstä manipulointina, mikä on linjassa sen kanssa, ettei hän mielellään esim auttaisi lasta läksyissä. Jokin tuossa kuviossa tuntuu väärältä. Onko sitten äidin vai lapsen haukkuminen, vai se, ettei isällä tunnu olevan mitään vastuuta mistään. Ja vaikka isä olisikin paljon poissa esim töissä, niin miksei hän voi ap:lle kertoa miten hän haluaa että lasta kasvatetaan. Itse taidot joita ap luettelee ovat tottakai tärkeitä jokaisen hallita, siitä ei ole kyse. Mutta kuten jo todettu, mistä ap tietää mitä lapsi äitinsä luona tekee.
Vierailija kirjoitti:
Ap
Erikoinen käsitys manipuloinnista sinulla. Kyynelehtimisen sun muun takanahan ei voi olla puhdas kiukku, harmistus, väsymys tai mitä nyt ainakin minun ihan normaaliin arkeen joskus kuuluu. Ja minäkin näillä kriteereillä manipuloin lastani joka päivä. Saatan esimerkiksi kotiin mennessä sanoa etten lähde pihalle hänen kanssaan jollen saa ensin juoda kahvikupillista. Aika saat#n#llinen demoni olen, pahat manipuloinnit aina mielessä!
Tietenkin manipuloinnin takana on kiukku. Lasta harmittaa esim, kun peliaika on loppu. Ymmärrän tosi hyvin. Mutta mikäli lapsi oppii, että peliaikaa saa lisää, kun itkee tai uhkailee, lapsi alkaa tietenkin viljellä näitä keinoja enemmän. Eihän hän tyhmä ole. Tietenkin lapsi saa näyttää tunteensa, mutta tunteenpurkauksiin ei meillä vain reagoida esim. sanomalla, että "tulisiko parempi mieli, jos saisit vielä puoli tuntia lisää peliaikaa?". Lapsen pitää oppia käsittelemään pettymyksen tunteensa.
En tietenkään voi tietää, mikä lapsella on lopulta äitinsä luona tilanne, mutta juuri tämän pelaamisen vuoksi oli kerran sellainen tilanne, että kun en antanut periksi, lapsi meni omaan huoneeseensa ja soitti äidilleen. Lapsi toi puhelimen minulle, ja äiti sanoi huolestuneena, että lapsella vaikuttaa nyt olevan paha mieli ja vetosi minuun, että eikö viikonloppuna voisi vähän joustaa. Käytiin ihan asiallinen ja hyvä keskustelu, mutta tämän ja muiden tapausten johdosta olen jäänyt pohtimaan näitä kysymyksiä.
Ymmärrän hyvin, että empaattiseen äitiin sattuu, kun lapsella on "paha mieli". En pidä lapsen äitiä huonona äitinä tai yhtään pahana ihmisenä. Mielestäni hän on vain vähän sokea, mitä tulee lapsen tunteisiin ja hänen omiin tunteisiinsa.
Ap
Johtunee siitä että hänellä on niitä. Tunteita. Muitakin kohtaan kuin itseään.
Lapsen ei kuulu ”oppia käsittelemään pettymyksiään” itsekseen.
Ja tuo on täysin käsittämätön malli, että sinä latelet sääntöjä ja sitten junnaat ja jurnutat niitä läpi kaikille.
Niiden vanhempien kuuluu laatia yhdessä ne säännöt ja sitten sinä sopeudut niihin.
Vierailija kirjoitti:
Ap
Erikoinen käsitys manipuloinnista sinulla. Kyynelehtimisen sun muun takanahan ei voi olla puhdas kiukku, harmistus, väsymys tai mitä nyt ainakin minun ihan normaaliin arkeen joskus kuuluu. Ja minäkin näillä kriteereillä manipuloin lastani joka päivä. Saatan esimerkiksi kotiin mennessä sanoa etten lähde pihalle hänen kanssaan jollen saa ensin juoda kahvikupillista. Aika saat#n#llinen demoni olen, pahat manipuloinnit aina mielessä!
Tietenkin manipuloinnin takana on kiukku. Lasta harmittaa esim, kun peliaika on loppu. Ymmärrän tosi hyvin. Mutta mikäli lapsi oppii, että peliaikaa saa lisää, kun itkee tai uhkailee, lapsi alkaa tietenkin viljellä näitä keinoja enemmän. Eihän hän tyhmä ole. Tietenkin lapsi saa näyttää tunteensa, mutta tunteenpurkauksiin ei meillä vain reagoida esim. sanomalla, että "tulisiko parempi mieli, jos saisit vielä puoli tuntia lisää peliaikaa?". Lapsen pitää oppia käsittelemään pettymyksen tunteensa.
En tietenkään voi tietää, mikä lapsella on lopulta äitinsä luona tilanne, mutta juuri tämän pelaamisen vuoksi oli kerran sellainen tilanne, että kun en antanut periksi, lapsi meni omaan huoneeseensa ja soitti äidilleen. Lapsi toi puhelimen minulle, ja äiti sanoi huolestuneena, että lapsella vaikuttaa nyt olevan paha mieli ja vetosi minuun, että eikö viikonloppuna voisi vähän joustaa. Käytiin ihan asiallinen ja hyvä keskustelu, mutta tämän ja muiden tapausten johdosta olen jäänyt pohtimaan näitä kysymyksiä.
Ymmärrän hyvin, että empaattiseen äitiin sattuu, kun lapsella on "paha mieli". En pidä lapsen äitiä huonona äitinä tai yhtään pahana ihmisenä. Mielestäni hän on vain vähän sokea, mitä tulee lapsen tunteisiin ja hänen omiin tunteisiinsa.
Ap
Vaikutat ap hyvältä ihmiseltä, joka oikeasti yrittää parhaansa puolisonsa lapsen eteen. Täällä AV:lla ei voi olla saamatta kuraa niskaansa ja usein myös aiheetta. Tässäkin ketjussa on näitä ”tahallaan väärin ymmärtäjiä” ihan riittämiin. Ehkäpä toisille tulee parempi mieli muita haukkumalla.
Haluan kannustaa sinua jatkamaan hyvää työtäsi :) Osasi on vaikea ja varmasti epäkiitollinen, toivottavasti tunnet sydämessäsi, että teet oikein ja lapsen parhaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä äitipuoli!
Teet hyvää työtä! Jatka samaan malliin! Lapsen äiti yrittää selvästi kompensoida ylihuolehtimisella ja paapomisella huonoa omaa tuntojaan jostain. Valitettavasti ylihuolehtimalla hän tekee lapselleen vain karhunpalveluksen.
Meillä on sama tilanne. Miehen ja eksänsä elämä ennen eroa oli kuulemma yhtä riitelyä ja ahdistumista. Molemmat vanhemmat, äiti etunenässä, olivat päätyneet hyvittelemään ”epäonnistunutta perhe-elämää” paapomalla joka asiassa ja varmistamalla, ”ettei lapsilta mitään puutu” = saavat kaiken mitä haluavat. Lasten ”pahaa mieltä” on ollut vaikea kestää, minkä vuoksi ”rajat” ovat joustaneet lasten järjestettyä riittävät itku- tai raivokohtaukset. Mies on onneksi herännyt näkemään mistä on kysymys. Eksänsä ei. Nytpä sitten meilläkin on tilanne aloittajan kuvaaman kaltainen.
Valitsemasi linja, hyvä äitipuoli, on täsmälleen oikea. Opetat lapselle erittäin tärkeitä taitoja, jotka kantavat häntä elämässään pidemmälle, kuin kotona opetettu muiden manipuloiminen ja avuttomaksi heittäytyminen. Valitettavasti todennäköistä on, että lapsi itse ei tätä ymmärrä, ja hänen äitinsä vielä vähemmän. Paskaa tulee satamaan niskaan ja runsaasti. Koita jaksaa ja tiedä, että olet oikealla asialla!
Kiitos kannustuksesta! Omasta mielestänikin opetan lapselle tärkeitä taitoja, enkä vaadi yhtään liikaa. Meillä meni myös niin, että mies havahtui, kun sanoin, että huomaatko, miten lapsi manipuloi. Tuntuu pikemminkin, että kun asiat ovat tiukempien rajojen johdosta alkaneet toimia, lapsikin nauttii olostaan enemmän, kun arki ei ole yhtä valtataistelua. Meillä on välillä miehen ja lapsen kanssa tosi hauskaa. Vitsailemme ja nauramme paljon. Ei tiukat rajat tarkoita sitä, että olisi muuten kireä tunnelma. Tietyistä asioista vaan pidetään kiinni.
Ap
Vai että lapsi manipuloi....ainut joka huomaa toisessa manipuloinnin on manipuloija itse! Peiliin katsomaan ja äkkiä.
Tuhoat tuon pojan.
Kyllä, lapset manipuloivat silloin kun eivät vielä ole oppineet kypsempiä tapoja olla vuorovaikutuksessa, neuvottelemista. Manipuloiminen tarkoittaa sitä, että pyritään saamaan toinen toimimaan oman tahdon mukaisesti ”keinolla millä hyvänsä”, usein luomalla omalla käyttöytymisellä toiselle huoli, pelko tai paha mieli ja ilmaisemalla, että se huoli, pelko tai paha mieli poistuu kun teet kuten haluan. Murjotetaan kun ei saada mitä halutaan, ja jos se ei tehoa niin purskahdetaan itkuun tai järjestetään kunnon raivari. Lapset eivät manipuloi tietoisesti, vaan koska eivät vielä muuta osaa. He toimivat siten kuin ovat oppineet toimimaan ja käyttävät niitä keinoja, jotka tuottava tulosta. Jos saa toisia manipuloimalla haluamansa, ei edes tarvitse oppia neuvottelun hienostuneempaa taitoa. On aikuisen tehtävä opettaa lapselle, ettei haluttuun lopputulokseen pääse itkupotkuraivareilla, vaan keskustelemalla. Ja on aikuisen tehtävä myös opettaa lasta sietämään se pettymys ettei kaikkea saa, heti ainakaan.
Meilläkin manipuloitiin itkuun purskahtelemalla (pyritään saamaan haluttu aiheuttamalla aikuiselle hätä lapsen tunteista), ja kun tällä konstilla ei enää saatu omaa tahtoa läpi, sanallistettiin sama: ”isä ei enää ole kiinnostunut lastensa tunteista...”. Tämäkin loppui, kun lapselle selitettiin ihan rauhallisesti keskustellen, ettei se ole rakkauden osoittamista, että antaa kaiken mitä toinen pyytää, eikä varsinkaan jos pyydetään vuolaasti itkien. Vaan vanhemmat tehtävä on huolehtia lapsesta, ja tietää mikä on loppujen lopuksi lapselle parasta. Ja siihen kuuluu myös se, ettei aina voi saada sitä mitä haluaa ja toisinaan pitää myös tehdä asioita, joita ei sillä hetkellä huvittaisi.
Juuri tätä tarkoitan manipuloimisella. En siis sitä, että lapsi olisi jotenkin saatanallinen ja juonikas. "Manipulaatio on suurelta osin vastapuolen ennalta-arvattavien reaktioiden käyttämistä manipuloijan hyödyksi." Eli käytännössä lapsi oppii, että käyttäytymällä tietyllä tavalla saa vanhemmassa aikaan tietyn reaktion.
Kaikki lapset eivät sitten ehkä manipuloi (eräs kirjoittaja sanoi, ettei hänen lapsensa tee sitä). Mutta itse olen huomannut selkeitä manipulaatioyrityksiä miehen lapsen puolelta. Esimerkkinä kyynelehtiminen, kun ei saa pelata enää ja mikäli se ei auta, uhkailu (esim. ettei suostu syömään ruokaa, ei suostu lähtemään sovittuun paikkaan myöhemmin, ei suostu menemään hampaiden pesulle tai nukkumaan).
Ap
Siis sinä saat manipuloida, mutta lapsi ei? Itsekin uhkailet ja pyrit toimimaan niin, että lapsella on isän luona mahdollisimman turvaton olo. Et suostu neuvomaan, et suostu auttaamaan eli aika lailla passiivis-aggressiivinen kasvatusmetodi on siellä otettu käyttöön. Lisäksi vetoat siihen, että lapsen äiti tekee väärin, mikä lisää lapsen pahaa oloa, koska siihen kaikkein tärkeimpään ihmiseen kohdistetut syytökset satuttavat eniten.
Normaali lapsi ilmaiseen surua itkemällä. Sinulle se on manipulointia.
Vaikuttaa siltä, että hyväksyt lapselta ainoastaan positiiviste tunteiden näyttämisen, kaikki suruun, huoleen ja hätääntymiseen viittaavan kuittaat toteamalla, että en auta, itsenäisty ja pärjää.
Toivottavasti saat oman lapsen, johon soveltaa metodejasi. Jätä se vastasyntynyt yöksi yksin manipuloimaan seiniä, kyllä se oppii.
Sinä ymmärrät nyt aloittajaa ilmeisen tarkoituksellisesti väärin. Johdonmukainen kasvattaminen on kaikkea muuta kuin manipuloimista. Turvattomuutta ei tuo se, että lapselta odotetaan iänmukaisesti vastuun ottamista omasta tekemisestä. Osaamisen kokemus itseasiassa kasvattaa lapsen luottamusta omaan itseensä. Turvattomuutta tuo se, jos aikuiset ovat täysin lapsen tunteenpurkausten vietävissä. Kasvattamisen tarkoituksena on opettaa ottamaan vastuu omasta tekemisestä. Vastuu luonnollisesti kasvaa iän mukana. Kasvamiseen kuuluu sekin ettei aina voi mennä putkeen. Jos sovitut asiat unohtuvat, siitä saa palautetta. Se ei ole negatiivinen asia, vaan kuuluu siihen että kasvetaan kantamaan vastuuta omasta tekemisestä. Aikuisuutta on se, että kestää senkin, ettei tuota lapselle pelkästään positiivisia tunteita.
Normaalit ihmiset ilmaisevat suruaan ja pahaa mieltään itkemällä. Normaali (leikki-iän ohittanut) ihminen ei pyri kontrolloimaan ihmisiä ympärillään itkemällä sopivassa kohtaa. Esimerkiksi saadakseen jotain mitä haluaa, tai välttyäkseen tekemästä jotain mitä ei huvittaisi. Ymmärrät varmasti eron...? Olen ap:n kirjoituksista päätellyt, että hän ymmärtää. On hienoa, että ap opettaa myös tätä lasta ymmärtämään tämän eron - lapsi tulee hyötymään näistä taidoista tulevissa ihmissuhteissaan.
Kuka määrittää surulle sopivan kohdan? Minusta on aika lailla normaalia itkeä vielä kouluiässä, jos jos koulutehtävien tekemiseen tarkoitettu väline otetaan pois ja siitä seuraa se, että ei voi tehdä läksyjä.
On eri asia opettaa lasta kantamaan vastuuta kuin jättää lapsi heitteille. Kun lapsi pyytää apua, normaali aikuinen sitä tarjoaa sopivassa määrin eikä suinkaan kiellä sitä, kuten ap tekee. Nyt opetetaan lapselle, että älä pyydä apua äläkä anna apua, koska ihmiset eivät ole sen arvoisia. Et sinäkään ole.
Mielessä tosin kävi sekin, että mitä ihmettä ap tekee kaikki iltapäivät ja illat, jos miehen lapsen kanssa oleminen on noin vastenmielistä ja hankalaa, mutta lapsi laitetaan kuitenkin yksinään tekemään kotityöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tulee tästä aloituksesta hirveän huono olo.
Kasvoin uusperheessä, jossa oli minun ja kahden siskon lisäksi isäni poika edellisestä suhteesta. Äitini oli tosi nuori tullessaan äitipuoleksi, vastoin tahtoaan. Muistan loppumattomat tappelut lautasista, leivänmuruista, puiden hakemista jne. Jatkuvan sellaisen ylimielisen pilkan, mten osaamaton ja kömpelö veljeni oli.
Kun veli tuli armeijalomille, äitini kieltäytyi pesemästä hänen pyykkejään, koska ei ”aikuista miestä passaa”. Jne.
Veli on keski-ikäisenä siivousneurootikko. Ja hyvin katkera.
Vierailija kirjoitti:
Ap
Erikoinen käsitys manipuloinnista sinulla. Kyynelehtimisen sun muun takanahan ei voi olla puhdas kiukku, harmistus, väsymys tai mitä nyt ainakin minun ihan normaaliin arkeen joskus kuuluu. Ja minäkin näillä kriteereillä manipuloin lastani joka päivä. Saatan esimerkiksi kotiin mennessä sanoa etten lähde pihalle hänen kanssaan jollen saa ensin juoda kahvikupillista. Aika saat#n#llinen demoni olen, pahat manipuloinnit aina mielessä!
Tietenkin manipuloinnin takana on kiukku. Lasta harmittaa esim, kun peliaika on loppu. Ymmärrän tosi hyvin. Mutta mikäli lapsi oppii, että peliaikaa saa lisää, kun itkee tai uhkailee, lapsi alkaa tietenkin viljellä näitä keinoja enemmän. Eihän hän tyhmä ole. Tietenkin lapsi saa näyttää tunteensa, mutta tunteenpurkauksiin ei meillä vain reagoida esim. sanomalla, että "tulisiko parempi mieli, jos saisit vielä puoli tuntia lisää peliaikaa?". Lapsen pitää oppia käsittelemään pettymyksen tunteensa.
En tietenkään voi tietää, mikä lapsella on lopulta äitinsä luona tilanne, mutta juuri tämän pelaamisen vuoksi oli kerran sellainen tilanne, että kun en antanut periksi, lapsi meni omaan huoneeseensa ja soitti äidilleen. Lapsi toi puhelimen minulle, ja äiti sanoi huolestuneena, että lapsella vaikuttaa nyt olevan paha mieli ja vetosi minuun, että eikö viikonloppuna voisi vähän joustaa. Käytiin ihan asiallinen ja hyvä keskustelu, mutta tämän ja muiden tapausten johdosta olen jäänyt pohtimaan näitä kysymyksiä.
Ymmärrän hyvin, että empaattiseen äitiin sattuu, kun lapsella on "paha mieli". En pidä lapsen äitiä huonona äitinä tai yhtään pahana ihmisenä. Mielestäni hän on vain vähän sokea, mitä tulee lapsen tunteisiin ja hänen omiin tunteisiinsa.
Ap
Ymmärräthän, että ihan niinkuin sinä et tiedä mitä äidin luona tapahtuu, niin äitikään ei voi tietää mitä ja millä mielialalla teidän luona tapahtuu? Tuollaisessa tilanteessa äiti tietää vain että lapsella on paha mieli, mutta ei voi mitenkään tietää mistä loppupeleissä on kysymys. Kerroit että äiti vetosi sinuun, ei siis kuitenkaan käskenyt. Kysyitkö äidiltä kuinka paljon lapsi kotonaan pelaa ja onko siitä koitunut hankaluuksia? Kysyitkö äidiltä voisitteko sopia jotain yhteisiä pelisääntöjä pelaamisen suhteen, jotka pätisivät kummassakin kodissa? Pelkkä somessa asian ja äidin päivittely ei auta. Jos todella olet asiasta huolissasi ja isä todellakin on lähinnä pois kuvioista niin sitten keskustelet äidin kanssa. Kaikki hyötyvät!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se vaan niin on, että jos minä maksan puolet mieheni kanssa yhteisen kodin kuluista ja omistan asuntomme puoliksi, minä ja mieheni olemme ne, jotka viimekädessä kertovat, mitkä kotimme säännöt ovat. En todellakaan kysele lapsen äidiltä tai mieheltäni, mitä tehdään, jos huomaan, että lapsi ei käyttäydy oikein. Olen ihan täyspäinen ja omassa kodissani myös -valtainen aikuinen, oli kyse sitten omista tai toisen lapsista. Äitinsä luona lapset voivat temmeltää ihan miten haluavat, meillä on meidän tavat. Tottakai lapsista näkyy, että osassa arjen asioita tavat ovat erilaiset meillä ja äidillään, mutta sitä se sitten on, ei voi mitään. Tottakai voisimme istua aikuisten kesken yhteisen pöydän ääreen ja sopia asioista, mutta todellisuus ei aina mene niin, vaikka ihan hyvissä väleissä ollaankin.
Meillä aikuiset ovat aikuisia, lapset lapsia, ja aikuiset vetävät yhtä köyttä, se on lastenkin turva.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaan niin on, että jos minä maksan puolet mieheni kanssa yhteisen kodin kuluista ja omistan asuntomme puoliksi, minä ja mieheni olemme ne, jotka viimekädessä kertovat, mitkä kotimme säännöt ovat. En todellakaan kysele lapsen äidiltä tai mieheltäni, mitä tehdään, jos huomaan, että lapsi ei käyttäydy oikein. Olen ihan täyspäinen ja omassa kodissani myös -valtainen aikuinen, oli kyse sitten omista tai toisen lapsista. Äitinsä luona lapset voivat temmeltää ihan miten haluavat, meillä on meidän tavat. Tottakai lapsista näkyy, että osassa arjen asioita tavat ovat erilaiset meillä ja äidillään, mutta sitä se sitten on, ei voi mitään. Tottakai voisimme istua aikuisten kesken yhteisen pöydän ääreen ja sopia asioista, mutta todellisuus ei aina mene niin, vaikka ihan hyvissä väleissä ollaankin.
Meillä aikuiset ovat aikuisia, lapset lapsia, ja aikuiset vetävät yhtä köyttä, se on lastenkin turva.
Mitä yhtä köyttä te vedätte, jos ette päätä yhdessä säännöistä tai keskustele asioista, vaan sinä vain päätät mitä vaadit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä äitipuoli!
Teet hyvää työtä! Jatka samaan malliin! Lapsen äiti yrittää selvästi kompensoida ylihuolehtimisella ja paapomisella huonoa omaa tuntojaan jostain. Valitettavasti ylihuolehtimalla hän tekee lapselleen vain karhunpalveluksen.
Meillä on sama tilanne. Miehen ja eksänsä elämä ennen eroa oli kuulemma yhtä riitelyä ja ahdistumista. Molemmat vanhemmat, äiti etunenässä, olivat päätyneet hyvittelemään ”epäonnistunutta perhe-elämää” paapomalla joka asiassa ja varmistamalla, ”ettei lapsilta mitään puutu” = saavat kaiken mitä haluavat. Lasten ”pahaa mieltä” on ollut vaikea kestää, minkä vuoksi ”rajat” ovat joustaneet lasten järjestettyä riittävät itku- tai raivokohtaukset. Mies on onneksi herännyt näkemään mistä on kysymys. Eksänsä ei. Nytpä sitten meilläkin on tilanne aloittajan kuvaaman kaltainen.
Valitsemasi linja, hyvä äitipuoli, on täsmälleen oikea. Opetat lapselle erittäin tärkeitä taitoja, jotka kantavat häntä elämässään pidemmälle, kuin kotona opetettu muiden manipuloiminen ja avuttomaksi heittäytyminen. Valitettavasti todennäköistä on, että lapsi itse ei tätä ymmärrä, ja hänen äitinsä vielä vähemmän. Paskaa tulee satamaan niskaan ja runsaasti. Koita jaksaa ja tiedä, että olet oikealla asialla!
Kiitos kannustuksesta! Omasta mielestänikin opetan lapselle tärkeitä taitoja, enkä vaadi yhtään liikaa. Meillä meni myös niin, että mies havahtui, kun sanoin, että huomaatko, miten lapsi manipuloi. Tuntuu pikemminkin, että kun asiat ovat tiukempien rajojen johdosta alkaneet toimia, lapsikin nauttii olostaan enemmän, kun arki ei ole yhtä valtataistelua. Meillä on välillä miehen ja lapsen kanssa tosi hauskaa. Vitsailemme ja nauramme paljon. Ei tiukat rajat tarkoita sitä, että olisi muuten kireä tunnelma. Tietyistä asioista vaan pidetään kiinni.
Ap
Vai että lapsi manipuloi....ainut joka huomaa toisessa manipuloinnin on manipuloija itse! Peiliin katsomaan ja äkkiä.
Tuhoat tuon pojan.
Kyllä, lapset manipuloivat silloin kun eivät vielä ole oppineet kypsempiä tapoja olla vuorovaikutuksessa, neuvottelemista. Manipuloiminen tarkoittaa sitä, että pyritään saamaan toinen toimimaan oman tahdon mukaisesti ”keinolla millä hyvänsä”, usein luomalla omalla käyttöytymisellä toiselle huoli, pelko tai paha mieli ja ilmaisemalla, että se huoli, pelko tai paha mieli poistuu kun teet kuten haluan. Murjotetaan kun ei saada mitä halutaan, ja jos se ei tehoa niin purskahdetaan itkuun tai järjestetään kunnon raivari. Lapset eivät manipuloi tietoisesti, vaan koska eivät vielä muuta osaa. He toimivat siten kuin ovat oppineet toimimaan ja käyttävät niitä keinoja, jotka tuottava tulosta. Jos saa toisia manipuloimalla haluamansa, ei edes tarvitse oppia neuvottelun hienostuneempaa taitoa. On aikuisen tehtävä opettaa lapselle, ettei haluttuun lopputulokseen pääse itkupotkuraivareilla, vaan keskustelemalla. Ja on aikuisen tehtävä myös opettaa lasta sietämään se pettymys ettei kaikkea saa, heti ainakaan.
Meilläkin manipuloitiin itkuun purskahtelemalla (pyritään saamaan haluttu aiheuttamalla aikuiselle hätä lapsen tunteista), ja kun tällä konstilla ei enää saatu omaa tahtoa läpi, sanallistettiin sama: ”isä ei enää ole kiinnostunut lastensa tunteista...”. Tämäkin loppui, kun lapselle selitettiin ihan rauhallisesti keskustellen, ettei se ole rakkauden osoittamista, että antaa kaiken mitä toinen pyytää, eikä varsinkaan jos pyydetään vuolaasti itkien. Vaan vanhemmat tehtävä on huolehtia lapsesta, ja tietää mikä on loppujen lopuksi lapselle parasta. Ja siihen kuuluu myös se, ettei aina voi saada sitä mitä haluaa ja toisinaan pitää myös tehdä asioita, joita ei sillä hetkellä huvittaisi.
Voin rehellisesti sanoa ettei oma alakouluikäinen poikani ole ikinä manipuloinut ketään, ainakaan minua. Siis manipuloinut. Ennen vanhaan puhuttiin luonnevikaisista, ja sellaiseen kuuluu manipulointi. Se että lapsi on vaikka väsynyt eikä jaksa tehdä jotakin ja siksi kiukkuaa ja itkee ei hyvät hyssykät ole manipulointia!
Höpsis. Normaalin älykäs lapsi osaa manipuloimisen taidon jo ihan pienestä lähtien. Et vain ole huomannut sitä. Itse huomasin selvästi jo 1-vuotiaasta, että hän osasi keinot päästä esimerkiksi äidin syliin. Lapset ovat paljon fiksumpia kuin mitä osataan odottaa.
Ap, ole huoleti. Se on teini jo. Se saa nyt itse päättää missä haluaa olla, eikä vaivaa teitä enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä äitipuoli!
Teet hyvää työtä! Jatka samaan malliin! Lapsen äiti yrittää selvästi kompensoida ylihuolehtimisella ja paapomisella huonoa omaa tuntojaan jostain. Valitettavasti ylihuolehtimalla hän tekee lapselleen vain karhunpalveluksen.
Meillä on sama tilanne. Miehen ja eksänsä elämä ennen eroa oli kuulemma yhtä riitelyä ja ahdistumista. Molemmat vanhemmat, äiti etunenässä, olivat päätyneet hyvittelemään ”epäonnistunutta perhe-elämää” paapomalla joka asiassa ja varmistamalla, ”ettei lapsilta mitään puutu” = saavat kaiken mitä haluavat. Lasten ”pahaa mieltä” on ollut vaikea kestää, minkä vuoksi ”rajat” ovat joustaneet lasten järjestettyä riittävät itku- tai raivokohtaukset. Mies on onneksi herännyt näkemään mistä on kysymys. Eksänsä ei. Nytpä sitten meilläkin on tilanne aloittajan kuvaaman kaltainen.
Valitsemasi linja, hyvä äitipuoli, on täsmälleen oikea. Opetat lapselle erittäin tärkeitä taitoja, jotka kantavat häntä elämässään pidemmälle, kuin kotona opetettu muiden manipuloiminen ja avuttomaksi heittäytyminen. Valitettavasti todennäköistä on, että lapsi itse ei tätä ymmärrä, ja hänen äitinsä vielä vähemmän. Paskaa tulee satamaan niskaan ja runsaasti. Koita jaksaa ja tiedä, että olet oikealla asialla!
Kiitos kannustuksesta! Omasta mielestänikin opetan lapselle tärkeitä taitoja, enkä vaadi yhtään liikaa. Meillä meni myös niin, että mies havahtui, kun sanoin, että huomaatko, miten lapsi manipuloi. Tuntuu pikemminkin, että kun asiat ovat tiukempien rajojen johdosta alkaneet toimia, lapsikin nauttii olostaan enemmän, kun arki ei ole yhtä valtataistelua. Meillä on välillä miehen ja lapsen kanssa tosi hauskaa. Vitsailemme ja nauramme paljon. Ei tiukat rajat tarkoita sitä, että olisi muuten kireä tunnelma. Tietyistä asioista vaan pidetään kiinni.
Ap
Vai että lapsi manipuloi....ainut joka huomaa toisessa manipuloinnin on manipuloija itse! Peiliin katsomaan ja äkkiä.
Tuhoat tuon pojan.
Kyllä, lapset manipuloivat silloin kun eivät vielä ole oppineet kypsempiä tapoja olla vuorovaikutuksessa, neuvottelemista. Manipuloiminen tarkoittaa sitä, että pyritään saamaan toinen toimimaan oman tahdon mukaisesti ”keinolla millä hyvänsä”, usein luomalla omalla käyttöytymisellä toiselle huoli, pelko tai paha mieli ja ilmaisemalla, että se huoli, pelko tai paha mieli poistuu kun teet kuten haluan. Murjotetaan kun ei saada mitä halutaan, ja jos se ei tehoa niin purskahdetaan itkuun tai järjestetään kunnon raivari. Lapset eivät manipuloi tietoisesti, vaan koska eivät vielä muuta osaa. He toimivat siten kuin ovat oppineet toimimaan ja käyttävät niitä keinoja, jotka tuottava tulosta. Jos saa toisia manipuloimalla haluamansa, ei edes tarvitse oppia neuvottelun hienostuneempaa taitoa. On aikuisen tehtävä opettaa lapselle, ettei haluttuun lopputulokseen pääse itkupotkuraivareilla, vaan keskustelemalla. Ja on aikuisen tehtävä myös opettaa lasta sietämään se pettymys ettei kaikkea saa, heti ainakaan.
Meilläkin manipuloitiin itkuun purskahtelemalla (pyritään saamaan haluttu aiheuttamalla aikuiselle hätä lapsen tunteista), ja kun tällä konstilla ei enää saatu omaa tahtoa läpi, sanallistettiin sama: ”isä ei enää ole kiinnostunut lastensa tunteista...”. Tämäkin loppui, kun lapselle selitettiin ihan rauhallisesti keskustellen, ettei se ole rakkauden osoittamista, että antaa kaiken mitä toinen pyytää, eikä varsinkaan jos pyydetään vuolaasti itkien. Vaan vanhemmat tehtävä on huolehtia lapsesta, ja tietää mikä on loppujen lopuksi lapselle parasta. Ja siihen kuuluu myös se, ettei aina voi saada sitä mitä haluaa ja toisinaan pitää myös tehdä asioita, joita ei sillä hetkellä huvittaisi.
Juuri tätä tarkoitan manipuloimisella. En siis sitä, että lapsi olisi jotenkin saatanallinen ja juonikas. "Manipulaatio on suurelta osin vastapuolen ennalta-arvattavien reaktioiden käyttämistä manipuloijan hyödyksi." Eli käytännössä lapsi oppii, että käyttäytymällä tietyllä tavalla saa vanhemmassa aikaan tietyn reaktion.
Kaikki lapset eivät sitten ehkä manipuloi (eräs kirjoittaja sanoi, ettei hänen lapsensa tee sitä). Mutta itse olen huomannut selkeitä manipulaatioyrityksiä miehen lapsen puolelta. Esimerkkinä kyynelehtiminen, kun ei saa pelata enää ja mikäli se ei auta, uhkailu (esim. ettei suostu syömään ruokaa, ei suostu lähtemään sovittuun paikkaan myöhemmin, ei suostu menemään hampaiden pesulle tai nukkumaan).
Ap
Siis sinä saat manipuloida, mutta lapsi ei? Itsekin uhkailet ja pyrit toimimaan niin, että lapsella on isän luona mahdollisimman turvaton olo. Et suostu neuvomaan, et suostu auttaamaan eli aika lailla passiivis-aggressiivinen kasvatusmetodi on siellä otettu käyttöön. Lisäksi vetoat siihen, että lapsen äiti tekee väärin, mikä lisää lapsen pahaa oloa, koska siihen kaikkein tärkeimpään ihmiseen kohdistetut syytökset satuttavat eniten.
Normaali lapsi ilmaiseen surua itkemällä. Sinulle se on manipulointia.
Vaikuttaa siltä, että hyväksyt lapselta ainoastaan positiiviste tunteiden näyttämisen, kaikki suruun, huoleen ja hätääntymiseen viittaavan kuittaat toteamalla, että en auta, itsenäisty ja pärjää.
Toivottavasti saat oman lapsen, johon soveltaa metodejasi. Jätä se vastasyntynyt yöksi yksin manipuloimaan seiniä, kyllä se oppii.
Sinä ymmärrät nyt aloittajaa ilmeisen tarkoituksellisesti väärin. Johdonmukainen kasvattaminen on kaikkea muuta kuin manipuloimista. Turvattomuutta ei tuo se, että lapselta odotetaan iänmukaisesti vastuun ottamista omasta tekemisestä. Osaamisen kokemus itseasiassa kasvattaa lapsen luottamusta omaan itseensä. Turvattomuutta tuo se, jos aikuiset ovat täysin lapsen tunteenpurkausten vietävissä. Kasvattamisen tarkoituksena on opettaa ottamaan vastuu omasta tekemisestä. Vastuu luonnollisesti kasvaa iän mukana. Kasvamiseen kuuluu sekin ettei aina voi mennä putkeen. Jos sovitut asiat unohtuvat, siitä saa palautetta. Se ei ole negatiivinen asia, vaan kuuluu siihen että kasvetaan kantamaan vastuuta omasta tekemisestä. Aikuisuutta on se, että kestää senkin, ettei tuota lapselle pelkästään positiivisia tunteita.
Normaalit ihmiset ilmaisevat suruaan ja pahaa mieltään itkemällä. Normaali (leikki-iän ohittanut) ihminen ei pyri kontrolloimaan ihmisiä ympärillään itkemällä sopivassa kohtaa. Esimerkiksi saadakseen jotain mitä haluaa, tai välttyäkseen tekemästä jotain mitä ei huvittaisi. Ymmärrät varmasti eron...? Olen ap:n kirjoituksista päätellyt, että hän ymmärtää. On hienoa, että ap opettaa myös tätä lasta ymmärtämään tämän eron - lapsi tulee hyötymään näistä taidoista tulevissa ihmissuhteissaan.
Kuka määrittää surulle sopivan kohdan? Minusta on aika lailla normaalia itkeä vielä kouluiässä, jos jos koulutehtävien tekemiseen tarkoitettu väline otetaan pois ja siitä seuraa se, että ei voi tehdä läksyjä.
On eri asia opettaa lasta kantamaan vastuuta kuin jättää lapsi heitteille. Kun lapsi pyytää apua, normaali aikuinen sitä tarjoaa sopivassa määrin eikä suinkaan kiellä sitä, kuten ap tekee. Nyt opetetaan lapselle, että älä pyydä apua äläkä anna apua, koska ihmiset eivät ole sen arvoisia. Et sinäkään ole.
Mielessä tosin kävi sekin, että mitä ihmettä ap tekee kaikki iltapäivät ja illat, jos miehen lapsen kanssa oleminen on noin vastenmielistä ja hankalaa, mutta lapsi laitetaan kuitenkin yksinään tekemään kotityöt.
Tarkoitushakuisestiko tässä vääristelet asioita? Kuten sitä, että lapselta oltaisiin ”kielletty apu” läksyjä tehdessä? Itse ymmärsin, että ap halusi opettaa lasta ottamaan vastuu tekemisestään (kuten tuon ikäisen kuuluu), eli aikuinen ei automaattisesti istu lapsen vieressä _joka hetki_ tämän tehdessä läksyjä, vaan apua saa silloin kun sitä oikeasti tarvitsee. On ihan oikeasti myös lapselle tärkeä taito luottaa omiin taitoihinsa tekijänä ja tunnistaa se kohtaa kun _oikeasti_ tarvitsee apua. Se on vaikeampaa, jos aikuinen on koko ajan vieressä ja käytännössä tekee läksyjä lapsen kanssa.
Sinä näytät projisoivan tähän ap:n tilanteeseen vaikka mitä omia tuntojasi, kuten sen että ap:lle olisi jotenkin vastenmielistä olla lapsen kanssa, ja että hänet pyrittäisiin jättämään yksin. Miksi? Oletko sinä niitä ihmisiä jotka pelkäävät lapsensa kokevan tulevan hylätyksi, jos ei istu joka hetki vieressä läksyjä tehdessä tai tee välipalaa valmiiksi vielä lukioiässä? Jotenkin nyt vaan tuli sellainen olo, kun kuvailet lapsen jäävän jo heitteille, kun hänen odotetaan tekevän läksynsä itse.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaan niin on, että jos minä maksan puolet mieheni kanssa yhteisen kodin kuluista ja omistan asuntomme puoliksi, minä ja mieheni olemme ne, jotka viimekädessä kertovat, mitkä kotimme säännöt ovat. En todellakaan kysele lapsen äidiltä tai mieheltäni, mitä tehdään, jos huomaan, että lapsi ei käyttäydy oikein. Olen ihan täyspäinen ja omassa kodissani myös -valtainen aikuinen, oli kyse sitten omista tai toisen lapsista. Äitinsä luona lapset voivat temmeltää ihan miten haluavat, meillä on meidän tavat. Tottakai lapsista näkyy, että osassa arjen asioita tavat ovat erilaiset meillä ja äidillään, mutta sitä se sitten on, ei voi mitään. Tottakai voisimme istua aikuisten kesken yhteisen pöydän ääreen ja sopia asioista, mutta todellisuus ei aina mene niin, vaikka ihan hyvissä väleissä ollaankin.
Meillä aikuiset ovat aikuisia, lapset lapsia, ja aikuiset vetävät yhtä köyttä, se on lastenkin turva.
En ymmärrä tuollaista ajatusmallia. Jos se on aina vain sinun koti, sinun talo, sinun omaisuus....missä on sen lapsen koti? Eikö tällaisessa tilanteessa niitä pitäis olla kaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinänsä ihan tolkun juttuja ap:lla mutta aika pahasti silmille hyppää tuo jeesustelu oikean äidin opettamisesta tavoille, siitähän tässä on kyse. Mitäs jos äitipuoli pysyisi ihan vaan lestissään
Olen yksinhuoltaja ja kasvatan omia lapsiani samojen periaatteiden mukaisesti kuin ap:kin eli yritän kasvattaa heistä osaavia ja osallistuvia nuoria, mutta jokin tuossa ap:n aloituksessa häiritsee minuakin. Sitä lukiessa tulee sellainen olo, että ap pyrkii periaatteillaan johonkin muuhun(kin) kuin kasvattamaan lapsesta itsenäistä ja omatoimista ihmistä. Kyykyttäminen ei ehkä ole ihan väärä sana. Pelissä tuntuu olevan hyvin paljon muutakin kuin kiistely leipien voitelemisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä äitipuoli!
Teet hyvää työtä! Jatka samaan malliin! Lapsen äiti yrittää selvästi kompensoida ylihuolehtimisella ja paapomisella huonoa omaa tuntojaan jostain. Valitettavasti ylihuolehtimalla hän tekee lapselleen vain karhunpalveluksen.
Meillä on sama tilanne. Miehen ja eksänsä elämä ennen eroa oli kuulemma yhtä riitelyä ja ahdistumista. Molemmat vanhemmat, äiti etunenässä, olivat päätyneet hyvittelemään ”epäonnistunutta perhe-elämää” paapomalla joka asiassa ja varmistamalla, ”ettei lapsilta mitään puutu” = saavat kaiken mitä haluavat. Lasten ”pahaa mieltä” on ollut vaikea kestää, minkä vuoksi ”rajat” ovat joustaneet lasten järjestettyä riittävät itku- tai raivokohtaukset. Mies on onneksi herännyt näkemään mistä on kysymys. Eksänsä ei. Nytpä sitten meilläkin on tilanne aloittajan kuvaaman kaltainen.
Valitsemasi linja, hyvä äitipuoli, on täsmälleen oikea. Opetat lapselle erittäin tärkeitä taitoja, jotka kantavat häntä elämässään pidemmälle, kuin kotona opetettu muiden manipuloiminen ja avuttomaksi heittäytyminen. Valitettavasti todennäköistä on, että lapsi itse ei tätä ymmärrä, ja hänen äitinsä vielä vähemmän. Paskaa tulee satamaan niskaan ja runsaasti. Koita jaksaa ja tiedä, että olet oikealla asialla!
Kiitos kannustuksesta! Omasta mielestänikin opetan lapselle tärkeitä taitoja, enkä vaadi yhtään liikaa. Meillä meni myös niin, että mies havahtui, kun sanoin, että huomaatko, miten lapsi manipuloi. Tuntuu pikemminkin, että kun asiat ovat tiukempien rajojen johdosta alkaneet toimia, lapsikin nauttii olostaan enemmän, kun arki ei ole yhtä valtataistelua. Meillä on välillä miehen ja lapsen kanssa tosi hauskaa. Vitsailemme ja nauramme paljon. Ei tiukat rajat tarkoita sitä, että olisi muuten kireä tunnelma. Tietyistä asioista vaan pidetään kiinni.
Ap
Vai että lapsi manipuloi....ainut joka huomaa toisessa manipuloinnin on manipuloija itse! Peiliin katsomaan ja äkkiä.
Tuhoat tuon pojan.
Kyllä, lapset manipuloivat silloin kun eivät vielä ole oppineet kypsempiä tapoja olla vuorovaikutuksessa, neuvottelemista. Manipuloiminen tarkoittaa sitä, että pyritään saamaan toinen toimimaan oman tahdon mukaisesti ”keinolla millä hyvänsä”, usein luomalla omalla käyttöytymisellä toiselle huoli, pelko tai paha mieli ja ilmaisemalla, että se huoli, pelko tai paha mieli poistuu kun teet kuten haluan. Murjotetaan kun ei saada mitä halutaan, ja jos se ei tehoa niin purskahdetaan itkuun tai järjestetään kunnon raivari. Lapset eivät manipuloi tietoisesti, vaan koska eivät vielä muuta osaa. He toimivat siten kuin ovat oppineet toimimaan ja käyttävät niitä keinoja, jotka tuottava tulosta. Jos saa toisia manipuloimalla haluamansa, ei edes tarvitse oppia neuvottelun hienostuneempaa taitoa. On aikuisen tehtävä opettaa lapselle, ettei haluttuun lopputulokseen pääse itkupotkuraivareilla, vaan keskustelemalla. Ja on aikuisen tehtävä myös opettaa lasta sietämään se pettymys ettei kaikkea saa, heti ainakaan.
Meilläkin manipuloitiin itkuun purskahtelemalla (pyritään saamaan haluttu aiheuttamalla aikuiselle hätä lapsen tunteista), ja kun tällä konstilla ei enää saatu omaa tahtoa läpi, sanallistettiin sama: ”isä ei enää ole kiinnostunut lastensa tunteista...”. Tämäkin loppui, kun lapselle selitettiin ihan rauhallisesti keskustellen, ettei se ole rakkauden osoittamista, että antaa kaiken mitä toinen pyytää, eikä varsinkaan jos pyydetään vuolaasti itkien. Vaan vanhemmat tehtävä on huolehtia lapsesta, ja tietää mikä on loppujen lopuksi lapselle parasta. Ja siihen kuuluu myös se, ettei aina voi saada sitä mitä haluaa ja toisinaan pitää myös tehdä asioita, joita ei sillä hetkellä huvittaisi.
Voin rehellisesti sanoa ettei oma alakouluikäinen poikani ole ikinä manipuloinut ketään, ainakaan minua. Siis manipuloinut. Ennen vanhaan puhuttiin luonnevikaisista, ja sellaiseen kuuluu manipulointi. Se että lapsi on vaikka väsynyt eikä jaksa tehdä jotakin ja siksi kiukkuaa ja itkee ei hyvät hyssykät ole manipulointia!
Höpsis. Normaalin älykäs lapsi osaa manipuloimisen taidon jo ihan pienestä lähtien. Et vain ole huomannut sitä. Itse huomasin selvästi jo 1-vuotiaasta, että hän osasi keinot päästä esimerkiksi äidin syliin. Lapset ovat paljon fiksumpia kuin mitä osataan odottaa.
Pahoittelut teidän perheen todella sairaista arvoista. Onneksi oma lapseni on niin fiksu ja tervehenkinen, ettei ole koskaan tarvinnut manipulointia.
Aika monessa paikassa nyt toitotetaan siitä miten nykyvanhemmat eivät uskalla tuottaa pettymyksiä lapsilleen. On ihan perusjuttuja opettaa lapselle taitoja, jotka edistävät omatoimisuutta. Se ei tarkoita sitä, etteikö voisi hemmotella lasta ja olla lempeä tätä kohtaan. Se tarkoittaa sitä, että ei tehdä kaikkea lapsen puolesta (curling vanhemmuus). Lapset ovat älykkäitä, nokkelia ja omatoimisia kun heille antaa siihen mahdollisuuden.
Tästä jutustahan ei selviä äidin puoli tarinasta enkä siis ota siihen kantaa. Taitaa vaan nyt joillakin mennä tunteisiin tämä asian esittämisen muoto (äitipuoli vs. äiti). Ap:n kasvatusmetodit kuulostavat järkeviltä. Aika naivia muuten väittää, että lapset eivät manipuloi. Kannattaa vähän tutustua alan kirjallisuuteen jos ei muuten usko.
Tässä ketjussa on näemmä vastaan vinkumassa todella monta curlingmammaa.
Mutta siitä isän roolista olisi kyllä kiinnostavaa tietää vähän enemmän...
Ap[/quote]
Erikoinen käsitys manipuloinnista sinulla. Kyynelehtimisen sun muun takanahan ei voi olla puhdas kiukku, harmistus, väsymys tai mitä nyt ainakin minun ihan normaaliin arkeen joskus kuuluu. Ja minäkin näillä kriteereillä manipuloin lastani joka päivä. Saatan esimerkiksi kotiin mennessä sanoa etten lähde pihalle hänen kanssaan jollen saa ensin juoda kahvikupillista. Aika saat#n#llinen demoni olen, pahat manipuloinnit aina mielessä![/quote]
Tietenkin manipuloinnin takana on kiukku. Lasta harmittaa esim, kun peliaika on loppu. Ymmärrän tosi hyvin. Mutta mikäli lapsi oppii, että peliaikaa saa lisää, kun itkee tai uhkailee, lapsi alkaa tietenkin viljellä näitä keinoja enemmän. Eihän hän tyhmä ole. Tietenkin lapsi saa näyttää tunteensa, mutta tunteenpurkauksiin ei meillä vain reagoida esim. sanomalla, että "tulisiko parempi mieli, jos saisit vielä puoli tuntia lisää peliaikaa?". Lapsen pitää oppia käsittelemään pettymyksen tunteensa.
En tietenkään voi tietää, mikä lapsella on lopulta äitinsä luona tilanne, mutta juuri tämän pelaamisen vuoksi oli kerran sellainen tilanne, että kun en antanut periksi, lapsi meni omaan huoneeseensa ja soitti äidilleen. Lapsi toi puhelimen minulle, ja äiti sanoi huolestuneena, että lapsella vaikuttaa nyt olevan paha mieli ja vetosi minuun, että eikö viikonloppuna voisi vähän joustaa. Käytiin ihan asiallinen ja hyvä keskustelu, mutta tämän ja muiden tapausten johdosta olen jäänyt pohtimaan näitä kysymyksiä.
Ymmärrän hyvin, että empaattiseen äitiin sattuu, kun lapsella on "paha mieli". En pidä lapsen äitiä huonona äitinä tai yhtään pahana ihmisenä. Mielestäni hän on vain vähän sokea, mitä tulee lapsen tunteisiin ja hänen omiin tunteisiinsa.
Ap