Kirje äitipuolelta äidille

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa sadistiselta na#silta. Vanhempien velvollisuus on huolehtia lapsista ja kodistaan, eikä nakittaa sitä lasten harteille. Äläkä tule lapsen äidille päätäsi aukomaan. Lapsen asiat ei kuulu sinulle pätkääkään. Komentele vaan omia muksujasi.

Taidat kasvattaa pullamössöä. Good luck!

Siinä vaiheessa kun lapsi elää ajan äitipuolen katon alla niin niinpä vaan kuuluu lapsen asiat äitipuolelle ja hän määrää siinä missä bioisä ja äiti.

Ei äitipuolen edes tarvitse rakastaa toisen mukulaa.

Ihmeen herkkänahkaisia täällä. Taitaa useampi olla yh ja epävarma.

Mielestäni osoittaa rakkautta kun viitsii toisen mukulaa opettaa eteenpäin ja itsenäisyyttä. Ja lapsi joka kokisi olonsa muutoin kuin hyväksi ja mukavaksi käyttäytyisi ihan eri tavalla kuin ap: lapsipuoli. Heillä on luottamus.

Ap olet hieno äitipuoli.

Viesti 101 jatko..

Ite lähetin aikanaan ihan toisenlaisen viestin lapsen äidille. Käskin sen pitää parempaa huolta pojasta ja rakastaa sitä ja kyykytin 1-0. Se olikin sellainen luuseri, ettei ois ansainnut niin hienoa elämänlahjaa kuin lasta.

Mieheni ei tarvinnut kotona siivota tai tehdä ruokaa. Kyllä on vaikuttanut parisuhteeseemme negatiivisesti. Olen jotunut kädestä pitäen opettamaan siivoamista ja ruuan laittoa. Nykyisin osaa opetusteni johdosta tehdä jotakin mikä on välttämättömyys lapsiperheessä. Kuullostan varmaan pirttihirmulta mutta ihan hyvässä hengessä ollaan keskusteltu ja treenattu. Mies tietää itsekkin asian olevan ongelma ja on pyytänyt opettamaan helppoja arkiruokia. Anoppini on myöntänyt vähän ” mokanneensa” tämän asian kanssa. Onneksi huumorilla ja yhtä köyttä vetämällä pääsee pitkälle. Komppaan siis tässä asiassa ap:ta

Up

Hyviä pointteja, jotka nyt ovat aika lailla itsestäänselviä. Sen vuoksi aloituksessa haiskahtaakin pieni liioittelun etteikö jopa keksityn maku ja Pyhä Äitipuoli-maalailu. Mutta kaikki nuo jutut, mistä kirjoitit ovat kyllä ihan totta. Tuon ikäisen lapsen voi hyvinkin odottaa osaavan jotain itsekin. 

Onko ap nyt äitipuoli vai äiti?

Monesti erovanhemmat ovat syyllisyydentuntoisia "lapsensa elämän pilaamisesta" avioerolla. Sitten pilaavat lapsen elämän pehmoilemalla ja curling-vanhemmuudella. Hoitavat omia erohaavojaan paapomalla lasta ja estämällä tämän itsenäistymistä; kuvittelevat, että jokainen lapsen kiukuttelu ja laiskottelu, vastustaminen ja ei-viitsiminen liittyy siihen kun se raukka kärsi niin paljon siitä meidän erosta. Ei se niin ole. Joka mukula kiukuttelee ja pyrkii välillä laistamaan tekemisistään, tosin erolapsella on se "etu", että hänellä on kaksi kotia ja kaksi vanhempaa keitä voi pompottaa (vähintään kaksi; voi olla enemmänkin). Mikä avuksi? Aikuisten yhteinen, rauhallinen ja rakastava kasvatuslinja. Voi kun kaikki erovanhemmat osaisivat laittaa ne omat kiihkeät tunteensa jonnekin hyllylle, ja solmia sen eksänsä kanssa hyvän vanhemmuusyhteistyösuhteen; tähän tulisi ottaa mukaan myös ne kummankin uudet kumppanit, jahka suhteet ovat vakiintuneet (ei joka kuukausiheila siis tietenkään kuulu tähän kuvioon).  Erovanhemmuuden yhteistyösuhteeseen kuuluu myös sen ymmärtäminen, että tuon kanssa tuli lisäännyttyä, ja muuksi tuota ihmistä ei voi muuttaa, mutta joka tapauksessa hän on lapseni ainoa isä/äiti. Joten toimeen on tultava. Ja että lapsen etu, myös rajoissa, on tärkein, ei minun valtani/katkeruuteni/kunniani/itsepäisyyteni/arvoni.

Kiitos, ap. Jaan tunteesi. Tässä viivyttelen ylös nousua ja kuuntelen kuinka isä taas käy samaa keskustelua lapsensa kanssa kuinka tämä ei ole viiden tähden hotelli.

Äiti kasvattaa lapsen omien periaatteidensa mukaan, hän tuskin tarvitsee siihen äitipuolen neuvoja.

Ap, oletko laillisesti lapsen huoltaja?

näin lapsettoman naisen näkökulmasta tää on vähän monimutkainen asia. Paljossa olet kyllä oikeassa, kuten koululäksyistä selviytyminen itse. Se pitää tehdä! Samoin liika kännykän käyttö. 

Itse en rajoittaisi tvn katselua koska se on pois kännykänkatselulta.

Mutta sun asenne on kyllä just paha äitipuolimainen. Ottaisin enemmän sympaattisen asenteen, ja osoittaisin enemmän rakkautta, susta huokuu että hän on sulle vain "joku", jota voit simputtaa, ja iloitset että voit olla tiukka. Tämä kääntyy sinua vastaan myöhemmin. Keittiön siivoaminen ala-aste ikäiseltä ei ehkä suju, sinä olet myös perheenpää joten siivoaminen on sinun työsi. Pyydä isltä palkka lastensa jälkien siivoamisesta. Olet halunnut uusioperheen. Sinun työmäräsi kasvoi . Se on sinun tehtäväsi, ei lapsen siivota.

Lapsi on lapsi, annan hänen olla lapsi, sinä olet halunnut miehen jonka muknana tulee lapsia, joten sinusta tulee äiti.

Vierailija kirjoitti:

Äiti kasvattaa lapsen omien periaatteidensa mukaan, hän tuskin tarvitsee siihen äitipuolen neuvoja.

Lapset pitäisi kasvattaa yhteisön jäseniksi ja yhteisellisyys on se hävijä tässä kasvatusmallissa, jossa lasta lähinnä palvotaan toisena päivätyönään.

Voisiko lapsen asumista hakea teille?

Vierailija kirjoitti:

Hei äiti!

Ensin haluan sanoa, että tiedän, että teet parhaasi. Et ole huono äiti. Mutta koska rakastat lastasi ja olet empaattinen ihminen, teet lopulta käytökselläsi lapsen elämän hankalammaksi etkä helpommaksi. Hän aloittaaa pian yläkoulun, joten sinun täytyy tehdä jossain vaiheessa itsestäsi vähemmän tarpeellinen, jotta lapsesi oppii itsenäiseksi.

Jos lapsella on tylsää, älä ahdistu asiasta, vaan tee omia juttujasi. Sinun ei tarvitse viihdyttää lasta koko ajan. Ei myöskään ole lapselle hyväksi, että hän pelaa 6 tuntia päivässä kännykällä, koska "pitäähän hänen saada tehdä kivoja asioita". Kun lapsi tulee meille, joudumme aloittamaan joka kerta alusta, kun lapsi on sinun luonasi tottunut siihen, ettei tylsiä hetkiä ole. Joudumme selittämään, ettei ruutuaikaa tipu enempää kuin on sovittu, vaikka hän maanittelisi sitä tunteja. Minuun ei vetoa lapsen murjotus, toisin kuin sinuun. Kun hän huomaa, ettei minua kiinnosta hänen manipulointiyrityksensä, tekemistä yllättäen löytyy ja murjotus unohtuu. Lapsesi on pahasti peliriippuvainen. Jos se olisi minusta kiinni, en antaisi hänen pelata lainkaan.

Lapsi ei ole oikeasti niin avuton kuin väität. Kyllä, hän sanoo minullekin, ettei osaa tehdä läksyjä yksin. Sinä kuulemma teet läksyt joka päivä hänen kanssaan tästä syystä. Olen sanonut hänelle, ettei hän ole mikään vauva, enkä aio tehdä tehtäviä hänen puolestaan. Hän osaa tehdä läksyt itsenäisesti ja tarkastan ne häneltä tarvittaessa. En myöskään suostu opettamaan hänelle koealuetta. Hänen pitää opetella myös opiskelutaitoja, johon kuuluu itsenäinen tiedon omaksuminen. Kuulustelen vasta, kun lapsi osoittaa, että tietää kuulusteltavia asioita.

Lapsi osaa myös osallistua kotitöihin. Kerro vaan, mitä hänen pitää tehdä. Aluksi hän esitti minullekin avutonta ja muka unohti ohjeet ja kyseli astianpesukonetta tyhjentäessä joka kipon kohdalla "mihin tämä tulee", vaikka tietää kyllä astioiden paikat siinä vaiheessa kun ottaa niitä käyttöön kaapista. En alkanut neuvoa häntä, vaan kielsin häntä esittämästä tyhmää. Astioiden paikat löytyivät.

Tiesitkö, että lapsesi käskee minun tehdä itselleen välipalaleivät tai jopa tuomaan jääkaapista jogurtin hänen eteensä, koska "äidin luona ei tarvitse tehdä itse välipalaa"? Luuletko, että on nuoren miehen alulle hyväksi, että hän kuvittelee naisten olevan olemassa hänen toiveidensa täyttämistä varten? Pidät minua ehkä julmana, mutta tällaisiin vaatimuksiin sanon: "tee itse leipäsi". Lapsi osaa tehdä ne. Aluksi hän jätti voit ja juustot pöydälle, eikä pyyhkinyt tiskipöytää, mutta koska huomautin hänelle joka kerta asiasta, nykyisin tarvikkeet palautuvat ilman huomauttamista jääkaappiin. Välillä joudun tosin vieläkin palauttamaan hänet keittiöön, koska rätin käyttö on unohtunut.

Lapsellasi on tapana kiukutella joka kerta, ettei hän halua lähteä, oli kyseessä mikä tahansa paikka. Kun hän oli pienempi, hänet piti raahata väkisin mukaan. Nykyisin sanon heti ensimmäisestä kiukuttelusta, ettei hänen tarvitse tulla, jos hän ei halua. Hän jäi ensin itsepäisyyttään pois muutamasta hauskasta tilaisuudesta, mutta nykyisin hän ei kiukuttele lainkaan, koska tietää, että siitä seuraa kotiin jääminen.

Sinä et ole mikään äitipuoli vaan isän uusi vaimo. Olet äitipuoli vain jos lapsen oma  äiti on kuollut ja lapsi asuu isänsä luona. Tuliko  selväksi.

Vierailija kirjoitti:

Joo, muuten kirjoituksesi olisi superhyvä, mutta kyllä sitä lasta läksyissä saa auttaa. Ei sekään ole hyvästä, että jää muiden tahdista jälkeen, koska ei osannut tehdä läksyjä...

Kirjoituksesta kyllä kävi selväksi, että lapsi osaa mutta ei viitsi. Useimmille alakoulu ei vaadi ylimääräistä ponnistelua ja selviävät koulusta ilman tukiopetusta. Vanhemman tulee toki seurata, että kaikki tulee tehtyä ja lapsi etenee. Vanhempi voi antaa huomiota ja läheisyyttä muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap

Kuinka vanha olet? Onko sinulla lapsia? Mitään kokemusta lapsista? Mitään koulutusta lapsiin liittyen? Ylipäätään koulutusta?

En halua paljastaa täällä liikaa henkilökohtaisia tietoja. Sen voin kyllä sanoa, ettei ole koulutusta lapsiin liittyen. Miksi kysyt? 

Suurimmaksi osaksi toimin varmaan aika samalla tavalla kuin omat vanhempani toimivat kun olin itse lapsi. Itse olen kiitollinen etenkin äidilleni, jonka johdolla teimme koko perheen voimin viikkosiivouksen. Siskon kanssa pestiin ihan pienenä lattioita ja vähän vanhempana otettiin muutakin vastuuta. Kimppakämpässä huomasi kyllä, kenelle oli opetettu kotona kodinhoitoa ja kenelle ei.

Ap

Eli olet nuori, lapseton, kouluttamaton ja kokematon.

Ainoa perspektiivisi on se oma kapea lapsen perspektiivisi ydinperheestä.

Ja silti tiedät kaiken. Ei voi kuin ihmetellä.

Olen nelikymppinen, kokenut, koulutettu (mitähän tekemistä tälläkin asialla tässä on, tuollaisia perusjuttuja jotka luulisi tajuavan ilman mitään koulutustakin), ydinperheessä elävä neljän lapsen äiti ja ap kirjoitti täyttä asiaa!

En voi kun ihmetellä, jos vanhemmat eivät vaadi tuon ikäisiltä lapsiltaan noita samoja asioita! Olen suorastaan järkyttynyt! Ja ihan samoja keinoja meilläkin lapset käyttää kun ei huvittaisi jotain pyydettyä tehdä. Heittäydytään osaamattomiksi, venkoillaan ja vetkuillaan ja odotetaan, että kyllästynyt tai hermostun ja teen homman itse.

Vierailija kirjoitti:

Mun tulee tästä aloituksesta hirveän huono olo.

Kasvoin uusperheessä, jossa oli minun ja kahden siskon lisäksi isäni poika edellisestä suhteesta. Äitini oli tosi nuori tullessaan äitipuoleksi, vastoin tahtoaan. Muistan loppumattomat tappelut lautasista, leivänmuruista, puiden hakemista jne. Jatkuvan sellaisen ylimielisen pilkan, mten osaamaton ja kömpelö veljeni oli.

Kun veli tuli armeijalomille, äitini kieltäytyi pesemästä hänen pyykkejään, koska ei ”aikuista miestä passaa”. Jne.

Veli on keski-ikäisenä siivousneurootikko. Ja hyvin katkera.

Kyllä se ongelma jossain muualla oli kuin äitisi normaaleissa vaatimuksissa. Oliko pojan äiti kuollut tai muuta traumaattista ja isä poissaoleva? Kukaan ei rakastanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun tulee tästä aloituksesta hirveän huono olo.

Kasvoin uusperheessä, jossa oli minun ja kahden siskon lisäksi isäni poika edellisestä suhteesta. Äitini oli tosi nuori tullessaan äitipuoleksi, vastoin tahtoaan. Muistan loppumattomat tappelut lautasista, leivänmuruista, puiden hakemista jne. Jatkuvan sellaisen ylimielisen pilkan, mten osaamaton ja kömpelö veljeni oli.

Kun veli tuli armeijalomille, äitini kieltäytyi pesemästä hänen pyykkejään, koska ei ”aikuista miestä passaa”. Jne.

Veli on keski-ikäisenä siivousneurootikko. Ja hyvin katkera.

Kyllä se ongelma jossain muualla oli kuin äitisi normaaleissa vaatimuksissa. Oliko pojan äiti kuollut tai muuta traumaattista ja isä poissaoleva? Kukaan ei rakastanut?

Ei ollut missään muussa vika kuin äitipuolen eli äitini suhtautumisessa. Se oli just tuollainen pilkkaava, mollaava ja musertava kuin ap:n kirjoitukset.

Siksipä kirjoituksesta niin paha olo tulikin. Lapsiparka.

Lapset on yksilöitä. Se mikä traumatisoi toisen lapsen voi olla ihan helppoa kestää toiselle lapselle. Esimerkiksi äitipuolen tunnekylmyys. Onneksi lapsi on jo noin iso.

Vierailija kirjoitti:

näin lapsettoman naisen näkökulmasta tää on vähän monimutkainen asia. Paljossa olet kyllä oikeassa, kuten koululäksyistä selviytyminen itse. Se pitää tehdä! Samoin liika kännykän käyttö. 

Itse en rajoittaisi tvn katselua koska se on pois kännykänkatselulta.

Mutta sun asenne on kyllä just paha äitipuolimainen. Ottaisin enemmän sympaattisen asenteen, ja osoittaisin enemmän rakkautta, susta huokuu että hän on sulle vain "joku", jota voit simputtaa, ja iloitset että voit olla tiukka. Tämä kääntyy sinua vastaan myöhemmin. Keittiön siivoaminen ala-aste ikäiseltä ei ehkä suju, sinä olet myös perheenpää joten siivoaminen on sinun työsi. Pyydä isltä palkka lastensa jälkien siivoamisesta. Olet halunnut uusioperheen. Sinun työmäräsi kasvoi . Se on sinun tehtäväsi, ei lapsen siivota.

Lapsi on lapsi, annan hänen olla lapsi, sinä olet halunnut miehen jonka muknana tulee lapsia, joten sinusta tulee äiti.

Siivoaminen ei ole äidin tai äitipuolen työ! Se on koko perheen yhteinen kotityö. Jokainen osallistuu ikätasoisesti. Alle kouluikäinen osaa jo esimerkiksi tyhjentää tiskikoneen (jos astioita ei tarvitse nostaa korkealle) ja kattaa ja pyyhkiä pöydän. Alaluokkalainen osaa valmistaa koulun jälkeen välipaloja ja lämmittää ruokaa, imuroida, ripustaa ja viikata pyykkejä (toki vaatii että näitä taitoja on opetettu). Tuollainen teini-iän kynnyksellä oleva, kuten ap:n tapauksessa, selviytyy kyllä jo ihan oikeasta ruuanlaitosta perussiivoukseen ja pyykinpesuun. Meidän lasten koululla kokkikerhokin pyörii kolmannesta luokasta alkaen.

En tiedä miten muilla, mutta ainakaan meillä ei pienten kotitöiden teko ole mitenkään sulkenut pois leikkiä, harrastuksia, kavereita, koulutehtäviä ja lepoa. Ei myöskään vanhempien huolenpitoa, rakkautta, läheisyyttä ja yhdessä tekemistä.

Mun äiti kasvatti mua sellaisella kylmällä kovalla otteella perustellen etten muuten pärjäisi elämässä. Isä oli viisaampi, tunneälykäs ja syvällisemmin lapsen sielunelämää ymmärtävä. Äiti pehmeni vasta kun ikää kertyi, isä on pysynyt edelleen samanlaisena. Nyt kun katson heitä isovanhempina, kumpikaan ei ole kova. Kumpikaan ei yritä muuttaa lastani jotta hän pärjäisi elämässä, vaan tukevat häntä sellaisena kuin on. Olen ylpeä heistä isovanhempina.

Mun onneni että pysyivät yhdessä vaikka äiti teki isän ja meidän lasten elämästä tunnekylmyydellään hetkittäin erittäin haastavaa lapsuudenkodissani.

Tällä kokemuksella kasvatan omaa lastani, ja jos äitipuolella on erilainen näkemys, ei sillä ole mitään painoarvoa. Hän ei ole lapseni laillinen huoltaja joten kasvatusvastuu ei ole hänellä. Äiti ja isä päättävät lapsensa asioista, kaikki muut siviilit lapsen elämässä ovat tässä asiassa ulkopuolisia. Heiltä otetaan apua vastaan jos sitä itse on ensin pyydetty.