Minua on kohdeltu niin paljon väärin elämässä, että elämäni on sen vuoksi tavallaan mennyt pieleen

Jotkut palstakokemattomat sekoittavat nyt pahasti kivikissan ja jonkun muun.

Kivikissa on itse narsisti, vinkuja, maailma pyörii vain hänen ympärillään, kohtelee lapsiaan kuin paskaa, kiristää järkyttävällä käytöksellä lähipiiriään, manipuloi, uhriutuu ja on ainoastaan minäminäminä.

Sitten tänne on kirjoittanut myös joku toinen jonka tilanteeseen en ota kantaa.

Mm. Mulla vähän samanlainen tarina, tai sellasta kaltoinkohtelua joka on vaikuttanut mun perusrakenteisiin. Niitä ei voi vaihtaa. Olet niiden takia se mikä oot, kokemuksia ei voi pyyhkiä pois tai vaihtaa toisiksi.

Terapiassa saat tukea sille, kuka olet ka opit tunnistamaan toimintaasi ja ajatteluasi. Terapia ei "korjaa" sua, tai mua. Se auttaa, muttei poista ydinongelmaa.

Keskity siihen, et suojaat itseäsi ihmisiltä jotka on sulle haitallisia. Jos et tunnista vaarallisia piirteitä, niin katkaise tilanne siinä vaiheessa kun tajuat et sua hyväksikäytetään. Etsi sellaisia ihmisiä ja tekemistä, joka tekee sut onnelliseksi. Eheytä itseäsi niiden kautta.

Älä vertaa itseäsi standardeihin tai muihin ihmisiin.

AInakin neljä kertaa olen elämäni aikana tullut kutsutuksi "näytille" tilaisuuteen, jossa on ollut tarkoitus myös esitellä ja kiusata julkisesti "naurettavaa ja noloa" ihmistä, sen olen tajunnut vasta paikan päällä.

Mutta kun olenkin ottanut ohjat käsiini ja ylistänyt kutsujat heidän hyvistä puolistaan (siis rehellisesti, koska myös pahantahtoisessa ihmisessä on hyvää ja kaikki me pystymme sekä hyvään että pahaan ) tuloksena on ollut kutsujille nolo tilanne, jossa he  itse ovat "menettäneet kasvonsa".Sen jälkeen olen poistunut tyylikkäästi takavasemmalle...

Suosittelen metodia.

Vierailija kirjoitti:

Mm. Mulla vähän samanlainen tarina, tai sellasta kaltoinkohtelua joka on vaikuttanut mun perusrakenteisiin. Niitä ei voi vaihtaa. Olet niiden takia se mikä oot, kokemuksia ei voi pyyhkiä pois tai vaihtaa toisiksi.

Terapiassa saat tukea sille, kuka olet ka opit tunnistamaan toimintaasi ja ajatteluasi. Terapia ei "korjaa" sua, tai mua. Se auttaa, muttei poista ydinongelmaa.

Keskity siihen, et suojaat itseäsi ihmisiltä jotka on sulle haitallisia. Jos et tunnista vaarallisia piirteitä, niin katkaise tilanne siinä vaiheessa kun tajuat et sua hyväksikäytetään. Etsi sellaisia ihmisiä ja tekemistä, joka tekee sut onnelliseksi. Eheytä itseäsi niiden kautta.

Älä vertaa itseäsi standardeihin tai muihin ihmisiin.

Sori mutta olet pahasti väärässä. Kun ajattelet noin, jäät loppuelämäksesi jumiin uhriasenteeseen. Ihan mistä tahansa voi päästä yli, se ei ehkä ole helppoa mutta mahdollista. Ja pysyvää onnea ja tasapainoa ei voi rakentaa sen varaan että 'eheyttää itseään muiden ihmisten kautta'.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea ketjua, mutta edellisten perusteella olet narsisti, joten sulla ei ole mitään mahdollisuuksia tajuta että muita syyttelemällä ja heistä vikoja etsimällä et pääse eteenpäin vaan pyörit ikuisesti tässä luupissa jossa olet täällä pyörinyt varmasti jo pari vuotta. Huono mäihä, otan osaa.

Tämä muiden ihmisten avoin halveksija se ei pääse ikinä eteenpäin, koska ei kykene hakemaan edes apua ongelmaansa. Ei ole kotoaan saanut siihen resursseja. On luuseri jo syntyjään. Ehkä sinä myös.

ap

Tällä lailla jatkat mahdollisesti loppuelämäsi ymmärtämättä, että paraneminen alkaa siitä että lakkaat jauhamasta muista ihmisistä, näiden vioista ja syyllisyyksistä, ja käännät katseen omaan sisimpään.

Olen pitänyt focuksen sillä koko ajan. Kyllä minä tiedän, milloin koen jonkin asian vääryytenä, ja milloin en. Se on ollut eri asia, miten olen sen oman tunteeni mukaisesti saanut suojella itseäni, ja miten en.

ap

Luulet pitäväsi focuksen omassa sisimmässäsi mutta se ei ole totta. Olet täysin ulkoaohjautuva. Et tuu pääsemään mihinkään ennenkuin sisäistät tuon. Olet täällä jauhanut jo vuosia samoja lauseita pääsemättä milliäkään eteenpäin. Terapiakin meni pieleen. Syy yllä. Tavaallaan se ei ole sinun syy edes, vaan sairautesi vaikein oire.

Tästä hyvä esimerkki oli se kun kerroit terapeuttisi aivan oikein herätelleen sinua kapinaan vanhempiasi kohtaan, pois ulkoaohjautuvuudesta. Jostain huoneen värin valinnasta oli kyse, en muista sitä enää tarkasti. Mutta joka tapauksessa jos asiat olisivat menneet parantavaan suuntaan ja fokus olisi omassa itsessäsi, olisit suuttunut vanhemmillesi että he jyräsivät sinut siinä asiassa. Tunteen kuluttua pois olisit surrut sen että sinulla on sellaiset vanhemmat. Lopputuotteena olisit ruvennut miettimään minkälaiset seinät tästä eteenpäin haluaisit valita huoneisiisi, ihan riippumatta muiden, kuten esim. äitisi mielipiteistä.

Mut ei. Sen sijaan lopetit terapian, ja juutuit jauhamaan siitä kuinka tarvitset äitisi hyväksynnän värille, jonka haluaisit seinillesi valita. Eli tosin sanoen, fokus äidissä, ei omissa haluissa ja tarpeissa.

Se ei ollut ongelmani ydin se ulkoaohjautuvuus. Siinä on muutakin. Tuo ei ollut ratkaisevaa ongelmiini. Se neuvo ei nähnyt ydinongelmaa, eli miten selvitä moitteen kanssa, vaikka olisinkin sitten maalannut huoneen mustaksi. Ja äiti ois halveksinut sitten. En ois saanut apua halveksituksitulemisen nujertavaan vaikutukseen.

ap

Tajuatko että sun pitää pyrkiä pois siitä että jokun ihmisen mielipide nujertaa sut täysin. Ei siihen että saat kaikki maailman ihmiset muuttumaan sellaisiksi, että sinulle ei tule ikinä paha mieli. Mitä sitten jos äitisi halveksii seiniäsi? Jos ihminen on noin idiootti eikä ymmärrä mikä vika käytöksessään on, tällaiseen ihmiseen otetaan etäisyyttä ja hankitaan ympärille mukavampia ihmisiä. Eikä jäädä ikuiseen luuppiin yrittämään marttyiroida kyseistä ihmistä toisenlaiseksi. Ja vaikka saisit kaikki ympärilläsi kohtelemaan sinua silkkihansikkain, aina sieltä joku löytyisi joka ei niin tee ja taas romahtaisit. Temppu on se että irrotat oman arvosi muiden mielipitestä. Se ei ole helppoa eikä onnistu varmaan keneltäkään 100%, mutta sitä kohti on silti pakko pyrkiä jollei halua elää tuollaista elämää kuin sinä.

Eihän siinä ole kysymys pahasta mielestä, jos jonkun ihmisen mielipide saa minut nujertumaan täysin. Kuka minua siinä tilanyåteessa puolustaisi? Kuka uskoisi minua? Kuka sanoisi, että se joku toinen ei ole oikeassa? Se on arvokasta uskoa sitä, mitä muut ihmiselle sanovat. Joskin se voi joskus nujertaa ihmisen täysin, ja minusta minulle halutaan vain pahaa. Miksi uskoisin kenenkään minusta pahaa sanovan haluavan minulle hyvää? He haluavat, että ajattelen itsestäni kuten he, alan halveksia itseäni.

Mistä syystä voisin olla halveksimatta, jos minua halveksii joku sellainen, jonka kuuluisi nähdä minut, rakasta minua ja puolustaa minua? Läheinen ystävä, äiti? Äitini ilmeisesti halveksii minua ja eräs ystäväni menneisyydessä käyttäytyi niin myös.

Totta kai terveesti kohdeltu ihminen pyrkisi siitä vain pois, mutta minut oli opetettu uskomaan, että muiden mielipiteillä on väliä. En itse ollut heidän kanssaan tosin samaa mieltä, mutta mitä sillä oli väliä? Olin aivan yksin.

Ehkä pelkään, että taas uskon jotakuta, jos hänellä on minulle tai minusta pahaa sanottavaa. Ei siinä todellakaan ole kysymys mistään pahasta mielestä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ehdotus. Maalaa seinäsi mustiksi. Kutsu äitisi katsomaan. Seuraa kuinka hän halveksii sinua. Tarkkaile romahtiko maailman ympärilläsi tuusan nuuskaksi? No ei romahtanut. Kaikki jatkuu niin kuin ennenkin. 

Mutta sehän se juuri onkin, kun kaikki jatkuu ennallaan. En minä sellaisella havainnolla mitään tee. Kun asioiden pitäisi jatkua entistä paremmalla tasolla.

Ensin kun luin tekstiäsi, tavallaan innostuin, että heh, toihan ois aika hauska. Mutta siinä on se ongelma, että mun äiti ei enää suhtautuisi siihen niin, että mun pitää tehdä siinä asiassa kuten hän sanoo, niin kiihkeästi, että tulisi esim. tappelu. Kun asuin kotona, hän olisi pöyristynyt enemmän, ja vaatinut minua todellakin ajattelemaan itseäänkin jne.

Nyt hän ei enää voisi vaatia minua ajattelemaan itseään, koska ei asuisi siellä, missä olisin seinän maalannut.

Vaikka kyllä hän ehkä ensireaktiona vaatisi tavallaan siksi sitä seinää pois, että itseään ajatellen se on kauhea häpeä, että en kunnioita kuulemma ketään, kun teen tuollaista, ja se kuulemma antaa muille oikeuden tehdä minulle pahaa.

Että mitä hyötyä mulle on siitä, että edelleen toteamme, että koska teen valintoja, joita en ole hyväksyttänyt läheisilläni, en siis kunnioita ketään ja siis jos he satuttavat minua, niin sehän on heistä oma vikani, koska en kunnioittanut heitä.

Minut on opetettu kunnioittamaan muiden mielipiteitä kohdissa, joissa sinua ei. Se tekee sen eron siinä, miksi sinulle tällainen ei ole ongelma. Sinua ei saa satuttaa, vaikka tekisit ratkaisuja, joissa ei ole ajateltu läheisiäsi, että minkä väristä seinää he pitävät normaalina, ja minkä värisestä seinästä heille ei tule ahdistuskohtausta, joka on sitten siis sinun vikasi.

ap

Vierailija kirjoitti:

h

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea ketjua, mutta edellisten perusteella olet narsisti, joten sulla ei ole mitään mahdollisuuksia tajuta että muita syyttelemällä ja heistä vikoja etsimällä et pääse eteenpäin vaan pyörit ikuisesti tässä luupissa jossa olet täällä pyörinyt varmasti jo pari vuotta. Huono mäihä, otan osaa.

Tämä muiden ihmisten avoin halveksija se ei pääse ikinä eteenpäin, koska ei kykene hakemaan edes apua ongelmaansa. Ei ole kotoaan saanut siihen resursseja. On luuseri jo syntyjään. Ehkä sinä myös.

ap

Tällä lailla jatkat mahdollisesti loppuelämäsi ymmärtämättä, että paraneminen alkaa siitä että lakkaat jauhamasta muista ihmisistä, näiden vioista ja syyllisyyksistä, ja käännät katseen omaan sisimpään.

Olen pitänyt focuksen sillä koko ajan. Kyllä minä tiedän, milloin koen jonkin asian vääryytenä, ja milloin en. Se on ollut eri asia, miten olen sen oman tunteeni mukaisesti saanut suojella itseäni, ja miten en.

ap

Luulet pitäväsi focuksen omassa sisimmässäsi mutta se ei ole totta. Olet täysin ulkoaohjautuva. Et tuu pääsemään mihinkään ennenkuin sisäistät tuon. Olet täällä jauhanut jo vuosia samoja lauseita pääsemättä milliäkään eteenpäin. Terapiakin meni pieleen. Syy yllä. Tavaallaan se ei ole sinun syy edes, vaan sairautesi vaikein oire.

Tästä hyvä esimerkki oli se kun kerroit terapeuttisi aivan oikein herätelleen sinua kapinaan vanhempiasi kohtaan, pois ulkoaohjautuvuudesta. Jostain huoneen värin valinnasta oli kyse, en muista sitä enää tarkasti. Mutta joka tapauksessa jos asiat olisivat menneet parantavaan suuntaan ja fokus olisi omassa itsessäsi, olisit suuttunut vanhemmillesi että he jyräsivät sinut siinä asiassa. Tunteen kuluttua pois olisit surrut sen että sinulla on sellaiset vanhemmat. Lopputuotteena olisit ruvennut miettimään minkälaiset seinät tästä eteenpäin haluaisit valita huoneisiisi, ihan riippumatta muiden, kuten esim. äitisi mielipiteistä.

Mut ei. Sen sijaan lopetit terapian, ja juutuit jauhamaan siitä kuinka tarvitset äitisi hyväksynnän värille, jonka haluaisit seinillesi valita. Eli tosin sanoen, fokus äidissä, ei omissa haluissa ja tarpeissa.

Se ei ollut ongelmani ydin se ulkoaohjautuvuus. Siinä on muutakin. Tuo ei ollut ratkaisevaa ongelmiini. Se neuvo ei nähnyt ydinongelmaa, eli miten selvitä moitteen kanssa, vaikka olisinkin sitten maalannut huoneen mustaksi. Ja äiti ois halveksinut sitten. En ois saanut apua halveksituksitulemisen nujertavaan vaikutukseen.

ap

Tajuatko että sun pitää pyrkiä pois siitä että jokun ihmisen mielipide nujertaa sut täysin. Ei siihen että saat kaikki maailman ihmiset muuttumaan sellaisiksi, että sinulle ei tule ikinä paha mieli. Mitä sitten jos äitisi halveksii seiniäsi? Jos ihminen on noin idiootti eikä ymmärrä mikä vika käytöksessään on, tällaiseen ihmiseen otetaan etäisyyttä ja hankitaan ympärille mukavampia ihmisiä. Eikä jäädä ikuiseen luuppiin yrittämään marttyiroida kyseistä ihmistä toisenlaiseksi. Ja vaikka saisit kaikki ympärilläsi kohtelemaan sinua silkkihansikkain, aina sieltä joku löytyisi joka ei niin tee ja taas romahtaisit. Temppu on se että irrotat oman arvosi muiden mielipitestä. Se ei ole helppoa eikä onnistu varmaan keneltäkään 100%, mutta sitä kohti on silti pakko pyrkiä jollei halua elää tuollaista elämää kuin sinä.

Mä olen ihan uusi tässä keskustelussa mutta teema osui ja upposi. Mulla meni melkein 35v elämästäni katkerana ja miettien että vanhemmat, koulukiusaaminen ja se kierre mikä tästä syntyi on pilannut mun elämän. Kävin terapiassakin, ei auttanut. Mietin vaan että miksen saa sääliä ja ymmärrystä. Mutta kun sitä ymmärrystä ja hyväksyntää EI VOI SAADA ULKOUPUOLELTA. Huomiona muuten ettei sitä kannata uskonnostakaan hakea, se on sitä samaa hyväksynnän hakua ulkopuolelta. Se voi olla hemmetin rankkaa mutta jokaisen pitäisi oppia itse rakastamaan ja arvostamaan itseään, se on ainoa kestävä polku. Kunpa kaikki ihmiset pystyisi sisäistämään tuon.

Mutta jos ei ole edes lupaa tehdä omia valintoja kun kasvattajasi on koko elämäsi syyllistänyt sinua siitä, ettet niitä tekemällä kunnioita muita ja et siksi ansaitse muiden olla satuttamatta sinua? Sehän on aivan väärin kytkeä lapsensa toiveet itsen kunnioittamiseen. En minä tykännyt asioista x koska halusin olla epäkunnioittava, vaan koska en tykännyt samasta mistä äiti, enkä muutenkaan ole kuin äitini, en hänen jatkeensa, enkä kuin hän.

Hänellä oli mielessään oikeus syyttää minua kunnioittamattomaksi JA tehdä minulle paha olo.

Kun minulle tuli siitä, mitä hän sanoi tai teki paha olo, niin se oli kuulemma merkki siitä, että minua soimasi omatunto, ja että minua hävetti. No ei vttu todellakaan ollut. Miksi mua soimaisi omatunto siitä, että tykkään mistä tykkään? Edes, vaikka tykkään olla laiska? Ei siitä saa lasta satuttaa vaikka laiska lapsi ei käytöksellään kunnioittaisikaan vanhempaa. Se on väärin. Jos mulle tuli siinä paha mieli, niin ei takuulla siksi, että mulla oli huono omatunto tai syyllinen olo, vaan siksi, että oma äiti oli minulle ilkeä ja paha.

En minäkään saa lyödä lapsiani siksi, että he eivät tee mitään mitä mä pyydän ekalla eivätkä toisellakaan kerralla. Minähän siinä pska kasvattaja vaan olen, ja saan todellakin luvan katsoa peiliin, jos löisin, tai suhtautuisin heihin niin sairaasti, kuin mun äiti minuun, että kyseessä on KUNNIOITUKSEN PUUTE! Siinä just näkyy narsistisuus äidissä, kun piti mun normaalia erilaisuutta kunnioituksen puutteena.

ap

Nyt mä itseasiassa haudon juuri tapoja osoittaa äidilleni, etten kunnioita, rakasta, enkä arvosta häntä pskaakaan. Vonkkejä? Sellaista, missä se saisi tuntea itsensä oikein epäkunnioitetuksi. Mutta joka oikeasti on vain asia, jossa olen erilainen, kuin hän. Mä haluaisin nähdä sen sian itkevän, kun en kunnioita enää häntä.

ap

Up

Sinänsä tämä ketju tuo kyllä uutta oivallusta taas äitisuhteeni vaikutuksista elämääni pilaavana seikkana, kun aloin miettiä tuota äidin kunnioittamisen vaatimusta. Äiti vaati ihan sairasta itsensä kunnioittamista. Hänelle hänen kunnioittamistaan oli se, etten maalaa sitä seinää mustaksi. Mutta ei hän kunnioittanut minua vastaavalla tavalla.

Sen takia aion hänen loppuelämänsä tehdä hänelle asioita, jotka satuttavat häntä, eikä hävetä tippaakaan. Ois kunnioittanut minua, niin no problemo. Ja siis en tarkoita sillä sitä, että mun kunnioittamistani olisi ollut antaa maalata se seinä.

Mähän EN halunnut mustaa seinää sinänsä, vaan se oli vain entisen terapeuttini heitto, että mitä jos vain tekisit jotain, mitä äitisi ei hyväksy. Mutta ehkei se surkea terapeutti tajunnut, ettei kyse ollut hyväksymättömyydestä, vaan kunnioittamattomuudesta.

Nimenomaan minun. Siitä, miten minua ei kunnioitettu, vaan äiti piti minua alakynnessä ja oli minua kunnioittamaton jopa huutaessaan, että minä olen paha ja teen asioita väärin (eli se tarkoitti oikeasti sitä, että minä en kunnioita häntä. Äiti ei vain sanonut tätäkään sairasta vaatimustaan suoraan, vaan väänsi sitä.) Se ei edes pitänyt paikkaansa, ettenkö ois kunnioittanut äitiä, mutta en vain toteuttanut sitä niillä sairailla tavoilla, joita hän vaati, eli että olisin tehnyt kuten hän käskee tai ollut sellainen kuin hän sanoo.

Mutta hän oli sitä mieltä, että silloin muilla (myös hänellä) on oikeus satuttaa minua. Tai hänhän ei tietenkään mielestään satuta, vaan sanoo asioista. Mutta on se satuttamista, jos sanoo asioista että minä en muka kunnioita muita, ellen tee mitä he määräilevät.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mm. Mulla vähän samanlainen tarina, tai sellasta kaltoinkohtelua joka on vaikuttanut mun perusrakenteisiin. Niitä ei voi vaihtaa. Olet niiden takia se mikä oot, kokemuksia ei voi pyyhkiä pois tai vaihtaa toisiksi.

Terapiassa saat tukea sille, kuka olet ka opit tunnistamaan toimintaasi ja ajatteluasi. Terapia ei "korjaa" sua, tai mua. Se auttaa, muttei poista ydinongelmaa.

Keskity siihen, et suojaat itseäsi ihmisiltä jotka on sulle haitallisia. Jos et tunnista vaarallisia piirteitä, niin katkaise tilanne siinä vaiheessa kun tajuat et sua hyväksikäytetään. Etsi sellaisia ihmisiä ja tekemistä, joka tekee sut onnelliseksi. Eheytä itseäsi niiden kautta.

Älä vertaa itseäsi standardeihin tai muihin ihmisiin.

Sori mutta olet pahasti väärässä. Kun ajattelet noin, jäät loppuelämäksesi jumiin uhriasenteeseen. Ihan mistä tahansa voi päästä yli, se ei ehkä ole helppoa mutta mahdollista. Ja pysyvää onnea ja tasapainoa ei voi rakentaa sen varaan että 'eheyttää itseään muiden ihmisten kautta'.

Esim. Terapiasuhde perustuu siihen, että terapeutin kanssa syntyy "eheyttävä ihnissuhde", jossa terapiassa kävijä on pääasiassa ja terapeutti on kanssakylkijaulkija.

hminen kehittyy ja kasvaa kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa. Jos näitä ei ole, on olemassa ilmiö susilapsista. On sanoa että jokainen eheyttää itse itsensä, yksin. Ihminen ei ole saari.

Tarkoitin sitä, että itsensä kanssa heikoilla olevan ihmisen pitää vaalia elämässään normaaleja ihmissuhteita, jotka ihan omana itsenään auttavat rakentamaan ja kannattelemaan sun elämääsi.

Ja kaltoinkohdellun mahdollisesti traumaisen ihmisen tietysti täytyy hyväksyä itsensä ja lähtötilanteensa sellaisena kuin ne ovat. Lapsena häpäisty saattaa tuntea tietyissä tilanteissa tahtomattaan häpeää, ja sitä ei voi asenteella muuttaa. Asian voi tiedostaa ja hyväksyä, ymmärtää ja yrittää muuttaa tai lieventää. Mutta alkuperäistä oireita aiheuttavaa kokemusta ei voi vaihtaa toiseksi. Sen kanssa vain eletään.

Mieti miten kunnioitat muita. "Lapseni on epäviihdyttävä" "Vihaan lapsiani" "En koskaan jaksa tuntia koululaisen kanssa" "En tee mitään kenellekään vuoksi" Minä!!!!!

Äitisi pitäisi laittaa välit sinuun poikki. Hän on jo tarpeeksi kärsinyt hullusta lapsestaan

Vierailija kirjoitti:

Äitisi pitäisi laittaa välit sinuun poikki. Hän on jo tarpeeksi kärsinyt hullusta lapsestaan

Ei mikään oikeuta siihen, että ensin kiusaa ja sitten katoaa kun ois aika vastata teoistaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mm. Mulla vähän samanlainen tarina, tai sellasta kaltoinkohtelua joka on vaikuttanut mun perusrakenteisiin. Niitä ei voi vaihtaa. Olet niiden takia se mikä oot, kokemuksia ei voi pyyhkiä pois tai vaihtaa toisiksi.

Terapiassa saat tukea sille, kuka olet ka opit tunnistamaan toimintaasi ja ajatteluasi. Terapia ei "korjaa" sua, tai mua. Se auttaa, muttei poista ydinongelmaa.

Keskity siihen, et suojaat itseäsi ihmisiltä jotka on sulle haitallisia. Jos et tunnista vaarallisia piirteitä, niin katkaise tilanne siinä vaiheessa kun tajuat et sua hyväksikäytetään. Etsi sellaisia ihmisiä ja tekemistä, joka tekee sut onnelliseksi. Eheytä itseäsi niiden kautta.

Älä vertaa itseäsi standardeihin tai muihin ihmisiin.

Sori mutta olet pahasti väärässä. Kun ajattelet noin, jäät loppuelämäksesi jumiin uhriasenteeseen. Ihan mistä tahansa voi päästä yli, se ei ehkä ole helppoa mutta mahdollista. Ja pysyvää onnea ja tasapainoa ei voi rakentaa sen varaan että 'eheyttää itseään muiden ihmisten kautta'.

Esim. Terapiasuhde perustuu siihen, että terapeutin kanssa syntyy "eheyttävä ihnissuhde", jossa terapiassa kävijä on pääasiassa ja terapeutti on kanssakylkijaulkija.

hminen kehittyy ja kasvaa kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa. Jos näitä ei ole, on olemassa ilmiö susilapsista. On sanoa että jokainen eheyttää itse itsensä, yksin. Ihminen ei ole saari.

Tarkoitin sitä, että itsensä kanssa heikoilla olevan ihmisen pitää vaalia elämässään normaaleja ihmissuhteita, jotka ihan omana itsenään auttavat rakentamaan ja kannattelemaan sun elämääsi.

Ja kaltoinkohdellun mahdollisesti traumaisen ihmisen tietysti täytyy hyväksyä itsensä ja lähtötilanteensa sellaisena kuin ne ovat. Lapsena häpäisty saattaa tuntea tietyissä tilanteissa tahtomattaan häpeää, ja sitä ei voi asenteella muuttaa. Asian voi tiedostaa ja hyväksyä, ymmärtää ja yrittää muuttaa tai lieventää. Mutta alkuperäistä oireita aiheuttavaa kokemusta ei voi vaihtaa toiseksi. Sen kanssa vain eletään.

Minä olen tuo 'vierailija'. Tämä ketju tekee minut onnelliseksi ja vielä entistä ylpeämmäksi itsestäni koska huomaan miten paljon olen parantunut yksin, ilman terapiaa (missä juoksin vuosia täysin turhaan) mm meditoimalla, kohtaamalla pelkojani ja opettelemalla rakastamaan itseäni ja työstämällä tunnelukkojani. Skema terapiaa en ole kokeillut mutta pohjautuu tunnelukko käsittelyyn, sitä suosittelen jos on huonoja kokemuksia elämästä. Se että valittaa psykoterapeutille on vähän niinkun särkylääkettä, helpottaa mutta ei paranna. Munkin elämä on ollut ihan helvettiä, olen oppinut että minulla ei ole mitään arvoa ja olen vetänyt elämässäni puoleeni aina uusia ja uusia ihmisiä ketkä kohtelee mua huonosti ja olen ollut  niin hemmetin katkera, voimaton, alistunut ja surullinen. Se mitä jotkut tässä ketjussa kertoo omasta arvottomuuden tunteistaan ja huonoista kokemuksistaan on ihan kun mun suusta vielä vuosi sitten. Ja jos mä olen pystynyt toipumaan niin pystyy muutkin jos vaan tarpeeksi haluaa.

Yksi luuseri mari varkaudes sano että luulen itsestäni liikoja. No nyt mie asun isommas kaupungis ja hyväpalkkases työssä🤣