Jos puolisonne menettäisi sairastumisen myötä työkykynsä, jäisittekö suhteeseen?

Ilman muuta jäisin, tietysti.

Olisi ihana päästä itsekkin vaikka sairaseläkkeelle jo ajoissa, vaikka 45. Sillä rahalla kyllä pärjää ja voisi viettää vapaa aikansa miten haluaa.

Jäisin tietenkin

Vierailija kirjoitti:

Ilman muuta jäisin, tietysti.

Olisi ihana päästä itsekkin vaikka sairaseläkkeelle jo ajoissa, vaikka 45. Sillä rahalla kyllä pärjää ja voisi viettää vapaa aikansa miten haluaa.

Ai jaa.

Tietenkin jäisin. En ole naimisissa hänen työnsä kanssa.

Kyllä jäisin.

Vierailija kirjoitti:

Ilman muuta jäisin, tietysti.

Olisi ihana päästä itsekkin vaikka sairaseläkkeelle jo ajoissa, vaikka 45. Sillä rahalla kyllä pärjää ja voisi viettää vapaa aikansa miten haluaa.

Sairaseläkkeelle jäädään kun ei olla toimintakykyisiä. Voi vaikuttaa aika paljon vapaa-ajan viettoon.

Terveelle sairaseläkkeellä olo voi tuntua vapaudelta. Todellisuudessa sairauspuolelta niin huonossa kunnossa oleva ihminen, ettei enää pysty kunnolla minkäänlaiseen työhön on niin toimintakyvytön, ettei sellaisessa elämässä puhuta mistään vapaudesta. Kipuvankila, kotivankila, surun vankila. Pelkää pskaa on sairaseläkkeellä elo, ei siinä arvosta itseään, rahatilanne on aina huono ja ennen kaikkea toimintakyky on surkea.

Terveisin kuntoutustuella ties kuinka monennetta vuotta. Antaisin kaiken paitsi lapsiani, jos tulisin edes sellaiseen kuntoon, että pystyisin käymään töissä.

Tutkitusti naiset jäävät sairaan miehen luokse, mutta miehet usein lähtevät ja jättävät, varsinkin jos vaimo on vammautunut vakavasti.

Jäisin jos puolison luonne ei muutu esim. pura pahaoloaan minuun

Vierailija kirjoitti:

Tutkitusti naiset jäävät sairaan miehen luokse, mutta miehet usein lähtevät ja jättävät, varsinkin jos vaimo on vammautunut vakavasti.

Onko tämä jokin itsekeskeinen Helsinki-tutkimus? Tunnen useita keski-ikäisiä naisia, jotka ovat sairastuneet rintasyöpään ja yhdenkään mies ei ole jättänyt. Ja sittemmin naiset ovat parantuneet ja samat miehet edelleen.

Jäisin jos voitaisiin tehdä edes jossain määrin niitä asioita joita ennenkin: taidetta, ulkoilua, rakastelua. Ja luonne ei muuttuisi merkittävästi. Rahaa nyt ei ole ollut ennenkään.

Mieheni sairastaa plasmasoluleukoosia eli nopeasti kuolemaan johtavaa verisyövän tapaista. Aivoinfarkti, homekeuhkot ja niissä koronan eri variaatiot. Tietysti olen kanssaan.

Me on miehen kanssa sovittu että jos jompikumpi sairastuu tai vammautuu vakavasti tai kroonisesti, otamme eron emmekä ala pilata omaa ja lasten loppuelämää. Terveen puoliskon ei tarvitse ruveta hoitamaan toista ja katkeroitua siitä, vaan voi jatkaa elämäänsä.

Tottakai jäisin suhteeseen. En valinnut puolisoa hänen työkykynsä takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkitusti naiset jäävät sairaan miehen luokse, mutta miehet usein lähtevät ja jättävät, varsinkin jos vaimo on vammautunut vakavasti.

Onko tämä jokin itsekeskeinen Helsinki-tutkimus? Tunnen useita keski-ikäisiä naisia, jotka ovat sairastuneet rintasyöpään ja yhdenkään mies ei ole jättänyt. Ja sittemmin naiset ovat parantuneet ja samat miehet edelleen.

Rintasyöpä ei ole sama, kuin vakavasti vammautunut. 

Mutta tuo on ihan laajasti tehty tutkimus, ei pelkästään Suomessa oleva. 

Ja ei se tutkimus tarkoita, ettäkö kaikki lähtevät, mutta todennäköisemmin mies lähtee naisten sairastuttua, kuin että nainen jättäisi miehen. Näin ollen se, ettei sinulla ole tuollaista kokemusta ei tarkoita, ettäkö näin olisi. Vähän sama, kuin sanoisi että kännissä ajaminen kohottaa riskiä joutua auto-onnettomuuteen, mutta sinä sanoisit että tiedät useamman kännissä ajavan, joka ei ole ollut onnettomuudessa. Ei tämä tarkoita, ettäkö tuo aiempi väittämä olisi totta, sinulla ystävilläsi on vain ollut onni onnettomuudessa. 

  Tietysti jäisin. Myötä- ja vastoinkäymisistä aikanaan puhuttiin, ja jos sen tason lupauksia alkaa perua, niin enpä tiedä, mille elämän sitten voisi perustaa. Tiedän varmaksi, että mieskin jäisi (sairastin kerran jo).

Minun mieheni on työkyvyttömyyseläkkeellä töissä sattuneen onnettomuuden takia. Ihan yhtä rakas tuo on minulle kävi töissä tai ei.

Tietysti jäisin. MUTTA, olen sivusta nähnyt, että joskus näissä tapauksissa on ihan oikeasti kyseessä laiskuus. Esimerkiksi äitini on sairastunut syöpään ja hän heittäytyi marttyyrimaisesti heti sänkypotilaaksi, josta seurasi sitten veritulppa. Lääkärikin torui häntä, että vaikka onkin sairas niin ei saa pelkästään makoilla, siitä seuraa juuri noita veritulppia. Hän pystyy kyllä liikkumaan ja tekemään esimerkiksi ruokaa, mutta mieluummin passuuttaa kaikki pienetkin liikahdukset muilla, eli miehellään ja lapsillaan. Itse makoilee kuin Kleopatra divaanillaan. Siinä menee tosi nopeasti huonoon kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Me on miehen kanssa sovittu että jos jompikumpi sairastuu tai vammautuu vakavasti tai kroonisesti, otamme eron emmekä ala pilata omaa ja lasten loppuelämää. Terveen puoliskon ei tarvitse ruveta hoitamaan toista ja katkeroitua siitä, vaan voi jatkaa elämäänsä.

Onpa yksipuolisesti ajateltu. Hoitotyössä olen nähnyt tälläistä tilanteita ja joskus vammautuminen/sairastuminen on tuonut uutta ulottuvuutta elämään, parisuhteeseen ja perhe-elämään. Oma asenne ratkaisee. Lapselle isä ja äiti ovat tärkeimpiä, olivat he terveitä tai eivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkitusti naiset jäävät sairaan miehen luokse, mutta miehet usein lähtevät ja jättävät, varsinkin jos vaimo on vammautunut vakavasti.

Onko tämä jokin itsekeskeinen Helsinki-tutkimus? Tunnen useita keski-ikäisiä naisia, jotka ovat sairastuneet rintasyöpään ja yhdenkään mies ei ole jättänyt. Ja sittemmin naiset ovat parantuneet ja samat miehet edelleen.

Suomessa omaishoitajat ovat pääasiassa naisia, mutta ei se tarkoita pelkästään puolisoita, vaan esimerkiksi omien vanhempiensa ja vammaisten lastensa omaishoitajuutta.