Millaisella ihmisellä menee usein välit poikki ystävien kanssa?

Joidenkin naisten kanssa tulee sellainen olo aina, että on kolmas tai neljäs pyörä. Tekevät ohareita paremman kaverin aikaa vapautuessa, vaikka olisi sovittu jotakin jne. Kuka sellaista jaksaa?

up

Vierailija kirjoitti:

Jos joutuu ihmissuhteissaan kaltoinkohdelluksi.

Kuka jaksaa olla ystävä sellaisen kanssa, jonka kanssa 80% ystävyydestä on palveluksia hänelle.

Tai jos ystävyydessä on eri säännöt. Toinen suuttuu sellaisesta yksittäisestä käytöksestä mitä itse jatkuvasti tekee.

Ei niitä ystävyyksiä tarvitse katkoa riidoin, ne voi hiipua...

Näin on! En enää aio tehdä myönnytyksiä heti alussa koska niihin totutaan ja niitä odotetaan aina jatkossakin.

Naisilla. bestikset tulee ja menee .

Mä olen vuoden sisällä katkaissut yhteydenpidon kahteen pitkäaikaiseen tuttavaan, toisen voi lukea ystäväksikin. Syynä on ainoastaan se että itselle on tullut ikää tarpeeksi huomata että kumpikin toi enemmän negatiivista kuin positiivista fiilistä. Toista yritin auttaa vuosikaudet järjestämään elämäänsä mutta pakko oli vihdoin huomata että turhaa. Hän oli pahalla tuulella yli 90% yhdessä viettämästämme ajasta. Kaikki vika oli aina jossain muualla.

Toinen otti yhteyttä aina valittaakseen, yleensä miesystävän tekemisistä. Täytyy sanoa että mielessäni ymmärsin sitä miestä ja miksi hän ei vain sitten halunnut muuttaa yhteen ystäväni kanssa. Kun sain kuulla että minä olen muka oikein toivonut epäonnea heidän välilleen katkaisin viestittelyn ja laitoin eston. Kumpaakaan 'menetystä' en ole katunut hetkeäkään. Aika aikaa kutakin.

up

Vierailija kirjoitti:

Hyväksikäytetyillä ihmisillä. Minä voin kertoa oman tarinani: Olen ollut aina aivan liian kiltti. Kunnes heräsin, ja löysin itsetuntoni. Kun ihmiset ympärilläsi tottuvat siihen, että sinua voi aina kohdella miten vaan, onkin heille aikamoinen shokki kun löydät oman äänesi ja ilmoitat ettei sellainen touhu enää käy päinsä. Jos ihmiset ovat tottuneet saavansa sinusta aina jonkun hyödyn, ja sitten katkaisetkin tällaiset hyödynsaaja-ihmiset elämästäsi, se onkin heille yllätys. Kukaan ei tietenkään myönnä, että olisi kohdellut ketään kaltoin tai jopa hyväksikäyttänyt henkisesti tai emotionaalisesti ketään. Joten olkaa korvat höröllä, kun tässäkin ketjussa mainitaan itsekkäistä ja hankalista ihmisistä. Se ei aina mene niin. Jotkut vaan laittavat välit poikki ihmisten kanssa, jotka ovat a) kusipäisiä b) pinnallisia c) hyväksikäyttäjiä. Mieluummin saan hankalan ihmisen leiman, kuin olen ystävä kusipäiden kanssa.

Minun havaintojeni mukaan harva ihminen on yhtä itsekäs ja hankala kuin nämä ex-liiankiltit. Onhan se tavallaan luonnollista, että kun on koko iän se normaali rajanveto muiden suuntaan ollut vaikeaa, niin sitten se heilahtaa helposti siihen toiseen äärilaitaan. Toisaalta hirveän raskasta niille läheisille, joille aidosti kelpaisi normaali vastavuoroinen ystävyys, että nämä voimaantuneet entiset hyväksikäytetyt näkevät yhtäkkiä hyväksikäyttöä ihan kaikkialla eikä mikään normaaliin ystävyyteen kuuluva joustokaan enää onnistu. Mennään siitä liikaa antamisesta siihen ettei kyetä antamaan enää oikein mitään. Lopulta ollaan muututtu yhtä itsekkäiksi kuin ne hyväksikäyttäjätkin - paitsi että omissa silmissä identiteetti on edelleen "liian kiltti" (ja yleensä tästä jaksetaan vielä joka käänteessä jankuttaa). Huoh. Ei enää tämän tyypin ihmisiä elämääni, kiitos. Mieluummin vaikka niitä rehellisiä k*sipäitä.

Mulla oli yksi pitkäaikainen ystävä, tunnettiin lukiosta saakka ja pidettiin yhteyttä enemmän ja vähemmän parikymmentä vuotta. Minulta jäi monta ystävää kouluajoilta, esimerkiksi hän, häneltä ei oikein ketään muuta kuin minut. Ihmettelin jo vuosia sitten, kun hän kertoi vaan pistäneensä välejä poikki milloin kenenkin kanssa, jopa oman siskonsa. No, tämä tapahtui sitten minullekin. Tuli täysin puskista, ettei hän enää vastannut viesteihini eikä puheluihin.

Tuntui alkuun tosi pahalta, kunnes aloin käymään läpi keskustelujamme. Oikeastaan aina hän haukkui ja halveksi muita: julkkiksia, menestyneitä, ystäviään, sukulaisiaan jne. Rikkaat ja menestyneet olivat pahoja, jos naisella oli varakas mies niin se oli paha, jos nainen menestyi, se oli paha. Mielipiteet olivat jyrkkiä ja absoluuttisia. Itse hän edusti vasemmistolaista ajattelumaailmaa, mutta se oli mulle ok ja arvostin hänenkin näkemyksiään vaikka en samaa mieltä ollutkaan.

Niin kävi sitten minullekin, että löysin ihanan miehen ja saimme nopeasti kaksi lasta. Tämä aiheutti välillä kummallista piikittelyä ja yhteydenpito väheni. Sitten menestyin hyvin yhdellä työni osa-alueella, ja kun tämä kävi ilmi, loppui yhteydenpito kuin seinään. Pahaa mieltä lievensi kun aloin ymmärtää tämän kuvion, ilmeisesti kyseessä oli jonkinlainen kateus kaikkia ja kaikkea kohtaan.

mulla meni viimeiseen kaveriin, tai no "kaveriin" välit poikki viitisen vuotta sitten. ei maksanut velkojaan takaisin, teki aina ohareita ja ei vastannut puheluihini ja valehteli jatkuvasti. en katso huonoa käytöstä KENELTÄKÄÄN ja olen siten mielummin yksin.

Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivänä vetäydyn jossain vaiheessa "hiljais eloon", kun henkinen kuormitus alkaa käydä liian suureksi. Minulle mieleinen ystävyys suhde olisi sellainen, jossa voisi tavata muutaman kerran vuodessa. Muutoin uuvun helposti.

Narsisti voi katkoa niin seurustelusuhteen kuin ystävyydenkin silmää räpäyttämättä. Tällaiset ihmiset ovat tunteettomia ja tunnevammaisia, eivät siis ihmisiä lainkaan.

En jaksa lukea koko ketjua, mutta vastaan. Kiusatuilla, kilteillä ja herkillä ihmisillä. Ihmisillä, jotka eivät kestä maailman kovuutta ja ilkeitä ihmisiä. Joillekin se ainoa tapa suojautua sellaisia vastaan, on riitaantua tai laittaa välit poikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyväksikäytetyillä ihmisillä. Minä voin kertoa oman tarinani: Olen ollut aina aivan liian kiltti. Kunnes heräsin, ja löysin itsetuntoni. Kun ihmiset ympärilläsi tottuvat siihen, että sinua voi aina kohdella miten vaan, onkin heille aikamoinen shokki kun löydät oman äänesi ja ilmoitat ettei sellainen touhu enää käy päinsä. Jos ihmiset ovat tottuneet saavansa sinusta aina jonkun hyödyn, ja sitten katkaisetkin tällaiset hyödynsaaja-ihmiset elämästäsi, se onkin heille yllätys. Kukaan ei tietenkään myönnä, että olisi kohdellut ketään kaltoin tai jopa hyväksikäyttänyt henkisesti tai emotionaalisesti ketään. Joten olkaa korvat höröllä, kun tässäkin ketjussa mainitaan itsekkäistä ja hankalista ihmisistä. Se ei aina mene niin. Jotkut vaan laittavat välit poikki ihmisten kanssa, jotka ovat a) kusipäisiä b) pinnallisia c) hyväksikäyttäjiä. Mieluummin saan hankalan ihmisen leiman, kuin olen ystävä kusipäiden kanssa.

Minun havaintojeni mukaan harva ihminen on yhtä itsekäs ja hankala kuin nämä ex-liiankiltit. Onhan se tavallaan luonnollista, että kun on koko iän se normaali rajanveto muiden suuntaan ollut vaikeaa, niin sitten se heilahtaa helposti siihen toiseen äärilaitaan. Toisaalta hirveän raskasta niille läheisille, joille aidosti kelpaisi normaali vastavuoroinen ystävyys, että nämä voimaantuneet entiset hyväksikäytetyt näkevät yhtäkkiä hyväksikäyttöä ihan kaikkialla eikä mikään normaaliin ystävyyteen kuuluva joustokaan enää onnistu. Mennään siitä liikaa antamisesta siihen ettei kyetä antamaan enää oikein mitään. Lopulta ollaan muututtu yhtä itsekkäiksi kuin ne hyväksikäyttäjätkin - paitsi että omissa silmissä identiteetti on edelleen "liian kiltti" (ja yleensä tästä jaksetaan vielä joka käänteessä jankuttaa). Huoh. Ei enää tämän tyypin ihmisiä elämääni, kiitos. Mieluummin vaikka niitä rehellisiä k*sipäitä.

Sinä valitset k usipään, joku toinen valitsee mieluummin yksinäisyyden. Elämä on valinta.

Vierailija kirjoitti:

Minä katkaisin välit mummiini, joka huoritteli minua ja väitti että jaan pillua (kyllä, käytti tätä sanaa) kaikille halukkaille. Ilman syytä. Ollessani 14-vuotias. Kyllä, haukkui omaa 14-vuotiasta lapsenlastaan huoraksi. Nykyään ihmettelee, miksi en halua olla väleissä. Mummi oli muutenkin todella aggressiivinen ja veti aivan järkyttävät raivarit pienistäkin asioista, esimerkiksi jos sukka oli lattialla. Ensin huusi puoli tuntia putkeen ja sitten piti parin tunnin mykkäkoulua. Enkä ollut ainoa, moni muukin lähipiiriin kuuluva ihminen oli huomannut että mummilla ei ole aivan kaikki muumit laaksossa.

Tuo kirjoitustyyli on niin rasittava :'D Kyllä, teki näin. Ei, en ole. Ei, ei ole. Huoh.

joka huoritteli minua ja väitti että jaan pillua (kyllä, käytti tätä sanaa) kaikille halukkaille. Ilman syytä. Ollessani 14-vuotias. Kyllä, haukkui omaa 14-vuotiasta lapsenlastaan huoraksi.

Tuo, että haukkui huoraksi, tuli selväksi jo ensimmäisessä lauseessa -_- Lisäksi mummollasi on saattanut olla dementia. Se muuttaa luonnetta. Eri asia, jos oli terve kuin pukki ja silti huoritteli. Kyllä, huoritteli. Kyllä, 14-vuotiasta. Kyllä, kyllä näin on!

Yksipuolisia kommenteja täällä, joten kerronpa miten asia on. Olin vuosia sellainen, että katselin sormien läpi sitä, että minulle puhuttiin ala-arvoisesti, kohdeltiin huonosti, puututtiin tekemisiini ja aina oltiin arvostelemassa. Minä taas puolestani olen aina antanut muiden olla sellaisia kuin ovat turhia arvostelematta. Minulla tuli mitta täyteen ja siivosin kaikki nämä ikävät ihmiset elämästäni jotka kohtelivat minua ala-arvoisesti. SItä saa mitä tilaa. Nyt sitten ihmettelevät miksi en ole enää tekemisissä. Siinähän ihmettelevät.

Mä olen puolen vuoden sisään katkaissut välit kolmeen eri henkilöön. Olo on ollut äärimmäisen helpottunut, kun olen jättänyt heidät elämästäni. Mitään draamaa näihin ei liity, vaan olen vain ilmoittanut, että on parempi, että emme ole enää tekemisissä.

Voin sitten olla hankala, itsekäs, mitä lie, mutta itse en jaksa olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ottavat enemmän kuin antavat. En siis puhu näistä pahaa jälkeenpäinkään kenellekään, en vain halua viettää heidän kanssaan aikaa.

Välit mennyt sekä "ystäviin" että sukulaisiin. Sukulaisille mikään ei kelvannut vaan kaikki mitä tein oli väärin tehtyä. Koulutus väärä, työpaikka väärä, puoliso väärä, autot ja asunto väärä. Taitaa olla narsisteja koko suku jos aikuinen ihminen ei saa tehdä omia valintojaan vaan kaikki pitäisi tehdä niin kuin muut sanovat.

Ja nämä niin sanotut ystävät? Apua oltiin aina pyytämässä tai tunteja kestäviä ilmaisia terapia istuntoja, joissa käytiin kaikki asia läpi miten elämä on taas ollut julmaa. Tapaamiset vain heidän ehdoillaan, minun toiveillani ei mitään väliä. Jos lupauduin illalla kuskiksi, niin sovituista ajoista ei pidetty yhtään kiinni. Tule hakemaan illalla kuudelta? Lähtöön rupesivat valmistautumaan vasta 2 tuntia sovitun ajan jälkeen.

Jos halusin kertoa omista asioistani niin ei kiinnostanut kuunnella vaan palattiin taas selvittämään omia ongelmia. Eipä tällainen yksipuolisuus houkuttele pitämään minkäänlaisia välejä. Mieluummin olen yksinäinen kuin muiden hyväksi käyttämä.

Sanoisin, että ainakin sellaisella ihmisellä joka on jollain lailla hankala persoona, esim. kovin negatiivinen ihminen, menee monia ihmissuhteita helposti poikki. Itse ainakin tunnen useamman tuollaisen ihmisen.

Vierailija kirjoitti:

Yksi ystävästä etäiseksi kaveriksi päätynyt nainen löytyy, jolle käy aina niin, että välit katkeavat. Hän kilaroi aivan käsittämättömistä asioista, haukkuu kaikki ja poistelee porukkaa facekavereistaan. Outoa kyllä, minä joka sanoin suoraan että toiminta on perseestä, kelpaan vielä kaveriksi. Minun puoleltani homma on kyllä hitaasti kylmenemässä - en voi enää luottaa ihmiseen, joka lyö kaikilla käsiinsä saamillaan aseilla heti, kun kimmastuu. 

Minulla oli samanlainen kaveri. Emme ole enää kavereita.

Miten joku voi suuttua siitä, että pudottaa jonkun face kaverin pois? Face on muutenkin ihan älytön paikka, mikä ei ole kauhean suosiossa nuorten keskuudessa, eikä joidenkin vanhojenkaan. Lopetan yleensä kaveruuden ihan hyvästä syystä, jos minua haukutaan seläntakana ja ollaan olevinaan edessäpäin hyvää kaveria. Huomaan kyllä ihmisestä, jos kanssani ei haluta puhua puhelimessa, vaan vältellään ja keksitään selityksiä miksi pitää lopettaa puhelu. Miksi siis en saisi lopettaa ystävyyttä? Miksi rokottaa jotain olematonta ystävyyttä enempää?