Millaisella ihmisellä menee usein välit poikki ystävien kanssa?

Sellaiset ihmiset ovat kyllä raivostuttavia, jotka valittavat, etteivät kestä negatiivisia ihmisiä ja kaikki muut tuntuvat olevan suuria energiasyöppöjä heille, mutta ovat samaan aikaan myös itse aivan jumalattoman negatiivista sakkia. Kuulisivatpa joskus omat puheensa ennen kuin haukkuvat muita!

-

Nosto

Minä lopetan kanssakäymisen sutkien selän takana paskaa puhuvien kanssa. Näitå on työpaikallakin. Hoidan tietenkin työasiat niin kuin ennenkin mutta mitään muuta en puhu enkä kulje työmatkaa sellaisten kanssa.

Katkoin välit kaveriin, joka ei vastaillut viesteihini joissa kysyin esim. mennäänkö jonnekin tapahtumaan yhdessä, tai voiko tulla kahville joku päivä. Siis useimmiten ei vastannut, kyse ei ollut mistään yhden kerran unohduksesta. Kuitenkin sattumalta tavatessa tuli lämpimästi ja ilahtuneena halaamaan.

Ilkeät, kieroilevat, jotka vaan puhuu muttei kuuntele, jotka käyttää ihmisiä omiin tarpeisiinsa, epäluotettavat, valehtelijat.

Tämmösiä en siedä. Heippa.

Yksi puolituttu on hyvin erikoinen, väittäisin että persoonallisuushäiriöinen tai narsistisia piirteitä omaava. Laittelee välit poikki, jos joku on eri mieltä asioista tai kokee saavansa kritiikkiä jostain. Hyvin mustavalkoinen ihminen, joka splittaa voimakkaasti ihmisiä "hyviin ja huonoihin", välttelee töitä, etäiset välit useimpiin lapsiinsakin. Todella vaikea persoonallisuus joka kokee usein tulleensa väärinymmärretyksi ym.

Mulla oli sellainen ystävä, johon oli ns pakko pitää välit kunnossa, kun joudumme olemaan vielä vuosikaudet tekemisissä. Kun tapasimme ensimmäisiä kertoja, pidin hänestä kovasti. Rempseä, iloinen, sosiaalinen, hauska. Sitten aloin huomata että ottaa pienimmätkin asiat ihmeellisten tvistien kautta loukkauksiksi. Jos sanoi vaikka että "en voi tänään nähdä, koska käytän mummoni kaupassa" laittoi 45 whatsapviestiä siitä, miten itsekäs olen, kun mainitsen mummoni, kun hän on menettänyt oman mummonsa 2010. Että pitäisi ymmärtää hänen tuskansa kun hän ei enää koskaan voi viedä mummoaan kauppaan. Sitten satelee loukkauksia ja tulikiviä ja lietsomalla lietsotaan riitaa. Tai jos aikoi laittaa ruokaa ja kysyi vaikka että mitä haluaisit syödä, käännetään asia jotenkin niin, että onko hän niin vaikea ihminen minun mielestä että joudun kysymään mitä hän HALUAISI syödä enkä päätä itse mitä syödään. Että onko minulle tullut kuva siitä että hän on liian vaikea ja vaativa ja mitä varten ajattelen niin.

Ihan siis pimeitä juttuja suorastaan. Kaikki liittyy omaan napaan.

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni olen huomannut 2 eri vaihtoehtoa siihen, miksi välit menee helposti poikki kavereiden kanssa:

a) Temperamenttisuus, vaativuus, itsekkyys, kaiken pitäisi mennä omilla ehdoilla ja kun ei mene, niin suuttumus -> välirikko.

b) Herkkähipiäisyys, ottaa pienimmätkin sammakot syvinä loukkauksina ja jää niitä märehtimään ja itkemään, näin ollen kukaan ihminen ei voi olla tarpeeksi hyvä ystäväksi, koska kukaan ei ole täydellinen.

Ne joilla on paljon ystäviä, ovat yleensä niitä, jotka katsovat sormien välistä ja huumorilla kavereidensa joskus ikävääkin käytöstä ja antavat itse enemmän kuin saavat. Ovat luonnostaan sellaisia.

Tämä. Itse menetin parhaan ystäväni, kun sanoin erään asian suoraan. Varmaan olisimme vieläkin "ystäviä jos olisin jatkanut hyssylinjalla hänen toiminnastaan ja käytöksestään. Pian hän jätti kaikki sen aikaiset kaverit ja tutut syystä, jota meistä ei kukaan tiedä. Jonkun kerran olemme nähneet kaupassa, mutta ei ole tuntevinaan ketään aiemmasta kaveripiiristä.

Aikuiset joilla hoitamaton ADHD. Kuten minä. Paska homma mut ei ole rahaa hoitaa itseään. Tarttis terapiaa ja lääkkeet. Koittaa vain selviytyä yksinäisenä.

Mä tunnen vaan pari ihmistä, joilla menee vähän väliä välit poikki ja sitten on taas uusi BFF, jota tägätään somessa kaikkeen ja sydänsydänsydän, kunnes viimestään parin vuoden päästä on taas välit katkolla ja uusi BFF löytyy jostain nurkan takaa. Tässä kohtaa kelpaavat usein nekin, joita sen entisen bestiksen kanssa on haukuttu kilpaa. Tyypit ovat yli 30v naisia. Yhteistä niillä on hirvittävä huomionhakuisuus, äänekkyys, "mä oon vaan niin suora ja sanon asiat kuin ne on"-mantra, itsensä parantelu kirurgisilla toimenpiteillä ja mielen sairaudet. Tuntuvat keräävän ympärilleen epävakaita ja samantyyppisiä ihmisiä kuin itsekin ovat.

En muista ikinä katkoneeni välejä kehenkään. Toki joitain nuoruuden kavereita on tippunut matkan varrella, mutta ihan puhtaasti vain molemminpuolisen etääntymisen vuoksi, on muutettu eri kaupunkeihin ja elämät alkaneet mennä eri raiteita pitkin, ei mitään draamaa. Mun lähipiiri on yli 25v takaa ja edelleen samat ihmiset ovat parhaimpia ystäviäni (olen 35v). Niiden kanssa ei koskaan ole ollut kummempaa draamaa, jos nyt jotain teinivuosien "mukariitoja" ei lasketa. Kukaan ei oo ikinä ollut pskanjauhaja eikä poikkasemassa välejä, enkä kyllä jaksaisikaan semmosta lapsellista touhua.

Joo meni välit semmoiseen raskaaseen kaveriin, kaikesta teki ongelman ja valitti päivittäin. Koskaan ollut hyvä.

Puhua kälätti tuntikausia samoja asioita joka kerta vaikkei kukaan kuunnellut. Oli olevinaan parempi kuin muut ihmiset, kaikessa. Päti kaikkeen ja hänen mielipiteensä/näkökulmansa oli se ainoa oikea. Juhlapäivät (pääsiäinen,vappu,juhannus, joulu jne..) olisi pitänyt hänen perheensä kanssa viettää, en suostunut kun on oma perhe ja omat kuviot juhlina, niin suuttui ja valitti kun ei yhtään kivaa/mieliks hälle 🙄 ajallisesti vaati muutenkin todella paljon ja puhelinta piti kytätä 24/7 jos hänellä sattui ole asiaa.. loppuvaiheessa kaveruutta se yhteys vaan hävisi, tuntui kuin tuntemattomattoman kanssa hengaili, ei mitään yhteistä eikä puheenaiheet kiinnostanut. Hänen kanssaan ei tosin suunvuoroa saanu.

Yksipuoliseks muuttui, minä en halunnut mitään mutta se halusi paljon, suunnitteli jopa matkojaki meille kahelle, siinä vaiheessa oli pakko laittaa peli poikki. En vaan voi/kykene sen ihmisen kanssa matkustaa kun jo kahvitteluhetket on tuskaa.

Onneks on mennyttä aikaa tuo.

Joku sanoi edellisissä viesteissä ettei kenenkään kanssa ole pakko olla, totta tuo! Ei ole kenenkään etu jos toinen on väkisin kaveria tai pahinta jos säälistä 😬 hyvin äkkiä tasapaino kaveruudessa menee mettään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli sellainen ystävä, johon oli ns pakko pitää välit kunnossa, kun joudumme olemaan vielä vuosikaudet tekemisissä. Kun tapasimme ensimmäisiä kertoja, pidin hänestä kovasti. Rempseä, iloinen, sosiaalinen, hauska. Sitten aloin huomata että ottaa pienimmätkin asiat ihmeellisten tvistien kautta loukkauksiksi. Jos sanoi vaikka että "en voi tänään nähdä, koska käytän mummoni kaupassa" laittoi 45 whatsapviestiä siitä, miten itsekäs olen, kun mainitsen mummoni, kun hän on menettänyt oman mummonsa 2010. Että pitäisi ymmärtää hänen tuskansa kun hän ei enää koskaan voi viedä mummoaan kauppaan. Sitten satelee loukkauksia ja tulikiviä ja lietsomalla lietsotaan riitaa. Tai jos aikoi laittaa ruokaa ja kysyi vaikka että mitä haluaisit syödä, käännetään asia jotenkin niin, että onko hän niin vaikea ihminen minun mielestä että joudun kysymään mitä hän HALUAISI syödä enkä päätä itse mitä syödään. Että onko minulle tullut kuva siitä että hän on liian vaikea ja vaativa ja mitä varten ajattelen niin.

Ihan siis pimeitä juttuja suorastaan. Kaikki liittyy omaan napaan.

Mulla hieman samankaltainen juttu?

Oli yksi kaveri, jolla oikeasti tai no omien sanojensa mukaan paska elämä/lapsuus. Kaikki minun elämässä tapahtuvat positiiviset iloiset asiat muuttaa negatiiviseksi ja kääntää itteensä. Esim. Minä:" lähden mummon kanssa kaupoille", kaveri:" voi miten kiva olisi mummon/perheen kanssa käydä jossain mutta oli niin paska lapsuus eikä kukaan rakastanut/pitänyt huolta, mummokin ihan itsekäs paska päläpälä..."

Aina kääntää asian ku asian itteensä ja menneisyyteensä, kehtaa vielä kehuskella kuinka on selviytyjä vaikka ei ole päässyt eteenpäin/yli.

Aina jos Itelle jotai kivaa sattui (pääsin vaikka matkoille) niin heti syyllistäminen ja valitus.

meni niin pitkälle asiat etten enää uskaltanut hälle ilmottaa mitään elämääni liityvää.

Mulla. En kestä pskan jauhamista, selkään puukottamista ja valehtelua. Mun on todella helppo laittaa välit poikki pitkistäkin kaverisuhteista, olen mielummin yksin kuin katson huonoa käytöstä.

-

Minulla, kai. Olen introvertti enkä kaipaa seuraa samalla tavalla kuin ekstrovertimmät ihmiset. Jotenkin onnistun ystävystymään esim. töissä kivojen tyyppien kanssa, mutta en jaksa/halua olla vapaalla niin paljon tekemisissä kuin he. Jotkut sitten tästä pahoittavat mielensä kun eivät ymmärrä. En ala tätä tarvettani yksinoloon keneltäkään anteeksi pyytelemään, joten toinen katkaisee välit ja saan kuulla muuta kautta olevani ikävä ja hankala ihminen.

up

Vierailija kirjoitti:

Minulla, kai. Olen introvertti enkä kaipaa seuraa samalla tavalla kuin ekstrovertimmät ihmiset. Jotenkin onnistun ystävystymään esim. töissä kivojen tyyppien kanssa, mutta en jaksa/halua olla vapaalla niin paljon tekemisissä kuin he. Jotkut sitten tästä pahoittavat mielensä kun eivät ymmärrä. En ala tätä tarvettani yksinoloon keneltäkään anteeksi pyytelemään, joten toinen katkaisee välit ja saan kuulla muuta kautta olevani ikävä ja hankala ihminen.

Itselläni sama + olen aika huono käsittelemään riitatilanteita muutenkin ja olen sellainen joka saattaa napsahtaa, raivota ja häipyä ja sille tielle sitten jääden.

Mä en jaksa tyhmiä ihmisiä lähelläni, mulla on sitä varten palsta. Siksi tulee katkottua välit, siis hiivuttua hiljaa pois tyhmien elämästä.

.