Lääkärin lapsista tulee lääkäreitä, duunarin lapsista duunareita

Minä olen perheemme ainoa joka käy lukioa. Sekin on ollut minulle rankkaa, ja vanhemmat toivookin että menen yliopistoon tai AMK:hon. Tiedän etten pärjäisi siellä älykkyydelläni. :( Nytkin olen juuri ja juuri päässyt englannin- ja matikan kursseista läpi. Taso vain vaikeentuu. Masentaa tietää millainen tulevaisuus odottaa: kituutan jossain huonopalkkaisessa ammattissa niin kuin vanhempani. Jään ehkä työttömäksi ja 50-vuotiaana en saa enää töitä. Pitää vain hyväksyä se ettei kaikista voi tulla mitä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Duunarit voivat tienata enemmän kuin akateemiset. Jako duunareihin ja akateemisiin on vanhanaikainen. Tunnen kouluavustajana työskenteleviä joilla on taustalla yliopistokoulutus. Nykyään duunari on hyvässä asemassa vakituisine työpaikkoineen kun taas työttömillä asiat ovat huonommin eikä mahdollisuuttakaan päästä töihin. Ennen työttömiä ei juurikaan ollut.

Sitä jengiä mikä oli vielä 80-luvulla pahimman sortin vasemmistoduunareita, ei enää ole. Ne on elämäntapatyöttömiä nykyään.  Sitten moni putki-ukko "duunari" taas on pahimman sortin kapitalisti yrittäjä. Pahimmillaan kunnon riistäjä jolla työläisiä töissä.

Loppujen lopuksi jokaisen on elettävä itse elämänsä, oli vanhemmat sitten mitä tahansa. Se on vain vastuun välttelyä itsessä, mikäli aina hakee tekosyitä omille valinnoilleen. Identiteetti on löydettävä itse, oli matka sitten kuinka kivulias tahansa. 

Vierailija kirjoitti:

Kuten monesti todettua jo, geeneistä tulee n. puolet. Loput on sisua, työtä ja suotuisat olosuhteet (vanhempien kannustus, kaveripiiri, virikkeet). Keskimääräinen totuus tutkimustulosten valossa.

Poikkeus 1. Vanhempi polvi ei ehkä saanut olosuhteita nousta omalle tasolleen, mutta kannusti lapsensa siihen. Kohtuullisen tyypillistä ennen Suomessa, mutta oletan, että tämä on nykyään harvinaisempaa, koska nykypäivän keski-ikäisillä oli jo mahdollisuus valita oma polkunsa?

Poikkeus 2. Sitten on niitä tähtiä jotka eivät saaneet kotoa kuin haukkuja, mutta oma henkinen kapasiteetti ja tahtotila sai heidät jatkamaan. Harvinaisempaa, mutta hatunnosto heille.

Muistaakseni geenien osuus on pienempi kuin puolet......

Vierailija kirjoitti:

Minä olen perheemme ainoa joka käy lukioa. Sekin on ollut minulle rankkaa, ja vanhemmat toivookin että menen yliopistoon tai AMK:hon. Tiedän etten pärjäisi siellä älykkyydelläni. :( Nytkin olen juuri ja juuri päässyt englannin- ja matikan kursseista läpi. Taso vain vaikeentuu. Masentaa tietää millainen tulevaisuus odottaa: kituutan jossain huonopalkkaisessa ammattissa niin kuin vanhempani. Jään ehkä työttömäksi ja 50-vuotiaana en saa enää töitä. Pitää vain hyväksyä se ettei kaikista voi tulla mitä vaan.

Ikävä tilanne. Tiedän myös esim. lääkäreiden lapsia, jotka eivät ole saaneet tarpeekis hyviä yo-arvosanoja, eivätkä ole päässeet lääkikseen. Yksi lapsi hyppäsi ikkunasta ja teki itsemurhan. Tähän voi liian kovat vaatimukset johtaa. Mä toivon ainakin, että lapseni tekee parhaansa, en halua että hän on alisuoriutuja.

Mikäli aloittajan väite on totta (en perehtynyt tilastoihin), niin en näe asiassa mitään ongelmaa niin kauan kuin kaikilla on kuitenkin mahdollisuus kouluttautua haluamaansa ammattiin.  Jos kotona on painostettu suuntaan tai toiseen oman tahdon vastaisesti niin Suomessa on mahdollisuus opiskella aikuisenakin, toistaiseksi. Yhteiskunta ei pyöri jos kaikki haluavat korkeakoulutuksen. Moni seuraa ihan omasta tahdostaan perheensä ja lähipiirinsä ammatinvalintoja. Olen huolestunut lähinnä siitä putoaako jengiä jo peruskoulussa ja lukiossa sekä amiksessa rahapulan ja kotiolojen rauhattomuuden vuoksi yhteiskunnan rattailta.

Mikä tässä akateemisuudessa tai nyt sitten on niin hienoa? Minä olen ja se on osa identiteettiäni, suku on, mutta eivät he kaikki ole onnellisia, rikkaita tai mitenkään laaja-alaisesti sivistyneitä.  Eivätkä toisaalta duunarit ole sen "rehellisempiä" tai aidompia kuin akateemisetkaan. Tunnen teorian vastaisesti monia, lähinnä tyttöjä jotka tulevat surkeista kotioloista ja jotka ovat akateemisia. Eri asia on onko siitä etenkään naisille rahallista hyötyä: moni nuorena amisammatin hankkinut on jo maksanut puolet omakotitalosta siinä vaiheessa kuin itse aloittaa työelämää. Minun ammattitaitoni omalla alallani on huomattavasti vaatimattomampaa kuin suvun luottorakennusmiehen tai kampaajani.

Niin ja älkää viitsikö heittää tuota sosiaalidarwinisista paskaa työttömistä ja köyhistä. Katsokaa sukujanne pari sukupolvea sitten: samaa köyhää maalaisväestöä meillä kaikilla on esivanhempina.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen perheemme ainoa joka käy lukioa. Sekin on ollut minulle rankkaa, ja vanhemmat toivookin että menen yliopistoon tai AMK:hon. Tiedän etten pärjäisi siellä älykkyydelläni. :( Nytkin olen juuri ja juuri päässyt englannin- ja matikan kursseista läpi. Taso vain vaikeentuu. Masentaa tietää millainen tulevaisuus odottaa: kituutan jossain huonopalkkaisessa ammattissa niin kuin vanhempani. Jään ehkä työttömäksi ja 50-vuotiaana en saa enää töitä. Pitää vain hyväksyä se ettei kaikista voi tulla mitä vaan.

Tottakai voi! Ota yksityisopetusta vaikeampiin aineisiin. Vaikka niiltä koulun tulevilta ällän oppilailta. Ei maksa paljon.

Ja puhu opettajille. Voit saada heiltä tukiopetusta, lisätehtäviä tms. Matikan oppii vain tekemällä laskuja. Uudelleen ja uudelleen, vaikka olisit jo nähnyt vastauksen. Näin opit knoppisäännöt ulkoa. Englannin oppii kokeita varten tenttaamalla sanoja molempiin suuntiin kirjan takaa, opettelemalla ulkoa fraasit jotka opettaja pyytää alleviivaamaan (näillä saa jo yleensä vähintään kasin, pelkästään ulkoa opettelemalla!), lukemalla lehtiä englanniksi (vaikka kevyitä juorujuttuja) ja katsomalla TV:tä ilman tekstejä.

Todennäköisesti syynä on opiskelutekniikkasi, ei älyn puute. Esim. kaverini kertoi usein lukeneensa koealueen läpi viisi kertaa ja sai silti korkeintaan seiskoja. Selvästi hän ei osannut keskittyä olennaiseen tai keskittyä lainkaan (TV auki samaan aikaan tai yritti vaan lukea mahdollisimman nopeasti ilman ajatusta tms.).

Tämän yksinhuoltajaduunarin poika valmistuu tänä vuonna lääkäriksi!

Minä en aikoinani mennyt keskikouluun, koska en niin nuorena ymmärtänyt mitään. Olin ensimmäinen ryhmä, jolla ei ollut viellä peruskoulua.  Kävin sitten kansalaiskoulun, joka muuttui peruskouluksi. Sitten menin kaupalliseen koulutukseen ja lopulta valmistuin merkonomiksi. Sitten olin töissä, mutta koko ajan tuntui, että nämä ovat liian helppoja töitä, enkä saa mitään irti näistä. Menin sitten aikuislukioon ja valmistin sielä. Olin onneni kukkuloilla, kun sain miettiä kaikkia asioita, enkä vaan tyhmiä talousasioita, joita tein työkseni. Pääsin yliopistoon ja valmistuin maisteriksi. En päivääkään kadu, että jätin ne merkonomin työt. Olisin kuollut kohta siihen, että en saanut käyttää aivojani. Minulle asioiden monimutkainen ajattelu sopii, vaikka vanhempani eivät olleet kouluja käyneet.  

Tässä poikkeustapaus.

Äägi kirjoitti:

Tämän yksinhuoltajaduunarin poika valmistuu tänä vuonna lääkäriksi!

Onnea, sinullekin kuuluu osuus menestyksestä!

Mun vanhemmat on aina töissä ollut duunari-isä ja äiti akateemisen alan vähemmän arvostettu "huuhaa-tutkinto", joka ei koskaan työllistynyt. Itse OTM. On totta, että en oikein saanut kotona kannustusta, mitä nyt ala-asteella pakotettiin tekemään läksyjä ja kuulusteltiin sanakokeet (siihen asti kunnes vanhempien osaaminen loppui), ja jouduin maksamaan itse esim lukion välineet koska ei ollut varaa (äiti) tai halua (isä), mutta olen aina pärjännyt suhteellisen oma-aloitteisesti. Musta tuntuu, että olen perinyt kummaltakin vanhemmalta aika hyvät taipumukset eri osaamiseen: isältä logiikkaa ja matemaattista lahjakkuutta, jota äidillä taas ei ole niin yhtään, ja äidiltä kielipäätä. Äiti oppi kieliä hyvin, mutta kun ei viitsinyt ylläpitää osaamistaan.

Siskostani sen sijaan on tulossa melko varma duunari, en usko että lukioon lähtee. Häntä kiinnostavat vielä enemmän kaikki loogiset ongelmat ja käytännön rakentelu, mutta esim kiinnostusta lukea tai välittää oikeinkirjoituksesta ei hänellä ole yhtään.

Ei muuten pidä enää täysin paikkaansa. Vielä omassa ikäluokassa (70-luvulla syntynyt) kaikki akateemisten lapset meni akateemisille aloille, elleivät olleet jotain "mustia lampaita". Sittemmin koulutustaso on noussut, koulutuksen antama huippuduuni ei ole enää itsestäänselvyys, joten pikemminkin nykyään liikettä on myös toiseen suuntaan. Tiedän useamman akateemisten lapsen, joka on vanhempien hyväksynnällä mennyt amikseen ja vanhempia ei haittaa yhtään, koska tietävät, että yliopisto ei enää tuo onnea...

Vierailija kirjoitti:

Ei se nyt ihan noinkaan mene. Meidän porukat, äiti ja isi on ihan perusduunareita. Tehdastyöläisiä, kolmivuoro duunissa. Minä ja veljeni saimme hyvän kasvatuksen ja olemme nyt molemmat akateemisesti koulutettuja. Veljeni väittelee tohtoriksi vuoden sisällä.

Tiedän muutaman ei niin onnellisen tarinan jossa lääkärin poika jäi huumeisiin koukkuun vuosiksi ja loppu lukee hautakivessä.

Akateemisena ihmisenä et tajua yksittöistapausta? ”Ei se kyllä niin mene että appelsiinit on oransseja, kerran näin mustan!”. Huhhuh, miltä alalta olet akateemisesti koulutettu?

Vielä 60-luvulla tai vähän sen jälkeenkin valmistuneet akateemiset pääsivät hyviin töihin, joskus riitti pelkkä yo-tutkinto. Tilanne on muuttunut koko ajan ja enää ei kaikki akateemisen tutkinnon suorittaneet pääse koulutustaan vastaavaan työhön.  Pankinjohtajana  saattoi vielä pitkään 70-luvulla toimia amiksen (maamieskoulun käynyt), koska tämänkin koulun käyminen oli melko harvinaista.  Moni pääsi keskikolun käytyään pankkiin töihin, koska kolulutustaso oli alhaisempi. 

Koulutusta on kohdannut inflaatio. Kuitenkin kannatan koulujen käymistä, koska silloin tiedät enemmän asioista, ja sinun on mukavampaa käydä matkoilla ja yleensäkin seurata uutisia jne.

On myös totta, että monen ihmisen juuret löytyvät maalta ehkä talonpojan, piian tai rengin jälkeläisiä. Aiemmin ei ollut maalla paljon koulutettuja,  ehkä pappi, lääkäri, opettaja..... 

Kuitenin kaikki nämä ovat lisääntyneet.  Tällöin on ollut pakko myös vähemmän koulutettujen lapsista tulla akateemisia.  Niin ihmiskohtaloita on paljon. Kylien pappien ja opettajien tehtävänä oli ennen vanhaan sivistää ihmisiä, jotkut heistä sitten jatkoivat opintoja pitkälle. 

Duunarivanhempien lapsena koulu voi olla ainut paikka, missä säännöllisesti tapaat aikuisia, joilla on ns. lukemalla hankittu ammatti. Heidänkään kanssaan ei yleensä ole mahdollisuutta käydä epämuodollisia keskusteluja opiskelusta, ammateista jne. Muistan vieläkin, miten lukion ensimmäisen vuoden ensimmäisen päivän jälkeen äitini totesi minun olevan tästä eteenpäin perheeni eniten kouluja käynyt jäsen. 16-vuotiaasta se tuntui aika pelottavalta. Koulutettuja aikuisia lähipiirissä oli vain 1970-luvulla merkantiksi lukenut täti, muut olivat kansakoulusta tehtaalle ponnistaneita.

Duunariperheen nuori onkin ammatinvalintaa ja opiskelua koskevien pohdintojensa kanssa yksin. Vaikka vanhemmat suhtautuisivat myönteisesti opiskelemiseen, niin siitä keskusteleminen heidän kanssaan on vaikeaa, kun termeistä alkaen kaikki on heille vierasta. Jos päädyt yliopistoon, niin siinäpä sitten huomaat vuosien mittaan vieraantuvasi vanhemmistasi, kun ei-puhuttavissa olevien asioiden määrä kasvaa kasvamistaan.

Suosittelen tutustumaan esimerkiksi Katriina Järvisen sekä Mari Käyhkön aihepiiriä käsitteleviin kirjoituksiin, jos asia kiinnostaa tilastotiedon lisäksi yksilötason kokemusten valossa.

Vierailija kirjoitti:

Duunarivanhempien lapsena koulu voi olla ainut paikka, missä säännöllisesti tapaat aikuisia, joilla on ns. lukemalla hankittu ammatti. Heidänkään kanssaan ei yleensä ole mahdollisuutta käydä epämuodollisia keskusteluja opiskelusta, ammateista jne. Muistan vieläkin, miten lukion ensimmäisen vuoden ensimmäisen päivän jälkeen äitini totesi minun olevan tästä eteenpäin perheeni eniten kouluja käynyt jäsen. 16-vuotiaasta se tuntui aika pelottavalta. Koulutettuja aikuisia lähipiirissä oli vain 1970-luvulla merkantiksi lukenut täti, muut olivat kansakoulusta tehtaalle ponnistaneita.

Duunariperheen nuori onkin ammatinvalintaa ja opiskelua koskevien pohdintojensa kanssa yksin. Vaikka vanhemmat suhtautuisivat myönteisesti opiskelemiseen, niin siitä keskusteleminen heidän kanssaan on vaikeaa, kun termeistä alkaen kaikki on heille vierasta. Jos päädyt yliopistoon, niin siinäpä sitten huomaat vuosien mittaan vieraantuvasi vanhemmistasi, kun ei-puhuttavissa olevien asioiden määrä kasvaa kasvamistaan.

Suosittelen tutustumaan esimerkiksi Katriina Järvisen sekä Mari Käyhkön aihepiiriä käsitteleviin kirjoituksiin, jos asia kiinnostaa tilastotiedon lisäksi yksilötason kokemusten valossa.

Olen itse kokenut tämän. Jäin yksin, kun kouluttauduin. Siskoni tuli katkeraksi ja väitti, että minä olen perheen lellivauva, vaikka me saimme molemmat ammatillisen koulutuksen nuoruudessa. Sitten kun aikuisena menin lukioon ja yliopistoon, niin tämä oli liikaa sisarellini. Hänellä ei ollut enää mitään sanottavaa minulle ja hänen mukaansa minua oli aina lellitty, vaikka en itse sitä huomannut. Olin aikuisena käynyt lukion ja yliopiston ja asunut omillani.  Ymmärrän myös sen, ettei ole niin helppoa olla yksi tai ainuita suvun koulutetuista.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen perheemme ainoa joka käy lukioa. Sekin on ollut minulle rankkaa, ja vanhemmat toivookin että menen yliopistoon tai AMK:hon. Tiedän etten pärjäisi siellä älykkyydelläni. :( Nytkin olen juuri ja juuri päässyt englannin- ja matikan kursseista läpi. Taso vain vaikeentuu. Masentaa tietää millainen tulevaisuus odottaa: kituutan jossain huonopalkkaisessa ammattissa niin kuin vanhempani. Jään ehkä työttömäksi ja 50-vuotiaana en saa enää töitä. Pitää vain hyväksyä se ettei kaikista voi tulla mitä vaan.

Kyllä se asentteesi on tässä suurin tekijä. Amk ei ole juuri lukiota vaikeampi, suurin haaste monelle viimeisen vuoden oppari. Alasta toki riippuu kans. Mut amkssa noin puolet on amispohjalla siellä ja hienosti pärjäävät...

Asenteella vaan niin kyllä amk tutkinnon läpäsee. Yliopsto on se joka vaatii oikeesti jotai. Amk: iin vaan reippaasti, siitä selviit kyllä jos haluut!

Nimimerkillä tekniikan alaa amkssa opiskeleva. Mun vanhemmat on juristi ja kääntäjä, isovanhemmissa kaikki käyneet yliopstin (juristi, DI, opettaja ja lääkäri). Tiedän että jos tsemppaisin, voisin pärjätä yliopistossa, mutta en jaksa 😆 oon heikko kielissä ja en jaksaisi sitä enkun kielisen aineiston määrää... amk on ihan helppo nakki lukion käyneelle, siitä selvii kyllä. Yliopistossa vasta joutuu tosissaan näkemään vaivaa.

Sisaruksistani vain veljeni meni yliopistoon, tosin sekin kävi eka amkn. Nykyaikana läheskään kaikki ei mee yliopistoon vaikka vanhemmat sen oisi käyneet.

Koulutus on ehkä kokenut inflaation, mutta kouluttamattomuus se vasta onkin. Nykyisin peruskouluun opintonsa jättäneet pääsevät tuskin mihinkään satunnaisia hanttihommia kummempiin töihin. Ja kaikki kunnia duunareille, mutta raskaan suorittavan työn tekijöillä ei useinkaan jää kauheasti aikaa ja energiaa muuhun itsensä kehittämiseen. Tiedän tämän omasta kokemuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Geenit eivät vaikuta aisaan, vaan kodin ympäristö on merkittävämpiä tekijöitä.  Opiskelleet vahemmat todennäköisesti tietävät ja juttelevat lapsien kanssa erilaisista asioista kuin pelkän peruskoulun käyneet, vaikka tässäki on aina poikkeuksia. Pelkkä akateemisuus ei tee hyväksi vanhemaksi eikä pelkkä peruskoulu huonoksi.

Yhteiskuntatieteilijät ovat jo kauan yrittäneet selvitellä tätä asiaa. Vanhempien koulutustausta on löydetty yhdeksi selittäväksi tekijäksi.

Meillä yhteiskuntatieteissä luennoitsija teki vastaavan kyselyn tilastotieteiden luennolla. Niinhän se oli edelleen, että selvästi havaittavissa akateemisen koulutuksen periytyvyys, vaikka useampi kurssikaverini olikin "duunaritaustainen". Tässä oli siis vaihtoehtoina myös muut korkeakoulututkinnot.