Mies ei ota vastuuta - onko muuta ratkaisua kuin ero?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on aikalailla samantyyppinen tilanne. Mies einole aloitteellinen missään asiassa. Siitä automaattisesti seuraa se, että minun pitää ottaa asiat puheeksi, suunnitella ja huolehtia niiden etenemisestä. Joka asiassa. Mies aloitti alan asiantuntijana ison ja kalliin talon rakentamisen jo lähes kymmenen vuotta sitten. Talon eteen hän ei ole kuitenkaan tehnyt mitään moneen vuoteen. Joudun jatkuvasti ottamaan puheeksi rakentamisasiat, mitään ei tapahdu ja talo on aivan kesken. Sen takia ollaan taloudellisesti pinteessä, rahat ei riitä. Kädestä suuhun mennään. Mies vain on, en tiedä tuleeko hänellä edes mieleen, että jotain pitäisi tehdä talon eteenkin joskus. Lapsen asiat on kaikki minun vastuulla. Mies kyllä leikkii ja on lapsen kanssa, mutta vastuu lapsen asioista ja niiden muistaminen ja hoitaminen on minun muistin varassa. Yritän päästä urallani eteenpäin, jotta taloustilanne kohentuisi ja tienaan nyt jo yli tonnin enemmän kuussa kuin mies. Olen yrittänyt puhua miehelle, että pitäisikö hänenkin miettiä, miten voisi saada tulojaan ylemmän, kouluttautuen esim., mutta mitään ei tapahdu senkään suhteen. Kun puhun asioista, mies hermostuu tai itkee, mutta mitään muutosta ei tapahdu. Kotitöissä auttaa myös ja tekee, kun käsketään, mutta oma-alotteisuutta ei ole siinäkään yhtään. Ikinä hänellä ei tule mieleen lähteä kauppaan tai imuroida eikä mitään muutakaan. Haluaisin jutella asiasta niin, että joku kolmas henkilö olisi paikalla, joka asiantuntija vaikka. Kahdestaan siitä ei tule mitään muuta kuin riitaa. Oletko ajatellut jonkun asiantuntujan puoleen kääntymistä?

Miehesi on varmasti henkisesti lukkiutunut tuollaisessa hankalassa tilanteessa ja odottaa ulkopuolista sysäystä tilanteen ratkaisijaksi. Lienee turha sanoa, että ainoa todennäköinen sellainen on lottovoitto ja/tai avioero. En tiedä toisiko kumpikaan onnea teille.

Miehesi käy kuitenkin päivisin töissä? Voi olla, että puhti ei yksinkertaisesti enää riitä päivätyön ja perhe-elämän lisäksi talonrakennukseen. Olisiko mahdollista, että miehen työkaverit voisivat talkoilla auttaa pahimpien pullonkaulojen yli? Tai sitten teidän pyydettävä esim. sukulaisilta apua sen verran, että saatte talon valmiiksi tai edes järkevään myyntikuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on aikalailla samantyyppinen tilanne. Mies einole aloitteellinen missään asiassa. Siitä automaattisesti seuraa se, että minun pitää ottaa asiat puheeksi, suunnitella ja huolehtia niiden etenemisestä. Joka asiassa. Mies aloitti alan asiantuntijana ison ja kalliin talon rakentamisen jo lähes kymmenen vuotta sitten. Talon eteen hän ei ole kuitenkaan tehnyt mitään moneen vuoteen. Joudun jatkuvasti ottamaan puheeksi rakentamisasiat, mitään ei tapahdu ja talo on aivan kesken. Sen takia ollaan taloudellisesti pinteessä, rahat ei riitä. Kädestä suuhun mennään. Mies vain on, en tiedä tuleeko hänellä edes mieleen, että jotain pitäisi tehdä talon eteenkin joskus. Lapsen asiat on kaikki minun vastuulla. Mies kyllä leikkii ja on lapsen kanssa, mutta vastuu lapsen asioista ja niiden muistaminen ja hoitaminen on minun muistin varassa. Yritän päästä urallani eteenpäin, jotta taloustilanne kohentuisi ja tienaan nyt jo yli tonnin enemmän kuussa kuin mies. Olen yrittänyt puhua miehelle, että pitäisikö hänenkin miettiä, miten voisi saada tulojaan ylemmän, kouluttautuen esim., mutta mitään ei tapahdu senkään suhteen. Kun puhun asioista, mies hermostuu tai itkee, mutta mitään muutosta ei tapahdu. Kotitöissä auttaa myös ja tekee, kun käsketään, mutta oma-alotteisuutta ei ole siinäkään yhtään. Ikinä hänellä ei tule mieleen lähteä kauppaan tai imuroida eikä mitään muutakaan. Haluaisin jutella asiasta niin, että joku kolmas henkilö olisi paikalla, joka asiantuntija vaikka. Kahdestaan siitä ei tule mitään muuta kuin riitaa. Oletko ajatellut jonkun asiantuntujan puoleen kääntymistä?

Miehesi on varmasti henkisesti lukkiutunut tuollaisessa hankalassa tilanteessa ja odottaa ulkopuolista sysäystä tilanteen ratkaisijaksi. Lienee turha sanoa, että ainoa todennäköinen sellainen on lottovoitto ja/tai avioero. En tiedä toisiko kumpikaan onnea teille.

Miehesi käy kuitenkin päivisin töissä? Voi olla, että puhti ei yksinkertaisesti enää riitä päivätyön ja perhe-elämän lisäksi talonrakennukseen. Olisiko mahdollista, että miehen työkaverit voisivat talkoilla auttaa pahimpien pullonkaulojen yli? Tai sitten teidän pyydettävä esim. sukulaisilta apua sen verran, että saatte talon valmiiksi tai edes järkevään myyntikuntoon.

Palkkaa jonkun muun tekemään. Niin minä aina emännälle sanon, kun ei nappaa, ja ei muuten koskaan nappaa. En ymmärrä, miksi pitäisi, kun on varaa maksaa muillekin. No mutta eihän se nyt tietenkään käy.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut samassa tilanteessa oman vaimoni kanssa.

Yhteen muutettuani aloitin innokkaasti tekemään remontteja ja kaikenlaisia korjaustöitä.

Jokaisesta tekemästäni työstä löytyi jotain kritisoitavaa ja arvosteltavaa. Jatkoin aikani tekemistä, mutta kun valitus ja arvostelu ei loppunut, lopetin työn kerrallaan kuullessani hommasta arvostelua.

Astioiden tiskaus loppui siihen kun vaimoni kesken tiskaukseni tuli laittamaan vesihanan kiinni ja kehotti minua tiskaamaan toisella, vettä säästävämmällä tavalla (maksan vesilaskut :-)

Takkaa en osannut kuulemma sytyttää ja polttaa oikealla tavalla, joten luovutin suosiolla puiden ostamisen, liiteristä hakemisen ja takan lämmittämisen hänelle.

Asentamani verhotanko oli kuulemma vinossa (vatupassilla tarkistettu), joten hän saa nyt kyllä lainata työkalujani ja asennella taulut, verhotangot ym tilpehöörit seinille niin suoraan kuin itse haluaa.

Kun jatkuvasti saa pahaa mieltä yrittäessään rakentaa ja askarrella paskarrella yhteistä kotia miellyttävään kuntoon, niin omia hermoja säästääkseen on joskus tehtävä radikaaleja ratkaisuja.

Harvakseltaa teen jonkun pikku työn, mutta saadessani ensimmäisenkin negatiivisen kommentin tai silmien pyörityksen, jätän homman tekemättä.

Viimeksi korjailin kodinhoitohuoneen sähköjä ja jouduin hakemaan useampaan kertaan työkaluja ja tarvikkeita ulkovarastosta. Meni kerta, meni kaksi, mutta kolmannella kerralla alkoi valitus kengät jalassa sisällä kulkemisesta, joten olkoon nyt sitten pesemättä tai kuivaamatta pyykkejään, niin ei tarvitse valittaa hiekasta lattialla.

Kun tilaa sähkömiehen hommaa hoitamaan, tuskin valittaa hänelle samasta asiasta :-)

Jos mieheni koki näin (kuten aiemmin ilmoitti), otin asiasta vaarin, enkä v. 2013 jälkeen ole nalkuttanut, kritisoinut, arvostellut, käskenyt tms. Ollaan vain eletty. Olen antanut tilaa ja rauhaa "toipua" ja omaan tahtiin aloittaa rauhassa, kuten toivottiin. Silti aloitusta ei ole tullut ja edelleen painitaan samojen ongelmien kanssa eli edelleenkään häntä ei kiinnosta laskujen maksu tai muustakaan huolehtiminen. Eletään koko ajan kuilun syrjällä milloin katkeaa sähköt, vedet tai puh.liittymät (tätä on käynyt jo useamman kertaa), milloin lähtee autosta kilvet, milloin tulee rakennusvalvonnasta ukaasi toimittaa lopputarkastus. Olenko sitten liian herkkä nalkuttaja, kun olen tätä vain kymmenisen vuotta vasta jaksanut ahdistumatta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on aikalailla samantyyppinen tilanne. Mies einole aloitteellinen missään asiassa. Siitä automaattisesti seuraa se, että minun pitää ottaa asiat puheeksi, suunnitella ja huolehtia niiden etenemisestä. Joka asiassa. Mies aloitti alan asiantuntijana ison ja kalliin talon rakentamisen jo lähes kymmenen vuotta sitten. Talon eteen hän ei ole kuitenkaan tehnyt mitään moneen vuoteen. Joudun jatkuvasti ottamaan puheeksi rakentamisasiat, mitään ei tapahdu ja talo on aivan kesken. Sen takia ollaan taloudellisesti pinteessä, rahat ei riitä. Kädestä suuhun mennään. Mies vain on, en tiedä tuleeko hänellä edes mieleen, että jotain pitäisi tehdä talon eteenkin joskus. Lapsen asiat on kaikki minun vastuulla. Mies kyllä leikkii ja on lapsen kanssa, mutta vastuu lapsen asioista ja niiden muistaminen ja hoitaminen on minun muistin varassa. Yritän päästä urallani eteenpäin, jotta taloustilanne kohentuisi ja tienaan nyt jo yli tonnin enemmän kuussa kuin mies. Olen yrittänyt puhua miehelle, että pitäisikö hänenkin miettiä, miten voisi saada tulojaan ylemmän, kouluttautuen esim., mutta mitään ei tapahdu senkään suhteen. Kun puhun asioista, mies hermostuu tai itkee, mutta mitään muutosta ei tapahdu. Kotitöissä auttaa myös ja tekee, kun käsketään, mutta oma-alotteisuutta ei ole siinäkään yhtään. Ikinä hänellä ei tule mieleen lähteä kauppaan tai imuroida eikä mitään muutakaan. Haluaisin jutella asiasta niin, että joku kolmas henkilö olisi paikalla, joka asiantuntija vaikka. Kahdestaan siitä ei tule mitään muuta kuin riitaa. Oletko ajatellut jonkun asiantuntujan puoleen kääntymistä?

Miehesi on varmasti henkisesti lukkiutunut tuollaisessa hankalassa tilanteessa ja odottaa ulkopuolista sysäystä tilanteen ratkaisijaksi. Lienee turha sanoa, että ainoa todennäköinen sellainen on lottovoitto ja/tai avioero. En tiedä toisiko kumpikaan onnea teille.

Miehesi käy kuitenkin päivisin töissä? Voi olla, että puhti ei yksinkertaisesti enää riitä päivätyön ja perhe-elämän lisäksi talonrakennukseen. Olisiko mahdollista, että miehen työkaverit voisivat talkoilla auttaa pahimpien pullonkaulojen yli? Tai sitten teidän pyydettävä esim. sukulaisilta apua sen verran, että saatte talon valmiiksi tai edes järkevään myyntikuntoon.

Palkkaa jonkun muun tekemään. Niin minä aina emännälle sanon, kun ei nappaa, ja ei muuten koskaan nappaa. En ymmärrä, miksi pitäisi, kun on varaa maksaa muillekin. No mutta eihän se nyt tietenkään käy.

Lisään vielä, että siksihän siellä töissä käydään, ettei tarvi itse risuja kerätä ja ruokaa metsästää.

Vierailija kirjoitti:

Eli mies ei tienaa tarpeeksi. Tämähän se on aina, mikään ei riitä suomiämmille.

Väärin. Mies ei huolehdi edes laskuistaan.

Ihmettelen vain sitä, miksi yksikään mies katselee suomalaisia naisia?

Naislapsen maailma järkkyy jo siitä , että remonttia tehdessä pidetään kengät jalassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut samassa tilanteessa oman vaimoni kanssa.

Yhteen muutettuani aloitin innokkaasti tekemään remontteja ja kaikenlaisia korjaustöitä.

Jokaisesta tekemästäni työstä löytyi jotain kritisoitavaa ja arvosteltavaa. Jatkoin aikani tekemistä, mutta kun valitus ja arvostelu ei loppunut, lopetin työn kerrallaan kuullessani hommasta arvostelua.

Astioiden tiskaus loppui siihen kun vaimoni kesken tiskaukseni tuli laittamaan vesihanan kiinni ja kehotti minua tiskaamaan toisella, vettä säästävämmällä tavalla (maksan vesilaskut :-)

Takkaa en osannut kuulemma sytyttää ja polttaa oikealla tavalla, joten luovutin suosiolla puiden ostamisen, liiteristä hakemisen ja takan lämmittämisen hänelle.

Asentamani verhotanko oli kuulemma vinossa (vatupassilla tarkistettu), joten hän saa nyt kyllä lainata työkalujani ja asennella taulut, verhotangot ym tilpehöörit seinille niin suoraan kuin itse haluaa.

Kun jatkuvasti saa pahaa mieltä yrittäessään rakentaa ja askarrella paskarrella yhteistä kotia miellyttävään kuntoon, niin omia hermoja säästääkseen on joskus tehtävä radikaaleja ratkaisuja.

Harvakseltaa teen jonkun pikku työn, mutta saadessani ensimmäisenkin negatiivisen kommentin tai silmien pyörityksen, jätän homman tekemättä.

Viimeksi korjailin kodinhoitohuoneen sähköjä ja jouduin hakemaan useampaan kertaan työkaluja ja tarvikkeita ulkovarastosta. Meni kerta, meni kaksi, mutta kolmannella kerralla alkoi valitus kengät jalassa sisällä kulkemisesta, joten olkoon nyt sitten pesemättä tai kuivaamatta pyykkejään, niin ei tarvitse valittaa hiekasta lattialla.

Kun tilaa sähkömiehen hommaa hoitamaan, tuskin valittaa hänelle samasta asiasta :-)

Kuulostat lähinnä 5 vuotiaalta, joka saa raivarit jokaisesta negatiivisesta lausahduksesta ja lopettaa leikin kesken.  Onneksi en ole elämäni aikana törmännyt samanlaisiin mielensäpahoittajiin.

Meillä ainakin mies ymmärtää, ettei juoksevalla vedellä tiskata ja sotketa sisätiloja ulkokengillä kävelemällä tai sitten myös siivoaa aiheuttamansa sotkun itse.

Sinähän et ole varmasti ikinä kritisoinut vaimon tekemisiä millään tavalla tai antanut neuvoja, miten ne saisi tehtyä paremmin? Jos vaimo toimisi samalla tavalla kuin sinä, niin teillä ei enää tehtäisi ruokaa, pestäisi pyykkejä, hoidettaisi lapsia jne.

Miksi minun pitäisi kritisoida vaimoni tekemisiä? Hän tekee asiat omalla tavallaan ja se riittää minulle.

Normaaliin kohteliaisuuteen kuuluu olla valittamatta jokaisesta pikkuasiasta. 

En pidä järkeävän antaa neuvoja täysijärkiselle ihmislle, ellei hän neuvoani kysy. Eri asia tietenkin jokin vaaraa aiheuttava asia, Kuten esim. kengät jalkaan remppahommissa ja etenkin sähkötöissä :-)

Hiekka on hiekkaa ja sen saa pois lakaisemalla, mutta astuminen naulaan aiheuttaa sairaalareissun ja sähköisku pahimmassa tapauksessa kuoleman.

Nimenomaan raivostumista välttääkseni kehittelin oman keinoni mahdollistaa yhdessäolon vaimoni kanssa, sillä hän on hyvä nainen, vaikkei remppahommista mitään ymmärräkään :-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meni kerta, meni kaksi, mutta kolmannella kerralla alkoi valitus kengät jalassa sisällä kulkemisesta,

Millainen urpo käveleekään kengät jalassa sisällä? Kai sä nyt edes siivoat sotkusi vastaavasti itse?

Remppahommiahan kannattaakin tehdä avojaloin, urpo. Mutta ethän sä muusta tiedä kuin kevätverhojen valinnasta.

Sivusta, justhan sä sanoit, ettet tee niitä remppahommiakaan?

Sanoinko olevani se kirjoittaja, urpo? Tehkää naiset itse remppanne.

Ai niin, ette pysty kun aika menee mammapalstalla nillittäessä.

Mikäs vellipöksy se siellä oikein on, kun päivystät vinkumassa täällä mammapalstalla? Olenkin teettänyt meillä ison osan remonteista. Pienemmät jutut mies on hoitanut ihan oma-aloitteisesti, eikä anna minun osallistua niihin, olen apuani tarjonnutkin.

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Sopikaa, että te molemmat siirrätte joka kuukausi jonkin summan säästöön, jonka käytetään talon remontointiin

2. Jaatte perheen kulut tasan. Molemmat osallistuvat.

3. Ette näe kavereita muutamaan kuukauteen, vaan pyhitätte vapaa-aikanne toisillenne ja perheellenne. Hankkikaa miehen kanssa yhteinen harrastus esim. lenkkeily, uimahallissa käynti jne.

4. Hankkikaa siivooja, joka siivoaa kotinne. Hinta 25-30 e/h ja saa vielä kotitalousvähennyksen.

5. Tehkää kotitöitä yhdessä hyvällä fiiliksellä. Tänään ei ole kenenkään tiskivuoro, vaan tiskaamme yhdessä koko perhe!

Jatkan tätä:

Ja kun olette saaneet vähän rahaa säästöön, palkatkaa timpuri tekemään ne talon keskeneräiset osat valmiiksi. Tai järkätkää yhdessä miehen kanssa talkoot, jonne kutsutte kaikki ne, joita miehesi on auttanut ja teette sitten porukalla homman loppuun. Saa olla kivaakin. 

Välien katkaisemista kavereihin kuukausiksi en suosittele. Kaikki tarvitsevat muita ihmisiä. 

Siihen, että omat lapset eivät tunnu kiinnostavan miestä, ei mulla ole mitään ehdoitettavaa. Se on käsittämätöntä. Ja surullista.

Työhuolesi saattavat olla vain heijastumaa kotihuolista ja pidät miestä syypäänä ihan kaikkeen. Nauti siitä, että saat olla töissä, omillasi, poissa kotoa.

Jos rahahuolesi ovat todellisia, niin sait jo siihen toimivia neuvoja.

Pidätkö miehestäsi yhtään? Mistä hänessä pidät?

Voi olla, että miehesi yksinkertaisesti ajattelee, että maailma on puuhaamista varten (kavereiden auttaminen, projektit, työ) ja koti on sitten vain lepoa varten. Aiheuttaahan sen kodin arkeen kitkaa, mutta ei se mikään ihan käsittämätön ajatuskuvio ole. 

Ällistyttävän huonosti mammat olivat avauksen lukeneet. Alkupuolella vastanneet eivät olleet huomanneet, että ap käy töissä, avioliitto on kestänyt jo vuosia, että ap on muuttanut toimintatapojaan (lopettanut nalkuttamisen) vuosia sitten, mutta mies ei ole muuttanut omiaan. Ehkä on niin, että jos lukee tarkemmin, on vaikeampi vastata ilkeästi?

Kiitos järkevästä kommentista. Työni on henkisesti melko vaativaa, ja nyt olenkin tullut siihen tulokseen, vihdoin myönnän itsellekin (liian myöhään?), että tämä pitkään jatkunut siviilielämän ahdistus on pitkäti vaikuttanut myös totaalisen työuupumuksen kehittymiseen. Koen, että nyt on viime hetket muuttaa suuntaa -muutoin olen kohta työtön ja työkyvytön. Mielekästä työtänikään en haluaisi menettää.

Pidän miehessäni monistakin asioista. Olen hyvin kiintynyt häneen pitkän suhteen johdosta. Meillä on paljon hienoja kokemuksia yhteisessä historiassa. Meillä on samanlainen huumorintaju, nauretaan paljon yhdessä, viihdytään toistemme seurassa. Seksi sujuu. Meillä on pitkälti samanlainen käsitys ja arvot elämästä paitsi nämä, jotka avauksessa toin esiin! Ne ovat vain niin suuria perustavanlaatuisia juttuja, että nyt tämä taitaa kaatua tähän. Eroa en ole halunnut, enkä edelleenkään halua, siksi olen sinnitellyt ja yrittänyt asennoitua "rennommin", mutta....

Vierailija kirjoitti:

Minä hyväksyin sen, että mies ei tule muuttumaan kokonaan. Kyseessä on meillä myös luonne-ero: Mies on impulsiivinen, lyhytjännitteinen ja höveli, minä taas pitkähermoinen, suunnitelmallinen ja tarkka.

Saimme asiat toimimaan jollain lailla niin, että minä pidän jonkinlaista vetovastuuta, mutta mies tiedostaa sen. Esim. raha-asioissa laitoimme miehen tililtä suoraveloituksena hänen osansa laskuista ja menoista taloustilille, jota minä hallinnoin. Miehellä ei ole edes korttia tai tunnuksia tiliin.

Monissa asioissa joudun käskyttäjän rooliin. "Pakotan" miehenkin mukaan yhteiselon ostoksiin esim. antamalla ostoslistan käteen ja kysymällä, puuttuuko siitä jotain. Tai suoraan käsken miehen vaikka ruoanlaittoon laittamalla tarpeet valmiiksi kuin lapselle. Kotitöitä teen muutenkin eniten silloin, kun kumpikin on kotona. Harvoin mies kehtaa maata sohvalla ja katsella vierestä, kun toinen rehkii.

Mies ei muista asioita, jos niistä puhutaan yhden kerran. Se ei ole välinpitämättömyyttä tai laiskuutta, jos hän unohtaa luvanneensa hakea minut lääkärikäynniltä ensi viikolla. Mies itsekin tunnistaa tämän muistiongelman, joten hän kirjoittaa nykyään kaikki tärkeät asiat pieneen muistivihkoon. Joskus hän laittaa kännykkäänkin muistutuksen edelliselle illalle.

Täysin tasavertaistahan tällainen ei ole, mutta itsepä olen miehen valinnut. En voi häntä kokonaan muuttaa. Avainasiassa tässä sopumme säilymisessä on se, että mies kuitenkin osaa mennä itseensä ja myöntää, että joissain asioissa meillä ei mene vastuu tasan. Lisäksi mies selkeästi yrittää tehdä asialle jotain. Kun olimme esimerkiksi puhuneet ruoanlaiton jäämisestä aina minulle, alkoi mies selkeästi tarjota apuaan useammin ja kysyä, mitä ruokaa hän voisi laittaa.

Keskustelu on tässäkin tärkein asia. Te ilmeisesti keskustelettekin, mutta mies ei lopulta kuitenkaan tee mitään asioiden muuttamiseksi. Kannattaa ehkä vielä olla konkreettisempi ja esittää toiveita, miten haluaisit minkäkin asian menevän? Ihan kunnollisia esimerkkejä elämästänne. Asiat kannattaa pilkkoa pienempiin osiin. Pelkkä toteamus "ota enemmän vastuuta" ei välttämättä riitä. Siigen on helppo vastata "joojoo" ja unohtaa asia päivän päästä.

Olisin täysin tyytyväinen kuvaamasi kaltaiseen tilanteeseen, mutta mies sanoi myös vuosia sitten, ettei pidä siitä, että minä "määrään" kaikesta mm. ilmoitin milloin pitää mikäkim lasku maksaa ja ostaa kaupasta mitäkin tai hoitaa joku asia tiettyyn pvm mennessä. Itsekin väsyin siihen, että samasta asiasta joutui muistuttamaan 3-5 kertaa. Joten lopetin sen. Tässä nyt ollaan. En määrää, en nalkuta ja asiat hunnigolla. Tuolloin aiemmin ne vielä pysyivät järjestyksessä.

Siis...mies ei remontoi, ole perillä lasten kouluasioista eikä murehdi raha-asioista? Jos käy töissä ja kuitenkin osallistuu perhe-elämään niin en näkisi näitä ihan niin painavina juttuina.

Oma mieheni aivan samanlainen mutta arvostan tapaansa olla stressaamatta liikaa rahasta jollei mahdollisuutta saada lisätuloja ole näkyvissä. Meillä tosin tuon ohella on henkinen väkivalta ja uskottomuus jotka saavat minut harkitsemaan eroa mutta ilman niitä elämä miehen kanssa olisi hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on aikalailla samantyyppinen tilanne. Mies einole aloitteellinen missään asiassa. Siitä automaattisesti seuraa se, että minun pitää ottaa asiat puheeksi, suunnitella ja huolehtia niiden etenemisestä. Joka asiassa. Mies aloitti alan asiantuntijana ison ja kalliin talon rakentamisen jo lähes kymmenen vuotta sitten. Talon eteen hän ei ole kuitenkaan tehnyt mitään moneen vuoteen. Joudun jatkuvasti ottamaan puheeksi rakentamisasiat, mitään ei tapahdu ja talo on aivan kesken. Sen takia ollaan taloudellisesti pinteessä, rahat ei riitä. Kädestä suuhun mennään. Mies vain on, en tiedä tuleeko hänellä edes mieleen, että jotain pitäisi tehdä talon eteenkin joskus. Lapsen asiat on kaikki minun vastuulla. Mies kyllä leikkii ja on lapsen kanssa, mutta vastuu lapsen asioista ja niiden muistaminen ja hoitaminen on minun muistin varassa. Yritän päästä urallani eteenpäin, jotta taloustilanne kohentuisi ja tienaan nyt jo yli tonnin enemmän kuussa kuin mies. Olen yrittänyt puhua miehelle, että pitäisikö hänenkin miettiä, miten voisi saada tulojaan ylemmän, kouluttautuen esim., mutta mitään ei tapahdu senkään suhteen. Kun puhun asioista, mies hermostuu tai itkee, mutta mitään muutosta ei tapahdu. Kotitöissä auttaa myös ja tekee, kun käsketään, mutta oma-alotteisuutta ei ole siinäkään yhtään. Ikinä hänellä ei tule mieleen lähteä kauppaan tai imuroida eikä mitään muutakaan. Haluaisin jutella asiasta niin, että joku kolmas henkilö olisi paikalla, joka asiantuntija vaikka. Kahdestaan siitä ei tule mitään muuta kuin riitaa. Oletko ajatellut jonkun asiantuntujan puoleen kääntymistä?

Me kävimme pariterapiassa olisiko ollut v. 2014, kun tilanne oli kaoottinen, lähinnä kai minun mielestäni. Silloin mies juuri sanoi, että SIKSI hän ei ole tehnyt keskeneräisiä asioita loppuun, kun ärsyttää, kun minä nalkutan ja määrään. Sovittiin toimintatapojen muutoksesta. Ja lopetin asioista huomauttelemisen. Tässä ollaan. Montako vuotta vielä minun pitää antaa aikaa, että mies voi omassa tahdissaan alkaa ottaa vastuuta ja hoitaa asioitaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luitkohan ollenkaan aloitusta? Kyllä, käyn töissä ja sen lisäksi huolehdin kaikista juoksevista asioista.

Talon keskeneräisillä osilla tarkoitan sellaisia, että esim lopputarkastus saataisi joskus tehtyä. Olisi pitänyt tehdä jo monta vuotta sitten. Tapetoida osaan itsekin ja sitä olen myös tehnyt. Montaa muutakin varmaan osaisin, mutta mies on luvannut hoitaa, joten odotan häneltä myös sanojen mittaisuutta.

Talo on  kesken, koska teillä on menossa valtataistelu. Ongelma siis ei ole niinkään talon keskeneräisyys vaan että mies ei pidä lupauksiaan. Ymmärrän ärsytyksen, mutta mä tekisin itse loppuun sen mitä osaisin, ja loput palkkaisin remonttifirman tekemään. Sen jälkeen harkitsisin vakavasti avioeroa. Talon kun saa paremmin myytyä valmiina kuin keskeneräisenä.

Mikä valtataistelu tässä enää on? Ymmärsin, että oli ehkä alkujaan, mutta mielestäni se loppui v. 2014 paikkeilla, kun luovutin "nalkuttamisesta".

Vierailija kirjoitti:

Siis...mies ei remontoi, ole perillä lasten kouluasioista eikä murehdi raha-asioista? Jos käy töissä ja kuitenkin osallistuu perhe-elämään niin en näkisi näitä ihan niin painavina juttuina.

Oma mieheni aivan samanlainen mutta arvostan tapaansa olla stressaamatta liikaa rahasta jollei mahdollisuutta saada lisätuloja ole näkyvissä. Meillä tosin tuon ohella on henkinen väkivalta ja uskottomuus jotka saavat minut harkitsemaan eroa mutta ilman niitä elämä miehen kanssa olisi hyvää.

Luin vasta jälkikäteen muut kommentit jotka valottivat enemmän hieman epäselvää aloitusta. Mies siis on onnistunut saamaan itsensä jo ulosottoonkin..

Miten mies on pärjännyt elämässä ennen kuin tapasitte? Oliko silloinkin pää puskassa laskujen suhteen vai luottaako nyt siihen että vaimo hoitaa kaiken?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luitkohan ollenkaan aloitusta? Kyllä, käyn töissä ja sen lisäksi huolehdin kaikista juoksevista asioista.

Talon keskeneräisillä osilla tarkoitan sellaisia, että esim lopputarkastus saataisi joskus tehtyä. Olisi pitänyt tehdä jo monta vuotta sitten. Tapetoida osaan itsekin ja sitä olen myös tehnyt. Montaa muutakin varmaan osaisin, mutta mies on luvannut hoitaa, joten odotan häneltä myös sanojen mittaisuutta.

Talo on  kesken, koska teillä on menossa valtataistelu. Ongelma siis ei ole niinkään talon keskeneräisyys vaan että mies ei pidä lupauksiaan. Ymmärrän ärsytyksen, mutta mä tekisin itse loppuun sen mitä osaisin, ja loput palkkaisin remonttifirman tekemään. Sen jälkeen harkitsisin vakavasti avioeroa. Talon kun saa paremmin myytyä valmiina kuin keskeneräisenä.

Mikä valtataistelu tässä enää on? Ymmärsin, että oli ehkä alkujaan, mutta mielestäni se loppui v. 2014 paikkeilla, kun luovutin "nalkuttamisesta".

Ennen oli kyse siitä, että remontti tulisi tehtyä valmiiksi. Nyt tuolla ei ole enää väliä vaan väliä on sillä, kuka sen tekee: mies, joka on luvannut tehdä, vai sinä, joka voisit tehdä, mutta et tee, koska mies on luvannut tehdä. Lopputulos eli remontin valmistuminen on muuttunut epäoleelliseksi asiaksi ja kuka tekee, on muuttunut oleelliseksi asiaksi. Tämä on valtataistelua. 

Vierailija kirjoitti:

Siis...mies ei remontoi, ole perillä lasten kouluasioista eikä murehdi raha-asioista? Jos käy töissä ja kuitenkin osallistuu perhe-elämään niin en näkisi näitä ihan niin painavina juttuina.

Oma mieheni aivan samanlainen mutta arvostan tapaansa olla stressaamatta liikaa rahasta jollei mahdollisuutta saada lisätuloja ole näkyvissä. Meillä tosin tuon ohella on henkinen väkivalta ja uskottomuus jotka saavat minut harkitsemaan eroa mutta ilman niitä elämä miehen kanssa olisi hyvää.

Sinusta on ihan ok, että taloon ei saada lopputarkastusta tehtyä? Ja että laskut valuvat ulosottoon? Ok. Itse en usko, että koskaan voisin asioiden kanssa näin elää. Tähän asti olen voinut, kun olen ajatellut, että ne tullaan hoitamaan. Enkä ole masentunut, vaan ajatellut, että asiat saadaan järjestymään. Mutta nyt alkaa usko loppua, kun oma vointi on mennyt niin huonoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meni kerta, meni kaksi, mutta kolmannella kerralla alkoi valitus kengät jalassa sisällä kulkemisesta,

Millainen urpo käveleekään kengät jalassa sisällä? Kai sä nyt edes siivoat sotkusi vastaavasti itse?

Remppahommiahan kannattaakin tehdä avojaloin, urpo. Mutta ethän sä muusta tiedä kuin kevätverhojen valinnasta.

Sähkötöitä tehdessä ei ole koskaan vielä tarvinnut kenkiä pitää jalassa ja niitä tulee kuitenkin tehtyä vähän väliä. Ruuvarillako meinasit itseltäsi varpaan irroittaa?

Kai sä pölvästi edes osasit oma-aloitteisesti siivota aiheuttamasi turhat sotkut?

Olenko ainut nainen, jonka mielestä tämä ei ole ongelma, kunhan ei matoilla ronttosta likaisilla kengillä? Kyllä minä viitsin lattiat siivota, jos mies saa sähkötyöt tehtyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luitkohan ollenkaan aloitusta? Kyllä, käyn töissä ja sen lisäksi huolehdin kaikista juoksevista asioista.

Talon keskeneräisillä osilla tarkoitan sellaisia, että esim lopputarkastus saataisi joskus tehtyä. Olisi pitänyt tehdä jo monta vuotta sitten. Tapetoida osaan itsekin ja sitä olen myös tehnyt. Montaa muutakin varmaan osaisin, mutta mies on luvannut hoitaa, joten odotan häneltä myös sanojen mittaisuutta.

Talo on  kesken, koska teillä on menossa valtataistelu. Ongelma siis ei ole niinkään talon keskeneräisyys vaan että mies ei pidä lupauksiaan. Ymmärrän ärsytyksen, mutta mä tekisin itse loppuun sen mitä osaisin, ja loput palkkaisin remonttifirman tekemään. Sen jälkeen harkitsisin vakavasti avioeroa. Talon kun saa paremmin myytyä valmiina kuin keskeneräisenä.

Mikä valtataistelu tässä enää on? Ymmärsin, että oli ehkä alkujaan, mutta mielestäni se loppui v. 2014 paikkeilla, kun luovutin "nalkuttamisesta".

Ennen oli kyse siitä, että remontti tulisi tehtyä valmiiksi. Nyt tuolla ei ole enää väliä vaan väliä on sillä, kuka sen tekee: mies, joka on luvannut tehdä, vai sinä, joka voisit tehdä, mutta et tee, koska mies on luvannut tehdä. Lopputulos eli remontin valmistuminen on muuttunut epäoleelliseksi asiaksi ja kuka tekee, on muuttunut oleelliseksi asiaksi. Tämä on valtataistelua. 

Väärin. Minä en ko. hommia osaa tehdä. Ne oli silloin miehen hommia, ja sitä ne ovat edelleen. Itselläni ei myöskään ole voimavaroja niiden tekemisten opetteluun.

Alkujaan meillä oli selkeä työnjako jo ennen kuin rakentamisesta oli päätetty. Rakentaminen oli miehen aloite, halu ja ptojekti, ei minun. Ilmoitin jo silloin, että minulla ei ole siihen kiinnostusta. Lupasin kyllä hoitaa KAIKEN muun, jos hän vain jaksaa rakentaa. Ja hoidin. Ja hoidin edelleen, vaikka hän ei enää rakentanutkaan. Ja hoidan tänä päivänäkin, paitsi ne mihin lupasin pariterapiassa olla puuttumatta ja ne mitkä on uupumuksen myötä ollut pakko jättää pois.

Ainoa valtataistelu tässä lienee se, että voiko mies jatkaa tuolla tavalla loputtomiin vai lähdenkö minä. Erolla en kyllä haluaisi alkaa "uhkailemaan", ja sitähän se on, jos hänelle kerron, että tätäkin vaihtoehtoa nyt olen miettinyt...

Kuulostaa kovin tutulta. Olen alkanut vihata kotiamme, koska remontti on sieltä täältä kesken. Miehen innostus on vaan lopahtanut. Hän itse on halunnut tehdä isoja muutoksia ja remontteja. Minulle olisi riittänyt paljon vähempikin. Olen myös auttanut häntä niin paljon kuin olen pystynyt ja osannut.

Monta kertaa olen ehdottanut, että myydään talo ja muutetaan vaikka rivitaloon. Hänelle se ei kuitenkaan käy. Mainittakoon, että minä teen meillä lumityöt, ajan nurmikot, putsaan rännit jne.

Raha-asiat meillä on jotenkuten vielä hoidossa. Joudun kyllä valvomaan, että miehen veroprosentti on oikein ja raha riittää pakollisiin menoihin. Mies hoiti tammikuussa verokorttiasiansa ihan viime tingassa ja jouduin kyllä ihan jatkuvasti muistuttamaan, että hoitaa sen.

Monessa asiassa olen lopettanut välittämästä, mutta raha-asiat mun pitää saada pidettyä kunnossa, ettei tule kauheita ongelmia.

Oma mieheni ei ole aina ollut tällainen. Olen yrittänyt keskustella, että miksi häntä ei kiinnosta enää mikään, mutta selitystä en oikein ole saanut. Välillä on sanonut, että häntä väsyttää. Olen antanut nukkua. Ei vaikutusta. Olen kehoittanut menemään lääkäriin. Ei kuulemma ole järkeä, koska laittavat vaan pitkälle sairauslomalle.

Olen tosi väsynyt tilanteeseen. Ymmärrän ap huolesi. Itse olen toistaiseksi jatkanut liittoa lasten vuoksi. Välillä tosin mietin, että ehkä lapsillakin olisi parempi, jos me vaan erottaisiin.

Ps. Tienataan miehen kanssa nettona saman verran, vaikka miehen brutto onkin parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis...mies ei remontoi, ole perillä lasten kouluasioista eikä murehdi raha-asioista? Jos käy töissä ja kuitenkin osallistuu perhe-elämään niin en näkisi näitä ihan niin painavina juttuina.

Oma mieheni aivan samanlainen mutta arvostan tapaansa olla stressaamatta liikaa rahasta jollei mahdollisuutta saada lisätuloja ole näkyvissä. Meillä tosin tuon ohella on henkinen väkivalta ja uskottomuus jotka saavat minut harkitsemaan eroa mutta ilman niitä elämä miehen kanssa olisi hyvää.

Luin vasta jälkikäteen muut kommentit jotka valottivat enemmän hieman epäselvää aloitusta. Mies siis on onnistunut saamaan itsensä jo ulosottoonkin..

Miten mies on pärjännyt elämässä ennen kuin tapasitte? Oliko silloinkin pää puskassa laskujen suhteen vai luottaako nyt siihen että vaimo hoitaa kaiken?

Ollaan oltu yhdessä nuoresta saakka. Minulle on aina ollut tärkeää suunnitelmallisuus ja täsmällisyys ja olen suhteessa luontaisesti ollut organisoija. Miehen ei ole koskaan täytynyt varsinaisesti edes ottaa vastuuta, mutta luonnostaan sitä kyllä mielestäni aiemmin paremmin otti. Nyt on jotenkin taantunut, jo vuosia sitten, ja pelkään että itselleni käy vielä samoin, jos tässä näin jatkan.