Mies ei ota vastuuta - onko muuta ratkaisua kuin ero?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luitkohan ollenkaan aloitusta? Kyllä, käyn töissä ja sen lisäksi huolehdin kaikista juoksevista asioista.

Talon keskeneräisillä osilla tarkoitan sellaisia, että esim lopputarkastus saataisi joskus tehtyä. Olisi pitänyt tehdä jo monta vuotta sitten. Tapetoida osaan itsekin ja sitä olen myös tehnyt. Montaa muutakin varmaan osaisin, mutta mies on luvannut hoitaa, joten odotan häneltä myös sanojen mittaisuutta.

Talo on  kesken, koska teillä on menossa valtataistelu. Ongelma siis ei ole niinkään talon keskeneräisyys vaan että mies ei pidä lupauksiaan. Ymmärrän ärsytyksen, mutta mä tekisin itse loppuun sen mitä osaisin, ja loput palkkaisin remonttifirman tekemään. Sen jälkeen harkitsisin vakavasti avioeroa. Talon kun saa paremmin myytyä valmiina kuin keskeneräisenä.

Mikä valtataistelu tässä enää on? Ymmärsin, että oli ehkä alkujaan, mutta mielestäni se loppui v. 2014 paikkeilla, kun luovutin "nalkuttamisesta".

Ennen oli kyse siitä, että remontti tulisi tehtyä valmiiksi. Nyt tuolla ei ole enää väliä vaan väliä on sillä, kuka sen tekee: mies, joka on luvannut tehdä, vai sinä, joka voisit tehdä, mutta et tee, koska mies on luvannut tehdä. Lopputulos eli remontin valmistuminen on muuttunut epäoleelliseksi asiaksi ja kuka tekee, on muuttunut oleelliseksi asiaksi. Tämä on valtataistelua. 

Väärin. Minä en ko. hommia osaa tehdä. Ne oli silloin miehen hommia, ja sitä ne ovat edelleen. Itselläni ei myöskään ole voimavaroja niiden tekemisten opetteluun.

Alkujaan meillä oli selkeä työnjako jo ennen kuin rakentamisesta oli päätetty. Rakentaminen oli miehen aloite, halu ja ptojekti, ei minun. Ilmoitin jo silloin, että minulla ei ole siihen kiinnostusta. Lupasin kyllä hoitaa KAIKEN muun, jos hän vain jaksaa rakentaa. Ja hoidin. Ja hoidin edelleen, vaikka hän ei enää rakentanutkaan. Ja hoidan tänä päivänäkin, paitsi ne mihin lupasin pariterapiassa olla puuttumatta ja ne mitkä on uupumuksen myötä ollut pakko jättää pois.

Ainoa valtataistelu tässä lienee se, että voiko mies jatkaa tuolla tavalla loputtomiin vai lähdenkö minä. Erolla en kyllä haluaisi alkaa "uhkailemaan", ja sitähän se on, jos hänelle kerron, että tätäkin vaihtoehtoa nyt olen miettinyt...

Okei, tuolla mihin alunperin kommentoin, sanoit kuitenkin :"Tapetoida osaan itsekin ja sitä olen myös tehnyt. Montaa muutakin varmaan osaisin, mutta mies on luvannut hoitaa, joten odotan häneltä myös sanojen mittaisuutta." Siitä päättelin, että osan hommista voisit tehdä itsekin. 

Onko talo sinun vai miehen? Vai molempien? Entä laina? Miehellä lainaa, sulla lainaa, molemmilla lainaa vai - pahin skenaario - yhteistä lainaa? Koska taloon ei ole tehty lopputarkastusta, sitä ei todennäköisesti saa myytyä eikä ainakaan kovin nopeasti. Onko sulla niin paljon rahaa, että pystyisit eron jälkeen maksamaan sekä talolainaasi että uutta lainaa/vuokraa asunnosta, jossa lasten kanssa asuisit? Jos teillä on yhteinen laina ja mies on raha-asioiden suhteen täysi huithapeli, koko laina saattaa erossa kaatua sun maksettavaksesi. Jos miehesi on jo nyt ulosotossa ja luottotiedoton, olisiko hänellä eron jälkeen senkään vertaa halua huolehtia raha-asioista ja erityisesti yhteisestä lainastanne? Tuskin. Ja nyt tuli mieleeni, että voisiko olla mahdollista, ettei mies oikeastaan halua taloa valmiiksi, koska silloin sun olisi helpompaa erota, koska talon saisi helpommin myyntiin? 

Aiemmin (en tässä lainaamassani osassa) ehdotin, että tavalla tai toisella hoidat talon valmiiksi niin, että lopputarkastus on mahdollista tehdä, ja sen jälkeen sinuna vakavasti harkitsisin eroa. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kovin tutulta. Olen alkanut vihata kotiamme, koska remontti on sieltä täältä kesken. Miehen innostus on vaan lopahtanut. Hän itse on halunnut tehdä isoja muutoksia ja remontteja. Minulle olisi riittänyt paljon vähempikin. Olen myös auttanut häntä niin paljon kuin olen pystynyt ja osannut.

Monta kertaa olen ehdottanut, että myydään talo ja muutetaan vaikka rivitaloon. Hänelle se ei kuitenkaan käy. Mainittakoon, että minä teen meillä lumityöt, ajan nurmikot, putsaan rännit jne.

Raha-asiat meillä on jotenkuten vielä hoidossa. Joudun kyllä valvomaan, että miehen veroprosentti on oikein ja raha riittää pakollisiin menoihin. Mies hoiti tammikuussa verokorttiasiansa ihan viime tingassa ja jouduin kyllä ihan jatkuvasti muistuttamaan, että hoitaa sen.

Monessa asiassa olen lopettanut välittämästä, mutta raha-asiat mun pitää saada pidettyä kunnossa, ettei tule kauheita ongelmia.

Oma mieheni ei ole aina ollut tällainen. Olen yrittänyt keskustella, että miksi häntä ei kiinnosta enää mikään, mutta selitystä en oikein ole saanut. Välillä on sanonut, että häntä väsyttää. Olen antanut nukkua. Ei vaikutusta. Olen kehoittanut menemään lääkäriin. Ei kuulemma ole järkeä, koska laittavat vaan pitkälle sairauslomalle.

Olen tosi väsynyt tilanteeseen. Ymmärrän ap huolesi. Itse olen toistaiseksi jatkanut liittoa lasten vuoksi. Välillä tosin mietin, että ehkä lapsillakin olisi parempi, jos me vaan erottaisiin.

Ps. Tienataan miehen kanssa nettona saman verran, vaikka miehen brutto onkin parempi.

Jaan niin tunteesi. Itsekin olen ehdottanut talon myyntiä, kun ei siitä kerran valmista tule. Tosin, paljon paremman hinnan saisi valmiina ja toisaalta menisi paljon ulosottoon, jolloin vuokralle muutto olisi vaihtoehto. Sekään ei ison perheen kanssa kovin edulliseksi tule.

Olen itse huomannut myös, että olen alkanut ajoittain inhota taloa, monestakin syystä, enkä yhtään viihdy kotona, kun paikat kesken ja sekaisin, ellen itse jaksa muiden perässä siivota jälkiä. Alan olla aika loppu.

Eniten pelottaa se, että romahdan ja lamaannun täysin ja pelkään, ettei se ole kaukana. On myös kurjaa, ettei mies ota tätä asiaa tosissaan. Tai sitten sitä ei kiinnosta tippaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Sopikaa, että te molemmat siirrätte joka kuukausi jonkin summan säästöön, jonka käytetään talon remontointiin

2. Jaatte perheen kulut tasan. Molemmat osallistuvat.

3. Ette näe kavereita muutamaan kuukauteen, vaan pyhitätte vapaa-aikanne toisillenne ja perheellenne. Hankkikaa miehen kanssa yhteinen harrastus esim. lenkkeily, uimahallissa käynti jne.

4. Hankkikaa siivooja, joka siivoaa kotinne. Hinta 25-30 e/h ja saa vielä kotitalousvähennyksen.

5. Tehkää kotitöitä yhdessä hyvällä fiiliksellä. Tänään ei ole kenenkään tiskivuoro, vaan tiskaamme yhdessä koko perhe!

Jatkan tätä:

Ja kun olette saaneet vähän rahaa säästöön, palkatkaa timpuri tekemään ne talon keskeneräiset osat valmiiksi. Tai järkätkää yhdessä miehen kanssa talkoot, jonne kutsutte kaikki ne, joita miehesi on auttanut ja teette sitten porukalla homman loppuun. Saa olla kivaakin. 

Välien katkaisemista kavereihin kuukausiksi en suosittele. Kaikki tarvitsevat muita ihmisiä. 

Siihen, että omat lapset eivät tunnu kiinnostavan miestä, ei mulla ole mitään ehdoitettavaa. Se on käsittämätöntä. Ja surullista.

Työhuolesi saattavat olla vain heijastumaa kotihuolista ja pidät miestä syypäänä ihan kaikkeen. Nauti siitä, että saat olla töissä, omillasi, poissa kotoa.

Jos rahahuolesi ovat todellisia, niin sait jo siihen toimivia neuvoja.

Pidätkö miehestäsi yhtään? Mistä hänessä pidät?

Voi olla, että miehesi yksinkertaisesti ajattelee, että maailma on puuhaamista varten (kavereiden auttaminen, projektit, työ) ja koti on sitten vain lepoa varten. Aiheuttaahan sen kodin arkeen kitkaa, mutta ei se mikään ihan käsittämätön ajatuskuvio ole. 

Ällistyttävän huonosti mammat olivat avauksen lukeneet. Alkupuolella vastanneet eivät olleet huomanneet, että ap käy töissä, avioliitto on kestänyt jo vuosia, että ap on muuttanut toimintatapojaan (lopettanut nalkuttamisen) vuosia sitten, mutta mies ei ole muuttanut omiaan. Ehkä on niin, että jos lukee tarkemmin, on vaikeampi vastata ilkeästi?

Kiitos järkevästä kommentista. Työni on henkisesti melko vaativaa, ja nyt olenkin tullut siihen tulokseen, vihdoin myönnän itsellekin (liian myöhään?), että tämä pitkään jatkunut siviilielämän ahdistus on pitkäti vaikuttanut myös totaalisen työuupumuksen kehittymiseen. Koen, että nyt on viime hetket muuttaa suuntaa -muutoin olen kohta työtön ja työkyvytön. Mielekästä työtänikään en haluaisi menettää.

Pidän miehessäni monistakin asioista. Olen hyvin kiintynyt häneen pitkän suhteen johdosta. Meillä on paljon hienoja kokemuksia yhteisessä historiassa. Meillä on samanlainen huumorintaju, nauretaan paljon yhdessä, viihdytään toistemme seurassa. Seksi sujuu. Meillä on pitkälti samanlainen käsitys ja arvot elämästä paitsi nämä, jotka avauksessa toin esiin! Ne ovat vain niin suuria perustavanlaatuisia juttuja, että nyt tämä taitaa kaatua tähän. Eroa en ole halunnut, enkä edelleenkään halua, siksi olen sinnitellyt ja yrittänyt asennoitua "rennommin", mutta....

Teidän kannattaisi muuttaa eri asuntoihin ja jatkaa suhdetta seurustelumuotoisena. Monet aikuiset päätyvät sellaiseen ratkaisuun ja se voi toimia paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luitkohan ollenkaan aloitusta? Kyllä, käyn töissä ja sen lisäksi huolehdin kaikista juoksevista asioista.

Talon keskeneräisillä osilla tarkoitan sellaisia, että esim lopputarkastus saataisi joskus tehtyä. Olisi pitänyt tehdä jo monta vuotta sitten. Tapetoida osaan itsekin ja sitä olen myös tehnyt. Montaa muutakin varmaan osaisin, mutta mies on luvannut hoitaa, joten odotan häneltä myös sanojen mittaisuutta.

Talo on  kesken, koska teillä on menossa valtataistelu. Ongelma siis ei ole niinkään talon keskeneräisyys vaan että mies ei pidä lupauksiaan. Ymmärrän ärsytyksen, mutta mä tekisin itse loppuun sen mitä osaisin, ja loput palkkaisin remonttifirman tekemään. Sen jälkeen harkitsisin vakavasti avioeroa. Talon kun saa paremmin myytyä valmiina kuin keskeneräisenä.

Mikä valtataistelu tässä enää on? Ymmärsin, että oli ehkä alkujaan, mutta mielestäni se loppui v. 2014 paikkeilla, kun luovutin "nalkuttamisesta".

Ennen oli kyse siitä, että remontti tulisi tehtyä valmiiksi. Nyt tuolla ei ole enää väliä vaan väliä on sillä, kuka sen tekee: mies, joka on luvannut tehdä, vai sinä, joka voisit tehdä, mutta et tee, koska mies on luvannut tehdä. Lopputulos eli remontin valmistuminen on muuttunut epäoleelliseksi asiaksi ja kuka tekee, on muuttunut oleelliseksi asiaksi. Tämä on valtataistelua. 

Väärin. Minä en ko. hommia osaa tehdä. Ne oli silloin miehen hommia, ja sitä ne ovat edelleen. Itselläni ei myöskään ole voimavaroja niiden tekemisten opetteluun.

Alkujaan meillä oli selkeä työnjako jo ennen kuin rakentamisesta oli päätetty. Rakentaminen oli miehen aloite, halu ja ptojekti, ei minun. Ilmoitin jo silloin, että minulla ei ole siihen kiinnostusta. Lupasin kyllä hoitaa KAIKEN muun, jos hän vain jaksaa rakentaa. Ja hoidin. Ja hoidin edelleen, vaikka hän ei enää rakentanutkaan. Ja hoidan tänä päivänäkin, paitsi ne mihin lupasin pariterapiassa olla puuttumatta ja ne mitkä on uupumuksen myötä ollut pakko jättää pois.

Ainoa valtataistelu tässä lienee se, että voiko mies jatkaa tuolla tavalla loputtomiin vai lähdenkö minä. Erolla en kyllä haluaisi alkaa "uhkailemaan", ja sitähän se on, jos hänelle kerron, että tätäkin vaihtoehtoa nyt olen miettinyt...

Okei, tuolla mihin alunperin kommentoin, sanoit kuitenkin :"Tapetoida osaan itsekin ja sitä olen myös tehnyt. Montaa muutakin varmaan osaisin, mutta mies on luvannut hoitaa, joten odotan häneltä myös sanojen mittaisuutta." Siitä päättelin, että osan hommista voisit tehdä itsekin. 

Onko talo sinun vai miehen? Vai molempien? Entä laina? Miehellä lainaa, sulla lainaa, molemmilla lainaa vai - pahin skenaario - yhteistä lainaa? Koska taloon ei ole tehty lopputarkastusta, sitä ei todennäköisesti saa myytyä eikä ainakaan kovin nopeasti. Onko sulla niin paljon rahaa, että pystyisit eron jälkeen maksamaan sekä talolainaasi että uutta lainaa/vuokraa asunnosta, jossa lasten kanssa asuisit? Jos teillä on yhteinen laina ja mies on raha-asioiden suhteen täysi huithapeli, koko laina saattaa erossa kaatua sun maksettavaksesi. Jos miehesi on jo nyt ulosotossa ja luottotiedoton, olisiko hänellä eron jälkeen senkään vertaa halua huolehtia raha-asioista ja erityisesti yhteisestä lainastanne? Tuskin. Ja nyt tuli mieleeni, että voisiko olla mahdollista, ettei mies oikeastaan halua taloa valmiiksi, koska silloin sun olisi helpompaa erota, koska talon saisi helpommin myyntiin? 

Aiemmin (en tässä lainaamassani osassa) ehdotin, että tavalla tai toisella hoidat talon valmiiksi niin, että lopputarkastus on mahdollista tehdä, ja sen jälkeen sinuna vakavasti harkitsisin eroa. 

Ok. Oioin ehkä vastauksessani. Tapetointiin viittasin, kun joku kysyi onko kyse siitä, että haluaisin uudet tapetit tms. Ja siitä siis ei ole kyse. Ja tosiaan, tekenättömät työt ovat "miehen" ja haluaisin, että hän niistä ottaisi vastuun, kun niin on sovittu. Sopimuksissa pysyminen on mielestäni myös yksi oleellinen asia parisuhteessa. On varmaan useita asioita, joita voisin opetella tekemään, mutta voimavarat ei siihen riitä. En tiedä riittäisikö taitokaan. Miehellä se taito on, ja sillä taidolla nuo jutut kaikkineen eivät olisi edes mahdoton puserrus.

Ja ennen kaikkea se ei ole se suurin juttu. Suurin ongelma on nuo raha-asiat, joiden vuoksi stressaan ja pelkään joka h*tin päivä, viikko ja kuukausi. Talo on mikä on, ei sitä päivittäin, eikä viikottainkaan tarvitse pelätä.

Ja kyllä, olen miettinyt, että tekeekö hän tämän tahallaan, jotta taloa ei kannata myydä tai jotta minä en lähde. Olen sitäkin joskus kysynytkin. Kieltää, että näin olisi.

Ja kyllä, laina on valitettavasti yhteinen. Talon myynnillä se saataisi katettua, onneksi ettei velkaa jäisi, mutta ei siitä kyllä mitään käteenkään jäisi, minullekaan, kun joutuisin hänelle maksamaan tasinkoa.

Pelkään sitäkin milloin tulee ilmoitus pakkomyynnistä.

Mutta joidenkin kommenttien perusteella hysteerinä steessaavana pikkurouvana, en saisi siitäkään asiasta ahdistua, vaan pitäisi vain hakeutua terapiaan....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Sopikaa, että te molemmat siirrätte joka kuukausi jonkin summan säästöön, jonka käytetään talon remontointiin

2. Jaatte perheen kulut tasan. Molemmat osallistuvat.

3. Ette näe kavereita muutamaan kuukauteen, vaan pyhitätte vapaa-aikanne toisillenne ja perheellenne. Hankkikaa miehen kanssa yhteinen harrastus esim. lenkkeily, uimahallissa käynti jne.

4. Hankkikaa siivooja, joka siivoaa kotinne. Hinta 25-30 e/h ja saa vielä kotitalousvähennyksen.

5. Tehkää kotitöitä yhdessä hyvällä fiiliksellä. Tänään ei ole kenenkään tiskivuoro, vaan tiskaamme yhdessä koko perhe!

Jatkan tätä:

Ja kun olette saaneet vähän rahaa säästöön, palkatkaa timpuri tekemään ne talon keskeneräiset osat valmiiksi. Tai järkätkää yhdessä miehen kanssa talkoot, jonne kutsutte kaikki ne, joita miehesi on auttanut ja teette sitten porukalla homman loppuun. Saa olla kivaakin. 

Välien katkaisemista kavereihin kuukausiksi en suosittele. Kaikki tarvitsevat muita ihmisiä. 

Siihen, että omat lapset eivät tunnu kiinnostavan miestä, ei mulla ole mitään ehdoitettavaa. Se on käsittämätöntä. Ja surullista.

Työhuolesi saattavat olla vain heijastumaa kotihuolista ja pidät miestä syypäänä ihan kaikkeen. Nauti siitä, että saat olla töissä, omillasi, poissa kotoa.

Jos rahahuolesi ovat todellisia, niin sait jo siihen toimivia neuvoja.

Pidätkö miehestäsi yhtään? Mistä hänessä pidät?

Voi olla, että miehesi yksinkertaisesti ajattelee, että maailma on puuhaamista varten (kavereiden auttaminen, projektit, työ) ja koti on sitten vain lepoa varten. Aiheuttaahan sen kodin arkeen kitkaa, mutta ei se mikään ihan käsittämätön ajatuskuvio ole. 

Ällistyttävän huonosti mammat olivat avauksen lukeneet. Alkupuolella vastanneet eivät olleet huomanneet, että ap käy töissä, avioliitto on kestänyt jo vuosia, että ap on muuttanut toimintatapojaan (lopettanut nalkuttamisen) vuosia sitten, mutta mies ei ole muuttanut omiaan. Ehkä on niin, että jos lukee tarkemmin, on vaikeampi vastata ilkeästi?

Kiitos järkevästä kommentista. Työni on henkisesti melko vaativaa, ja nyt olenkin tullut siihen tulokseen, vihdoin myönnän itsellekin (liian myöhään?), että tämä pitkään jatkunut siviilielämän ahdistus on pitkäti vaikuttanut myös totaalisen työuupumuksen kehittymiseen. Koen, että nyt on viime hetket muuttaa suuntaa -muutoin olen kohta työtön ja työkyvytön. Mielekästä työtänikään en haluaisi menettää.

Pidän miehessäni monistakin asioista. Olen hyvin kiintynyt häneen pitkän suhteen johdosta. Meillä on paljon hienoja kokemuksia yhteisessä historiassa. Meillä on samanlainen huumorintaju, nauretaan paljon yhdessä, viihdytään toistemme seurassa. Seksi sujuu. Meillä on pitkälti samanlainen käsitys ja arvot elämästä paitsi nämä, jotka avauksessa toin esiin! Ne ovat vain niin suuria perustavanlaatuisia juttuja, että nyt tämä taitaa kaatua tähän. Eroa en ole halunnut, enkä edelleenkään halua, siksi olen sinnitellyt ja yrittänyt asennoitua "rennommin", mutta....

Teidän kannattaisi muuttaa eri asuntoihin ja jatkaa suhdetta seurustelumuotoisena. Monet aikuiset päätyvät sellaiseen ratkaisuun ja se voi toimia paremmin.

Olen tätäkin miehelle jo monta vuotta sitten ehdottanut. Ei suostunut. Hänen mielestään siinä ei ole järkeä ja tarkoittaisi sitten sitä, että en rakasta häntä enää. Ja siinä tapauksessa olisi sama asia sitten erota. Hänen kantansa oli kovin jyrkkä, vaikka yritin myöd ehdottaa, että muuttaisimme X ajaksi, jolloin kumpikin saisi rauhassa miettiä mitä haluaa. Mutta ei suostunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luitkohan ollenkaan aloitusta? Kyllä, käyn töissä ja sen lisäksi huolehdin kaikista juoksevista asioista.

Talon keskeneräisillä osilla tarkoitan sellaisia, että esim lopputarkastus saataisi joskus tehtyä. Olisi pitänyt tehdä jo monta vuotta sitten. Tapetoida osaan itsekin ja sitä olen myös tehnyt. Montaa muutakin varmaan osaisin, mutta mies on luvannut hoitaa, joten odotan häneltä myös sanojen mittaisuutta.

Talo on  kesken, koska teillä on menossa valtataistelu. Ongelma siis ei ole niinkään talon keskeneräisyys vaan että mies ei pidä lupauksiaan. Ymmärrän ärsytyksen, mutta mä tekisin itse loppuun sen mitä osaisin, ja loput palkkaisin remonttifirman tekemään. Sen jälkeen harkitsisin vakavasti avioeroa. Talon kun saa paremmin myytyä valmiina kuin keskeneräisenä.

Mikä valtataistelu tässä enää on? Ymmärsin, että oli ehkä alkujaan, mutta mielestäni se loppui v. 2014 paikkeilla, kun luovutin "nalkuttamisesta".

Ennen oli kyse siitä, että remontti tulisi tehtyä valmiiksi. Nyt tuolla ei ole enää väliä vaan väliä on sillä, kuka sen tekee: mies, joka on luvannut tehdä, vai sinä, joka voisit tehdä, mutta et tee, koska mies on luvannut tehdä. Lopputulos eli remontin valmistuminen on muuttunut epäoleelliseksi asiaksi ja kuka tekee, on muuttunut oleelliseksi asiaksi. Tämä on valtataistelua. 

Väärin. Minä en ko. hommia osaa tehdä. Ne oli silloin miehen hommia, ja sitä ne ovat edelleen. Itselläni ei myöskään ole voimavaroja niiden tekemisten opetteluun.

Alkujaan meillä oli selkeä työnjako jo ennen kuin rakentamisesta oli päätetty. Rakentaminen oli miehen aloite, halu ja ptojekti, ei minun. Ilmoitin jo silloin, että minulla ei ole siihen kiinnostusta. Lupasin kyllä hoitaa KAIKEN muun, jos hän vain jaksaa rakentaa. Ja hoidin. Ja hoidin edelleen, vaikka hän ei enää rakentanutkaan. Ja hoidan tänä päivänäkin, paitsi ne mihin lupasin pariterapiassa olla puuttumatta ja ne mitkä on uupumuksen myötä ollut pakko jättää pois.

Ainoa valtataistelu tässä lienee se, että voiko mies jatkaa tuolla tavalla loputtomiin vai lähdenkö minä. Erolla en kyllä haluaisi alkaa "uhkailemaan", ja sitähän se on, jos hänelle kerron, että tätäkin vaihtoehtoa nyt olen miettinyt...

Okei, tuolla mihin alunperin kommentoin, sanoit kuitenkin :"Tapetoida osaan itsekin ja sitä olen myös tehnyt. Montaa muutakin varmaan osaisin, mutta mies on luvannut hoitaa, joten odotan häneltä myös sanojen mittaisuutta." Siitä päättelin, että osan hommista voisit tehdä itsekin. 

Onko talo sinun vai miehen? Vai molempien? Entä laina? Miehellä lainaa, sulla lainaa, molemmilla lainaa vai - pahin skenaario - yhteistä lainaa? Koska taloon ei ole tehty lopputarkastusta, sitä ei todennäköisesti saa myytyä eikä ainakaan kovin nopeasti. Onko sulla niin paljon rahaa, että pystyisit eron jälkeen maksamaan sekä talolainaasi että uutta lainaa/vuokraa asunnosta, jossa lasten kanssa asuisit? Jos teillä on yhteinen laina ja mies on raha-asioiden suhteen täysi huithapeli, koko laina saattaa erossa kaatua sun maksettavaksesi. Jos miehesi on jo nyt ulosotossa ja luottotiedoton, olisiko hänellä eron jälkeen senkään vertaa halua huolehtia raha-asioista ja erityisesti yhteisestä lainastanne? Tuskin. Ja nyt tuli mieleeni, että voisiko olla mahdollista, ettei mies oikeastaan halua taloa valmiiksi, koska silloin sun olisi helpompaa erota, koska talon saisi helpommin myyntiin? 

Aiemmin (en tässä lainaamassani osassa) ehdotin, että tavalla tai toisella hoidat talon valmiiksi niin, että lopputarkastus on mahdollista tehdä, ja sen jälkeen sinuna vakavasti harkitsisin eroa. 

Ok. Oioin ehkä vastauksessani. Tapetointiin viittasin, kun joku kysyi onko kyse siitä, että haluaisin uudet tapetit tms. Ja siitä siis ei ole kyse. Ja tosiaan, tekenättömät työt ovat "miehen" ja haluaisin, että hän niistä ottaisi vastuun, kun niin on sovittu. Sopimuksissa pysyminen on mielestäni myös yksi oleellinen asia parisuhteessa. On varmaan useita asioita, joita voisin opetella tekemään, mutta voimavarat ei siihen riitä. En tiedä riittäisikö taitokaan. Miehellä se taito on, ja sillä taidolla nuo jutut kaikkineen eivät olisi edes mahdoton puserrus.

Ja ennen kaikkea se ei ole se suurin juttu. Suurin ongelma on nuo raha-asiat, joiden vuoksi stressaan ja pelkään joka h*tin päivä, viikko ja kuukausi. Talo on mikä on, ei sitä päivittäin, eikä viikottainkaan tarvitse pelätä.

Ja kyllä, olen miettinyt, että tekeekö hän tämän tahallaan, jotta taloa ei kannata myydä tai jotta minä en lähde. Olen sitäkin joskus kysynytkin. Kieltää, että näin olisi.

Ja kyllä, laina on valitettavasti yhteinen. Talon myynnillä se saataisi katettua, onneksi ettei velkaa jäisi, mutta ei siitä kyllä mitään käteenkään jäisi, minullekaan, kun joutuisin hänelle maksamaan tasinkoa.

Pelkään sitäkin milloin tulee ilmoitus pakkomyynnistä.

Mutta joidenkin kommenttien perusteella hysteerinä steessaavana pikkurouvana, en saisi siitäkään asiasta ahdistua, vaan pitäisi vain hakeutua terapiaan....

Eka kommenttini aloitukseesi oli jo nro 12, jossa ehdotin heti omia tilejä ja omia rahoja. On tärkeää, että et anna miehen ajaa sua sellaisiin taloudellisiin vaikeuksiin, joista ei ole paluuta. Jos menetät terveytesi ja taloutesi on huteralla pohjalla, on 99%:n varmaa, että myös taloutesi kaatuu. 

Monet välittäjät eivät ota edes myyntiin taloa, josta puuttuu lopputarkastus. Ja nykyisin ollaan niin tarkkoja kuluttajinakin, että yhä harvempi haluaa ostaa talon - ainakaan käypään hintaan - josta puuttuu loppukartoitus. Sulla nyt pahin skenaario on, että menetät terveytesi ennenkuin taloa saadaan edes myyntiin/myytyä. Laskupino ei pienene, jos joudut jäämään pitkälle sairaslomalle. Vain tulosi laskevat, jos saikusta tulee niin pitkä, että Kela alkaa maksaa sulle. Tämän vuoksi mun mielestä tärkeintä juuri nyt ja tässä olisi, että talo saadaan siihen kuntoon, että lopputarkastus on tehty. Koska sä olet oikeasti pahassa pulassa, jos sulla menee terveys ja/tai tulee ero eikä talo mene kaupaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Sopikaa, että te molemmat siirrätte joka kuukausi jonkin summan säästöön, jonka käytetään talon remontointiin

2. Jaatte perheen kulut tasan. Molemmat osallistuvat.

3. Ette näe kavereita muutamaan kuukauteen, vaan pyhitätte vapaa-aikanne toisillenne ja perheellenne. Hankkikaa miehen kanssa yhteinen harrastus esim. lenkkeily, uimahallissa käynti jne.

4. Hankkikaa siivooja, joka siivoaa kotinne. Hinta 25-30 e/h ja saa vielä kotitalousvähennyksen.

5. Tehkää kotitöitä yhdessä hyvällä fiiliksellä. Tänään ei ole kenenkään tiskivuoro, vaan tiskaamme yhdessä koko perhe!

Jatkan tätä:

Ja kun olette saaneet vähän rahaa säästöön, palkatkaa timpuri tekemään ne talon keskeneräiset osat valmiiksi. Tai järkätkää yhdessä miehen kanssa talkoot, jonne kutsutte kaikki ne, joita miehesi on auttanut ja teette sitten porukalla homman loppuun. Saa olla kivaakin. 

Välien katkaisemista kavereihin kuukausiksi en suosittele. Kaikki tarvitsevat muita ihmisiä. 

Siihen, että omat lapset eivät tunnu kiinnostavan miestä, ei mulla ole mitään ehdoitettavaa. Se on käsittämätöntä. Ja surullista.

Työhuolesi saattavat olla vain heijastumaa kotihuolista ja pidät miestä syypäänä ihan kaikkeen. Nauti siitä, että saat olla töissä, omillasi, poissa kotoa.

Jos rahahuolesi ovat todellisia, niin sait jo siihen toimivia neuvoja.

Pidätkö miehestäsi yhtään? Mistä hänessä pidät?

Voi olla, että miehesi yksinkertaisesti ajattelee, että maailma on puuhaamista varten (kavereiden auttaminen, projektit, työ) ja koti on sitten vain lepoa varten. Aiheuttaahan sen kodin arkeen kitkaa, mutta ei se mikään ihan käsittämätön ajatuskuvio ole. 

Ällistyttävän huonosti mammat olivat avauksen lukeneet. Alkupuolella vastanneet eivät olleet huomanneet, että ap käy töissä, avioliitto on kestänyt jo vuosia, että ap on muuttanut toimintatapojaan (lopettanut nalkuttamisen) vuosia sitten, mutta mies ei ole muuttanut omiaan. Ehkä on niin, että jos lukee tarkemmin, on vaikeampi vastata ilkeästi?

Kiitos järkevästä kommentista. Työni on henkisesti melko vaativaa, ja nyt olenkin tullut siihen tulokseen, vihdoin myönnän itsellekin (liian myöhään?), että tämä pitkään jatkunut siviilielämän ahdistus on pitkäti vaikuttanut myös totaalisen työuupumuksen kehittymiseen. Koen, että nyt on viime hetket muuttaa suuntaa -muutoin olen kohta työtön ja työkyvytön. Mielekästä työtänikään en haluaisi menettää.

Pidän miehessäni monistakin asioista. Olen hyvin kiintynyt häneen pitkän suhteen johdosta. Meillä on paljon hienoja kokemuksia yhteisessä historiassa. Meillä on samanlainen huumorintaju, nauretaan paljon yhdessä, viihdytään toistemme seurassa. Seksi sujuu. Meillä on pitkälti samanlainen käsitys ja arvot elämästä paitsi nämä, jotka avauksessa toin esiin! Ne ovat vain niin suuria perustavanlaatuisia juttuja, että nyt tämä taitaa kaatua tähän. Eroa en ole halunnut, enkä edelleenkään halua, siksi olen sinnitellyt ja yrittänyt asennoitua "rennommin", mutta....

Teidän kannattaisi muuttaa eri asuntoihin ja jatkaa suhdetta seurustelumuotoisena. Monet aikuiset päätyvät sellaiseen ratkaisuun ja se voi toimia paremmin.

Olen tätäkin miehelle jo monta vuotta sitten ehdottanut. Ei suostunut. Hänen mielestään siinä ei ole järkeä ja tarkoittaisi sitten sitä, että en rakasta häntä enää. Ja siinä tapauksessa olisi sama asia sitten erota. Hänen kantansa oli kovin jyrkkä, vaikka yritin myöd ehdottaa, että muuttaisimme X ajaksi, jolloin kumpikin saisi rauhassa miettiä mitä haluaa. Mutta ei suostunut.

Jos mies ei hoida talouttaan, niin pitäisikö sinun se tehdä? Ja hänen tililleen voi rahaa vain omaan käyttöön? Tämä auttaisi siihen talouspuoleen, ehkä vähentäisi sun stressiä rahasta. Onko hän masentunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luitkohan ollenkaan aloitusta? Kyllä, käyn töissä ja sen lisäksi huolehdin kaikista juoksevista asioista.

Talon keskeneräisillä osilla tarkoitan sellaisia, että esim lopputarkastus saataisi joskus tehtyä. Olisi pitänyt tehdä jo monta vuotta sitten. Tapetoida osaan itsekin ja sitä olen myös tehnyt. Montaa muutakin varmaan osaisin, mutta mies on luvannut hoitaa, joten odotan häneltä myös sanojen mittaisuutta.

Talo on  kesken, koska teillä on menossa valtataistelu. Ongelma siis ei ole niinkään talon keskeneräisyys vaan että mies ei pidä lupauksiaan. Ymmärrän ärsytyksen, mutta mä tekisin itse loppuun sen mitä osaisin, ja loput palkkaisin remonttifirman tekemään. Sen jälkeen harkitsisin vakavasti avioeroa. Talon kun saa paremmin myytyä valmiina kuin keskeneräisenä.

Mikä valtataistelu tässä enää on? Ymmärsin, että oli ehkä alkujaan, mutta mielestäni se loppui v. 2014 paikkeilla, kun luovutin "nalkuttamisesta".

Ennen oli kyse siitä, että remontti tulisi tehtyä valmiiksi. Nyt tuolla ei ole enää väliä vaan väliä on sillä, kuka sen tekee: mies, joka on luvannut tehdä, vai sinä, joka voisit tehdä, mutta et tee, koska mies on luvannut tehdä. Lopputulos eli remontin valmistuminen on muuttunut epäoleelliseksi asiaksi ja kuka tekee, on muuttunut oleelliseksi asiaksi. Tämä on valtataistelua. 

Väärin. Minä en ko. hommia osaa tehdä. Ne oli silloin miehen hommia, ja sitä ne ovat edelleen. Itselläni ei myöskään ole voimavaroja niiden tekemisten opetteluun.

Alkujaan meillä oli selkeä työnjako jo ennen kuin rakentamisesta oli päätetty. Rakentaminen oli miehen aloite, halu ja ptojekti, ei minun. Ilmoitin jo silloin, että minulla ei ole siihen kiinnostusta. Lupasin kyllä hoitaa KAIKEN muun, jos hän vain jaksaa rakentaa. Ja hoidin. Ja hoidin edelleen, vaikka hän ei enää rakentanutkaan. Ja hoidan tänä päivänäkin, paitsi ne mihin lupasin pariterapiassa olla puuttumatta ja ne mitkä on uupumuksen myötä ollut pakko jättää pois.

Ainoa valtataistelu tässä lienee se, että voiko mies jatkaa tuolla tavalla loputtomiin vai lähdenkö minä. Erolla en kyllä haluaisi alkaa "uhkailemaan", ja sitähän se on, jos hänelle kerron, että tätäkin vaihtoehtoa nyt olen miettinyt...

Okei, tuolla mihin alunperin kommentoin, sanoit kuitenkin :"Tapetoida osaan itsekin ja sitä olen myös tehnyt. Montaa muutakin varmaan osaisin, mutta mies on luvannut hoitaa, joten odotan häneltä myös sanojen mittaisuutta." Siitä päättelin, että osan hommista voisit tehdä itsekin. 

Onko talo sinun vai miehen? Vai molempien? Entä laina? Miehellä lainaa, sulla lainaa, molemmilla lainaa vai - pahin skenaario - yhteistä lainaa? Koska taloon ei ole tehty lopputarkastusta, sitä ei todennäköisesti saa myytyä eikä ainakaan kovin nopeasti. Onko sulla niin paljon rahaa, että pystyisit eron jälkeen maksamaan sekä talolainaasi että uutta lainaa/vuokraa asunnosta, jossa lasten kanssa asuisit? Jos teillä on yhteinen laina ja mies on raha-asioiden suhteen täysi huithapeli, koko laina saattaa erossa kaatua sun maksettavaksesi. Jos miehesi on jo nyt ulosotossa ja luottotiedoton, olisiko hänellä eron jälkeen senkään vertaa halua huolehtia raha-asioista ja erityisesti yhteisestä lainastanne? Tuskin. Ja nyt tuli mieleeni, että voisiko olla mahdollista, ettei mies oikeastaan halua taloa valmiiksi, koska silloin sun olisi helpompaa erota, koska talon saisi helpommin myyntiin? 

Aiemmin (en tässä lainaamassani osassa) ehdotin, että tavalla tai toisella hoidat talon valmiiksi niin, että lopputarkastus on mahdollista tehdä, ja sen jälkeen sinuna vakavasti harkitsisin eroa. 

Ok. Oioin ehkä vastauksessani. Tapetointiin viittasin, kun joku kysyi onko kyse siitä, että haluaisin uudet tapetit tms. Ja siitä siis ei ole kyse. Ja tosiaan, tekenättömät työt ovat "miehen" ja haluaisin, että hän niistä ottaisi vastuun, kun niin on sovittu. Sopimuksissa pysyminen on mielestäni myös yksi oleellinen asia parisuhteessa. On varmaan useita asioita, joita voisin opetella tekemään, mutta voimavarat ei siihen riitä. En tiedä riittäisikö taitokaan. Miehellä se taito on, ja sillä taidolla nuo jutut kaikkineen eivät olisi edes mahdoton puserrus.

Ja ennen kaikkea se ei ole se suurin juttu. Suurin ongelma on nuo raha-asiat, joiden vuoksi stressaan ja pelkään joka h*tin päivä, viikko ja kuukausi. Talo on mikä on, ei sitä päivittäin, eikä viikottainkaan tarvitse pelätä.

Ja kyllä, olen miettinyt, että tekeekö hän tämän tahallaan, jotta taloa ei kannata myydä tai jotta minä en lähde. Olen sitäkin joskus kysynytkin. Kieltää, että näin olisi.

Ja kyllä, laina on valitettavasti yhteinen. Talon myynnillä se saataisi katettua, onneksi ettei velkaa jäisi, mutta ei siitä kyllä mitään käteenkään jäisi, minullekaan, kun joutuisin hänelle maksamaan tasinkoa.

Pelkään sitäkin milloin tulee ilmoitus pakkomyynnistä.

Mutta joidenkin kommenttien perusteella hysteerinä steessaavana pikkurouvana, en saisi siitäkään asiasta ahdistua, vaan pitäisi vain hakeutua terapiaan....

Eka kommenttini aloitukseesi oli jo nro 12, jossa ehdotin heti omia tilejä ja omia rahoja. On tärkeää, että et anna miehen ajaa sua sellaisiin taloudellisiin vaikeuksiin, joista ei ole paluuta. Jos menetät terveytesi ja taloutesi on huteralla pohjalla, on 99%:n varmaa, että myös taloutesi kaatuu. 

Monet välittäjät eivät ota edes myyntiin taloa, josta puuttuu lopputarkastus. Ja nykyisin ollaan niin tarkkoja kuluttajinakin, että yhä harvempi haluaa ostaa talon - ainakaan käypään hintaan - josta puuttuu loppukartoitus. Sulla nyt pahin skenaario on, että menetät terveytesi ennenkuin taloa saadaan edes myyntiin/myytyä. Laskupino ei pienene, jos joudut jäämään pitkälle sairaslomalle. Vain tulosi laskevat, jos saikusta tulee niin pitkä, että Kela alkaa maksaa sulle. Tämän vuoksi mun mielestä tärkeintä juuri nyt ja tässä olisi, että talo saadaan siihen kuntoon, että lopputarkastus on tehty. Koska sä olet oikeasti pahassa pulassa, jos sulla menee terveys ja/tai tulee ero eikä talo mene kaupaksi. 

Näinhän se on, ja tätä olen paljon pohtinut, ja tämä(kin) asia nimenomaan ahdistaa.

Eri tilit meillä on, periaatteessa siis eri rahatkin, mutta se ei tässä tapauksessa paljon auta, kun talousasioista pitäisi sopia yhdessä eikä niin tehdä. Kun talous on kuralla, rahat tiukilla ja ulosottoon maksuja, pitäisi mielestäni olla jokin _suunnitelma_ miten asia hoidetaan ja edes karkea laskelma mihin rahat riittävät. Mutta tällaista on mahdoton tässä parisuhteessa tehdä. Itse tingin jo lähes kaikesta mistä voin (en harrasta mitään maksullista, yli 2v olen ollut ostamatta itselleni juuri mitään, ostan ja myyn kirppareilla, katson elintarvikkeiden hintoja tarkkaan jne jne), mutta toinen vain ostaa, jos on päättänyt, että jotain tarvitaan. Eikä kelpaa edes edullisemmasta päästä uutena, vaan pitää olla "kunnollinen", vaikka puhuttaisi vain 8-vuotiaan lapsen harrastusvälineistä. Käytettynä ei voi ostaa (vaikka olisi saatavilla), koska eivät ole hyviä... huoh.

Neuvoja epätoivoiselle? kirjoitti:

Meillä vuosien haaste ollut miehen vastuuntunnottomuus liittyen kotiasioihin. Tämä ilmenee lähinnä siinä, ettei mies koe tarpeelliseksi saada valmiiksi talon keskeneräisiä osia, olla perillä raha-asioista tai lasten koulu- tms asioista. Yhden lapsen yhden harrastuksen hän kokee omakseen, koska on siinä itsekin mukana.

Työnsä hän myös hoitaa käsittääkseni tunnollisesti, joten mikään syrjäytynyt jamppa hän ei ole.

Hän kokee myös suurta osallistumisen, ja myös vetovastuun tarvetta erilaisista kodin ulkopuolisista asioista. Hän on aina valmis jeesaamaan, jos joku kaveri/naapuri/tuttava pyytää apua. Hän myös itse kehittää erilaisia projekteja tehtäväkseen, mutta nekin yleensä hyödyttävät muita kuin perheenjäseniään.

Itse olen tilanteeseen loppu, ollut jo monta vuotta. Asiasta on keskusteltu vuosia, aina silloin tällöin. Alkuun hän sanoi syyksi, ettei kiinnosta mitään tehdä, kun minä vain nalkutan ja vaadin kaikkea. Lopetin nalkuttamisen. Tämän jälkeen ehkä noin pari kertaa vuodessa olen ottanyt asian puheeksi. Aina hän sen ymmärtää ja aina hän sanoo, että kyllä pitää alkaa asioita hoitamaan. Mutta mikään ei ikinä muutu!

Itse en halua elää parisuhteessa, jossa koen, että olen yksin huolien kanssa, ettei toinen kanna vastuutaan. Itseäni ahdistaa taloudellinen tiukkuus ja siihen päälle se, että toisella ei tunnu olevan asiasta mitään huolta.

Olen uupunut, myös työkykyni ja sitä kautta työpaikkani alkaa olla uhattuna. Kaikki heijastuu lapsiin.

Eroa en haluaisi, meillä on paljon hyvää pitkässä historiassa ja edelleenkin. Mutta kun tilanne on tämä, voinko antaa sen viedä terveyteni, työpaikkani, ehkä luottotietoni ja myös lasten hyvinvoinnin?

Eroprosessiinkaan en millään jaksaisi ryhtyä.

Onko joku teistä saanut tällaisen tilanteen ratkaistua?

Tuo kirjoittamasi on juurikin se, ja ainoa asia mitä nalkuttamisella saa aikaan! Sanoit että olet lopettanut sen, ja minä epäilen sitä! Onko kaikenlainen mielenosoittaminen ja sanaton viestintäkin loppunut? Tutki tarkkaan, ja olen aivan varma että ei ole loppunut. Parisuhde ei voi perustua vaatimuksiin, ei minkäänlaisiin.

Kehoitan sinua aivan toisenlaiseen malliin tästä eteenpäin! Vaatimisen sijasta anna periksi! Saat yleensä sen mistä itse suostut luopumaan. Kun luovut vaatimuksistasi, miehesi tekee asian omasta vapaasta tahdostaan, ja jollei vapaasta tahdostaan tee, ei häntä saa tekemään millään ilveellä.

Kokeileppa seuraavaa... Nyt sydän täyteen rakkautta miestäsi kohtaan, rakkaus on tahdon päätös, ei mikään tuleva/menevä tunnetila! Kerro miehellesi rakkaudella ja kaikella ystävällisyydellä, oikealla sellaisella että olet todella pahoillasi, ja pyydä koko sydämestäsi anteeksi käytöstäsi! Kerro että ei minulla ole sinulta mitään oikeutta vaatia yhtään mitään, ja että lupaan tästä eteenpäin rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet! Olen sinulle hyvä ja ihana vain sen tähden että rakastan sinua ja sinä olet minun mieheni jota minä kunnioitan. Tämän jälkeen OLE miehelle ihana ja kunnioita miestäsi sellaisena kuin hän sattuu olemaan.

Väitän että miehesi on muutaman päivän täysin poissa tolaltaan, kuin lekalla päähän lyötynä! Seksiä tulee ja hänellä on maailman ihanin vaimo! Tämän vaikutus on luokkaa kottikärryllinen tulisia hiiliä hänen päälleen! Ole kärsivällinen, muutos ei tapahdu heti, sillä vuosien jälkeen miehesi ihmettelee muutosta sinussa ja empii, oletko nyt tosissasi. Kun huomaa että olet, alkaa tapahtua! Tämän jälkeen voit seurata hymyillen ja miestäsi rakastaen kuin entisestä lampaasta alkaa kasvaa vastuuta ottava leijona!

Teillä naisilla on aivan mieletön valta meitä miehiä kohtaan! Te pystytte tekemään leijonasta lampaan käden käänteessä vaatimustenne kanssa, ja jos sen vielä yhdistätte pienimpäänkään halveksuntaan, mies oikein sulaa olemattomiin. Toimimalla toisin päin, ja kunnioittamalla miesta ja antamalla miehelle tilaa kasvaa, nuhaisinkin lammas kasvaa suunnattomiin mittoihin, niin että koko kylän naiset ovat sinulle kateellisia! Se on sinusta kiinni minkälainen mies sinulla on. Haluatko lampaan vai leijonan?

Mies77 kirjoitti:

Neuvoja epätoivoiselle? kirjoitti:

Meillä vuosien haaste ollut miehen vastuuntunnottomuus liittyen kotiasioihin. Tämä ilmenee lähinnä siinä, ettei mies koe tarpeelliseksi saada valmiiksi talon keskeneräisiä osia, olla perillä raha-asioista tai lasten koulu- tms asioista. Yhden lapsen yhden harrastuksen hän kokee omakseen, koska on siinä itsekin mukana.

Työnsä hän myös hoitaa käsittääkseni tunnollisesti, joten mikään syrjäytynyt jamppa hän ei ole.

Hän kokee myös suurta osallistumisen, ja myös vetovastuun tarvetta erilaisista kodin ulkopuolisista asioista. Hän on aina valmis jeesaamaan, jos joku kaveri/naapuri/tuttava pyytää apua. Hän myös itse kehittää erilaisia projekteja tehtäväkseen, mutta nekin yleensä hyödyttävät muita kuin perheenjäseniään.

Itse olen tilanteeseen loppu, ollut jo monta vuotta. Asiasta on keskusteltu vuosia, aina silloin tällöin. Alkuun hän sanoi syyksi, ettei kiinnosta mitään tehdä, kun minä vain nalkutan ja vaadin kaikkea. Lopetin nalkuttamisen. Tämän jälkeen ehkä noin pari kertaa vuodessa olen ottanyt asian puheeksi. Aina hän sen ymmärtää ja aina hän sanoo, että kyllä pitää alkaa asioita hoitamaan. Mutta mikään ei ikinä muutu!

Itse en halua elää parisuhteessa, jossa koen, että olen yksin huolien kanssa, ettei toinen kanna vastuutaan. Itseäni ahdistaa taloudellinen tiukkuus ja siihen päälle se, että toisella ei tunnu olevan asiasta mitään huolta.

Olen uupunut, myös työkykyni ja sitä kautta työpaikkani alkaa olla uhattuna. Kaikki heijastuu lapsiin.

Eroa en haluaisi, meillä on paljon hyvää pitkässä historiassa ja edelleenkin. Mutta kun tilanne on tämä, voinko antaa sen viedä terveyteni, työpaikkani, ehkä luottotietoni ja myös lasten hyvinvoinnin?

Eroprosessiinkaan en millään jaksaisi ryhtyä.

Onko joku teistä saanut tällaisen tilanteen ratkaistua?

Tuo kirjoittamasi on juurikin se, ja ainoa asia mitä nalkuttamisella saa aikaan! Sanoit että olet lopettanut sen, ja minä epäilen sitä! Onko kaikenlainen mielenosoittaminen ja sanaton viestintäkin loppunut? Tutki tarkkaan, ja olen aivan varma että ei ole loppunut. Parisuhde ei voi perustua vaatimuksiin, ei minkäänlaisiin.

Kehoitan sinua aivan toisenlaiseen malliin tästä eteenpäin! Vaatimisen sijasta anna periksi! Saat yleensä sen mistä itse suostut luopumaan. Kun luovut vaatimuksistasi, miehesi tekee asian omasta vapaasta tahdostaan, ja jollei vapaasta tahdostaan tee, ei häntä saa tekemään millään ilveellä.

Kokeileppa seuraavaa... Nyt sydän täyteen rakkautta miestäsi kohtaan, rakkaus on tahdon päätös, ei mikään tuleva/menevä tunnetila! Kerro miehellesi rakkaudella ja kaikella ystävällisyydellä, oikealla sellaisella että olet todella pahoillasi, ja pyydä koko sydämestäsi anteeksi käytöstäsi! Kerro että ei minulla ole sinulta mitään oikeutta vaatia yhtään mitään, ja että lupaan tästä eteenpäin rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet! Olen sinulle hyvä ja ihana vain sen tähden että rakastan sinua ja sinä olet minun mieheni jota minä kunnioitan. Tämän jälkeen OLE miehelle ihana ja kunnioita miestäsi sellaisena kuin hän sattuu olemaan.

Väitän että miehesi on muutaman päivän täysin poissa tolaltaan, kuin lekalla päähän lyötynä! Seksiä tulee ja hänellä on maailman ihanin vaimo! Tämän vaikutus on luokkaa kottikärryllinen tulisia hiiliä hänen päälleen! Ole kärsivällinen, muutos ei tapahdu heti, sillä vuosien jälkeen miehesi ihmettelee muutosta sinussa ja empii, oletko nyt tosissasi. Kun huomaa että olet, alkaa tapahtua! Tämän jälkeen voit seurata hymyillen ja miestäsi rakastaen kuin entisestä lampaasta alkaa kasvaa vastuuta ottava leijona!

Teillä naisilla on aivan mieletön valta meitä miehiä kohtaan! Te pystytte tekemään leijonasta lampaan käden käänteessä vaatimustenne kanssa, ja jos sen vielä yhdistätte pienimpäänkään halveksuntaan, mies oikein sulaa olemattomiin. Toimimalla toisin päin, ja kunnioittamalla miesta ja antamalla miehelle tilaa kasvaa, nuhaisinkin lammas kasvaa suunnattomiin mittoihin, niin että koko kylän naiset ovat sinulle kateellisia! Se on sinusta kiinni minkälainen mies sinulla on. Haluatko lampaan vai leijonan?

Mielestäni olen ollut melko kärsivällinen. Kuten tänne aiemminkin olen kommentoinut, olen lopettanut nalkuttamisen, huomauttelemisen ym jo vuoden 2013-2014 paikkeilla. Tämän jälkeen olemme eläneet ihan ok arkea, on ollut hauskaa yhdessä, on ollut seksiä, ei ole välejä kiristelty... Ainoa mikä on, olen kaiken hiljaisuudessa padonnut sisälleni, mies varmaan kuvitellut, että olen unohtanut, mutta samalla aiheuttanut itselleni tämän ahdistuksen ja uupumuksen, ja luultavasti seuraavaksi syvän masennuksen, jos en jotenkin toimi tai jotenkin saada tätä tilannetta poikki. Ymmärrän, ettei mikään tapahtu hetkessä, olen ollut kärsivällinen, mutta näiden vuosien jälkeen sekin alkaa loppua. En ole enää ollenkaan se ihminen, joka olin ja joka vielä haluaisin olla. Minusta on tullut surullinen, ahdistunut ja apaattinen. Ja se heijastuu myös lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luitkohan ollenkaan aloitusta? Kyllä, käyn töissä ja sen lisäksi huolehdin kaikista juoksevista asioista.

Talon keskeneräisillä osilla tarkoitan sellaisia, että esim lopputarkastus saataisi joskus tehtyä. Olisi pitänyt tehdä jo monta vuotta sitten. Tapetoida osaan itsekin ja sitä olen myös tehnyt. Montaa muutakin varmaan osaisin, mutta mies on luvannut hoitaa, joten odotan häneltä myös sanojen mittaisuutta.

Talo on  kesken, koska teillä on menossa valtataistelu. Ongelma siis ei ole niinkään talon keskeneräisyys vaan että mies ei pidä lupauksiaan. Ymmärrän ärsytyksen, mutta mä tekisin itse loppuun sen mitä osaisin, ja loput palkkaisin remonttifirman tekemään. Sen jälkeen harkitsisin vakavasti avioeroa. Talon kun saa paremmin myytyä valmiina kuin keskeneräisenä.

Mikä valtataistelu tässä enää on? Ymmärsin, että oli ehkä alkujaan, mutta mielestäni se loppui v. 2014 paikkeilla, kun luovutin "nalkuttamisesta".

Ennen oli kyse siitä, että remontti tulisi tehtyä valmiiksi. Nyt tuolla ei ole enää väliä vaan väliä on sillä, kuka sen tekee: mies, joka on luvannut tehdä, vai sinä, joka voisit tehdä, mutta et tee, koska mies on luvannut tehdä. Lopputulos eli remontin valmistuminen on muuttunut epäoleelliseksi asiaksi ja kuka tekee, on muuttunut oleelliseksi asiaksi. Tämä on valtataistelua. 

Väärin. Minä en ko. hommia osaa tehdä. Ne oli silloin miehen hommia, ja sitä ne ovat edelleen. Itselläni ei myöskään ole voimavaroja niiden tekemisten opetteluun.

Alkujaan meillä oli selkeä työnjako jo ennen kuin rakentamisesta oli päätetty. Rakentaminen oli miehen aloite, halu ja ptojekti, ei minun. Ilmoitin jo silloin, että minulla ei ole siihen kiinnostusta. Lupasin kyllä hoitaa KAIKEN muun, jos hän vain jaksaa rakentaa. Ja hoidin. Ja hoidin edelleen, vaikka hän ei enää rakentanutkaan. Ja hoidan tänä päivänäkin, paitsi ne mihin lupasin pariterapiassa olla puuttumatta ja ne mitkä on uupumuksen myötä ollut pakko jättää pois.

Ainoa valtataistelu tässä lienee se, että voiko mies jatkaa tuolla tavalla loputtomiin vai lähdenkö minä. Erolla en kyllä haluaisi alkaa "uhkailemaan", ja sitähän se on, jos hänelle kerron, että tätäkin vaihtoehtoa nyt olen miettinyt...

Okei, tuolla mihin alunperin kommentoin, sanoit kuitenkin :"Tapetoida osaan itsekin ja sitä olen myös tehnyt. Montaa muutakin varmaan osaisin, mutta mies on luvannut hoitaa, joten odotan häneltä myös sanojen mittaisuutta." Siitä päättelin, että osan hommista voisit tehdä itsekin. 

Onko talo sinun vai miehen? Vai molempien? Entä laina? Miehellä lainaa, sulla lainaa, molemmilla lainaa vai - pahin skenaario - yhteistä lainaa? Koska taloon ei ole tehty lopputarkastusta, sitä ei todennäköisesti saa myytyä eikä ainakaan kovin nopeasti. Onko sulla niin paljon rahaa, että pystyisit eron jälkeen maksamaan sekä talolainaasi että uutta lainaa/vuokraa asunnosta, jossa lasten kanssa asuisit? Jos teillä on yhteinen laina ja mies on raha-asioiden suhteen täysi huithapeli, koko laina saattaa erossa kaatua sun maksettavaksesi. Jos miehesi on jo nyt ulosotossa ja luottotiedoton, olisiko hänellä eron jälkeen senkään vertaa halua huolehtia raha-asioista ja erityisesti yhteisestä lainastanne? Tuskin. Ja nyt tuli mieleeni, että voisiko olla mahdollista, ettei mies oikeastaan halua taloa valmiiksi, koska silloin sun olisi helpompaa erota, koska talon saisi helpommin myyntiin? 

Aiemmin (en tässä lainaamassani osassa) ehdotin, että tavalla tai toisella hoidat talon valmiiksi niin, että lopputarkastus on mahdollista tehdä, ja sen jälkeen sinuna vakavasti harkitsisin eroa. 

Ok. Oioin ehkä vastauksessani. Tapetointiin viittasin, kun joku kysyi onko kyse siitä, että haluaisin uudet tapetit tms. Ja siitä siis ei ole kyse. Ja tosiaan, tekenättömät työt ovat "miehen" ja haluaisin, että hän niistä ottaisi vastuun, kun niin on sovittu. Sopimuksissa pysyminen on mielestäni myös yksi oleellinen asia parisuhteessa. On varmaan useita asioita, joita voisin opetella tekemään, mutta voimavarat ei siihen riitä. En tiedä riittäisikö taitokaan. Miehellä se taito on, ja sillä taidolla nuo jutut kaikkineen eivät olisi edes mahdoton puserrus.

Ja ennen kaikkea se ei ole se suurin juttu. Suurin ongelma on nuo raha-asiat, joiden vuoksi stressaan ja pelkään joka h*tin päivä, viikko ja kuukausi. Talo on mikä on, ei sitä päivittäin, eikä viikottainkaan tarvitse pelätä.

Ja kyllä, olen miettinyt, että tekeekö hän tämän tahallaan, jotta taloa ei kannata myydä tai jotta minä en lähde. Olen sitäkin joskus kysynytkin. Kieltää, että näin olisi.

Ja kyllä, laina on valitettavasti yhteinen. Talon myynnillä se saataisi katettua, onneksi ettei velkaa jäisi, mutta ei siitä kyllä mitään käteenkään jäisi, minullekaan, kun joutuisin hänelle maksamaan tasinkoa.

Pelkään sitäkin milloin tulee ilmoitus pakkomyynnistä.

Mutta joidenkin kommenttien perusteella hysteerinä steessaavana pikkurouvana, en saisi siitäkään asiasta ahdistua, vaan pitäisi vain hakeutua terapiaan....

Eka kommenttini aloitukseesi oli jo nro 12, jossa ehdotin heti omia tilejä ja omia rahoja. On tärkeää, että et anna miehen ajaa sua sellaisiin taloudellisiin vaikeuksiin, joista ei ole paluuta. Jos menetät terveytesi ja taloutesi on huteralla pohjalla, on 99%:n varmaa, että myös taloutesi kaatuu. 

Monet välittäjät eivät ota edes myyntiin taloa, josta puuttuu lopputarkastus. Ja nykyisin ollaan niin tarkkoja kuluttajinakin, että yhä harvempi haluaa ostaa talon - ainakaan käypään hintaan - josta puuttuu loppukartoitus. Sulla nyt pahin skenaario on, että menetät terveytesi ennenkuin taloa saadaan edes myyntiin/myytyä. Laskupino ei pienene, jos joudut jäämään pitkälle sairaslomalle. Vain tulosi laskevat, jos saikusta tulee niin pitkä, että Kela alkaa maksaa sulle. Tämän vuoksi mun mielestä tärkeintä juuri nyt ja tässä olisi, että talo saadaan siihen kuntoon, että lopputarkastus on tehty. Koska sä olet oikeasti pahassa pulassa, jos sulla menee terveys ja/tai tulee ero eikä talo mene kaupaksi. 

Näinhän se on, ja tätä olen paljon pohtinut, ja tämä(kin) asia nimenomaan ahdistaa.

Eri tilit meillä on, periaatteessa siis eri rahatkin, mutta se ei tässä tapauksessa paljon auta, kun talousasioista pitäisi sopia yhdessä eikä niin tehdä. Kun talous on kuralla, rahat tiukilla ja ulosottoon maksuja, pitäisi mielestäni olla jokin _suunnitelma_ miten asia hoidetaan ja edes karkea laskelma mihin rahat riittävät. Mutta tällaista on mahdoton tässä parisuhteessa tehdä. Itse tingin jo lähes kaikesta mistä voin (en harrasta mitään maksullista, yli 2v olen ollut ostamatta itselleni juuri mitään, ostan ja myyn kirppareilla, katson elintarvikkeiden hintoja tarkkaan jne jne), mutta toinen vain ostaa, jos on päättänyt, että jotain tarvitaan. Eikä kelpaa edes edullisemmasta päästä uutena, vaan pitää olla "kunnollinen", vaikka puhuttaisi vain 8-vuotiaan lapsen harrastusvälineistä. Käytettynä ei voi ostaa (vaikka olisi saatavilla), koska eivät ole hyviä... huoh.

Monia asioita, joita olet ketjussa kertonut, pidän jo sellaisenaan huolestuttavina. Yhdessä ne muodostavat erittäin huolestuttavan kokonaisuuden. Vertauskuvallisesti voisi sanoa, että sä seisot yhdellä jalalla keittiötikkailla toinen käsi ylhäällä ja kannattelet koko teidän elämäänne pikkusormesi varassa. Ei tarvita kuin pieni horjahdus ja kaikki romahtaa. Sun täytyy nyt alkaa tehdä asioita, joilla ensin saat toisen jalan alas, sitten elämänne pitelyn kämmenellesi, sen jälkeen käden alas ja kannattalun molemmilla käsillä ja lopuksi laskeuduttua keittiötikkailta alas tukevalle lattialle. Et voi jäädä odottamaan, että miehesi tekee jotain, koska silloin voi olla jo liian myöhäistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis...mies ei remontoi, ole perillä lasten kouluasioista eikä murehdi raha-asioista? Jos käy töissä ja kuitenkin osallistuu perhe-elämään niin en näkisi näitä ihan niin painavina juttuina.

Oma mieheni aivan samanlainen mutta arvostan tapaansa olla stressaamatta liikaa rahasta jollei mahdollisuutta saada lisätuloja ole näkyvissä. Meillä tosin tuon ohella on henkinen väkivalta ja uskottomuus jotka saavat minut harkitsemaan eroa mutta ilman niitä elämä miehen kanssa olisi hyvää.

Luin vasta jälkikäteen muut kommentit jotka valottivat enemmän hieman epäselvää aloitusta. Mies siis on onnistunut saamaan itsensä jo ulosottoonkin..

Miten mies on pärjännyt elämässä ennen kuin tapasitte? Oliko silloinkin pää puskassa laskujen suhteen vai luottaako nyt siihen että vaimo hoitaa kaiken?

Ollaan oltu yhdessä nuoresta saakka. Minulle on aina ollut tärkeää suunnitelmallisuus ja täsmällisyys ja olen suhteessa luontaisesti ollut organisoija. Miehen ei ole koskaan täytynyt varsinaisesti edes ottaa vastuuta, mutta luonnostaan sitä kyllä mielestäni aiemmin paremmin otti. Nyt on jotenkin taantunut, jo vuosia sitten, ja pelkään että itselleni käy vielä samoin, jos tässä näin jatkan.

Tuossa tapauksessa kallistuisin jo eroon. Jos kaikki on jo kerran kokeiltu ja mies on sekä holtiton että jääräpäinen (kun pistää noin kovin hanttiin talon loppuun saamisessakin) ei ole mitään tehtävissä. Mies on ilmeisesti täysin pihalla siitä miten pärjätä edes omillaan puhumattakaan perheen pyörittämisestä eikä halua opetella joten laita Siperia opettamaan.

Mies77 kirjoitti:

Neuvoja epätoivoiselle? kirjoitti:

Meillä vuosien haaste ollut miehen vastuuntunnottomuus liittyen kotiasioihin. Tämä ilmenee lähinnä siinä, ettei mies koe tarpeelliseksi saada valmiiksi talon keskeneräisiä osia, olla perillä raha-asioista tai lasten koulu- tms asioista. Yhden lapsen yhden harrastuksen hän kokee omakseen, koska on siinä itsekin mukana.

Työnsä hän myös hoitaa käsittääkseni tunnollisesti, joten mikään syrjäytynyt jamppa hän ei ole.

Hän kokee myös suurta osallistumisen, ja myös vetovastuun tarvetta erilaisista kodin ulkopuolisista asioista. Hän on aina valmis jeesaamaan, jos joku kaveri/naapuri/tuttava pyytää apua. Hän myös itse kehittää erilaisia projekteja tehtäväkseen, mutta nekin yleensä hyödyttävät muita kuin perheenjäseniään.

Itse olen tilanteeseen loppu, ollut jo monta vuotta. Asiasta on keskusteltu vuosia, aina silloin tällöin. Alkuun hän sanoi syyksi, ettei kiinnosta mitään tehdä, kun minä vain nalkutan ja vaadin kaikkea. Lopetin nalkuttamisen. Tämän jälkeen ehkä noin pari kertaa vuodessa olen ottanyt asian puheeksi. Aina hän sen ymmärtää ja aina hän sanoo, että kyllä pitää alkaa asioita hoitamaan. Mutta mikään ei ikinä muutu!

Itse en halua elää parisuhteessa, jossa koen, että olen yksin huolien kanssa, ettei toinen kanna vastuutaan. Itseäni ahdistaa taloudellinen tiukkuus ja siihen päälle se, että toisella ei tunnu olevan asiasta mitään huolta.

Olen uupunut, myös työkykyni ja sitä kautta työpaikkani alkaa olla uhattuna. Kaikki heijastuu lapsiin.

Eroa en haluaisi, meillä on paljon hyvää pitkässä historiassa ja edelleenkin. Mutta kun tilanne on tämä, voinko antaa sen viedä terveyteni, työpaikkani, ehkä luottotietoni ja myös lasten hyvinvoinnin?

Eroprosessiinkaan en millään jaksaisi ryhtyä.

Onko joku teistä saanut tällaisen tilanteen ratkaistua?

Tuo kirjoittamasi on juurikin se, ja ainoa asia mitä nalkuttamisella saa aikaan! Sanoit että olet lopettanut sen, ja minä epäilen sitä! Onko kaikenlainen mielenosoittaminen ja sanaton viestintäkin loppunut? Tutki tarkkaan, ja olen aivan varma että ei ole loppunut. Parisuhde ei voi perustua vaatimuksiin, ei minkäänlaisiin.

Kehoitan sinua aivan toisenlaiseen malliin tästä eteenpäin! Vaatimisen sijasta anna periksi! Saat yleensä sen mistä itse suostut luopumaan. Kun luovut vaatimuksistasi, miehesi tekee asian omasta vapaasta tahdostaan, ja jollei vapaasta tahdostaan tee, ei häntä saa tekemään millään ilveellä.

Kokeileppa seuraavaa... Nyt sydän täyteen rakkautta miestäsi kohtaan, rakkaus on tahdon päätös, ei mikään tuleva/menevä tunnetila! Kerro miehellesi rakkaudella ja kaikella ystävällisyydellä, oikealla sellaisella että olet todella pahoillasi, ja pyydä koko sydämestäsi anteeksi käytöstäsi! Kerro että ei minulla ole sinulta mitään oikeutta vaatia yhtään mitään, ja että lupaan tästä eteenpäin rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet! Olen sinulle hyvä ja ihana vain sen tähden että rakastan sinua ja sinä olet minun mieheni jota minä kunnioitan. Tämän jälkeen OLE miehelle ihana ja kunnioita miestäsi sellaisena kuin hän sattuu olemaan.

Väitän että miehesi on muutaman päivän täysin poissa tolaltaan, kuin lekalla päähän lyötynä! Seksiä tulee ja hänellä on maailman ihanin vaimo! Tämän vaikutus on luokkaa kottikärryllinen tulisia hiiliä hänen päälleen! Ole kärsivällinen, muutos ei tapahdu heti, sillä vuosien jälkeen miehesi ihmettelee muutosta sinussa ja empii, oletko nyt tosissasi. Kun huomaa että olet, alkaa tapahtua! Tämän jälkeen voit seurata hymyillen ja miestäsi rakastaen kuin entisestä lampaasta alkaa kasvaa vastuuta ottava leijona!

Teillä naisilla on aivan mieletön valta meitä miehiä kohtaan! Te pystytte tekemään leijonasta lampaan käden käänteessä vaatimustenne kanssa, ja jos sen vielä yhdistätte pienimpäänkään halveksuntaan, mies oikein sulaa olemattomiin. Toimimalla toisin päin, ja kunnioittamalla miesta ja antamalla miehelle tilaa kasvaa, nuhaisinkin lammas kasvaa suunnattomiin mittoihin, niin että koko kylän naiset ovat sinulle kateellisia! Se on sinusta kiinni minkälainen mies sinulla on. Haluatko lampaan vai leijonan?

Mielestäni olen ollut melko kärsivällinen. Kuten tänne aiemminkin olen kommentoinut, olen lopettanut nalkuttamisen, huomauttelemisen ym jo vuoden 2013-2014 paikkeilla. Tämän jälkeen olemme eläneet ihan ok arkea, on ollut hauskaa yhdessä, on ollut seksiä, ei ole välejä kiristelty... Ainoa mikä on, olen kaiken hiljaisuudessa padonnut sisälleni, mies varmaan kuvitellut, että olen unohtanut, mutta samalla aiheuttanut itselleni tämän ahdistuksen ja uupumuksen, ja luultavasti seuraavaksi syvän masennuksen, jos en jotenkin toimi tai jotenkin saada tätä tilannetta poikki. Ymmärrän, ettei mikään tapahtu hetkessä, olen ollut kärsivällinen, mutta näiden vuosien jälkeen sekin alkaa loppua. En ole enää ollenkaan se ihminen, joka olin ja joka vielä haluaisin olla. Minusta on tullut surullinen, ahdistunut ja apaattinen. Ja se heijastuu myös lapsiin.

Mies77 kirjoitti:

Neuvoja epätoivoiselle? kirjoitti:

Meillä vuosien haaste ollut miehen vastuuntunnottomuus liittyen kotiasioihin. Tämä ilmenee lähinnä siinä, ettei mies koe tarpeelliseksi saada valmiiksi talon keskeneräisiä osia, olla perillä raha-asioista tai lasten koulu- tms asioista. Yhden lapsen yhden harrastuksen hän kokee omakseen, koska on siinä itsekin mukana.

Työnsä hän myös hoitaa käsittääkseni tunnollisesti, joten mikään syrjäytynyt jamppa hän ei ole.

Hän kokee myös suurta osallistumisen, ja myös vetovastuun tarvetta erilaisista kodin ulkopuolisista asioista. Hän on aina valmis jeesaamaan, jos joku kaveri/naapuri/tuttava pyytää apua. Hän myös itse kehittää erilaisia projekteja tehtäväkseen, mutta nekin yleensä hyödyttävät muita kuin perheenjäseniään.

Itse olen tilanteeseen loppu, ollut jo monta vuotta. Asiasta on keskusteltu vuosia, aina silloin tällöin. Alkuun hän sanoi syyksi, ettei kiinnosta mitään tehdä, kun minä vain nalkutan ja vaadin kaikkea. Lopetin nalkuttamisen. Tämän jälkeen ehkä noin pari kertaa vuodessa olen ottanyt asian puheeksi. Aina hän sen ymmärtää ja aina hän sanoo, että kyllä pitää alkaa asioita hoitamaan. Mutta mikään ei ikinä muutu!

Itse en halua elää parisuhteessa, jossa koen, että olen yksin huolien kanssa, ettei toinen kanna vastuutaan. Itseäni ahdistaa taloudellinen tiukkuus ja siihen päälle se, että toisella ei tunnu olevan asiasta mitään huolta.

Olen uupunut, myös työkykyni ja sitä kautta työpaikkani alkaa olla uhattuna. Kaikki heijastuu lapsiin.

Eroa en haluaisi, meillä on paljon hyvää pitkässä historiassa ja edelleenkin. Mutta kun tilanne on tämä, voinko antaa sen viedä terveyteni, työpaikkani, ehkä luottotietoni ja myös lasten hyvinvoinnin?

Eroprosessiinkaan en millään jaksaisi ryhtyä.

Onko joku teistä saanut tällaisen tilanteen ratkaistua?

Tuo kirjoittamasi on juurikin se, ja ainoa asia mitä nalkuttamisella saa aikaan! Sanoit että olet lopettanut sen, ja minä epäilen sitä! Onko kaikenlainen mielenosoittaminen ja sanaton viestintäkin loppunut? Tutki tarkkaan, ja olen aivan varma että ei ole loppunut. Parisuhde ei voi perustua vaatimuksiin, ei minkäänlaisiin.

Kehoitan sinua aivan toisenlaiseen malliin tästä eteenpäin! Vaatimisen sijasta anna periksi! Saat yleensä sen mistä itse suostut luopumaan. Kun luovut vaatimuksistasi, miehesi tekee asian omasta vapaasta tahdostaan, ja jollei vapaasta tahdostaan tee, ei häntä saa tekemään millään ilveellä.

Kokeileppa seuraavaa... Nyt sydän täyteen rakkautta miestäsi kohtaan, rakkaus on tahdon päätös, ei mikään tuleva/menevä tunnetila! Kerro miehellesi rakkaudella ja kaikella ystävällisyydellä, oikealla sellaisella että olet todella pahoillasi, ja pyydä koko sydämestäsi anteeksi käytöstäsi! Kerro että ei minulla ole sinulta mitään oikeutta vaatia yhtään mitään, ja että lupaan tästä eteenpäin rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet! Olen sinulle hyvä ja ihana vain sen tähden että rakastan sinua ja sinä olet minun mieheni jota minä kunnioitan. Tämän jälkeen OLE miehelle ihana ja kunnioita miestäsi sellaisena kuin hän sattuu olemaan.

Väitän että miehesi on muutaman päivän täysin poissa tolaltaan, kuin lekalla päähän lyötynä! Seksiä tulee ja hänellä on maailman ihanin vaimo! Tämän vaikutus on luokkaa kottikärryllinen tulisia hiiliä hänen päälleen! Ole kärsivällinen, muutos ei tapahdu heti, sillä vuosien jälkeen miehesi ihmettelee muutosta sinussa ja empii, oletko nyt tosissasi. Kun huomaa että olet, alkaa tapahtua! Tämän jälkeen voit seurata hymyillen ja miestäsi rakastaen kuin entisestä lampaasta alkaa kasvaa vastuuta ottava leijona!

Teillä naisilla on aivan mieletön valta meitä miehiä kohtaan! Te pystytte tekemään leijonasta lampaan käden käänteessä vaatimustenne kanssa, ja jos sen vielä yhdistätte pienimpäänkään halveksuntaan, mies oikein sulaa olemattomiin. Toimimalla toisin päin, ja kunnioittamalla miesta ja antamalla miehelle tilaa kasvaa, nuhaisinkin lammas kasvaa suunnattomiin mittoihin, niin että koko kylän naiset ovat sinulle kateellisia! Se on sinusta kiinni minkälainen mies sinulla on. Haluatko lampaan vai leijonan?

Miten voit olla "aivan varma", ettei nalkuttaminen ole loppunut?

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ei hoida talouttaan, niin pitäisikö sinun se tehdä? Ja hänen tililleen voi rahaa vain omaan käyttöön? Tämä auttaisi siihen talouspuoleen, ehkä vähentäisi sun stressiä rahasta. Onko hän masentunut?

Miten ihmeessä sen jaksaisin, kun nyt nimenomaan tarvitsisin toisenkin vastuunottoa, etten totaalisesti uupuisi. Olen ihan loppu, kun toista ei kiinnosta yhtään, ei muut kuin kodin ulkopuoliset projektit...

Masennuksesta kysyin ja oli puhetta jo tuolloin vuosia sitten, kun tilanne kriisiytyi. Lopulta suostui lääkärillä käymään, lopulta parilla-kolmellakin psykiatrilla, mutta jonkun mukaan kyse ei ollut masennuksesta, jonkun mukaan oli kyse lievästä... Miehen mukaan lääkärit oli pääsääntöisesti ihan tyhmiä, lääkkeistä tuli liikaa sivuvaikutuksia tai ne oli kalliita ja koska hänellä ei varsinaista masennusta ollut, hän katsoi, ettei tarvitse sen lajin palveluja.

Neuvoja epätoivoiselle? kirjoitti:

Meillä vuosien haaste ollut miehen vastuuntunnottomuus liittyen kotiasioihin. Tämä ilmenee lähinnä siinä, ettei mies koe tarpeelliseksi saada valmiiksi talon keskeneräisiä osia, olla perillä raha-asioista tai lasten koulu- tms asioista. Yhden lapsen yhden harrastuksen hän kokee omakseen, koska on siinä itsekin mukana.

Työnsä hän myös hoitaa käsittääkseni tunnollisesti, joten mikään syrjäytynyt jamppa hän ei ole.

Hän kokee myös suurta osallistumisen, ja myös vetovastuun tarvetta erilaisista kodin ulkopuolisista asioista. Hän on aina valmis jeesaamaan, jos joku kaveri/naapuri/tuttava pyytää apua. Hän myös itse kehittää erilaisia projekteja tehtäväkseen, mutta nekin yleensä hyödyttävät muita kuin perheenjäseniään.

Itse olen tilanteeseen loppu, ollut jo monta vuotta. Asiasta on keskusteltu vuosia, aina silloin tällöin. Alkuun hän sanoi syyksi, ettei kiinnosta mitään tehdä, kun minä vain nalkutan ja vaadin kaikkea. Lopetin nalkuttamisen. Tämän jälkeen ehkä noin pari kertaa vuodessa olen ottanyt asian puheeksi. Aina hän sen ymmärtää ja aina hän sanoo, että kyllä pitää alkaa asioita hoitamaan. Mutta mikään ei ikinä muutu!

Itse en halua elää parisuhteessa, jossa koen, että olen yksin huolien kanssa, ettei toinen kanna vastuutaan. Itseäni ahdistaa taloudellinen tiukkuus ja siihen päälle se, että toisella ei tunnu olevan asiasta mitään huolta.

Olen uupunut, myös työkykyni ja sitä kautta työpaikkani alkaa olla uhattuna. Kaikki heijastuu lapsiin.

Eroa en haluaisi, meillä on paljon hyvää pitkässä historiassa ja edelleenkin. Mutta kun tilanne on tämä, voinko antaa sen viedä terveyteni, työpaikkani, ehkä luottotietoni ja myös lasten hyvinvoinnin?

Eroprosessiinkaan en millään jaksaisi ryhtyä.

Onko joku teistä saanut tällaisen tilanteen ratkaistua?

Meillä täsmälleen sama tilanne. Nalkutin aikani ja otin eron. Mies riisti itseltään hengen.

Rakastuin uudelleen ja täytyy todeta että kuollut ex olikin täysi helmi.

En vain nähnyt niitä hyviä puolia. Aika pienistä otin eron ja mies masentui ja riisti itseltään traagisesti hengen. Olin hölmö kolmekymppinen, lapsi vasta itsekin.

Voisimpa perua kaiken ennalleen. Ap lopeta täydellisyyden tavoittelu ja yritä nauttia siitä mitä jo on.

Elämä on jo puolessa välissä ja alle puolet ehkä jäljellä. Pian tulee kuolema.

Enää ei vaihdeta uuteen vaan nyt soudetaan risasella loppuun asti. Muuten soudat yksin.

Tarvitaanko rakennusluvan jatkoaikaa haettaessa molempien allekirjoitus? Jos tarvitaan, sanoisin miehelle, että en aio allekirjoittaa jatkoaikahakemusta eli jos talo ei ole siihen mennessä lopputarkastuskunnossa, laitetaan koko paska myyntiin ja lusikat jakoon.

Monia asioita, joita olet ketjussa kertonut, pidän jo sellaisenaan huolestuttavina. Yhdessä ne muodostavat erittäin huolestuttavan kokonaisuuden. Vertauskuvallisesti voisi sanoa, että sä seisot yhdellä jalalla keittiötikkailla toinen käsi ylhäällä ja kannattelet koko teidän elämäänne pikkusormesi varassa. Ei tarvita kuin pieni horjahdus ja kaikki romahtaa. Sun täytyy nyt alkaa tehdä asioita, joilla ensin saat toisen jalan alas, sitten elämänne pitelyn kämmenellesi, sen jälkeen käden alas ja kannattalun molemmilla käsillä ja lopuksi laskeuduttua keittiötikkailta alas tukevalle lattialle. Et voi jäädä odottamaan, että miehesi tekee jotain, koska silloin voi olla jo liian myöhäistä.[/quote]

Juuri tuolta minusta tuntuukin. Ja täysin käsittämättömältä. Järjettömältä. Olen aina ollut tunnollinen ihminen, joka on halunnut asiansa hoitaa kunnolla. Nyt ollaan tässä, tilanteessa, joka on mielestäni ihan absurdi. Pidän itsekin tätä todella huolestuttavana, epänormaalina. Mielestäni ihmiset eivät toimi ja elä näin. Mutta jos puhun asiasta miehelle, hän vähättelee ja minut kokemaan lähes, että päässäni on vikaa tai ainakin, ettei tästä nyt niin pidä huolestua. Hänen mielestään kaikki kyllä hoidetaan ja asiat muuttuu paremmaksi. Ei kyllä osaa kertoa miten esimerkiksi eikä suostu mihinkään suunnitelmiin tms. Niinpä välillä mietin kumman meidän suhtautuminen asiaan on normaali.

Vierailija kirjoitti:

Tarvitaanko rakennusluvan jatkoaikaa haettaessa molempien allekirjoitus? Jos tarvitaan, sanoisin miehelle, että en aio allekirjoittaa jatkoaikahakemusta eli jos talo ei ole siihen mennessä lopputarkastuskunnossa, laitetaan koko paska myyntiin ja lusikat jakoon.

En tiedä, mutta tilanne on se, että aikaraja meni jo vuosia sitten eikä mitään jatkoaikaa edes haettu, koska miehen mielestä "Äh, semmosia tartte". Eli se vastuuntunto, ja asioiden hoito, jota peräänkuulutan... Ja josta siis olen ollut vuosia nalkuttamatta ja antanut periksi ja antanut hänen hoitaa tavallaan... riitelemättä.