Soteli amk haku kevät 2018

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa. 

Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi

Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.

Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.

Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.

Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.

Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.

Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.

Totta. Mutta on enenpikin persoona kysymys, miten me hallitsemme tunteitamme, otamme asioita vastaan, olemmeko impulsiivisia vai rauhallisia. Ei sillä ole välttämättä motivaation kanssa tekemistä. Vähän irrallisia asioita.

No itse asiassa ei ole, vaan aika olennainn tässä aiheessa.

Tässä kun oletetaan, että vain se asiaan kiihkeästi ja paniikinomaisesti suhtautuva olisi "oikeasti motivoitunut", kun taas asiaan rauhallisemmin suhtautuva ei olisi lainkaan motivoitunut.

Eli ei ihan kyetä näkemään, että se asiaan rauhallisesti suhtautuva voi olla ihan yhtä motivoitunut, suhtautuu asiaan vain eri tavalla kuin paniikkihakija.

Etkös itsekin totea rivien välistä viimeisessä virkkeessäsi, että motivaatio EI LIITY persoonaan? ;)

Totean sen aika suoraan, enkä vain rivien välistä. Kun aiempi oletus oli, että rennosti suhtautuva ei voisi olla oikeasti motivoitunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa. 

Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi

Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.

Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.

Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.

Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.

Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.

Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.

Totta. Mutta on enenpikin persoona kysymys, miten me hallitsemme tunteitamme, otamme asioita vastaan, olemmeko impulsiivisia vai rauhallisia. Ei sillä ole välttämättä motivaation kanssa tekemistä. Vähän irrallisia asioita.

No itse asiassa ei ole, vaan aika olennainn tässä aiheessa.

Tässä kun oletetaan, että vain se asiaan kiihkeästi ja paniikinomaisesti suhtautuva olisi "oikeasti motivoitunut", kun taas asiaan rauhallisemmin suhtautuva ei olisi lainkaan motivoitunut.

Eli ei ihan kyetä näkemään, että se asiaan rauhallisesti suhtautuva voi olla ihan yhtä motivoitunut, suhtautuu asiaan vain eri tavalla kuin paniikkihakija.

Ei kiihkeys tai paniikinomaisuus liity yhtään mitenkään motivaatioon :D Sulla on käsitteet ihan hakusessa nyt!

"Sisäisen motivaation merkitys oppimisen ja opiskelun lähtökohtana on erittäin merkittävä.

Sillä on selkeä yhteys yksilön oppimiskykyyn; sisäisesti motivoitunut ihminen pystyy suuntaamaan keskittymisensä ja tarkkaavaisuutensa olennaisiin asioihin. Tämän voidaan katsoa johtavan laadukkaaseen ja monipuoliseen oppimiseen sekä sinnikkyyteen.

Sisäisesti motivoituneen opiskelijan sitoutuminen opintoihin ja tehokkuus niiden suorituksessa ovat kestävämmällä pohjalla kuin ulkoisesti motivoituneen opiskelijan.

Opiskelijan sisäinen motivaatio on parhaimmillaan, kun hän voi itse vaikuttaa opintojensa sisältöön. Tärkeiksi tai mieleisiksi kokemiensa asioiden opiskelu lisää yksilön autonomian tunnetta ja vaikuttaa sitä kautta myös kokemukseen omasta kyvykkyydestä.

Sisäisesti motivoituneet opiskelijat vaikuttavat positiivisesti myös oppimistilanteisiin ja tuloksiin luokkaympäristössä.

Opetuksen ja oppimisen taso paranevat opettajan huomatessa opiskelijoiden aidon halun oppia."

Ja mistä päättelet siis, ettei tuo rennosti tyyppi ole motivoitunut?

Kun sitä tässä nimenomaan alleviivaan, että se hätäpaniikki ei ole merkki kovasta motivaatiosta rento asenne huonosta. Kun tuolta rennosti suhtautuvaltahan heti tivattiin, että miksi hakee jos motivaationiin huono.

Sitähän tässä on läpikäyty jo monen viestin voimin.

Mun mielestä siinä ei ollut se rentous se, mikä sai ajattelemaan, ettei ole kovin motivoitunut, vaan se, että ei ole niin väliä vaikka ei pääsisikään sisään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa. 

Kyllä se motivaatio on se juttu nimenomaan.

Kova sisäinen motivaatio ajaa parempiin tuloksiin ja nimenomaan pienet vastoinkäymiset ei tunnu missään kun tavoite on asetettu eli valmistuminen ammattiin.

Okei. No, pitänee sanoa näin nelikymppisenä, että riippunee henkilöstä ja elämäntilanteesta. Minua ei motivaatio lohduttanut yhtään esim. gradua tehdessä. Olen perusluonteeltani mukavuudenhaluinen ja laiskakin, ja vaikka olisin menossa mökille viettämään kivaa aikaa, niin aina se pakkaaminen on yhtä tylsää ja työlästä. Tylsät jutut ohittaa minusta just sillä, että tekee vain, eikä jää ihmettelemään ja fiilistelemään motivaatioita. 

Sponge kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa. 

Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi

Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.

Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.

Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.

Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.

Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.

Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.

Totta. Mutta on enenpikin persoona kysymys, miten me hallitsemme tunteitamme, otamme asioita vastaan, olemmeko impulsiivisia vai rauhallisia. Ei sillä ole välttämättä motivaation kanssa tekemistä. Vähän irrallisia asioita.

No itse asiassa ei ole, vaan aika olennainn tässä aiheessa.

Tässä kun oletetaan, että vain se asiaan kiihkeästi ja paniikinomaisesti suhtautuva olisi "oikeasti motivoitunut", kun taas asiaan rauhallisemmin suhtautuva ei olisi lainkaan motivoitunut.

Eli ei ihan kyetä näkemään, että se asiaan rauhallisesti suhtautuva voi olla ihan yhtä motivoitunut, suhtautuu asiaan vain eri tavalla kuin paniikkihakija.

Ei kiihkeys tai paniikinomaisuus liity yhtään mitenkään motivaatioon :D Sulla on käsitteet ihan hakusessa nyt!

"Sisäisen motivaation merkitys oppimisen ja opiskelun lähtökohtana on erittäin merkittävä.

Sillä on selkeä yhteys yksilön oppimiskykyyn; sisäisesti motivoitunut ihminen pystyy suuntaamaan keskittymisensä ja tarkkaavaisuutensa olennaisiin asioihin. Tämän voidaan katsoa johtavan laadukkaaseen ja monipuoliseen oppimiseen sekä sinnikkyyteen.

Sisäisesti motivoituneen opiskelijan sitoutuminen opintoihin ja tehokkuus niiden suorituksessa ovat kestävämmällä pohjalla kuin ulkoisesti motivoituneen opiskelijan.

Opiskelijan sisäinen motivaatio on parhaimmillaan, kun hän voi itse vaikuttaa opintojensa sisältöön. Tärkeiksi tai mieleisiksi kokemiensa asioiden opiskelu lisää yksilön autonomian tunnetta ja vaikuttaa sitä kautta myös kokemukseen omasta kyvykkyydestä.

Sisäisesti motivoituneet opiskelijat vaikuttavat positiivisesti myös oppimistilanteisiin ja tuloksiin luokkaympäristössä.

Opetuksen ja oppimisen taso paranevat opettajan huomatessa opiskelijoiden aidon halun oppia."

Ja mistä päättelet siis, ettei tuo rennosti tyyppi ole motivoitunut?

Kun sitä tässä nimenomaan alleviivaan, että se hätäpaniikki ei ole merkki kovasta motivaatiosta rento asenne huonosta. Kun tuolta rennosti suhtautuvaltahan heti tivattiin, että miksi hakee jos motivaationiin huono.

Sitähän tässä on läpikäyty jo monen viestin voimin.

Mun mielestä siinä ei ollut se rentous se, mikä sai ajattelemaan, ettei ole kovin motivoitunut, vaan se, että ei ole niin väliä vaikka ei pääsisikään sisään.

Eipä sekään ole automaattinen merkki huonosta motivaatiosta, etenkin kun et edes tiedä tämän jatkosuunnitelmia yms. että mitä aikoo tehdä jos ei pääse sisään.

Kaikki eivät suhtaudu asioihin suurella intohimolla, mutta se ei automaattisesti tarkoita huonoa motivaatiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa. 

Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi

Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.

Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.

Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.

Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.

Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.

Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.

Totta. Mutta on enenpikin persoona kysymys, miten me hallitsemme tunteitamme, otamme asioita vastaan, olemmeko impulsiivisia vai rauhallisia. Ei sillä ole välttämättä motivaation kanssa tekemistä. Vähän irrallisia asioita.

No itse asiassa ei ole, vaan aika olennainn tässä aiheessa.

Tässä kun oletetaan, että vain se asiaan kiihkeästi ja paniikinomaisesti suhtautuva olisi "oikeasti motivoitunut", kun taas asiaan rauhallisemmin suhtautuva ei olisi lainkaan motivoitunut.

Eli ei ihan kyetä näkemään, että se asiaan rauhallisesti suhtautuva voi olla ihan yhtä motivoitunut, suhtautuu asiaan vain eri tavalla kuin paniikkihakija.

Ei kiihkeys tai paniikinomaisuus liity yhtään mitenkään motivaatioon :D Sulla on käsitteet ihan hakusessa nyt!

"Sisäisen motivaation merkitys oppimisen ja opiskelun lähtökohtana on erittäin merkittävä.

Sillä on selkeä yhteys yksilön oppimiskykyyn; sisäisesti motivoitunut ihminen pystyy suuntaamaan keskittymisensä ja tarkkaavaisuutensa olennaisiin asioihin. Tämän voidaan katsoa johtavan laadukkaaseen ja monipuoliseen oppimiseen sekä sinnikkyyteen.

Sisäisesti motivoituneen opiskelijan sitoutuminen opintoihin ja tehokkuus niiden suorituksessa ovat kestävämmällä pohjalla kuin ulkoisesti motivoituneen opiskelijan.

Opiskelijan sisäinen motivaatio on parhaimmillaan, kun hän voi itse vaikuttaa opintojensa sisältöön. Tärkeiksi tai mieleisiksi kokemiensa asioiden opiskelu lisää yksilön autonomian tunnetta ja vaikuttaa sitä kautta myös kokemukseen omasta kyvykkyydestä.

Sisäisesti motivoituneet opiskelijat vaikuttavat positiivisesti myös oppimistilanteisiin ja tuloksiin luokkaympäristössä.

Opetuksen ja oppimisen taso paranevat opettajan huomatessa opiskelijoiden aidon halun oppia."

Ja mistä päättelet siis, ettei tuo rennosti tyyppi ole motivoitunut?

Kun sitä tässä nimenomaan alleviivaan, että se hätäpaniikki ei ole merkki kovasta motivaatiosta rento asenne huonosta. Kun tuolta rennosti suhtautuvaltahan heti tivattiin, että miksi hakee jos motivaationiin huono.

Sitähän tässä on läpikäyty jo monen viestin voimin.

Luitko ollenkaan mitä hän kirjoitti?

Ettei välttämättä ole semmoinen ala, että mikä nyt kiinnostais niin paljon ja miten tärkeää on hakijalle yleensä päästä opiskelemaan kyseistä alaa.. Eli MOTIVAATIO alalle oli se koko pointti, ei mikään ottaako rennosti/panikoiko vai miten reagoi!

Sponge kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa. 

Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi

Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.

Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.

Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.

Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.

Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.

Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.

Totta. Mutta on enenpikin persoona kysymys, miten me hallitsemme tunteitamme, otamme asioita vastaan, olemmeko impulsiivisia vai rauhallisia. Ei sillä ole välttämättä motivaation kanssa tekemistä. Vähän irrallisia asioita.

No itse asiassa ei ole, vaan aika olennainn tässä aiheessa.

Tässä kun oletetaan, että vain se asiaan kiihkeästi ja paniikinomaisesti suhtautuva olisi "oikeasti motivoitunut", kun taas asiaan rauhallisemmin suhtautuva ei olisi lainkaan motivoitunut.

Eli ei ihan kyetä näkemään, että se asiaan rauhallisesti suhtautuva voi olla ihan yhtä motivoitunut, suhtautuu asiaan vain eri tavalla kuin paniikkihakija.

Ei kiihkeys tai paniikinomaisuus liity yhtään mitenkään motivaatioon :D Sulla on käsitteet ihan hakusessa nyt!

"Sisäisen motivaation merkitys oppimisen ja opiskelun lähtökohtana on erittäin merkittävä.

Sillä on selkeä yhteys yksilön oppimiskykyyn; sisäisesti motivoitunut ihminen pystyy suuntaamaan keskittymisensä ja tarkkaavaisuutensa olennaisiin asioihin. Tämän voidaan katsoa johtavan laadukkaaseen ja monipuoliseen oppimiseen sekä sinnikkyyteen.

Sisäisesti motivoituneen opiskelijan sitoutuminen opintoihin ja tehokkuus niiden suorituksessa ovat kestävämmällä pohjalla kuin ulkoisesti motivoituneen opiskelijan.

Opiskelijan sisäinen motivaatio on parhaimmillaan, kun hän voi itse vaikuttaa opintojensa sisältöön. Tärkeiksi tai mieleisiksi kokemiensa asioiden opiskelu lisää yksilön autonomian tunnetta ja vaikuttaa sitä kautta myös kokemukseen omasta kyvykkyydestä.

Sisäisesti motivoituneet opiskelijat vaikuttavat positiivisesti myös oppimistilanteisiin ja tuloksiin luokkaympäristössä.

Opetuksen ja oppimisen taso paranevat opettajan huomatessa opiskelijoiden aidon halun oppia."

Ja mistä päättelet siis, ettei tuo rennosti tyyppi ole motivoitunut?

Kun sitä tässä nimenomaan alleviivaan, että se hätäpaniikki ei ole merkki kovasta motivaatiosta rento asenne huonosta. Kun tuolta rennosti suhtautuvaltahan heti tivattiin, että miksi hakee jos motivaationiin huono.

Sitähän tässä on läpikäyty jo monen viestin voimin.

Mun mielestä siinä ei ollut se rentous se, mikä sai ajattelemaan, ettei ole kovin motivoitunut, vaan se, että ei ole niin väliä vaikka ei pääsisikään sisään.

TÄMÄ!! Eli motivaatio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa. 

Kyllä se motivaatio on se juttu nimenomaan.

Kova sisäinen motivaatio ajaa parempiin tuloksiin ja nimenomaan pienet vastoinkäymiset ei tunnu missään kun tavoite on asetettu eli valmistuminen ammattiin.

Okei. No, pitänee sanoa näin nelikymppisenä, että riippunee henkilöstä ja elämäntilanteesta. Minua ei motivaatio lohduttanut yhtään esim. gradua tehdessä. Olen perusluonteeltani mukavuudenhaluinen ja laiskakin, ja vaikka olisin menossa mökille viettämään kivaa aikaa, niin aina se pakkaaminen on yhtä tylsää ja työlästä. Tylsät jutut ohittaa minusta just sillä, että tekee vain, eikä jää ihmettelemään ja fiilistelemään motivaatioita. 

Sulla ei taida olla mitään käsitystä mitä motivaatio tarkoittaa :D

Se on JUST SITÄ, että tekee niitä tylsiäkin juttuja koska sulla on tavoite asetettu ja ne tylsätkin jutut kuuluu siihen tavoitteen saavuttamiseen eli sun toimintaa ohjaa silloin sisäinen motivaatio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa. 

Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi

Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.

Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.

Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.

Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.

Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.

Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.

Totta. Mutta on enenpikin persoona kysymys, miten me hallitsemme tunteitamme, otamme asioita vastaan, olemmeko impulsiivisia vai rauhallisia. Ei sillä ole välttämättä motivaation kanssa tekemistä. Vähän irrallisia asioita.

No itse asiassa ei ole, vaan aika olennainn tässä aiheessa.

Tässä kun oletetaan, että vain se asiaan kiihkeästi ja paniikinomaisesti suhtautuva olisi "oikeasti motivoitunut", kun taas asiaan rauhallisemmin suhtautuva ei olisi lainkaan motivoitunut.

Eli ei ihan kyetä näkemään, että se asiaan rauhallisesti suhtautuva voi olla ihan yhtä motivoitunut, suhtautuu asiaan vain eri tavalla kuin paniikkihakija.

Ei kiihkeys tai paniikinomaisuus liity yhtään mitenkään motivaatioon :D Sulla on käsitteet ihan hakusessa nyt!

"Sisäisen motivaation merkitys oppimisen ja opiskelun lähtökohtana on erittäin merkittävä.

Sillä on selkeä yhteys yksilön oppimiskykyyn; sisäisesti motivoitunut ihminen pystyy suuntaamaan keskittymisensä ja tarkkaavaisuutensa olennaisiin asioihin. Tämän voidaan katsoa johtavan laadukkaaseen ja monipuoliseen oppimiseen sekä sinnikkyyteen.

Sisäisesti motivoituneen opiskelijan sitoutuminen opintoihin ja tehokkuus niiden suorituksessa ovat kestävämmällä pohjalla kuin ulkoisesti motivoituneen opiskelijan.

Opiskelijan sisäinen motivaatio on parhaimmillaan, kun hän voi itse vaikuttaa opintojensa sisältöön. Tärkeiksi tai mieleisiksi kokemiensa asioiden opiskelu lisää yksilön autonomian tunnetta ja vaikuttaa sitä kautta myös kokemukseen omasta kyvykkyydestä.

Sisäisesti motivoituneet opiskelijat vaikuttavat positiivisesti myös oppimistilanteisiin ja tuloksiin luokkaympäristössä.

Opetuksen ja oppimisen taso paranevat opettajan huomatessa opiskelijoiden aidon halun oppia."

Ja mistä päättelet siis, ettei tuo rennosti tyyppi ole motivoitunut?

Kun sitä tässä nimenomaan alleviivaan, että se hätäpaniikki ei ole merkki kovasta motivaatiosta rento asenne huonosta. Kun tuolta rennosti suhtautuvaltahan heti tivattiin, että miksi hakee jos motivaationiin huono.

Sitähän tässä on läpikäyty jo monen viestin voimin.

Luitko ollenkaan mitä hän kirjoitti?

Ettei välttämättä ole semmoinen ala, että mikä nyt kiinnostais niin paljon ja miten tärkeää on hakijalle yleensä päästä opiskelemaan kyseistä alaa.. Eli MOTIVAATIO alalle oli se koko pointti, ei mikään ottaako rennosti/panikoiko vai miten reagoi!

Eipä siinäkään ole mikään ihmeellistä, ihmisiä hakee eri aloille opiskelemaan enemmän tai vähemmän kokeilumielessä, koska joku koulutus jokatapauksessa nykypäivänä on oltava.

Jos tuo pääsee sisään, niin pääsykokeiden mukaan todettu sopivaksi ja se siitä. Hän voi innostua opinnoissa alasta, tai todeta ettei ole hänen juttunsa.

Ihan samaan tapaan kuin se kiihkomotivaatiolla suhtautuvakin voi sisäänpäästyään todeta, että ei tämä olekaan sitä mitä hän ajattelu, ja vaihtaa toiselle opintolinjalle.

Ei ne asiat ole loppuviimein niin kuolemanvakavia, kyse on lopulta vain opiskelupaikasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa. 

Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi

Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.

Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.

Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.

Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.

Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.

Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.

Ei motivaatio liity siihen miten käsittelee asiat tai kestää esim stressiä. Nyt sekoitetaan käsitteitä ihan huolella.

Sisäinen motivaatio ei ole mikään pakko tehdä jotain vaan sitkeästi ohjaa toimintaa siellä taustalla vaikkei aina niin huvittaiskaan.

Jos oikeasti halutaan lähteä snobbailemaan jollain SOTELI-esivalintakokeen matskulla, mikä nyt tosin on mielestäni jokseenkin naurettavaa, niin suurin osa opiskelijoista ei ikinä pääse sisäisen motivaation alueelle, kun on kyse SDT-teoriasta. ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa. 

Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi

Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.

Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.

Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.

Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.

Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.

Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.

Totta. Mutta on enenpikin persoona kysymys, miten me hallitsemme tunteitamme, otamme asioita vastaan, olemmeko impulsiivisia vai rauhallisia. Ei sillä ole välttämättä motivaation kanssa tekemistä. Vähän irrallisia asioita.

No itse asiassa ei ole, vaan aika olennainn tässä aiheessa.

Tässä kun oletetaan, että vain se asiaan kiihkeästi ja paniikinomaisesti suhtautuva olisi "oikeasti motivoitunut", kun taas asiaan rauhallisemmin suhtautuva ei olisi lainkaan motivoitunut.

Eli ei ihan kyetä näkemään, että se asiaan rauhallisesti suhtautuva voi olla ihan yhtä motivoitunut, suhtautuu asiaan vain eri tavalla kuin paniikkihakija.

Ei kiihkeys tai paniikinomaisuus liity yhtään mitenkään motivaatioon :D Sulla on käsitteet ihan hakusessa nyt!

"Sisäisen motivaation merkitys oppimisen ja opiskelun lähtökohtana on erittäin merkittävä.

Sillä on selkeä yhteys yksilön oppimiskykyyn; sisäisesti motivoitunut ihminen pystyy suuntaamaan keskittymisensä ja tarkkaavaisuutensa olennaisiin asioihin. Tämän voidaan katsoa johtavan laadukkaaseen ja monipuoliseen oppimiseen sekä sinnikkyyteen.

Sisäisesti motivoituneen opiskelijan sitoutuminen opintoihin ja tehokkuus niiden suorituksessa ovat kestävämmällä pohjalla kuin ulkoisesti motivoituneen opiskelijan.

Opiskelijan sisäinen motivaatio on parhaimmillaan, kun hän voi itse vaikuttaa opintojensa sisältöön. Tärkeiksi tai mieleisiksi kokemiensa asioiden opiskelu lisää yksilön autonomian tunnetta ja vaikuttaa sitä kautta myös kokemukseen omasta kyvykkyydestä.

Sisäisesti motivoituneet opiskelijat vaikuttavat positiivisesti myös oppimistilanteisiin ja tuloksiin luokkaympäristössä.

Opetuksen ja oppimisen taso paranevat opettajan huomatessa opiskelijoiden aidon halun oppia."

Ja mistä päättelet siis, ettei tuo rennosti tyyppi ole motivoitunut?

Kun sitä tässä nimenomaan alleviivaan, että se hätäpaniikki ei ole merkki kovasta motivaatiosta rento asenne huonosta. Kun tuolta rennosti suhtautuvaltahan heti tivattiin, että miksi hakee jos motivaationiin huono.

Sitähän tässä on läpikäyty jo monen viestin voimin.

Luitko ollenkaan mitä hän kirjoitti?

Ettei välttämättä ole semmoinen ala, että mikä nyt kiinnostais niin paljon ja miten tärkeää on hakijalle yleensä päästä opiskelemaan kyseistä alaa.. Eli MOTIVAATIO alalle oli se koko pointti, ei mikään ottaako rennosti/panikoiko vai miten reagoi!

Eipä siinäkään ole mikään ihmeellistä, ihmisiä hakee eri aloille opiskelemaan enemmän tai vähemmän kokeilumielessä, koska joku koulutus jokatapauksessa nykypäivänä on oltava.

Jos tuo pääsee sisään, niin pääsykokeiden mukaan todettu sopivaksi ja se siitä. Hän voi innostua opinnoissa alasta, tai todeta ettei ole hänen juttunsa.

Ihan samaan tapaan kuin se kiihkomotivaatiolla suhtautuvakin voi sisäänpäästyään todeta, että ei tämä olekaan sitä mitä hän ajattelu, ja vaihtaa toiselle opintolinjalle.

Ei ne asiat ole loppuviimein niin kuolemanvakavia, kyse on lopulta vain opiskelupaikasta.

Mikä ihme on kiihkomotivaatio?

Intohimo on sitten taas eriasia.

Jos joku intohimoisesti suhtautuu opiskeluun. Ja innostus on eriasia.

Ei liity motivaatioon.

Motivaatio ohjaa toimintaa pitkäkestoisesti, niin että on sitoutunut toimintaan ja tavoitteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa. 

Kyllä se motivaatio on se juttu nimenomaan.

Kova sisäinen motivaatio ajaa parempiin tuloksiin ja nimenomaan pienet vastoinkäymiset ei tunnu missään kun tavoite on asetettu eli valmistuminen ammattiin.

Okei. No, pitänee sanoa näin nelikymppisenä, että riippunee henkilöstä ja elämäntilanteesta. Minua ei motivaatio lohduttanut yhtään esim. gradua tehdessä. Olen perusluonteeltani mukavuudenhaluinen ja laiskakin, ja vaikka olisin menossa mökille viettämään kivaa aikaa, niin aina se pakkaaminen on yhtä tylsää ja työlästä. Tylsät jutut ohittaa minusta just sillä, että tekee vain, eikä jää ihmettelemään ja fiilistelemään motivaatioita. 

Sulla ei taida olla mitään käsitystä mitä motivaatio tarkoittaa :D

Se on JUST SITÄ, että tekee niitä tylsiäkin juttuja koska sulla on tavoite asetettu ja ne tylsätkin jutut kuuluu siihen tavoitteen saavuttamiseen eli sun toimintaa ohjaa silloin sisäinen motivaatio.

Mielestäni keskustelun sävy on vähän turhan asiaton, mutta onkos sinulla välttämättä nyt ihan käsitystä siitä, miten elämä ei ole aina mustavalkoista? Motivaatio näyttäytyy ehkä sinulle näin, mutta ei kaikille. 

Luepas uudestaan siitä sisäisestä tavoittamisesta, vaikka mielestäni tosiaan tämä SOTELI-esivalintakoematskusta muistuttelu on naurettavaa nokkapokkaa. Sisäisessä motivaatiossa jos ollaan, toimintaa ohjaa silkka mielihyvä ja kiinnostus. Ei ole pakkoja, ei ikäviä ajatuksia tutkinnon saavuttamisesta tmv. 

Kyllä minulla on ollut motivaatiota aiempia opiskelualoja kohtaan. Mutta motivaatio ei ole ohjannut minua olemaan nopeampi tai reippaampi, vaan käytin liian laiskasti kykyäni istuutua, aloittaa ja tehdä autopilotilla.  Toiseksi minulla oli vahva tunne, etten osannut, joten motivaation läsnäolo oli vain pisara meressä. 

Anteeksi nyt vaan, mutta minusta jotenkin tuntuu, että onkohan nämä kovimmat motivaatiospeakerit itse kovin nuoria? Sillä itse opiskeluthan on pitkälti sitä, että itse kukin tekee viime tingassa, löysin rantein, myöhässä, ei välttämättä edes kaikkea, mitä pitäisi. Kaikkiko he ovat näiden motivaatiopaasaajien mielestä epämotivoituneita? Ehkä heidän elämässään vaan on muutakin kuin opiskelut. On myös paljon ihmisiä, joille koulunpenkki on välttämättömyys, mutta itse ala ja tekeminen kiinnostaa enemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa. 

Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi

Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.

Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.

Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.

Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.

Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.

Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.

Totta. Mutta on enenpikin persoona kysymys, miten me hallitsemme tunteitamme, otamme asioita vastaan, olemmeko impulsiivisia vai rauhallisia. Ei sillä ole välttämättä motivaation kanssa tekemistä. Vähän irrallisia asioita.

No itse asiassa ei ole, vaan aika olennainn tässä aiheessa.

Tässä kun oletetaan, että vain se asiaan kiihkeästi ja paniikinomaisesti suhtautuva olisi "oikeasti motivoitunut", kun taas asiaan rauhallisemmin suhtautuva ei olisi lainkaan motivoitunut.

Eli ei ihan kyetä näkemään, että se asiaan rauhallisesti suhtautuva voi olla ihan yhtä motivoitunut, suhtautuu asiaan vain eri tavalla kuin paniikkihakija.

Ei kiihkeys tai paniikinomaisuus liity yhtään mitenkään motivaatioon :D Sulla on käsitteet ihan hakusessa nyt!

"Sisäisen motivaation merkitys oppimisen ja opiskelun lähtökohtana on erittäin merkittävä.

Sillä on selkeä yhteys yksilön oppimiskykyyn; sisäisesti motivoitunut ihminen pystyy suuntaamaan keskittymisensä ja tarkkaavaisuutensa olennaisiin asioihin. Tämän voidaan katsoa johtavan laadukkaaseen ja monipuoliseen oppimiseen sekä sinnikkyyteen.

Sisäisesti motivoituneen opiskelijan sitoutuminen opintoihin ja tehokkuus niiden suorituksessa ovat kestävämmällä pohjalla kuin ulkoisesti motivoituneen opiskelijan.

Opiskelijan sisäinen motivaatio on parhaimmillaan, kun hän voi itse vaikuttaa opintojensa sisältöön. Tärkeiksi tai mieleisiksi kokemiensa asioiden opiskelu lisää yksilön autonomian tunnetta ja vaikuttaa sitä kautta myös kokemukseen omasta kyvykkyydestä.

Sisäisesti motivoituneet opiskelijat vaikuttavat positiivisesti myös oppimistilanteisiin ja tuloksiin luokkaympäristössä.

Opetuksen ja oppimisen taso paranevat opettajan huomatessa opiskelijoiden aidon halun oppia."

Ja mistä päättelet siis, ettei tuo rennosti tyyppi ole motivoitunut?

Kun sitä tässä nimenomaan alleviivaan, että se hätäpaniikki ei ole merkki kovasta motivaatiosta rento asenne huonosta. Kun tuolta rennosti suhtautuvaltahan heti tivattiin, että miksi hakee jos motivaationiin huono.

Sitähän tässä on läpikäyty jo monen viestin voimin.

Luitko ollenkaan mitä hän kirjoitti?

Ettei välttämättä ole semmoinen ala, että mikä nyt kiinnostais niin paljon ja miten tärkeää on hakijalle yleensä päästä opiskelemaan kyseistä alaa.. Eli MOTIVAATIO alalle oli se koko pointti, ei mikään ottaako rennosti/panikoiko vai miten reagoi!

Eipä siinäkään ole mikään ihmeellistä, ihmisiä hakee eri aloille opiskelemaan enemmän tai vähemmän kokeilumielessä, koska joku koulutus jokatapauksessa nykypäivänä on oltava.

Jos tuo pääsee sisään, niin pääsykokeiden mukaan todettu sopivaksi ja se siitä. Hän voi innostua opinnoissa alasta, tai todeta ettei ole hänen juttunsa.

Ihan samaan tapaan kuin se kiihkomotivaatiolla suhtautuvakin voi sisäänpäästyään todeta, että ei tämä olekaan sitä mitä hän ajattelu, ja vaihtaa toiselle opintolinjalle.

Ei ne asiat ole loppuviimein niin kuolemanvakavia, kyse on lopulta vain opiskelupaikasta.

Mikä ihme on kiihkomotivaatio?

Intohimo on sitten taas eriasia.

Jos joku intohimoisesti suhtautuu opiskeluun. Ja innostus on eriasia.

Ei liity motivaatioon.

Motivaatio ohjaa toimintaa pitkäkestoisesti, niin että on sitoutunut toimintaan ja tavoitteeseen.

Kiihkomotivaatiolla viittaan näihin, joiden mukaan tyyliin elämä pilalla jos ei pääse opiskelemaan/tämå ala ainoa maailmassa mitä haluaa tehdä.

Se motivaatio kehittyy opintojen mukana, joko pienenee tai suurenee. Tämänhetkisestä tilanteesta, kun ei alasta vielä paljoa tiedä, ei voi vielä ennustaa mikä on tilanne parin vuoden päästä. Joten en paheksu ihmistä, joka hakee kokeilumielessä eikä ole niin väliksi, vaikkei pääsisi nyt sisään. Aika näyttää, miten käy jos/kun pääsee tositoiin, eli opiskeluun ja varsinkin ekaan harkkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa. 

Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi

Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.

Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.

Jep. Mä tässä just mietin, että jos motivaation pitäisi auttaa vaikeiden vaiheiden yli, niin mullahan ei ole sitten ollut oikeastaan mitään asiaa kohtaan elämässäni motivaatiota. Vaikka tätä elämäm koulua ja muutakin koulua on jo varsin rutkasti piisannut. Toisaalta jos näin on, niin mitäs sitten? Turha sitä on jäädä voivottelemaan, vaan edelleenkin tehdä asioita edes jotenkin. Minä olisin toistaiseksi tarvinnut eniten elämässäni tarmokkuutta, päättäväisyyttä ja "kunhan teen, ei tarvi olla pilkun päälle" -asennetta sekä toisaalta myös kykyä luovuttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa. 

Kyllä se motivaatio on se juttu nimenomaan.

Kova sisäinen motivaatio ajaa parempiin tuloksiin ja nimenomaan pienet vastoinkäymiset ei tunnu missään kun tavoite on asetettu eli valmistuminen ammattiin.

Okei. No, pitänee sanoa näin nelikymppisenä, että riippunee henkilöstä ja elämäntilanteesta. Minua ei motivaatio lohduttanut yhtään esim. gradua tehdessä. Olen perusluonteeltani mukavuudenhaluinen ja laiskakin, ja vaikka olisin menossa mökille viettämään kivaa aikaa, niin aina se pakkaaminen on yhtä tylsää ja työlästä. Tylsät jutut ohittaa minusta just sillä, että tekee vain, eikä jää ihmettelemään ja fiilistelemään motivaatioita. 

Sulla ei taida olla mitään käsitystä mitä motivaatio tarkoittaa :D

Se on JUST SITÄ, että tekee niitä tylsiäkin juttuja koska sulla on tavoite asetettu ja ne tylsätkin jutut kuuluu siihen tavoitteen saavuttamiseen eli sun toimintaa ohjaa silloin sisäinen motivaatio.

Mielestäni keskustelun sävy on vähän turhan asiaton, mutta onkos sinulla välttämättä nyt ihan käsitystä siitä, miten elämä ei ole aina mustavalkoista? Motivaatio näyttäytyy ehkä sinulle näin, mutta ei kaikille. 

Luepas uudestaan siitä sisäisestä tavoittamisesta, vaikka mielestäni tosiaan tämä SOTELI-esivalintakoematskusta muistuttelu on naurettavaa nokkapokkaa. Sisäisessä motivaatiossa jos ollaan, toimintaa ohjaa silkka mielihyvä ja kiinnostus. Ei ole pakkoja, ei ikäviä ajatuksia tutkinnon saavuttamisesta tmv. 

Kyllä minulla on ollut motivaatiota aiempia opiskelualoja kohtaan. Mutta motivaatio ei ole ohjannut minua olemaan nopeampi tai reippaampi, vaan käytin liian laiskasti kykyäni istuutua, aloittaa ja tehdä autopilotilla.  Toiseksi minulla oli vahva tunne, etten osannut, joten motivaation läsnäolo oli vain pisara meressä. 

Anteeksi nyt vaan, mutta minusta jotenkin tuntuu, että onkohan nämä kovimmat motivaatiospeakerit itse kovin nuoria? Sillä itse opiskeluthan on pitkälti sitä, että itse kukin tekee viime tingassa, löysin rantein, myöhässä, ei välttämättä edes kaikkea, mitä pitäisi. Kaikkiko he ovat näiden motivaatiopaasaajien mielestä epämotivoituneita? Ehkä heidän elämässään vaan on muutakin kuin opiskelut. On myös paljon ihmisiä, joille koulunpenkki on välttämättömyys, mutta itse ala ja tekeminen kiinnostaa enemmän. 

Ja varsinkin oppareita ei pahemmin enää tehdä motivaatio-orgasmissa, vaan kunhan saa nyt jonkun tehtyä jotta saa paperit ulos 😁

Kun tuntikausia haastatellut, litteroinut, analysoinut, hakenut taustalähteitä jne n. puolen vuoden ajan, niin suurin tavoite alkaa olla, ettei esittelyssä tulisi kommenttia "onko tää sun työ nyt ihan vitsillä tehty, vai?".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa. 

Kyllä se motivaatio on se juttu nimenomaan.

Kova sisäinen motivaatio ajaa parempiin tuloksiin ja nimenomaan pienet vastoinkäymiset ei tunnu missään kun tavoite on asetettu eli valmistuminen ammattiin.

Okei. No, pitänee sanoa näin nelikymppisenä, että riippunee henkilöstä ja elämäntilanteesta. Minua ei motivaatio lohduttanut yhtään esim. gradua tehdessä. Olen perusluonteeltani mukavuudenhaluinen ja laiskakin, ja vaikka olisin menossa mökille viettämään kivaa aikaa, niin aina se pakkaaminen on yhtä tylsää ja työlästä. Tylsät jutut ohittaa minusta just sillä, että tekee vain, eikä jää ihmettelemään ja fiilistelemään motivaatioita. 

Sulla ei taida olla mitään käsitystä mitä motivaatio tarkoittaa :D

Se on JUST SITÄ, että tekee niitä tylsiäkin juttuja koska sulla on tavoite asetettu ja ne tylsätkin jutut kuuluu siihen tavoitteen saavuttamiseen eli sun toimintaa ohjaa silloin sisäinen motivaatio.

Mielestäni keskustelun sävy on vähän turhan asiaton, mutta onkos sinulla välttämättä nyt ihan käsitystä siitä, miten elämä ei ole aina mustavalkoista? Motivaatio näyttäytyy ehkä sinulle näin, mutta ei kaikille. 

Luepas uudestaan siitä sisäisestä tavoittamisesta, vaikka mielestäni tosiaan tämä SOTELI-esivalintakoematskusta muistuttelu on naurettavaa nokkapokkaa. Sisäisessä motivaatiossa jos ollaan, toimintaa ohjaa silkka mielihyvä ja kiinnostus. Ei ole pakkoja, ei ikäviä ajatuksia tutkinnon saavuttamisesta tmv. 

Kyllä minulla on ollut motivaatiota aiempia opiskelualoja kohtaan. Mutta motivaatio ei ole ohjannut minua olemaan nopeampi tai reippaampi, vaan käytin liian laiskasti kykyäni istuutua, aloittaa ja tehdä autopilotilla.  Toiseksi minulla oli vahva tunne, etten osannut, joten motivaation läsnäolo oli vain pisara meressä. 

Anteeksi nyt vaan, mutta minusta jotenkin tuntuu, että onkohan nämä kovimmat motivaatiospeakerit itse kovin nuoria? Sillä itse opiskeluthan on pitkälti sitä, että itse kukin tekee viime tingassa, löysin rantein, myöhässä, ei välttämättä edes kaikkea, mitä pitäisi. Kaikkiko he ovat näiden motivaatiopaasaajien mielestä epämotivoituneita? Ehkä heidän elämässään vaan on muutakin kuin opiskelut. On myös paljon ihmisiä, joille koulunpenkki on välttämättömyys, mutta itse ala ja tekeminen kiinnostaa enemmän. 

Motivaatio on edelleen sitä, että jaksat tähdätä sinne sun tavoitteeseen asti vaikka ei aina olisi niin herkkua.

Ja tietysti elämässä on paljon muutakin kuin opiskelu, mutta sitä tärkeämpää se oma motivaatio on jotta osaat muunmuassa aikatauluttaa itelles asioita mitä pitää tehdä ja saat ajallaan vaikka ne tehtävät palautettua.

Toki myös matkan varrella motivaatio voi vaihdella.

Ja ei en puhuisi tästä jos ei olisi vankkaa värikästä elämänkokemusta takana ja ymmärtäisi kuinka tärkeätä se tekemisen motivaatio oikeasti on. Elämä ei todellakaan ole mustvalkoista ja myös kaikkea yllättävää sattuu ja tapahtuu matkanvarrella.

Mulle on ihan sama mitä kukakin esivalintakoemateriaaliin viittaa.. itselle ei ainakaan tämä motivaatioasia tullut mitenkään uutena :D

Tulipahan säpinää tännekin! :D

Nyt oli opintopolkuun tullu jo tulokset!!

...vitsivitsi :D

Vierailija kirjoitti:

Nyt oli opintopolkuun tullu jo tulokset!!

...vitsivitsi :D

:'D :'D Ei saa aiheuttaa sydänkohtausta vanhukselle! :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa. 

Kyllä se motivaatio on se juttu nimenomaan.

Kova sisäinen motivaatio ajaa parempiin tuloksiin ja nimenomaan pienet vastoinkäymiset ei tunnu missään kun tavoite on asetettu eli valmistuminen ammattiin.

Okei. No, pitänee sanoa näin nelikymppisenä, että riippunee henkilöstä ja elämäntilanteesta. Minua ei motivaatio lohduttanut yhtään esim. gradua tehdessä. Olen perusluonteeltani mukavuudenhaluinen ja laiskakin, ja vaikka olisin menossa mökille viettämään kivaa aikaa, niin aina se pakkaaminen on yhtä tylsää ja työlästä. Tylsät jutut ohittaa minusta just sillä, että tekee vain, eikä jää ihmettelemään ja fiilistelemään motivaatioita. 

Sulla ei taida olla mitään käsitystä mitä motivaatio tarkoittaa :D

Se on JUST SITÄ, että tekee niitä tylsiäkin juttuja koska sulla on tavoite asetettu ja ne tylsätkin jutut kuuluu siihen tavoitteen saavuttamiseen eli sun toimintaa ohjaa silloin sisäinen motivaatio.

Mielestäni keskustelun sävy on vähän turhan asiaton, mutta onkos sinulla välttämättä nyt ihan käsitystä siitä, miten elämä ei ole aina mustavalkoista? Motivaatio näyttäytyy ehkä sinulle näin, mutta ei kaikille. 

Luepas uudestaan siitä sisäisestä tavoittamisesta, vaikka mielestäni tosiaan tämä SOTELI-esivalintakoematskusta muistuttelu on naurettavaa nokkapokkaa. Sisäisessä motivaatiossa jos ollaan, toimintaa ohjaa silkka mielihyvä ja kiinnostus. Ei ole pakkoja, ei ikäviä ajatuksia tutkinnon saavuttamisesta tmv. 

Kyllä minulla on ollut motivaatiota aiempia opiskelualoja kohtaan. Mutta motivaatio ei ole ohjannut minua olemaan nopeampi tai reippaampi, vaan käytin liian laiskasti kykyäni istuutua, aloittaa ja tehdä autopilotilla.  Toiseksi minulla oli vahva tunne, etten osannut, joten motivaation läsnäolo oli vain pisara meressä. 

Anteeksi nyt vaan, mutta minusta jotenkin tuntuu, että onkohan nämä kovimmat motivaatiospeakerit itse kovin nuoria? Sillä itse opiskeluthan on pitkälti sitä, että itse kukin tekee viime tingassa, löysin rantein, myöhässä, ei välttämättä edes kaikkea, mitä pitäisi. Kaikkiko he ovat näiden motivaatiopaasaajien mielestä epämotivoituneita? Ehkä heidän elämässään vaan on muutakin kuin opiskelut. On myös paljon ihmisiä, joille koulunpenkki on välttämättömyys, mutta itse ala ja tekeminen kiinnostaa enemmän. 

Motivaatio on edelleen sitä, että jaksat tähdätä sinne sun tavoitteeseen asti vaikka ei aina olisi niin herkkua.

Ja tietysti elämässä on paljon muutakin kuin opiskelu, mutta sitä tärkeämpää se oma motivaatio on jotta osaat muunmuassa aikatauluttaa itelles asioita mitä pitää tehdä ja saat ajallaan vaikka ne tehtävät palautettua.

Toki myös matkan varrella motivaatio voi vaihdella.

Ja ei en puhuisi tästä jos ei olisi vankkaa värikästä elämänkokemusta takana ja ymmärtäisi kuinka tärkeätä se tekemisen motivaatio oikeasti on. Elämä ei todellakaan ole mustvalkoista ja myös kaikkea yllättävää sattuu ja tapahtuu matkanvarrella.

Mulle on ihan sama mitä kukakin esivalintakoemateriaaliin viittaa.. itselle ei ainakaan tämä motivaatioasia tullut mitenkään uutena :D

Näissä asioissahan on monta monessa. Nyt annat mielestäni ymmärtää, että motivaatiota ei ole, jos ei jaksa tähdätä tavoitteeseen asti, kun ei ole aina herkkua.  

...mikä nyt ei pidä paikkaansa. Ihmisillä on monia muita hidastavia ongelmia kuin motivaation puute. Lisäksi kyllähän sitä aikatauluttaa osaa ilman motivaatiotakin. Järjellä, rutiinilla. Oli motivaatiota tai ei, aikataulut pettävät ainakin minulla aina. ;)

Ainakin jollekulle tuo sisäisen motivaation määritelmä tulee uutena, jos ei sitten sinulle.

Joskus hoettiin laihduttamisesta, että pitää olla motivaatiota laihduttamiseen. No, sitä jos jää odottelemaan, ehtii hyvin pulskistua lisää. Ja kyllä, olen kokenut tuon projektin itse. Enemmän siinä minusta ohjasi säännöt ja ohjeet ja asenne "paskaa ja vaikeeta on, mutta tää on vaan pakko tehdä". No, kai siinäkin joku voi nähdä jonkinlaista motivaatiota eli kun kuitenkin edes näkee jonkin pakon toimia. 

Mutta toki täytyy myöntää, että minä olen noin lähtökohtaisesti itse suorittaja asiassa kuin asiassa. Ehkä se lisää tätä tällaista hivenen inhorealistista suhtautumistapaa. 

Aika monella täällä tuntuu olevan tarve olla oikeassa.