Lue keskustelun säännöt.
Soteli amk haku kevät 2018
Ekakertalainen
24.01.2018 |
Onko täälä muita jotka on hakemassa tänä keväänä amk yhteishaussa johonkin soteli alan opintoihin? Ois kiva saada lukuvinkkejä yms...?
Kommentit (4979)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hain sosionomiksi xamkiin ja kokeet olivat aika helpot. Äikkää oli jonkin verran ja teksti vaikeaa. Sitten oli luonnetta yms testaavia kysymyksiä ja psykologin haastattelu. Ihan Ok olo jäi, mutta en uskalla odottaa paikkaa kuitenkaan koulussa.
XAMKin kokeet oli kyl tosi helppoja mitä nyt vertaa näihin muihin. Jäin vaan pohtimaan et XAMK kuuluu myös tohon valintakoeyhteistyöhön niin miten on mahollista et esim. Laurealla on ollu ihan erilaiset kokeet ja sit kuitenki XAMKin kokeista voi päästä myös sinne?
Missä Xamkin kokeissa olitte?
Mä kävin marraskuussa Mikkelissä valintakokeissa ja sain aivan surkeat pisteet.
Eli ei niin helpot, tai oikeastaan musta aika kyseenalaiset.Kotkan XAMK. Tietenkin voi olla, että meni ihan perseelleen mut olin odottanu jotain "vaikeita" tehtäviä ja ryhmähaastattelua. Näitä ei ollut niin suht helpolta se tuntu vaan raksittaa omia luonteen piirteitä ja haastattelijalle kertoa minkä takia hakee sosionomiks. :D
Tuo on itseasiassa haastava tehtävä, siis kertoa miksi haluat sosionomiksi. Kun opiskelupaikkoja on 30 -60 koulusta riippuen, ja hakijoita satoja, niin saa olla todella hyvät perustelut. Kun kilpailijoita on paljon, ei pelkkä "tykkään ihmisistä ja ala tuntuu kiinnostavalta :)" -riitä vakuuttamaan haastattelijaa.
Omassa haastattelussa aikoinaan perustelin tuon hyvin, olin paneutunut asiaan etukäteen ja miettinyt mitä haluan alalla tehdä (ja miksi), mitkä ovat realistiset vahvuuteni alalle jne. Ja koska vastasin ekana, niin muut ratsastivat minun vastauksellani, eli käytännössä "joo mulla toi sama perustelu :)".
Ei varmaan yllätä, että vain minä pääsin siitä porukasta sisään.
Hmm.. jaa
Tuolla Xamkissa siis ei ryhmähaastattelua vaan psykologiset testit plus psykologin haastattelu.
Ja kyllä olin valmistautunut hyvin haastatteluun ja miettinyt mitä kerron itsestäni ja vahvuuksistani ja olihan siihen se lomake mihin piti vahvuuksia sekä luonteenpiirteitä luetella ja kertoa miksi olisi hyvä alalle ja se palautettiin haastatelussa psykologille.Mutta ei.. sain surkeat pisteet sekä testeistä että haastattelusta.
Oli melko tyrmistyttävää, koska vastaavissa käynyt aiemminkin ja saanut hyvät pisteet ja sopinut testejen mukaan loistavasti alalle.
Sanaton viestintä on noissa yhtä tärkeää kuin se mitä sanot ääneen. Onhan sitä ollut legendaa sosionomihakijasta, jonka sudenkuopaksi osoittautui käsien puuhkassa pitäminen haastattelussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hain sosionomiksi xamkiin ja kokeet olivat aika helpot. Äikkää oli jonkin verran ja teksti vaikeaa. Sitten oli luonnetta yms testaavia kysymyksiä ja psykologin haastattelu. Ihan Ok olo jäi, mutta en uskalla odottaa paikkaa kuitenkaan koulussa.
XAMKin kokeet oli kyl tosi helppoja mitä nyt vertaa näihin muihin. Jäin vaan pohtimaan et XAMK kuuluu myös tohon valintakoeyhteistyöhön niin miten on mahollista et esim. Laurealla on ollu ihan erilaiset kokeet ja sit kuitenki XAMKin kokeista voi päästä myös sinne?
Missä Xamkin kokeissa olitte?
Mä kävin marraskuussa Mikkelissä valintakokeissa ja sain aivan surkeat pisteet.
Eli ei niin helpot, tai oikeastaan musta aika kyseenalaiset.Kotkan XAMK. Tietenkin voi olla, että meni ihan perseelleen mut olin odottanu jotain "vaikeita" tehtäviä ja ryhmähaastattelua. Näitä ei ollut niin suht helpolta se tuntu vaan raksittaa omia luonteen piirteitä ja haastattelijalle kertoa minkä takia hakee sosionomiks. :D
Tuo on itseasiassa haastava tehtävä, siis kertoa miksi haluat sosionomiksi. Kun opiskelupaikkoja on 30 -60 koulusta riippuen, ja hakijoita satoja, niin saa olla todella hyvät perustelut. Kun kilpailijoita on paljon, ei pelkkä "tykkään ihmisistä ja ala tuntuu kiinnostavalta :)" -riitä vakuuttamaan haastattelijaa.
Omassa haastattelussa aikoinaan perustelin tuon hyvin, olin paneutunut asiaan etukäteen ja miettinyt mitä haluan alalla tehdä (ja miksi), mitkä ovat realistiset vahvuuteni alalle jne. Ja koska vastasin ekana, niin muut ratsastivat minun vastauksellani, eli käytännössä "joo mulla toi sama perustelu :)".
Ei varmaan yllätä, että vain minä pääsin siitä porukasta sisään.
Tuo on myös tosi subjektiivista, minkä kukakin kelpuuttaa hyväksi perusteluksi. Haastattelijat elävät myös omassa illuusiomaailmassaan, vaikka kaikki tietävät sen, että jollainhan ihmisen tulisi elättääkin itsensä eikä välttämättä kyse ole loppujen lopuksi kuin koulusta ja työstä.
Ekana vastaaminen on joskus hyvä ja joskus huono. Mutta sekin on tavallaan väärin, jos muita sakotetaan siitä, etteivät he päässeet vastaamaan ensiksi. Tai jos vastauksesi oli niin kattava, että siihen oli vaikeata kenenkään enää lisätä mitään omaa. Esim. omassa pienryhmässä yksi henkilö ei päässyt lainkaan vastaamaan ekana, joten hän joutui helposti säestämään muita eikä toisaalta joutunut myöskään reagoimaan nopeasti tai olemaan spontaani.
Itse taas kerroin yksityiskohtaisesti tulevaisuudensuunnitelmistani, mutta silti pisteissä oli "suuntautuminen jäsentymätön". En sitten tiedä, olisiko ainoa oikea vastaus ollut varhaiskasvatus ja lastentarhanopettaja.
Tuossa yllä kritisoitiin, miksi joku hakee opiskelemaan, vaikka ei niin kympillä välitä alasta: ensinnäkään ei se, että suhtautuu tuloksiin pessimistisesti, tarkoita, etteikö motivaatiota olisi. Toiseksi kaikki ei sillä tavalla "roihua" koskaan mistään, vaikka ihan jees joku juttu olisikin. Kolmanneksi ainakin nuorten hakijoiden pitäisi tietää se, että on pakko hakea jatkokoulutuspaikkaan, kiinnosti superisti tai ei. Onhan se nyt muutenkin tosiaan hyvä hankkia jokin koulutus. Ei kaiken tarvitse elämässä olla upeeta ja mahtavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen pessimistisesti että en varmaankaan pääse sisään, pessimisti ei voi pettyä.
Toisaalta en voi pettyäkään kovin suuresti koska hakemani ala ei ole mulle mikään sellainen mihin mun olisi pakko päästä.
Kun kuulen että joku on pyrkinyt esim lääkikseen 11 kertaa niin ihmettelen sellaista koska itsellä ei ole koskaan ollut mitään tuollaista mihin haluaisin noin kovasti päästä.
Herää kysymys miksi sitten edes haet?
Sunlaisiahan juuri valintakokeilla koitetaan karsia pois ja pahimmassa tapauksessa viet opiskelupaikan sellaiselta jolla on kova motivaatio opiskella kyseistä alaa.
Koska motivaatiota pitää olla paljon jotta jaksaa koko opiskelun vetää läpi eikä tule turhia keskeytyksiä.
Ei nuokaan jutut ole niin mustavalkoisia. Se kovasti sisäänhinkuva voikin kesken opintojen todeta, ettei ala olekaan yhtään sitä mitä hön omi odottanut, ja keskeyttää/valmistuu rimaa hipoen.
Ei niin justiinsa-asenteella suhtautuva taas voi opintojen edetessä kiinnostua alasta toden teolla.
Ja juu, itse kuulun jälkimmäiseen. Hain sosionomiksi vähän kokeilumielessä, vaikkakin tietty valmistauduin pääsykokeisiin hyvin. Mutta en stressannut pätkääkään, hyvä kun edes muistin välillä koko asiaa. Pääsykokeisen viimeistään -julkistuspäivänä keitin rauhassa aamukahvit, avasin koneen ja kiireettömästi tarkistin sähköpostit, ja olin pudota penkiltä kun luin hyväksymiskirjeen.
No nyt on opinnot loppusuoralla, opparista tippui nelonen ja tentit +kurssit tasaista 3 - 5 -arviointia, lisäksi opintojen ulkopuolella luen itsekseni alan kirjallisuutta ja olen tosiaan kiinnostunut asiasta.
Että näinkin voi mennä.
Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa.
Vierailija kirjoitti:
Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa.
Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa.
Kyllä se motivaatio on se juttu nimenomaan.
Kova sisäinen motivaatio ajaa parempiin tuloksiin ja nimenomaan pienet vastoinkäymiset ei tunnu missään kun tavoite on asetettu eli valmistuminen ammattiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa.
Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi
Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.
Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa.
Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi
Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.
Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.
Ymmärrän mitä tarkoitat, ehkä meillä on vain erilainen tapa tulkita motivaatiota, mulle se on sitä että on nimenomaan se kyky kaivaa se uudestaan tiukan paikan tullen. Koska kun sen taas löytää, se on tavallaan ollut siellä koko ajan kun on aikanaan päättänyt että homma viedään loppuun. Ja jos se (motivaatio) oikeesti loppuu, loppuu muukin. Tai että onhan sekin motivaatiota löytää innostus uudestaan :) Onnea nyt kuitenkin kaikille hakijoille tulevaan! :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa.
Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi
Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.
Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.
Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.
Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
miten teillä meni pääsykokeet omasta mielestä? millä fiiliksellä oottelette tuloksia?
ite olin pääsykokeen jälkeen todella itsevarma, tuntui että sisäänpääsy on varma. nyt oon sit alkanu miettii, et ihan samanlaine fiilis mul oli vuonna 2014 ku hain sairaanhoitajaks, olin jo ettimässä opiskelukämppää, ja sit olinki varasijalla 40 tai vastaavaa :D nyt on varmaa viel enemmä tosi hyvii hakijoit, ku sillon ei ollu ees sotelia karsimassa porukkaa. haluun lastentarhanopeks, eli nyt on viimeinen mahis kouluttautuu sosionomipohjaiseks ltoks, jos se uus varhaiskasvatuslaki tulee voimaan. eli tuntuu et pakko päästä nyt opiskelee :D ei se "varhaiskasvatuksen sosionomin" hommakaan varmaa huono ois, mutta tällä hetkellä vaan työnkuva ja nimike on viel aika epämääräset.
Mikset hakisi kandiopeksi? Vaikka oikeastaan haluan sanoa, että mietipä nyt tarkkaan, kannattaako tolle alalle lähteä. Itse vaihdoin nyt tässä haussa sieltä pois. :P
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa.
Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi
Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.
Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.
Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.
Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.
Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.
Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa.
Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi
Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.
Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.
Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.
Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.
Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.
Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.
Totta. Mutta on enenpikin persoona kysymys, miten me hallitsemme tunteitamme, otamme asioita vastaan, olemmeko impulsiivisia vai rauhallisia. Ei sillä ole välttämättä motivaation kanssa tekemistä. Vähän irrallisia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa.
Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi
Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.
Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.
Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.
Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.
Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.
Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.
Totta. Mutta on enenpikin persoona kysymys, miten me hallitsemme tunteitamme, otamme asioita vastaan, olemmeko impulsiivisia vai rauhallisia. Ei sillä ole välttämättä motivaation kanssa tekemistä. Vähän irrallisia asioita.
No itse asiassa ei ole, vaan aika olennainn tässä aiheessa.
Tässä kun oletetaan, että vain se asiaan kiihkeästi ja paniikinomaisesti suhtautuva olisi "oikeasti motivoitunut", kun taas asiaan rauhallisemmin suhtautuva ei olisi lainkaan motivoitunut.
Eli ei ihan kyetä näkemään, että se asiaan rauhallisesti suhtautuva voi olla ihan yhtä motivoitunut, suhtautuu asiaan vain eri tavalla kuin paniikkihakija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa.
Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi
Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.
Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.
Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.
Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.
Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.
Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.
Ei motivaatio liity siihen miten käsittelee asiat tai kestää esim stressiä. Nyt sekoitetaan käsitteitä ihan huolella.
Sisäinen motivaatio ei ole mikään pakko tehdä jotain vaan sitkeästi ohjaa toimintaa siellä taustalla vaikkei aina niin huvittaiskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa.
Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi
Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.
Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.
Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.
Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.
Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.
Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.
Ei motivaatio liity siihen miten käsittelee asiat tai kestää esim stressiä. Nyt sekoitetaan käsitteitä ihan huolella.
Sisäinen motivaatio ei ole mikään pakko tehdä jotain vaan sitkeästi ohjaa toimintaa siellä taustalla vaikkei aina niin huvittaiskaan.
Niin. Tällä ajattelullahan tuo rennommin suhtautuva on itse asiassa potentiaalisempi hakija, kuin paniikkihakijat. Alalla kun tarvitaan eniten sitä stressinsietokykyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa.
Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi
Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.
Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.
Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.
Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.
Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.
Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.
Totta. Mutta on enenpikin persoona kysymys, miten me hallitsemme tunteitamme, otamme asioita vastaan, olemmeko impulsiivisia vai rauhallisia. Ei sillä ole välttämättä motivaation kanssa tekemistä. Vähän irrallisia asioita.
No itse asiassa ei ole, vaan aika olennainn tässä aiheessa.
Tässä kun oletetaan, että vain se asiaan kiihkeästi ja paniikinomaisesti suhtautuva olisi "oikeasti motivoitunut", kun taas asiaan rauhallisemmin suhtautuva ei olisi lainkaan motivoitunut.
Eli ei ihan kyetä näkemään, että se asiaan rauhallisesti suhtautuva voi olla ihan yhtä motivoitunut, suhtautuu asiaan vain eri tavalla kuin paniikkihakija.
Ei kiihkeys tai paniikinomaisuus liity yhtään mitenkään motivaatioon :D Sulla on käsitteet ihan hakusessa nyt!
"Sisäisen motivaation merkitys oppimisen ja opiskelun lähtökohtana on erittäin merkittävä.
Sillä on selkeä yhteys yksilön oppimiskykyyn; sisäisesti motivoitunut ihminen pystyy suuntaamaan keskittymisensä ja tarkkaavaisuutensa olennaisiin asioihin. Tämän voidaan katsoa johtavan laadukkaaseen ja monipuoliseen oppimiseen sekä sinnikkyyteen.
Sisäisesti motivoituneen opiskelijan sitoutuminen opintoihin ja tehokkuus niiden suorituksessa ovat kestävämmällä pohjalla kuin ulkoisesti motivoituneen opiskelijan.
Opiskelijan sisäinen motivaatio on parhaimmillaan, kun hän voi itse vaikuttaa opintojensa sisältöön. Tärkeiksi tai mieleisiksi kokemiensa asioiden opiskelu lisää yksilön autonomian tunnetta ja vaikuttaa sitä kautta myös kokemukseen omasta kyvykkyydestä.
Sisäisesti motivoituneet opiskelijat vaikuttavat positiivisesti myös oppimistilanteisiin ja tuloksiin luokkaympäristössä.
Opetuksen ja oppimisen taso paranevat opettajan huomatessa opiskelijoiden aidon halun oppia."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa.
Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi
Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.
Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.
Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.
Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.
Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.
Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.
Ei motivaatio liity siihen miten käsittelee asiat tai kestää esim stressiä. Nyt sekoitetaan käsitteitä ihan huolella.
Sisäinen motivaatio ei ole mikään pakko tehdä jotain vaan sitkeästi ohjaa toimintaa siellä taustalla vaikkei aina niin huvittaiskaan.Niin. Tällä ajattelullahan tuo rennommin suhtautuva on itse asiassa potentiaalisempi hakija, kuin paniikkihakijat. Alalla kun tarvitaan eniten sitä stressinsietokykyä.
Rentous tai stressinsietokyky on ihmisen ominaisuuksia, persoonaan kuuluva eikä liity MOTIVAATIOON :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa.
Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi
Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.
Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.
Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.
Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.
Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.
Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.
Totta. Mutta on enenpikin persoona kysymys, miten me hallitsemme tunteitamme, otamme asioita vastaan, olemmeko impulsiivisia vai rauhallisia. Ei sillä ole välttämättä motivaation kanssa tekemistä. Vähän irrallisia asioita.
No itse asiassa ei ole, vaan aika olennainn tässä aiheessa.
Tässä kun oletetaan, että vain se asiaan kiihkeästi ja paniikinomaisesti suhtautuva olisi "oikeasti motivoitunut", kun taas asiaan rauhallisemmin suhtautuva ei olisi lainkaan motivoitunut.
Eli ei ihan kyetä näkemään, että se asiaan rauhallisesti suhtautuva voi olla ihan yhtä motivoitunut, suhtautuu asiaan vain eri tavalla kuin paniikkihakija.
Etkös itsekin totea rivien välistä viimeisessä virkkeessäsi, että motivaatio EI LIITY persoonaan? ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä opiskeluja oikeasti tehdä loppujen lopuksi motivaatiolla ja inspiraatiolla ja vaikka millä -aatiolla. Vaan sitkeillä perselihaksilla. Kyllä ne motivaatiot sun muut varmasti helpottavat, mutta tylsää tulee olemaan ihan jokaisella ja joka alalla joku hetki, se on varmaa. Mikään laji ei ole pelkästään vain ihanaa ja kiinnostavaa.
Mun mielestä nimenomaan motivaatio (+tahto ja päättäväisyys) pelastaa silloin kun perslihaksia kivistää, ja opiskelussa menee ns. huono kausi
Mulla motivaatio on suurimmillaan opiskelujen alussa (lukio, kansanopisto ja amis käyty) ja lopahtaa sitten puolen vuoden kohdalla. ”Ei jaksa, en halua, en mä oikeestaa halua tätä työtä oikeesti tehä loppuikääni, opintotuki on liian pieni, en pärjää”... jne vaikka kyseessä on ihan unelmakoulu ja ammatti. Harmi vaan kun ei oo alalla kauheasti töitä tarjolla tällee valmistumisen jälkeen.
Sitkeillä perslihaksilla pärjään niinä hetkinä kun motivaatio on hukassa, ja toisinpäin. Mutta kaikki ollaan yksilöitä, antaa kukkien kukkia.
Nyt taidat sekoittaa innostuksen ja motivaation keskenään.
Motivaatio on se millä jaksaa eteenpäin, vaikka välillä tökkisikin.
Mutta toisaalta motivaatiokaan ei kaikilla esiinny sellaisena, että tuloksia odotetaan paniikissa ja ajatuksella, että pakko päästä opiskelemaan.
Joku ottaa rennommin ja ajattelee, että vaihtaa suunnitelmaa jos tämä polku töksähtää. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä olisi motivoitunut, vaikkei ole opiskelupaikastaan hätäpaniikissa. Hän on vain rennompi luonteeltaan ja luottaa, että asiat kyllä järjestyy vaikka nyt ei tärppäisikään.
Totta. Mutta on enenpikin persoona kysymys, miten me hallitsemme tunteitamme, otamme asioita vastaan, olemmeko impulsiivisia vai rauhallisia. Ei sillä ole välttämättä motivaation kanssa tekemistä. Vähän irrallisia asioita.
No itse asiassa ei ole, vaan aika olennainn tässä aiheessa.
Tässä kun oletetaan, että vain se asiaan kiihkeästi ja paniikinomaisesti suhtautuva olisi "oikeasti motivoitunut", kun taas asiaan rauhallisemmin suhtautuva ei olisi lainkaan motivoitunut.
Eli ei ihan kyetä näkemään, että se asiaan rauhallisesti suhtautuva voi olla ihan yhtä motivoitunut, suhtautuu asiaan vain eri tavalla kuin paniikkihakija.
Ei kiihkeys tai paniikinomaisuus liity yhtään mitenkään motivaatioon :D Sulla on käsitteet ihan hakusessa nyt!
"Sisäisen motivaation merkitys oppimisen ja opiskelun lähtökohtana on erittäin merkittävä.
Sillä on selkeä yhteys yksilön oppimiskykyyn; sisäisesti motivoitunut ihminen pystyy suuntaamaan keskittymisensä ja tarkkaavaisuutensa olennaisiin asioihin. Tämän voidaan katsoa johtavan laadukkaaseen ja monipuoliseen oppimiseen sekä sinnikkyyteen.
Sisäisesti motivoituneen opiskelijan sitoutuminen opintoihin ja tehokkuus niiden suorituksessa ovat kestävämmällä pohjalla kuin ulkoisesti motivoituneen opiskelijan.
Opiskelijan sisäinen motivaatio on parhaimmillaan, kun hän voi itse vaikuttaa opintojensa sisältöön. Tärkeiksi tai mieleisiksi kokemiensa asioiden opiskelu lisää yksilön autonomian tunnetta ja vaikuttaa sitä kautta myös kokemukseen omasta kyvykkyydestä.
Sisäisesti motivoituneet opiskelijat vaikuttavat positiivisesti myös oppimistilanteisiin ja tuloksiin luokkaympäristössä.
Opetuksen ja oppimisen taso paranevat opettajan huomatessa opiskelijoiden aidon halun oppia."
Ja mistä päättelet siis, ettei tuo rennosti tyyppi ole motivoitunut?
Kun sitä tässä nimenomaan alleviivaan, että se hätäpaniikki ei ole merkki kovasta motivaatiosta rento asenne huonosta. Kun tuolta rennosti suhtautuvaltahan heti tivattiin, että miksi hakee jos motivaationiin huono.
Sitähän tässä on läpikäyty jo monen viestin voimin.
Esimerkkejä? Eiköhän tuossa edellä tullut jo riittävästi asiaa selitettyä. Viestissäni toin esille, että ohi menevät KAIKKI omiin pisteisiin asti, joilla kohde sijalla 1., 2. tai 3. Tähän joku kommentoi nokkavasti, että "nimenomaan ei näin, mikä sulle ei mennyt edellisestä jakeluun?". Olisi kai henkilö voinut halutessaan todeta, että "aivan näin, lisään vielä itsestäänselvyytenä sijoilta 4.-6. ne, joilla enemmän pisteitä", jos tämä hänen pointtinsa oli.
Harvempi kai kuvittelee, että 40 pistettä on parempi kuin 65, koska olihan sentään 40 pinnan tyypillä kohde sijalla 1.