Ajatus vieraista on mukava, mutta todellisuus

Tämä! Ja mulla vielä se, että vaikka osaan leipoa ja laittaa ihan ok ruokia, olen varma että kaikki epäonnistuu. Ja sitten vielä, ettei ole juuri sitä tarjolla mitä ihmiset haluaisivat syödä. Rasittavaa ja ihan turhaa, mutta silti...

Mä tapaan mun kavereita nykyisin vain kahviloissa ja ravintoloissa. Kaikille on helpompaa, sekä kutsujalle ja kutsutulle. Tulee nähtyä kavereita paljon useammin.

Jos pitää oikein kutsut järjestää, käytän pitopalvelua.

Totta

Totta! En enää vuosiin ole kutsunut vieraita paria iäkästä sukulaista lukuunottamatta. Tapaan ihmisiä kahviloissa tai ravintoloissa. En myöskään tykkää kyläillä muiden luona, on jotenkin mukavampaa ja vapaampaa tavata kaupungilla.

Me enää nykyisin oteta muita kuin juopotteluvieraita ja vasta sitten passaa tulla, kun ollaan jo itse kännissä.

Ai, mulle ajatus vieraista on ikävä ja rasittava, mutta kun ne sitten tulevat niin kaikki menee yleensä mukavasti. Tietysti minäkin mieluummin tapaan ihmisiä vaikka kahvilassa.

Onneksi oon jo siinä iässä että meille ei tule mitään pikkulapsia. Siinä olisi kestämistä.

Meillä on siksi ravintoloita ja kahviloita, että niissä voi tavata. Suomessa on vieläkin jokin erikoinen ajattelu sen suhteen, että kahvilassa tai ravintolassa käyminen vaatii suunnilleen jonkin virallisemman syyn ja muuten pitäisi tavata kotona.

Minulla on keliakia. Syön paljon mieluummin kahvilassa tai ravintolassa, jossa on minulle sopivaa ruokaa kuin alan arvuuttelemaan onko joku ymmärtänyt keliakian oikein. Kaikista eniten pelkään toisten tekemiä gluteenittomia ruokia ja leipomuksia.

Jos kutsutaan kotiin niin yritän kiertää tarjoiluasian siten, että vien jotain gluteenitonta purtavaa. Osalla on tosin tapa olla laittamatta tuliaisia tarjolle ja sitten juon vain teetä kun en ilkeä sanoa, että olisin itsekin halunnut maistaa tuomani gluteenittomia keksejä yms.

Ennen oli helpompaa, kun tapakulttuuri oli tiukempaa. Kaikki tiesivät, milloin kokoonnutaan ruokailemaan, ja milloin vieraiden tulee vetäytyä huoneeseensa tai lähteä kotiin.

Itsekin koin rasitteena sen, että kun vielä omistin ns. sukutilan, niin lähistöllä kesämökkeilevät sukulaiset pistäytyivät kylään milloin sattuu ennakkoon ilmoittamatta. Aina piti olla kahvia keittämässä. Eniten ärsytti se, että sukulaiset saattoivat pitkäänkin harhailla pihapiirissä paikkoja tutkimassa ennen kuin tulivat ovelle koputtelemaan. Varastivat vielä puutarhasta marjoja ja kasvintaimia.

Minulla on vain muutamia sellaisia ystäviä joita haluan kutsua.

He eivät vaadi mitään, he ovat niin tavallisia että maataan sohvalla toinen mojatuolissa villasukat jalassa, keitetään kahvit ja syödään jotain mitä kaupasta satuin löytämään.

Erästä ystävääni, jonka tiedän sisustusfriikiksi, desing huonekalujen ketäilijäksi ja kovaksi arvostelemaan, en kutsu kotiini vaan käyn hänen luona tai tavataan kahvilassa ne muutamat kerrat vuodessa.

Semmosta, kylläpä te rasitutte pienestä, ei varmaan tarvi vanhempana sit kauheasti ihmetellä et mihin ne muut ihmiset meni.

Te tylysti kuin minä vastavassa tilanteesa oleena lähes koko aikuisikäni. Vieraita en kotini ota.Sano suoraan kotini osaan yksinkin olla. Jos minut haluaa tavata lounaspaikka tai kahvila.Jokainen maksa itse ostoksensa nissä. Vain kotini on tervetulleita AINA LAPSENI PERHEET!