Millaisiin ylihuolehtiviin vanhempiin olet törmännyt? Kerro esimerkkejä! :)

Lapset jo aikuisia, asuvat omillaan. En puutu heidän elämiinsä, eivätkä puutu mun elämääni (olen leski). Mutta yksi asia on, ja se on, kun ollaan reissussa, niin ilmoitellaan toisillemme, että perille on päästy ja muutaman kerran reissun aikana viestitellään, että mitä kuuluu. Samoin, kun kotiin on tultu, niin viesti, että perille päästy ok. Se on sitä huomaavaisuutta. Ja vaikka en lasteni kuulumisia kysele päivittäin, olen heille sanonut, että huolissani olen (äiti kun olen 😊) hautaan asti! Kaikki lapset poikia, aikanaan yhdelle oli vaikea aloittaa tämä tapa, mutta kun selitin hänelle, että isänsä kuoli heidän ollessaan vielä pieniä matkan päällä ja Ulkoministeriöstä tuli asiasta viesti meille omaisille, niin on poikakin alkanut viestiä laittamaan..

Anoppi. Pelkäsi 24/7 poikansa kuolevan nälkään. Siis täysin hysteerisesti. Tutki kaapit, kuulusteli ruoasta koko ajan, kantoi meille ruokaa ja meuhkasi ruoasta sukulaisille.

Tuttavaperheen äiti on hieman huolehtivaa sorttia. Minun esikoiseni ja hänen ainokaisensa ovat saman ikäisiä (10v.) ja aina vaan jaksaa hämmästyttää. Lapsi ei mm.

- saa ajaa polkupyörällä, koska voi kaatua ja halvaantua.

- vierailla meillä, ei ole saanut viimeiseen neljään vuoteen, koska meille tuli koira. Koira voi purra.

- mennä koulun jälkeen mihinkään, ennen kuin on käynyt äitinsä työpaikalla näyttäytymässä, että on kunnossa. Puhelu ei riitä, koska se ei kerro totuutta.

- saa kokeilla laskettelua, koska voi kaatua ja halvaantua.

- saa lähteä leikkikentälle resuamaan, koska voi kaatua ja halvaantua.

Mitään ei saa tehdä. Mitään ei saa yrittää. Taaperona nousi seisomaan meidän sohvaa vasten. Äiti hyökkää tempaisemaan lapsen takaisin istualleen, koska se voi kaatua. Lapsi on arka, hieman kömpelö liikkeissään ja äidin hysteria on näköjään tarttunut lapseenkin. Pelkää talvella pihalla olemista, koska voi olla liukasta, voi kaatua jne.. Omani on melkoisen kyllästynyt, eikä halua enää juurikaan heillä vierailla, kun mitään ei voi eikä saa tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavaperheen äiti on hieman huolehtivaa sorttia. Minun esikoiseni ja hänen ainokaisensa ovat saman ikäisiä (10v.) ja aina vaan jaksaa hämmästyttää. Lapsi ei mm.

- saa ajaa polkupyörällä, koska voi kaatua ja halvaantua.

- vierailla meillä, ei ole saanut viimeiseen neljään vuoteen, koska meille tuli koira. Koira voi purra.

- mennä koulun jälkeen mihinkään, ennen kuin on käynyt äitinsä työpaikalla näyttäytymässä, että on kunnossa. Puhelu ei riitä, koska se ei kerro totuutta.

- saa kokeilla laskettelua, koska voi kaatua ja halvaantua.

- saa lähteä leikkikentälle resuamaan, koska voi kaatua ja halvaantua.

Mitään ei saa tehdä. Mitään ei saa yrittää. Taaperona nousi seisomaan meidän sohvaa vasten. Äiti hyökkää tempaisemaan lapsen takaisin istualleen, koska se voi kaatua. Lapsi on arka, hieman kömpelö liikkeissään ja äidin hysteria on näköjään tarttunut lapseenkin. Pelkää talvella pihalla olemista, koska voi olla liukasta, voi kaatua jne.. Omani on melkoisen kyllästynyt, eikä halua enää juurikaan heillä vierailla, kun mitään ei voi eikä saa tehdä.

Olisi jättänyt kohtuun, kun synnytyksessäkin voi halvaantua. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulin joskus, että jollekkin lapselle oli pistetty pelastusliivi päälle, kun oli leikkinyt kesällä uima-altaassa. No ei siinä mitään jos allas on syvä ja lapsi ei osaa kunnolla uida, mutta tässä tapauksessa vettä oli vähän yli nilkkojen :D

Mun tuttavani käytti lapsellaan kesämökillä pelastusliivejä 1-5 vuotiaana jos lapsi leikki rannalla - siis kuivalla maalla, ei vedessä - hiekkakakkuleikkejä. Kuulemma lapsi voi tosi nopeasti päätyä veteen vaikka aikuinen on vieressä.

Ja lapsen äiti on lääkäri.

Erittäin järkevää, nykyään kun löytyy niitä litteitä luivejäkin. Tällaista käytäntöä oli jo 70-luvun lopussa meillä saarimökeillä naapurustossa; yksi 2-vuotias tyttö putosi lasten keskinäisissä leikeissä mereen eikä kukaan lapsista ehtinyt tajuta mitään ennen kuin lähistöllä ollut isä ryntäsi nostamaan lapsen vedestä. Sen jälkeen kaikki uimataidottomat piti liivejä jos låhelläkään rantaa leikittiin. Loistava ratkaisu sen sijaan että lasta pidettäisiin sisällä mikäli vanhemmilla on muuta puuhaa kuin istua vieressä vahtimassa leikkiviä lapsia.

Kerran näin perheen tulevan hesburgeriin. Työntekijä oli kolannut pöydän puhtaaksi edellisten syöjien jäljeltä.

Äiti otti käsilaukustaan suihkupullon jolla suihkutti ilmeisesti desinfiointiainetta pöydän pintaan. Tämän jälkeen pyyhki pöydän niin ikään laukusta kaivamallaan liinalla. Koko operaatio oli alkanut siivoushanskojen käteen laittamisella.

Lapset ja isä söivät ruokansa pöydän ääressä normaalisti. Äiti ei tilannut ruokaa, eikä osallistunut keskusteluun pöydässä. Istui vain kädet puuskassa.

Voi tietty olla myös bakteerikammoinen, mutta aika ylihuolehtivaa kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

yleisellä tasolla mm. ne hemputin kypärät joita lapsille puetaan sisällä kotona ettei pikku-petterille tuu pipi. Pöytien ym. huonekalujen kulmiin kiinnitettävät pehmikkeet ettei pikku-petterin pää kolahda. Ulkoillessa kammottavat värikkään heijastinliivit, pyöräillessä ja luistellessa kypärä. Uskomatonta mihin tämä maailma on menossa. Miten ennen on selvitty hengissä ilman kaikkea tätä?

Ei aina selvittykään. Lapsia kuoli ja vammautui mm. pyöräilyonnettomuuksissa paljon enemmän kuin nykyään. Iso osa näistä olisi voitu estää kypärällä. Konttauskypäristä oon samaa mieltä, meillä ainakin hyvin pärjätty ilman. Tosin lattiat on meillä muovimattoa.

Vierailija kirjoitti:

Nyt äitinä, mummona sanon, että äidille lapsi on lapsi iästä riippumatta. Ei se huolehtiminen lopu lapsen tultua täysikäiseksi tai keski-ikäiseksi. Huolehtiminen jatkuu väkisin. Onhan hän minun ikioma lapseni!

Onhan noita (meitä) äitejä ja mummoja muutama muukin, tällä palstalla todennäköisesti muita foorumeita enemmän. Lapsia mahtuu maailmaan vielä useampi, jokainen myös itsessään ainutlaatuinen ja vanhemmilleen (toivottavasti) tärkeä.

Ei vanhemmuus tarkoita, että pitää heittäytyä hysteeriseksi, ylisuojelevaiseksi ja liikaa huolehtivaksi. Tässä ketjussa on jo hyvin tullut esille, mitä sellaisesta seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää nyt ei oo kovin paha, mutta katselin yksi päivä ravintolassa kun semmoinen n. 1,5-2v tenava oli kiipeämässä syöttötuoliin ja isä säntäsi kauhuissaan väliin, älä älä kiipeä sehän voi kaatua. Ja nosti lapsen sinne tuoliin. Semmoinen ihan tavallinen tukeva syöttötuoli jota ei ihan helpolla kaadu. Mutta toki kannattaa olla varovainen ettei lapsi vaan koskaan oppisi kiipeilemään ja kehittäisi motorisia taitojaan..

Kyllä se tuoli muuten keikkaa ja tosi helposti, kun siihen taapero rupeaa kiipeämään. En tiedä yhtäkään vanhempaa, joka antaisi syöttötuolissa istuvan lapsen kiivetä tuoliin itse.  

Meillö kaksivuotias tyttö kiipeää itse syöttötuoliinsa, tuoli tosin mallia trip trap, et ei pitäisi mihinkään kaatuakaan. Eilen jopa opetin tulemaan sieltä itse pois 😲 Eihän tuo nyt kovin korkea ole, vanhempiensa parisänkykin aika samaa tasoa 😊

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kuulemma, kun en anna ekaluokkalaisen kävellä kouluun yksin 2,5 km matkaa, vaan kävellään joko yhdessä tai vien autolla. Matkan varrella on useampia vilkkaiden teiden ylityksiä. 

  Et ole lainkaan ylihuolehtiva, vaan vain huolehtiva.  Ihan ok.  Niin tekisin minäkin.

Minulla oli peruskoulussa kaveri, jonka äiti oli kamala. Koulusta suoraan kotiin, jos on nälkä voi syödä kuivaa leipää, ei saa lämmittää mitään ettei mikro syty tuleen, ei saa ottaa margariinia jääkaapista, ettei jääkaappi kaadu päälle, ovi pitää sulkea tosi hitaasti ja keskittyä siihen, ettei jää sormet väliin, tv:tä ei saa katsoa yksin kotona, ettei se räjähdä, tietokonetta ei ollut, ettei aivoista tule mössöä, lista on ihan loputon ja sairas. 

Muistan myös sen, että ei saanut lähteä pyörällä kaupunkiin 9.luokalla, kun se oli niin vaarallista. Lukiossa sai luvan, mutta sitä ennen joutui kuuntelemaan oikeasti useamman tunnin liikenne sääntöjä ja mitä kaikkea voi tapahtua ja mitä vaarallista matkalla on. Kun vihdoin päästiin kaupunkiin (matkaan meni yli tunti, vaikka matkaa oli vain 2km jos ihan sitäkään, koska kaverini äiti soitti matkalla yli 10kertaa, että kaikki on kunnossa) kaikki aika meni kaupungissa siihen, että kaverin äiti soitteli ja varmisteli onko kaikki hyvin ja älä sitten mene sinne ja tuonne ja katsele nyt sitten ettei kukaan hyökkää jne.

Tämän kaverini äidin äiti oli silti ihan samanlainen, sen verran mitä häntä tapasin, aina muistutteli, että tv voi räjähtää, jos kuuluu sihinää tai nousee savua niin heti sitten katsot pois.

Aivan tolkuttoman arka tämä kaveri, pelkää ihmisiä, pimeää, liikennettä, sotaa, eläimiä, kovaa tuulta, kovaa sadetta, ihan kaikkea. Ja sanomattakin selvää, että kipukynnys naurettavan alhainen, kun koskaan ei ole saanut mitään tehdä ja loukata itseään. Esimerkkinä nyt vaikka se, että joku tökkäsi häntä kynällä selkään tunnilla ja alkoi itkemään sen takia kun kuulemma sattui, ylä-asteella.

Kenenkään kaveri ei oikein olisi saanut olla, kun kaikilla oli niin kauhean rajut leikit, sekin oli kuulemma liian rajua, että oltiin pulkkamäessä. En enää ole tekemisissä tämän kaverin kanssa, ei tuollaista vain jaksa, varsinkin kun ikää on jo yli 20v.

Anoppini on aika kamala tässä suhteessa. En ymmärrä miksi, koska mieheni on saanut mennä ja tehdä ja loukata itseään.

Nykyään kuitenkin, kun meillä on lapsi, kaikessa pitää olla hysteerisen varovainen. Koko ajan kuuluu, että "Varovasti! Ei saa! Ai kamala! Kato nyt!" jne. Ja nämä sen takia, että lapsi 2v juoksee pallon perässä, leikkii palikoilla (voi katsos kaatua torni naamalle), heittää palloa, leikkii ihan mitä tahansa.

Kun lapsi oli pieni, silloin huolenaiheita olivat onko vaippa liian tiukalla tai liian löysässä, ettei nyt vaan maito ole liian kuumaa, ei kai ruoka ole liian kuumaa, mitä jos se tukehtuu sileään soseeseen, mitä jos mahaan sattuu, mitä jos se tukehtuu vauva leluun, mitä jos kissa tukehduttaa sen jne.

Voitte vaan arvata mikä saarna saatiin, kun muutimme asuntoon, jonka vieressä menee joki n.400-500 metrin päässä pihasta, kun se lapsi vaan juoksee sinne ja hukkuu. Ei auta vaikka mitä sanoisi, kun siihen riittää ihan se pieni hetki, että käy vessassa niinkuin kävi naapurin Maijalle, se kävi ihan tosi nopeesti vaan vessassa ja sinne hukkui mukula. Ei mahdu anopin päähän, että meillä ei jätetä lasta yksin pihalle, edes vessa reissun ajaksi, vaan lapsi tulee mukaan sisälle tai toinen jää vahtimaan ulos.

Vierailija kirjoitti:

Nyt äitinä, mummona sanon, että äidille lapsi on lapsi iästä riippumatta. Ei se huolehtiminen lopu lapsen tultua täysikäiseksi tai keski-ikäiseksi. Huolehtiminen jatkuu väkisin. Onhan hän minun ikioma lapseni!

Huolehtimisessa ja ylihuolehtimisessa on aika iso ero. Ylihuolehtimalla kasvatetaan siitä lapsesta arka ja uusavuton reppana, jolla ei ole valmiuksia selvitä normaalista elämästä ilman vanhempia. Pahimmassa tapauksessa ylihuolehtimisella estetään lapsen normaali kehitys ja, kuten näistäkin kommenteista on voinut lukea, niiden tuhojen korjaamisessa on iso työ.

Ylihuolehtivat vanhemmat kasvattavat lapsesta itselleen lelua. Minullekin oli tuttua tuo olkapäänä oleminen ja aikuisten asioiden kuuleminen äidiltäni (yksi aikaisempi kommentoija puhui siitä miten joutui olemaan terapeutti äidilleen). Jotenkin omituinen yhtälö että missään muussa ei saanutkaan kehittyä tai kasvaa kuin henkilökohtaiseksi terapeutiksi tuleminen ja lohduttajana oleminen. Oman olemassa olonkin pitää perustua siihen vanhemman pelkojen käsittelyyn.

Ex-mieheni äiti ja isoäiti hemmottelivat tämän lapsena aivan pilalle. Sukat ja alushousutkin silitettiin.

Aikuisena exäni ei voinut hyväksyä sitä että minä en silitä hänen sukkia ja alushousujaan. Vei sitten äärimmäisen loukkaantuneena ne 90-vuotiaalle isoäidille silitettäväksi. 

Kun erosin miehestä, tämä oli 35-vuotias. Ei hankkinut pyykinpesukonetta koska pyykit saattoi viedä äidille pestäväksi ja silitettäväksi. Mies kävi päivittäin syömässä äidillään ja haki isoäidiltä rasioissa valmiit ateriat niin ettei tarvinut itse kokkailla mitään. Lopulta mies muutti takaisin äidilleen koska se oli paljon helpompaa. Nyt mies on 40-v ja asuu äidillään. Itse hämmästelen miten helvetissä olen joskus katsellut tuollaista pilalle hemmoteltua nahjusta.

Minulla oli ylisuojeleva äiti. Hän pelkäsi kaikkea ja en saanut ottaa osaa ikätovereiden leikkeihin, enkä oikeastaan edes nähnyt muita lapsia. Oli myös ruokarukoukset ja iltarukoukset ja äitini oli muitakin asioita kohtaan hysteerisen pelokas, ylidramaattinen ja löi kaiken yli.

Minua syytettiin aina kaikesta, myös muitten tekemistä asioista.

Ala-asteen lopussa kärsin pahasta paniikkihäiriöstä ja pelkäsin kaikkea. Nukkumaan laittaessa pelkäsin kuolemaa miltein joka yö. Muistan lapsuudesta lähinnä masennuksen ja sen kuinka minua vain vähäteltiin.

Yläasteella oli henkisesti ja myös fyysisesti heikko. Todella heikko, koska pelkäsin. En myöskään tiennyt lähes mitään asioista, joista muut puhui ja mitä he harrastivat. Se nolotti.

Minua kiusattiin tietenkin ja pahasti.

kun olin 8. luokalla ymmärsin, että en voi selvitä kun olen näin heikko ja kaikki halveksivat ja kiusaavat.

Aloin harrastamaan lihaskuntoakin nostattavaa taistelulajia. Laji treeneihin, myöhemmin eksyikin aloittelemaan yksi kiusaajani, mutta se on eri juttu..

Päädyin siihen, että en yksinkertaisesti enään totellut äitiäni ja aloin itse kiusaamaan, koska silloin sain arvostusta muilta ikätovereilta. Myös tupakka, viina ja väkivalta oli helppoja ratkaisuja huonolle itsetunnolle siinä iässä, kun hain arvostusta. No sitähän sain. Tappeluista tuli asia joita arvostin. Yritin olla kova, mutta en ollut. Sillä pelkäsin yhä vähän kaikkea. Aloin lopulta ajamaan itseä hiljalleen koko ajan vaarallisempia asiota kohti ja yritin kovettaa itseäni ja päässä tunteista eroon. Minulla oli niin vahvat tunteet, joten yritin harjoitella kylmyyttä.

Mukaan tuli sitten huumeet, huumekauppa, velanperintä, käsiaseet, jopa räjähteet ja Keskusrikospoliisi. Myös paljon prostituutiota ja mielenterveysongelmia tuli nähtyä. Jotkut kauppiaat piti otettaan ja kilpailivat siittä kuka "psyykkaa" parhaiten ja kuka on "psyykattavissa" se oli kovin jätkä jolla kesti pää.

Paljon kavereita kuoli, sekosi ja joutui vankilaan.

Käänsin viimein kelkan. Nyt olen elänyt normaalia elämää vuosia ja olen itseasiassa aika menestynyt. moni hämmästelee tätä tietenkin. Nyt minua ei enään pelota, en tarvitse apua keneltäkään mihinkään asiaan ja pärjään kaikissa tilanteissa yksin. Nykyisessä työssäni se on tärkeää. Matkustelen paljon yksin ja pystyn lähtemään tuntemattomiin paikkoihin täysin takki auki erittäin lyhyellä varoitusajalla, ilman minkäänlaisia alustavia valmisteluita. En pelkää taloudellista romahdusta, koska olen elänyt siellä jo ja tiedän pärjääväni, siksi minulla ei sillä saralla pelota ottaa riskejä. Olen henkisesti vahva ja aikuisuuden alkutaipaleilta jäikin korkeintaan hyvin pieniä traumoja ja ehkä muokannut persoonalisuuttani vähän persoonallisempaan suuntaan. Muta koen asian niin, että tämän oli mentävä näin, muuten en olisi tullut ikinä pärjäämään elämässä. Äidille käytökseni oli järkytys ja hän joutuikin kasailemaan päätään laitoksessa vähän niihin aikoihin aloitin tämän kaiken. En nähnyt äitiäni ollenkaan 5 vuoteen. Nykyisin soitellaan ja nähdään kuukausittain. Jostain syystä edelleen pidän nolona sitä kuinka heikko olin lapsena, en siis ole kertonut asiasta kellekkään. Nykyään halveksin heikkoutta. Sitä on yhä minussa ja ne osat luonteestani inhottaa ja edelleen yritän harjoittaa päätäni.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavaperheen äiti on hieman huolehtivaa sorttia. Minun esikoiseni ja hänen ainokaisensa ovat saman ikäisiä (10v.) ja aina vaan jaksaa hämmästyttää. Lapsi ei mm.

- saa ajaa polkupyörällä, koska voi kaatua ja halvaantua.

- vierailla meillä, ei ole saanut viimeiseen neljään vuoteen, koska meille tuli koira. Koira voi purra.

- mennä koulun jälkeen mihinkään, ennen kuin on käynyt äitinsä työpaikalla näyttäytymässä, että on kunnossa. Puhelu ei riitä, koska se ei kerro totuutta.

- saa kokeilla laskettelua, koska voi kaatua ja halvaantua.

- saa lähteä leikkikentälle resuamaan, koska voi kaatua ja halvaantua.

Mitään ei saa tehdä. Mitään ei saa yrittää. Taaperona nousi seisomaan meidän sohvaa vasten. Äiti hyökkää tempaisemaan lapsen takaisin istualleen, koska se voi kaatua. Lapsi on arka, hieman kömpelö liikkeissään ja äidin hysteria on näköjään tarttunut lapseenkin. Pelkää talvella pihalla olemista, koska voi olla liukasta, voi kaatua jne.. Omani on melkoisen kyllästynyt, eikä halua enää juurikaan heillä vierailla, kun mitään ei voi eikä saa tehdä.

Ihan hirveän surullista 🙁 Ja mielestäni vaatisi jonkun ammatti-ihmisen puuttumista asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavaperhe, äiti lastentarhanopettaja ja pojat 9v. ja 12v.

Pojat ei saa koskaan olla yksin kotona, hetkeäkään. Äidin töissäollessa, poikien koulun jälkeen isovanhemmat tai eno vahtimassa. Ulkona (pihalla, jalkapallokentällä, puistossa yms) ja harrastuksissa äiti aina mukana, samoin synttäreillä ja kavereilla.

Toiselle pojalle ei saa antaa syntymäpäivä- tai nimipäivälahjaa ilman että antaa toisellekin jotakin ettei toiselle tule "pahamieli".

Pojat ei saa katsoa uutisia ja telkkari pitää laittaa heti kiinni kun lastenohjelmat loppuu. Heille ei saa selittää mitään "aikuisten" asioita. Ovat siis autuaan tietämättömiä hautajaisista (kuolemasta ei saa puhua), syntymästä (haikara tuo vauvat), sairauksista (mummon aivokasvain on heille "pipi") jne.

Lasu voisi olla paikallaan.

Vanhemman pojan koulu teki lasun. Ei johtanut mihinkään. Paitsi entistä pahempaan hyysäämiseen.

Ei kai hyysäämisestä tarvitse lasua tehdä? Kumpi on parempi, että huolehditaan liikaa, vai että ollaan täysin välinpitämättömiä? Eiköhän lasun tarpeessa ole ne lapset, joista ei huolehdita!

Turvaako iänmukaisen kehityksen ja uuden oppimisen?

Kyllä se ylihyysääminen on vielä pahempaa kuin heitteille jättäminen. Minun pikkusiskoni on paapottu kädettömäksi ja pahaa tekee, kun viisikymppinen ihminen on täysin hukassa, kun viimein pitäisi itse hoitaa jotain.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavaperhe, äiti lastentarhanopettaja ja pojat 9v. ja 12v.

Heille ei saa selittää mitään "aikuisten" asioita. Ovat siis autuaan tietämättömiä hautajaisista (kuolemasta ei saa puhua), syntymästä (haikara tuo vauvat), sairauksista (mummon aivokasvain on heille "pipi") jne.

No nyt on vähän paksua, jo kakkosella käydään koulussakin läpi siittiöt, munasolut ja vauvan syntymä, et:ssä/uskonnossa on myös tuohon mennessä käyty läpi hautajaiset ym.